Matka Inahoon (rope)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6788Viesti Southpaw »

Akkin huomauttaessa, että Yata voisi huolehtia lapun toimittamisesta Fukulle, Tinga nyökkäsi myöntävästi ja ojensi lapun ystävänsä ojennettuun käteen. Myös Kanki vaikutti kiinnostuneelta lapusta ja kysyi voisiko saada tutkia sitä. Vastaukseksi Tinga kuitenkin tyytyi antamaan vain pienen hymyn tapaisen.
"Se saa odottaa myöhemmäksi. Juuri nyt meillä kaikilla taitaa olla tärkeämpää tekemistä", kunoichi totesi, samalla kun sitoi hiuksensa löysälle nutturalle niskaan ja siirtyi sitten lähemmäs heidän edellisenä päivänä käyttämiään vankkureita. Napattuaan kärryjen kyydistä matkakaavun, jota oli käyttänyt Sunagakuressa, nainen veti sen nopeasti ylleen ja kiskaisi matkakaavun hupun päänsä yli peittääkseen hiuksensa ja kasvonsa sivullisilta. Tämän jälkeen nainen otti vielä käteensä pitkän kepin joka oli lojunut kärryjen kyydissä. Tarvittaessa hän voisi käyttää sitä ikään kuin sokean keppinä, salatakseen sensorikykynsä. Joskin kiitos aikoinaan Rikimarulta saadun koulutuksen hän selviäisi tosiasiassa vallan hyvin ilman keppiäkin, pelkästään kuulonsa ja tuntoaistinsa varassa. Keppi oli vain hämäyksen vuoksi, sillä näin hän voisi olla ottavinaan siitä tukea ja kulkemalla hieman kyyryssä hän menisi täydellisesti sokeasta vanhasta naisesta, joka oli vain sukulaismiehen avustamana lähtenyt ostoksille.
"Olkaa varovaisia sillä välin kun olemme poissa. Mutta jos jotain ongelmia kuitenkin tulee niin lähettäkää Yata varoittamaan minua", Tinga sanoi vielä. Toki hän oli Sunagakuressa tehnyt Akkiin sinetin, jossa oli vielä kaksi siirtymistä jäljellä, mutta siitä huolimatta hän oli huolissaan siitä, että hänen palatessaan Akki olisikin päätynyt takaa-ajajien käsiin. Saatuaan naamiointinsa ostosreissua varten tehtyä valmiiksi, Tinga lopulta tarttui Ryuuzakin käsivarteen kuin ottaakseen tukea siitä ja lähti sitten tämän kanssa kävelemään kohti kylän keskustaa, jättäen Akkin ja Kankin kahden kesken.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6789Viesti Cross »

Tingan torjuessa Kankin pyynnön saada tutustua tämän esiin ottamaan summonointi lappuun hyppäsi Akkin olkapäälle hetken aijemmin laskeutunut korppi ilmaan ja nappasi lapun nokkaansa, suunnaten sen jälkeen etsimään harhautusta valmistelemaan jäänyttä miestä. Yata tiesi jo ennestään miltä tämä näytti ja sen mitä reittiä ryhmän oli tarkoitus matkata, minkä takia sen ei tarvinnut jäädä odottamaan sen enempää ohjeita siitä minne toimittaisi kantamuksensa. Korkealta ilmasta lintu kykenisi näkemään kerralla laajan alueen ja löytäisi varmasti helposti nuoren miekkamiehen kahdesta apurista, minkätakia suurin ongelma tulisi varmaan olemaan saada tämä ymmärtämään pitää lappu hyvässä tallessa. Pihalla eläinkumppaninsa perään katsomaan jäänyt kalpea shinobi luotti kuitenkin siihen että sekään ei olisi jotain mistä korppi ei selviäisi, sillä heidän lyhyen tuttavuutensa aikana hän oli oppinut arvostamaan sen huomattavan iän mukanaan tuomaa älykkyyttä.
''Kuin. Myös.'' Katseensa taivaalta taas pihamaalla seisoviin seuralaisiinsa kääntävä Sanada vastasi lähtöä tekevälle Jinaille, joka oli jo pukenut Tuulenmaan matkalla hankitun matkakaavun muiden vaatteidensa päälle ja tarttunut jonkinlaiseen kävelykepin tapaiseen, aivan kuin olisi tarvinnut sitä samaan tapaan kuin useimmat sokeat. ''Olemme. Luultavasti. Valmiita. Kun. Palaatte.'' Miekkamies lisäsi toivoen olevansa oikeassa, sillä epäili ettei kunoichi pitäisi siitä mitä hän suunnitteli omasta roolistaan suoriutuakseen. Hän ei nimittäin uskonut pelkän yksinkertaisen naamioitumisen ja paikallaan makaamisen hengitystä pidätellen riittävän hämäämään konohalaisia, minkä takia he joutuisivat menemään vielä askeleen verran pidemmälle. Puolikuolleelta näyttävä shinobi tiesi kuitenkin ettei se olisi täysin riskitöntä, varsinkaan kun otti huomioon hänen jo ennestään heikon kuntonsa.
''Kävisitkö. Kysymässä. Löytyykö. Majatalonpitäjältä. Rohtovirmajuurta. Vuohennokaa. Tai. Kava. Juurta?'' Akki neuvoi kähisevällä äänellä seuraansa jäänyttä Kankia heti sokeaa esittävän Tingan ja tämän avustajana esiintyvän Ryuuzakin kadottua majataloa ympäröivän muurin taakse, arvellen edes yhtä nuista kolmesta yrtistä löytyvän. Mikään niistä ei sinsäänsä olisi ehdottamasti tarpeen, mutta suitsukkeen tapaan poltettuna jokaisesta niistä vapautuva savu helpottaisi yhdessä meditaation kanssa kuoleman kaltaiseen tilaan pääsemistä. Sen sanottuaan hän itse lähti raahustamaan takaisin majatalon yläkerrassa olevaa huonetta päin, arvellen että olisi parempi mitä nopeammin he pääsisivät alottamaan.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6799Viesti sumufani »

