Patoa panostamassa

Entinen äänettöminä tasankoina tunnettu alue on Fuseikon hallinnassa. Aluetta on ennen käytetty riisin viljelyyn, mutta sodan sytyttyä peltotilkut hylättiin ja nykyisin alue koostuu useista rehottavista pelloista, lukuun ottamatta tasangon keskellä kasvavaa valtavaa puuta ja tasangon länsireunalla sijaitsevaa luumetsää, joka on jäänyt paikalle jonkun Kaguyan käymästä taistelusta. Lisäksi aluetta halkovat useat haarautuvat joet ja pienet lammet joista on saatu vettä riisin viljelyyn. Koska tasangolla ei ole varsinaisesti mitään hyvää piilopaikkaa, Fuseiko alaisineen siirtää leiriään säännöllisesti ja vaeltelee paikasta toiseen.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Patoa panostamassa

Viesti: # 6048Viesti Cross »

Noin tunti sen jälkeen kun tulenmaalainen ANBU ryhmä ja Akuman alaisin kuuluva äänenmaalainen shinobi kaksikko oli liittänyt voimansa yhteen olivat he seisoneet vuoren sisästä valuvan veden muodostaman pienen putouksen juurella. Heidän oppaanaan toimineen Nunon mukaan vesi oli peräisin patoaltaista, jotka olivat heidän kohteenaan. Kiivettyään hieman ylemmäs ryhmänjäsenet olivat todellakin löytäneet ahtaan kallioon poratun aukon, joka oli vain täpärästi tarpeeksi tilava pienelle ihmiselle ryömiä sisään. Ahtaus ei kuitrenkaan ollut suurin ongelma ylöspäin pääsemisessä, kuten ei myöskään putkea alaspäin virtaava ohut jääkylmä vesinoro. Sen sijaan vuosien varrella sileiksi hioutuneet seinät ja niitä peittävä limainen levä tekivät kiipeämisestä jyrkästi ylöspäin kohoavaa putkea pitkin lähes mahdotonta.
Huolimatta siitä että patoalueelle pääseminen tätä kautta vaikutti mahdottomalta päätti ryhmä ainakin yrittää, sillä se olisi luultavasti huomaamattomin keino päästä kohteenluokse. Käyttäen hyväkseen tuuli chakralla teroitettuja kunaita Miki lähetettiin kiipeämään ensimmäisenä ylöspäin, sillä tämä kykeni jättämään sileäksi hiutuneeseen kiveen pieniä aukkoja joiden avulla kiipeämisestä tuli edes mahdollista.
Vaikkei putken päästä päähän ei ollut kuin hieman yli kilometri kesti ryhmältä useampi tunti ujuttautua ylös asti valtavan vesialtaan äärelle, jonka kokoa oli vaikea edes käsittää laskeutuneen pimeyden takia. Siitä huolimatta ensimmäisenä ylös päässyt Sarutobi oli varma ettei Tulenmaassakaan ollut montaa saman kokoista keinotekoista järveä, saati sitten yhtä suurta patoa. Koko viisikon pääastyä ulos putkeasta ja kasaannuttua pienelle kielekkeelle sen yläpuolelle tulenmaalainmen kunoichi kurkki heidän peittonaan olevan naamio kankaan reunan takaa altaan toisella reunalla kohoavaa suurta patoa, jonka reunan yli valuva vesi muodosti äänekkäästi kohisevan vesiputouksen. Vasta sen näkeminen sai hänet todella tajuamaan kuinka suuri urakka heillä olisi edessä, ennen kuin nuo padot tulisivat murtumaan.
Levättyään hieman ja kerrattuaan vielä nopeasti suunnitelman ryhmä jakaantui kolmeen osaan, Nunon jäädessä vartioimaan heidän poistumis reittiään ja aiheuttamaan tarvittaessa hämminkiä puolustajien riveissä. Kagero ja Kouga suuntasivat taas keskimmäiselle padolle, jonka sabotoiminen olisi näiden tehtävä. Ensimmäisen padon panostaminen taas jäi Mikin ja Ryotan huolenaiheeksi, minkä takia nämä saivat myös suurimman osan tulenmaalaisten mukanaan tuomista räjähteistä mukaansa.

ANBU kaksikolle ei tuottanut juurikaan ongelmia päästä taustaansa mukautuvien naamio viittojen avulla kohteenaan olevan patovallin luokse, mutta siitä eteenpäin tehtävä muuttui haastavammaksi. Vaikkei alueella vaikuttanutkaan olevan paljoakaan vartioita olisi heidän liikuttava äärimmäisen varovaisesti ja vältettävä huomatuksi tulemista viimeiseen asti, ainakin siihen asti että räjähteet olisivat asetettu paikalleen.
Etummaisena padon juurelle asti liikkunut Sarutobi viittoi perässään tullutta poikaa siirtymään johtoon, arvellet tämän silmiensä ansiosta kykenevän havaitsemaan mahdolliset piiloissa odottavat vartiat itseään paremmin. Yö oli pilvinen ja säkkipimeä, joten näkyvyys oli rajoittunut aivan minimiin, mikä olisi hyvä asia heidän kannaltaan. Sharingansa ansiosta Uchiha kykenisi havaitsemaan varjoissa piileskelevät vartiat ensin ja ohittamaan nämä huomiota herättämättä, minkä ansiosta tehtävän pitäisi sujua ilman suurempia ongelmia.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6059Viesti Rudy »

Ryota ei ollut matkan aikana paljoa mitään suustaan päästänyt sillä hänen ajatuksensa olivat keskittyneet itse tehtävään kokonaisesti. Nyt kun he olivat tavanneet shinobit joiden kanssa heidän oli tarkoitus työskennellä, oli aika aloittaa tehtävän kaikista tärkein vaihe ja Ryota yritti pyörittää tehtävää mielessään mahdollisimman useita kertoja saadakseen mieleensä kaikki mahdolliset lopputulokset. Epäonnistumiselle ei ollut varaa sillä Rootin johtajat varmasti antaisivat noottia mikäli he epäonnistuisivat tärkeässä tehtävässä.
Kiivettyään Mikin perässä kielekkeelle ja käytyään tehtävän vielä kertaalleen läpi oli Ryota ja Miki saanut käsiinsä suurimman osan räjähteistä jonka jälkeen ryhmä oli hajonnut pareihin jotka oltiin jo paljon aiemmin sovittu.

