Pako (C harkka)

Kumpuiset ja sumuiset Kirigakuren ympärillä olevat alueet, joilla asuu pieniä klaaneja. Nopein tapa Kiriin kulkee sumuisten alueiden läpi, mutta varo varkaita!
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Pako (C harkka)

Viesti: # 7031Viesti sumufani »

Lievän päänsäryn jälkeen jonka kannossa oleva ruumis aiheutti Muon oli päässyt kylän alla kulkeviin viemäreihin kenenkään huomaamatta. Jätettyään ruumiin sinne nuori kiriläinen alkoi suunnata kotiin. Vaikka harjoitus alue oli ollut hiljainen ja he olivat olleet ainoat siellä niin se oli silti tapahtunut kylän muurien sisällä. Oliko ylpeys jälleen saanut sivuuttamaan niin yksinkertaiset asiat? Kylällä oli omat sensori ninjansa, jotka varmasti olivat huomanneet yhden chakran sammuneen harjoitus alueella. Vaikka Muon oli kerännyt varusteensa ja siivonnut jälkensä sieltä niin siltikin se aiheuttaisi turhaan valmius tason nousemisen kylän alueella. Puhumattakaan naisen pakenemisesta ja se ettei Muon ollut löytänyt toista ajoissa tarkoitti yhtä asiaa. Tämän jälkeen kylässä suorastaan pyörisi jahtininjoja. Hitaasti kumarassa liikkuen Muon saapui merkitsemänsä kohdan luo ja lähti hivuttautumaan tekemästään kolosta ylöspäin. Tätä kautta hän pääsisi suoraan omaan asuntoonsa keräämään tarvittavat varusteensa. Kuten uuden satsin myrkkyjä ja niiden valmistukseen käytettävät perus materiaalit. Pakeneminen kylästä tuntui enää ainoalta vaihtoehdolta sillä nyt vasta nuorukainen tajusi tulleensa käytetyksi. Kysymyksiä ilmeni jatkuvasti nuoren miehen päähän, mutta häpeän tunne vaimensi ne hetkellisesti. Hänet oltiin saatu tähän tilanteeseen, mutta hänellä ei ollut vastauksia kuullustejioille ja se ei auttanut hänen tilannettaan yhtään. Olihan Hän saanut kaksi kylän ninjaa hengiltä ja yritti saada kolmannenkin hengiltä. Hän halusi mielummin elää paossa ja ehkä ajan kanssa selvittää kuka tämänkin oli järjestänyt.

Pakatessaan reppuaan kaikella tarpeellisella hän näki varjon sujahtavan hänen ikkunansta takana. Hän oli peittänyt ikkunansa sanomalehdillä, mutta ne silti laskivat valoa läpi ja Muon survoi loput tavaransa reppuunsa. Sen jälkeen hän sukelsi sänkynsä alle ja siellä olevaan koloon, mitä kautta oli asuntoonsa saapunutkin. Hiljaa hän asetti lattia laudat takaisin paikoilleen ja alkoi suuntaamaan kohti viemäri putkea joka kulki hänen talonsa alla.
’’Ei se täällä oo, mutta näyttää että son kuitenkin täällä käyny’’
Tuttu ääni likimain huusi ja muon tunnisti äänen oppilaitos ajoilta henkilöksi, joka ei pitänyt hänestä yhtään. Tälläinen tehtävä olisi varmasti taivaan lahja tuolle miehen alulle, mutta onneksi toista ei oltu siunattu järin suurella järjellä. Lihaksikas ja meluisa. Mutta jos Toru oli paikalla niin Retsu ei varmasti olisi kaukana. Päästyään putkeen ja pois suoralta näkölinjalta Muon huomasi valoa tulevan putkeen. Hänen pakoreittinsä oltiin löydetty ja kiroilun saattelemana Toru manasi häntä pelkuriksi. Naisellinen ääni kuitenkin puhui miehelle ja onnistui saamaan Torun rauhoittumaan. Retsulla oli aina ollut sellainen vaikutus Toruun.
Tähän vain ei auttanut jäädä ja Muon lähti suuntaamaan kohti kylän laita alueita.

Kiitos kiriläisen tietämyksen ja nopeuden liikkua paikka paikoin ahtaissa viemäri putkissa hänen onnistui livahtaa ulos suuresta jäte putkesta suoraan mereen. Uituaan mielestään sopivan matkan Muon päätti nousta pintaan katsomaan oliko näkyvissä laivaa jolle livahtaa. Se oli joko laiva tai saarien välillä juoksemista kunnes hän olisi lopulta tarpeeksi lähellä Tulen maata. Kuitenkin läheltä kuului laivan pillin vihellys merkiksi satamasta lähdöstä. Joten Muon nousi veden pinnalle ja lähti juoksemaan kohden ääntä. Lopulta hän näki laivan ja kiristi vauhtiaan, sillä hän halusi lepäämään. Laivan ruuma kuullosti nimittäin paremmalta kuin juosta koko matkan Tulen maahan. Hitaasti ja hiljaisesti kiivetessään sopivasta ikkunasta sisään pienen hetken katseli käytävää, jolle oli laskeutunut ja hiippailun päätöksi hän livahti laivan hiljaisinpaan nurkkaan. Tynnyreiden takaa hän kykeni kuuntelemaan myös laivan väen keskustelua, jotka ajoittain myös tulivat ruuman tauolle. Useimmiten se oli tyhjän päiväistä kesksutelua pitkistä työajoista ja uuden kokin taidottomuudesta. Silti pakolainen terästäytyi kuuntelemaan silloin kun seilorit puhuivat Kiristä ja siellä tapahtuneista murhista. Toisen selvinneen uhrin mukaan ainakin yksi Kiriläinen ninja oli menettänyt henkensä, mutta ruumista ei oltu vielä löydetty ja ilmeisesti murhaaja oli vielä pakosalla.

