Matka Inahoon (rope)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6856Viesti Southpaw »

Kankin kertoma tieto siitä, että tämä oli jokin hermopisteisiin perustuva tekniikka, ei saanut Tingan oloa tuntumaan paljonkaan paremmalta, vaikka hän tiedostikin sen tarkoittavan sitä, että Akki ei toivottavasti pysyisi tuossa tilassa kovin kauan. Ajatellessaan kuitenkin sitä, kuinka huonossa kunnossa kunnossa Akki oli jo valmiiksi, Tinga ei voinut olla pelkäämättä ystävänsä puolesta, sillä tämä varmasti tuottaisi tarpeetonta rasitusta jo ennestään heikossa kunnossa olevalle keholle. Puhumattakaan siitä, että tekniikka oli jopa pysäyttänyt chakran kierron, mikä ei ollut hyvä juttu, sillä jopa tajuton keho tarvitsi energiaa pitääkseen kehon toimintakykyisenä, olkoonkin, että tämä hermopistetekniikka oli varmasti hidastanut Akkin ruumiin toimintoja tavallisesta. Lisäksi oli vielä se, seikka ettei hän ollut täysin varma siitä olisiko hänen pitänyt luottaa Kankiin vai ei. Vaikka nuori yakuza olikin tehnyt parhaansa osoittaakseen vilpittömyytensä, tämän aiempi suhtautuminen toiseen tovereistaan sai Tingan miettimään oliko tämä ehkä sittenkään mitään hermopisteisiin perustuvaa kuten tämä väitti. Toki Akki kykeni loukkaantuneenakin pitämään puolensa taistelussa, mutta se ei poistanut sitä faktaa, että nykyisessä kunnossaan hänen ystävänsä väsyi helposti, joten heikompikin vastustaja saattaisi kyllin pitkään yrittäessään saada tämän väsymään riittävästi kuoliniskun antamista varten. Tätä miettiessään Tinga näytti hetken verran siltä, että harkitsi vakavissaan ryhtyvänsä ravistelemaan Akkia, saadakseen tämän herätettyä tavalla tai toisella. Näin hän olisi voinut itse asettua ruumiiksi ystävänsä tilalle, mutta Kankin huomautus siitä, että heidän olisi päästävä mahdollisimman kauas siinä lyhyessä ajassa jonka Akkin valekuolema heille antaisi, sai Tingan lopulta huokaisemaan raskaasti.
"Hyvä on. Mutta pidä kiirettä. Mitä nopeammin pääsemme riittävän kauas herättääksemme hänet, sen parempi. Terve ihminen kenties kestäisikin tuossa tilanteessa muutaman tunnin kuten sanot, mutta hänen kunnossaan on mahdollista, ettei hänen kehonsa kestä muutamaa tuntia", Tinga vastasi lopulta ja asettui istumaan polvilleen kärryillä makaavan tajuttoman ystävänsä vierelle. Tehostaakeen kuvaa surevasta leskestä, nainen laski päätään hieman ja alkoi sormeilla kylästä hankkimaansa rukousnauhaa kuin olisi todella syventynyt rukoilemaan ystävänsä sielun puolesta. Surullisen ilmeen aikaan saamiseksi hänen ei edes tarvinnut kummemmin tehdä töitä, sillä lyhyen ajan sisällä hänelle oli tapahtunut liikaa asioita joiden vuoksi hänellä oli syytäkin tuntea aitoa surua sillä hetkellä. Mitä tuli kuitenkin Kankiin ja Ryuuzakiin, nämä voisivat lähteä ohjaamaan vankkureita kohti heidän määränpäätään heti kun olivat itse valmiita.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6858Viesti sumufani »

Katsellessaan Tingaa nuorukaisen silmiin näkyi lähinnä surua ja huolta ystävästään. Olihan huoli täysin aiheellista Akkin tilan huomioon ottaen ja tämä valekuolema varmasti saisi takapakkia aikaan. Olettaen siis Akkin heräävän ollenkaan. Mietteissään nuorukaiselta oli miltei mennyt ohi Tingan sanat, mutta onneksi hän havahtui kuuntelemaan tarpeeksi ajoissa.
’’Selvä. Lähtekäämme siis.’’
Roudanmaalainen tokaisi ja viittoi Ryuuzakin kävelemään kärryjen vierellä. Kanki itse tarttui nahkanyöreihin ja hevonen lähti rauhallisesti liikkeelle. Nyt nuorukaisella oli aikaa pohtia keskusteluaan valekuoleman tilassa olevan miehen kanssa. Hän oli saanut paljon tietoa ja näkemyksiä tilanteestaan Akkin puolesta. Siltikin hän halusi myös tietää, kuinka kaksikko oli päätynyt tänne asti.
’’Jinai-sama. Onko sopivaa kysyä mitä teille on oikein tapahtunut viime kuukausien aikana? Ei ole tarve vastata, jos ette halua kertoa.’’

Aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta ja kaikin puolin muutenkin oli kaunis päivä. Nuorukainen nautti tälläisistäpäivistä, joita Konohan alueella tuntui olevan paljon. Kanki veti syvään henkeä ja nautti rauhallisesta matkaamisesta vielä, kun sitä oli edessä.
Hän tiesi edessä päin olevan paljon kiireisimpiä aikoja jahka hän olisi saanut kaksikon Inahoon asti.
Siltikin hän edelleen mietti, miksi juuri nämä kaksi. Taino… Akkin hän ymmärsi sillä mies oli selvästi jossain kohden kuulunut yakuzan riveihin, mutta Tinga oli mysteeri. Jos Tinga suostui edes raottamaan menneisyyden verhoa niin sekin jo auttaisi keksimään mahdollisia syitä. Ellei se sitten johtunut niinkin yksinkertaisesta syystä, kuin Tingan hallitsemat tekniikat.
Tuskinpa… Nuorukainen oletti Tingan kykenevän jo pakenemaan niiden avulla, joten miksi etsiä joku pelkkien tekniikoiden takia?
Kankin oli myönnettävä, että kulki ympyrää ajatustensa kanssa eikä tiennyt Tingasta eikä Akkista juurikaan mitään tähdellistä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6861Viesti Southpaw »

Kärryjen lähtiessä liikkeelle, Tinga piti päänsä surullisen näköisesti painuksissa, kuin ei olisi edes kunnolla huomioinut mitä ympärillä tapahtui. Surun murtamasta ulkomuodosta huolimatta, Tingan aistit tekivät kuitenki töitä koko ajan. Kärryjen kääntyessä majatalon pihasta etenemään leveämpää tietä pitkin kohti kylää, jotta he voisivat jatkaa matkaansa kylän läpi kohti Inahoa, Tinga aisti koko ajan ympäristöään heidän perässään olevien etsijöiden varalta ja lisäksi hän tarkkaili myös Akkin chakraa siltä varalta, että tuntisi sen alkavan kadota samalla lailla kuin Hebigakuressa. Käydessään Ryuuzakin kanssa hakemassa yllään olevat vaatteet aiemmin, Tinga oli pistänyt merkille muutamien shinobien kiertävän kylässä, mutta he olivat kuitenkin onnistuneet välttelemään näitä. Oli kuitenkin täysin eri asia vältellä takaa ajajia ja piiloutua näiden katseilta jalkaisin kuin kulkea kylän läpi kärryillä, joiden kanssa ei noin vain livahtaisi huomaamatta jollekin sivukujalle.