Kuljettuaan hetken aikaa Mikin kanssa kohti patovallia ja päästyään viittojensa avulla patovallin luokse alkoi Miki viittomaan Ryotaa asettumaan johtoon ja poika ymmärsi heti mitä Miki halusi hänen tekevän. Annettuaan lyhyen nyökkäyksen tytölle Ryota räpäytti silmiänsä aktivoidessaan Sharinganinsa joka hehkui kevyesti punaisena säkkipimeässä mutta kevyttä punaista hehkua tuskin huomasi kukaan muu kuin Miki sillä poika piti ANBU maskiansa visusti kasvoillansa joten hänen silmiään tuskin huomasi muualta kuin lähietäisyydeltä. Asetuttuaan johtoon Ryota lähti kulkemaan Miki perässään kohti heidän kohdettaan ja jatkuvasti hänen punaiset silmänsä liikkuivat suunnasta toiseen niiden yrittäessä havaita pieniäkin värejä chakrasta tai pienestäkin liikkeestä varjoissa.

Kuljettuaan lyhyen matkaa eteenpäin Ryota havaitsi liikettä säkkipimeässä ja pysähdyttyään hän nosti kätensä kevyesti puoliksi ylös takanaan olevalle Mikille merkiksi. Hän oli havainnut kaksi vartiossa olevaa shinobia jotka kaikesta päätellen olivat tekemässä kierrosta vartioinnissa. Ryota päätteli että kyseessä oli vartiopari joiden tehtävä oli kulkea tiettyä reittiä padon ympärillä vartiossa. Uchiha liikkui hitusen taaemmas ja käänsi päänsä hitaasti Mikin suuntaan, madaltaen äänensä hyvin matalaksi kuiskaukseksi. ''Voimme yrittää mennä heidän ohitseen mutta he saattavat huomata vai hoitelemmeko heidät pois tieltä?'' Poika kysyi hyvin hiljaisella äänellä ja samalla hänen silmänsä skannasivat aluetta lisää varmistaakseen että vartijoita ei olisi sen enempää tekemässä kierroksiaan. Kahden vartijan tappaminen tästä asemasta olisi hyvin helppoa - Ryotan ei tarvitsisi kuin langettaa heidän ylleen genjutsu ja antaa Mikin hoitaa loput mutta riskinä oli se että joku muu huomaisi sen, sattuisi paikalle tai kahden vartijan poissaolo huomattaisiin ennenkuin he saisivat hoidettua tehtävänsä.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6062Viesti Cross »

Ryotan opastamana etenevä Miki ei voinut mitään sille että tunsi pientä kateutta tiimitoverinsa silmistä, joiden ominaisuuksilla ja mahdollisilla hyödyntämistavoilla ei tuntunut olevan mitään rajaa. Ilman nuita hieman punertavina hehkuvia silmiä ei heillä olisi ollut luultavasti mitään mahdollisuutta päästä huomaamattomasti ylimmän padon harjaa pitkin kulkevalle tasanteelle, sillä vaikka tytön silmät olivat jo aikaa sitten tottuneet ympäröivään pimeyteen ei hän meinannut nähdä paljoakaan omaa kättään kauvemmas. Edessä menevä poikakin erottui vain tummana ja möykkynä ja siksi hän olikin vähällä törmätä tähän, lähestyvän vartia parin huomanneen Uchihan pysähtyessä yllättäin paikalleen.
Ilman tuota ennakkovaroitusta Sarutobi ei olisi välttämättä itse edes huomannut lähestyvää kaksikkoa, vaan olisi luultavasti vain hiippaillut suoraan näitä päin. Nyt hän kuitenkin tajusi pysähtyä paikalleen ja kiinnittää huomiota niihin vähiin vaimeisiin ääniin jotka kuuluivat patovallin yli tulvivan veden kohinan yli, vaaraa aavistamattoman kaksikon lähestyessä varomattomin askelin.

Pimeyteen kuulemiensa äänen suuntaan tähystävän Mikin olisi tehnyt mieli vastata myöntävästi vierellään olevan Ryotan kysymykseen, mutta järki sanoi että heidän olisi parempi olla ottamatta turhaa riskiä hyökkäämällä nuiden kahden kimppuun. Sen sijaan olisi parempi pitää ajatukset pelkästään kohteessa, joka oli hieman edempänä oleva portti, jonka molemmille puolille heidän oli tarkoitus asettaa mukanansa raahaamansa räjähteet. Lähestyvän kaksikon ohitettua heidät reitti sinne olisi luultavasti avoin ja jos kaikki vain menisi hyvin kukaan ei edes huomaisi heidän käyneen siellä ennen kuin olisi jo myöhäistä tehdä enää yhtään mitään. Senpä takia nuori kunoichi laski kätensä toverinsa olkapäälle, viestittääkseen sitä että arveli heidän olevan parempi vain pysytellä piilossaan ja antaa vartioiden mennä menojaan.
Juuri vartia kaksikon ollessa ohittamassa heitä suunnitelmaan tuli kuitenkin yllättäin muutos, sillä alemman padon suunnasta kuului yllättäin erittäin äänekäs kimeä vihellys, joka herätti varmasti jokaisen patojen alueella olijan. Vaikkei sen lähteestä voinutkaan olla täysin varma, uskalsi Miki vaikka lyödä vetoa että Kouga ja pojan mukana mennyt äänenmaalais muija liittyivät siihen jotenkin. Se oli kuitenkin varma ettei ääni liittynyt mitenkään padon normaaliin toimintaan, sillä ääni sai välittömästi kiertovartiossa olevan kaksikon kiinnittämään huomionsa siihen.
Tuolla samalla sekunnilla myös Sarutobi irrotti otteensa Uchihan hartiasta ja vetäisi kunain toiseen käteensä, sihahtaen samalla tämän korvaan. ''Suunnitelman muutos.'' Heti sen jälkeen tyttö ponnistikin jo liikkeelle ja toivoi onnistuvansa hyödyntämään vartioiden hetken hämmennyksen, ennen kuin nämä tajuaisivat alkaa keskittyä tarkemmin myös omaan ympäristöönsä.

