Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 694Viesti Ookami_Tez »

Kion oli jatkanut tietojen hakua eri muodoissa salakuunnellen, kysellen siviileiltä mitä nämä tiesivät tilanteesta. Ainakin Akuma oli agressiivisimmin lähtenyt omimaan näitä alueita itselleen, joten oli kai oletettavaa että Kougan tappanut miekkamies oli Akuman liittolainen tai vielä pahempaa tämän yläpuolella oleva tyyppi, joka vetelee naruja. Pelottava ajatus, mutta Kion oli siinä olossa että olisi parempi siirtyä pohjoiseen ja hieman yrittää hankkia tietoa siellä ennen kuin palaisi Takiin raportoimaan. Hän oli yhden raportin käynyt viemään rajan lähellä olevaan Takilaisten käyttämään salapaikkaan, johon pystyttiin jättämään raportteja muiden haettavaksi ja vietäväksi Takiin päin.

Kion oli nyt juuri vierailemassa hieman pohjoisemmassa olevassa kylässä. Kylä oli säästynyt isommilta taisteluilta, koska jopa otolaiset ninjat tiesivät että kylien vahingoittaminen vakavasti ei olisi hyvä heidän ruokavarantojensa kannalta. Mitä Kion oli ymmärtänyt niin Otossa näkivät siviilit varsinkin paljon nälkää juuri näiden hullujen sisällissotien takia, kun ninjojen taistelut tuhosivat hyviä viljelymaita. Kion oli kuitenkin lopulta naksahtanut nähdessään Otolaisen ninjan kovistelevan jollekkin nuorelle naiselle antamaan näiden ruuat tälle. Kun nainen oli väittänyt vastaan Ninja oli yrittänyt lyödä tätä avokämmenellä. Kion oli nopealla loikalla tullut väliin iskien jalallaan käden sivuun.

"Mitä helvettiä sää haluat vitun friikki?" Otolainen huudahti ottaen pari askelta taaksepäin ja vieden käden tarvikelaukkuunsa. "Osta ruokasi. Sitä varten sinulle maksetaan rahaa töistä." Kion sanoi näyttäen auttamalleen naiselle että lähtisi pois ja tämä toimi pyynnöstä. "Tää ei kuulunut sulle!" Otolainen uhosi. Kion ei halunnut kohtausta, mutta ei kyllä voinut jättää asiaa tällekkään mallille. Kion katseli ympärillä olevia kyläläisiä, jotka alkoivat hitaasti astelemaan pois päin ninjoista tietäen että väliin ei kannattaisi tulla.

Otolainen kusipää
normi B vastus.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 707Viesti Southpaw »

"Saat maksaa tuosta!", Kuroi kihisi raivosta, sillä miehellä todella oli nälkä. Tuntui ettei ikinä saanut tarpeeksi ruokaa, vaikka heidän ninjojen juuri luulisi saaneen enemmän jotta jaksaisivat taistella sodassa muita alueita vastaan. Nyt tämä lateksipukuun sonnustautunut kummajainen kehtasi kuitenkin puuttua asiaan tällä tavoin vaikka laihasta olemuksesta huolimatta oli varmasti aivan yhtä nälkäinen kuin muutkin.
"Noh, ehkäpä vien sitten sinulta rahat ja ostan ruokani niillä. Kun sinulla kerran rahaa tuntuu olevan!", Kuroi huusi samalla kun teki käsimerkit ja loi pienen pallosalaman käsiensä väliin. Laukaistuaan pallosalaman kohti Kionia, mies syöksähti tätä kohti, aikoen viimeistellä tunkeilijan samantien toiselle iskullaan, kun tämä ensimmäisen jälkeen jäisi toivottavasti alttiiksi hänen seuraavalle hyökkäykselleen.

Kuroi
Hp: 20
Ch: 35
Nopeus: 3
*Nagareboshi, 11 + jää alttiiksi seuraavalle hyökkäykselle
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 709Viesti Ookami_Tez »

Kionin huomatessa pallosalaman salkavan muodostua tämän käsi avasti magnetismilla korkin tämän elohopea pullosta ja elohopea nousi pullosta esiin. Kion heilautti haarniskoimattoman kätensä pallosalaamaa kohti samalla hypäten taakse päin ja elohopea epämääräisessä muodostelmassa lensi salamaa vasten aiheuttaen sen purkauttamaan energiansa aikaisemmin kuin oli tarkoitus sen säkenöidessä elohopeaa pitkin veiressä olevalle seinälle ja ympäristöön. Kion ei selvinnyt kaikesta sähköstä, mutta pahemmista osumista kuitenkin. Kion ei aikonut antaa vastustajalle yhtä helppoa hyökkäys tilannetta potkaisten irtokiven maasta ilmaan ja lyöden sen haarniskoidulla kädellään kuin lingon kiven kohti Kuroin naamaa.