Seurue ei ollut päässyt vielä kovinkaan pitkälle, kun Kanki yllättäen kysyi mitä hänelle ja Akkille oli viime kuukausien aikana tapahtunut. Tinga ei hetkeen tiennyt mitä vastata, sillä se kaikki mistä hänen ja Akkin ongelmat olivat saaneet alkunsa tuntui niin kaukaiselta, että tarinasta olisi luultavasti tullut pitkä kuin nälkävuosi, jos hän olisi kertonut Kankille kaiken siitä kuinka oli itse joutunut ensin Konohan anbujen sieppaamaksi ja kuinka ongelmat olivat seuranneet toinen toistaan sen jälkeen.
"Se on pitkä tarina. Kaipa olennaisimman voisi tiivistää siihen, että hieman yli vuosi sitten isäni määräsi kotikylämme sisällä toimineen järjestön eliminoitavaksi. Akki oli silloin kylän ulkopuolella, joten hänen henkensä säästyi, mutta hänet ja muut järjestön eloon jääneet karkotettiin kylästä. Pari kuukautta sitten hän kuitenkin joutui palaamaan kylään ja tuli tapetuksi jäädessään kiinni. Äitini onnistui kuitenkin elvyttämään hänet ja olemme kierrelleet ympäriinsä kylän ulkopuolella sen jälkeen, välttääksemme jäämästä Hebigakuren metsästäjien käsiin", Tinga vastasi lopulta. Tämä tarina hänen ja Akkin vaiheista oli hyvin lyhyt ja riisuttu versio, Tingan jättäessä tarkoituksella pois yksityiskohtia, joita ei uskonut Kankin tarvitsevan tai ei yksinkertaisesti halunnut tämän tietävän. Esimerkiksi tieto siitä, että äiti oli uhrannu oman henkensä Akkin pelastamiseksi, tuntui Tingasta liian henkilökohtaiselta jaettavaksi jonkun sellaisen kanssa jonka hän oli tavannut vain lyhyen aikaa sitten.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6862Viesti sumufani »

Hetkeen Tinga ei vastannut Kankille mitään ja nuorukainen pelkäsi ylittäneensä rajan uteliaisuudellaan.
Lopulta nainen alkoi kertomaan hänelle hyvin lyhyttä versiota kertoen kuljettajalleen kuitenkin sopivasti, sillä nuorukaisen uteliaisuus hiipui asiasta vähitellen.
’’Osan ottoni vastoin käymistenne takia. Sanada-saman päätös tästä tempusta ei voi olla helppoa niellä.’’
Sen jälkeen nuorukainen ei oikein tiennyt, mitä voisi sanoa ja päätti yksinkertaisesti olla utelematta enempää.
Tingan alkaessa kertoa Ryuuzaki oli jättäytynyt hieman taaemmas antaakseen heille kahdelle yksityisyyttä. Mies kuitenkin palasi takaisin kärryjen vierelle heidän alkaessa päästä likemmäs.
Tämä oli Kankin ensimmäinen vierailu tässä kylässä ja hän oli iloinen, ettei se ollut tulessa kuten viimeisin pieni kylä.
Nuorukainen oli miltei varma, että Tinga oli saanut palot alkamaan taistelun yhteydessä vaikka se ei lohduttaisi ihmisiä yhtään.

Siltikin nyt Kankilla oli jälleen miettimistä, sillä Tingan toinen vanhemmista johti jotain ninja kylää. Ja sen vähän kertoman pohjalta nuorukainen arveli, että heidän tyttärensä lähtö Akkin kanssa oli harkittu päätös. Myös Tingan mainitsema Akkin kuolema ja elvytys oli särähtänyt pojan korvassa. Olihan lääketiede tullut eteen päin, mutta oliko olemassa niin kätevää teknikkaa kuin palauttaa kuollut henkiin. Ja hinta siitä tuskin olisi halpa.

Kuitenkin pitäen ajatukset sisällään, sillä he alkoivat nyt etenemään kylän halki ja nuorukainen piti katseensa tiessä. Tähän aikaan päivästä pienenkin kylän päätiellä olisi ihmisiä ja se hidastaisi heidän etenemistään hieman.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6865Viesti Southpaw »

Kankin huomauttaessa, että ymmärsi miksi päätös Akkin tämänkertaisesta tempusta oli vaikea niellä, Tinga saattoi vain nyökätä myöntävästi.
"Niin... Tiedän kyllä, että hän kykenee pitämään huolen itsestään, mutta hänen ollessaan tuossa kunnossa, en voi mitään sille, että olen huolissani", Tinga myönsi, jättäen asian kuitenkin siihen. Hän oli tyytyväinen siihen, että lyhyt versio viimeisen vuoden tapahtumista oli ainakin toistaiseksi tyydyttänyt Kankin uteliaisuuden. Heidän alkaessaan kuitenkin päästä tässä kohtaa kylän laitamille, keskustelu taukosi kokonaan ja hieman taaemmaksi jäänyt Ryuuzaki siirtyi kävelemään lähemmäs kärryjä. Muutos seurueen tunnelmassa johtui mitä luultavimmin jännityksestä, sillä kuten hänen ja Ryuuzakin käydessä kylässä aiemmin, hän aisti edelleen muutamia voimakkaita chakroja lähellä kylän keskustaa, näiden tarkkaillessa kadulla kulkevia ihmisiä.

