Seuraava askel

Entinen äänettöminä tasankoina tunnettu alue on Fuseikon hallinnassa. Aluetta on ennen käytetty riisin viljelyyn, mutta sodan sytyttyä peltotilkut hylättiin ja nykyisin alue koostuu useista rehottavista pelloista, lukuun ottamatta tasangon keskellä kasvavaa valtavaa puuta ja tasangon länsireunalla sijaitsevaa luumetsää, joka on jäänyt paikalle jonkun Kaguyan käymästä taistelusta. Lisäksi aluetta halkovat useat haarautuvat joet ja pienet lammet joista on saatu vettä riisin viljelyyn. Koska tasangolla ei ole varsinaisesti mitään hyvää piilopaikkaa, Fuseiko alaisineen siirtää leiriään säännöllisesti ja vaeltelee paikasta toiseen.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Seuraava askel

Viesti: # 6704Viesti Cross »

Nopea viilto jätti ohuen punaisen viivan jälkeensä, laajeten vain silmänräpäyksen myöhemmin veriseksi putoukseksi, joka juoksi alas puunoksasta roikkuvan miehen rintaa pitkin aina maahan asti. Loppu tuli pientä varuste saattuetta johtaneelle shinobille paljon nopeammin kuintämän vähänmatkan päässä toisesta oksasta roikkuvalle alaiselle, joka oli tainnut kuvitella pintansa pitämisen olevan jotain tärkeää. Se oli kuitenkin sopinut vallanhyvin pitkää veistään puhtaaksi kankaanpalaan pyyhkivälle Jubokkolle, joka oli tiennyt tämän kärsimyksien seuraamisen pehmittävän tämän esimiestä. Laavatekniikoita käyttänyt shinobi oli kyllä toisaalta onnistunut saamaan kiduttajansa kunnioituksen järkkymättömyydellään, vaikka sillä ei loppujen lopuksi ollut ollutkaan mitään merkitystä. Oikeastaan se oli saanut tämän kohtalotoverin murtumaan ehkä turhankin helposti ja laittanut tämän visertämään kaiken tietämänsä miltei ennen kuin mitään oli edes kysytty. Sitä jos mitä naamioitu nuorukainen oli pitänyt tunnelman latistajana, ollen miltei mielissään saadessaan antaa helpon lähdön tuolle vellihousulle.
Työntäessään puhtaaksi saamansa veitsen takaisin koteloonsa Akeginu oli jo unohtanut puussa kaula auki leikattuna roikkuvaa miestä kohtaan tuntemansa vastenmielisyyden ja keskittynyt miettimään täysin tältä saamiaan vähiä tietoja, jotka kuitenkin riittäisivät vallan mainiosti. Äänenmaalainen oli sopertanut kertoa kaiken laista, mutta ainoat tällähetkellä riisipeltojenmaalaista kiinnostavat asiat siitä kaikesta oli olleet kaksi nimeä.
Ichiriki Kagero... Ningyou Nuno... Molemmat nuista nimistä olivat tuttuja Kuchisake Saitoksi itsensä seurassaan olevalle tulenmaalaiselle esitelleelle shinobille, joskin hyvin eri tavoilla. Naisen hän tiesi olevan joko Akuman itsensä, tai tämän kakkosmiehen Shishion oppilas. Paljoa sen enempää hän ei tästä sitten tiennytkään, jos ei otettu huomioon muutamia muita huhuja, jotka antoivat syytä olettaa jotain muutakin. Sen sijaan toinen nimi oli huomattavasti tutumpi eteläisen alueen soturille, joka oli kuullut tarinoita tuosta kummajaisesta. Tämän ulkonäöstä ei ollut yhtä tarkkaa kuvausta, jos ei otettu lukuun likaisia tummia hiuksia, kuoleen kalpeaa ihoa ja lapsen omaista pientä kokoa. Sen sijaan tämän teoista sodan aikana hän oli kuullut sitäkin enemmän, mikä tarkoitti vain sitä että hänen ja Souman suunnitelman toteuttaminen voisi olla huomattavasti mutkikkaampaa kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Toisaalta se vaikutti myös mitä mahtavimmalta tilaisuudelta suureen voittoon, joka saattaisi hyvinkin riittää tasoittamaan tilannetta sodan osapuolten välillä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6705Viesti Southpaw »

Jashinistien päästyä vankeineen taistelukentältä, Sora oli antanut Saiton kulkea edeltä ja johdattaa hänet lupaavalta vaikuttavaan, tiheässä kasvavaan metsikköön, missä he olivat voineet sitoa vankinsa puiden oksille roikkumaan. Kiitos laavaninjan itsepäisyyden he olivat saaneet toisen shinobin lopulta murtumaan kiduttamalla toisdta uhriaan milloin Saiton erikoisella verellä ja milloin taas hänen siimoillaan, joita saattoi käyttää niin viiltelyyn, polttamiseen kuin kuristamiseenkin. Lopulta oli kestänytkuitenkin yllättävän vähän aikaa, että kidutusta seurannut tuulininja murtui ja kertoi heille kaiken sen vähän mitä tiesi. Ichiriki Kagero ja Ningyo Nuno. Jälkimmäinen nimi oli tuttu jopa Soralle, sillä vaikka Konoha ei suoraan puuttunutkaan Otogakuren sisällissotaan, tilannetta seurattiin silti tarkoin. Jos hän ei väärin muistanut joku Akimichi oli jopa jonkin rajakahakan aikana taistellut tämän mainitun Ningyon kanssa ja kertonut raportissaan pienikokoisesta miehestä joka oli taistellut raivokkaasti kuin nurkkaan ahdistettu petoeläin.
"Osaatkohan sinä kertoa ystävääsi enemmän näistä kahdesta sankarista jotka hän mainitsi?" Sora kysyi vuorostaan jäljelle jääneeltä vangilta, kuulostaen lähes liioitellun kohteliaalta ja rauhalliselta. Osa hänestä jopa toivoi, että mies jättäisi vastaamatta hänen kysymykseensä, jolloin hän ja Saito voisivat nauttia vihollisen kiduttamisesta vielä hetken aikaa. Kiitos heidän kummankin lääkintätaitojen, he olivat onnistuneet pitämään uhrinsa kidutuksen aiheuttamista vammoista huolimatta hengissä, vaikka normaalioloissa ilman hoitoa tämä luultavasti olisi kuollut hyvin nopeasti heidän aloitettuaan. Vaikka ei tässä vaiheessa kuitenkaan tietänyt kuin kuulopuheita Nunosta ja tästä Kagerosta taas ei juuri lainkaan, hän saattoi kuitenkin arvata sen verran, että tästä saattaisi tulla haastavampaa kuin mitä he olivat alunperin olettaneet.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6706Viesti Cross »