Tingan kieltäytyessä näyttämään lappua nuorukainen peitti pettymyksensä mainiosti ajoitetulla hymyllä. Korpin laskeutuessa Akkin olkapäälle ja napatessa lapun naisen sormista lentäen tiehensä. Hetken verran se sai Kankin miettimään oliko tämän hetkinen muutakin kuis kyseistä tilaisuuden viemistä hänen nenänsä edestä.
Kuitenkin Tingan valmistautuessa reissuunsa hankkiakseen mustan suru puvun nuorukainen katseli tyytyväisensä kuinka hänen alaisensa tarjosi käsivarttaan Tingan ojenettuun kätteen ja lähtivät Tingan määräämää vauhtia matkaan.

Tuskin kaksikko oli ehtinyt kadota muurin taa Tingan toivottua, että he olisivat varovaisia joskin nuorukainen uskoi sanojen kohteena olevan Akki. Kuitenkin nuorukainen nyökkäsi Akkin vastatessa toverilleen ja juuri kuulomatkan päässä kähisten tokaisi heidän ehkä olevan valmiina heidän palattuaan. Moinen sana valinta sai Kankin nostamaan kulmaansa kysyvästi, mutta nopeasti nuorukaisen ilme palasi ystävälliseen hymyyn Akkin pyytäessä hänen kysyvän selvästi tarkasi valittuja yrttejä johonkin tarkoitukseen. Akki pyysi joko Rohtovirmajuurta, Vuohennokaa tai Kavajuurta ja sen jälkeen lähti hitaasti kävellen ja hiukan kalkojaan raahaten etenemään kohden huonettaan.
Tuskin oli antanut Kankille aikaa vastata, mutta eipä nuorukaista haitannut moinen kylmän kohtelun tapainen, sillä hän arveli miehen vain tahtovan asian hoidettua. Hän odotti miehen katoavan majataloon samalla viettäen aikaansa sitoessaan heidän vetojuhtansa puuhun kiinni. Kävellen sen jälkeen sisälle hän katseli tovin verran olisiko mitään poikkeavaa nähtävissä, jonka jälkeen hän kiveli keittiöön jossa emäntä tiskasi tiskejä.
’’Anteeki kovasti, että häiritsen mutta löytyykö teiltä jotakin näistä kolmesta yrtistä? Rohtovirmajuuri, Vuohennokaa tai Kavajuurta?’’
Kanki luetteli ja hetken höpistyään ja etsittyään nainen löysi Kavajuurta erään purkin pohjalta ja nuorukainen antoi loput Konohassa käyvän rahansa naiselle.

Sen tehtyään roudanmaalainen käveli hieman natisevat rappuset ylös ja muistinsa pohjalta suunnisti huoneeseen, jossa Akki epäilemättä olisi lepäämässä.
Varmistettuaan, että huone tosiaan kuului Akkille nuorukainen astui rauhassa sisälle ja katsoi sideharsoon peitettyä miestä.
’’Heiltä löytyi Kavajuurta.’’
Kanki tokaisi ja ojensi käsissään kantaman purkin miehelle.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6804Viesti Cross »

Voimiaan säästääkseen verkkaista vauhtia toiseen heidän käytössään olevista huonesta suunnannut Akki oli kerennyt perille vain hieman ennen keittiöön suunnannutta Kankia ja istui huoneen keskellä olevan pienen pöydän äärellä, hangaten mustekiveä kostutettua alustaa vasten. Astuessaan sisään nuorempi miekkamies ilmoitti saaneensa Kavajuurta, mikä sai rauhallisen hankaamisen äänen vaimenemaan hetkeksi ja sen aiheuttaneen miehen kohottamaan katseensa tämän suuntaan. Pöydän äärellä istuva shinobi näki heti tämän tuoman purkin koosta ettei ainetta olisi paljo, mutta luultavasti kuitenkin tarpeeksi.
''Kiitos... Ja. Anteeksi. Jos. Vaikutin. Aijemmin. Töykeältä.'' Hieman nyökkäävä Sanada totesi ja kaatoi hieman lisää vettä hioma-alustalle, saadakseen ohennettua hieman tahnamaista seosta sinä. ''Haluan. Meidän. Olevan. Valmiita. Kun. Ystävämme. Palaavat. Asioiltaan... Enkä. Halunnut. Keskustella. Enempää. Siitä. Mitä. Aijon. Tehdä. Siellä. Kaikkien. Uteliaiden. Ohikulkijoiden. Nähtävillä.'' Hieman aijempaa epäkohteliasta käytöstään selittävä miekkamies jatkoi, sekoittaen samalla vettä hiomakivellä olevaan mustaan tahnaan kädessään olevalla mustetikulla, pyrkien kuitenkaan olematta hankaamatta sitä kiven karkeaa pintaa vasten turhan voimakkaasti.
''Laittaisitko. Juuret. Hetkeksi. Likoamaan.'' Musteensa jo kutakuinkin valmiiksi saanut Akki neuvoi seurassaan olevaa Kankia, laskien mustepuikon eteensä pöydälle ja alkaen sitten riisua päällään olevaa kimonoa. Saatuaan sen päältään hän alkoi seuraavaksi kierittää kasvojaan ja kaulaansa peittäviä parantavia kääreitä pois tieltä, joiden alta alkoi paljastui pahojen paleltumien jälkeensä jättämien haavaumien laikuttamaa ihoa. Saatuaan kaulan paljaaksi hän jatkoi vielä alemmas, paljastaen hiljalleen lukuisten tatuointien peittämän rinnanympäryksensä, minkä näkeminen ei varmasti jättänyt epäselväksi hänen yhteyttään yakuzaan. ''Pyysin. Sinut. Avukseni. Koska. Uskon. Että. Sovellut. Parhaiten. Antamaan. Lähes. Kuolettavan. Iskun. Jota. Tarvitsen.'' Tarvitsemansa kohdat lopulta paljaaksi saatuaan miekkamies jatkoi, kastaen samalla toisen esillä olevan kätensä sormenpäät edessään olevaan musteeseen.
''Sen. Lisäksi. Haluaisin. Antaa. Muutaman. Neuvon. Josta. Voi. Olla. Hyötyä. Tulevaisuuttasi. Ajatellen.'' Mustat sormenpäänsä kolmeen eri kohtaan ensin kaulallaan painava Sanada totesi, jättäen selvästi läpikuultavan vaaleasta ihosta erottuvat tummat pisteet jälkeensä. Sen jälkeen hän siirsi kätensä rinnalleen, painaen peukalonpään sydämmensä päällä olevan kuvan päälle ja tuhri myös sen yhdellä mustalla läiskällä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6809Viesti sumufani »

