Paholaisen pesässä

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7044Viesti Southpaw »

"Noh, ymmärtäähän sen. En usko, että täällä pahemmin liikkuu turisteja, joten nämä pohjoisen asukkaat ovat myös ainoat asiakkaat. Tuskin itsekään riskeeraisin kahden tuntemattoman takia isomman ryhmän menettämistä", Sora totesi Jubokkon arveluihin vaimeasti. Samalla jashinisti itsekin seurasi ympäristöään seuralaisensa tavoin, mutta teki sen huomattavasti vähemmän hermostuneen näköisesti heidän edetessään kapeita kujia pitkin huomaamattomasti takaisin kohti majataloa. Hän ei kuitenkaan huomannut merkkiäkään siitä, että heitä olisi seurattu. Matkan varrella kaksikko joutui vain kerran pysähtymään ja piiloutumaan näkyvistä kun erään kujan päässä kulki ohitse pieni ninjaryhmä jotka kuitenkin kuulostivat olevan syventyneinä välillään olevaan keskusteluun sen sijaan, että olisivat vilkuilleet keitä kujalla mahdollisesti liikkui.
Viimein kaksikko kuitenkin pääsi majatalon takana olevalle pienelle alueelle joka oli aidattu korkeilla lankuilla, jotka peittivät näkymän kulman takana olevalle terassille. Ukkoa ei kuitenkaan näkynyt vielä missään ja niinpä Sora vilkaisi seuralaistaan kysyvästi. Hänestä tuntui sillä hetkellä hyvältä idealta jäädä pois näkyvistä, vain odottamaan, että ukko kerkeäisi tulla paikalle, mutta toisaalta mitä pidempään he odottaisivat tässä, sen suurempi riski olisi, että paikalle tulisikin joku muusta henkilökunnasta taikka joku sivullinen jonka läsnäoloa ei todellakaan kaivattaisi juuri nyt.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7064Viesti Cross »

Kapeita ja törkyisiä kujia pitkin kulkevalta shinobi kaksikolta ei kestänyt kauvaakaan löytää tiensä takaisin Käärmeensilmän luokse, asettuen kujan varteen tarkkailemaan rakennuksen taka seinustaa. Toisin kuin äänenmaalainen oli olettanut he eivät löytäneet sieltä ketään, tai mitään ylipäätään mielenkiintoista. Ympärilleen edelleen valppaana vilkuileva nuorukainen alkoi tuntea olonsa vielä hivenen vainoharhaisemmaksi ja harkitsi mainitsevansa jo vierellään seisoskelevalle tulenmaalaiselle epäilyksistään, kunnes huomasi majatalon kellariin luultavasti johtavassa ovessa olevan pienen luukun raottuvan hieman. Se sai pieneen seinän syvennykseen asettuneen Jubokon valpastumaan välittömästi ja varmistamaan että myös Sora oli huomannut luukun käväisseen nopeasti auki, tönäisemällä tätä hieman ja nyökkäämällä sen jälkeen oven suuntaan.
Miltei heti sen jälkeen kun luukku oli suljettu raotti joku hieman kellarin ovea, astumatta kuitenkaan itse ulos. Ennemminkin vaikutti siltä että tarkoitus oli päästää joku sisään ja mitä ilmeisimmiten tuo kutsu oli tarkoitettu kujalla seisoskeleville naamiomiehille. Kaiken aijemman ohella tällainen salamyhkäisyys vaikutti loogiselta jatkumolta, mutta siitä huolimatta kainalokoteloissa olevia vetsiään kokeileva Akeginu ei pitänyt siitä.
''Voi-si mel-kein luul-la et-tä jo-ku ei ha-lu-a tul-la näh-dyk-si mei-dän kans-sa-me...'' Nopeasti vielä ympärilleen vilkaiseva shinobi totesi happamasti, ennen kuin lähti astelemaan sen enempää seuralaisensa mielipidettä kyselemättä raotettua ovea kohti, haluten kovasti saada selityksen tälle pelleilylle.

Eikä hänen tarvinnut ottaa kuin muutamia nopeita askeleita voidakseen pujahtaa Käärmeensilmän kellariin raollaan olevasta ovesta, missä heitä vastassa oli lopultakin tuo yläkerrassa mesonut vanha kääkkä. Kuivakkakasvoinen mies seisoi säästeliäästi palavan öljylampun valaiseman hämärän huoneen perällä sama hapan ilme kasvoillaan, tuijottaen sisään astellutta sinobia nenällään olevien lasiensa yli terävällä katseellaan. ''Keitä piruja te pellet luulette esittävänne?'' Kärttyisältä kuulostava vanhus kysyi happamalla äänellä, ennen kuin sisään astunut äänenmaalainen kerkesi sanoa sanaakaan, voidakseen alkaa vaatia ukolta selitystä kaikelle salamyhkäisyydelle. Nopeasti ja yllättäin tullut kysymys sai Jubokon jähmettymään hetkeksi paikalleen ja harkitsemaan silmänräpäyksen ajan papan kurkun leikkaamista auki, mutta hilliten hermonsa hän päätti kuitenkin yrittää esittää ettei muka tiennyt mistä tämä puhui. ''Mi-tä tar-koi-tat-te?'' Hän vastasi yrittäen kuulostaa täysin viattomalta ja hämmästyneeltä, huomaten kuitenkin samantien kääkän ilmeestä ettei esitys uponnut maaliinsa. ''Älä yritä pentu. Nuo naamarit ei huijaa kun tietämättömiä... Sitäpaitsi ystäväsi kuulostaa aivan tulenmaalaiselta.'' Tiukkaan sävyyn vastaava vanhus sanoi, tehden selväksi ettei kaksikon kannattaisi yrittää huijata itseään yhtään pitempään. ''Joten kysyn uudestaan. Keitä olette ja mitä tahdotte? Sekä mistä tiesitte tunnussanan?'' Hän jatkoi nyt vielä entistäkin tiukempaan sävyyn, onnistuen saamaan vaarattomasta ulkonäöstään huolimatta sangen uhkaavan sävyn ääneensä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7073Viesti Southpaw »