Puunoksista roikkuvista vangeista poispäin katsova Jubokko oli vaipunut lähes kokonaan omiin ajatuksiinsa, kunnes Souma päätti yrittää vielä kerran kuulustella vielä elossa olevaa miestä. Kuullessaan tämän esittämän kysymyksen hän kääsi katseensa myöskin yltäpäältä veressä olevaan rakkiin, jonka kumpikin jalka oli nyljetty paljaaksi. Siitä huolimatta uupuneen oloinen mies kohotti muirjotujen kasvojensa katseen vangitsioitaan kohti ja sylkäisi viimeisillä voimillaan veristä vaahtoa näiden jalkoihin, tai yritti ainakin tehdä jotain sellaista. Lähinnä tämä sai vain punaista vaahtoa tippumaan suustaan maahan, onnistuen samalla nostamaan tyytyväisen hymyn nahkaisella naamiolla kasvonsa peittävän shinobin shuupieleen.
''Sil-lä ker-rot-ko jo-tain vai et ei ole mi-tään vä-li-ä meil-le. Löy-däm-me kyl-lä hei-dät ja jo-ku var-mas-ti ker-too mie-lel-lään e-nem-män.'' Pitkien veitsiensä sijasta yhteen reisikotelossa olevista kunaistaan tarttuva Akeginu totesi ja asteli vangin luokse, asettaen kädessään olevan aseen terän tämän otsalle. ''Saa-tat ol-la ul-ko puo-li-nen rak-ki, mut-ta ar-vos-tan sii-tä huo-li-mat-ta si-su-a-si ja o-len var-ma et-tä niin te-kee my-ös Jas-shin...'' Hän lisäsi ja alkaoi hitain tarkoi viilloin muodostaa jumalansa merkkiä puunoksasta roikkuvan miehen kasvoihin, pitäen samalla toisella kädellään tiukasti kiinni tämän leuvasta. ''Kai-ken tä-män jäl-keen hän toi-vot-taa var-mas-ti si-nut ter-ve tul-leek-si.'' Työnsä valmiiksi hetken myöhemmin saanut shinobi lisäsi, ihaillen hetkenaikaa kätensä jälkiä ja siirsi samalla kunain uhrilahjansa kainalon alle. ''Nau-ti.'' Hitaasti heittoasetta vangin ihon läpi painamaan alkava riisipeltojenmaalainen kuiskasi tälle, tuntien samalla kuinka heittoveitsi upposi milli milliltä syvemmälle. Lopulta se saavutti määränpäänsä vaimeasti valittavan vangin toisessa keuhkossa, puhkaisten sen kärjellään ja antaen sen alkaa hiljalleen täyttyä verellä.

''Nin-gy-ou on pie-ni muo-toi-nen le-gen-da tääl-lä-päin. Hän pal-ve-li jo so-dan a-lus-sa Kou-ga I-nu-zu-kan jou-kois-sa ja on il-mei-ses-ti jon-kin O-ro-chi-ma-run ko-keen lop-pu tu-los... Luul-ta-vas-ti pie-leen men-neen ko-keen.'' Kätensä kunain kahvasta irrottava Jubokko totesi kääntyessään Soumaa päin, puhuen aivan kuin puussa ei roikkuvaa miestä ei olisi edes ollut olemassa. ''Hä-nen sa-no-taan näyt-tä-vän pal-jon i-käis-tään nuo-rem-mal-ta ja o-le-van ai-van niin se-kai-sin pääs-tään ku-in muut-kin sen ra-kin en-ti-set seu-raa-jat.'' Muistiaan kaiveleva nuorukainen jatkoi, arvellen että oli kuullut enemmänkin tuosta puheenaiheena olevasta kummajaisesta, vaikkei sillähetkellä tahtonut muistaakkaan mitä.
''Ic-hi-ri-ki taas on ai-na-kin tä-hän as-ti ol-lut mel-ko tun-te-ma-ton ta-paus. Mei-dän tie-to-jem-me mu-kaan se nart-tu vai-kut-tai-si o-le-van jo-ko A-ku-man, tai tä-män oi-ke-an kä-den Shi-shi-on op-pi-las ja mah-dol-li-ses-ti a-lun pe-rin Ki-ri-ka-gu-res-ta läh-töi-sin o-le-van I-to-ko Ic-hi-ri-kin jäl-ke-läi-nen.'' Toiseen heidän kohteistaan siirtyvä Akeginu jatkoi, pyrkien parhaansa mukaan palauttamaan myös vähät tiedot tästä, voidakseen jakaa ne Nakaran kanssa. Pääosa siitäkin vähästä mitä tuosta nuoresta kunoichista tiedettiin oli lähinnä arvailuja, vaikka pääosin kyllä aivan hyvin perusteltuja. Aivan kaikkea nuorukainen ei kuitenkaan ruennut kertomaan, sillä ne tiedot eivät ainakaan vielä vaikuttaneet oleellisilta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6743Viesti Southpaw »

Vangin yrittäessä sylkäistä häntä kohti ja onnistuessa lopulta tuottamaan vain veristä vaahtoa joka valui tämän leukaa pitkin rinnuksille, Sora ei kyennyt estämään huvittunutta hymyä. Mies oli jo aikeissa astua lähemmäksi viillelläkseen vankia hieman lisää, mutta ennen kuin hän ehti saada kuitenkaan kunaita esille jatkaakseen kiduttamista, Saito tuli hänen viereensä ja alkoi kaivertaa heidän jumalansa merkkiä epäonnisen vangin kasvoille. Kuunnellessaan seuralaisensa puhetta ja seuratessaan tämän työskentelyä vangin kimpussa, Soran oli myönnettävä, että jollain tavalla oli hyvinkin tyydyttävää vaihteeksi seurata vangin reaktioita ulkopuolisena sen sijaan, että olisi toiminut itse kiduttajana. Jotenkin ulkopuolisena katsojana kiinnitti vangin ilmeisiin ja reaktioihin eri tavalla huomiota kuin kiduttaessa, joten oli hyvinkin kiehtovaa nähdä vangin katseesta kuvastuva kipu, epätoivo ja koko muu tunteiden sekamelska jota tämä sillä hetkellä tunsi. Kun Saito lopulta viimeisteli työnsä puhkaisemalla vangin keuhkon kunailla, Sora seurasi hetken pohjoisen ninjan hidasta kuolemaa, ennen kuin Saito alkoi taas puhua ja kertoa hänelle enemmän näistä henkilöistä joiden nimet he olivat vangeiltaan saaneet irti.