Tingan alkaessa nyt kuitenkin toipua tämän Akkin suunnitelman aiheuttamasta ensijärkytyksestä, hänellä oli aikaa miettiä, miksi Akki oli päätynyt juuri siihen suunnitelmaan, että esittäisi itse ruumista eikä edes ollut vaivautunut kertomaan suunnitelmastaan etukäteen, vaikka vähemmän riskialtista olisi ollut tehdä hänestä valekuollut Akkin sijaan. Toki Akkin kärsimät vammat varmastikin tekivät tilanteesta uskottavamman, mutta aivan yhtä uskottavaa olisi ollut tehdä hänestä kuollut, kun taas Akki vammoineen näyttäisi siltä, että oli hädin tuskin selvinnyt elossa palaneesta naapurikylästä. Miettiessään tätä seikkaa, Tinga ei pitänyt siitä vaihtoehdosta joka hänen mieleensä kohosi ensimmäisenä. Hänen mieleensä muistuivat kaikki ne sanat jotka Akkin toinen persoonallisuus oli sanonut Sunagakuressa. Oni tuntui olleen täysin varma siitä, että kaikessa mitä hän teki oli kyse vain siitä mitä hän henkilökohtaisesti halusi ja mistä oli hänelle jollain tavalla hyötyä ja että Onimarun puheet hänen kageksi kohoamisestaan olivat vain keino saada hänet kohoamaan isäänsä vastaan ja joku pätevämpi ottaisi kagen paikan myöhemmin, sillä todellisuudessa hänestä ei olisi siihen. Oni oli antanut ymmärtää, että Akki itsekin ajatteli aivan samoin kuin piilossa oleva toinen persoonansa. Silloin hän oli vain ohittanut asian ja ajatellut, että Oni yritti vain manipuloida häntä, mutta entä jos tämä olikin puhunut totta? Jos Akki todella ajatteli juuri niin kuin Oni oli väittänyt sillä tämähän oli puhunut monikossa kertoessaan käsityksensä hänestä? Se olisi ehkä selittänyt miksi Akki oli päätynyt juuri tähän suunnitelmaan, sen sijaan, että olisi antanut paremmassa kunnossa olevan ystävänsä esittää ruumista. Akki ei luultavasti luottanut häneen läheskään niin paljon kuin Tinga oli kuvitellut joten kyse oli joko siitä, ettei Akki uskonut hänen kestävän hermopistetekniikan aiheuttamaa rasitusta taikka sitten siitä, ettei tämä luottanut hänen kykenevän näyttämään aidosti surulliselta jos olisi tiennyt tästä etukäteen. Kumpikin vaihtoehto tuntui yhtä sietämättömältä ja tuskalliselta, mutta nyt kun ajatus, oli kerran kohonnut hänen mieleensä, siitä eroon hankkiutuminen oli helpommin sanottu kuin tehty.

Tinga havahtui ajatuksistaan vasta siinä kohtaa kun kuuli yllättäen määrätietoisen ja lujan äänen kantautuvan kärryjen edestä ja tuntiessaan kärryjen pysähtyvän jonkun asettuessa niiden eteen ja siten pakottaen Kankin pysähtymään.
"Anteeksi herra, mutta meidän on tiedusteltava millä asioilla liikutte ja onko teillä minkäänlaista lastia kuljetuksessanne", ääni sanoi, puhutellen mitä ilmeisimmin Kankia. Puhujan chakrasta Tinga aisti tämän olevan voimakas ja melko varmasti yksi heitä etsivistä ninjoista. Päättäen kuitenkin jättää puhumisen Kankin huoleksi, Tinga pysytteli hiljaa ja koetti keskittyä sormeilemaan rukousnauhaansa. Hänen tehtävänsä oli pysyä surun murtaman lesken roolissa, mikä ei sillä hetkellä ollut järin vaikeaa, sillä ajatellessaan äskeistä oivallustaan ja kaikkia viime kuukausina koettuja vastoinkäymisiä, kunoichi todella tunsi olonsa surullisemmaksi kuin oli tuntenut pitkään aikaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6873Viesti sumufani »

Tingan kertoessa typistettyä versiota viimeisimmistä tapahtumista ja miksi oli vaikuttaneen niin järkyttyneeltä Akkin tilaan. Olihan mies kuoleman kaltaisessa tilassa, mutta kuntoa ajatellen kankikin oli miettinyt oliko tämä tosiaan paras idea.
Kuitenkin naisen lopettaessa kertomuksensa nuorukainen oli hetken aikaa hiljaa ja mietti kuulemaansa.
Hän kuuli alaisensa raskaat askeleet kärryjen vierellä ja uteliaana katseli kylää.

Pää väylällä oli yllättävän paljon ihmisiä liikkeellä, joka hieman hidasti heidän etenemistään mutta hidas eteneminen antoi hänelle aikaa katsella ihmisiä ja liikettä. Edestä päin kuului käskyu pysähtyä ja selvä shinobi vielä astui hevosen eteen pitääkseen heidät paikoillaan. Kuuliaisesti nuorukainen pysäytti hevosen ja odotteli hetken ajan ilmiselvältä vaikuttavaa kysymystä.
Kasvoillaan hieman apea ilme roudanmaalainen mietti pienen hetken mitä vastata.
’’Ymmärrän kyllä hyvä mies. Teette vain työtänne.’’
Nostaen hieman ystävällisempää hymyä kasvoilleen Kanki jatkoi.
’’Kuten varmasti näette olemme viimeisellä saatto matkalla.’’
Nuorukainen sanoi ja viittasi kädellään kärryissä olevaa valkoista kangasta, joka peitti Akkin.

Vilkaistessaan kangasta nuorukainen antoi kasvoilleen tulla surullisemman ilmeen ja käänsi päänsä takaisin hevosen suuntaan.
’’Keitä etsitte, jos saan kysyä?’’
Nuorukainen päätti udella, vaikka uskoi tietävänsä vastauksen kysymykseensä. Silti hän voisi leikkiä hieman tietämätöntä nuorta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6877Viesti Southpaw »