Vartia 1
150 hp/ck
9 nopeutta
tbj nuorempi

Vartia 2
150 hp/ck
9 nopeutta
tbj vanhempi
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6094Viesti Southpaw »

Terasuke Ja Kazumaru kävelivät patoa pitkin tarkkaillen ympäristöään kun vartiokopilta kantautuva kimeä ääni kiinnitti heidän huomionsa. Kaksikolta kesti hetken tajuta mitä ääni merkitsi, mutta ymmärtäessään sen hälytykseksi, kaksikko painoi selkänsä yhteen suojatakseen toistensa selustaa. Kovinkaan kauan Terasuke ja Kazumaru eivät kuitenkaan ehtineet pysyä yhdessä kun pimeyden keskeltä esiin syöksyvä Miki kiinnitti Terasuken huomion. nopeasti mies veti esiin kunain ja torjui Mikin tekemän kunain iskun ja tarttui sitten tytön käsivarteen kaksin käsin heittääkseen tämän kohti patoallasta.
"Minä hoidan tämän! Selvitä onko tunkeilijoita lisää!" Terasuke huudahti toverilleen, ennen kuin syöksähti Mikin perään. Sähköninjana Kazumaru kykenisi tekemään koko patoalueen valaisevia sähköpalloja antaakseen muille jonkinlaisen merkin tunkeilijoiden määrästä, joten Terasuke katsoi siksi parhaaksi keskittyä itse vain Mikiin.

Terasuke
Hp: 50
Ch: 100
Nopeus: 9
Muuta: Vesi 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset vedessä

Kazumaru
Hp: 50
Ch: 100
Nopeus: 9
Muuta: Sähkö 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset sähkössä
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6103Viesti Cross »

Kunai kädessä toista miestä kohti hyökännyt Miki yllättyi hieman iskiessään aseensa eteenpäin, huomaten kuitenkin siinäsamassa aseensa tulleen pysäytetyksi raudanlujasti ranteen ympärille puristuneen käden toimesta. Samassa hän tunsi jo jalkojensa irtoavan maasta ja tulevansa heitetyksi poispäin Ryotasta ja nyt heidän väliinsä jäävistä kahdesta vartiasta. Nopea... Nuori kunoichi ajatteli pyöräyttäessään itsensä ilmassa kissamaisen notkeasti ympäri, onnistuen vain täpärästi laskeutumaan jaloilleen. Sen enempää vartia ei antanutkaan hänelle aikaa toipua yllätyksestä, vaan kävi samantien vastahyökkäykseen, julistaen hoitelevansa heidän kimppuunsa käyneen tunkeilijan ja jättävänsä selustansa suojaamisen toverilleen.
Nuo sanat saivat tyytyväisen ilmeen muodostumaan kunaita edelleen kädessään puristavan Sarutobin kasvoille, sillä tuo itsevarmuus tulisi vielä kostautumaan. Pitkien löysien hihojen suojissa liikkuvat sormet muodostivat nopeasti käsimerkkejä, hänen taivuttaessa kätensä nopeasti taakse ja sitten taas eteenpäin, singoten pitelemänsä aseen lähitaisteluun pyrkivää Tetsukea kohti. Juuri aseen irrotessa työn sormista tämä lisäsi hieman chakraansa sen terään, lisäten sen painoa huomattavan lisävahingon aikaansaamiseksi ja varmistaakseen ettei se tulisi nuin vain isketyklsi pois lentoradaltaan.
Heti saadessaan molemmat kätensä vapaaksi naamionsa alla hymyilevä kunoichi iski kätensä yhteen, vapauttaen niiden väliin puristuneesta ilmasta voimakkaan puhurin, joka paiskasi heitetyn kunain entistä suuremmalla voimalla ja nopeudella eteenpäin. Samalla taistelun nopeasti päättämään pyrkivä Miki muodosti myös yhteen iskemiensä käsien sormilla sinetin, jonka seurauksena ilma täyttyi kummenistä kolmikärkisistä raskaista kunaista.

Kestävyys: 65
Chakra: 122
Nopeus: 19

Keijūgan no Jutsu+Reppushou+Shuriken Kage Bunshin no Jutsu= 54dmg
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6114Viesti Rudy »

Ryota oli nyökännyt lyhyesti Mikille tuon tarttuessa häntä olkapäähän merkiksi siitä että heidän olisi viisainta antaa vartijoiden vain kulkea ohitseen ja jatkaa sitten matkaansa pimeyden turvin. Kauempaa kuuluva vislaus sai Ryotan kuitenkin vaistomaisesti kääntämään päänsä äänen suuntaan ja ääni sai selvästi kaksi vartijaa heidän edessään valppaiksi joten poika ei voinut kuin päätellä että se oli jonkinlainen hälytysmerkki. Jäikö Nuno tai Koga ja äänenmaanlainen nainen kiinni? Joutuivatko he taisteluun? Monta kysymystä pyöri Uchihan mielessä mutta hän ei voinut kauaa keskittyä kauempaa kuuluvaan viheltävään ääneen kun Miki yllättäen vetäisi kunain käteensä ja ilmoitti pojalle suunnitelman muutoksesta. Ryota pyöräytti punaisena hehkuvia silmiänsä Mikin jo rynnätessä kohti kahta vartijaa jotka olivat asettuneet selkä toisiaan vasten turvatakseen toistensa selustan. ''Niin kärsimätön... juosta nyt suoraa päätä kimppuun.'' Poika ei kuitenkaan voinut jäädä tähän paikallensa kiroamaan Mikin äkkipikaisuutta vaan ei voinut muuta kuin sopeutua tilanteeseen ja alkaa improvisoimaan tilanteen mukaan.

