Esiin varjosta(S2)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 776Viesti Cross »

Akkin kasaaman shinobi ryhmän oli onnistunut livahtaa Aoshin piilottamis kykyjen ansiosta ongelmitta äänenmaan ja tulenmaan rajan ylitse, minkä jälkeen he olivat suunnanneet pieniksi ryhmiksi jakautuneina eteenpäin. Vielä parin päivän matkan päässä määränpäänä olevasta Kamomen satama kaupungista oleva ryhmä oli leiriytymässä pieneen metsään yöpymään, tarkoituksenaan jatkaa matkaa taas aikaisin seuraavana aamuna. Vartiossa korkeimman puun latvassa seisova miekkamies rypisti yllättäen kulmiaan, erään kuolleekseen luulemansa tutun henkilön chakran yllättäen ilmestyvän aistiensa rajoille. Benitora... Tsuchigumo ajatteli hämmästyneenä, tiputtautuen samantien alas puustaan. ''Koji ota vahti... Menen tarkistamaan erään asian.'' Miekkamies totesi ensimmäiselle vastaan tulleelle ryhmäläisistään ja lähti loikkimaan läpi sakean pikku metsikön, juosten vaistonsa ohjaamana hiljalleen hämärän maiseman poikki.

Joitain minuutteja myöhemmin Akki jo saapuikin ränsistyneen näköisen hylätyn maatalon pihalle, lähtien varovaisesti lähestymään pihan keskellä olevaa pientä taloa. Otettuaan vain muutaman askeleen rakennusta kohti, kuului rakennuksen sisältä liikettä ja vuorenkokoinen lihaksikas vanha mies asteli ulos rakennuksesta.
''Katos katos minkä raadon kissa raahas sisää.'' Miekkansa esiin vetänyt puolikalju Benitora totesi saken juonnin möreyttämällä äänellään, kohottaen toisessa kädessään olevan suuren juomaleilin huulilleen ja kaatoi sen pääosan sen sisällöstä janoiseen kitaansa.
''Mukava nähdä sinuakin Musashi.'' Miehen näkemisestä ilahtunut Tsuchigumo sanoi, ymmärtämättä kuitenkaan kuinka tämä saattoi olla elossa. Ainakin Tingan kertoman mukaan tämän olisi pitänyt kuolla hebigakuren puhdistusten aikana, vaikka sitä olikin ollut vaikea uskoa sillon. Mies oli ainoa jota Onimarukaan ei ollut ryhmänsä jäsenistä koskaan onnistunut voittamaan, häviämättä tälle kuitenkaan itsekkään. Nuo kaksi olivat olleet niin lähellä toisiaan niin taidoiltaan, kuin myös mieleltään kuin vain mahdollista oli ollut.
''Ei saatana yks Onin kersoista...'' Leveästi hymyilevä soturi vastasi hetken aikaa Akkia katseltuaan ja mietittyään miksi tämä näytti niin tutulta. Nuorukaisen piirteet olivat hyvinkin tutut, mutta siitä huolimatta muuttuneet huomattavasti sitten viime näkemän. Lopulta Benitoran onnistui kuitenkin yhdistää pisteet ja tajuta kuka hänen edessään seisoi, mikä sai leveän hymyn nousemaan tämän kasvoille.
''Luulin sinua kuoll..'' Kalpea ihoinen miekkamies kerkesi aloittaa, ennen kuin joutui loikkaamaan nopeasti sivuun eteenpäin rynnistävän miehen hyökkäyksen tieltä. ''Puheet sikseen skidi ja miekat esiin!'' Aina enemmän taistelemisesta kuin puhumisesta pitänyt Musashi huusi hyökkäyksensä alta livistäneelle miekkamihelle, joka tuijotti tätä hämmästyneen näköisenä.
Kuolleeksi luulemansa miehen ylösnousemisesta yllättynyt Akki ei voinut olla ihmettelemättä yllättävän hyökkäyksen syytä, harkiten jo mielessään mahdollisuutta siihen että tämä oli pettänyt toverinsa ja vaihtanut puolta. ''En halua taistella sinua vastaan Beni... Vain kysyä miten oikein olet elossa... Ja pyytää sinua mukaani avuksi.'' Nuorimies yritti selvittää asiaa puhumalla, saaden edessään olevan pömppömahaisen miehen purskahtamaan kuitenkin vain raikuvaan nauruun. ''Hei nappula. Et taida muistaa etten mä voi kuolla! Eikä mua kiinosta lähtee sun mukaa, vaikka et säkyl minnekkää oo taistelematta lähös, jote ne miekat esii ja äkkiä.'' Vastustajansa voiman aistiva Musashi vastasi naurunsa välistä, päättäen pitää entisen ystävänsä pojan kanssa hieman hauskaa.