Kankin kertoessa millä asioilla he olivat kylän läpi kulkemassa, vaunujen eteen pysähtynyt shinobi käveli vaunujen vierelle ja vilkaisi Kankin osoittamaan suuntaan missä tosiaan saattoi nähdä kankaalla peitetyn ruumiin ja sen vierellä rukousnauhaa sormeilevan Tingan. Tehostaakseen omaa esitystään, Tinga alkoi muistella äitiään eikä mennyt kauankaan kun naisen silmistä alkoi valua oikeita kyyneliä, tämän päästäessä siihen asti tukahduttamansa surun valloilleen. Heidät pysäyttäneen shinobin kasvoilla pysyi kuitenkin tyynen neutraali ilme, Kankin alkaessa kysellä ystävälliseen sävyyn ketä he oikein olivat etsimässä ja välittämättä ilmeisesti lainkaan Tingan kyynelistä, mies käveli hieman lähemmäs kärryjen sivulle.
"Kahta rikollista Tulen maan ulkopuolelta tullutta rikollista, enempää teidän ei tarvitse tietää", shinobi vastasi määrätietoisesti Kankin kysymykseen haluamatta selvästikään aiheuttaa paniikkia tai kertoa liian tarkkoja yksityiskohtia.
"Olen pahoillani rouva, mutta minun on tarkistettava kärryissä oleva lasti", shinobi sanoi sitten, osoittaen sanansa Tingalle, joka vasta tässä vaiheessa kohotti kasvojaan ja käänsi ne sitten ääntä kohti, kuin olisi vasta nyt havahtunut siihen mitä ympärillä tapahtui.
"Tarkistettava?" Tinga toisti itkuisella äänellä kuin ei olisi täysin ymmärtänyt mitä oli meneillään, mutta heidän tielleen asettunut shinobi oli kuitenkin jo noussut kärryjen kyytiin ja seuraavassa hetkessä tämä jo kohotti Akkin ylle asetettua kangasta, niin että saattoi nähdä valekuolleen miehen kasvot ja asettaa sormensa tämän kaulalle pulssia tunnustellakseen.
"Mitä te oikein...?" Tinga aloitti surun murtamalla äänellä ja nyyhkäisi lohduttomasti. Näytti todella siltä kuin nainen olisi yrittänyt heikosti protestoida tämän shinobin toimintaa vastaan, mutta ei surultaan ja tilanteen aiheuttamalta järkytykseltä kyennyt kuitenkaan saattamaan lausettaan loppuun vaan seurasi avuttomana sivusta kuinka tämä shinobi silmäili Akkin vammoja.
"Rouva, voitteko kertoa miten hän oikein on saanut nämä vammat?" shinobi ehti kysyä. Ennen kuin Tinga ehti kuitenkaan sanoa mitään, kärryjen vierelle ilmestyi yllättäen toinenkin shinobi joka selkeästi oli jonkinlainen ryhmänjohtaja. Ja chakrasta päätellen tämä ei todellakaan ollut tyytyväinen alaisensa toimintaan.
"Sinä. Alas sieltä. Nyt heti", ryhmänjohtaja sähähti alaiselleen joka ei ensin näyttänyt tajuavan mitä oikein oli tehnyt väärin. Miehen kuitenkin laskeutuessa kärryjen kyydistä, Tinga aisti ryhmänjohtajan vetävän alaisensa hieman sivummalle ja kumartuvan sitten vaimeasti ja vihaiseen sävyyn puhumaan tälle. Kadulla kuuluvien äänien peittäessä osan kaksikon puheesta, Tinga ei kyennyt erottamaan kaikkea mitä ryhmänjohtaja sanoi, mutta arvasi kuitenkin heidät pysäyttäneen shinobin saavan parhaillaan lyhyen luennon siitä, että tällaisissa tilanteissa oli toimittava hienotunteisemmin. Tämän jälkeen ryhmänjohtajan ilme kuitenkin rauhoittui hieman ja Tinga erotti tämän kysyvän oliko ruumiissa mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Akkia tutkinut shinobi vastasi jotain, minkä jälkeen ryhmänjohtaja lähetti tämän matkoihinsa ja käveli sitten lähemmäs kärryjä. Pian ryhmänjohtaja nousi alaisensa tavoin kärryille Tingan viereen ja peitti Akkin jälleen kankaalla, ennen kuin laski kätensä myötätuntoisesti Tingan olkapäälle, naisen itsensä pyyhkiessä kyyneliä jotka edelleen virtasivat hänen poskiaan pitkin alaspäin.

"Olen hyvin pahoillani menetyksestänne rouva. Lupaan, että alaiseni tulee saamaan äskeisestä toiminnastaan rangaistuksen. Annan teille kulkuluvan niin, että teidän ei tarvitse pysähtyä enää myöhemmin tarkistettavaksi", konohalainen sanoi myötätuntoisesti.
"Miksi hän oikein halusi tutkia mieheni ruumiin sillä tavalla? Hän ei olisi ansainnut tulla kohdelluksi näin..." Tinga onnistui sanomaan edelleen itkuisella äänellä ja viittoi sitten epämääräisesti sinne suuntaan minne aikaisempi shinobi oli poistunut, kuin olisi ollut edelleen järkyttynyt tämän tahdittomuudesta.
"Etsimme kahta rikollista, jotka ovat polttaneet naapurikylän maan tasalle ja alaiseni pitäytyi ryhmälleni annetuissa ohjeissa turhankin tiukasti. Oletanko oikein, että olette tulossa juuri kyseisestä kylästä?" ryhmän johtaja kysyi rauhallisesti ja katseli kuinka Tinga käytti hetken jälleen kyyneliensä pyyhkimiseen kuin koettaen saada tunteitaan hallintaan sen verran, että saattoi hoitaa keskustelun kunnialla loppuun.
"Kyllä, mieheni kuoli kylän palossa. Hän jäi... hän jäi alle rakennuksen romahtaessa", Tinga vastasi ja piti tarkoituksella kesken lauseen pienen tauon, kuin hänen olisi ollut vaikea kertoa tapahtumista. Ryhmänjohtaja näytti kuitenkin ymmärtäväiseltä, eikä ryhtynyt painostamaan Tingaa aiheesta enempää.
"Otan osaa rouva. Annan kulkuluvan kuljettajallenne, niin pääsette kylän ulkopuolelle asettamamme tiesulun ohi. Kukaan alaisistani ei tule häiritsemään hänen viimeistä matkaansa tämän enempää", ryhmänjohtaja lupasi ja laskeutui sitten kärryiltä, niin että saattoi siirtyä niiden vierellä lähemmäs Kankia. Tingan pitäessä päänsä painuksissa ja päästäessä silloin tällöin hiljaisia nyyhkäyksiä, ryhmänjohtaja puolestaan antoi Kankille omalla allekirjoituksellaan varustetun paperin ja kehotti näyttämään sitä kunhan he saapuisivat tiesululle kylän ulkopuolella. Tämän jälkeen mies postui paikalta ja päästi heidät jatkamaan matkaansa.