’’Eikö sen luulis löytyvän Kirin alueelta?’’
’’Turvenuija. Miks se sinne jäis?’’
’’No mihin se saarelta vois kadota?’’

Piilostaan Muon sulki väittelyn korvistaan, sillä siinä ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Miehet tuntuivat puhuvan lämpimikseen ja aikaansa kuluttaakseen. Lopulta miehet lähtivät ja pakolainen pääsi vaihtamaan piilo paikkaansa. Vaikka tynnyri kasan takana oli ollut hyvä ja suojaisa niin tuon tilapäisen lattia tason alla olisi varmasti parempi. Etsinnän jälkeen Muon joutui pettymään ettei päässyt tämän alemmas katseilta pakoon, mutta hänen silmänsä keksivät kyydissä olevan rahdin seasta kolon. Varmistamatta oliko järkevää sukeltaa sinne äänet rappusissa saivat hänet toimimaan ja suurien laatikkojen keskellä olevaan koloon Muon istahti katseilta piillon. Tilaa oli juuri ja juuri sopivasti istua ja laskea reppu hänen vierelleen. Rappusia pitkin laskeutnut mies kirjoitti jotain ylös mutistessaan samalla numeroita, joten ei kuullostanut liian hälyttävältä murhaajan korviin. Ilmassa leijaileva tervan haju peitti hänen hajunsa alleen ja siinä haisi myös mausteiden haju.

Pitäessään korvansa auki Muon kuunteli tarkoin ohi kulkevien miehistön keskusteluja koska Tulen maa oikein lähestyi, sillä hänen pitäisi myös livahtaa pois tältä laivalta. Murhaaja oli hillinnyt halunsa varastaa ruokaa sillä se herättäisi äkkiä huomiota. Ja huomio myös tarkoitti että laivalla olisi ylimääräinen.
Lopulta yö myöhään Muon oli kuullut kahden miehistön jäsenen keskustelevan Tulen maasta ja kuinka se olisi huomenna aamulla horisontissa. Tämän parempaa tilaisuutta Muon ei olettanut saavansa ja hiljaisesti hän liikkui pois suojastaan. Korvat tarkkoina ja varovaisin askelin Muon alkoi suuntaamaan vesirajan yläpuolelle kahden seilorin perässä. Se reitti jota pitkin Muon oli laivalle livahtanut oli aivan liian kaukana, joten nyt olisi parempi suunnata kannelle ja sitä kautta yli laidan. Suurin osa miehistöstä kuitenkin nukkui juuri nyt yö partiota lukuunottamatta. Partion perässä liikkuessaan Muon pääsi kannelle melkoisen vaivattomasti ja kaksikon taas kadottua kannen alle kiriläinen laskeutui laivan kylkeä pitkin meren pinnan päälle. Aurinko alkoi hitaasti valaisemaan horisontissa ja samalla antoi nuorelle miehelle varmistuksen suunnasta, johon hän alkaisi juosta. Kaukana horisontissa näkyi lokkeja ja sen enempää odottamatta hän alkoi juosta sinne suuntaan.

Jätettyään laivan kauas taakseen Muonin teki miltei mieli hyppiä ilosta onnistuneesta paostaan, mutta iloisuuden peitti alleen uudelleen häpeän tunne. Joku oli käyttänyt häntä hyödykseen saavuttaakseen jotain ja se oli johtanut tähän tilanteeseen. Syvään huokaisten hän otti hupun päästään ja näin hänen harmaan värinen kirin tunnuksella varustettu huivinsa oli kosketuksissa auringon kanssa ties miten pitkästä aikaa. Harmaa huivi oli hyvin matalalla ja raja kulki juuri Muonin silmien yläpuolella. Vihreät silmät katsoivat ranta viivaa ja hän valitsi mieluisensa kohdan josta nousta rantaan kaukana rannikon läheisyydessä olevasa kylästä. Surullisin mielin Muon otti Kirin tunnuksella varustetun otsasuojan ja heitti sen mereen. Kai näin olisi parempi hänelle. Tasksutaan murhaaja kaivoi uuden huivin ja asetti sen harmaan tukkansa peitoksi. Suunnaten syvemälle metsään ja pois näkyviltä ensimmäisenä nuoren miehen mielessä oli ruoka, jota Tulen maan maastosta olisi helppo löytää jos tiesi mitä etsiä. Lääkkeiden ja myrkkyjen valmistuksen pohjalta Muonilla oli paljon tietoa erilaisista kasveista ja marjoista. Ja metsästyskään ei tuntunut hullumalta idealta sillä se antaisi mahdollisuuden tutkia eläimien elimiä tarkemmin puhumattakaan niiden lihasta jota hän voisi syödä.

Palaa sivulle “Sumualueet”