Kaksikon ei tarvinnut odottaa kujalla kauan kun silmäkulmassa näkyvä liike ja pian sitä seuraava tönäisy hänen maktakumppaninsa toimesta saivat Soran kiinnittämään katseensa majatalon kellarin oveen, joka hetkeä myöhemmin aukesi äänettömästi. Tämä salamyhkäisyys tuntui Sorasta vain jotenkin tilanteeseen sopivalta, mutta siitä huolimatta, mies oli kuitenkin valmiina käyttämään siimojaan ja vaientamaan kenet tahansa kellarista sitten löytäisikin. Heillä ei loppujen lopuksi ollut varaa siihen, että heidän valeasunsa pettäisivät heti alkuunsa.
Astuessaan lopulta Saiton perässä kellariin ja sulkiessaan oven heidän perässään vain sen verran, että se jäi hieman raolleen mahdollista nopeaa poistumista varten, Sora sai kuitenkin huomata, että oli aivan kuin maailmankaikkeus olisi ottanut hänen äskeiset ajatuksensa ja päättänyt tehdä niistä totta, sillä kellarissa heitä odottava mies vaati heti ensimmäisenä saada tietää mitä he oikein kuvittelivat tekevänsä, eikä edes Saiton yritys olla kuin ei olisi tiennyt mistä ukko puhui, tuntunut menevän läpi. Ukon vielä ilmoitettua, että oli tunnistanut hänen puhetapansa olevan enemmän tulenmaalaisen kuin vuoristoklaanin jäsenen, kellariin laskeutui hetkeksi hiljaisuus kun Sora punnitsi vaihtoehtojaan. Lopulta mies tuli siihen tulokseen, että alkuperäisessä roolissa pysyminen ei tulisi kyseeseen, sillä se olisi luultavasti vain saanut ukon ilmiantamaan heidät paikallisille ninjoille.
"Hyvä on... se johtuu siitä, että me olemme tulenmaalaisia. Olemme kolmen konohalaisen petturin perässä ja halusimme pystyä liikkumaan kekenkään häiritsemättä, joten ajattelimme olevan parasta esittää vuoristossa asuvien klaanien jäseniä", Sora päätti sekoittaa totuutta ja valhetta sopivassa määrin, jotta tämä selitys toivottavasti menisi vanhukselle läpi. Haluamatta kuitenkaan paljastaa Saiton olevan eteläisen osan ninjoja, päätti Sora tehdä parhaansa uskotellakseen, että tämä oli tulenmaalainen kuten hän itsekin. Soran oli kuitenkin vaikea sanoa menikö tämäkään selitys täydestä sillä vanhus näytti edelleen epäluuloiselta.
"Jos te molemmat olette tulenmaalaisia, niin miksi hänen varusteensa ovat yhtä kuluneet kuin paikallisilla ninjoilla?" ukko kysyi seuraavaksi.
"Kun ylitimme rajaa hän jäi kiinni eteläisen osan ninjoille. Veivät hänen varusteensa joten jouduimme varastamaan uudet varusteet hänelle sen jälkeen pelastin hänet... samalla saimme tietää myös tunnussanasta kun otimme selvää, oliko etelän ninjoilla mitään tietoa etsimistämme pettureista", Sora vastasi, menemättä kuitenkaan liiaksi yksityiskohtiin tarinansa suhteen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7082Viesti Cross »

Vanhaa majatalon pitäjää tarkkaileva Jubokko ei ollut kovinkaan varma siitä että tämä uskoi heidän antamiinsa vastauksiin kysymyksiinsä, sillä tuntui että tämän tarkkaavaiset silmät näkivät suoraan heidän lävitseen. Siitä huolimatta leukaansa mietteliäänä hierova mies nyökkäsi kuitenkin hieman päätään tyytyväisen näköisenä, kertoakseen hyväksyvänsä saamansa selitykset.
''Mmm... Vai että sillälailla... En uskonut kenenkään enää muistavan tuollaista, mutta olkoon menneeksi.'' Kääkkä mutisi kuin itsestään, vilkuillen edessään olevaa naamioitua kaksikkoa, saaden Akeginun olon entistäkin varautuneemmaksi. Sillä vaikka tilanne vaikutti olevan rauhoittumassa hänestä alkoi tuntua ettei tämä suunnitelman ollut sittenkään niin hyvä ajatus kuin aluksi oli vaikuttanut. Siitäkin huolimatta että hän yritti vakuuttaa itsensä siitä että tuo tunne johtui edelleen tilanteen aikaansaamasta vainoharhaisuudesta, sillä heidän täällä olonsa oli Jashinin tahto ja palveli tämän tarkoitusperiä, mitä ikinä ne sitten olivatkin.
''Haluatko kertoa enemmän näistä pettureista?'' Selvemmin puhuvaan shinobiin keskittyvä ukko kysyi, kääntyen samalla hieman tämän suuntaan ja vaikuttaen siltä että oli valmis antamaan kaiken itselleen mahdollisen avun näille. Jokin tämän sanoissa kuulosti kuitenkin kätketyn pisteliäältä, mikä sai riisipeltojen maalaisen tarkkailemaan tätä entistäkin tarkemmin ja yrittämään keksiä mitä peliä tämä oikein pelasi heidän kanssaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7087Viesti Southpaw »