Akki istui huoneessaan pienen pöydän hioen mustekiveä kostutettua alustaa vasten ja nuorukainen pisti merkille jokaisen liikkeen. Ne tehtiin hitaasti ja harkiten voimia säästellen, mikä oli selitettävissä miehen kunnon huomioiden. Hänen saapumisensa sai Akki keskeyttämään tekemisensä ja nuorukainen istui alas. Roudanmaalainen istui seiza asennossa ja asetti pienen purkin eteensä, jonka jälkeen asetti kätensä resiensä päälle kuunnellen miehen hidasta ja kivuliaan kuuloista puhumista.
’’Ei töykeys haittaa hyvä mies. Se on ymmärettävää ottaen huomioon kuinka yllättäin minä aloitin matkustamisen kanssanne.’’
Nuorukainen sanoi hymy kasvoillaan samalla, kun mies otti mustetikun ja sekoitti mustaa tahnaa sillä. Saatuaan ohjeensa nuorukainen laittoi juuret pyydetysti likoamaan ja antoi huomionsa jälleen puhuvalle miehelle. Kuitenkin miehen alkaessa riisua kimonoaan ja siteitään hitaasti Kanki mietti avun tarjoamista, mutta hänen nähdessään siteiden alta paljastuvat tatuoinnit nuorukainen tiukensi otettaan jaloistaan. Tämä mies kuului yakuzaan ja tieto jo itsessään sai vihan tunteen kertymään hänen kehossaan. Pitäen kuitenkin kasvoillaan lempeää hymyään nuorukainen otti syvään henkeä.
’’Lähes kuolettavan? Oletteko varma tästä?’’
Nuorukainen sai kysytyksi, sillä hän itse uskoi itsehillintänsä pettävän ja se ei tekisi hyvää Tingan saadessa tietää asiasta.
Mutta miehen jatkaessa sanoessa, että halusi neuvoa häntä samalla piirtäessä kehoonsa erinäisiä kuvioita.
’’Olen tietenkin valmis kuulemaan neuvojanne, mutta en kuitenkaan osaa luvata kuinka asiani sujuvat.’’
Miettiessään asioitaan nuorukainen halusi vain sanoa mielipiteensä yakuzoista ja heidän tavoistaan hoitaa asioita.
’’Haluan kuitenkin kertoa ensin omat mielipiteeni yhteisestä asiasta.’’
Nuorukainen aloitti vetäen henkeä nenänsä kautta ja suun kautta ulos rauhoittaakseen itseään, mutta maltillisesti odotti halusiko Akki aloittaa neuvoillaan ensin vai saisiko hän luvan puhua mielensä puhtaaksi.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6813Viesti Cross »

Merkattuaan haluamansa hermopisteet kehossaan mustilla sormenjäljillä Akki alkoi pyyhkiä sormiaan pöydällä olevalla paperinpalalla, nyökäten samalla kiitollisen näköisenä Kankille, joka vakuutteli ettei ollut pahastunut aijemmasta töykeästä käytöksestä. Se saattoi hyvinkin pitää paikkansa, tai ainakaan käsiään puhdistava mies ei huomannut vilppiä tämän äänessä. Silti tämän hieman jännittynyt olememus ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta, siitäkin huolimatta että tämä selvästi yritti peittää sen.
''Ehkäpä. Niin... Mutta. Ette. Myöskään. Ole. Antaneet. Syytä. Saamaanne. Kohteluun.'' Vaivalloisesti vastaamaan kykenevä miekkamies vastasi ja laski musteen tahriman käsipyyhkeen eteensä pöydälle, kääntyen seuraamaan kuinka saamiaan ohjeita seuraava nuorukainen sekoitti alakerrasta saamansa juurijauheen vedensekaan ja jätti sitten hautumaan hetkeksi. ''Opettajani. Mukaan. Häpäisemme. Vain. Itsemme. Kohtelemalla. Muita. Toisin. Kuin. He. Ansaitsevat. Ja. Siksi. Haluan. Anteeksipyynnön. Lisäksi. Myös. Kiittää. Sinua. Ja. Alaisiasi. Tähänastisesta. Avustanne.'' Itseään kohti tuijottavalle nuorelle miekkamiehelle puhumista jatkava Sanada kakisteli ja painoi päänsä hetken ajaksi hieman kumarruksen omaisesti alas, ollen melkein varma siitä että Gambei olisi ollut oikein tyytyväinen itseensä tämän nähdessään. Vanha samurai oli tehnyt aikanaan parhaansa yrittäessään opettaa hänelle bushidon ja hyvien käytöstapojen saloja, saaden osakseen vaan uppiniskaista välinpitämättömyyttä. Oppi ei ehkä silloin ollut tuntunut menevän perille, mutta ainakin jotain siitä kaikesta tuntui tarttuneen mukaan ja hiljalleen kaiken sen tarkoituskin alkoi valjeta ajankanssa viisastuneelle nuorelle.