"Vai Orochimarun kokeita... kylässämme tiedetään niistä jonkin verran, mutta on varmasti paljon mitä niistä ei ole saatu selville", Sora totesi, hieroen samalla leukaansa mietteliään näköisenä. Ennen Otogakuren perustamista Orochimaru oli ollut alun perin Konohan ninja ja sen mukaan mitä Sora oli päässyt lukemaan anbujen salaisista arkistoista, Orochimaru oli tehnyt kokeita jo Konohassa asuessaan ennen kuin oli lopulta päätynyt jättämään kylän taakseen. Pian miehen huomio kuitenkin siirtyi jälleen Saitoon, joka seuraavaksi kertoi lisää myös Ichirikistä, joskin Ichirikiä koskevat tiedot eivät vaikuttaneet läheskään niin yksityiskohtaisilta kuin mitä äänenmaalainen tiesi kerto Ningyousta. Tosin tämä oli ymmärrettävää, sillä jos Ichiriki tosiaan oli niin tuntematon kuin hänen seuralaisensa antoi ymmärtää, ei ihme ettei tästä tiedetty vielä paljoa.
"Osaatko kertoa kummankaan käyttämistä tekniikoista enempää vai yritämmekö kalastella joltakulta muulta lisätietoa niistä? Minusta olisi viisasta selvittää mitä meillä on vastassa, ihan vain varmuuden vuoksi" Sora kysyi. Ichirikin juurien ollessa Kirigakuressa oli melko todennäköistä, että tämä oli luultavasti äidiltään oppinut salamurhatekniikoita, joita laajasti käytettiin kyseisessä kylässä. Ja tietenkin oli olemassa myös mahdollisuus, että tällä olisi jokin Kirigakuressa yleinen verilinja käytössään. Ningyou sen sijaan oli hänelle kuitenkin täysi mysteeri. Kun kyse oli Orochimarun kokeesta, tämä saattaisi osata käytännössä mitä tahansa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6744Viesti Cross »

Saatuaan sanottua sen mitä oli aikonutkin Jubokko ummisti hetkeksi silmänsä, aikoen nautiskella hiljalleen kuolemassa olevan uhrinsa kuolon korinasta ja auttaa tämän matkaa tuon puoleiseen rukouksillaan. Melkein heti silmät suljettuaan hän kuitenkin kuuli Souman kuvittelevan tietävänsä jotain Orochimarun tässä maassa tekemistä kokeista, vaikka riisipeltojenmaalainen uskalsi vahvasti epäillä ettei tällä ollut pienintäkään aavistusta todellisuudesta. Tai ainakin niin hän halusi uskoa, sillä tuntui käsittämättömältä että muussa tapauksessa tämän olisi annettu jatkaa touhujaan kenenkään puuttumatta. Mielessään olleen mantran toistamisen lopettanut nuorukainen halusi jopa huomattaa juuri tuosta asiasta tulenmaalaiselle, avaten silmänsä ja kääntäen katseensa hieman haastavan näköinen ilme kasvoillaan tämän suuntaan. Ennen kuin hän kerkesi kuitenkaan sivaltaa syytöksillään uskontoveriaan tämä päätti kuitenkin jatkaa omien ajatustensa esiin tuomista, pyytäen saada kuulla vielä hieman lisää heidän kahdesta kohteestaan ja varsinkin näiden taistelu tyyleistä.
Kysymys sai Akeginun nielemään kielenpäällä olleen vastauksensa ja muuttumaan hieman mietteliäämmän näköiseksi, yrittäessään muistaa yksityiskohtia kaikesta kuulemastaan. Se ei ollut mikään helpoin tehtävä, sillä toisesta näistä ei ollut kovinkaan paljoa mitään hyödyllistä tietoa, toisesta taas liikkuessa hieman liikaakin epäluotettavaa tietoa. Hetken aikaa vaitonaisena vaimeasti korisevan vangin edessä seissyt shinobi lopulta kääntyi kunnolla seuralaisensa suuntaan ja asettui muutaman askeleen otettuaan istumaan tämän vierelle, luoden vielä pikaisen vilkaisun turhankin nopeasti menehtymässä olevaan uhrilahjaan jumalalleen. Hetki oli kuitenkin jo mennyt tämän kohdalla ohi ja rukousten lukeminen olisi myöhäistä, joten hän voisi aivan hyvin alkaa kertoa sen mitä oli onnistunut päättelemään heidän kahdesta kohteestaan.
''Vain hu-hu-ja Nin-gy-ous-ta. Ko-keet te-ki-vät hä-nes-tä kuu-le-man lä-hes haa-voit-tu-mat-to-man. Im-muu-ni ai-na-kin ylei-sim-mil-le myr-kyil-le. Epä-nor-maa-li ke-ho, jo-ka koos-tuu jon-kin lai-ses-ta rih-ma mai-ses-ta ku-dok-ses-ta, jo-ta hän ky-ke-nee ve-nyt-tä-mään ja hal-lit-se-maan ha-lun-sa-mu-kaan. Äk-ki-pi-kai-nen ja ar-vaa-ma-ton.'' Vakavalta näyttävä Akeginu kertoi, kertoen vain sen kaiken entisestä Inuzukan alaisesta minkä tiesi varmasti pitävän paikkansa. Hän oli kyllä kuullut kaikenlaista muutakin tästä oudosta pikku kummajaisesta, kuten sen että tämä olisi saattanut olla jonkinlainen lääkintäninja, tai kykenevä imemään jollaintapaa elinvoiman vastustajastaan. Kukaan johon hän kuitenkaan olisi aivan täysin voinut luottaa ei kuitenkaan kyennyt vahvistamaan nuita huhuja, minkätakia ne oli parempi jättää huomiotta.
''Ic-hi-ri-kis-tä ta-as en o-saa sa-no-a oi-ke-as-taan juu-ri mi-tään var-maa, mut-ta on hy-vin-mah-dol-lis-ta et-tä hän ky-ke-nee muo-kaa-maan chk-ras-taan jää-tä. Se to-sin on va-in ar-vaus, jo-ka pe-rus-tuu sii-hen mi-tä tie-däm-me hä-nen äi-dis-tään.'' Oman arvauksensa heidän tulevasta toisesta kohteestaan kertova riisipeltojen maalainen jatkoi, katsoen hieman harmistuneena jo lähes kuollutta vankia ja ajatellen ettei tätä olisi ehkä sittenkään pitänyt uhrata aivan niin nopeasti. Mies oli kyllä ainakin ulkonäön puolesta luultavasti entinen Inuzukan rakki. mutta siitä huolimatta tämä olisi ehkä voinut sittenkin kertoa jotain pohjoisen väkeen kuuluvasta kunoichista. Nyt sitä oli kuitenkin turha surra, sillä mahdollisuus siihen oli mennyt jo aikaa sitten ja siksi heidän voisi ollakkin parempi yrittää hankkia hieman enemmän tietoa naisesta, ennen kuin yrittäisivät päästää tämän päiviltään. Paras tapa siihen olisi vangita toinen pohjoisen shinobi ja kuulustella tätä, mutta siihen sisältyi paljon riskejä. Toinen miltei yhtä riskialtis vaihtoehto olisi yrittää soluttautua pohjoisen alueelle ja hankia tietoa huomattavasti huomaamattomammin keinoin, vaikkakin se voisi vaatia matkaamista aina Akuman joukkojen päämajaan asti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6767Viesti Southpaw »

