Uusi ura (A)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Uusi ura (A)

Viesti: # 7040Viesti sumufani »

Jo miltei tyytyväisenä onnistuneesta paostaan Muon vietti aikaansa keräten erilaisia yrttejä ja sieniä, joita Tulen maasta tuntui löytyvän runsaasti. Pari päivää lensivät kuin siivillä Muonin pysyessä liikkeellä ja jatkuvan uuden löytäminen vei häntä eteenpäin. Hän oli lukenut Tulen maan rikkaasta ympäristöstä, mutta se tuntui nuoren kiriläisen mielessä miltei vähättelyltä. Verratuna Kirin ympäristöön siis. Ruaasta ei ollut myöskäään pulaa jos ei ollut liian nirso mitä söi jaksaakseen.

Muonin enismmäiset päivät olivat kuluneet siis lähinnä yrttien, sienien ja myrkyllisten kasvien keräämiseen. Toki hän oli myös poiminut jokaisen myrkyllisen ötökän ja yhden tai kaksi pientä käärmeen poikasta matkaansa erillisiin lasi purkkeihin jotka hän oli survonut reppuunsa surutta.
Kuitenkin huudot ja kiroilut saivat hänen tarkkojen korviensa huomion hiljaisessa metsässä. Uteliaisuus voitti ja nuori mies lähti tutkimaan mistä nyt moinen huutaminen johtui. Paikalle päästyään Muonin silmiin osui hevosten vetämät vaunut, joissa selvästi oli tärkeä lasti noille kirkkaisiin sävyihin pukeutuneille miehille. Vaatteissa oli myös samoja tunnukisia ja nuori kiriläinen yhdisti lukemansa raportin yakuzojen noususta, joten ajatus noiden olevien jostain ’perheestä’ ei tuntunut olevan kaukaa haettua. Tunnus oli Muonille outo joten yakuza oli seuraavaksi turvallisin arvaus. Kuitenkin muutama yakuza hiljaisella tiellä yhtä miestä vastaan.
Varas kuului esittävän vaatimuksiaan vankkuria ajavalle henkilölle, jota nuo yakuzat näyttivät suojaavan. Muon asetti reppunsa oksan haaraan puussa jossa katseli tilanteen kehittymistä. Hän oli hiipinyt paikalle niin hiljaa kuin oli osannut ja oli asettunut mukavasti lehtien suojaan tarkkailemaan tilannetta. Tietysti hänen olisi hyvä asettua tuon myyjän puolelle ja loppu matkan ajan hakeutua yakuzojen hyvälle puolelle. Se tietäisi varmasti lisä hommia ja rahaa pitkällä tähtäimellä. Kaikessa rauhassa miettiessään asioita läpi varas nosti miekkansa päänsä yläpuolelle ja lähti uhkaavasti huutaen kohti Muonin uusia asiakkaita kohden. Ojentaen toisen kätensä kohti paikkaa johon mies juoksisi nuori kiriläinen latasi chakraa kädessään olevaan putkeen ja vapautti ilma aallon juuri sopivasti paikkaan mihin mies tulisi juoksemaan. Kiriläinen murhaaja sen jälkeen vaihtoi paikkaa ja latasi kummankin kätensä putket vaarnoilla ja katsoi mitä varas tekisi.

Hp:27
Chk:85
Np: 10
Zankyokukuuha 15 lämää

A tason vihu
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7056Viesti Cross »

