Urakka tahti (AB)

Rauhallinen maa, jossa ei sijaitse ninjakylää. Tunnettu laadukkaista teenvalmistajistaan.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5806Viesti sumufani »

Kiran lupaamat muutama päivää oli kulunut kuin siivillä suunnitellessa uutta toimeksi antoaan. Kuten hän oli hieman oli epäillyt Ushiro ei ollut saanut ketään purkamaan rajoitettaan, mutta tähän hätään se ei klownin päätä painanut. Nyt hänen pitäisi päästä kohteen läheisyyteen ja käveli seuraavaan huoneeseen, jossa tuo sama mies nökötti valvomassa häntä.
Klowni heitti miehelle värikkään paperin taiteltuna tähden muotoon.
''Saa tuo Ushiron hyppysiin tässä lähi aikoina niin hän tietää, mistä minut sitten löytää seuraavan kerran maksu kassin kanssa.''
Sen kummempia odotteluja Zoba otti laukkunsa ja tavaransa aikeinaan lähteä. Päivä vaikutti hyvälle ja kylä kiireiseltä. Täällä oli tullut vietettyä melkoisen kauan, mikä ei niinkään häntä haitannut juurikaan. Olihan se poikinut hänelle vallan mainion homman.
''Seuraava etappi Kamome.''
Klowni mutisi itselleen hymyssä suin ja alkoi suuntaamaan jalan kohden Tulen maan rajaa. Sieltä hän seuraisi meren rantaa ja olisi perillä Joskus huomenissa. Hacho olisi vain pieni väli etappi, mutta siellä hän etuskin viihtyisi pitkään... Ellei keksisi jotain pikku kivaa siellä, mikä saisi Kamomesta yakuzaa sinne päin..
''Äh. Ei minulla ole enää aikaa moiseen kikkailuun.''
Zoba mutisi itsekseen ja huomaamattaan oli jo jättänyt kylän kauas taakseen. Hän oli jo kävellyt niin pitkälle, ettei edes nähnyt koko kylää.

Ilta alkoi hämärtyä hissukseen ja se tietäisi, että hän voisi levätä piakkoin sillä hän ei ollut halunnut välittömästi lähteä linnulla lentämään kohden Kamomea. Se olisi ollut helpompaa, mutta sen hän voisi tehdä Hachon jälkeenkin. Silloin hän olisi illalla siellä täysissä voimissa aikeinaan saada tuhoa aikaan ja kohde hengiltä.
Zoba sytytteli nuotiota kaikessa rauhassa ja otti juoma leilin esille valmiiksi erään pienen oksan kannatteltavaksi. Kuiva muonaa ja suola lihaa. Siinä olisi hänen ateriansa seuraavat päivät. Ajatus ei kiehtonut klownia, mutta ei muukaan juuri nyt auttanut.

Siltikin eräs pienen pieni seikka vaivasi häntä ja se oli, ettei hän ollut yksin tällä hämärtyvällä aukiolla. Suoraan hänen edessään vajaan 50 metrin päässä nökötti, joku ilmeisesti omasta mielestään piilossa.
Juuri tätä hän olikin näköjään kaivannut. Maantie varasta.
''Ala kalppia. Ei mulla oo mitää arvokasta!''
Zoba päätti kokeilla onneaan, josko tuo saisi miehen luopumaan mistä lie ideoistaan.


AB vihu
160 stattia
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5822Viesti Cross »

Toisin kuin Zobo oletti ei tätä tarkkaileva hahmo ollut satunnainen maantievaras, joka oli huomannut yksinäisen matkalaisen ja päättänyt käydä tämän kimppuun helponsaaliin toivossa. Todellisuudessa tätä tarkkaileva mies oli palkkatappaja, joka oli vielä muutama päivä sitten kuvitellut olevansa jättänyt nämä työt lopullisesti. Tuo olettamus oli kuitenkin muuttunut yllättäin hänen saatua postinsa mukana mustan silkinpalaan kiedotun kuvan ja kankaaseen punaisella langalla kirjaillun nimen. Hieman jo ohimoltaan harmaantumaan alkanut mies ei ollut aluksi halunnut ottaa tarjousta vastaan, vaan harkinnut aivan tosissaan jättävänsä sen huomiota.
Kokemuksesta hän kuitenkin tiesi ettei se tulisi kysymykseen, sillä tämän henkilön työtarjouksista ei kieltäydytty. Niinpä salamurhaaja oli päätynyt kaivamaan entiset työvälineensä esiin piilostaan ja huoltanut ne täyteen kuntoon, lähteäkseen suorittamaan vielä yhden tehtävän. Sen jälkeen hän voisi vain toivoa että saisi lopultakin jättää varusteensa pölyttymään ja nauttia eläkepäiviään rauhassa.