Benitora Musashi
**hp
500ck
12
Kaikki erikoistumiset pelkkää +dmg käyttää taistellessaan itse kehittelemäänsä juopon sarvikuonon tyyliä, joka perustuu arvaamattomiin ennenkaikkea voimaa hyödyntäviin liikkeisiin.
https://imagizer.imageshack.us/v2/468x6 ... 5/0pm7.jpg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 777Viesti Southpaw »

Käskettyään Akkia ottamaan miekat esiin, Musashi antoi Akkille hetken verran aikaa toteuttaa tämän käskyn, ennen kuin lopulta kohotti omat miekkansa ylös.
"Eiköhän sitten aloiteta penska. Näytähän onko sinusta mihinkään", Musashi kehotti innostunut virne kasvoillaan, kun lähti lopulta hyökkäämään suoraviivaisesti Akkia kohti. Päällepäin näytti, että suoraan edestä tuleva varomattoman näköinen isku olisi helppo väistää, mutta viime hetkellä, juuri ennen miekaniskun osumista, Musashi näytti kuitenkin yllättäen horjahtavan. Todellisuudessa jokainen liike oli kuitenkin tarkkaan harkittu ja tämän valehorjahduksensa aikana mies pyöräytti miekkojensa terät kohti Akkin vasenta kylkeä ja pyrki iskemään voimakkaan iskun sivulta päin ennen kuin korjasi tasapainonsa jälleen normaaliksi ja katsoi mitä oli hyökkäyksellään saanut aikaan.

Benitora Musashi
Ch: 440
Nopeus: 12
*Hämäysisku no jutsu, 85 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 778Viesti Cross »

Tietäen ettei verenhimonsa pauloihin päässyttä Benimarua voinut estää leikkaamasta vastustajakseen valitsemaansa henkilöä palasiksiAkki noudatti miehen kehotusta ja heitti vyöllään olleen Nenekimarun suuhunsa, kutsuen isältään perimänsä miekat käsiinsä. Pyöräyttäen niitä muutaman kerran ympärillään hän valmistautui ottamaan hyökkäykseen valmistautuvan Musashin iskun vastaan. ''Harkitse vielä Beni... Tiedät itsekkin ettei minusta ole vielä sinulle vastukseksi.
'' Miekkansa kohottava nuorimies yritti rahoittaa tilannetta, tajuamatta itsekkään kuinka paljon oli kehittynyt siitä kun oli viimeksi tavannut valkopartaisen miehen kanssa. Sanoilla ei kuitenkaan näkynyt olevan mitään merkitystä arpiselle miehelle, joka syöksyi niistä välittämättä nopeasti eteenpäin. Tsuchigumo tiesi olla menemästä miehen suoran ja helposti torjuttavan hyökkäyksen luomaan harhaan, sillä hän tunsi vastustajansa tyylin aivan yhtä hyvin kuin tämä tunsi hänen käyttämänsä tyylin. Odottaen tyynesti Benitoran horjahdukseen asti kalpea miekkamies kohotti aseensa torjuntaan, mutta siitä ei tuntunut olevan juurikaan hyötyä valtavan fyysisen voiman omaavan miehen pysäyttämiseksi.
Akki tunsi heidän aseidensa iskevän toisiaan vasten, mutta ennen kuin huomasikaan hän oli jo ilmassa ja laskeutui hallitsemattomasti pyörien pahasti kesannolla olevaan riisipeltoon. Muutaman kivuliaan mätkähdyksen jälkeen tatuoidun yakuzalaisen onnistui saada liikkeensä haltuun ja pyörähtää jälleen jaloilleen, liukuen siitäkin huolimatta vielä monta metriä taaksepäin. Jo tuo ensimmäinen isku sai hänet tuntemaan suurta kunnioitusta niin vastustajaansa, kuten tätä vastaan lukuisia kertoja taistellutta isäänsä vastaan. Näiden kummankin kykyjen oli tarvinnut olla aivan omaa luokkaansa, jotta kykenivät tarjoamaan täysin tasaisen vastuksen toisilleen ja päätymään aina yrityksestä huolimatta tasapeliin.
Nuori Tsuchigumo tiesi omien taitojensa rajoitukset ja ymmärsi ettei tulisi voittamaan tätä taistelua pelkästään kenjutsu taitoihinsa luottaen, jotka olivat vain osa hänen todellisista kyvyistään. Musashi olisi luultavasti halunnut käydä taistelun vain miekoin, mutta nuorukainen ei aikonut suostua moisiin ehtoihin, vaan käyttää kaikkea osaamistaan voittaakseen. Loppujen lopuksi hänellä oli kuitenkin oman miekkatyylinsä maine puolustettavana, minkä hän aikoi myös pitää puhtaana. Kaksi kättään käsimerkkeihin yhdistävä Akki keskittyi vastustajansa chakraan ja valmistautui luomaa genjutsunsa heti tämän seuraavan kerran liikahtaessa.