Mies jonka Muon näki tiellä yakuzan kätyreiden kanssa oli nimeltään Shiro Fran. Mies joka oli vielä muutamia vuosia sitten valvonut lakia tällä alueella ja ollut tunnettu järkähtämättömästä lainkuuliaisuudestaan, sekä sankarillisesta toiminnastaan kaksikymmentä vuotta sitten käydyssä sodassa. Kaikki tuo oli kuitenkin muuttunut rikollis jengin välienselvittelyn ryöstäydyttyä käsistä ja johdettua taisteluun, jonka aikana edes sivulliset eivät olleet turvassa. Tuon kohtaamisen uhreihin oli kuulunut myös järjästystä ylläpitämässä olleen miehen perhe, joiden ruumiit tämä oli kaivanut esiin palaneen talonsa raunioista tilanteen lopulta rauhoituttua. Siitä hetkestä lähtien lait ja säädökset eivät olleet enää merkinnyt mitään tälle miehelle, josta oli tullut tuomari, valamiehistö ja pöyveli.
Eteenpäin karjuen rynnistävä kostaja kerkesi havaita jotain pientä liikettä silmäkulmassaan, ennen kuin voimakas puhuri iski hänen kylkeensä ja paiskasivat hänet tien sivuun. Lukuisien taisteluiden karaisema mies ei kuitenkaan lentänyt sivuun, tai edes näyttänyt olevan juurikaan moksiskaan hyökkäyksestä, jonka olisi kuitenkin voinut kuvitella riittävän tekemään selvää tästä kertaheitolla. Sen sijaan se kuitenkin paljasti ettei nämä kaksi tiellä olevaa muulia olleet yksi, vaan näilä oli ilmeisesti mukana myös saattaja, joka oli järkevästi liikkunut poissa näkyvistä ja vaikutti nyt suunnittelevan toista yllätys hyökkäystä. Tämä oli kuitenkin tehnyt sen virheen että oli mennyt paljastamaan itsensä, eikä ollut tehnyt Shirosta selvää kerta hyökkäyksellä. Edessään avautuvaa metsää tarkkaileva entinen lainkoura paransi hieman asentoaan ja kohotti toisessa kädessään pitämäänsä miekkaa, tietäen uuden hyökkäyksen tulevan hetkenä minä hyväänsä.

20hp
70ck
9n
+5ck per vuoro
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7060Viesti sumufani »

Loikkiessaan suojasta suojaan Muon kuunteli tarkoin kohteensa hengitystä ja yllätyksekseen hän ei kuullut juurikaan puuskutusta. Vahinko jonka hän oli siis tehnyt ei juurikaan haitannut kohdetta. Nuori kiriläinen oli tehnyt parhaansa liikkuakseen hiljaisesti uudelle paikalleen ja valmiudessa oleva kohde aiheuttaisi hieman pään vaivaa. Mies tiesi hänen olevan lähi maastossa, muttei vaikuttanut vielä tietävän tarkasti missä vihollinen oli. Liikkuessaan uudelle paikalleen nuori murhaaja oli painanut puiden paikkoja tarkasti mieleensä, sllä seuraava vaihe vaatisi ajoitusta ja tarkkuutta. Hymyillen hän asetti yhteen bumerangiinsa pienen kapselin tähdäten heittonsa rauhallisesti ja itsevarmasti. Kiriläinen johti chakraansa aseeseensa ja se muuttui näkyttömäksi hänen kädessään. Hänen heittäessään sen selvästi ohi kohteestaan se tulisi kiertämään suoraan edestä päin ja maasta heitetyn näköisesti kohti kohdetta. Muutamamia sinettejä myöhemmin ja juuri ennen tielle pääsyä metsä täyttyi poksuvista äänistä Muonin aseen saadessa uusia kopioita itsestään vaikkakin mitään ei ollut silmin nähtävissä. Katsoen ja kuunnellen tarkkaan vihollistaan Muon saisi näin lisää tietoa ja osaisi toivottavasti kehitellä sopivia vasta keinoja miestä kohtaan.

Hp:27
Chk:60
Np: 10
ts13: 1kpl
Shuriken Kage Bunshin no Jutsu dmg 22+ -6np ja huonovointisuutta jos joku bumerangi osuu
maksamal 5 chk vuoros bumerangin voi muuttaa näkymättömäks
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7065Viesti Cross »