Pysytellen kuitenkin varuillaan, Tinga jatkoi jälleen ympäristön aistimista sensorikyvyillään, samalla kun pitäytyi esityksessään. Mitä tahansa saattaisi mennä vielä vikaan, joten tämä ei olisi todella ohi, ennen kuin ryhmänjohtajan mainitsema tiesulku olisi jäänyt kauas taakse.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6881Viesti sumufani »

Kanki kuuli Tingan alkavan nyyhkyttää takataan ja tuon itseään täynnä olevan shinobin vähät välittämättä surullisesta näystä saati nuorukaisen ystävällisestä yrityksestä luoda keskustelua.
Se sai nuoren miehen lievästi sanoen ärtymään, mutta nyt olisi pysyttävä tyynenä.
Kuitenkin miehen alkaessa liikkua kärryjen vierellä ja puhuessa samalla lyhyen ja tylsän vastauksensa Kankin esittämään kysymykseen. Eikä mennyt pitkään sen jälkeen, kun Kanki sai varmistuksen tuon ylimielisen shinobin sanoessaettä hänen piti tarkistaa lasti. Se ei ollut lasti vaan ruumis ja nuorukaisen piti jo yrittää pitää mölyt mahassaan, sillä ongelmien aiheutus ei tullut juuri nyt kysymykseen.

Kanki oli asettunut istumaan sivuttain kuljettajan penkillä ja katsoi shinobin vetävän kankaan pois Akkin päältä. Sen jälkeen ilmeisesti hän alkoi etsiä pulssia ja se sai Kankin huokaamaan.
’’Ei mitään kunnioitusta kuolleille.’’
Itsekseen mutisten ja kasvonsa käsiinsä haudaten.
Uusi komentava ääni sai nuorukaisen havahtumaan, joka käski kyytiin kiivenneen shinobin alas sai kankin toivomaan jo pääsyä pois tästä. Hän käänsi päänsä juuri sopivasti nähdäkseen shinobi kaksikon menevän syrjemälle, jolloin hän näki paremmin myös Tingan ilmeen. Aitoa surua täynnä.
Se oli melko vakuuttava esitys nuorukaisen silmissä ja hän alkoi itsekkin miettiä pystyisikö hänkin joku päivä samaan.

Mietteissään nuorukainen oli kääntynyt takaisin katsomaan hevosta ja kuunteli takanaan käytävää keskustelua. Ryhmänjohtaja lupasi toisen saavan rangaistuksen ja alkoi udella, mistä Akkin vammat olivat tulleet. Utelua olivatko he siitä kylästä ja Tingan tuulesta tempaamaa satua aiheesta.
Se tuntui kuitenkin menevän läpi ja ryhmänjohtaja liikkui Kankin viereen, joka onnistui itsekkin näyttämään surulliselta.
’’Kiitos.’’
Roudanmaalainen sanoi hiljaa miehelle, joka antoi hänelle kulkuluvan ja kehotuksen näyttää sen tiesululle päästyään. Ensimmäinen este oli ylitetty ja kaguya komensi hevosen uudelleen liikkeelle.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6884Viesti Southpaw »

Heidän selvittyään tästä ensimmäisestä koetuksesta, Kanki ei onneksi tuhlannut enempää aikaa, van ohjasi kärryjä vetävän hevosen jälleen liikkeelle. Myöskään Tinga ei päästänyt rooliaan hajoamaan vaan antoi edelleen kyynelten valua silmistään, heidän jatkaessaan matkaansa. Nyt ensimmäisen vaiheen jälkeen oli tärkeää pitää yllä kuvaa surevasta leskestä, sillä jos hänen esityksensä taukoaisi hetkeksikään nyt kun se oli todella alkanut, se saattaisi saada jonkun epäilykset heräämään.
Heidän ei onneksi tarvinnut matkata kauan, sillä päästessään lopulta kylän ulkopuolelle ja kylän jäädessä vähitellen Inahoa kohti kaartavan tien mutkan taakse, Tinga aisti heidän alkavan lähestyä tiesulkua, josta heille oli kerrottu. Painaen jälleen päätään alemmas, kunoichi sormeili käsissään olevaa rukousnauhaa ja heidän päästessään kuuloetäisyydelle tiesulkua vartioivasta nnjakaksikosta, Tinga alkoi jälleen päästää suustaan tukahtuneita nyyhkäisyjä. Lopulta kärryt pysähtyivät jälleen kun vartijat asettuivat niiden tielle.
"Valitan herra, mutta meidän on nähtävä kulkulupanne. Jos teillä ei ole sellaista, meidän on tarkistettava mitä teillä on kyydissänne", toinen vartijoista esitti asiansa Kankille, huomaten vasta tämän jälkeen kärryjen kyydissä istuvan surullisen näköisen naisen. Vartijat eivät kuitenkaan ehtineet sanoa enempää kun Kanki jo esitti näille kulkuluvan jonka oli saanut kylästä. Hetken verran vartijat tukivat saamaansa paperia kuin tarkistaen, että se todella oli aito, ennen kuin lopulta ojensivat paperin takaisin Kankille ja astuivat sivuun niin, että tämä saisi jatkettua matkaa. Hetkeä myöhemmin he olivat tiesulun paremmalla puolella, matkalla kohti Inahoa. Kaikki mitä Tinga nyt saattoi tehdä, oli odottaa Akkin heräämistä, ja että he olisivat riittävän kaukana jotta hänen olisi turvallista kutsua kylään jäänyt Fuku takaisin heidän seuraansa.

Tuntia myöhemmin, kylän jäätyä jo kauas taakse, Tinga viimein uskaltautui kutsumaan harhautuksesta huolehtineen Fukun takaisin. Kokematon yakuza näytti hetken hämmentyneeltä ilmestyessään kuin taikaiskusta kärryjen kyytiin ja pudisti hieman päätään kuin olisi koettanut käsittää miten Tinga oli tehnyt tuon, vaikka olikin Yatan kautta saanut tiedon heidän suunnitelmastaan. Lopulta tämä kuitenkin laskeutui liikkuvien kärryjen kyydistä alas kävelläkseen Girizakin vierellä. Tinga itse sen sijaan istui vaitonaisena kärryjen laidalla ja aisti huolestuneena Akkia, joka ei vieläkään näyttänyt osoittavan mitään heräämisen merkkejä. Tämän chakra tuntui edelleen samalla tavalla sinetöidyltä kuin aiemmin hänen aistiessaan sitä ensimmäisen kerran, minkä Tinga arveli olevan hyvä merkki. Täysin varma hän ei kuitenkaan ollut, sillä hän ei ollut törmännyt tähän Akkin käyttämään hermopistetekniikkaan aiemmin, eikä siksi tiennyt miltä vaikutuksen lakkaamisen oikein olisi pitänyt tuntua. Nyt kun ei enää tarvinnut esittää surevaa leskeä, Tingalla oli myös tilaisuus miettiä aiempaa oivallustaan liittyen Onin väitteisiin Sunagakuressa. Jos Akki todella ei luottanut häneen enää lainkaan, oliko hänen edes mitään järkeä pysyä tämän seurassa? Ehkä hän vain tekisi heille molemmille palveluksen, jos hän ensimmäisen tilaisuuden tullen vain lähtisi omille teilleen. Samaan aikaa kunoichi ei kuitenkaan halunnut uskoa oivallustaan todeksi. Ehkä hän vain yksinkertaisesti oli ajatellut liian pitkälle ja monimutkaisesti. Loppujen lopuksi Akki oli aina ollut melko suorapuheinen, joten tämä olisi varmasti sanonut hänelle suoraan jos hänen seuraansa ei enää kaivattu?
"Onko meillä vielä pitkä matka?" Tinga kysyi viimein Kankilta. Ehkä olisi parempi vain keskittyä tulossa olevaan tapaamiseen sen heidät kutsuneen yakuzan kanssa, sen sijaan että ylianalysoisi Akkin tai Onin tekemisiä ja sanavalintoja.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6887Viesti sumufani »