Terasuken huudahtaessa että hän hoitelisi Mikin ja Kazumarun tehtävä olisi tarkistaa oliko tunkeilijoita lisää Uchiha veti esiin kaksi pientä kämmenelle mahtuvaa palloa jotka olivat savupommeja. Ryotalla oli onneksi vielä se etu että häntä ei oltu huomattu joten yhtäkkiä pusikosta lensi kaksi vaaleaa palloa maahan jotka osuessaan siihen levittivät sankan vaalean värisen savupilven alueelle. Kun Miki ja kaksi vartijaa olisivat joutuneet savupilven keskelle, Ryota keskitti Sharinganinsa paikallistamaan kaksikon heidän chakransa avulla - hän kykeni näkemään heidän chakrojensa värin joka mahdollisti sen että hänen seuraava hyökkäyksensä ei osuisi Mikiin. Poika polkaisi vauhtia viereisestä puusta muodostaessaan käsimerkkejä ja kerätessään chakraa keuhkoihinsa. ''Katon: Dai Goukakyuu''
Ryota puhalsi suurehkon ja tulikuuman tulipallon suustansa vapauttaessaan chakransa keuhkoistaan ja tähtäsi sen kaksikkoon jotka olivat savupilven keskellä. Tämä mahdollisti sen että he eivät näkisi hyökkäyksen tulevan ja mikäli nuo toimisivat järkevästi - eli vaistomaisesti hyppäisivät pois savusta, Ryota voisi Sharinganinsa avulla ajoittaa hyökkäyksensä heti kun edes toinen heistä astuisi ulos savusta. Poika itse jäi savupilven ulkopuolelle odottamaan hyökkäyksensä tuloksia - odottaen joka hermonpää kiristyen että edes toinen vartijoista astuisi ulos hänen ansastaan.


Katon: Dai Goukakyuu
Voimakkaampi version Katon Goukayuu no Jutsusta. Ninja tekee käsimerkit ja puhaltaa suustaan todella suuren tulipallon kohti vihollista. Tuli on niin kuumaa, että se polttaa seinään reiän tai maahan suuren kuopan.
Taso: B2
Chakra: -12
Damage: 16

Sharingan - Level 2
Kehittyneempi sharinganin muoto. Ninjan punaisiin silmiin tulee nyt kaksi mustaa täplää. Maailma näyttää entistä hitaammalta ja tällä tasolla jutsujen kopiointi alkaa onnistua. Tällä tasolla ninja näkee myös chakran, jonka takia tämä näkee, jos joku muu on genjutsun alaisena.
Taso: B4
Chakra: -3/vuoro
Vaikutus: -4 vastustajan nopeudesta käyttäjän silmissä, immuuni D- ja C-tason silmiin vaikuttaville genjutsuille, näkee läpi D-tason bunshineista.


Hp: 19
Ch: 75
Nopeus: 12
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6121Viesti Southpaw »

Heitettyän Mikin kauemmas Ryotasta ja saatuaan vastustajat tällä tavoin erilleen, Terasuke sai huomata, että nuoren naisen onnistui laskeutua heitosta huolimatta jaloilleen sillä välin kun Terasuke otti hieman etäisyyttä ja muodosti käsimerkkejä seuraavaa hyökkäystä varten. Ennen kuin kumpikaan ehti kuitenkaan suorittaa omaa tekniikkaansa loppuun, Ryotan heittämät kaksi savupommia tipahtivat padon pinnalla kaksikon väliin ja peittivät nämä toistensa näkyvistä. Tajuten tämän olevan tilaisuutensa, Terasuke teki käsimerkin. Ollen itse patoaltaan sillä reunalla, missä häntä oddotti vain parin metrin pudotus veteen, mies kykeni nostattamaan eteensä suuren määrän vettä, jonka lähetti sitten valtavalla paineella kohti Mikiä, pienen hyökyallon muodossa. Kiitos Terasuken nopean toiminnan, tämän onnistui sillä tavoin pyyhkäistä suurin osa Mikin heittoaseista tieltään, joskin yksi onnistui pääsemään miehen puolustuksen läpi ja viiltämään pienen haavan tämän olkapäähän. Tämän jälkeen Terasuke muodosti vierelleen neljä kloonia. Yhden jäädessä siihen missä Terasuke oli alunperin seissyt, oikea Terasuke ja muut kloonit levittäytyivät hieman laajemmalle aluelle, pyrkien piirittämään Mikin, jotta tällä ei olisi keinoa päästä takaisin Ryotan seuraan savun suojissa.

Sillä välin kun Terasuke taisteli Mikin kansa, Kazumaru puolestaan ampui kädestään pienen, mutta sitäkin kirkkaammaan pallosalaman kohti taivasta. Ylöspäin kohoava valopallo valaisi hetkeksi taistelukentän ja sen ympäristön, paljastaen kauempana oleville vartijoille taistelun sijainnin. Ympäristön valaistuessa hetkeksi, Kazumarun katse havaitsi hänestä vähän matkan päässä olevan Ryotan, joka parhaillaan heitti savupomminsa Terasukea ja Mikiä kohti. Katsoen parhaaksi pyrkiä eristämään Ryota toveristaan, Kazumaru syöksähti kohti Uchihaa ja muodosti kätensä ympärille sähköpallon, jonka yritti iskeä Uchihan keskivartaloon.