"Ikävä kyllä en osaa antaa nimiä, sillä uskon etsimiemme pettureiden käyttävän valenimiä... He saattavat kuitenkin puhutella toisiaan etunimen ensimmäisellä kirjaimella tai lyhyillä valenimillä, joten jos mieleen tulee ketään kuvaukseen sopivaa niin kaikki vihjeet ovat toki enemmän kuin tervetulleita", Sora vastasi vanhan miehen kysymykseen pahoittelevaan sävyyn. Lisäksi oli vielä se asia, että jos hänen etsimiensä henkilöiden oikeat nimet lähtisivät leviämään, saattaisi myös herätä ikäviä huhuja siitä, että Hokage olisi asettunut tukemaan Akumaa, mikä taas ei olisi ollut lainkaan hyvä asia kylän imagon kannalta.
"Matkalla tänne kuulimme kuitenkin varsin villejä tarinoita jollain suolla käydystä taistelusta ja ryhmästä joka olisi onnistunut räjäyttämään alueella sijaitsevan padon. Pystyisitkö mahdollisesti kertomaan meille mistä tämän ryhmän jäseniä voisi löytää? Kuulemamme perusteella uskomme, että etsimämme petturit ovat myyneet omat räjähteensä padon tuhoamista varten, joten kaikki mitä he pystyvät räjähteiden alkuperästä kertomaan on meille varmasti suureksi avuksi", Sora kertoi heidän epäilyksistään, muotoillen sanansa kuitenkin mahdollisimman kohteliaasti ja hienovaraisesti. Toisen jashinistin tavoin, hänkin näki ukon olemuksessa edelleen hienoista epäluuloa ja äänestä kuului lievää pistelisäisyyttä, mikä ei ollut ihme kun asiakaskunta koostui lähes yksinomaan ninjoista. Vuosien varrella ukko oli nähnyt varmasti jos jonkinlaisia huijausyrityksiä, joten Soran oli pistettävä kaikki näyttelijän kykynsä peliin, jotta ei varmasti antaisi ukolle mitään aihetta epäillä, että kyse ei ollut varsinaisesti pettureista vaan nämä oli varta vasten lähetetty tänne avustamaan Juuren johtajiston toimesta.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7097Viesti Cross »

Shinobi kaksikon edessä seisovan teräväpiirteisen ukonrahjuksen kasvojen ilme ei värähtänytkään tämän kuunnellessa Soran selostusta siitä miksi he olivat täällä, antamatta pienintäkään vihjettä siitä tiesikö tämä jotain heidän etsimistään henkilöistä tai sitten ei. Kuitenkin tulenmaalaisen mainitessa suolla käydyn taistelun ja sen päättäneen padon tuhoamisen luultavasti käytettyjen räjähteiden lähteen tämän toinen silmäkulma kohosi hivenen, jonka Juboko arveli kuitenkin olevan aivan tarkoituksella tehty pieni ele, sillä jostainsyystä hän ei näkemänsä perusteella ollut valmis enää uskomaan että kyse oli vahingossa. Tähän asti majatalon isäntä oli ollut aivan liian tarkkaavainen ja huolellisen oloinen että moinen vahinko olisi päässyt tapahtumaan, edes siinä tapauksessa että tuo tieto olisi päässyt yllättämään tämän. Sillä tämä oli varmastikkin vähintään osannut epäillä jotain sen kaltaista, viimeistään siinä vaiheessa kun kylään oli alkanut virrata muukalaisia.
''Mmm... Tuopa mielenkiintosta... Saattaapa olla että todella osaan auttaa teitä...'' Mietteliäänä leukaansa hieromaan alkanut ukko mutisi, katsellen edessään olevaa parivaljakkoa, päästäen viekkaan hymyn kasvoilleen, aivan kuin härnätäkseen seuralaisiaan. ''Mutta mitä minä siitä hyödyn?'' Tämä jatkoi, yllättäen ainakin kuulemiinsa kertomuksiin luottaneen Akeginun kysymyksellään ja saamaan tämän liikahtamaan uhkaavasti hivenen eteenpäin. Eleellä ei näyttänyt kuitenkaan olevan minkäänlaista vaikutusta kääkkään, joka vain vilkaisi naamioitunutta nuorukaista halveksuen ja kääntyi sitten takaisin tämän puheliaamman kumppanin puoleen. ''Ennen olisimme saattaneet jakaa tietoa ilmaiseksi salasanan tietäneille, mutta nykyisin tilanne on hieman toinen... Jo tämä tapaaminen teidän kanssanne voisi käydä kalliiksi minulle ja alaisilleni, saati sitten jos kertoisin haluamanne tiedot.'' Itsevarman oloinen majatalon pitäjä selitti, tehden selväksi että näillä kahdella oli hyvin vähän liikkumatilaa tällähetkellä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7111Viesti Southpaw »