Päästyään tiesulusta viimein ohi Kanki uskalsi rentoutua hieman, kunnes kuuli jotain ylimääräistä ääntä kärrystä ja Fukun miettiessä lyhyillä sanoilla, mitä hittoa oli juuri tapahtunut. Kuitenkin pian mies kipusi Ryuuzakin seuraan pois kärryistä päästyään yli hämmennyksestään.
Kanki paloi halusta kysyä, kuinka Tinga oli tehnyt tuon mutta nainen ehti avata suunsa ensin. Kysyen kestäisilö matka Inhahoon vielä kauan, roudanmaalaisen oli pakko muistella tovi.
’’Uskon että olemme perillä viimeistään huomenna puolilta päivin tällä vauhdilla.’’
Loppujen lopuksi he olivat miltei perillä, mutta he jatkaisivat kylän liepeillä olevalle rakennukselle pois kyläläisten silmien alta.
Silti heidän välillään lankesi uusi epävarma hiljaisuus Tingan selvästi miettien mitä tekisi Akkin herättyä. Kanki eiihan tiennyt, kuinka murtaa jäätä naisen kanssa ja aloittaa keskustelua. Akkia ja häntä oli yhdistänyt yakuza ja sen kautta nuorukainen oli saanut neuvoja jatkamiseen, mutta mitä ihmettä hän voisi sanoa Jinaille? Toisen lohduttaminen tuntui niin vaikealta aiheelta myös, sillä hän ei uskalatanut töpeksiä kysymällä tai sanomalla jotain mitä ei pitäisi.
Sillä jos toinen sai Fukun tänne silmän räpäytystä nopeammin, niin aivan yhtä nopeasti nuo kaksi myös katoaisivat hänen silömistään ja se sai Kankin epäröimään puhumisen suhteen.
’’Teidänkin olisi hyvä levätä Jinai-sama. Matkaa oln vielä pitkälti.’’

Nuorukainen päätti tunnustella tuolla jäätä ja viittoi Fukun ohjaamaan hevosta. Nuorukainen itse päätti kävellä jonkin matkaa ja näin hänen itsensä olisi helpompi mahdollisesti keskustella Tingan tai Akkin kanssa tarvittaessa.
Kärryt liikkuivat tasaiseen tahtiin ja nuorukainen lepuutti toista kättään miekkojensa päällä rentoutuneesti käyden päässään mielikuva taistelua, milloin mitäkin ase tyyppiä vastaan.
Pitäen realistisessa katseessa omat taitonsa ja kehonsa liikkuvuuden tämä oli Kankille mukavaa ajan kulua, jos ei ollut aikaa totiseen harjoitteluun. Ja nyt ei ollut sellainen hetki pysähtyä maalin häämöttäessä vain päivä matkan päässä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6889Viesti Southpaw »

Kuullessaan Kankin vastauksen siitä milloin he olisivat perillä, Tinga tyytyi vain nyökkäämään osoittaakseen, että oli kuullut vastauksen. Tämän jälkeen kaksikon välille laskeutui hetkeksi hiljaisuus, Tingan jatkaessa Akkin chakran aistimista, havaitakseen kaikki pienetkin muutokset joita siinä voisi tapahtua. Hiljaisuutta ei kuitenkaan jatkunut kauan kun Kanki yllättäen päätti kehottaa häntäkin käyttämään tilaisuuden lepäämiseen. Tinga käänsi hetkeksi kasvonsa Kankia kohden ja vaikka naisen ilmeestä olikin hankala päätellä mitään, mielessään tämä pohti kuinka paljon nuoren miehen sanoista oli aitoa huolenpitoa ja kuinka paljon vain yritystä voittaa hänen luottamuksensa, jotta häntä olisi helpompi ohjailla haluttuun suuntaan. Loppujen lopuksi Kankin lähettäneellä yakuzalla oli varmasti omat tavoitteensa heidän suhteensa ja näitä tavoitteita Kanki todennäköisesti pyrkisi edistämään vaikka vaikuttikin vilpittömältä ja poikkeuksellisen rehelliseltä yksilöltä yakuzan sisällä.
"Kiitos huolenpidosta, mutta pärjään kyllä. Päivä ei ole edes puolessa... ja olen ollut väsyttävämmissäkin tilanteissa kuin yksi matka kärryjen kyydissä", nainen vastasi lopulta kohteliaaseen sävyyn. Vaikka hänellä oli toki edelleen omat epäluulonsa, Kanki oli kuitenkin onnistuneesti järjestänyt heidät ulos kylästä takaa-ajajiensa ulottuvilta. Siksipä nainen uskaltautui rentoutumaan jo enemmän kuin aiemmin Kankin löytäessä heidät.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6893Viesti sumufani »

