Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Vehreää metsäaluetta, jonka keskellä sijaitsee piilotettuna salainen ninjakylä Kusagakure.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 4931Viesti Piisamirotta »

Tsumita oli myynyt Kentaron tavarat ja saanut hyvin paljon rahaa, sillä miehen miekka oli arvokas. Tummaihoinen nuori nainen päätyi ruohon maahan tapaamatta juuri ketään. Hän ei yrittänyt käännyttää tapaamaansa kauppiasta, sillä paikalla oli paljon muitakin. Nuorelle naiselle oli neuvottu, että käännyttäminen piti tehdä maksimissaan kolmelle ihmiselle kerrallaan, sillä usein joukossa oli joku, joka vihasi Jashinia ja tämän palvojia, jolloin käännyttäminen oli huomattavasti vaikeampaa. Kävellessään pitkin tietä, jolla sen kunnosta päätellen oli melko paljon liikennettä, Tsumita näki kauempana jonkun lähestyvän. Hän päätti lähestyä tätä henkilöä välittömästi kysymällä halusiko tämä liittyä Jashinin palvojien joukkoon. Tätä seurasi keskustelu, jossa Tsumita selitti uskoaan ja kertoi, että kaikkia Jashinin salaisuuksia ei paljastettu kuin vasta huomattavasti kokeneemmille palvojille. Melko avoinmielinen henkilö päätti, että tämä oli jotain mitä hän ei ollut kokeillut ennen, joten hän asetti ehdon. "Hyvä on, mutta sinun on voitettava minut, jos haluat minun kääntyvän Jashinin palvojaksi", toinen sanoi ja otti hieman etäisyyttä. Tsumita oli tyytyväinen tähän, sillä hän ei halunnut tappaa jokaista vastaantulijaa. Tsumita ei tajunnut omaa psykopaattisuuttaan, sillä sitä ohjasi ulkopuolinen voima. Jos hänellä ei olisi ollut uskontoa, hän olisi tajunnut psykopaattisuutensa paljon helpommin ja nopeammin. Toisaalta uskonto piti hänet kahleissa, joka oli maailman kannalta hyvä. Toisaalta, jos joku ikinä onnistuisi puhumaan hänet pois jashinismista, maailma tulisi kärsimään huomattavasti enemmän, sillä naisella ei ollut rajoja, jollei joku ulkopuolinen niitä hänelle asettaisi.



Käännytettävä
Statsit: 150 yhteensä (60B, 60B, 30C)
TBJ nuorempi.

Muuta: ei summoneita.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5015Viesti LordVonKwaak »

"Mut ku kerta uskonnost puhutaan, pitää sun olla tosi vakuuttava", Kenji lausahti, tämän kahden matkakumppanin saapuessa paikalle. "Turha alkaa ruikuttaa nyt: näytä mihin pystyt!"
Tottuneesti Hiro ja Takasugi ottivat taistelu asennot. Kenjillä oli paha tapa päätyä taistelemaan milloin mistäkin syystä, joten rutiini oli kaksikolle tuttu - ja juuri siitään heille maksettiinkin.

Hiro
Hp: 25
Ch: 35
Nopeus: 5

Takasugi
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 5

Kenji
Hp: 10
Ch: 20
Nopeus: 3
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5021Viesti Piisamirotta »

Tsumita loi itsestään välittömästi puukloonin, jotta kykeni taistelemaan montaa vastustajaa vastaan samaan aikaan. Tummaihoinen nuori nainen itse vapautti maasta kaasua, joka veisi hänen vastustajiltaan chakraa, kun taas klooni päätti tehdä taistelualueesta puuelementin käyttäjälle mieluisan. Hetkessä alue missä kolme vastustajaa olivat täyttyi maasta tulevalla kaasulla ja ympäristö muuttui entistä metsämäisestä vielä enemmän metsämäiseksi. Tsumita halusi varmistaa, että hän voittaisi tämän ja metsän luominen oli osa tätä strategiaa. Nuori nainen ei kuitenkaan voinut tehdä tällä hetkellä enempää ja joutui odottamaan vastustajien reaktiota. Hän oli päättänyt näyttää näille Jashinin voiman.


Tsumita
Hp: 50
Ch: 40 (klooni: 45)
Nopeus: 7

Dokuton: Doku Gasu vie kaikilta kehen osuu ensimmäisen vuoron aikana -2ch, toisen vuoron aikana -4ch ja kolmannen vuoron aikana -6ch. (-2 loppuun pisteistä)
Mokuton: Jukan Kotan ulottuu 50 metriä joka suuntaan tehden alueesta täysin puiden peittämän.