Ukon muka varomaton kulmien kohottaminen ei jäänyt Soraltakaan huomaamatta. Siitä huolimatta vanhus ei myöskään vaikuttanut uhkaavalta, minkä vuoksi Sora epäili, että tämä tahtoi lähinnä käyttää heitä jollain tavalla hyväkseen omien asioidensa hoitamiseen. Kun mies lopulta vaati saada tietää, mitä hän heidän auttamisestaan hyötyisi, Sora tunsi itsensä melkein ennustajaksi. Selkeästi tässä oli jonkinlainen taloudellinen taka-ajatus tai ehkä mahdollisesti ukko halusi jotenkin muuten parantaa omistamansa majatalon ja sen yhteydessä toimivan baarin mahdollisuuksia yakuzan perustamia uusia juottoloita ja muita liikkeitä vastaan.
"Ymmärrät varmaan, että mitä enemmän minä ja ystäväni käytämme aikaa täällä, sen varmemmin etsimämme karkurit pääsevät pakoon. Jospa siis kerrot suoraan mitä sinulla on mielessä? Kaipaatko rahaa? Vai onko mielessäsi jotain muuta? Pistin merkille, että aika moni rakennus pääkadun varrella oli vasta rakennettu tai kunnostettu muuten käyttökelpoiseksi", Sora sanoi, antaen sanoillaan ymmärtää, että jos kyseessä oli kilpailevien yritysten sabotoiminen jollain tavoin, se luultavasti onnistuisi häneltä ja Saitolta huomattavasti nopeammin kuin maksuksi sopivan rahamäärän järjestäminen. Toki hänellä oli keinonsa ottaa yhteyttä takaisin Konohaan, mutta parhaassakin tapauksessa kestäisi muutama päivä, ennen kuin hän saisi minkäänlaista vastausta, puhumattakaan siitä, että kylä auttaisi ukon tietojen ostamisessa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7118Viesti Cross »

Soran ja majatalon isännän välistä keskustelua seuraava Jubokko ei ollut kovin yllättynyt kuullessaan kääkän vaativan jotain hyvitystä avustaan ja vedotessa siihen että heidän auttamisensa saattaisi paljastuessaan käydä kaliiksi tälle. Jo tämä tapaaminen olisi riittänyt syyksi hitaalle ja tuskalliselle kuolemalle, jota todistamaan jokainen kyläläinen olisi raahattu vaikka väkisin. Sillä tästä olisi varmasti haluttu tehdä esimerkki niille jotka olivat unohtaneet mitä vihollisten kanssa veljeileville tapahtuisi, siitäkin huolimatta etteivät nämä varsinaisesti kuuluisi kylän johtajan joukkoihin. Tai näin hän ainakin uskoi että tapahtuisi, sillä tuskinpa pohjoisen väki olisi yhtään sen hellämielisempää kuin hekään.
Siitä huolimatta Akeginu ei kyennyt mitään sille että tunsi myös tulevansa petetyksi, sillä hän oli todella uskonut vanhoilla perinteillä olevan vielä enemmän arvoa. Sillä ne olivat asioita jolle hänen ja koko hänen väkensä taistelu tahto perustui, saaden heidät jatkamaan vuodesta toiseen armotonta taisteluaan. Minkä takia häntä inhottikin nähdä kuinka välinpitämättömästi maan muut asukkaat alkoivat jo suhtautua niiden kaltaisiin asioihin, vaan saadakseen kasattua pientä hyötyä itselleen.

Naamioitunutta tulenmaalaista katsova ukko naurahti kuivasti tämän tarjotessa rahaa maksuksi tiedoistaan, jatkaen tämän tarjousten torjumista heti perään välinpitämättömällä käden heilautuksella. ''Luuletko että rahalla on täällä jotain arvoa? Tai että en selviäisi niistä riikinkukoista itsekkin niin halutessani? Ehei...'' Kääkkä vastasi ristien kätensä rinnalleen, antaen seuralaisilleen hetken aikaa tajuta että omasi enemmän valtaa täällä kuin nämä ehkä ymmärsivätkään. ''Ainoa oikea valuutta jolla on merkitystä täällä on tieto.'' Nenällään olevien lasiensa yli kumpaakin shinobia vilkaiseva majatalon isäntä jatkoi, paljastaen lopulta mitä halusi ja tehden selväksi etteivät nämä kaksi saisi mitä halusivat, ilman että joutuisivat kertomaan jotain yhtä hyödyllistä tälle.

//jos keksit mitä se haluis tietää nii pistä ihmeessä muuten koitan muistaa mitä olin ajatellu seuraavaan viestiin//
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7121Viesti Southpaw »

