Yakuza

Roudan maa on pieni valtion Kumogakuren ja Kuumien lähteiden maan välissä.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuza

Viesti: # 5492Viesti sumufani »

Shiman sanoessa, mitä sanoi Kanki antoi tämän nyt mennä. Hänellä oli omat epäilyksensä pojan taidoista ja selviäisi kuitenkin myöhemmin osasiko toinen jäljittää.
''Miten vain sanot.''
Nuorukainen sanoi ja suoristaui seisomaan jättäen puun tuoman suojan. Hän hieman potki maata saadakseen paremman jalustan lähdölleen, mutta silti katsoi koko ajan talon suuntaan.
''Tulet vain minun perässäni vaikket aivan minun nopeudessani pysy.''
Kanki sanoi vetäessään katanaansa esiin kaikessa rauhassa asettaen jalateränsä näihin kahteen pieneen kaivettuun kuoppaan.
Kanki veti kerran henkeä syvään ja syöksyi matkaan täydellä nopeudella kohti tuota huteraa ovea. Hän iski yhden ainoan kerran ovea saranoiden läheltä työntäen oven sisään kiitos vauhtinsa. Hän vain teki sen onnekseen terveellä olkapäällään ja kiitos nopeutensa hän sai talon tutkittua. Mitään sen suurempia ei tosin ollut tutkittavana kuin yhdellä pöydällä kauimaisessa nurkassa. Muutamia loppuun palaneita kynttilöitä ja huolimattomasti asetetut paperit mistä näkyi perheen jäsenet ja karkea arvio mitä kukin osasi.
''Tämä ei ole hyvä.''
Kanki mutisi itsekseen sillä selvästi iso osa papereista puuttui. Eli juuri ne tärkeimmät ja tämä kismitti häntä. Miten tämä oli tapahtunut vaikka entinen johto olikin ollut täysin sopimaton tehtäväänsä.
Hänen melkein teki mieli polttaa tämä talo matalaksi, mutta se ei ollut sopivaa vaikka olikin sortumis pisteessä. Kuten melkein jokainen talo tässä kylässä. Joten hän silpoisi syyllisen heti löydetyään hänet ilman kysymyksiä.
''Me voimma palata takaisin kotiin Shima Meille ole enää muuta tässä lahoavassa rakenuksessa.''
Kanki sanoi kävelessään kohden tyhjää oviaukkoa, mistä oli jo hieman tuuli puhaltanut lunta sisään.
Ilta oli laskeutumassa kylään ja Kankia väsytti rutosti. Hän laittoi nämä sekalaiset laput vyölleen pyöritettyään ne kauniille rullalle.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuza

Viesti: # 5516Viesti LordVonKwaak »

Kankin vetäessä miekkansa esille, kärpät havahtuivat. Kankin johtaessa kärpät omaksuivat normaalit paikkansa Mugenin olkapäillä, keskittäen suurimman huomionsa isäntänsä selustan suojaamiseen. Mugenin seuratessa mitä tapahtui edessä, tämän lemmikkien pitäessä sivustaja silmällä, kolmikon mahdollisuus reagoida yllättäviinkin tilanteisiin kasvoi uskomattomiin lukemiin.
Talossa ei kuitenkaan ollut ketään, edes hiiriä. Kankikin tuskaili asiaa, kaapaten mukaansa papereita, ennen turhautunutta poistumistaan.
"En tiedä mitä varsinaisesti hait tuolta", Kankin perässä seuraava Mugen aloitti, kaksikon poistuessa romahtamispisteessä olevasta rakennuksesta. "Mut jos joku otti papereita sieltä mukaansa, niin niiden löytäminenhän on helppoa? Tarttee vain ettiä kenellä on niitä, tai kenellä ne on ollut, jos ehtinyt hävittämään todisteet."
Paperi, siihen käytetty muste ja laho talo: huonompikin nenä kuin saalistukseen erityisesti erikoistunut olisi pystynyt tunnistamaan paperit hajujälkien perusteella. Lahoava, eltaantunut haju ei ollut Mugenin mieleen, mutta sitä oli helppo seurata. Vaikka vähän kaikki talot roudan maassa olivat rämiä, niiden sienikasvustut poikkesiva toisistaan kuin sormenjäljet.
"Jos joku sielt on jotain ottanut, sehän on merkannut itte ittensä?"
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuza

Viesti: # 5532Viesti sumufani »

Mugenin alkaessa puhumaan ideoitaan julki Kankin oli pakko myöntää ettei ollut tullut ajatelleeksi moista. Mutta kaksi paperia oli varsinkin kiinnittänyt hänen huomionsa pöydällä ja ottaessaan paperit vyöltään ja selattuaan ne läpi hän erotti sieltä kaksi sivua.
''Noh.. Se ei ollut aivan turha reissu, sillä tässä paperissa on sinun nimesi, mistä olet jne jne mutei vielä mitä osaat. Minun kohdallani on samat asiat eri sisälöllä paitsi että tiedot minun osaamistani tekniikoista.''
Nuorukainen sanoi ojentaessaan Shimalle tätä koskevan sivun pitäen omat tietonsa visusti itsellään.
''Joten uskotko, että löydämme petturin vielä tänään? En halua saattaa alaisiani yhtään suuremman riskin alle, mitä olemme jo vaikka tämä on ollut varsin hauskaa.''
Miekka mies puheli kävellessään hitaasti kohden uutta kotiaan ja saaden hieman kalpeutta kasvoihinsa. Hänen pitäisi nyt saada lepoa, että olisi pian taas toiminta kunnossa vaan tuo olkapäähän tullut haava jaksoi kiusata häntä.
Tämä oli ollut tapahtuma rikas päivä ja yö hänelle ja se alkoi hissuksiin vaatia häneltä veronsa väsymyksen muodossa.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuza

Viesti: # 5554Viesti LordVonKwaak »

"Jos hän ei ole livistänyt ja on löydettävissä, toki." Shima vastasi huolettomasti, antaen myös lemmikeidensä nuuhkia lappusta jonka Kanki oli ojentanut. Kolmikolla oli tapana kisailla kuka löysi kohteen nopeitten pitääkseen toinen toistensa kykyjä silmällä. "Muuten se onkin sit kiinni lieron tahi lierojen juoksunopeudesta."
Vilkaistessaan lappua ja sen kirjoituksia. Shima tunsi samaan aikaan helpotusta ja pettymystä. Yakuza oli kartoittanut hänen kykynsä puutteellisesti ja kehnosti. Huojentava tieto sinäänsä. Silti asia tavallaan ärsytti poikaa, joka oli varsin ylpeä klaanistaan.
"Sun tehtäväks jää saada epäilty taikka epäillyt hajuetäisyydelle."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Yakuza

Viesti: # 5599Viesti sumufani »

Shiman puhuessa kohteen nappaamisesta ja niin pois päin Kanki päästi muuten ilmeettömille kasvoilleen hennon hymyn.
''Enpä usko, että tästä perheestä löytyy minua paljon nopeampaa. Saatan toki olla myös väärässä, mutta se jää nähtäväksi.''
Nuorukainen sanoi katsoessaan Shimaa arvioivasti. Toinen oli vaikuttanut hieman ärtyneeltä paperin suhteen. Hän päätti kuitenkin olla mainitsematta asiasta ainakin vielä, sillä miten hän saisi kaikki paikalle yhteen huoneeseen.
''Minä taidan pitää huomenna perheen katsastuksen ja haluan kaikki paikalle, että näen millaista sakkia alaisuuteeni olen saanut. Arvioni mukaan meitä on maksimissaan vajaa 40 viime yön jälkeen, joten olemme ulkona.''
Kanki sanoi haukotellen, sillä hän tarvitsi nyt lepoa ja paljon sillä päivä oli ollut hyvin pitkä.
''Sinä saat toki tehdä asian eteen mitä mielit, mutta tälle päivälle minulta alkaa olemaan energia poissa.''
Kanki sanoi ennen heidän astumistaan sisälle ja hän alkoi suuntaamaan kohden työhuonettaan käytävien halki. Talo oli varsin tilava, mutta olihan täällä monta muutakin hänen lisäkseen.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Yakuza

Viesti: # 5605Viesti LordVonKwaak »

Kanki vaikutti täysin luottavaiselta kykyihinsä. Jos täsätä oli tarpeeksi toimimaan pohjattomalta vaikuttavan itsevarmuutensa mukaisesti, asia voisi ola hyvinkin simppeli. Mugen siltikin piti varovaisuutta parhaimpana vaihtoehtona, tietäen entuudestaan kuinka arvaamattomaksi nurkkaan ahdistettu saalis saattoi heittäytyä.
"Sittenhän päivän voisi sanoa olevan pulkassa", Shima komppasi johtajan tuumia hoitaa asia huomenissa ja paremmassa vireessä. "Ihan hyvä, koska mun pitää ettiä vielä joku parempi paikka nukkua. Veto ei haittaa, mut lahoavan hirren lemu... Se vaan sopii paremmin telttailla ulkona."
Ulkoilmasta muutenkin pitävä Mugen nukkui useammin taivasalla kuin neljän seinän sisällä, joka ei ollut erityisen ihmeellistä tämän klaania ajatellen. Roudanmaassa oli kuitenkin huomattavasti viileämpi ilmasto kuin pojan kotikonnuilla - olkootkin, että talvella lumi oli sielläkin enemmän sääntö kuin poikkeus - minkä vuoksi leiriytyminen vaati normaalia enemmän suunnittelua. Varusteet pojalla oli toki mukana. Tietämättä tarkkaan kuinka kylmäksi ilma saattoi heittäytyä ja kauanko kylmyyttä kestäisi, suunnitteleminen kovinkaan pätevästi oli silti silkkaa uneksimista.
Mugen huomasi kuitenkin koko ajatuksen pikemminkin kannustavan häntä: juuri koska hän ei tiennyt melkein mitään, hän voisi kokeilla yhtä jos toista, nähden sitten kuinka hyvin hän lopulta pärjäisi uudessa ympäristössä.
"Se on siis huomeniin!" Mugenin suunnistaessa metsään, kärpät havahtuivat ja hypähtivät tämän olalta maahan. Vaikka eläimet eivät lumesta liiemmälti perustaneet, nämä olivat samaa mieltä ulkonayöpymisestä: vieraalla maalla jopa kylmä maa lumisessa metsässä vaikutti turvallisemmalta, kuin laho tönö, jossa eläinten kynsien äänet tuntuivat kaikuvan kuin kanjonissa.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Roudan maa”