Saiton alkaessa kertoa enemmän heidän kohteistaan, Sora puolestaan painoi jhokaisen kuulemansa tiedonmurusen päähänsä. Etenkin maininta rihmoista joita tällä Nunolla ilmeisesti oli käytössään herätti muistikuvia vanhoista tehtäväraporteista joita hän oli lukenut toiseen ninjasotaan ja Akatsukiin liittyen. Jos hän ei vallan väärin muistanut näissä raporteissa oli mainittu joku rihmoja käyttävä henkilö, Kokizu tai joku vastaava. Kenties Orochimarun oli ollut tarkoitus tehdä kyvyiltään samanlainen taistelija? Siinä tapauksessa oli luultavasti turvallisinta olettaa, että Ningyo ei olisi voitettavissa aivan yhtä helposti kuin tavallisen kehon omaava ninja. Mitä tuli kuitenkin tähän Ichirikiin, tästä ei edes Saitolla tuntunut olevan hirveästi tietoja, ellei laskettu tarinoita joita tämä sanoi kuulleensa Ichirikin äidistä.
"Hmm... alkaa kuulostaa siltä, että paras tapa jatkaa tästä olisi soluttautua Akuman alueille ja hankkia lisää tietoja kohteistamme hieman huomaamattomammin. Ellei sinulla ole parempia ehdotuksia?" Sora totesi pohtivaan sävyyn. Hän tiedosti sen, että toinen vaihtoehto olisi ollut napata joku tonen pohjoisen shinobi, jolta kiduttaa lisää tietoja, mutta heidän tuhottuaan jo yhden varustekaravaanin, uusi hyökkäys toisen seurueen kimppuun olisi turhan riskialtis. Tieto ensimmäisestä hyökkäyksestä oli jo varmasti kulkeutunut eteenpäin, joten jos he lähtisivät yrittämään uutta hyökkäystä, seuraava seurue osaisi olla paremmin varuillaan kuin edellinen. Siksipä soluttautuminen tuntui Sorasta parhaimmalta vaihtoehdolta. Jos hyvin kävisi he voisivat soluttautua alueelle, väittäen jättäneensä aiemman herransa. Akuman hallitessa nyt maapinta-alaltaan suurinta osaa Otogakuresta, oli odotettavissa että sekä Danten, että Fuseikon joukoista löytyisi ninjoja jotka valitsisivat uskollisuuden sijaan vain hengissä selviämisen ja pyrkisivät pääsemään sille puolelle, jota pitivät todennäköisimpänä voittajana tässä sodassa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6768Viesti Cross »