Metsää tarkkaileva Shiro ei huomannut pienintäkään liikettä ympäristössään ja alkoikin sen takia harkita vähänmatkan päässä tiellä olevien muulien kimppuun hyökkäämistä, saadakseen vedettyä näiden suojelian esiin. Hän oli juuri kääntymässä näiden suuntaan kun kuuli yllättäin sivummalta vaimeiden poksahdusten sarjan, joka sai kääntymään välittömästi äänen suuntaan. Hän ei kuitenkaan nähnyt muuta kuin ohuen savuverhon, joka ei riittänyt peittämään minkäänlaista yllätys hyökkäystä. Se olisi saattanut olla vain hämäys toisaalta tulevaa hyökkäystä varten, mutta jokin siinä miten savu liikkui aivan kuin jotain olisi lentänyt sen läpi sai miehen laskeutumaan nopeasti polvilleen ja kohottamaan toisen kätensä eteensä, joka aukeni silmänräpäyksessä kyynärvarresta ranteeseen ja levittäytyi suurehkoksi rautaiseksi suojakilveksi miehen eteen. Tämä ei tapahtunut hetkeäkään liian myöhään, sillä samantien jotain kovaa iskeytyi kilpeä vasten äänekkäästi kolahtaen ja samassa sitä seurasi oikea iskujen ryöppy, kymmenien esineiden iskeytyessä yhden toisensa jälkeen äänekkäästi kolisten kilpeen.
Kilpensä taakse suojautunut Fran näki jonkin oudon näköisen aseen viiltävän syvän uran maahan vierelleen, voiden helposti kuvitella millaista tuhoa se olisi tehnyt osuessaan häneen. Ajatus sai hänet tuntemaan kiitollisuutta tuulenmaalaisia kohtaan, jotka olivat lahjoittaneet hänelle uudet raajansa ja niiden sisältämät lukuiset hyödylliset yllätykset. Ne olivat olleet näiden kiitos niistä uroteoista joita hän oli tehnyt viime sodassa, menettäen samalla toisen kätensä ja molemmat jalkansa. Silloin hän ei ollut vielä osannut kiittää tuosta lahjasta, toisin kuin nyt kun oli tottunut niihin ja oppinut hyödyntämään kaikkia niiden kätkemiä ominaisuuksia. Pirullinen irvistys kasvoillaan mies muodosti miekkaa pitelevällä kädellään käsimerkin, joka sai kilpikäden kämmenen kätketyn piipun suun avautumaan ja sylkäisemään sisuksistaan tuhansien ohuen ohuien neulojen parven. Tuo ase ei ollut kovinkaan tehokas osumatarkkuutensa puolesta varsinkaan pitemmälle matkalle, mutta vihollisen elminoiminen ei ollutkaan miehen tarkoitus, vaan pikemminkin laaja alue vaikutus, jolla savustaisi vastustajansa esiin.

Shiro Fran
20hp
53ck
9n
+5ck per vuoro

Neulaparven vahinko riippuen osumasta max 16
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7069Viesti sumufani »

Oksallaan nököttäessä Muon katseli ja kuunteli tarkoin kohdettaan kiinnittäen huomionsa tuohon selvään proteesiin jonka mies ojensi eteensä. Suurempi yllätys oli kuinka käsi avautui ja muodostui suureksi kilveksi. Hänen aseiden takoessa tuota ikävää yllätystä kiriläinen latasi kummatkin käsissään olevat ilmaputket vaarnoilla ja hiljaisuuden laskiessa uudelleen taistelukentälle hän oli valmiina nopeaan pyrähdykseen kohteensa luo ja epäröimättä lähti liikkeelle. Äänettömästi ja nopeasti hän ilmestyi miehen selän taakse auringon juuri mennessä pilveen ja nopean chakran latauksen jälkeen Kiriläisen kämmenistä purkautui ilma aalto. Suojeltavansa huomioiden hän oli jäänyt hieman sivumpaan ja vaikka isku menisi ohi niin ilma aalto menisi vaarattomasti yakuzojen ohi. Muon ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen vaan shunsuin avulla hän liikkui jälleen metsään vetämään henkeä ja piiilostaan kuuntelemaan vihollistaan.

Muon
Hp:27
Chk:31
Np: 10
ts13: 1kpl
vaarnoja 3kpl
*Muon Satsujin Jutsu äänetön ja nopea liikkumine hahmon selustaa
*Zankyokukuuha x2 lämää tulos kaiken kaikkiaa 40+ niissä oleva myrkky
*d tason shunshinil läks suojaa iskunsa jälkee
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7071Viesti Cross »