Nähdessään ukon torjuvan kädenheilautuksen hänen ehdottaessaan rahaa maksuksi, Sora kohotti vuorostaan omia kulmiaan, antaen ukon ymmärtää, että piti tätä yllättävänä käänteenä. Toki hän oli valmis uskomaan sen, että raha ei ollut täällä täysin samanlaisessa arvossa kuin isommissa kylissä, mutta tuskin se täälläkään ihan täysin arvotonta oli. Lopulta vanhus kuitenkin jatkoi puhettaan, kertomalla mitä halusi. Tietoa, niinpä tietysti.
"Ymmärrät varmasti, että me emme voi kertoa aivan mitä tahansa ja tuskin ketään täällä juuri kiinnostaa Tulen maan asiat niin kauan kuin eri alueiden johtajat sotivat keskenään... Jos siis haluat tietoja vastineeksi sinun pitää olla hieman tarkempi", Sora huomautti tyynesti ja seurasi kuinka ukko virnisti lievästi huvittuneena.
"Olet oikeassa, Tulen maa ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta sanoit teidän tulleen eteläisen alueen läpi. Haluan tietää kaikki havainnot mitä teitte eteläisen osan joukoista. Älkää jättäkö pienintäkään yksityiskohtaa pois", ukko esitti vaatimuksensa. Tässä kohdin Sora ei voinut kuin hymähtää huvittuneena. Jos hän arvasi oikein kaikki mitä hän ja Saito nyt suostuisivat kertomaan, kantautuisi varmasti tavalla tai toisella paikallisen johtajan korviin ja sen ansiosta paikalliset ninjat luultavasti katsoivat ilomielin toisaalle silloin kun ukko teki jotain kyseenalaista... kuten esimerkiksi puhui heidän kaltaistensa satunnaisten ulkopuolisten kanssa. Hän ei keksinyt muutakaan syytä miksi majatalon omistajaa olisivat ninjojen asiat muuten kiinnostaneet.
"Haluatko sinä vastata tähän? Sanoit kuulleesi vartijoiden puheita ennen kuin tulin pelastamaan sinut", Sora kysyi lopulta Saitolta, viitaten sanoillaan aiempaan peitetarinaan siitä kuinka Saito oli joutunut heidän matkansa aikana eteläisen osan ninjojen vangiksi. Koska jashin halusi heidän tekevän yhteistyötä, Sora ei halunnut ainakaan vielä pettää uskonveljensä luottamusta. Niinpä hän päätti tarjota toisella mahdollisuuden syötää valheellista tietoa ukolle. Toivoa vain sopi, että tämä osaisi esittää roolinsa kyllin hyvin, että saisi ukon uskomaan heidän niin sanottuja havaintojaan eteläisen osan ninjoista.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7138Viesti Cross »

Juboko ei pitänyt ollenkaan siitä mitä vanhus vaati heiltä vastineeksi tiedoistaan, vaikka ymmärsikin että voisikin yrittää kertoa tälle mitä hyväänsä mieleen sattuisi juolahtamaan. Hän kuitenkin vaistosi vaaran sellaisen yrittämisessä, sillä he olivat jo saaneet huomata ettei ukkoa ollut helppo vedättää ja pelkästään sen yrittäminenkin voisi kostautua. Tämä ei myöskään vaikuttanut niin tyhmältä että olisi uskonut vartioiden lörpöttelevän mitään kovinkaan arvokasta tietoa vankinsa kuullen, edes silloin kun olisivat olettaneet tämän kuolevan pian. Äänenmaalaisena tämä varmasti tietäisi ettei kukaan hänen isänsä alaisista tekisi sen kaltaista virhettä ja selviäisi siitä hengissä, sillä jos he olivatkin armottomia vihollisiaan vastaan niin sitä he olivat myös omilleen näiden epäonnistuessa.
''I-kä-vä kyl-lä en us-ko et-tä niil-lä tie-doil-la on juu-ri-kaan ar-vo-a... He pu-hui-vat lä-hin-nä lä-hes-ty-väs-tä tal-ves-ta ja sii-tä kuin-ka se tu-lee hyö-dyn-tää val-mis-tau-tu-mi-seen.'' Ensin tulenmaalaista nopeasti vilkaiseva Akeginu vastasi, toivoen että tämä ymmärtäisi olla yrittämästä heittää omiaan vastauksensa sekaan. Vasta sitten hän keskittyi edessään olevaan majatalon pitäjään, joka taas keskittyi kuuntelemaan sänkistä leukaansa hieroen. ''He ei-vät vai-kut-ta-neet us-ko-van Jin-ka-sain jouk-ko-jen o-le-van uh-ka vä-hään ai-kaan, vaan val mis-tau-tu-van hyök-käyk-seen i-däs-tä.'' Änkyttävä shinobi jatkoi vaivaloisesti, nähden selvästi ukon kasvoilta ettei tämä ollut kovinkaan tyytyväinen siihen mitä sai. ''Mmm... Ikävä kyllä tuossa ei ole mitään mitä en olisi jo tiennyt... Oikeastaan yllättyisin jos Akuma edes välittäisi heistä niin kauvan kun Fuseiko jaksaa sinnitellä elossa.'' Kääkkä vastasi turhaantuneen kuuloisena, vilkaisten eteläisen alueen johtajasta puhuessaan äänenmaalaista, aivan kuin olisi odottanut tämän tekevän jotain.
Jubokon onnistui kuitenkin hillitä itsensä ja pysyä täysin paikallaan, vaikuttaen aivan siltä kuin ei olisi voinut vähempää välittää koko asiasta. Silti hän ei kuitenkaan osannut sanoa oliko tämä sanonut tuon aivan tarkoituksella, aivan kuin kertoakseen ettei heidän esityksensä ollut pettänyt häntä. Vai oliko tämä vain heittänyt tuon huomautuksen muuten vain ilmoilleen, vaikka vain todella harvan olisi pitänyt tietää shinobin isän heikkenevästi tilasta, tämän kehoon istutettujen ensimmäisen hokagen solujen muuttaessa tätä hitaasti.
''No saatte vielä toisen mahdollisuuden. Joten sanokaahan mitä osaatte kertoa näistä tänne ilmestyneistä yakuzoista, tai henkilöstä nimeltä Tsuchigumo.'' Mies kysyi katsoen tälläkertaa selvästi enemmän tulenmaalaisen suuntaan, kuin tämän vierellä seisovan äänenmaalaisen, selvästi olettaen tämän puhuvan tälläkertaa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7154Viesti Southpaw »