''Kyllä. Olen. Tehnyt. Tämän. Parikertaa. Aijemminkin... Kyse. On. Hermopisteisiin. Perustuvasta. Tekniikasta. Joka. Pysäyttää. Kehoni. Chakrankierron. Ja. Sydämmeni. Muutamien. Tuntien. Ajaksi. Saaden. Minut. Todella. Vaikuttamaan. Kuolleelta.'' Itsevarmana nyökkäävä Akki vastasi hieman epäröivältä vaikuttavalle Kankille, joka tuntui vuorostaan alkavan epäillä suunnitelmaa. Siihen tällä myös oli vallan hyvä syy, minkä myös tekemiään mustepisteitä osoittava shinobi tiesi, mutta päätti kuitenkin jättää mainitsematta. Sillä vaikka tämä ei ollutkaan ensimmäinen kerta kun hän tekeytyisi valekuolleeksi ei hän ollut koskaan aijemmin ollut yhtä heikossa kunnossa kuin nyt ja se teki tästä kerrasta moninverroin aijempia uhkarohkeamman, mutta jostainsyystä vastikään jo kahdesti kuolemanporteilla käynyt nuorukainen ei osannut pelätä tuota vaaraa. Sen sijaan tatuoitu miekkamies oli täysin varma onnistumisestaan, vaikkei itsekkään ymmärtänyt mistä tuo varmuus ja tyyneys kumpusi.

Kankin ilmaistessa että ottaisi toki mielellään neuvoja vastaan, mutta ei silti lupaisi että niistä olisi mitään hyötyä Akki naurahti hieman, katuen kuitenkin tuota samantien tuntiessaan viiltävää kipua kurkussaan ja alkaessaan köhiä henkeä haukkoen. ''Vaikutat. Henkilöltä. Joka. On. Ajautunut. Osaksi. Jotain. Mihin. Ei. Tunne. Kuuluvansa. Ja. Silti. Vaikuttaa. Siltä. Että. Niin. Pääsi. Kuin. Sydämmesikin. On. Oikeassa. Paikassa...'' Kohtauksen mentyä ohi punasilmäinen mies kähisi hieman kivusta huolimatta hymyillen, kertoen miksi halusi edes yrittää auttaa nuorukaista.
''Olen. Itse. Ollut. Samassa. Tilanteessa. Ja. Tehnyt. Monia. Tarpeellisena. Pitämiäni. Asioita. Joita. Nyt. Kadun... Mutta. Ehkä. Sinä. Voit. Välttää. Tekemästä. Samankaltaisia. Virheitä...'' Hän jatkoi vaimeaa kähinäänsä vakavanäköiselle nuorelle yakuza perheen johtajalle, joka seuralaisensa pitäessä jälleen hieman taukoa henkeä saadakseen totesi haluavansa kuitenkin ensin sanoa muutaman sanan myös itse. ''Hyväon.'' Lyhyesti vastaava Sanada totesi ja nyökkäsi hieman, viittoen samalla kunnossa olevalla kädellään nuortamiestä puhumaan suunsa puhtaaksi.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6816Viesti sumufani »

Kuunnellen Akkia kaikessa rauhassa Kanki hieman paransi asentoaan ja piti katseensa visusti miehen kasvoilla.
’’Tilanteen huomioiden olette olleet varsin kohteliaita. Olettehan te edelleen mukanamme saatettavina. Uskon että Jinai olisi yksin ollut kykenevä saamaan teidät pakoon, jos olisi halunnut ja me olisimme joutuneet etsimään teidät uudestaan.’’
Vaikkakin Akkin kumarrus sai Kankin hieman hämilleen, sillä hänelle harvoin kukaan kumarsi.

Nuorukainen vastasi hymyillen ja seuraavana Sanada kertoikin jo tästä valekuolema tempustaan. Huokaisten ja takaraivoaan raapien roudanmaalainen aavisti jo, illainen selittäminen tässä olisi Tingalle. Akki oli kuitenkin täysin luottavainen suunnitelmaan ja miehen rauhallisuus pyyhki Kankin epäilykset myöskin pois.
’’Sinä luultavasti pääset tässä helpolla. Minä koitan keksiä kuinka selitän tämän Jinaille ja että kuinka tämä oli edelleen hyvä idea.’’