Hp: 19
Ch: 38
Nopeus: 3
[Eli elohopea on nyt lentämässä sitten varmaan hieman sähkösenä sitä päin (13 kiloa painoa ei oikeastaan enempää) ja sitten toi kivi tulee sillä +2 voimalla kohti]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 711Viesti Southpaw »

Kuroi kohotti hieman yllättyneenä kulmiaan nähdessään vihollisen viskaavan eteensä jotain, joka pian ilmeni jonkinlaiseksi metalliksi kun sähköpallo osui elohopeaan ja hajosi hetkessä laajemmalle alueelle, minkä lisäksi hyökkäys alkoi myös elohopean mukana tulla takaisin päin. Irvistäen Kuroi keräsi chakraansa ja sunshinoitui pois elohopean tieltä, samalla välttäen tietämättään myös kohti lentävän kiven.
Pysähdyttyään lopulta taas paikoilleen, Kuroi kyykistyi koskettamaan maanpintaan, päättäen iskeä tällä kertaa alapuolelta. Kion saisi pian huomata maan jalkojensa alla muuttuvan sähköiseksi jutsun vaikutuksesta. Tämä jos jokin saisi lateksifriikin tuupertumaan tuskissaan maahan, siitä Kuroi oli varma.

Kuroi
Hp: 20
Ch: 22
Nopeus: 3
*Väistö sunshinilla
*Npc no jutsu, 18 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 712Viesti Ookami_Tez »

"Kaimon, Kai!" Kion huudahti huomatessaan vastustajan lähtevän shunshinin kanssa liikkeelle. Vastaten omalla nopeudellaan tilanteeseen Kion hyppäsi ilmaan ja väistäen osittain maankautta tulevan sähköjutsun vahingot. Kionin hyppyyn yhdistyi hento pörähdys oman selkärankansa ympäri nostaakseen oikean jalkansa ilmaan, jotta se voitiin tuoda sieltä kuin kirves alas kohti vastustajan vasenta olkapäätä. "Pysy paikallasi idiootti!" Kion huudahti potkun tullessa alas.

Hp: 10
Ch: 27
Nopeus: 8
[15 dmg tuossa kirves potkussa mukana.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 718Viesti Southpaw »

Kuroi ehti jo olla vara, että tämä tekniikka päättäisi taistelun tähän, mutta miehen yllätykseksi Kion ponkaisikin vauhdilla ylöspäin ja lähti laskeutumaan häntä kohti. Hyppy oli niin korkea, että Kuroi jäätyi hetkeksi aloilleen vain seuraamaan hyppyä, kunnes oli jo liian myöhäistä. Vasta Kionin käskiessä häntä pysymään paikallaan, Kuroi viimein sai liikettä kinttuihinsa ja koetti juosta kauemmas, mutta potku osui kuitenkin täydellä voimalla miehen yläselkään ja paiskasi tämän kasvoilleen maahan. Syljeskellen ruohoa ja hiekkaa suustaan, Kuroi makasi hetken alillaan, kunnes alkoi vaivalloisesti nousta ja kääntyi entistäkin raivoisampi katse silmissään ympäri.
"Minä tapan sinut", Kuroi sähisi raivoissaan, sillä iskun jäljiltä miehen sekää todella särki, eikä hän olisi yllättynyt lainkaan jos jotain olisi murtunut. Koettaen kuitenkin sulkea kivun mielestään, Kuroi keräsi chakraansa kunnes yhtäkkiä miehen kehosta lähti sokaiseva välähdys, jolla tämä toivoi saavansa Kionin sokaistumaan, jotta voisi iskeä seuraavan iskunsa Kionin sitä aavistamatta.

Kuroi
Hp: 5
Ch: 17
Nopeus: 3
*Välähdys no jutsu, vastaa kahta valolappua,
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 719Viesti Ookami_Tez »

Kion oli tyytyväinen potkun osuessa, mutta jäämättä kuitenkaan odottamaan voiton saamista vielä sillä, koska vastustaja jaksoi vielä uhota. Välähdys kuitenkin yllätti Kionin ja tietäen että jotain oli tulossa Kion ponnisti heti pois päin tähdäten laskeutumisensa takanaan olevan talon katolle samalla heittäen magnetismilla kaiken ympäristössä olevan metallin, tähdäten tietty omaan elohopeaansa, kohti Kuroin äskeistä asemaa. Elohopean mukana sinne lensi jotain irtaimistoa alueelta.