Kestävyys: 95
Chakra: 452
Nopeus: 13
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 781Viesti Southpaw »

"Hahhah, älä puhu paskaa pentu. Sinulla on ikää jo sen verran, että sinusta pitäisi olla jo melkein yhtä paljon huvia kuin Onimarusta oli", Musashi nauroi, nauttien tunteesta jonka aina sai taistellessaan tällä tavoin vahvalta vaikuttavia vastustajia vastaan. Mahtoikohan pentu itsekään käsittää kuinka isoksi oli jo kasvanut heidän edellisestä tapaamisestaan?
"Ihan hyvin torjuttu, mutta parantamisen varaa selvästi vielä on. Isäsi olisi todennäköisesti vain hieman horjahtanut", Musashi kommentoi Akkin torjuntaa virnistäen, pyöräyttäen samalla miekkojaan pari kertaa käsissään.
"Katsotaanpa miten selviät tästä..." Musashi totesi lopuksi ja syöksähti sitten silmää nopeammin Akkin eteen, niin että miehen kasvot olivat yllättäen vain muutaman sentin päässä Akkin omista. Ennen kuin miekkamies ehtisi tajuta mitä tapahtui, oli Musashi jo tehnyt seuraavan tekniikkansa ja tehnyt toisella miekallaan nopean, alhaalta ylöspäin suuntautuvan miekaniskun, jonka tarkoitus oli lähettää Akki toiselle ilmalennolle.

Benitora Musashi
Ch: 400
Nopeus: 12
*Npc no jutsu, 58 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 783Viesti Cross »

Nauravasta Benitorasta tämän ympärille huokuva aura tuntui lähes musertavalta Akkista, joka pyrki verryttelemään turraksi edellisen hyökkäyksen torjumisen jäljiltä menneitä käsiään. Äänessä oleva mies oli kyllä oikeassa siinä ettei lyönti luultavasti olisi juurikaan hetkauttanut Onimarua, sillä tämän fyysiset voimat olivat olleet aina aivan toisella tasolla tämän vanhempaan poikaan verrattuna. Nuori miekkamies tiesi tuon asian sanomattakin ja ymmärsi jo tuon yhden lyönnin jälkeen ettei voisi ottaa kovinkaan montaa tuollaista iskua enää vastaan, niin että voisi vielä kuvitella kykenevänsä taistelemaan.
''En tiennytkään imartelun kuuluvan tapoihisi.'' Itsevarmalta kuulostamaan pyrkivä Tsuchigumo totesi Musashin antamiin kehuihin, vaikka epäilikin tämän lähinnä pilkanneen häntä. Hän alkoi kyllä olla melkein yhtä vanha kuin isänsä tämän miehen kohdatessaan, mutta ei silti uskonut olevansa lähelläkään sitä tasoa millä tämä oli silloin ollut. Toisaalta ei nuoren miekkamiehen tarvinnutkaan olla, kuten myös uuteen hyökkäykseen käyvä vanhus sai pian huomata.
Eteenpäin syöksähtänyt mies heilautti miekkaansa laajassa kaaressa ylöspäin, repien hyökkäyksen tieltä pakenemaan kalpean kohteensa siististi keskeltä kahtia. Osuessaan tähän kuitenkin Benitora varmasti tajusi leikkaavansa vain ilmaa ja pian syykin varmasti selvisi, sillä juuri chakrakuvajaisensa vastaiselle sivulle liikahtaneen Akkin miekat viilsivät vanhemman miekkamiehen kylkeä kohti. Nuorimies ei ehkä ollut tämän veroinen miekkataidoissa, mutta kyky lukea vastustajansa aikeet ennalta genjutsun avulla antoi huomattavan edun, mahdollistaen tämän liikkeiden ennakoinnin ja taistelun haltuun aloitteen haltuun ottamisen.

Kestävyys: 90
Chakra: 405
Nopeus: 23+10
Ryoukenchigai+hien=67+ Kurohebin myrkky= +10ck kulutusta jutsuihin kolmen vuoron ajaksi.
Satori
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 786Viesti Southpaw »

Miekaniskun leikatessa vain tyhjää, Benimarun kasvoille levisi entistäkin innostuneempi hymy tämän tunnistaessa tekniikan Onimarunkin toisinaan käyttämäksi ja koskapa tekniikka oli tuttu, ei yhdellä miekalla iskeneen Musashin ollut vaikea heilauttaa toista miekkaansa toisen kylkensä suojaksi, juuri ajoissa, ennen kuin myrkytetty miekan terä olisi iskeytynyt miehen kylkeen. Vahvistamalla vielä omankin miekkansa terää chakransa avulla, Musashi näytti päällepäin torjuvan iskun ilman minkäänlaista ongelmaa. Akkin aseen terän ympärille luotu chakraterä oli kuitenkin tarpeeksi pitkä yltääkseen Musashin kylkeen asti ja viiltämään taistelun ensimmäisen viillon kuolemattoman miehen kehoon. Sen sijaan, että olisi kuitenkaan näyttänyt kipua, Musashi näytti suorastaan nauttivan siitä.
"Ei huono. Et ehkä pärjää Onille voimissa, mutta nopeudess ehkä... Melkein käy naisväkeä sääliksi jos olet yhtä nopea makuuhuoneessakin", Musashi piruili virnistäen, samalla kun otti askeleen Akkia kohti ja näytti yllättäen kompastuvan suoraan Akkia päin. Tässäkin oli kuitenkin jälleen kyse yhdestä tekniikasta, sillä "kompastuessaan" mies kohotti molemmat miekkansa viistosti eteensä ja omaa painoaan hyväksi käyttäen pyrki iskeytymään Akkia vasten, niin että miekat uppoaisivat Tsuchigumon rintakehään.