Vanhuksen pettymys siihen mitä sai, oli silmin havaittavissa. Toki hän olisi voinut kertoa päästään lisähavaintoja joita oli ollut tekevinään, mutta Saiton vaivihkainen silmäys sai hänet pysymään kuitenkin hiljaa. Oli parempi olla lähtemättä sille tielle, etenkin kun hän oli todellisuudessa parhaansa mukaan vältellyt Äänen maalaisia. Mikään hänen kertomansa tuskin olisi mennyt läpi, siitä yksinkertaisesta syystä ettei hän tiennyt kuin hyvin minimaaliset perustiedot joka ryhmittymästä joka maassa oli.
Ukon kuitenkin seuraavaksi kysyessä yakuzoista ja Tsuchigumosta, Sora kurtisti hieman kulmiaan. Hän toki muisti tuon nimen, joskin hänellä oli vahva avistus siitä, että ukko ei tälläkään kertaa tulisi pitämään kuulemastaan.
"Tsuchigumo? Ellen muista aivan väärin kyseessä taitaa olla yksi Jinai Ryuun alaisista, Hebigakuresta. Mutta sikäli kuin tiedän, Tsuchigumo on kuollut jo hyvän aikaa sitten otettuaan yhteen herransa kanssa. Hänellä oli kai muutama äpärälapsi, mutta yksikään heistä ei ainakaan minun tietojeni mukaan käytä isänsä nimeä", Sora vastasi ukon uteluihin, muistellen mitä kylän bingokirjassa oli lukenut, silloin kun tämä Ryuun alaisuudessa toimiva Tsuchigumo oli vielä ollut listattuna kirjaan. Sivu oli kuitenkin sitemmin poistettu uudemmasta versiosta, joka hänellä oli tällä hetkellä käytössään.
"Mitä näihin yakuzoihin tulee, tatuointien perusteella sanoisin tänne asettautuvien perheiden olevan Aaltojen maasta ja kuumien lähteiden maasta. Kuulemani mukaan yakuzalla on nykyisin jonkinlainen liitto usean eri perheen kesken joista kaksi on nyt lähettänyt joukkojaan tänne", Sora jatkoi, esittäen valistuneen arvauksen täällä pyörivien yakuzojen alkuperästä. Moni näistä ei ollut vaivautunut peittelemään tatuointejaan kylän pääkadulla liikkuessaan, minkä vuoksi kuvien tyylin perusteella oli voinut muodostaa jonkinlaisen käsityksen siitä mistä päin maailmaa nämä joukot olivat.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7163Viesti Cross »

Toisin kuin otsa rypyssä lukemaansa muisteleva Sora oli ajatellut näytti shinobi kaksikon kanssa kauppaa hiuerova vanhus kuuntelevan kiinnostuneena kaikkea mitä tälle sanottiin, näyttäen ainakin Jubokon mielestä miettivän samalla jotain. ''Vainiin... Sepä mielenkiintoista...'' Leukaansa hierova vanhus mutisi konohalaisen puhuessa, saaden tätä tarkkailevan riisipeltojenmaalaisen katsomaan tätä hämmästyneenä. Sillä hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä kenestä nämä kaksi oikein puhuivat, mutta vaikutti siltä etteivät nämä kaksi voineet puhua samasta henkilöstä. Silti jashinistista tuntui että ukko oli tyytyväinen kuulemaansa, toisin kuin hetken aijemmin kuultuaan sen vähän mitä hän oli ollut valmis kertomaan isänsä joukkojen liikkeistä.
''Kaukana kotoa siis. No sillä ei ole oikeastaan väliä...'' Hetken myöhemmin Soran kerrottua vähät tietonsa yakuzalaisista jälleen äänessä oleva majatalon isäntä totesi, katsoen hetken aikaa kahta vierastaan arvioivasti. ''Mutta nuista tiedoista on varmasti jotain hyötyä, joten voin kertoa tietäväni jotain etsimistänne henkilöistä.'' Päätään tyytyväisenä nyökkäävä kääkkä jatkoi, saaden tyytyväisen hymyn kohoamaan Akeginun naamion peittämille kasvoille. ''Kuvausta vastaavia henkilöitä on näkynyt aika-ajoin ennenkin täällä, mutta eritoten pari heistä iski silmään muutama päivä sitten. Nuori tyttö ja poika, jotka kuuleman saapuivat kylään yhdessä Ichirikin ja Ningyoun kanssa, joiden kerrotaan olleen sen padon tuhoamisen takana.'' Terävillä silmillään tulenmaalaista katseleva mies jatkoi, saaden myös toisen seuralaisensa kääntämään katseen toverinsa suuntaan, mainitessaan havainneensa ennenkin tämän kuvaileman kaltaisia henkilöitä kylässä. Sillä kuulosti vahvasti siltä ettei tämän kylä sekaantunut ensimmäistä kertaa hänen kotimaataan repivään sotaan, vaan oli ennemminkin tehny niin jo pitemmän aikaa. Kätensä nyrkkiin puristava nuorukainen sai tehdä parhaansa hillitäkseen itsensä ja malttaakseen jättää tulenmaalaisen kuulustelun asiasta myöhemmäksi, pyrkien sen sijaan keskittymään ainoastaan kuuntelemaan äänessä jatkavaa ukkoa.
''Toinen heistä otti huoneen yläkerrasta viikoksi, mutta ei kerennyt yöpyä siellä kuin kerran. Heidät kutsuttiin Ichirikin ja Ningyoun kanssa kylän johtajan puheille toissapäivänä, sekä nähtiin poistuvan kylästä pohjoista kohti eilisaamuna... Siinä oikeastaan kaikki mitä voin tehdä hyväksenne, ellei teillä ole jotain muuta hyödfyllistä kerrottavaa.'' Kysyvä ilme kasvoillaan vastausta odottamaan jäävä ukko lopetti puhumisen, vilkuillen vuoronperään kahta mielestään melko kehnosti naamioitunutta shinobia
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7177Viesti Southpaw »