Terasuke
Hp: 47
Ch: 63
Nopeus: 9
Muuta: Vesi 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset vedessä
*Hyökyaalto, suojaa 51 dmg

Kazumaru
Hp: 50
Ch: 79
Nopeus: 9
Muuta: Sähkö 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset sähkössä
*Valopallo, valaisee ympäristön kahdeksi vuoroksi
*Sähköpallo, 34 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6122Viesti Cross »

Huolimatta siitä ettei Ryotan käyttämät savupommit juurikaan haitanneet jo etäämpänä olevaa Mikiä, ei niistä kuitenkaan ollut mitään apuakaan, sillä yö oli pimeä ja teki asioiden hahmottamisesta jo muutenkin haastavaa. Nuo pienet tussahdukset eivät kuitenkaan onnistuneet peittämään alleen yllättäin vieressä olevasta altaasta kohoavaa vesipyörrettä, joka syöksyi patovallin poikki ja iski suurimman osan luojaansa kohti lentäneistä aseista sivuun. Vaimea murahdus kertoi kuitenkin ainakin yhden aseista tavoittaneen maalinsa ja se pelkästään riitti kasvattamaan tytön itseluottamusta, joka oli jo hetken ajan ollut koitukselle näyttävän puolustautumisen ansiosta.
Maa voittaa veden... Uusia käsimerkkejä jo muodostava Sarutobi ajatteli, joutuen kuitenkin keskeyttämään ne tuntiessaan yllättäin ilmestyvän kirkkaan valon polttavan verkkokalvonsa puhki. Unohtaen hetkeksi hyökkäämisen hän kohotti toisen kätensä silmiensä suojaksi, kyetäkseen näkemään edes jotain ja voidakseen toivottavasti reagoida tulevbaan hyökkäykseen ajoissa. Yllättäin mitään ei kuitenkaan tapahtunut välittömästi ja muutamassa silmänräpäyksessä apina naamioisen shinobin onnistui tottua kirkkauteen, havaiten samantien edessää olleen miehen luoneen klooneja avukseen.
Myös toinen vastustajista näytti hyödyntäneen tuon harhautuksen hyväkseen ja käynyt hyökkäykseen Ryotaa kohti rätisevä salmapallo kädessään, vaikuttaen siltä että aikoi käydä lähitaisteluun sen kanssa. Se ei olisi välttämättä mikään kaikkein fiksuin veto, ainakin jos sitä kysyttiin Mikiltä. Luottaen tiimitoveriinsa ja varsinkin tämän punaisten silmien voimaan hän päätti keskittyä vain omaan vastustajaansa ainakin vielä toistaiseksi, suorittaen aijemmin aloittamansa käsimerkit valmiiksi ja painoi kätensä padon pintaa vasten pieni virne naamion peittämillä kasvoillaan.

Kestävyys: 65
Chakra: 122
Nopeus: 19
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6127Viesti Rudy »

Ryota huomasi epäonnekseen että hänen hyökkäyksensä ei ollut juuri tuottanut tulosta mutta hän ei voinut antaa sen lannistaa itseään. Toinen heidän vastustajistaan ampui kädestään jonkinlaisen kirkkaan salamapallon taivaalle joka epäilemättä kertoisi kaikille lähellä oleville vartijoille missä he juuri sillä hetkellä olivat. Heidän onnekseen ennen Ryotan ja Mikin paljastumista oli padolta kuulunut muitakin ääniä kuten aikaisemmin kuultu vihellys joka oli saanut tämänkin kaksikon varuilleen joten saattoi olettaa että he eivät hetkeen saisi apuvoimia - mikäli muut vartijat olivat keskittyneet vihellykseen ja lähteneet jo siihen suuntaan.

Pojalla ei kuitenkaan ollut aikaa estää salamapalloa lentämästä taivaalle kun hänen punaiset silmänsä havaitsivat hänen vastustajansa juoksevan häntä kohti, pitäen jonkinlaista sähköpalloa kädessään. ''Sähköelementti, huh?'' Uchiha pisti merkille miehen käyttämän elementin ja hänen maskinsa alle vääntyi pieni hymy kun Terasuke syöksyi häntä kohti. Siristäen punaisia silmiänsä Ryota veti katanansa esiin sen tupesta ja lähti itse juoksemaan suoraan Terasukea vastaan. Hänen sharinganinsa ansiosta hänen nopeutensa oli yli kaksi kertaa nopeampi kuin Terasuken jonka Ryota myös pisti merkille jotenka hänellä ei ollut mitään ongelmaa lähteä lähitaisteluun. Juostessaan Terasukea päin Ryota piti tuon jokaista pientäkin liikettä silmällä sharinganillaan ja kohotti katanansa valmiiksi hyökkäykseen. Käyttäen hyväkseen Sharinganiaan jonka avulla hän näki Terasuken pienetkin liikkeet ja kykeni jotenkin ennakoimaan tuon liikkeitä - Ryota syöksähti viime hetkellä pois tuon sähköpallon tieltä Terasuken sivulle yrittäen viiltää tuon kylkiluiden väliin katanallaan syöksähtäessään tuon ohitse. Ryota myös piti hyvin tiiviisti silmällä Terasuken käsiä sillä hän kykenisi huomaamaan ajoissa jos tuo alkaisi muodostaa käsisinettejä.

Sharingan - Level 2
Kehittyneempi sharinganin muoto. Ninjan punaisiin silmiin tulee nyt kaksi mustaa täplää. Maailma näyttää entistä hitaammalta ja tällä tasolla jutsujen kopiointi alkaa onnistua. Tällä tasolla ninja näkee myös chakran, jonka takia tämä näkee, jos joku muu on genjutsun alaisena.
Taso: B4
Chakra: -3/vuoro
Vaikutus: -4 vastustajan nopeudesta käyttäjän silmissä, immuuni D- ja C-tason silmiin vaikuttaville genjutsuille, näkee läpi D-tason bunshineista.

Hp: 19
Ch: 72
Nopeus: 12
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6134Viesti Southpaw »

Huomatessaan vastustajansa huomion kiinnittyneen toverinsa suuntaan, Terasuke virnisti ja nyökkäsi merkitsevästi yhdelle klooneistaan. Kiitos Mikin huomion kääntymisen, Terasuke sai hyvän tilaisuuden pyrkiä vangitsemaan tukeilija, jotta tämä voitaisiin myöhemmin toimittaa kuulusteltavaksi Fuseikon ja tämän lähimpien alaisten käsiin. Terasuken ja kolmen kloonin jäädessä piirittämään Mikiä, yksi klooneista syöksähti tätä lähemmäs ja ojensi sitten kätensä muodostaakseen Mikin ympärille vesivankilan. Terasuken vesivankilaan kuitenkin sisältyi pieni jippo, sillä mikäli Miki jäisi vangiksi kuten mies toivoi, kloonin muodostama vesivankila alkaisi oitis imeä Mikin chakraa. Klooni ei saisi chakraa itselleen, mutta tavoite olikin vain saada vastustaja uupumaan ilman taistelua.