Hetken verran Kanki pelkäsi loukanneensa Tingaa, mutta kohtelias hymy toi hänelle eri mielikuvaa. Nainen ei ollut varma luottaisiko häneen. Tilanteen huomioon ottaen se olisi tietenkin ymmärrettävää, mutta eivät he kyllä olleet tuntenetkaan pitkään.
’’En tietenkään epäile sanojanne saati epäile koulutustanne. Jos koette jaksavanne ja tunnettehan te itsenne parhaiten.’’
Kanki sanoi ystävällisesti naiselle ja jatkoi rauhassa kävelyään kärryjen vierellä. Onneksi he olivat pääseet kylästä ongelmitta ja miltei perillä Inahossa. Nuorukainen ei malttanut päästä kotiin tästä kuumuudesta vaikka tässä maastossa oli helpompi ja mukavampi kävellä hänellä oli silti ikävä lunta ja sen narskuntaa jalkojensa alla. Puhumattakaan hänen suosimistaan meditointi hetkistä takan vierellä tai kävelyjä kylänsä kaduilla ja asukkaiden kanssa keskusteluista. Yhdessä he selviäisivät ja saisivat pienen kylänsä taas parempaan kuntoon ja mahdollisesti ajan kanssa hän voisi rakentaa isänsä dojon uudestaan. Unelmoidessaan ja suunnitellessaan nuorukaisella oli onnellisen ja surun sekainen hymy, mutta pian hän palasi takaisin maan kamaralle. Hänen pitäisi keskittyä tähän hetkeen ja roudanmaalainen pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen pois poskeltaan. Fuku keskittyi katsomaan eteenpäin ja Ryuuzaki katseli taivaalle, joten kumpikaan noista kahdesta ei ollut huomannut säröä heidän johtajansa kasvoilla. Tietenkin ei ollut ihme, että nuorukaisella oli mukava ja ystävällinen hymy kasvoillaan miltei jatkuvasti jonka ansiosta hän oli pidetty kylänsä keskuudessa. Vielä pitäisi voittaa loputkin hänen perheensä jäsenistä puolelleen niin hän olisi hyvin pitkälti ansainnut asemansa ja paikkansa. Nuoresta iästään huolimatta siis.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6895Viesti Cross »

Useampi tunti oli kerennyt jo mennä siitä kun hevosen vetämät kärryt elottomine matkustajineen ja niiden mukana kulkeva saatto joukko oli ohittanut tiesulun, ilman että ohuen kankaan alla elottomana makaavan Akkin tilassa tapahtui pienintäkään muutosta. Vasta sen päivän matkan alkaessa lähestyä loppuaan jotain alkoi tapahtua, mitä tosin kukaan muun kärryjen vierellä kulkia tosin tuskin huomasi Tingaa lukuun ottamatta. Sillä aivan yllättäin tämä saattoi aistia kuinka hänen ystävänsä chakrasta jäljellä oleva lähes huomaamaton värähdys alkoi haihtua, kadoten melkein silmän räpäyksessä olemattomiin ja hetken ajan vaikutti aivan siltä kuin jotain olisi mennyt pieleen peruuttamattomasti. Miltei yhtä nopeasti kuin tuo ohuen ohut elämän väre oli kadonnut palasi se kuitenkin myös silmänräpäys myöhemmin takaisin, alkaen voimistua nopeasti ja samassa jokainen kärryn ympärillä olija saattoi jo kuulla kuinka niissä makaava shinobi veti keuhkonsa täyteen ilmaa.
Lähes säpsähdyksen omaisesti takaisin eloon heräävä Sanada ei tiennyt yhtään missä oli ja kauvanko siitä oli jo kertennyt mennä kun Kanki oli tainnuttanut hänet kuoleman kaltaiseen tilaan. Hän ei ollut edes heti herätessään varma siitä oliko todella herännyt, vai oliko kyse jostain muusta. Kärryissä makaava mies ei kyennyt liikuttamaan yhtä ainoata raajaa kehossaan, minkä tosin tiesi olevan aivan normaalia, saati nähnyt kasvoillaan olevan kankaan takia mitään, kyeten kuulemaan vain pyörien vaimean narinan ja askeleet ympärillään. Se yksin ei riittänyt kertomaan olivatko he onnistuneet, vai oliko heidät saatu kiinni ja oltiin nyt siirtämässä jonnekkin muualle. Puhumisen yrittäminen tuntui myös olevan turhaa, sillä siinäkin tapauksessa että olisi onnistunut liikuttamaan suutaan ja muodostamaan sanoja, olisi suu ollut niin kuiva että pelkkä hengittäminenkin tuntui tekevän kipeämpää kuin aijemmin, minkä takia ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän odottaa jonkun huomaavan hänen virkoaminen, tai saada tunteja kuolonkankeuden kaltaisesti jäykistyneet lihakset taas toimimaan normaalisti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6896Viesti Southpaw »

Kankin todetessa, ettei suinkaan epäillyt hänen jaksamistaan, Tinga mietti hetken olisikohan voinut muotoilla vastauksensa jotenkin toisin. Kankin chakrassa tuntui uteliaisuutta, minkä perusteella Tinga arveli, että tämä luultavasti olisi halunnut kysyä lisää hänen tekniikoistaan, etenkin kun hän oli antanut tekemänsä sinettilapun suoraan Yatan kuljetettavaksi, sen sijaan, että olisi antanut nuoren miehen tutkia lappua tai ryhtynyt kertomaan lisää tekniikoistaan. Kankin kuitenkin pitäytyessä hänen tapaansa lähinnä kohteliaissa muodollisuuksissa, kunoichista alkoi tuntua, että kenties hänen aiemmin osoittamansa avoin epäluuloisuus oli saanut nuoren miehen joko pelkäämään häntä tai vaihtoehtoisesti varautuneeksi sen suhteen mitä katsoi olevan turvallista kysyä tai sanoa. Päättäen kuitenkin, että korjaisi asian myöhemmin jos siihen tulisi tilaisuus, Tinga jätti keskustelun siihen, keskittyen seuraavaksi lähinnä Akkin chakran aistimiseen.