Kun ukko hänen antamansa tiedot kuultuaan lopulta suostui kertomaan mitä itse tiesi, Sora oli tyytyväinen tämän kohtaamisen lopputulokseen. Vihdoinkin tämä tehtävä etenisi johonkin suuntaan. Jo ensimmäisten sanojen kohdalla Soran kulmat kuitenkin kurtistuivat tämän kasvoja peittävän naamion takana. Kuvaukseen sopivia henkilöitä oli siis näkynyt ennenekin? Olivatko Juuren jäsenet sekaantuneet sisällissotaan jo pidemmän aikaa vai voisiko olla, että muutkin isot kylät olivat saattaneet lähettää omia ninjojaan sekaantumaan sodan kulkuun syystä tai toisesta? Kunhan hän vain saisi kohteensa kiinni, näillä tulisi olemaan yhtä sun toistakin selitettävää, kunhan hän vain saisi nämä vietyä Hokagen puheille. Sora oli jo aikeissa kysyä mistä Ichirikin taikka Ningyon voisi löytää, kun vanhus otti asian puheeksi itsekin ja paljasti, että nämä olivat lähteneet seuralaisineen kohti pohjoista. Vaikka ukko ei sanonut sitä suoraan, vaikutti selvältä, että kyseessä oli jonkinlainen tehtävä joka ryhmän tuli suorittaa. Sora ei kuitenkaan vaivautunut kyselemään tarkemmin. Oli toki mahdollista, että ukolla oli sisäpiiritietoa myös siitä, millainen tehtävä oli kyseessä, jos tieto kerran oli niin arvokasta valuuttaa kuin tämä oli antanut ymmärtää. Paljon todennäköisempää kuitenkin oli, että tehtävien tiedot pidettiin erityisen tarkasti salassa ja edes tällä ukolla ei ollut niistä tietoa, vaikka muuten vaikuttikin olevan hyvin perillä siitä, mitä näillä seuduilla tapahtui.
"Ikävä kyllä ei... meillä on toki keinomme lähettää viesti takaisin kyläämme ja pyytää lisätietoja Tsuchigumon lapsista jos kaipaat häneen liittyen lisää tietoa, mutta pahoin pelkään, että en tulisi saamaan vastausta ajoissa. Meidän on jatkettava kuitenkin jahtia ennen kuin jäljet ehtivät hävitä", Sora vastasi pahoittelevasti.
"Siinä tapauksessa en pidättele teitä kauempaa. Jos mieleen tulee mitään muuta jakamisen arvoista niin... noh, tiedätte kyllä mistä minut löytää", ukko vastasi, levitellen hieman käsiään, kuin kehottaakseen kaksikkoa katsomaan ympärilleen. Paikan omistajana hän vietti suuren osan ajastaan nimenomaan Käärmeen silmässä töiden parissa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7195Viesti Cross »