Kloonin kohdalla menen vanhalla kestävyys säännöllä, koska en oikein ymmärrä tota uutta.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5049Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen luodessa kloonin Hiro oli jo heittänyt kolme kunaita kummastakin kädestä, jotka käsimerkistä monistuivat kuudesta kymmeniksi, kuin niitä olisi ollut kokonainen lauma viskomassa. Tarraten kodachinsa kahvaan Hiro valmistautui iskemään, jos vihollinen ja tämän klooni heittoaseita torjuessaan aukausisivat puolustukseensa aukon.

Takasugin oli tarkoitus tehostaa Hiron aseita tulella, mutta ninjan katse kiinnittyikin maahan - pikemminkin sen väreilyyn. Irvistäen mies iski kätensä yhteen ja puhalsi tulipallon maata päin, polttaen ja tuulella pois puskien sieltä nousseen kaasun varsin näyttävästi.
"Tarkkailkaa maastoa!" Takasugi komensi, kaasujen ja liekkien kutitellessa kolmikon varpaita. "Kaiketi jonkinlainen maankäyttäjä!"

Tapansa mukaan Hiro antoi palkkaamansa kaksikon hoitaa homman, huutaen itse taustalla milloin kannustuksia, milloin kirouksia, kuin kotisohvalla istuva lätkäfani.


Hiro (9p Kenjutsu, -1ch D- ja -2ch C+-kenjutsuista)
Hp: 24
Ch: 27
Nopeus: 5
*Random heittoase kenjutsu (C lvl3), dmg 12 molempiin + tehostettu Hienillä (Clvl3) joka jakautuu kaksikon kesken iskien 6dmg molempiin (yht. 18dmh molempiin)

Takasugi (6p tuli, -1ch D- ja -2ch C+-tulijutsuista)
Hp: 19
Ch: 38
Nopeus: 5
*Variaatio Goukakyuusta, hajotti&poltti kaasun (joskin -1hp jokaselta leviämisen takia)

Kenji
Hp: 9
Ch: 20
Nopeus: 3



// Se tarkottaa, et klooni hajoaa C-jutsusta (n.6dmg) aikaisemman B-jutsun (n.12dmg) sijaan. Tankkikloonin voi erikseen luoda (enimmikseen verilinjoille, ehkä myös maalle) mut bunshin tekniikan, jonka tarkotus on olla bunshin, on tarkoitus olla bunshin - ja ne ei oo mitään erityisen kestäviä ilmestyksiä.
Tyhmäähän se olis, et jos liimaat räjähdelapun bunshinin päähän niin tarttisit viel jonku Goukakyuun et se tuhoutuis. Turhan OP ollakseen vaan viaton lisä tekniikkaan :D //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5055Viesti Piisamirotta »

Tsumitan klooni uhrasi itsensä, jotta ehtisi tehdä jutsun, jota vastustajat tuskin huomaisivat. Klooni oli aiemmin luonut pienen metsän jo metsämäiseen ympäristöön. Tuohon metsään kasvoi nyt kukkasia, mutta koska ympäristö oli puiden peittämä, oli kukkien kasvua vaikea havaita. Kukat eivät myöskään tuoksuneet, joten niiden tuottamaa siitepölyä oli vaikea havaita. Kolmikon chakrankäyttö tulisi huomattavasti vaikeammaksi ja heidän tekniikkansa maksaisivat enemmän chakraa kuin normaalisti. Oikea Tsumita otti hyökkäyksen vastaan ja kärsi aseiden osuessa omaan kehoonsa. Hän oli kuitenkin tottunut kipuun, eikä se haitannut häntä kovin paljon. "Tämä on hetkessä ohi", nuori nainen uhosi ja valmistautui hyökkäämään kolmikon kimppuun hieman voimakkaammin.

Tsumita
Hp: 32
Ch: 76
Nopeus: 7


//Siitepöly aiheuttaa +6 chakramaksuihin ja upeista sekä pisteistä yhteensä 6 loppuun vielä.
Melko mahdotonta havaita koska on hajuton. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5057Viesti LordVonKwaak »

Kloonin tuhoutuessa Hiro oli jo matkalla seuraavaan hyökkäykseen. Käden liikettä myöhemmin äskeisen hyökkäyksen kunaista osa ähti uuteen hyökkäykseen, Hiron syöksyessä vihollisen viereen, hyödyntäen syöksyn liike-energiaa pistohyökkäykseen.