Sillä välin Ryotaa kohti syöksyvä Kazumaru sai huomata, että taistelusta ei hänen kannaltaa tulisi helppo. Juuri ollessaan osumaisillaan Ryotaan, tämän onnistui jotenkin kierähtää sivuun hänen hyökkäyksensä tieltä ja jatkaa siitä eteenpäin viiltämällä katanalla kohti hänen kylkeään. Kazumaru ei ehtinyt tehdä elettäkään väistääkseen tai torjuakseen iskua ja niinpä tämän kyljessä komeili pian verta vuotava haava. Tuon lyhyen hetken aikana Kazumaru ehti kuitenkin hiipuvan valopallon vuoksi nähdä heten ajan vastustajansa silmät tämän kasvoilla olevan naamion läpi. Punaisena hehkuvat silmät joissa oli kaksi mustaa täplää. Oliko tämä genjutsua vai oliko vastustaja todella Uchiha? Huomio herätti oitis kysymyksen siitä mitä tulenmaalainen shinobi oikein teki täällä. Oliko yksi isommista kylistä liittoutunut muiden johtajien kanssa heitä vastaan? Käsittäen, että hänen olisi turvauduttava heti kättelyssä parhaimpiin tekniikoihinsa voittaakseen tämän vastustajan, Kazumaru teki jälleen käsimerkit ja pian miehen taakse alkoikin muodostua ensin salamoista koostuva pyörre, joka vähitellen otti jonkinlaisen lohikäärmeen muodon. Käsimerkkisarjan päättyessä tuo salamalohikäärme lähti syöksyään kita ammollaan kohti Ryotaa.

Terasuke
Hp: 47
Ch: 51
Nopeus: 9
Muuta: Vesi 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset vedessä
*Suiro no jutsu, imee chakraa -17ch/vuoro

Kazumaru
Hp: 44
Ch: 59
Nopeus: 9
Muuta: Sähkö 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset sähkössä
*Raiton: Rairyuu no Tatsumaki, 34 dmg, A-tason hyökkäys
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6136Viesti Cross »

Toinen käsi padonpintaa vasten painettuna odottava Miki katseli maskinsa alla virnuillen kuinka yksi hänen edessään olevista vastustajista kävi hyökkäykseen, yrittäen pyrkiä lähitaisteluun luultavasti kiinnittääkseen huomion itseensä jäljellä olevien valmistautuessa tekemään jotain tärkeämpää. Mutta äänenmaalainen saisi huomata ettei hyökkääminen suoraan edestä tulisi toimimaan, sillä heti Terasuken kloonin liikahtaessa alkoi padon pinta tytön edessä halkeilla ja kohota ylöspäin, muodostaen kita auki olevan lohikäärmeenpään.
''Ryo! Tarkkana!'' Sarutobi huudahgti tiimitoverilleen varoituksen varmuuden vuoksi, samalla kun ammollaan olevasta kidasta alkoi syöksyä ulos kymmeniä muta-ammuksia. Tekniikka ei ollut mikään kaikkein tarkin pitkälle matkalle, minkätakia se oikeastaan soveltuikin tilanteeseen lähes täysin, sillä ammusten hajonta teki lähes mahdottomaksi vain väistää niitä kaikkia. Äänenmaalainen voisi tietenkin yrittää torjua ammukset vesi tekniikoidensa avulla, mutta kinoichi oli varautunut myös siihen, sisällyttämällä pienen yllätyksen jokaisen mutapaukun sisään. Jokainen ammus kantoi nimittäin sisällään tuuli chakran peittämää shuriken, joka pyrkisi jatkamaan matkaa, vaikka sen ympärillä oleva maa-ammus törmäisikin johonkin.
Huolimatta tulenmaalaisen ennakkovalmisteluista ja nopeasta toiminnasta hyökkäykseen käynbeen kloonin oli kuitenkin onnistunut yllättää nopeudellaan, onnistuen välttämään lohikäärmeenpään sylkemät ammukset. Se oli jo sulkemassa kuplamaista vesivanilaa vastustajansa ympärille, mutta ennen sen valmistumista irrotti tämä kätensä maasta ja iski yhteen toisen kämmenensä kanssa, Samassa tytön kehosta vapautui voimakas tuulenpuuska, jonka voima riittäisi paiskaamaan kaikki turhan lähelle tulleet matkoihinsa ja viiltämään samalla muutamia pieniä haavoja näiden kehoon.

Kestävyys: 65
Chakra: 77
Nopeus: 19

Doryuudan+Shuriken Kage Bunshin no Jutsu+Hien= 53dmg
Reppushou= Tuhoo vesivankilan ja mahollisesti kloonin
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6175Viesti Rudy »

Ryotan hyökkäys oli onnistunut ja hän oli onnistunut viiltämään vastustajansa kylkeen haavan joka vuosi nyt kirkkaana verestä. Mutta hänen vastustajansa oli myös selvästi huomannut että Ryotan nopeuden ollessa yli kaksi kertaa hänen tasoisensa, tuo ei turvautuisi enää lähitaisteluun häntä vastaan. Sen sijaan Ryotan Sharingan kiinnitti huomiota miehen tekemiin käsisinetteihin ja esimmäisten sinettien kohdalla Uchiha onnistui lukemaan että häntä kohti oli tulossa sähköelementin hyökkäys. Äkkiä Ryota muodosti sormillaan käsisinetit voidakseen estää hyökkäyksen osumisen itseensä, lausuen ajatuksissaan jutsunsa nimen ja vapauttaessaan chakransa sen muodostamiseen. ''Genjikiri!'' Ryota langetti vastustajansa ylle genjutsun jossa tuon ympärille alkoi muodostumaan sakeaa sumua peittämään tuon näkökentän joka toivottavasti haittaisi tuon sihtiä sen verran että poika itse ehtisi hypätä pois Jutsun tieltä. Mutta vaikka genjutsu häiritsisikin tämän vihollisen silmiä, oli jutsu sen verran laaja että poika otti sen reunasta osumaa ja sähkövirtaus hänen kehossaan sai hänen joka lihaksen ympäri hänen kehoaan sätkimään hetken ajan.