Ukos ilmaistessa kertoneensa sen mitä katsoi sopivaksi vastineeksi aijemmin kuulemalleen tätä vasta päätä seisova Jubokko nyökäytti hieman päätään ymmärtämisen merksiksi ja kääntyi sitten katsomaan hieman tiimitoverinaan toimivan tulenmaalaisen suuntaan, joka vaikutti niin ikään olevan tyytyväinen saamaansa. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa riisipeltojen maalaisesta, joka käänsi katseensa takaisin vanhusta päin ja kohotti toisen kätensä sen merkiksi ettei tapaaminen ollut vielä ohi. Sillä vaikka hän kuinka mietti ei hänen päähänsä tullut yhtään syytä miksi tuo ryhmä oli lähetetty kohti pohjoista. Sillä siellä ei ollut muutamaa farmia lukuunottamatta muuta kuin yksi pienehköä tukokohta, jonka tarkoitus oli varmistaa ettei Danten joukot pääsisi hyökkäämään siltä sunnalta.
''Mik-si sin-ne?'' Mieltään vaivaavan kysymyksen esiintuova Akeginu kysyi, saaden majatalon pitäjän kääntymään suuntaansa ja katsomaan itseään hetkenaikaa mietteliäänä. ''Aivan...'' Ovela ilme kasvoillaan seisova mies sanoi, kuulostaen selvästi siltä että tiesi vastauksen tuohon kysymykseen. ''Voisin varmaan kertoa sen... Mutta sanohan ensin kuinka Fuseiko voi?'' Harmaat silmänsä hieman uhkaavasti eteenpäin kysymyksen kuullessaan liikahtavaan shinobiin naulannut kääkkä kysyi, reagoimatta millään tapaa vastassaan olleen nuorukaisen eleeseen. ''Hy-vin...'' Itsensä hillinnyt etelän shinobi totesi hampaidensa välistä sihahtaen, saaden selvästi tehdä parhaansa ettei olisi tarttunut yhteen veitsistään ja upottanut sitä ukon kaulaan. ''Niinkö? Onko hän onnistunut lopultaki saamaan sen hallintaansa? Sillä olen kuullut hieman toisenlaisia huhuja?'' Sanotaan ettei hän tule elämään enää kauvaa.'' Edelleen rauhalliselta vaikuttava ukko vastasi, jatkaen painostamista sänkistä harmaantunutta leukaansa mietteliäänä sivellen.
Paikallaan vain vaivoin seisova Jubokko ei tiennyt mitä majatalon pitäjä oli tietonsa saanut, mutta tämä tuntui olevan turhankin hyvin perillä hänen isänsä terveydentilasta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että sen myöntäminen olisi ollut yhtään helpompaa, vaikka sillä tavoin hän saisikin lunastettua haluamansa tiedon. ''Ei... Mut-ta hän e-lää.'' Riisipeltojen maalainen lopulta vastasi vaimeasti, saaden vanhuksen ilmeen synkkenemään hieman. ''Sääli.'' Tämä sanoi hieman päätään nyökäten, saaden vuodostaan naamionsa alle kasvonsa kätkeneen nuoren shinobin otsan painumaan hämmästyneenä ryppyyn, sillä tuo kommentti kuulosti siltä ettei majatalon pitäjä ollut aivan niin puolueeton kuin olisi voinut kuvitella.
''Mutta sovittu mikä sovittu...'' Olkiaan kohauttava kääkkä totesi vaimeasti huokaistuaan. ''Ichiriki ryhmineen suuntaa kohti Yoshiwaraa. Akuman vakoojat ilmoittivat muutamia viikkoja sitten Danten väen ja Ineminaton valtijaiden edustajien tapaamisen tapahtuvan siellä muutaman päivän päästä. Piraatti kuningatar on kuuleman itse tulossa perimään maksun ensitalven viljoista.'' Kuulemansa tiedot shinobikaksikon kanssa jakava vanhus kertoi, antaen näiden tehdä itse johtopäätökset siitä mikä matkaan lähetetyn ryhmän tarkoitus oli.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Paholaisen pesässä

Viesti: # 7235Viesti Southpaw »

Huomatessaan tiimitoverinsa kohottavan hieman kättään sen merkiksi että halusi jatkaa keskustelua vielä, Sora loi terävän silmäyksen tämän suuntaan kun kuuli Saiton kysyvän miksi ryhmä oli lähtenyt juuri pohjoiseen. Jokainen tämän kaltainen lisäkysymys vain lisäisi riskiä siitä, että ukko näkisi valeasujen läpi ja tajuaisi kenen leivissä Saito todellisuudessa työskenteli. Sora sai kuitenkin nopeasti tajuta, että ukko oli tajunnut asioiden laidan jo aikaa sitten, kun tämä esitti vastakysymyksen siitä miten Fuseiko voi. Soralta pääsi vaimea huokaus, mutta sen sijaan, että olisi ryhtynyt korjaamaan tapahtunutta vahinkoa ja tappanut ukon siihen paikkaan, Sora päätti antaa keskustelun jatkua. Jos ukko äsken oli valehdellut, ehkä Saito saisi totuuden selville. Ja saman tien tämä voisi myös päättää mitä tehdä ukkelin suhteen kunhan keskustelu olisi ohi. Jos tämä oli alusta asti osannut aavistaa ainakin toisen heistä työskentelevän Fuseikolle, oli hyvin mahdollista, että heillä olisi vastaanottokomitea rakennuksen ulkopuolella kunhan he yrittäisivät poistua pienestä kellarista, johon olivat tulleet.
Tiedusteltuaan kuitenkin Fuseikon terveydentilaa ja saatuaan Jubokkolta vastahakoisen kuuloisen vastauksen siihen, ukko viimein vaikutti kertovan totuuden ja kertoi Ichirikin ja tämän ryhmän todellisen määränpään. Naamion takana Sora kurtisti hieman kulmiaan, miettien mistä tässä ryhmän saamassa tehtävässä mahtoi olla kysymys. Oliko ryhmän tarkoitus yksinkertaisesti heittää kapuloita Danten joukkojen rattaisiin vai kenties viedä tämä maksu pirattien nenän edestä, jotta Akuma saisi varoja omia sotatoimiaan varten? Sen sijaan että olisi kuitenkaan ryhtynyt vaatimaan vastauksia vanhukselta, päätti Sora säästää kysymykset karkulaisia varten, sitten kun viimein tavoittaisi heidät. Nämä saisivat kertoa Hokagelle kaiken mitä olivat Juuren käskystä täällä tehneet.
"Ikävä keskeyttää, mutta minusta meidän olisi parempi poistua ja nopeasti. Jos hän on kertonut kellekään siitä, että näki valeasujemme läpi niin meitä saatetaan odottaa jo ulkona...", Sora huomautti viimein ja nyökäytti päätään kohti ulos johtavaa ovea. Mielessään hän mietti jo pitäisikö ulos mennessä valmistautua käyttämään valolappuja taikka savupommeja poistumisen suojaamiseksi vai voisivatko he luottaa vanhukseen edes sen verran, että tämä oli pitänyt heidän lyhyen tapaamisensa omana tietonaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”