Benitora Musashi
Ch: 300
Nopeus: 12
*Torjunta, suojas 48 dmg
*Npc tekniikka, 99 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 789Viesti Cross »

Benimarun kylkeä kohti hyökännyt Akki huomasi miehen vetävän myös toisen aseensa esiin ja onnistuvan sitä käyttäen pysäyttää hänen aseensa, saaden kuitenkin pieniä haavoja niiden kärjissä olleista chakra teristä. Vanha soturi ei kuitenkaan näyttänyt olevan moksiskaan haavoittumisesta, minkä sijasta tämä ennemminkin näytti nauttivan kylkeensä tulleista pienistä haavoista. Jollaintapaa hieman taaemmas nopein askelin vetäytyvä nuorimies ymmärsi kyllä tätä, sillä vaikka hän ei olisikaan halunnut taistella Musashia vastaan, niin vahvan vastustajan kohtaamisessa oli jotain innostavaa.Pieni hymy kohosi myös hänen kasvoilleen, leviten entisestään kaljun miehen kehuessa häntä. Todelliseksi nauruksi hymy kuitenkin laajeni vasta valkoparran vihjatessa nuorukaisen olevan jonkinsortin reisille roiskia, minkä kaltaista väitettä tämä ei olisi osannut kuvitella kuulevansa vastustajansa suusta.
''Voit olla huoleti... Luulenpa perineeni isäni lahjat enemmän sillä taistelutantereella.'' Kettumaisesti virnuileva Tsuchigumo vastasi, saaden kuitenkin samantien huomata liian itsevarmuuden ja rentouden vaarat. Kevyttä vitsin heittoa hyväksi käyttänyt Benitora ei tuntunut edes ajattelevan mitä teki lähtiessään kaatumaan yllättäen miekat kohotettunanuorta vastustajaansa kohti, joka sai tehdä parhaansa kohottaakseen aseensa tämän iskun tielle.
Nopeasti aseitaan heilauttava Akki tunsi aseiden osuvan toisiaan vasten, mutta Musashin voimassa ja painossa oli liikaa kestettävää hänelle. Sillä vaikka hän saikin ohjattua tämän miekan sivuun, kerkesi sen terä viiltää syvän haavan hänen poskeensa. Välittämästä kasvoihinsa tulleesta naarmusta Tsuchigumo suoritti oman vasta iskunsa loppuun, painaen aseillaan vanhan miehen eseet sivuun ja yritti potkaista tämän kauvemmas luotaan. Se oli kuitenkin hukka yritys ja maaliinsa iskeytyvä jalka tuntui aivan siltä kuin olisi jysähtänyt vasten kiviseinää.
''Enpä muistanutkaan miten kova kivi todella olit...'' Vastustajaansa ponnahdus alustana käyttävä nuori miekkamies letkautti loikatessaan taakseppäin ja laskeutuessa vähänmatkan päähän vanhuksest, saaden allaan olevan huonosti hoidetun pellon pölähtämään kevyesti. Musashi saattoi näyttää ensivilkisulta melko hyllyvältä, varsinkin mahastaan, mutta todellisuudessa tämä oli mitä parhaimmassa kunnossa. Se ei kuitenkaan auttaisi tätä mielensä kautta vaikuttavaa myrkkyä vastaan, jonka vaikutukset tämä alkaisi pian tuntea kehossaan.

Kestävyys: 69
Chakra: 349
Nopeus: 23+15
Shugeki Tosei+hien= 78 puolustukseen.
Satori
Furieki
Dokusatsu Jousho
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 794Viesti Southpaw »

Akkin vastaus hänen piikittelyynsä sai Musashin naurahtamaan huvittuneena, samalla kun tunsi Akkin potkun osuvan. Potkulla ei kuitenkaan ollut mainittavaa vaikutusta, joten nuorempi meikkamies joutui käyttämään häntä ponkaisualustana saadakseen hieman etäisyyttä vastustajaansa.
"Pitäisi sinunkin alkaa syödä kunnolla, niin saat sinäkin hieman lihaa luittesi päälle. Miten tuollainen kuivan kesän orava edes pysyy hengissä?" Musashi virnuili ja taputti merkitsevästi vatsaansa, kuin vihjaten, että hänen kivinen olemuksensa oli vain syömisestä ja saken juonnista johtuvaa. Yllättäen Musashi pisti kuitenkin merkille vähitellen kyljestään lähtöisin olevan heikotuksen tunteen. Vilkaistessaan kylkensä haavoja uudestaan, mies huomasi haavojen ympäryksen tummuneen. Sen sijaan että olisi kuitenkaan mennyt paniikkiin, kuolemattoman miehen kasvoille levisi leveä virne ja tämä käänsi katseensa takaisin Akkiin, samalla heiluttaen toruvasti etusormeaan.
"Otteesi alkaa lipsua oravapoju. Olen varma, että aikaisempi kontakti ei todellakaan tullut miekkasi terästä enkä usko, että olisit oppinut myrkyttämään ihmisiä chakralla", Musashi sanoi, samalla kohottaen miekkansa jälleen iskuvalmiiksi.
"Mutta taidan antaa asian olla ihan vain koska se tekee tästä hauskempaa... Katsotaan saatko pidettyä harhasi kasassa hyökkäykseni ajan?" Musashi ehdotti, valmistautuen selvästi tekemään jotain mitä Akki todennäköisesti ei ollut vielä aikaisemmin nähnyt Musashin tekevän.