Akkin naurahtaminen sai nuorukaisen kohottamaan toista kulmaansa, sillä se oli selvästi ollut tuskallinen asia tehdä, mutta ei ollut hänen paikkansa arvostella mikä oli ollut hauskaa. Toivuttuaan kipu aallosta, mutta yakuzan sanat kuullostivat nuorukaisen korviin oudoille.
’’Miten niin ajatukseni ja sydämmeni on oikeassa paikassa? Hivenen vaikea uskoa moiset sanat.’’
Nuorukainen kysyi unohtaen miltei kokonaan, mitä hänen oli aikessa sanoa ja Akkin jatkaessa puhumistaan nuorukainen oli vaiti. Tarkasti kuunnellen jokaisen sanan ja Akkin antaessa luvan puhua suunsa puhtaaksi roudanmaalainen veti hivenen henkeä.
’’En tiedä, kuinka paljon kuulit minun jo tässä tovi sitten Jinai-saman kanssa tästä aiheesta..’
Hivenen epäröiden, mutta edelleen maltilliseen sävyyn puhuen Kanki jatkoi.
’’Minulla on vaikeukisa luottaa yhteenkään yakuzaan olivat he alaisiani tai eivät.’’
Jättäen asian siihen nuorukainen loihti kasvoilleen jälleen ystävällisen hymynsä ja moinen synkkä aihe oli hänen tavoin sillä taputeltu.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6819Viesti Cross »

Mioekkamies kaksikon lopetettua kohteliaisuuksien ja pahotteluiden vaihtamisen päätti Kanki ottaa puheeksi huolensa valekuolema suunnitelman suhteen, epäillen sitä kuinka Tinga tulisi suhtaantumaan palattuaan siihen mitä Akki aikoi. Tuo seikka oli kyllä käynyt kalpean shinobin mielessä, mutta siitä huolimatta hänellä ei ollut kuitenkaan mitään kovin hyvää neuvoa annettavaksi nuoremmalle miehelle. ''Ymmärrän. Huolesi. Ja. Paras. Neuvo. Mitä. Voin. Antaa. On. Että. Muistutat. Tämän. Olleen. Minun. Ideani...'' Hetken nuoren miekkamiehen huolenaihetta vielä pohtinut Sanada lopulta totesi olkiaan kohauttaen. ''Omalla. Tavallaan. Se. Että. Tinga. Huolestuu. On. Jopa. Hyvä. Asia. Sillä. Harvalla. On. Yhtä. Tarkat. Aistit. Kuin. Hänellä. Ja. Jos. Onnistumme. Hämäämään. Häntä. Onnistumme. Varmasti. Hämäämään. Myös. Tiellämme. Olevia. Tulenmaalaisia.'' Hän lisäsi hiljaa kähisten hetken aikaa asiaa vielä mietittyään, yrittäen löytää edes jotain hyvää edessä mahdollisesti olevasta ongelmasta.

Kesustelun käännyttyä muihin aiheisiin ja kivuliaasti naurahtaneen Akkin kerrottua mitä itse ajatteli huomasi hän Kankin olevan selvästi hieman hämmentynyt, kykenemättä ilmeisesti aivan ymmärtämään mitä nuilla sanoilla oli tarkoitettu. Pöydänääressä istuvan miekkamiehen jatkettua vielä hieman nuorukainen vaikutti kuitenkin tajuavan että ttämä tiesi hieman enemmän kuin olisi pitänyt, päättäen kysyä miten paljon tämä oli onnistunut kuulemaan aijemmin käymästään keskustelusta punahiuksisen kunoichin kanssa. Sen sijaan että olisi antanut jonkinlaisen vastauksen tuohon kysymykseen Sanada päätti kuitenkin hymyillä vain tietäväisen näköisenä, haluten pitää ainakin osan korteistaan edelleen lähellä rintaansa ja paljastaa vain sen verran mitä oli tarpeen.
Tajutessaan ettei saisi sen enempää irti seuralaisestaan nuori yakuzan johtaja päätti siirtyä eteenpäin ja paljastaa ettei mielestään luottanut yhteenkään rikollis järjästön jäseneen, edes silloin kun nämä olivat hänen omia alaisiaan. Tuo paljastus ei oikeastaan yllättänyt Sanadaa, joka oli onnistunut päättelemään tuon verran jo aijemmin salakuuntelemastaan keskustelusta. Sen sanominen ääneen sai kuitenkin tunnelman muuttumaan huoneessa hieman jännittyneemmäksi, siitäkin huolimatta että nuori miekkamies loihti jälleen ystävällisen kohteliaan hymyn kasvoilleen. Yläkehoaan verhoavat värikkäät tatuoinnit esillä istuva shinobi ei kuitenkaan hätkähtänyt muuttuvaa tunnelmaa, vaan päätti nyökätä kohteliaasti.
''Kaiken. Kokemasi. Jälkeen. Se. Ei. Ole. Mikään. Yllätys...'' Hivenen kiusoitellen virnistävä Akki vastasi, paljastaen samalla hieman siitä kuinka paljon oli kuullut nuorukaisen pihalla käymästä aijemmasta keskustelusta. ''Enkä. Aijo. Väittää. Yakuzaan. Kuuluvien. Olevan. Mitään. Pyhimyksiä. Sillä. Pieni. Epäluuloisuus. On. Vain. Terveellistä.'' Kurkkuaan hieman selventämään joutunut punasilmäinen miekkamies jatkoi ääni hiljalleen entistä käheämmäksi käyden. ''He. Ovat. Kuitenkin. Oleellinen. Osa. Sitä. Järjästelmää. Joka. Saa. Rattaat. Pyörimään. Ja. Heidän. Joukossaan. On. Monia. Jotka. Haluavat. Hyödyntää. Sen. Mukanaan. Tuomia. Mahdollisuuksia. Muuhunkin. Kuin. Vain. Oman. Ahneutensa. Tyydyttämiseen.'' Sanada totesi varmana siitä mitä sanoi, sillä oli tuntunut koko ikänsä alamaailmaa hallitsevan järjästön jäseniä ja ystävystynyt monien näistä kanssa. Viimeisen vuoden hän oli kasannut juuri näistä luottettavakseen kokemiaan henkilöitä yhteen, tarkoituksenaan saada aikaan järjästystä pieniksi keskenään nahisteleviksi joukkioiksi hajonneeseen alamaailmaan. Tosin samalla hän oli myös suunnitellut käytävänsä näitä hyväkseen myös omien suunnitelmiensa ajamiseksi ja pettänyt siten monet ystävistään, raahaten nämä mukanaan mukaan omiin ongelmiinsa. Useimmat näistä olisivat kuitenkin ansainneet jotain parempaa, aivan kuten kovia kokemaan joutunut ja hankalaan asemaan ajatunut Kanki.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6832Viesti sumufani »