Saadakseen itsensä takaisin nykyiseen hetkeen ja kyetäkseen keräämään tarpeellisen keskittymisen genjutsun ylläpitämiseen, Ryota puraisi alahuulensa auki ylähampaillaan saadakseen keskittymisensä takaisin sillä vaikka hän ottikin osumaa vain Jutsun reunasta, oli hän silti varma että sähkö oli aiheuttanut palovamman jos toisenkin hänen kehoonsa. Lähteäkseen vastahyökkäykseen vihollisen toivottavasti ollessa hämääntyneenä sumusta ja sen seasta tulevista harhakuvista ja äänistä, Ryota veti jokaisen sormensa väliin heittotähden johon oli kiinnitetty hyvin ohuita siimoja. Hypätessään korkealle ilmaan hän lähti heittämään heittotähtiä kohti Kazumarua mutta heittotähdet itsessään eivät osuneet edes kohteeseensa vaan pikemminkin Kazumarun ympärille. Siimojen asettuessa paikoilleen Ryota laskeutuisi lähellä olevan puun oksalle ja vetäisi kaikista siimoista yhtä aikaan - sitoen Kazumarun lähimpään puuhun kiinni.


Genjikiri
Genjutsutekniikka jossa ninja saa vastustajansa luulemaan olevansa erittäin sakean sumun ympäröimä, kuten Kirigakure no jutsussa. Tämä sumu kuitenkin on muodostunut vain jutsun kohteen mieleen ja jutsun tekijä pystyy luomaan vastustajan mieleen erinäisiä harhakuvia ja ääniä hämätäkseen tätä.
Taso: B3
Chakra: -6(alk. -10) aloittaa ja jatkuu -1/vuoro (alk. -5)

Sofushasan no Tachi
Taso: C2
Chakra: -4
Damage: 5 + jättää vastustajan avoimeksi seuraavalle iskulle (alkuperäsesti 4)

Sharingan - Level 2
Taso: B4
Chakra: -3/vuoro
Vaikutus: -4 vastustajan nopeudesta käyttäjän silmissä, immuuni D- ja C-tason silmiin vaikuttaville genjutsuille, näkee läpi D-tason bunshineista.


Hp: 19
Ch: 59
Nopeus: 12
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6180Viesti Southpaw »

Vesiklooni oli juuri saamaisillaan vesivankilan valmiiksi kun Mikin tekemä Reppushu puhalsi muodostuvan vankilan rikki ja samalla paiskasi myös kloonin kauemmas, sillä seurauksella, että klooni putosi voimalla padon pintaa vasten ja hajosi vesilätäköksi. Sillä välin Terasukella ja jäljelle jääneillä klooneilla oli kädet täynnä Mikin luoman lohikäärmeen pään ja sen puhaltamien ammusten kanssa. Yksi klooneista pyrki suojaamaan oikeaa Terasukea, muodostamalla vedestä kovalla paineella eteneviä, poramaisia vesisuihkuja, joiden avulla tuhosi ammuksen toisensa jälkeen. Vähitellen Miki kuitenkin pääsi omalla tekniikallaan niskan päälle. Huolimatta torjuntayrityksestä, iso osa Mikin ammuksista upposi maaliinsa, hajottaen Terasuken kloonit ja vahingoittaen miestä itseään. Päättäen ottaa riskin ja käyttää voimakkainta tekniikkaansa, Terasuke alkoi tehdä pitkää käsimerkkisarjaa. Saatuaan merkit lopulta loppuun, patoaltaasta kohosi korkealle ilmaan valtava, vedestä muodostunut lohikäärme, joka lähti syöksymään kohti Mikiä. Jos tämä ei pysäyttäisi vastustajaa niin sitten ei luultavasti mikään.

Ryotan aikaansaama sumu hämäsi nuoren miehen onneksi juuri sen verran, että Kazumaru laukaisi tekniikkansa sinne missä Ryota oli viimeksi ollut, sen sijaan että olisi korjannut tähtäystään ja ennakoinut Ryotan väistön. Tämän jälkeen mies joutui kuitenkin pysähtymään ja kuuntelemaan ympäristönsä ääniä, kyetäkseen taistelemaan sumussa kunnolla. Hän ehti aluksi olettaa sumun olevan Terasuken aikaansaannosta, mutta kun sumun keskeltä alkoi kuulua ääniä, jotka eivät sinne kuuluneet, Kazumaru alkoi epäillä aistejaan. Miehen vielä miettiessä mitä tehdä, Ryota sai tilaisuuden vastahyökkäykselle ja pian Kazumaru tunsikin siiman alkavan kiristyä ympärilleen. Mies kuitenkin toimi nopeasti ja ohjasi sähköchakraa käteensä, koettaen muodostaa sen ikään kuin lävistäväksi miekanteräksi. Nopea, kämmensyrjällä tehty isku alaspäin, katkaisi siiman juuri ennen kuin hyökkäys olisi sitonut hänet vasten padon reunalla olevaa lampun tolppaa vasten. Siima ei kuitenkaan vielä paljastanut Kazumrulle mistä suunnasta Ryota oli hyökännyt. Niinpä miehellä ei ollut muita mahdollisuuksia kuin jäädä odottamaan ja kuuntelemaan sumusta kuuluvia ääniä, siinä toivossa, että voisi niiden avulla paikantaa Ryotan ja käydä vastahyökkäykseen.