Huimatta kehoaan heikentävästä myrkytyksentunteesta, Musashi ponkaisi yllättävän ketterästi vauhtia maanpinnasta ja hyppäsi korkealle ilmaan. Päästessään nin korkealle kuin tällä hypyllä vain saattoi, Musashi kohotti miekkansa eteensä ja lähti vinhasti pyörien ja jälleen painoaan hyväksi käyttäen tulemaan alas, kohti Akkia. Näin suora hyökkäys oli toki mahdollista väistää, mutta tähän hyökkäykseen oli kuitenkin kasattu tarpeeksi voimaa, jotta se vahingoittaisi jopa väistettäessä, sillä Musashin iskeytyessä maahan, miekkojen teriin kerätty chakra vapautuisi ympäristöön paineaaltona, joka paiskaisi kaiken lähellä olevan Musashista kauemmas.

Benitora Musashi
Ch: 180
Nopeus: 12 (jutsun aikana 25)
*S2-jutsu, 174 dmg täysin osuessa, väistäessäkin dama vähintään puolet koska paineaalto
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 796Viesti Cross »

Punasilmäinen miekkamies kuunteli suurivatsaisen vastustajansa paasausta syömisen tärkeydestä ja omasta hoikasta ulkonäöstään, joka tämän silmissä tuntui vaikuttavan lähes nälkään kuolleelta. Pieni naurahdus pääsi Akkin suusta, hänen pudistaessa päätään jo pelkän ajatuksen takia. ''Luulenpa että maksani ei kestäisi sinun ja isän noudattamaa ruokavaliota kovinkaan kauvaa, vaikka myönnän kyllä että olisin toivonut sinun liikahtavan edes hieman enemmän.'' Miekkojaan pyörittelevä kalpea nuorimies vastasi huvittuneena, vatsaansa pyöreää vatsaansa taputtavalle Benitoralle.
Tehdessään tämän vanha mies tuntui huomaavan kylkeensä aijemmin saamiensa haavojen olevan tunnottomat ja alkavan ainakin tämän silmissä muuttua tummemmiksi, mikä ei kuitenkaan tuntunut hämäävän tätä. Tsuchigumon mieltymyksen genjutsujen käyttöön tietävän Musashin kommentoidessa huomiotaan nuorimies kohotti kasvoilleen pienen hymyn, pyrkien uskottelemaan vastustajansa olevan väärässä tälläkertaa.
''Alkaako ikä painaa, vai johtuuko se vain liiasta sakesta vanhus... Vai oletko todella jo unohtanut Kurotsubasan? Ei niin että osaisin sitä vielä, mutta ei myrkyn sekoittaminen chakraan sentään niin vaikeaa ole.'' Poskeensa tulleesta haavasta vuotavaa verta yhdellä käsistään pyyhkäisevä nuorimies vastasi ovelasti hymyillen, viitaten yhteen isänsä kehittämistä tekniikoista, jossa todellakin sekoitettiin Kurohebin myrkkyä chakraan ja heitettiin se sitten tummana chakra teränä vastustajaa kohti. Ei hän kyllä osannut vielä käyttää sitä, mutta eipä valkopartainen vanhus sitä tietäisi, vaikka ei tämä kyllä näyttänyt välittävän siitä oliko kyseessä genjutsu vai ei.
Sen sijaan Benitora kävi jälleen uuteen hyökkäykseen, loikaten tälläkertaa ilmaan ja aikoen hyökätä vastustajansa kimppuun vinhasti pyörien. Ennen kuin tämä kuitenkaan kerkesi aloittaa tekniikkaansa kohosi miehen ajatuksia lukeva Akki vastustajansa seuraksi ilmaan ja iski suussaan olevan miekkansa tämän aseita vasten. Himmeästi hehkuvat merkit Nenekimarun pinnassa kirkastuivat yllättäen ja lähes kaikki vanhan soturin hyökkäykseensä keräämä chakra tuntui katoavan kuin ilmaan, vieden voiman tämän aikeilta.
Käyttäen yllättävää käännettä hyväkseen miekkojaan edelleen pyörittänyt nuorimies tarttui kunnolla kiinni aseistaan ja iski kuudesta eri suunnasta samanaikaisesti vastustajansa kimppuun. Kaksi hänen sinihehkuisista miekoistaan sivalsi ylhäältä alaspäin, pyrkien leikkaamaan Benitoran kädet irti. Toiset kaksi taas pisti suoraan tämän keuhkoja kohti, kolmannen parin hailahtaessa vaakatasossa miehen keskivartalon poikki.