Istumaan laskeutunut Jubokko laski katseensa heidän viimeisiä heikkoja hengenvetoja suorittavasta vangista kädessään olevaan kunaihin, jonka terä oli edelleen tämän tuoreen veren peitossa. Tarttuen pieneen rievun palaseen hän alkoi puhdistaa sen terää, miettien samalla tulenmaalaisen tekemää ehdotusta. Sama ajatus oli pyörinyt myös riisipeltojenmaalaisen mielessä, sillä se vaikutti kaikkein logisimmalta vaihtoehdolta heille tällähetkellä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä että hän olisi ollut valmis tarttumaan suunnitelmaan kovinkaan mielellään, eikä sen aikaansaama arveluttava tunne kummunnut ainoastaan mahdollisista riskeistä.
Pelkkä ajatuskin siitä että joutuisi olemaan tämän tunkeilijan lisäksi tekemisissä myös pohjoisen äpäröiden kanssa sai etovan maun nousemaan Akeginun suuhun, mikä olisi varmasti näkynyt myös tämän kasvoilta, ellei nahkainen naamio olisi peittänyt niitä. Hän oli ennenkuin kyllä ollut tiedustelu ja vakoilu rekillä niin Akuman kuin Danten alueella, mutta ei ollut koskaan soluttautunut näiden joukkojen keskelle. Sellaiset tehtävät oli tarkoitettu niille heidän joukkojensa jäsenille, joiden taidot soveltuivat siihen paremmin. Toisin kuin Nopperabon jäsenet nämä oli koulutettu sulautumaan joukkoon, olemaan heättämättä huomiota ja valmisteltu ennenkaikkea sietämään vihollisen keskellä oloa. Heidät taas oli opetettu vihaamaan vihollisiaan ja olemaan säälimättömiä näitä kohtaan, voidakseen olla tuntematta pienintäkään myötätunnon hitusta näitä kohtaan. Se teki näiden surmaamisesta helpompaa, mutta samalla myös ajatuksesta soluttautua lähes sietämätöntä.
''Si-tä ei tu-le help-po-a. Vä-ki tun-tee toi-sen-sa pää-o-sin. Vie-raat kas-vot he-rät-tä-vät e-päi-lyk-si-ä.'' Pitkään konohalaisen vaijettua miettinyt Jubokko lopulta totesi, käännellen kädessään olevaa kunaita ja tutkien sen jälleen kiiltävää terää. ''Ra-kin jou-kot voi-vat se-koit-taa ti-lan-net-ta hie-man, mut-ta tus-kin kum-paa-kaan meis-tä voi-daan e-reh-ty-ä luu-le-maan yh-dek-si sii-tä ros-ka sa-kis-ta.'' Verentahriman rievun maahan heittävä shinobi jatkoi ja tarttui vuorostaan pieneen teroitus kiven palaan, varmistaakseen että lukuisia taisteluita jo nähnyt puhdistettu kunai olisi taas valmis käytettäväksi seuraavalla kerralla.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6784Viesti Southpaw »

Saiton huomauttaessa, että pääsääntöisesti väki tunsi toisensa, Sora nyökkäsi ymmärtäväisesti. Hän oli olettanutkin jotain sen suuntaista, ei pelkästään siksi, että Otogakure oli alunperinkin melko pieni kylä vaan myös siksi, että sota oli ennestään verottanut jo ennestään pientä väkimäärää.
"Arvelinkin, että noin olisi. Käsittääkseni suurin osa Akuman joukoista koostuu nimenomaan pohjoisen väestä ja entisistä Inuzukan alaisista. Siksi ajattelin, että voimme parhaiten minimoida epäilykset väittämällä, että olemme ennen palvelleet joko Fuseikoa tai Dantea", Sora totesi pohtivaan sävyyn ja seurasi ajatuksissaan maahan leviävää verilammikkoa, joka oli peräisin Saiton juuri tappamasta vangista.
"Lisäksi mahdollisuuksiamme voisi parantaa jos pystymme tarjoamaan jomman kumman tekemisistä tietoa joka saattaisi kiinnostaa Akumaa" Sora lisäsi, vaikka tiedostikin, ettei ajatus omien joukkojen pettämisestä varmasti innostaisi Saitoa tippaakaan.
"Sen ei tietenkään tarvitse olla mitään oikeasti tärkeää tai edes totta.Voimme aivan hyvin keksiä jotain uskottavia tietoja, jotta pohjoisen väki vakuuttuisi uskollisuudestamme", Sora kiirehti lisäämään, ennen kuin Saito ehtisi epäillä hänen todella odottavan, että tämä pettäisi oman väkensä jotenkin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6787Viesti Cross »

Kuluneen kunain terää rauhallisin vedoin teroittava Jubokko ei kerennyt kuin aloittaa, ennen kuin teräksen hankautumimisen sileää kiveä vasten aiheutunut rytmikäs raapiva ääni vaimeni. Työskentelynsä keskeyttänyt shinobi kohotti naamioidut kasvonsa Souman suuntaan, tuijottaen tätä ikuisuudelta tuntuvan pitkän ajan ääntäkään päästämättä. Todellisuudessa hiljaisuutta ei kestänyt kuin muutaman hengenvedon ajan, mutta se riitti varmasti muistuttamaan tulenmaalaiselle kuinka huteralla pohjalla heidän kahden välinen liittolaisuutensa oli. Tämä ei varmasti tarvinnut kummoisia hoksottimia tajutakseen sanoneen jotain sopimatonta, sillä riisipeltojenmaalaisesta silmänräpäyksen ajan huokuva vihamielisyys oli lähestulkoon musertavan tuntuista.
Lopulta Akeginu kuitenkin jatkoi kuitenkin kunainsa teroittamista, vetäen aseen terää kiveä vasten huomattavasti aijempaa voimakkaamin, aivain kuin olisi pyrkinyt leikkaamaan koko kiven kahtia. Naamioidun shinobin olisi tehnyt mieli upottaa aseensa seuralaisensa kaulaan, sillä tämän oli onnistunut osua hyvinkin arkaan paikkaan ehdottaessaan heidän esittävän petturia. Silmänräpäyksen ajan hän oli jopa epäillyt tulenmaalaisen tietävän jotain heidän riveihinsä soluttautumaan onnistuneesta petturista, joka oli onnistunut aiheuttamaan heidän nöyryyttävimmän tappionsa vuosiin. Nopeasti nuorukainen oli kuitenkin tullut varmaksi siitä ettei tämä voinut tietää asiasta mitään, sillä sen pikku äpärän kiinni jäämisestä ei tiennyt kuin pieni ja tarkkaan valikoitu joukkio, eikä kukaan heistä varmasti pettäisi johtajaansa.