Kiitos kohteen nimellä kirjaillun kankaan sisällä käärittynä olleen kuvan selkäpuolella olleiden tietojen kohde oli löytynyt helposti, mikä oli antanut harmaantuvalle ammattitappajalle mahdollisuuden seurata tätä hetken aikaa etäämmältä ja pyrkiä saamaan jotain hyödyllistä irti. Ikävä kyllä tämä mies vaikutti melko tylsältä tapaukselta, joka tuntui onneksi viihtyvän omissa oloissaan. Se tekisi tämän kuolemasta huomattavasti helpompaa, vaikka salamurhaajan palkannut taho saisi varmasti tietää siitä tavalla tai toisella.
Kohteen huomiokyky onnistui kuitenkin yllättämään vanhan tappajan, tämän onnistuessa havaitsemaan hänen huomaamattoman lähestymisyrityksensä. Se saattoi tarkoittaa tämän olleen joko todella onnekas, tai sitten paljon enemmän kuin päälle näytti. Se sai kasvonsa naamiolla peittäneen miehen kohottautumaan varovaisesti näkyviin aivan kuin olisi aikonut noudattaa kehotusta painua matkoihinsa. Sen sijaan mies alkoi kuitenkin muodostaa käsimerkkejä toisella kädellään, joka jäi hänen kehonsa taakse piiloon pikku leirissä kököttävältä kohteelta.
''Olisi kannattanut pysyä poissa.'' Käsimerkkinsä valmiiksi saanut salamurhaaja toisti saamissaan vähissä ohjeissa oleen pienen merkinnän, yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa siltä kuin olisi tiennyt mitä se tarkoitti. Todellisuudessa hänellä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aavistusta siitä, eikä hän edes välittänyt tietää. Mies tulisi kuitenkin kuolemaan samantien, sillä heti sanottuaan nuo sanat salamurhaaja heilautti kättään tätä kohti ja lähetti pienen parven rautahiekasta muodostamiaan neuloja tätä kohti. Vain pienikin raapaisu niistä riittäisi vähintään viemaan voimat maalitaulultaan, vaikka luultavammin tämä tulisi kuolemaan jo pelkästään sen luomaan polttavan kivuliaaseen tunteeseen, joka riitti aiheuttamaan kuolettavasti lamaannuttavan shokin useimmille.

50hp
109ck
9n
+2ck per vuoro
A tason myrkyt

8dmg neuloista + niissä oleva A tason myrkky, joka lisää kivuntunnetta +5dmg verra
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5828Viesti sumufani »

Joku kohottautui seisomaan hämärtyvässä illassa ja Zoban meikatun kasvot valaisi syttyvä nuotio. Toinen tuntui liikkuvan hieman liian verkkaisesti ja vielä mystisesti sanoi, että hänen olisi pitänyt pysyä poissa?
Mitähän toinen nyt tuolla tarkoitti? Eihän tämän pitäisi olla kenenkään omistamaa maata?
''En ihan ymmärtänyt? Omistatko sinä tämän läänin? Vai eikö täällä saa viettää yötään?''
Kira ehti kysyä, kun mies heilautti kättään kauempana. Päätäen nyt viedä klooni roolinsa uusiin ulottuvuuksiin mies otti osuman jostain kaatuen maahan. Kai se oli ollut hiekkaa, mutta se oli ollut terävää. Kuitenkin samalla sekunnilla Zoba alkoi parkua kivusta tuntiessaan poltttavaa kipua kehossaan osuma kohdissa. Hän haukkoi kuuluvasti henkeä ja hiljeni. Eihän kukaan siivili tuommoista kestäisi kivun aiheuttaessa melko varmasti shokin. Maassa maatessaan Zoban kämmenestä möyri maan alle savituhat jalkainen seikkailemaan kohden tuota hyökkääjää. Tuskin mies huomaisi olennon menoa maan alle, sillä olihan Kiran kämmen maan pintaa vasten. Maa tuntui mukavan viileältä miehen kasvoja vasten ja nuotion loimussa hänen kuoleman esitys, joko menisi tai ei menisi miehelle läpi. Silti eläkelläinen vain odotti tuon epäonekkaan tulevan lähemmäksi häntä. Savi tuhatjalkainen liikkui maan alla menemättä liian kauas hänestä, mutta tarpeeksi kaukana tekemättä häneen vahinkoa räjähdyksellään.