Ilman vuosien ja lukuisten taisteluiden koulimia vaistoja ja kokemusta neulaparven kädestään vapauttanut Fran ei olisi varmasti huomannut taakseen ilmestyvää vaaraa, saati sitten kerennyt reagoimaan siihen. Muonin harmiksi hän kuitenkin tunsi pienen ilmavirran niskakarvoissaan, jonka tämän nopea liike sai aikaan, antaen miehelle tämän tarvitseman varoituksen. Täysin vaistomaisesti toimiva kostaja vapautti samassa tekojalkoihinsa kätkeytyvät voimakkaat jouset, sinkoutuen kuin ammus niiden voimalla suoraan kohti taakseen ilmestynyttä nuorukaista. Hän kerkesi tuntea pienen ilmavirran poskillaan, hyökkääjän eteen ojennetuissa käsissä olevista ilmaputkista purkautuvan ilmavirran syöksyessä eteenpäin ja iskeytyessä musertavalla voimalla sioihen missä oli juuri ollut.
Tuo kuolerttava hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut tekemään muuta kuin viiltämään muutamia pieniä haavoja Shiron poskiin, joka oli omalla nopealla ragoinnillaan onnistunut sukeltamaan nuiden käsien väliin ja pyrki törmäämään päin vastustajaansa selkäedellä. Kasaan puristetuista jousista vapautuneen jousien ansiosta liike oli nopea ja törmäys varmasti vahingoittaisi kumpiakin miehiä, mutta ennenkaikkea se sattuisi Muoniin, joka ei kärsisi ainoastaan yhteen törmäyksestä, vaan myös itseensä törmäävän miehen miekasta, jonka terä tukeutui tämän omaan kylkeen ja uppoaisi törmäyksessä päin suoraan yakuzan kätyreiden suojelus enkelin mahaan.

Shiro Fran
15hp
28ck
9n
+5ck per vuoro

Törmäyksestä 5dmg+ mitä sit arvelet mahaan tulevan miekan aiheuttavan.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7095Viesti sumufani »

Kasvoillaan jo liki pelottava murhaajan hymy nuorukainen osoitti kätensä kohden uhriaan. Silti kohteen hiuksen hieno tasapainon suuntaminen hänen suuntaansa ja omituinen kliksahdus, joka liki main jäi tuulen ujelluksen alle sai nuoren kiriläisen päässä varoitus kellot soimaan ja hän loikkasi taaksepäin. Se ei silti auttanut häntä kovin paljon kohteen syöksyvän häntä kohden. Ajatukset moisen mahdollisuuksista suhisivat nuorukaisen mielessä, mutta hiuksen hieno kliksahdus ääni sai hänen ajatuksesa juoksemaan kohden proteeseja. Se selittäisi paljon tässä vaiheessa, mutta olisi aivan liian aikaista lyödä mitään päätelmää lukkoon. Kuitenkin kiriläisen silmät huomasivat miekan terän ja vaistomaisesti hän työnsi kättään terän eteen estääkseen osuman kylkeensä. Kivusta murahtaen nuori mies tuijotti kohdettaan silmiin pelkäämättä liki hullun omaisella kiillolla ja innolla leikellä mies palasiski oppiakseen toisen kehon rakenteen. Nuori mies kuitenkin kiersi jalkansa toisen lantion ympärille estääkseen toista pakenemasta ja veti itseään samalla lähemmäs tuntien toisen miekan terän kaivautuvan syvemälle hänen käteensä.
’’Proteeseja eikö vain senkin rakas rampani? Iästäsi päätellen palvelit… neljännessä sodassa?’’

Pelottavan pehmeällä äänellä puhuva Muon jutteli kohteelleen kuin olisi puhunut säästä ja heilautti vapaan käden hihastaan tullutta bumerangia juuri sen verran saadakseen terään myrkkyä ennen aseensa työntämistä miehen kylkeen.

Hp:17
Chk:31
Np: 10
ts13: 0kpl
vaarnoja 3kpl
//Jos bumerangi menee häiskän kylkee niin ota lämää fiiliksen mukaa. Asees oleva myrkkyvie 6np ja aiheuttaa huonovointisuutta//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7098Viesti Cross »