Kestävyys: 69
Chakra: 149
Nopeus: 23+25
Reisetsudan imee 133ck hyökkäyksestä.
Kazekaiten tataku+hien= 133dmg
Satori
Furieki -5 nopeudesta
Dokusatsu Jousho
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 799Viesti Southpaw »

"Minäkö unohtaisin? Minä joka muistan jopa ajan ennen ninjakylien perustamista? Siihen aikaan verrattuna te nykyninjat olette velliperseitä", Musashi nauroi Akkin sanoille, saaden kuitenkin pian huomata nuoren miehen hyppäävän seurakseen ilmaan ja torjuvan hänen iskunsa. Nyt Musashin ilmeessä oli nähtävissä aitoa yllättyneisyyttä, miehen tuntiessa kuinka hänen hyökkäykseensä käytetty voima tuntui haihtuvan. Akkin sitten lähtiessä uuteen hyökkäykseen, Musashille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ryhtyä puolustavalle kannalle. Nopeasti tämä oli taas kerännyt chakraa aseisiinsa heidän tippuessaan alaspäin ja heilautti miekkansa otrjumaan käteen ja keskivartaloon suunnatut iskut. Tästä huolimatta Akkin onnistui kuitenkin lävistää miehen toinen keuhko ja tehdä viillot Musashin rintakehään.
Heidän lopulta laskeutuessaan maahan, Musashi käänsi tyynen rauhallisesti katseensa alaspäin ja katsoi rintakehäästään läpi uponnutta miekkaa. Hengittäminen ilman toista kuehkoa tuntui toki vaikealta ja sattuikin, mutta Musashin keuhkot olivat kokeneet pahempaakin. Ne paranisivat kyllä aikanaan taas normaaleiksi, aivan kuin kaikki muutkin vammat, joita hän oli kuolemattoman elämänsä aikana saanut.
"Se on vain pintanaarmu. Eiköhän jatketa?" Musashi totesi virnuillen, samalla kun kohotti jalkansa ylös ja suuntasi sitten potkun kohti Akkin vatsaa, lennättääkseen tämän miekkoineen taaksepäin.

Benitora Musashi
Ch: 115
Nopeus: 12
*Torjunta, suojas 94 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 800Viesti Cross »

Pääosan miekoistaan niiden kohteisiin Musashin torjunta yrityksestä huolimatta osumaan saava Akki virnisti itsevarmasti, aivan kuin olisi jo voittanut heidän taistelunsa. ''Velliperseitä tai ei mutta tämänhetkisen tilanteen huomioon ottaen se ei kyllä anna kovin vakuuttavaa kuvaa sinusta.'' Nuori miekkamies kerkesi sanoa, ennen kuin joutui vetämään kätensä suojaamaan keskivartaloaan sitä päin suunnatulta potkulta, mikä lennätti hänet nopeasti maata kohti. Hädintuskin jaloilleen alas tuleva Tsuchigumo kaatui tasapainoilu yrityksistään selälleen, pyörähtäen siitä kuitenkin ketterästi takaisin polvilleen.
Tänä aikana myös Benitora oli tippunut takaisin maahan ja näytti keskittyvän vähäksi aikaa tutkimaan huolettoman oloisesti hetken aijemmin saamiaan vammoja, jotka eivät kuitenkaan tuntuneet vaikuttavan kovin pahoilta tämän mielestä. Päätään hämmästyneen näköisesti pudistava kalpea miekkamies ei voinut kuin ihmetellä mikä tuota järkälettä piti pystyssä, saati sitten liikkeellä. Edes kuolematon keho ei selittänyt sitä miten tämä pystyisi jatkamaan tuossa kunnossa, sillä tämän kehkot täyttyivät varmasti pikkuhiljaa verellä ja miehen toista rintaa reittänyt iho roikkui irvokkaannäköisesti ympäri kääntyneenä.
''Jos todella uskot kehosi kestävän vielä lisää.'' Raskaasti huokaiseva Akki vastasi ja kohottautui seisomaan, kohottaen miekkansa eteensä. Hän ei tuntenut varsinaisesti halua taistella Benitoraa vastaan, vaikka myöntikin kyllä nauttivansa vastustajan luomasta haasteesta ja varsinkin siitä että näytti olevan voitolla. Ei kuitenkaan olisi kovin viisasta aliarvioida satojen vuosien taistelukokemuksen omaavaa soturia, siitäkään huolimatta että tämä vaikutti taistelevan melko huolimattomasti kuolemattomuutensa takia. Se jos mikä oli miehen suurin heikkous, ainakin jos häneltä sitä satuttiin kysymään.
''Täältä tullaan!'' Chakraa jaloistaan vapauttava miekkamies karjaisi syöksähtäen nopeasti eteenpäin, pyöräyttäen miekkojaan vastustajalleen hyvinkin tutun omaisesti ympärillään, näyttäen aivan siltä kuin olisi aloittamassa Haarashi odori nimisen tekniikan suorittamista. Tämä illuusio kestikin loppuun asti, kunnes Tsuchigumo tarttui kunnolla kiinni ensimmäiseen miekkaansa ja sivalsi sillä ilman halki Musashia kohti. Miekka johon hän tarttui oli tumman harmaa teräinen Kokutou Yoru, joka muuntautui heilahduksen aikana käyttäjänsä chakran ansiosta uskomattoman painavaksi ja jysähti pysäyttämättömällä voimalla vanhaa miestä kohti.