Kohteliaisuuksien jälkeen aiheena oli kuinka he saisivat Tingan myötämieliseksi idean suhteen ja Akki sanoi sen riittävän että idea oli hänen.
’’Helppo teidän sanoa. Minähän teidät kolkkaan.’’
Kanki sanoi vitsillä ja antoi kasvoilleen kasvaa lempeän hymyn. Tietenkin kuten Akki sanoi se olisi hyvä, että Tinga olisi oikeasti surullinen niin esitys menisi täydestä läpi. Miehen jälleen mainitessa Tingan tarkat aistit roudanmaalaisen oli miltei pakko olla samaa mieltä tietämättä juurikaan sen paremmin.

Pian he kuitenkin olivat ajautuneet keskustelemaan yakuzoista ja ihmisitä hyödyntämässä yakuzan tuomia mahdollisuuksia. Nuorukainen ei liiemmin nauttinut tästä aiheesta, mutta silti vaisto sanoi asian olevan hyvä oppimis mahdollisuus. Akki oli myös kertoi kuulleensa hänen keskusteluaan Tingan kanssa, mutta nuorukainen koitti yhdistellä naruja toisiinsa kuinka Akki oli sen tehnyt.
’’Kokemani toimii lähinnä voima varana. Minulla ei ole varaa epäonnistua kyläni takia vaikka se tarkoittaisi yakuzan koneistoon liittymistä. Tämä ajaa minua eteenpäin ja tarve kasvattaa perheeni kokoa.’’
Kanki puhui mieltään hyvinkin avoimesti hyvän tuulisena vaikka tunnelma oli hetki sitten synkähkö. Antaessaan katseensa kuitenkin kiertää ottaessaan yleistä mielikuvaa Sanadasta sillä ei tiennyt oliko mies hänen seuraavan harjoituksensa tähti. Nuorukainen ei kuitenkaan tuntunut saavan täydellistä kuvaa miehen potentiaalista ja miehen koko tuntui kasvaneen suureksi vuoreksi, jonka juurella hän seisoi. Hän tunsi jännityksen saavan hänen kehonsa hyppelemään ja lihaksensa rauhattomaksi saaden jopa hänen sormensa nykimään. Nuorukaisen kasvoilla oli kuitenkin miettivä ilme silmien tutkiessa Akkin kehoa tarkemmin.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6834Viesti Cross »

Huolissaan omasta turvallisuudestaan olevan Kankin jatkaessa suunnitelmasta nurisemista Akki ei malttanut olla virnistämättä tälle huvittuneena, ollen varma siitä että tämä huolehti aivan turhaan. Vaikka tämä saattoikin olla aivan oikeassa siinä miten Tinga tulisi reagoimaan palatessaan. Hän kuitenkin uskoi että nuori miekkamies keksisi kyllä keinon hallita tilannetta ja estää sitä riistäytymästä väkivaltaiseksi.
''Olen. Varma. Että. Diblomaattiset. Taitosi. Riittävät. Pitämään. Tilanteen. Rauhallisena... Enemmän. Olen. Huolissani. Siitä. Mitä. Tapahtuu. Kun. Palaan. Tajuihini.'' Oman huolenaiheensa esiintuova Sanada vastasi, voiden vain arvailla mitä sitten tulisi tapahtumaan. Hyvällä nuorukainen olisi onnistunut vakuuttamaan Jinain siitä ettei syytä huoleen ollut ja kaikki oli mennyt aivan suunnitelman mukaan, vaikka todellisuudessa liiankin moni asia voisi mennä pieleen ja syytä huoleen todella oli. Pahimmassa tapauksessa kunoichi taas säästäisi kaiken kikkunsa suunnitelman kehitelleelle ystävälleen ja purkaisi sen heti tilaisuuden saatuaan, mikä varmasti tulisi varmasti koittelemaan heidän ennestäänkin viimeaikoina koville joutunutta ystävyyttään.

Kuunnellessaan Kankin kertovan suunnitelmistaan Akki ei ollut aivan varma ymmärsikö tämä itse aivan täysin mihin oli ryhtymässä ja mitä kaikkea se voisi tulla vaatimaan tältä, sikäli kun tämä oli todella valmis seisomaan sanojensa takana loppuun asti. Tällä tuntui kyllä olevan hyvinkin realistinen kuva siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda, mutta siitä huolimatta tekeminen ja asioista puhuminen olivat kaksi aivan eri asiaa.
''Siinä. Tapauksessa. Valmistaudu. Likaamaan. Kätesi. Tavalla. Tai. Toisella. Ja. Ala. Ympäröidä. Itseäsi. Niillä. Samalla. Tavalla. Ajattelevilla. Joihin. Voit. Luottaa.'' Käheällä äänellään puhuva Sanada sanoi, jakaen hieman siitä mitä itse oli kerennyt oppimaan viimeisen vuoden aikana, ennen kuin kaikki oli alkanut luhistua muutaman huonosti harkitun päätöksen takia. ''Muista. Myös. Osoittaa.Ollevasi. Heidän. Luottamuksensa. Ja. Kunnioituksensa. Arvoinen. Sensijaan. Että. Vain. Heität. Heidät. Susille. Heti. Tarpeen. Tullen. Ilman. Sen. Suurempaa. Harkintaa.'' Pieni katumuksen häivähdys äänessään jatkava miekkamies sanoi, toivoen ettei Kanki tulisi tekemään samaa virhettä kuin minkä itse oli tehnyt.
''Mutta. Se. Tästä. Aiheesta. Tällä. Erää... Sinulla. On. Vielä. Paljon. Tehtävää. Ennen. Kuin. Muut. Palaavat.'' Nuorukaista lähemmäs viittova Akki totesi vaihtaen aiheesta toiseen lennosta, haluten kaiken olevan valmista läheiseen kylään suunnanneen kaksikon palatessa. Sillä heillä ei ollut aikaa tuhlattavana täällä, mikäli halusivat päästä livahtamaan ulos ympärilleen muodostuneesta saartorenkaasta. Sillä pelkkä teitä vartioivien tulenmaalaisten ohi pääseminen ei vielä riittäisi, vaan heidän tulisi myös kadota turvallisempaan ympäristöön ennen kuin nämä alkaisivat epäillä kadottaneensa saaliinsa.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6838Viesti sumufani »