Hp: 10
Ch: 18
Nopeus: 8
[Eli suurin osa elohopeasta ja jotain iraimistoa siihen suuntaan ei erityisen tarkasti koska sokeus ja D-tason magnetismi.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 722Viesti Southpaw »

Kuroi oli juuri aikeissa syöksähtää liikkeelle kohti kionia, kun yllättäen huomasi aikaisemmin näkemänsä elohopean lähtevän taas liikkeelle ja pian myös muutamien muiden rautaa sisältävien esineiden. Kuroille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perääntyä kauemmas samalla elohopeaa, säilykepurkkeja ja puutarhasaksia väistellen. Purren hampaitaan turhautuneena yhteen, mies lopulta pysähtyi turvallisemman välimatkan päähän ja käänsi raivostuneen katseensa Kioniin.
"Noh, onneksi voin yrittää iskeä kauempaakin...", Kuroi ajatteli samalla kun kohotti etu- ja keskisromensa ylös ja käänsi ne sitten osoittamaan kohti Kionia. Hetkeä myöhemmin miehen kohotetuista sormista sinkoutuikin yksittäinen salama, joka lähti etenemään ilman halki Kionia kohti.

Kuroi
Hp: 5
Ch: 12
Nopeus: 3
*Npc no jutsu, 12 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 723Viesti Ookami_Tez »

Kion sai palautettua näkönsä, mutta portti alkoi painaa tämän päälle. Tilanne ei näyttänyt hyvältä vastustajalla oli etäisyyskin puolellaan. "Kyuumon. KAI!" Kion huudahti pakottaessaan toisen porttinsa auki. Tuntien ruumiinsa keräävän takaisin voimaa portin aukeamisen johdosta. Jalat tuntuivat melkein jo pienellä painamisella rikkovan katon pintaa. Nopea hyppy ja Kion oli matkalla koht Kuroita. Kion epäili ettei saisi väistettyä tilannetta, joten tämä loi vahvan magneettisen kentän Kuroin jalan kohdalle sen vetäisten elohopean ja muut lennelleet esineet kohti jalkaa yrittäen naulata miehen paikalleen. Koita jalka kestää. Kion ajatteli ponnistaen hieman ilmaan ja kohti Kuroita. Ottaen kohti tulevan salaman oikealla jalallaan kiinni ja jatkaen siitä matkaa suoraan Kuroita päin lyöden kaikella voimallaan tuota kasvoihin rautaisella hansikkaallaan ja jatkaen siitä vasemmalla koukulla leukaan, jos Kuroi saisi torjuttua ensimmäisen lyönnin. Sähkötälli iski kun Kionin jalka laskeutuisi maahan sen maatuessa jalasta polttaen hyvän matkaa jalan pintaa aiheuttaen lihaksien nyintää.

Hp: 3
Ch: 0
Nopeus: 13
[Molemmat lyönnit lyö 10+ vahinkoa, vaikka eivät olekkaan jutsuja. Toka portti myös paransi tosiaan 5hp:ta]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 731Viesti Southpaw »

Kuroi katsoi ällistyneenä kuinka Kion yllättäen ponkaisi katolta häntä kohti kuin jostain lisää voimaa saaneena. Nopeasti mies teki käsimerkkejä kyetäkseen pistämään edes jotenkin vastaan, mutta miehen nopeus ja voima yhdessä olivat kuitenkin liikaa. Juuri kun Kuroi oli laukaisemaisillaan toisenkin sähköjutsu kohti Kionia, tämä oli jo hänen edessään ja rautahansikkaalla suojattu käsi osui Kuroin kasvoihin. Tajunnan hämärtyessä mies tunsi vielä toisenkin iskun tulevan leukaansa, ennen kuin lopulta kaatui tajuttomana maahan. Herätessään Kuroi tulisi vannomaan kostoa, sikäli kuin selviäisi ensin vammoistaan sillä ilman erillisiäa tekniikoitakin, Kionin lyönnit olivat saaneet joitai luunmurtumia aikaan.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Kun nuoren miehen hermo pettää (B)

Viesti: # 733Viesti Ookami_Tez »

Kion hengitti raskaasti porttien sulkeutuessa. Lihaksia särki ja toinen jalka nyki epämielyttävästi sähkötällin takia. Kion asteli kuitenkin Kuroin tajuttoman ruhon viereen napaten tuon jalasta kiinni lähtien raahaamaan miehen tajutonta ruhoa poispäin kylästä. Mies varmaan purkaisi mieltään mieluusti kyläläisiin kun heräisi, joten parempi vain jättää hänet kauemmas kylästä. Tappaminen olisi turhaa, koska ei hän kuitenkaan tietäisi Kionin olevan Takista.
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”