''Saat tuon an-teek-si vain kos-ka tie-tä-mät-tö-myy-te-si on hu-vit-ta-vaa.'' Kunain teroituksen muutaman raskaan vedon jälkeen keskeyttävä shinobi vastasi Nakaralle, kuulostamatta kuitenkaan tippaakaan huvittuneelta. ''Näin pit-kä so-ta ei jat-kui-si vuo-des-ta toi-seen jos puol-ta vaihdet-tai-siin samaan-tah-tiin kuin käär-me luo nah-kan-sa.'' Terään tulleita vahinkoja sormeaan sitä pitkin kuljettava riisipeltojen maalainen jatkoi, muistuttaen itseään samalla että Jashin oli ohjannut heidän polkunsa ristiämään ja tämä tuskin ilahtuisi toisen seuraajansa lähettämisestä eteensä.
''Ar-mo-a ei o-le tun-net-tu e-nää vuo-siin, saa-ti e-des pyy-det-ty. Jo-kai-sel-la joh-ta-jal-la on o-ma ta-pan-sa var-mis-taa jouk-ko-jen-sa vank-ku-ma-ton tu-ki, mi-kä te-kee va-koo-ji-en saa-mi-ses-ta vi-hol-li-sen ri-vei-hin ää-rim-mäi-sen vai-ke-aa.'' Kädessään olevan heittoveitsen alas laskeva Juboko valisti Soumaa, päättäen jättää terotuksen loppuun viemisen myöhemmäksi. Sen sijaan hän päätti keskittyä täysin heidän suurempaan ongelmaansa. johon ei luultavasti tulisi löytymään helppoa ratkaisua. ''Ai-no-a lä-hes puo-lu-ee-ton o-sa-puo-li tääl-lä on poh-joi-sen Kaap-pa-rit, to-sin Dant-te on ai-no-a jol-la y-leen-sä on va-raa mak-saa heil-le hyö-dyk-keis-tään ja pal-ve-luk-sis-taan.'' Hieman kotimaassaan vallitsevan tilanteen kiemuroita tulenmaalaiselle avaava Akeginu selitti, tietämättä kuitenkaan että tilanne oli alkanut jo muuttua.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6794Viesti Southpaw »

Huomatessaan seuralaisensa pysähtyvän kuin olisi törmännyt seinään ja kääntävän sitten katseen häntä kohti, Sora tajusi nopeasti sanoneensa jotain mistä Saito ei selkeästi ollut pitänyt. Tosin hänelle jäi ainakin toistaiseksi epäselväksi mikä täsmälleen oli saanut Saiton ottamaan nokkiinsa. Kenties huomautus siitä, että he uskollisuuden eleenä kertoisivat jotain pientä ja isossa mittakaavassa merkityksetöntä jonkun muun sotalordin toimista? Tai sitten tuo piti ylipäätään soluttautumisideaa tuhoon tuomittuna ideana. Näin pitkässä sodassa kukin osapuoli oli varmasti epäluuloinen uusien tulijoiden suhteen, mutta toisalta nyt kun Akuma hallitsi pinta-alaltaan suurinta aluetta ja sallinut jopa osan itäisen alueen shinobeista liittyä joukkoonsa, asiat olivat hyvinkin voineet muuttua. Varmasti Fuseikon ja Danten joukoissa oli nykyisellään ihmisiä, jotka mieluummin halusivat liittyä pienemmästä joukosta tämän hetken ennakkosuosikin riveihin. Jos nyt Akumasta saattoi käyttää moista nimitystä, sillä Soran tietojen mukaan kaikki Otogakuren johtajat olivat tavalla tai toisella sekaisin, minkä lisäksi nämä olivat vielä yhtenevässä määrin sadistisia ja vallanhaluisia.

Lopulta Saito kuitenkin sai suunsa auki ja ilmoitti hänen saavan äsekiset sanansa anteeksi vain koska ne olivat huvittavia. Joskin katkonaisesti ulos tulevat sanat eivät kyllä kuulostaneet lainkaan huvittuneilta, enemmänkin ärsyyntyneiltä. Joka tapauksessa hänen seuralaisensa teki selväksi, että petturin esittäminen ei tulisi kysymykseen tai korkeintaan hyvin äärimmäisessä hädässä. Niinpä Sora hieroi miettiessään leukaansa ja koetti miettiä muita vaihtoehtoja.
"Hyvä on, ehkä paikallisten esittäminen ei tule kysymykseen, mutta entäs jokin muu peitetarina? Varusteistani näkee joka tapauksessa etten ole paikallisia, joten kenties voimme hyvin käyttää selityksenä sitä, että etsin kotikylästäni karannutta ryhmää. Sinä taas saattaisit hyvin mennä palkkasotilaasta, jonka olen palkannut taustatueksi ja oppaaksi?", Sora esitti seuraavan ideansa. Tosin palkkasotilaan esittäminen edellyttäisi sitä, että Saito suostuisi liikkumaan ilman kasvojaan peittävään naamiota, sillä joltakulta toiselta irti leikatut kasvot kiinnittäisivät varmasti huomion ja herättäisivät yhden jos toisenkin vastaantulijan epäilykset.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6797Viesti Cross »

Puuhunsidottua kuolemaa tekevää vankia tuijottava Jubokko kuunteli mietteliäänä leukaansa hierovaa tulenmaalaista. joka kysyi oliko heillä jotain muita vaihtoehtoja Akuman alueelle soluttautumiseksi. Tämän esittä ajatus konohalaisia esiintymisestä ei vaikuttanut aivan mahdottomalta toteuttaa, mutta siltikin riisipeltojenmaalainen suhtautui siihen hieman varauksella. Sillä he eivät luultavasti voisi luottaa siihen että suurinosa pohjoisen väestä edes tiesi tulenmaalaisten sotkeutuneen naapurivaltiossaan käytävän sodan tapahtumiin, eivätkä luultavasti siksi myöskään suhtautuisi heihin kovinkaan suopeasti. Tai näin hän ainakin epäili asian olevan sen perusteella mitä itse tiesi ja oli kuullut seuralaiseltaan tämän tehtävästä.
''Tie-tä-vät-kö ri-vi shi-no-bit tei-dän se-kaan-tu-mi-ses-tan-ne?'' Katseensa vangista Souman suuntaan kääntävä Akeginu kysyi, haluten osoittaa mielessään käyneen heikkouden esitetyssä suunnitelmassa ja napata samalla arvokkaan tiedonmurusen, jolla olisi varmasti käyttöä aikanaan. Samalla hän pohti myös konbohalaisen esittämää kysymystä heidän muista vaihtoehdoistaan, joita ei ollut ikävä kyllä kovinkaan montaa. Silti pari ajatusta kuitenkin nousi nuoren shinobin mieleen, vaikka niihinkin sisältyi omat ongelmansa.
''Voi-sim-me eh-kä e-siin-ty-ä jo-ko poh-joi-sen sa-ta-maa hal-lus-saan pi-tyä-vi-nä pi-raat-tei-na...'' Katseensa takaisin vankiin kääntävä riisipeltojen maalainen tuumasi, arvellen että nuo arvaamattomat henkipatot saattaisivat todella alkaa kääntyä Danten sijasta enemmän Akuman suuntaan, kunhan sana tämän saamasta voitosta leviäisi tarpeeksi. ''Rau-dan-maan vas-tai-sil-la vuo-ril-la e-lää myös lau-ma friik-ke-jä, jot-ka te-ki-vät ai-jem-min yh-teis-työ-tä I-nu-zu-kan kans-sa ja o-vat il-mei-ses-ti al-ka-neet nyt työs-ken-nel-lä A-ku-mal-le.'' Toisen mieleentulevan vaihtoehdon kertova naamiomies sanoi, pystymättä kuitenkaan sanomaan aivan varmaksi miten vapaasti vuoriston kummajaiset saisivat liikkua pohjoisen väen hallitsemalla alueella.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6801Viesti Southpaw »