Akkin antaessa viimeiset neuvonsa heidän keskustelunsa Kankin tulevaisuudesta ja mitä kaikkea se voisi pitää sisällään nuorukainen painoi asian syvälle mieleensä. Se olisi totta, että hän tarvitsisi luotettavia henkilöitä alaisuuteensa ja lähi piiriinsä. Joka oli aivan tyhjä tällä hetkellä ellei Kamuita laskettu. Loppua kohden Akki oli tosin vaikuttanut katuvalta, joten nuori miekankäyttäjä oletti Sanadan tehneen pahan virheen menneisyydessään.

Vaikka Kanki olisi halunnut vielä jatkaa aiheesta Akkin pyytäessä heidän aloittavan valmistelut tähän valekuolemaan. Se tulisi varmasti sisältämään riskinsä miehen kunnon huomioon ottaen, mutta mitä paremmin tämä menisi läpi etsijöiden silmissä sen nopeammin he pääsisivät Inahoon.
’’Mitä haluat minun tekevän?’’
Nuorukainen kysyi ja siirtyi samalla lähemmän tuota pientä pöytää, joka oli nyt heidän kahden välissä. Roudanmaalaiselle tämä olisi aivan uusi kokemus, joten hän katseli tarkoin mitä Sanada teki ja sekoitteli. Myös kehoon piirretyt merkit Kanki painoi muistiinsa ja niiden kohdan. Ei ikinä tiennyt, koska tämä tulisi hyödylliseksi taidoksi osata vaikka hän epäili tarvitsevansa tätä.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6840Viesti Cross »

Alkaessaan valmistautua siihen mitä pian tulisi tapahtumaan Akki pisti merkille Kankin ilmeen, josta ei ollu liianvaikea arvata että tämä olisi halunnut jatkaa heidän aloittamaansa keskustelua hieman pitempään. Mikä olisi kyllä käynyt hänelle itselleenkin, jos tilanne vain olisi ollut toinen. ''Voimme. Jatkaa. Tästä. Myöhemmin.'' Lattialla istuva miekkamies kähisi, tietäen että vaikka kaikki menisi aivan suunnitelman mukaan ei hän juuri pystyisi muuta tekemäänkään kuin puhumaan pariin seuraavaan päivään.
Sen sanottuaan Sanada sulki silmänsä ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa, pyrkien saamaan lihaksensa rentoutumaan helpottaakseen Kankin osuutta. Samalla hän alkoi kasata chakraansa kohti sydäntään, pyrkien puristamaan sen kasaan mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi pieneksi elämän liekiksi sisällään. Kesti hetken aikaa ennen kuin meditaatioon vajonnut shinobi uskoi saaneensa kasattua tarpeeksi energiaa pysyäkseen hengissä tarpeeksi pitkään ja kyetäkseen vielä heräämään valekuolemaksi tarkoitetusta tilastaan.
''Aseta. Kaksi. Sormistasi. Kaulani. Vasemmalla. Puolella. Oleville. Pisteille. Ja. Toinen. Kätesi. Kaulani. Vastakkaiselle. Puolelle.'' Omat valmistelunsa valmiiksi saanut Akki sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ohjeistaen apurikseen valitsemaansa nuorukaista siinä mitä halusi tämän tekevän. ''Sen. Jälkeen. Paina. Pisteiden. Päällä. Olevilla. Sormillasi. Nopeasti. Toista. Kättäsi. Kohti. Niin. Lujaa. Että. Alat. Luulla. Niiden. Uppoavan. Ihoni. Läpi.'' Hän jatkoi ohjeistustaan, jääden odottamaan tajunnan vievää iskua kaulalleen merkkaamiinsa hermopisteisiin.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6847Viesti sumufani »

Kanki ei ollut järin halukas jättämään keskustelua kesken, mutta suunnitelma oli saada Akki kuolemalta vaikuttavaan tilaan.
Odotelessaan Akkilta lupaa ja ohjeita nuorukainen liikkui lähemmäs tuota yakuzaa.
Pienen hetken kuluttua Akki oli saanut meditointinsa päätökseen ja antoi Kankille viimeiset ohjeet ennen vihreän valon antamista.
Epäröimättä Kanki alkoi painaa sormiaan kohti kämmentään.
Odottaen, koska Sanda sammuisi kuin lyhty nuorukainen oli valmiina ottamaan miehestä kiinni ja laskemaan mies lattialle makaamaan.
Sen jälkeen roudanmaalainen alkoi pakkaamaan huoneesta kaikki käytetyt tarvikkeet, jotta todisteita tästä suunnitelmasta ei jäisi mahdollislle jahtaajille.