Nopeasti taistelijoiden välissä olleen matkan sulkenut Fran oli ollut varma että onnistuisi yllättämään kauko taistelijalta vaikuttaneen vastustajansa nopeudellaan ja päättämään tämän päivännopealla miekkansa iskulla, joutuen kuitenkin toteamaan erehtyneensä pahasti. Sillä tämän onnistui reagoida yllättävän nopeasti ja kylmäverisesti muuttuneeseen tilanteeseen, mikä riitti ainakin tälläkertaa pelastamaan tämän, maksaen kuitenkin samalla tämän toisen käden. Se ei kuitenkaan tuntunut hetkauttavan mielipuolinen katse silmissään taistelevaa nuorukaista, joka ei tuntunut edes välittävän käteensä pureutuneesta miekasta, vaan kävi sen sijaan välittömästi vastahyökkäykseen.
Vastustajansa nopeasta työskentelystä yllättynyt Shiro ei kerennyt kuin huomata tämän toisen jalan kietoutuvan itsensä ympärille, kun joutui jo vuorostaan itse puolustautumaan omaa kylkeään tavoittelevaa outoa käyrää asetta vastaan. Hänkään ei kuitenkaan käynyt ensimmäistä kertaa taistelua elämästä ja kuolemasta, vaan kykeni toimimaan yhtä nopeasti ja kylmä hermoisesti kuin vastustajansakkin. Ikänsä takia hän ei ehkä ollut enää aivan yhtä nopea kuin ennen, mutta huomattavasti matkan varrella kertynyt kokemus tasoitti puntteja. Ottaen kanssaan taistelevasta nulikasta mallia mies kohotti toisen kätensä ottamaan lyömäaseen vastaan, antaen sen iskeytyä vasten raajaansa, mistä ei kuitenkaan lähtenyt ollenkaan sen kaltainen ääni kuin olisi voinut kuvitella. Sen sijaan bumerangin iskeytyessä vasten vanhamman taistelian kättä siitä kantautui halkeavalle puulle ominainen rasahdus, aseen juutuessa kiinni kovasta puusta valmistettuun tekoraajaan.
''Se ei kuulu sinulle.'' Kylmän keskittyneellä äänellä vastaava Fran sanoi takaisin pehmeällä äänellä puhuneelle Muonille, joka kuulosti siltä kuin olisi kuvitellut tämän kaiken olevan vain leikkiä. Sitä se ei kuitenkaan ollut ainakaan tämän vastustajalle, joka päästi samantien irti kiinni olevastaan miekastaan ja iski terveen kätensä kämmenen kohti vastustajansa maha, aivan kuin olisi pyrkinyt iskemään tämän kauvemmas itsestään, voiden samalla vain kuvitella miten nulikan ilme muuttuisi hihan alle kätketyn terän työntyessä esiin osuman aiheuttaman tärähdyksen seurauksena ja lävistäessä tämän.

Shiro Fran
15hp
30ck
9n
+5ck per vuoro

Mitä sit arvelet mahaan tulevan miekan aiheuttavan.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7099Viesti sumufani »

Katsoessaan kohteensa kylmänlle vaikuttavaa ilmettä tämän koittaessa parhaansa mukaan saada hänet hengiltä mahdollisimman nopeasti tuntui vain saavan Muonia entistä enemmän kiinnostumaan kohteestaan. Kieltämättä hän oli syöksyn ja törmäyksen aikana saanut todellasyvän haavan käsivarteensa, mutta nuoren miehen mielessä se olisi tyydyttävä vaihtokauppa. Kaksikko olisi niin lähekkäin ja mahdollisuudet kapenivat mitä he voisivat tehdä ja kiriläisen kietoessa oikeaa jalkaansa miehen lantion ympärille hän koitti saada huomiota vasemmasta kädestään. Shiro oli kuitenkin hereillä ja kaikesta päätellen kokemuksensa avulla kiinnitti huomiota hänen aseeseensa ja ilmoille pääsi puinen rasahdus. Ääni muistutti halkeavaa puuta, mutta nuoren kiriläisen käsi oli siellä missä sen pitikin olla. Oikean käden verressa oli miekka, mutta se ei estänyt kämmenen liikettä ja käden kipeää pakottamista oikeaan asentoon lukuun ottamatta Muon latasi käsivarsiensa putkiin chakraansa kohteen vastatessa hänelle miltei tylysti ettei asia ollut hänen korvilleen.
’’Sepä sääli.’’ Muon sanoi vapauttaen ladatun chakran ja tuulen sekoituksen kämmeniesä putkista. Nuorukaisen molemman kädet olivat sijoittuneet lähelle miehen rintakehää vaikkakin oikea käsi ei ollut niin lähellä kuin Muon olisi halunnut sen olevan. Vasen käsi kyljellä ja oikea käsi osoitti suoraan kohti. Tehden parhaansa pitääkseen kohdetta paikallaan oikealla jalallaan nojaten taaksepäin vetäen toista kohti maata mukanaan. Kuitenkin äskeisen hyökkäyksensä jälkeen nuori mies kuitenkin jo hengitti hieman raskaammin, mutta parhaansa mukaan koitti peittää sen kohteeltaan

Hp:17
Chk:11
Np: 10
ts13: 0kpl
vaarnoja 3kpl
//Zankyokukuuhax2 ilman vaarnoja tietää 30dmg yhteensä jos molemmat osuu. otan miekasta lämää jos päättää suorittaa piston kaikesta huolimatta//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7113Viesti Cross »