Zoba/Kira
Hp: 40
Chk:70
Np:9
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin: +1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chu: +1dmg kibaku nendoon (C->)
Tokubetsu Jounin nuorempi: nuorempi+1 dmg kibaku nendoon (B->)
Tokubetsu Jounin vanhempi +2dmg kibaku nendoon(A->)
Pisteet
10p kibaku nendoon (4dmg S2-tasolle asti)

Savi tuhatjalkainen
Kira luo savesta noin viitisen metriä pitkän tuhatjalkaista muistuttavan olennon, joka muotoilunsa ansiosta kykenee kaivautumaan maan alle vaivatta ja liikkuu maan alla nopeasti. Olento on tarpeeksi pitkä kietoutumaan vihollisen ympärille kokonaan ja tarpeksi sitkeä estääkseen vihollisen liikkeitä, jos pääsee kietoutumaan vihollisen ympärille. 
Taso: A5
Dmg: 29(+14+4+1+1+1+2= 52dmg)
Chk: -25
//Tuos on siis edut, pisteet ja hidai nendo laskettuna//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5833Viesti Cross »

Nähdessään kohteensa tippuvan heti maahan ja jäävän sinne kiemurtelemaan tuskissaan kohosi harmaahapsen kasvoille pini itsevarma hymy, vaikka vaikka vuosien kokemuksen muovaama vaisto varoittikin kaiken käyneen liiankin helposti Kauppiaanakin alamaailmassa tunnettu toimeksiantaja ei nimittäin varmastikkaan olisi vaivautunut kaivamaan jotakuta hänenkaltaistaan esiin eläkepäiviä viettämästä, mikäli kohde olisi näin helposti surmattavissa. Ajatus sai miehen kasvoilla käyneen hymyn haihtumaan nopeasti olemattomiin, samalla kun tämä antoi katseensa kiertää aukion läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöten, siltävaralta että siellä olisi joku ikävä yllätys odottamassa. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa ja se jos mikä sai syvät rypyt uurtumaan kaiken nähneen ammattilaisen otsalle, vaiston varoittaessa entistä voimakkaammin jonkin olevan vinossa.
Muodostaen muutaman käsimerkin lisää ja vetäen vyöllään olevista säiliöistä lisää myrkyllä kyllästettyä rautahiekkaa esiin varovainen salamurhaaja lähti astelemaan lähemmäs maassa makaavaa Zoba, ollen valmiina toimimaan pienimmästäkin ärsykkeestä. Huolimatta epäilyksistään hän halusi kuitenkin saada tehtävänsä nopeasti päätökseen, voidakseen palata lokoisien päiviensä pariin kuluttamaan elämänsä aikana kartuttamiaan varoja. Myöskään myrkky ei pidättelisi uhriaan otteessaan enää pitkään, kun tämä kerta tämä oli onnistunut selviämään sen ensipuraisusta. Senpä takia tämä olisi parasta päästää kärsimyksistään, ennen kuin kohde alkaisi jälleen saada toimintakykynsä takaisin.

50hp
110ck
9n
+2ck per vuoro
A tason myrkyt
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5848Viesti sumufani »