Saiton kysyessä tiesivätkö rivishinobit konohalaisryhmän sekaantumisesta asiaan, Sora kallisti hieman kysyvän näköisenä päätään.
"Tarkoitatko paikallisia? Pitää myöntää, etten ole varma. Jos etsimäni ryhmä on todella lyöttäytynyt yhteen Akuman kanssa, on todennäköistä, että hän pyrkii salaamaan asian, jotta tieto ei kantautuisi Danten ja Fuseikon korviin. Mutta toisaalta taas padon tuhoaminen on todennäköisesti ollut heille sen luokan voitto, että olisi tyhmää olla hyödyntämättä sitä joukkojen taistelumoraalin nostamiseen. On siis aivan yhtä todennäköistä, että jokaiselle Pohjoisen alueella asuvalle on tehty selväksi keitä he saavat padon tuhoamisesta kiittää. Nämäkin kaksi muistivat sentään Ichirikin ja Ningyon", Sora totesi ja nyökäytti päätään kuolleita vankeja kohti. Mitä tuli taas hänen oman kylänsä väkeen, siellä tästä asiasta tiesivät hänen tietonsa mukaan vain Hokage, tämän lähimmät alaiset ja Hokagen alaisuudessa toimivat anbut. Sillä välin kun hänet oli lähetetty ryhmän perään, muita oli hänen käsittääkseen ohjeistettu ohjaamaan ryhmä suoraan Hokagen puheille mikäli nämä palaisivat omia aikojaan kylään hänen poissa ollessaan.
"Hmm... Kumpikin vaihtoehto kuulostaa hyvältä. Mitä luulet, kumman osapuolen edustajista menisimme uskottavammin? Tai ehkä parempi kysymys on, tiedätkö kertoa enemmän piraateista vai näistä vuorilla asuvista ihmisistä", Sora kysyi, vaikka arvelikin tietävänsä jo vastauksen. Vuorilla asuvien sanominen friikeiksi antoi jo ymmärtää, että kyseessä oli luultavasti Saiton mielestä hyvin omituinen joukkio, joten luultavasti olisi turvallisempaa esiintyä piraatteina, sillä äänen maalaisen mainitsemaa friikkiyttä voisi olla hankalampi esittää.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6805Viesti Cross »

Tulenmaalaisen myöntävän ettei suurin osa pohjoisen väestä luultavasti tietäisi mitään näiden tekemästä yhteistyöstä konohalaisten kanssa, käänsi Jubokko katseensa tämän suuntaan ja tuijotti tätä hetken aikaa, antaen hetken tajuta etteivät nämä luultavasti siksi tulisi suhtautumaan kyläläisiään täältä etsiviin shinobeihin kovinkaan suopeasti. ''Kyl-lä, mut-ta vain hei-dät... Ym-mär-rät var-maan mik-si mei-dän ei siis kan-na-ta e-siin-ty-ä tei-kä-läi-si-nä?'' Hän vielä kysyi, haluten varmistaa että Souma todella ymmärsi hylätä tuon ajatuksen.
''Sen-si-jaan nii-nä vuo-ris-to api-noi-na sai-sim-me var-maan liik-ku-a va-paas-ti ja ky-sel-lä a-si-oi-ta il-man suu-rem-pi-a e-päi-lyk-si-ä, vaik-ka se ei kyl-lä tar-koi-ta si-tä et-tä voi-sim-me kui-ten-kaan o-dot-taa min-kään lais-ta ys-tä-väl-li-syyt-tä, tai muu-ta-apua. Mei-dän ta-voin ne o-vat tä-män maan van-ho-ja a-suk-kai-ta ja al-ku pe-räi-si-ä shi-no-be-ja, jot-ka päät-ti-vät kui-ten-kin myy-dä pal-ve-luk-si-aan e-ni-ten tar-jo-a-val-le so-dan sy-tyt-ty-ä.'' Tonon kummajaisista lyhyen kuvauksen antava Akeginu jatkoi, alkaen kertoa konohalaisen kehotuksen mukaisesti heidän muista vaihtoehdoistaan. Hän pyrki pitämään tarkoituksella tietopaketin mahdollisimman pienenä ja tiiviinä, keskittyen vain kaikkein olennaisimpiin asioihin, jättäen osakseen siksi mainitsematta sen että ulkopuolisuus ei kuitenkaan ollut osa mitä vuorten kummajaiset olivat alunperin itse valinneet.
''Pi-raat-tei-na em-me var-maan-kaan- voi-si liik-ku-a ai-van yh-tä va-paas-ti, ai-na-kaan il-man so-pi-vi-a lah-juk-si-a. He ei-vät ole jär-jäs-täy-ty-neet min-kään yh-den li-pun al-le, tai o-le ot-ta-neet vi-ral-li-ses-ti puol-ta täs-sä so-das-sa, vaik-ka kaik-ki kyl-lä tie-tä-vät Dan-ten hyö-ty-vän heis-tä e-ni-ten. Juu-ri hän luo-vut-ti I-ne-mi-na-ton heil-le so-dan kym-men-kun-ta vut-ta sit-ten ja on sii-tä as-ti saa-nut o-san näi-den saa-mas-ta saa-liis-ta, se-kä voi-nut luot-taa sii-hen et-tä he pi-tä-vät kau-pun-gin ym-pä-ris-tö-ä hal-lus-saan.'' Pohjoisen kaappareista melko halveksivaan sävyyn kertomaan siirtyvä riisipeltojenmaalainen sanoi, joutuen käyttämään hetken saadakseen päähän kaiken näistä muistamansa ja tietämänsä. Tämänkin vaihtoehdon kohdalla hän pyrki parhaansa mukaan pysymään vain kaikkein merkittävimmissä tiedoissa, jättäen menemättä ainakaan vielä sen tarkemmin eri kaappari laivueiden nokkimisjärjästykseen, tai muuhun näihin liittyvään nippelitietoon.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6808Viesti Southpaw »