Kestävyys: 67
Chakra: 53
Nopeus: 23+20
Doryusen nadare+miekan oma erikoisuus= 110-120dmg
Satori
Furieki -5 nopeudesta
Dokusatsu Jousho
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 804Viesti Southpaw »

"Totta kai uskon. Vai väitätkö valehtelijaksi?" Musashi kysyi, samalla kun asettui valmiiksi torjuakseen Akkin tekemän tekniikan. Miekkamies lähti käyttämään hänelle hyvinkin tuttua tekniikkaa, mutta Musashin yllätykseksi tämä kuitenkin yllättäen vaihtoi tekniikkaa lennosta ja koetti jysäyttä Kokutou Yorun häntä kohti. Musashi ennätti vain juuri ja juuri vahvistaa omia miekkojaan chakralla, samalla kun kohotti ne torjuntaan. Tästä huolimatta järkälemäinen mies kuitenkin lähti ikun voimasta liukumaan maata pitkin taaksepäin, pysähtyen vasta useiden metrien päässä, raskaasti huohottaen. Genjutsun aiheuttama myrkytyksen tunne ja vähitellen verellä täyttyvä keuhko alkoi tässä vaiheessa nopeasti vaatia veronsa, mutta kuolematon mies ei silti ollut valmis luovuttamaan. Kohottaen aseensa valmiiksi, Musashi lähti seuraavaksi suoraviivaiseen rynnistykseen kohti Akkia. Iskuetäisyydelle päästyään mies alkoi horjahtelevaa tyyliään käyttäen, ehdä nopeita iskuja kohti Akkin keskivartaloa. Jokainen miekanisku tuli aina hieman eri kulmasta ja suunnasta kuin edellinen, joten Akki joutuisi tekmään kaikkensa kyetäkseen torjumaan iskut.

Benitora Musashi
Ch: 5
Nopeus: 12
*Torjunta, suojas 99 dmg
*NPC hyökkäys, 58 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 806Viesti Cross »

''Väitän käveleväksi kuolleeksi!'' Tummateräisen miekkansa vasten Musashin suojakseen kohottamia miekkoja iskevä Akki karjaisi, paiskaten vastustajansa aseensa järkyttävän painon voimalla liukumaan taaksepäin. Lähes suu auki vastustajaansa katsova nuorimies ei ollut uskoa mitä näki, sillä tämä oli ottanut Kokutou Yorun iskun vastaan pelkkien käsiensä voimalla. Pelkkä ajatuskin siitä kuinka voimakas Benitora todella oli nosti nuoremman miekkamiehen niskavillat pystyyn, sillä hän olisi koskaan voinut kuvitella jonkun kykenevän moiseen liikkeeseen. Miekan painon jo itsestään olisi pitänyt riittää murskaamaan vanhan soturin kehon jokainen luu atomeiksi. Sen sijaan tämä näytti kykenevän ottamaan koko voiman vastaan, aivan kuin se olisi ollut mikähväänsä hieman suuremmalla voimalla tehty lyönti.
Aivan uudenlaista kunnioitusta vastustajaansa kohtaan tunteva Tsuchigumo ihmetteli millainen herviö tämä oli mahtanut olla nuoruuden parhampina päivinään, mistä oli jo kulunut ilmeisesti useampia satoja vuosia. Ainakin hänellä oli onnea ettei kohdannut sitä versiota Musashista, sillä tätä vastaan hänellä tuskin olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Nyt hän kuitenkin uskoi voivansa voittaa, vaikka sekin tuntui käsittämättömältä ajatukselta. Edes isä ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan voittanut vanhaa valkopartaa, vaikka olikin kuuleman ainoa joka oli selvinnyt kertomaan tämän kanssa taistelemisesta kerta toisensa jälkeen.
Nähdessään verenhimoisesti irvistävän miehen katsovan itseään innostuneesti Akki tunsi ihonsa menevän kananlihalle, mutta ei siksi että olisi jäänyt tämän voimakkaan auran peittoamaksi ja alkanut pelätä tätä. Sen sijaan kysymys oli puhtaasta innostuksesta, joka tuntui täyttävän hänen jokaisen solunsa. Tältä se siis tuntuu kun olet jonkun todella voimakkaan kanssa kasvotusten tasavertaisena... Musashin verenhimoiseen virnistykseen omallaan vastaava kalpea miekkamies ajatteli, vastaten tämän katseeseen punaisten silmiensä keskittyneellä tuijotuksella.
Raivokkaan karjaisun päästävän Benitoran lähtiessä rynnistämään hyökkäykseen Tsuchigumo vastasi tämän huutoon omallaan ja syöksyi samaan tapaan eteenpäin, poistaen kaikki tätä rajottaneista genjutsuistaan. Jos hän todella halusi kohdata vastustajansa tasavertaisena, niin tulisi se tapahtumaan vain miekkoja käyttäen. Kahden miekkamiehen iskiessä karjuen yhteen ilma tuntui täytyvän viuhuvista ja äänekkäästi yhteen kalahtelevista miekoista kaksikon vaihtaessa iskuja, ilman että kumpikaan kuitenkaan kykeni saamaan yliotetta vastustajastaan. Tarjuessaan ja antaessa iskun iskusta Akki tunsi miekkojensa tulevan todella osaksi itseään, aivan kuin olisi lopultakin oppinut pitämään niitä oikein ja ymmärtämään kuinka niitä tuli käsitellä. Nuorenmiehen aseet tansivat nopeammin kuin koskaan ennen ja jokainen lyönti tuntui tulevan suuremmalla voimalla kuin koskaan ennen, osuen aina juuri sinne minne tämä halusikin.