Zoba kuuli miehen edelleen olevan siellä ja kävelevän tänne päin. Eläkeläinen mietti oliko tämä mennyt alkujaankaan läpi ja päätti nousta pystyyn. Tosin samalla kun Kira nousi maasta nousi hänen hänen kanssaan valkoinen savi olento, jonka muoto muistutti ihmistä. Olihan kyseessä hänen enkelinsä. Hennon näköinen olento, mutta olennon kasvot muistuttivat häntä Okoista.
''Eikö ole vaikuttava?''
Zoba kysyi lähinnä leikillään vaikka tällä hetkellä tuon miehen mielipiteet eivät kiinnostaneet. Toinen oli edelleen täällä ja ei meinannut uskoa hyvällä. Kira halusi olla rauhassa ja valmistautua keikkaansa. Enkeli alkoi liikutaa siipiään lähteäkseen lentoon samalla, kun Kira vei käsiään selkänsä taakse. Toinen siis suosi myrkkyjä, mutta ei selvästikkään näyttänyt sensorilta. Olihan toinen tullut näinkin lähelle häntä. Miehen alapuolelta syöksy esiin tuhatjalkainen samalla, kun enkeli kävi syöksyyn taivaalta kohden salamurhaajaa. Kira sen sijaan pakitti pois nuotion loimusta ja heitti uuden luomuksensa taivaalle, joka pienen poksahduksen myötä muuttui irvokkaan näköiseksi lihavaksi demoniksi. Olento alkoi heiluttaa nahkean näköisiä siipiään päästäkseen tarpeeksi korkealle taivaalle samalla, kun hiljaista tienoota rikkoi korvia huumaava räjähdys. Räjähdys sai helposti läheiset puut nurin ja melkein jokainen aukean lähellä oleva puu tärisi maan täristessä räjähdyksen voimakkuuden takia.
''Olisi vain uskonut hyvällä.''
Zoba mutisi itselleen samalla, kun pöly pilvi alkoi liikkua ympäristöön paljastaen keski pisteenä olleen alueen.

Zoba/Kira
Hp: 40
Chk:22
Np:9 
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin: +1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chu: +1dmg kibaku nendoon (C->)
Tokubetsu Jounin nuorempi: nuorempi+1 dmg kibaku nendoon (B->)
Tokubetsu Jounin vanhempi +2dmg kibaku nendoon(A->)
Pisteet
10p kibaku nendoon (4dmg S2-tasolle asti)

Nendo Tenshi(clay angel)
Kira luo savesta, jotakuinkin itsensä kokoisen solakan ruumiinrakenteen omaavan saviolennon. Olento muistuttaa nimensä mukaisesti enkeliä, jonka kasvoina Kira käytti Okoin kasvoja. Olento pystyy siipiensä avulla lentämään ja kantamaan tarvittaessa yhtä henkilöä. 
Taso: A
Dmg: 22
Chk: -22

Nendo kouu(Clay rain)
Kira luo demonimaisen savi olennon, joka on melkoisen kookas. Olento lentää taivaalle ja saavutettuaan halutun korkeuden käyttäjä vetää kätensä sinettiin ja räjäyttää olennon. Räjähdys muistuttaa tosin enemmän ilmapallon poksahdusta, mutta olennon sisällä olleet varsinaiset räjähteet alkavat tippua kohden maata. Tippuneet pieniä piruja muistuttavat olennot Kira räjäyttää yhtä aikaa saaden tuhoa aikaan laajalla alueella.
Taso: A2
Dmg: 23-27
Chk:-26
Vaikutus alue: 25x25 metriä

//Eli 52dmg + 31dmg = 83dmg tulossa yhteensä enkelistä ja tuhatjalkaisesta//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5885Viesti Cross »

Kohdettaan varovasti lähestynyt mies pysähtyi kuin seinään nähdessään kohteensa yllättäin alkavan nousta pystyyn, vaikuttaen siltä että myrkyn vaikutus oli haihtunut nopeammin kuin olisi pitänyt. Vaikutti siltä että tämän keho oli paljon kovempaa tekoa kuin mitä entinen salamurhaaja oli arvellut, minkä takia varovaisuus nyt kostautui. Jollei olisi ollut niin varovainen Gomuchi olisi saattanut keretä surmaamaan maassa maanneen miehen, mutta nyt tuo tilaisuus olisi menetetty. Sen sijaan mies sai vuorostaan puolustautua maasta nousseen miehen lähetettyä oudon suuriokoisen vaalean olennon kohoamaan korkealle ilmaan.
Kummastuneella miehellä ei ollut kuitenkaan aikaa ihmetellä taivaalle kohoavaa saviolentoa, sillä myös maa hänen edessään hajosi ja sielä työksyi toinen outo saviolento esiin. Nopean käsimerkin tekevä salamurhaaja heilautti toista kättään rautahiekka pussiensa yli ja muodosti niiden sisällöstä jälleen pieniä piikkejä, jotka heitti kohti maatapitkin lähestyvää vaaraa. Mustat piikit iskeytyivät vaaleaan pehmeään saveen ja katosivat hetkeksi näkyvistä, kunnes ne muodostanut mies muutti hieman käsimerkkiään ja sai kymmeniä piikkejä purkaantumaan esiin kaikkialta tuhatjalkaisesta, pysäyttäen tämän paikalleen.
Vaara ei kuitenkaan ollut läheskään ohi, sillä samassa taivaalta kuului voimakas pamahdus, jonka seurauksena salamurhaajan ympärille alkoi sataa kymmeniä pieniä savipommeja. Hetkessä salamurhaaja peitti liekkeihin ja räjähdyksiin, voiden vain yrittää kestää. Mukana oleva rautahiekka ei riittäisi mitenkään suojaamaan miestä kaikelta vahingolta, mutta ainakin tämä saattoi yrittää vähentää polttavien liekkien aiheuttamaa vahinkoa edes hieman.
Kaiken lopulta ollessa ohi harmaahapsinen mies tiesi että voisi enää yrittää perääntyä ja yrittää myöhemmin uudelleen, sillä oli loukkaantunut aivan liian pahasti voidakseen järkevästi jatkaa taistelua. Samoin räjähdyksiltä suojautuminen oli vaatinut häntä käyttämään kaikea rautahiekkaansa, joissa olleet myrjyt olivat nyt haihtuneet räjähdysten aiheuttaman kuumuuden seurauksena.