Äänenmaalaisen korostaessa miksi konohalaisina esiintyminen ei ollut hyvä idea, Sora kohotti kätensä sovittelevasti pystyyn, kuin ilmaisten sillä tavalla, että Saito li tehnyt pointtinsa selväksi. vuoristoihmiset tai piraatit saisivat luvan olla heidän vaihtoehtonsa. Kun Saito sitten hänen pyyntönsä mukaisesti alkoi kertoa kummastakin vaihtoehdosta enemmän, Sora alkoi vähitellen taipua sen kannalle, että vuoriston väkenä esiintyminen oli heidän kannaltaan paras vaihtoehto. Tärkeintä oli kuitenkin päästä liikkumaan mahdollisimman vapaasti, vaikka piraattina liikkumisessakin olisi varmasti puolensa.
"Nämä vuoristoihmiset alkavat kuulostaa meidän kannaltamme parhaalta vaihtoehdolta. Tosin minun on pakko kysyä... mitä tarkalleen ottaen tarkoitit aiemmin kun sanoit heitä friikeiksi? Ovatko he jollain tavalla erilaisia niin, että erottuvat muista ihmisistä?" Sora kysyi mieltään vaivaavan asian. Koska äänen maan alkuperäiset klaanit ja verilinjat eivät olleet hänelle kovinkaan tuttuja, hän saattoi tässä vaiheessa vain olettaa, että Saiton käyttämä haukkumanimi tuli juuri jostain harvinaisemmasta kyvystä jonka nämä vuoristoihmiset omasivat. Toivoa kuitenkin sopi, että heidän ei tarvitsisi esitellä omia taitojaan turhan paljon, sillä silloin sivullisille todennäköisesti paljastuisi, etteivät he todellakaan kuuluneet näihin vuoristoihmisiin kuten väittivät.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Seuraava askel

Viesti: # 6811Viesti Cross »

Konohalaisen nostaessa kätensä pystyyn ja pyytäessä kertomaan hieman tarkemmin vuoristossa asuvista kummajaisista Jubokko joutui käyttämään hetken miettiäkseen mitä tämä kysymyksellään tarkoitti. Sillä niitä friikkejä erikoisempia olentoja tuskin löytyi mistään muualts, mikä oli aikanaan ollutkin syy että nämä oli hiljalleen työnnetty syrjäisille vuorille asumaan ja luultavasti myös samasta syystä Orochimaru oli tuntunut aikoinaan olevan erityisen kiinnostunut näistä. Leukaansa hierova nuorukainen ei kuitenkaan uskonut että oppitunti historiasta kiinnosti Soumaa, vaan ennemminkin tämä taisi epäillä voisivatko he esiintyä näinä uskottavasti.
''Ly-hy-es-ti kyl-lä. Kaik-ki heis-tä on e-nem-män tai vä-hem-män e-pä-muo-dos-tu-nei-ta ja sik-si he y-leen-sä pyr-ki-vät peit-tä-mään ul-ko-muo-ton-sa kaa-vuin ja naa-mi-oin pois-tu-es-saan vuo-ril-taan.'' Akeginu alkoi hetken hiljaisuuden jälkeen kertoa, muistaen samalla hyvin ne harvat jerrat kun oli joutunut nuiden kummajaisten sanssa kasvotusten. Yhtä kertaa lukuunottamatta ne olivat olleet aina verisiä yhteenottoja, joiden aikana hän oli oppinut kunnioittamaan nuita vuoristopiruja ja näiden erikoisia kykyjä vastustajina. Nuorukaisen oman väen tavoin myös nämä olivat karaistuneita ammattilaisia, jotka tuntuivat taistelevan koko sydämmellään ja juuri sen takia hän olikin katkera siitä että se yksi kerta kun he eivät olleet päätyneet taistelemaan ei ollut päättynyt toisin. Yhdessä nämä kaksi alkuperäisistä ja puhdasverisistä riisipeltojenmaalaisista koostunutta joukkoa olisi voinut murskata vihollisensa, palauttaen järjästyksen takaisin kotimaahansa.
''He o-vat jok-ko pie-ni-ä shi-no-bi klaa-ne-ja joi-den jä-se-net o-maa-vat lu-kui-si-a mu-taa-ti-oi-ta ja tai-te-le-vat nii-tä hyö-dyn-tä-en.'' Jubokko jatkoi muisteluaan, yrittäen palauttaa mieleensä parhaansa mukaan näiden klaanien jäsenien kykyjä. ''O-sal-la hei-tä on y-li-mää-räi-si-ä raa-jo-ja, toi-sil-la ta-as lin-nun- kal-tai-set hau-raat ja ke-vy-et luut, tuu-he-an tur-kin peit-tä-mä ke-ho ja e-läi-mel-li-set piir-teet, raa-te-lu kyn-net- tai ham-paat, rä-pylät kä-si-en ja jal-ko-jen ti-lal-la...'' Kaikkia näkermiään ja kuulemiaan erikoisuuksia kuvaileva shinobi kertoi, tehden selväksi että tarkemmalla tutkimisella heidät erotettaisiin kyllä oikeista vuorten väestä. Mutta samalla hän myös pyrki tekemään selväksi että näitä kummajaisia vieroksuttiin juuri tuosta syystä ja siksi useimmat pitivätkin reilua välimatkaa näihin kummajaisiin. Ainoa ongelma voisi tulla vartio paikkojen läheisyydessä, mutta siihenkin voisi löytyä ratkaisi vangeilta löytyneistä papereista, joita hieman muokkaamalla he voisivat varmaankin onnistua liikkumaan melko vapaasti Akuman hallitsemalla alueella.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Eteläinen osa”