Terasuke
Hp: 23
Ch: 11
Nopeus: 9
Muuta: Vesi 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset vedessä
*Suiton: Suigadan, suojaa 29 dmg
*Suiryuudan no Jutsu, 39 dmg

Kazumaru
Hp: 44
Ch: 54
Nopeus: 9
Muuta: Sähkö 9p, 1p muuta ninjutsua, chakramiinukset sähkössä
*Sähköterä, suojas siimahyökkäykseltä

[Otin vapauden muuttaa Rudyn viestissä mainitun puun katulampuksi kerta ollaan padon päällä eikä sen reunassa]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6181Viesti Cross »

Miki oli hädintuskin kerennyt selvitä vesivankilaa ympärilleen muodostamaan pyrkineestä kloonista, kun patoaltaasta kantautuva vedenkohina kiinnitti hänen huomionsa. Kuohuvasta ja pyörteilervästä vedestä alkoi kohota suuri lohikäärmeen muodon ottava hahmo, joka sai kylmätväreet kulkemaan pitkin kunoichin selkää. Pelkkä ajatus siitä miten helppoa tekniikkaan kerätyllä vesimassalla olisi pyyhkiä padon kansi puhtaaksi kauhistutti häntä, saaden kädet toimimaan entistäkin nopeammin.
Käsimerkkejä muodostavan Sarutobin mielessä kävi että Ryota voisi tarvita apua vesihyökkäystä vastaan, sillä tämän käyttämillä tulitekniikoilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta taistelussa äänenmaalaisen nostamaa vesimassaa vastaan. Jostain kumman syystä vesilohikäärme lähti kuitenkin syöksymään suoraan nuorta kunoichia kohti, sen sijaan että olisi pyyhkäissyt koko padon kannen poikki ja pyyhkinyt sen puhtaaksi. Nähdessään sen tytölle tuli entistä kovempi saada tekniikkansa valmiiksi, saadakseen edes jotain mahdollisuuksia taistella vastaan.

Vauhdilla eteenpäin syöksyvä vesimassa oli enää silmänräpäyksen päässä kätensä padon kannelle laskeneesta tulenmaalaisesta, kun betoni alkoi halkeilla ja kerääntyä tämän käsin ympärille, muodostaen kaksi suurta kivistä nyrkkiä. Nopeasti pystyyn nouseva Miki heilautti toista käsistään alaviistosta kohti päin vyöryvää päätä, saaden kahden voiman yhteentörmäyksestä aikaan lähes räjähdksen kaltaisen pärskähdyksen, joka hajotti yhteen puristetut vesimassat leviämään ympäriinsä. Se ei kuitenkaan riittänyt pysäyttämään koko vesipyörrettä, vaan liikkeelle laitetut aalto puski edelleen kiviset kätensä itseään suojaamaan kohottanutta tyttöä vasten. Edes järkälemäiset nyrkit eivät kuitenkaan riittäneet suojamaam häntä aivan täysin tekniikalta, vaikka auttoivatkin selviämään kaikkein pahimmasta.
Vedenpaineen hellittäessä raskaasti puuskuttava Sarutobi oli kastunut päästä varpaisiin ja tunsi olonsa murjotuksi, mutta ei kuitenkaan päihitetyksi. Kohottaen toisen kätensä hänb heilautti sen nopeasti eteenpäin ja sinkosi sen ympärille muodostuneen kivinyrkin eteenpäin, suoraan kohti äskeisen vesihyökkäyksen muodostanutta äänenmaalaista. Huolimatta siitä että ilman halki lentävä nyrkki oli paljon painavampi kuin miltä näytti ei se liikkunut yhtään hitaammin, mikä teki siitä tappavan tehokkaan ammuksen maaliinsa osuessaan.

Kestävyys: 45
Chakra: 52
Nopeus: 19

Kengan no Jutsu+ Keijūgan no Jutsu= 37
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Patoa panostamassa

Viesti: # 6275Viesti Rudy »

Ryota puraisi alahuultansa huomatessaan että hänen vastustajansa oli omaksi onnekseen ehtinyt katkaisemaan sähköelementin avulla hänen siimansa. Poika ei voinut kuin kiittää onneaan että mies ei käyttänyt sähkötekniikkaa joka olisi lähettänyt siimaa pitkin sähkön häneen mutta näytti kuitenkin siltä että hänen vihollisensa oli edelleen genjutsun alaisena. Ryota ei oikein tiennyt mitä tehdä seuraavaksi sillä toisaalta hän voisi yrittää vain pitkittää taistelua mahdollisimman pitkään jolloin Miki voisi yrittää auttaa häntä mutta poika ei uskonut nähneensä vielä vastustajansa kaikkia voimia. Hän tiesi tällä hetkellä vain sen verran että tuo omisti sähköelementin chakran ja että Ryota itse selviäisi lähitaistelusta paremmin... mutta toisaalta lähitaistelu olisi vaarallista sillä mies oli viimeksikin onnistunut siirtämään lähitaistelun kaukotaisteluksi ilman mitään ongelmia.

Ryota huokaisi hyvin hiljaisesti maskinsa takana ja veti molempiin käsiinsä esiin heittotähtiä päätettyään seuraavan liikkeensä. Hänen vastustajansa ollessa genjutsun tuottaman sumun ympäröimänä ja kuullessaan sumun keskeltä ääniä ja nähdessään varjoja sielä sun täällä, Ryota yritti päästä miehen selkään ja hän päästi jokaisesta sormenvälistään heittotähdet kohti Kazumarua, samalla muodostaen käsisinetit sormillaan. ''Katon; Housenka Tsumabeni.''
Kerättyään chakraa keuhkoihinsa hän puhalsi sen ulos tulipalloina jotka kiertyivät heittotähtien ympärille niiden lentäessä ilman halki kohti Kazumarua.

Hp: 19
Ch: 42
Nopeus: 12

Katon: Housenka Tsumabeni
Kehittyneempi versio Housenka no Jutsusta. Ninja heilauttaa toista kättään lähettäen useita heittoaseita vihollista päin ja puhaltaa niihin samalla tulichakraa saaden aseet erittäin kuumien liekkien ympäröimäksi. Aseiden osuessa vihollinen saa viiltojen lisäksi pahoja palovammoja. Jutsua käytetään normaalisti lisäämään kunaiden ja shurikenien tehoa.
Taso: B
Chakra: -13
Damage: 15 + heittoaseiden damage

Sharingan - Level 2
Chakra: -3/vuoro

Genjikiri
Chakra: -6(alk. -10) aloittaa ja jatkuu -1/vuoro (alk. -5)
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Eteläinen osa”