10hp
40ck
9n
+2ck per vuoro
A tason myrkyt
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5891Viesti sumufani »

Kira ei ollut nähnyt, miten tuo mies oli selvinnyt hänen tämän hetken parhaasta kombostaan. Hyökkäys maan alta ja taivaalta, johon hän oli vielä heittänyt päälle melkein demonimaisen räjähde sateen ollen aivan varma voitostaan. Räjähdysten jälkeen oli kuitenkin ollut täydellinen hiljaisuus, minkä rikkoi yksi raskas hengitys. Tuntien omien voimiensa käyvän vähiin Kira mietti, mikä nyt olisi paras vaihtoehto saada mies nurin. Hän olisi voinut turvautua sinettinsä voimaan jo aivan alusta alkaen, mutta aivan yhtä hyvin hän voisi tehdä sen nytkin. Miehen kaulasta alkoi leviämään syntisen mustaa kuviointia hänen viti valkoisille kasvoilleen, mikä oli vaadittu Zoba roolia varten. Olihan Zoba klowni ja taroitus oli näyttää mahdollisimman vaarattomalta. Sinetti vei hänen voimiaan, mutta antoi takaisin chakraa ja hän tunsi Hebikagen chakran sekoittuvan omaansa. Pöly pilven lomassa Kira asettui kaatuneen puun taakse suojaan ja hänen molemmista käsistään kömpi esiin pienet kotkat. Pieni poksahdus ja molemmat kasvoivat oikeaan kokoonsa ja Zoba muutti ne kunaiksi. Ne olivat hivenen suuremmat kuin aidot, mutta tuskin tuolla miehellä oli aikaa arvioida niitä niin tarkoin. Kira kaivoi taskuistaan neljä muuta ja asetti ne sormiensa väliin. Nyt enää pitäisi saada mies torjumaan väärät kunait tässä tapauksessa, mutta nyt hän ei aikonut alkaa heitellä veitsiäminne sattuu. Vaikka sinetti söi hänen mieltään ja ovi hulluuteen tuntui raottuvan koko ajan niin Kira taisteli pitääkseen järkensä pelissä.

Zoba/Kira
Hp: 30
Chk:11
Np:9 
Muistuts ihtelleni: -4hp ensi vuorosta alkaen
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin: +1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chu: +1dmg kibaku nendoon (C->)
Tokubetsu Jounin nuorempi: nuorempi+1 dmg kibaku nendoon (B->)
Tokubetsu Jounin vanhempi +2dmg kibaku nendoon(A->)
Pisteet
10p kibaku nendoon (+4dmg S2-tasolle asti) 

Savi kotkax2
Kira muotoilee savesta kotkan näköisen savi olennon ja sen jälkeen kotka voi lentää vihollisen kimpuun. Miten Kira nyt ikinä ohjaakaan olentoa. Kotkan räjähtäessä paine aalto on parin metrin levyinen ja lennättää esimerkiski shurikenit takaisin lähtö suuntaansa, jos ne ovat olennossa kiinni. 
Taso: B4
Dmg: 23(edut, pisteet ja kirottu sinetti laskettuna)
Chk: -12