Terän työntyessä esiin Shiron tekokäden sisältä ja suunnatessa kohti tämän suunnitelmat pilanneen shinobin mahaa hän uskoi taistelun olevan päättynyt, osaamatta edes arvata kuinka pahasti oli erehtynyt. Vanmhan veteraanin onneksi Muon ei kuitenkaan malttanut pitää suutaan supussa ja käyttää kämmenissään olevia chakraputkia yllätys hyökkäykseen, vaan jatkoi alottamaansa sananvaihtoa omahyväisen itsevarma ilme kasvoillaan. Se riitti varoittamaan tämän paljon nähnyttä vastustajaa jonkin olevan pielessä ja sai tämän kiinnittämään huomiota nuorukaisen käsiin. Nopeasti reagoiden hän käänsi tekokättään toisen putkista esteen, täysin valmiina uhraamaan sen henkensä pitämiseksi, samalla kun vapautti toistamiseen jalkaproteeseihinsa kätkeytyvät jouset ja sinkosi itsensä etäämmäs vastustajastaan. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt, sillä tämän toinen käsiputki taaksepäin sinkoutuvaa miestä ja vapautti sisäänsä kerääntyneen ilmanpaineen tätä kohti.
Vain silmänräpäys myöhemmin Shuuha näki kuinka tuuli hyökkäys iskeytyi vasten tämän pakoon yrittänyt vastustajaa, paiskaten tämän kuin räsynuken päin puun kylkeä. Sen sijaan että olisi kuullut luiden rusahtelevan ja ihon repeilevän törmäyksen voimasta entinen kiriläinen kuuli kuinka puu räsähti palasiksi, kyeten näkemään ilmaan nousseen pölyn seasta ympäriinsä lenteleviä puisia nuken osia. Pölyn laskeutuessa nuita palasia lojui siellätäällä ympäri taistelukenttää, mutta Franista ei sen sijaan näkynyt vilaustakaan. Sillä kokeneena taistelijana tämä oli tullut hyvin valmistautuneena järjästämäänsä väijytkseen, minkä takia hänellä oli ollut myös pakosuunnitelma, mikäli jokin menisi kaikesta huolimatta mönkään. Mies oli aluksi uskonut voivansa hoitaa kuriirien avuksi ilmestyneen paskiaisen, mutta joutui nyt toteamaan olleensa väärässä ja joutuvansa yrittämään myöhemmin uudestaan, valmistautuen tälläkertaa paremmin iskuunsa.

//läpi//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi ura (A)

Viesti: # 7125Viesti sumufani »

Muon oli arvannut miehen yrittävän pakoon minkä tähden olikin käyttänyt molempia käsiään, mutta joutui hieman pettymään huomatessaan erään äänen puuttuvan. Hän näki miehen lentävän kuin räsynukke mikä vaikutti oudolle ottaen huomioon miehen onnistuneesti väistäneen tai vähentäneen vahinkoa hänen hyökkäyksistään tähän asti. Olettaen miehen vaihtaneen paikkaa kokoisesna ja näköisensä nuken kanssa Shuuha tuhahti hiukan pettyneenä ja katsoi tarkemmin kädestään törröttävää miekan terää. Siinä ei näkynyt mitään omituista ja miettimättä veti terän kädestään ja repi samalla takkinsa hihaa tehdäkseen kiristys siteen. Hetken istuttuaan aloillaan hän huomasi kahden yakuzan tulevan häntä kohden kasvoillaan leveä hymy.
’’Sähän kova sälli oot. Siu ansiosta lasti o turvas, mutta mites myö voidaa korvata tää?’’

Muon oli hetken aikaa mietteliäänä ja alkoi kirjoittaa maahan mitä halusi palkkioksi.
’’Tarviin töitä ja vähä ensi apua.’’
’’Töitä? Mä tiiänki just oikian herran joka aina etsii ihtellee työvoimaa.’’
Muon nyökkäsi ja alkoi keräämään aseitaan taistelu kentältä ja kävi noutamassa reppunsa samalla kun yakuzat tarkistivat lastinsa odotellessaan. Nuorukainen istahti vankkureiden laidalle ja mietti millainen hänen uusi työnantajansa tulisi olemaan.

//kiitos npclle//
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”