Saatuaan huoneen siivottua Kanki antoi vielä viimeisen silmäyksen tarkistaakseen, että jokainen nurkka ja taso oli putsattu. Lopulta nuorukaisen onnistui nostaa vainaja reppuselkään ja alkoi suuntaamaan kohden vaunuja. Hän osasi arvata millaisen myrskyn Jinai osaisi nostattaa tästä suunnitelmasta, mutta vaikka hän kertoisi tämän olleen Akkin idea niin nainen pitäisi silti vakuuttaa tämän olleen se paras idea. Ja siitä hän ei pitänyt pätkääkään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6850Viesti Southpaw »

Kankin tainnutettua Akkin ja kannettua vainajaksi naamioidun miehen kärryihin, kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin Tinga ja tämän seurassa ollut Ryuuzaki palasivat majatalolle. Heidän palatessaan nuori nainen todella näytti kaikin puolin surevalta leskeltä, ollessaan pukeutuneena mustaan, yksinkertaiseen kimonoon ja hiusten ollessan sidottuna lyösäksi nutturaksi niskaan. Ryuuzakin esittäessä johdattavansa Tingan vankkureiden luokse vaikka kunoichi kykeni löytämään paikalle varsin hyvin itsekin, Tinga pisti merkille, Kankin juuri peittävän vankkureissa makaavaa Akkia jonkinlaisella kankaalla, kuin todella peittääkseen vainajan uteliaiden katseilta.
"Näyttää siltä, että tekin olette valmiita. Onko vielä...", Tinga aloitti, tarkoituksenaan kysyä oliko vielä jotain mitä heidän pitäisi tehdä vai voisivatko he lähteä matkaan heti. Ennen kuin kunoichi ehti kuitenkaan saada lausettan loppuun, hän kuitenkin tajusi jonkin olevan vialla. Hänen aistiessaan Kankin ja Akkin chakroja, hän pisti nopeasti merkille, että Akkin suunnasta hän ei kyennyt aistimaan ystävänsä chakraa enää samalla tavoin kuin lähtiessään. Tai ehkä parempi ilmaisu olisi ollut, että hän aisti sen, mutta ei kuitenkaan aistinut. Tunnetta oli hankala kuvailla, sillä Akkin chakra ei selvästikään ollut kadonnut ihan samalla tavoin kuin Hebigakuressa Rikimarun tapettua tämän, mutta samalla se ei kuitenkaan tuntunut kiertävän ympäri kehoa kuten olisi pitänyt. Oli melkein kuin kuoleman hetkellä katoava chakra olisi jotenkin kerätty kasaan ja sinetöity sitten ruumiin sisään. Sen lisäksi tuntui hyvin heikosit Yatan läsänolo, kiitos Akkin kaulassa olevan helminauhan.
"Mitä... mitä oikein tapahtui?" Tinga tajusi kysyvänsä kireästi, samalla kun käveli lähemmäs vankkureita ja nousi nopeasti kyytiin Akkin vierelle. Koettaen pitää itsensä rauhallisena, kunoichi hapuili hetken käsillään ennen kuin löysi lopulta Akkin käden ja tarttui kevyesti ystävänsä ranteeseen tunnustellakseen pulssia. Todetessaan, että sitä ei kuitenkaan löytynyt, Tingasta tuntui kuin hänen vatsaansa olisi tippunut jotain kylmää ja raskasta. Hänestä tuntui kuin olisi elänyt uudestaan sen yön Hebigakuressa, kun oli aistinut Akkin kuolevan. Tällä kertaa hänellä ei ollut kuitenkaan ketään, joka olisi voinut herättää Akkin takaisin henkiin. Hän saattoi vain toivoa, että hänen aistinsa valehtelivat hänelle, tai että kyseessä sittenkin olisi jokin äärimmäisen taidokas genjutsu, jonka Akki oli Kankin avulla saanut aikaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Matka Inahoon (rope)

Viesti: # 6854Viesti sumufani »

Kanki kuuli yhdet kevyet askeleet ja yhdet painavammat askeleet, joten hän oletti Tingan ja Ryuuzakin saapuvan takaisin. Nuorukainen peitti Akkin kehon valkoisella kankaalla ja kääntyi katsomaan Jinaita. Nuorukaisen alainen jatkoi hebiläisen saattamista sen ollessa hivenen turhaa. Tingan aistit tuntuivat olevan paremmat kuin heidän, joten tänne tuleminen autettuna oli lähinnä hämäyksen vuoksi.
Nainen aloitti keskustelun, mutta Kanki huomasi Tingan kasvoilla epäillyksen häivähdyksen ja lause jäi kesken naisen alkaessa kävellä kohden vankkureita hivenen kiireisemmin kysyen samalla, mitä oli tapahtunut.
Nuorukianen oli hetken ajan vaiti miettien, mitä vastaisi.
’’Sanada-sama kertoi tämän olevan hermopisteisiin perustuva tekniikka, joka pysäyttää chakran kierron ja hänen sydämmensä muutamien tuntien ajaksi.’’
Kanki huomasi äänensä olevan epävarman kuuloinen ja hänen alaisensa odotteli hivenen kauempana katsellen taivaalle.
Roudanmaalainen oli pistänyt merkille Tingan tutkivan Akkin kättä ja etsivän pulssia. Naisen kasvoilla ja kehon kielessä oli näkynyt hätääntymisen merkkejä. Näillä kahdella selvästi oli menneisyyttä tälläisten tapahtumien kanssa ja hänestä tuntui hivenen pahalta olla auttavana kätenä uuden vastaavan tapahtuman kanssa.
’’Mutta Jinai-sama. Meidän pitäisi jatkaa matkaamme, jotta pääsemme tarpeeksi kauas vielä tänään.’’
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”