Kirottu sinetti, taso 1
- 10hp aktivoitumiseen, jatkuu -4hp per vuoro
Tässä Ryuun antamassa sinetissä, ensimmäisellä tasolla tulevat voimat ovat kullekin sinetin saaneelle henkilökohtaisia. Sillä toisin kuin Orochimarun antamassa sinetissä, Ryuun chakra ei modifioidu niin tarkasti, vaan käyttäytyy kunkin verityypin kanssa hivenen eri tavoin.
Useimmiten tämä sinetti nostattaa nopeutta, tai voimistaa iskutehoa. Se saattaa myöskin parantaa reaktiokykyä tai parantaa iskunottokykyä jonkin verran.
+ 2 dmg kibaku nendo tekniikoihin
+15 chk
Taso: A1
//Eli kotkat on kunaiden muodossa kiran näpeissä odottelemassa käyttöä ja sinetti aktivoitu//
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5910Viesti Cross »

Toisin kuin moni nuorempi harmaahapsinen mies tiesi koska oli epäonnistunut ja paras vaihtoehto olisi vetäytyä, sen sijaan että jäisi taistelemaan oman henkensä riskeeraten. Se oli yksi tärkeimmistä asioista minkä hän oli oppinut uransa aikana ja varmastikkin tärkein syy että oli selviytynyt tarpeeksi pitkään jäädäkseen eläkkeelle, voidakseen nauttia pitkän uransa aikana kasaamastaan omaisuudesta. Katsellessaan edessään olevaa pellenaamioista miestä salamurhaaja tiesi olevan yksi niistä harvoista hetkistä kun joutuisi myöntämään epäonnistuneensa salamurhassa, jättäen kohteensa henkiin.
Tämä oli osoittanut olevansa jotain aivan muuta kuin mitä mies oli osannut odottaa, josta pääsyy kuului Kauppiaalle. Tämä oli varmasti tiennyt millaisen henkilön perään hänet lähetti ja oli varmasti tiennyt kaiken oleellisen tämän kyvyistä, vaikkei ollutkaan maininnut niistä mitään. Tämä saisi vielä maksaa kalliisti siitä että oli vaarantanut harmaahapsisen tappajan eläkepäivät tietojaan pimittämällä, mikä ikinä syy siihen sitten olikin ollut.
Ennen sitä kuin pääsisi perimään korvausta aikansa hukkaamisesta ja henkensä vaarantamisesta miehen piti kuitenkin päästä pakenemaan hengissä vaarallisen kohteensa luotta, joka ei vaikuttanut siltä että tekisi siitä turhan helppoa. Tuo tunne alkoi vielä voimistua outojen tummien kuvioiden alkaessa levitä kohteen kasvoille ja tästä alkavan huokua niskakarvat pystyyn nostava synkkä aura. Salamurhaaja ei ollut koskaan pitkän uransa aikana kohdannut mitään vastaavaa ja se sai hänet tuntemaan perääntymisapäätöksensä entistäkin paremmaksi, sillä jos vastustaja oli aijemmin jo vaikuttanut vaaralliselta nii nyt tämän kohtaaminen vaikutti varmalta kuolemalta. Senpä takia kiran heittäessä kunain muotoiset savipomminsa harmaahapsi yhdisti kätensä muodostaen eteensä rautahiekkaisen seinämän, jota käytti hyökkäyksen pysäyttämiseen ja samalla oman peräätymisensä peittämiseen. Räjähdysten jälkeen miehestä ei näkynyt enää jälkeäkään ja Kira voisi vain arvailla oliko tämä hajonnut atomeiksi, vai todellakin onnistunut jotenkin paeta räjähdyksiltä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Urakka tahti (AB)

Viesti: # 5912Viesti sumufani »

Sinetin alkaessa syödä Kiran mieltä ja hulluuden kolkuttaessa ulos häkistään hebiläisen teki miltei mieli antaa itsensä mennä sen mukana. Hyökkääjän ilmeestä tosin näki selvästi toisen suunnitelman perääntyä. Hyvin tyypillistä salamurhaajille. He olivat tehokkaita taistelun alussa ja luottivat yllätyksen tuomaan hämmennykseen. Sen lsäksi toinen oli käyttänyt jotain hiekan tapaista joka tihkui myrkkyä, mutta myrkky oli melko varmasti haihtunut räjähdyksistä tulleen kuumuuden takia.
Siinä mielessä perääntyminen oli hyvä vaihtoehto miehelle ja Kira voisi jatkaa matkaansa omalle keikka paikalleen.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Teen maa”