Kestävyys: 67
Chakra: 2
Nopeus: 23+10
Haarashi odori+ hien+1.portti=89
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 809Viesti Southpaw »

Musashi virnisti innoissaan, Akkin vastatessa hänen iskusarjaansa omallaan ja purkaessa vielä kaikki genjutsutkin, melkein kuin kunnianosoituksena vastustajansa miekkailutaidoille. Lopulta iskusarjan päättyessä, Musashi joutui kuitenkin perääntymään hengästyneenä taaksepäin. Hetken ajan mies mittaili Akkia katseellaan kuin harkiten hyökkäisikö vielä kerran, mutta lopulta tämä kuitenkin laski aseensa ja sujautti ne tottuneesti takaisin vyöllään roikkuviin tuppiin.
"Chakrani on lopussa ja niin on uskoakseni sinunkin. Ei ole mieltä jatkaa tämän pitemmälle", Musashi julisti ja tarkasteli sitten saamiaan vammoja tarkemmin, kuin mihin oli kesken taistelun ollut tillaisuus.
"Julistamme tämän tasapeliksi. Sait toki enemmän vammoja aikaan, mutta et saanut minua hengiltä", Musashi jatkoi ja katsoi sitten Akkia huvittunut virne kasvoillaan, nähdäkseen miten nuorempi mies näihin sanoihin reagoisi.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Esiin varjosta(S2)

Viesti: # 810Viesti Cross »

Tuntiessaan Musashin lähtevän perääntymään oman koneensa alkaessa menettää vauhtiaan Akki ymmärsi olla lähtemättä painamaan tämän perään, sillä hän oli itsekkin aivan voimiensa äärirajoilla. Raskaasti hengittäen nuori miekkamies katseli yltäpäältä veressä olevaa vastustajaansa, joka siitä huolimatta seisoi ylvään ja järkkymättömän näköisenä paikallaan. Hän ei tiennyt mistä vanhus voimansa repi, mutta tämä vaikutti ulkoisesti kaikesta huolimatta sille kuin olisi voinut aloittaa koko taistelun vaikka samantien uudelleen alusta. Totuus oli kuitenkin toinen, minkä pystyi sanomaan tämän lähes olemattomaksi kutistuneesta chakrasta.
Benitoran laskiessa miekkansa terän hitaasti alas ja työntäessä aseensa takaisin vyölle Tsuchigumo seurasi tämän esimerkkiä hitaasti, aivan kuin olisi odottanut tämän vetävän aseensa hetkenä minä hyväänsä uudelleen esiin. Sen sijaan mies kuitenkin tarjosi taistelun päättämistä tasapeliin, minkä perusteet nuorukaisen oli helppo hyväksyä. Kuka hyväänsä toinen olisi varmasti jo kuollut Musashin saamiin vammoihin, mutta tämän tappaminen ei ollutkaan aivan niin yksinkertaista kuin muiden. Eikä Akkilla ollut enää voimia, tai halua edes yrittää mitään sellaista. Ennemmin hän tyytyi Onimarun tavoin tasapeliin tämän kunnioitusta herättävän vastustajan kanssa, päättäen kuitenkin etsiä tämän vielä joskus käsiinsä ja yrittää uudelleen.
Pieni punasilmäisen miekkamiehen kasvoille kohonnut hymy leveni nopeasti ja paisui hetkessä jo pieneksi naurun pyrskähdykseksi, josta ei ollut enää ollut pitkä matka myöskään täyteen koko kehoa tärisyttävään nauruun. KEKEKEKE!!! Hyväon! Tasapeli... Mutta vaadin saada revanssin vielä joskus.'' Maahan istumaan tippunut Akki nauroi ja huusi naurunsa välistä, lyöden kätensä yhteen ja kutsuen myös Benimarulle tutun sakeruukun eteensä. ''Sovittu Pentu... Sinusta saikin vähintään yhtäpaljon hupia kuin isästäsi, niistä silmänkääntötempuista huolimatta.'' Juomaruukun vierelle istahtava vanha mies vastasi ja kohotti koko ruukun kaksikäsin suulleen, kaataen valtavan ahnaasti tarjottua juomaa kurkustaan alas. ''Tääm se on elämää.'' Leveästi hymyilevä mies sanoi raskaasti huokaisten ja ojensi ruukun vuorostaan Tsuchigumolle, joka yritti ottaa tästä mallia, joutuen kuitenkin lopettamaan pärskien yrityksensä kesken. Miekan kanssa hän ehkä pärjäsi tälle vuorelle, mutta juomisessa hänellä näytti olevan vielä paljon opittavaa.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”