Illan alkaessa laskeutua tunteja myöhemmin ja Fukun sekä Ryuuzakin alkaessa etsiä sopivaa paikkaa leiriytymiselle, Tinga oli alkanut jo menettää toivonsa. Akkin chakra oli koko ajan pysynyt muuttumattomana ja kunoichi alkoi jo epäillä, että hermopisteiden painelu oli rasittanut kehoa liikaa ja saanut Akkin vajoamaan jonkinlaiseen koomaan. Ajatus oli lähestulkoon yhtä vaikea sietää kuin ajatus siitä, ettei Akki luottanut häneen lainkaan. Se tarkoittaisi taas yhtä nimeä lisää kaikkien niiden joukkoon, jotka olivat hänen tekemiensä virheiden takia joko kuolleet tai loukkaantuneet peruuttamattomasti. Saadakseen ajatuksensa käännettyä johonkin muualle, Tinga siirtyi ystävänsä viereltä kohti vaunujen takaosaa, kertoakseen epäilyksistään Kankille, jonka luultavasti olisi parasta lähettää jompikumpi alaisistaan ilmoittamaan muuttuneesta tilanteesta Inahoon etukäteen, mutta ennen kuin nainen ehti laskeutua kärryjen kyydistä, hän aisti muutoksen Akkin chakrassa. Se alkoi hiipua pois ja sen kadotessa lopulta kokonaan, Tinga tunsi olonsa tyhjäksi. Tällä kertaa ei ollut ketään joka olisi kyennyt herättämään Akkin, ei ellei hän onnistuisi itse jotenkin puhaltamaan eloa ystäväänsä. Kuin olisi haparoinut sumussa, nainen siirtyi takaisin Akkin viereen, tarkoituksenaan ryhtyä elvyttämään tätä parhaansa mukaan, mutta ennen kuin hän ehti vetää Akki yllä olevaan kangasta sivuun tämä yllättäen vetikin taas henkeä ja myös Akkin chakra tuntui palaavan kuin taikaiskusta. Ääni sai Tingan säpsähtämään, sillä tuo ilmaa haukkova ääni oli luultavasti viimeinen asia mitä hän oli sillä hetkellä osannut odottaa tapahtuvaksi. Kun Akki kuitenkaan ei tämän jälkeen tehnyt elettäkään liikkuakseen, Tinga uskaltautui nostamaan kankaan pois ystävänsä kasvoilta. Nyt kun Akki oli kuin ihmeen kaupalla taas hereillä, Tinga ei tiennyt mitä sanoa... tai ennemminkin mistä aloittaa. Hän olisi yhtä aikaa halunnut läimäyttää Akkia ja torua tätä tyhmänrohkeudesta sekä kumartua halaamaan ja vaatimaan ettei tämä enää koskaan säikäyttäisi häntä noin.
"Sinä olet kyllä kaikista tuntemistani idiooteista kaikkein suurin idiootti", olivat lopulta ensimmäiset sanat jotka Tinga sai sanottua ystävälleen. Kiitos voitolle päässeen helpotuksen tunteen, naisen oli kuitenkin mahdoton kuulostaa vihaiselta vaan jopa hämärtyvässä illassa muut varmasti huomaisivat kunoichin kasvoilla olevan helpotuksen ja ilon sekaisen tunteen.
"Seuraavalla kerralla minä olen ruumis, onko selvä?" Tinga vaati seuraavaksi. Puhuessaan tämä vei kätensä Akkin niskan takse ja auttoi tätä kohottamaan päätään hieman, niin että saattoi tarjota ystävälleen juotavaa mukanaan olevasta vesipullosta. Hän muisti vielä hyvin kuinka hankalaa Akkin oli ollut puhua Hebigakuresta lähdön jälkeen, joten varmasti tämän kurkku olisi kuiva tälläkin kertaa, miehen oltua koko päivän juomatta yhtään mitään.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6901Viesti sumufani »

Keskustelu oli tauonnut tunneiksi ja roudanmaalainen käveli kärryjen perässä Ryuuzakin alkaessa kiihdyttää vauhtiaan. Mies aikoi kiihdyttää edelle etsimään sopivaa yösijaa heille, sillä nyt vaikutti että he saisivat nukkua taivaan alla. Kävellessään kaikessa rauhassa hän näki epätoivoa naisen olemuksessa ja syyllinen makasi siinä vieressä. Pieni paniikki mylläsi nuorukaisenkin sisällä Akkin ollessa edelleen tuossa tilassa. Lopulta nainen aikoi liikkua pois ystävänsä viereltä ja nuorukainen kiihdytti askeliaan päästäkseen puhe etäisyydelle. Jinain ilmeestä näki, että pitäisi jo luopua toivosta ja kenties pistää Fuku juoksemaan Inahoa kohti kertomaan Sandan kuolemasta.

Kuitenkin hetken ajan oli täydellisen hiljaista ja Tinga aikoi siirtää kangasta tehdäkseen jotain. Nuorukainen ei oikein ymmärtänyt, mitä olisi enää tehtävissä ja Kanki miltei aloitti sanomalla mietteensä naiselle. Äkillinen hengen veto kankaan alta sai nuorukaisen säpsähtämään ja miltei puhtaan refleksin tuottamana oli vetänyt lanteillaan olevista miekoista toisen esiin. Vasta hetken mentyä nuorukainen tajusi kunnolla, mitä oli tapahtunut ja syvään huokaisten alkoi työntämään miekkaa takaisin huotraansa. Nopea vilkaisu Tingan kasvoille sai nuorukaisen kiihdyttämään kävelyään sillä arveli näiden kahden tarvitsevan keskustelu aikaa. Vaikka hän ei uskonutkaan Akkin kykenevän puhumaan, mutta naisella olisi varmasti sanottavaa ja paljon.

’’Fuku. Korvat tukkoo ja ala kahtella, jos näät minua ja Ryuuzakia vähän matkan päässä.’’
Nuori yakuza ohjeisti alaistaan ja alkoi itsekkin kiihdyttää vauhtiaan toisen alaisensa perään. Ilta alkoi olla pitkällä, joten pian olisi aika pysähtyä. Hän oli jo jättänyt kärryt taakseen nuorukaisen juostessa täyttä vauhtiaan ja tämä tuulen vire kasvoilla tuntui miellyttävälle. Pitkään hänen ei tarvinnut juosta hänen nähdessään Ryuuzakin heiluttaessa kättään tien vieressä. Paikka oli osittainen aukko ja keskellä aluetta oli kuoppa nuotiota varten, johon iso mies oli jo saanut tulen alkua aikaan.
’’Hyvän paikan löysit Ryuuzaki. Odota näkyvillä muita. Minä alan harjoittelemaan.’’

Kanki teki sanomansa mukaan ja veti miekkansa esiin, jonka sahalaitainen terä edelleen kiehtoi häntä. Miekka oli ollut hyvä löytö ja ensimmäisenä nuorukainen aloitti käymään läpi yksinkertaisia askelia kaikessa rauhassa palauttaen niitä mieleensä. Pikku hiljaa yakuza alkoi iskeä aseellaan askeltensa rytmissä ja tieten tahtoen siirteli kehoaan pieniä määriä saadakseen liikkeisiinsä sulavuutta menettämättä tasapainoaan. Hänellä oli mennyt kauan oppia muuttamaan paino pistettään horjuttamatta itseään niin pahasti ettei kaatunut miekkansa painon takia. Nämä olivat hänelle melko helppoja harjoituksia, mutta perusasioita piti kuitenkin kerrata, miltei jatkuvasti jotta edistyneet tekniikatkaan eivät menettäisi terävyyttään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”