Hiron tapaan Takasugi oli syöksähtänyt aivan kamppailevan kaksikon viereen, tottuneen soturin vaistojen nostettua hälytystilan päälle, kaasua käytäneen vihollisen ryhdyttyä äkillisesti pelkästään puolustus kannalle. Toisella ei ollut kaasumaskia, joten tämä tuskin voisi käyttää myrkkyjä lähietäisyydeltä.

"Noin just, vasen-oikea ja potku pläsiin!" Kenji huusi, pomppien ja huitoen käsillään ilmaa. Taistelemaan tottumaton kakara ei huomannut ympärilleen kirineen kaasun vaikutuksia, eikä ilmeisen hajutonta kaasuakaan. "Tagi, iske sääkin! c'mon nyt!"

Hiro
Hp: 24
Ch: 19
Nopeus: 5
*NpC no Soshuha variaatio (Clvl3), dmg 12
*NpC no syöksy pisto (Clvl3), nopeuttaa liikkumisa syöksy&iskun ajaksi, dmg 14

Takasugi
Hp: 19
Ch: 38
Nopeus: 5

Kenji
Hp: 9
Ch: 20
Nopeus: 3


// Oletan, et kokeneemman arvioi oikein, et kaasua ei ole Tsumitan välittömässä läheisyydessät? Lisäks nyt ku Kenji o myrkyttynyt, niin kauanko se kestää? //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5061Viesti Piisamirotta »

Tsumitan kokemattomuus taistelussa näkyi selvästi. Hän ei ollut ottanut huomioon sitä, että kaksikko tulisi lähelle ja oli tehnyt turhaan tekniikkansa. Hänen oli turha ylläpitää sitä. Siitepöly katosi, mutta kaksikon tullessa kohti Tsumitaa, tämän kehosta tuli jokapuolelle hyvin teräviä oksia, jotka lävistivät Hiron ja Takasugin. Tsumita ei voinut torjua toisen veitsen ohjailua, mutta ei tarvinnutkaan, sillä hän sai keskityttyä oman tekniikkansa Dokuton: Dokuse myrkytti nuoren naisen kehosta tulevat oksat ja kun ne osuivat kaksikkoon, heidän kehonsa myrkyttyi heikentäen heidän terveyttään. Tsumita valmistautui seuraavaan hyökkäykseensä.

Tsumita
Hp: 20
Ch: 54
Nopeus: 7

Mokuton: Karada Sashiki no jutsu + Dokuton: Dokuse
Damage: 16 + 15 myrkystä Takasugiin
Oksat torju 14dmg Hiron hyökkäyksestä, mutta 2dmg pääsi läpi (eli joku pikku piikki), eikä imo tossa vauhdissa voi juuri reagoida, joten myrkky pääsee kehoon siitä pienestä piikistä)


//Se tekniikka omaa vuoromaksun, eli se oli yhtä tyhjän kanssa tässä tapauksessa, Tsumita ei jatkanu sitä tekniikkaa. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5068Viesti LordVonKwaak »

Takasugi oli valmiina, vastaten toisen hyökkäykseen omallansa: mies nosti kädet suullensa, muodostaen kuin putken sen jatkoksi, puhaltaen nopeasti kasvavan tulivanan hyökkääviä piikkejä päin. Tuli korvensi hyökkäyksen, jatkaen matkaansa vielä Tsumitaan vain jonkin verran laantuneena.

Pisto ei osunut kohteeseensa ja Hiro tunsi pienen nirhauman kädessään. Kodachin putoaminen tärisemään alkaneesta kädestä kertoi karua tarinaa myrkystä. Tästä Hiro ei kuitenkaan välittänyt, vaan peruuttaen puoliaskelta - välttäen tottunein ottein Takasugin tulihyökkäyksen - miekka mies teki vapisemattomalla kädellään merkin. Miehen matkaviitan syövereistä syöksyi neljä ketjunpäässä roikkuvaa harppuunanpäätä, jotka syöksyivät Tsumitan lihaan.

"Noin just, niin sitä pitää!" Kenji hihkui, Takasugin käyttäessä voimakkainta tekniikkaansa. "Grillaa se hiekka-apina!"


Hiro
Hp: 7
Ch: 15
Nopeus: 5
*Sama soshuha variaatio, vaan eri aseella toteutettuna (Clvl3) + Hien (Clvl3) dmg yht. 24
*Kettingit, joissa harppuunanpäät o kiinni, omaa pieniä teriä koko matkalta. Jos niihin tarraa, niin 3-5hp per vuoro.

Takasugi
Hp: 19
Ch: 26
Nopeus: 5
*NpC no jutsu Daitoppa variaatio tulelle (Blvl4, muotona iskee useampia jos ei pysäytetä kokonaan), dmg 5-7 oskien jälkeen Tsumitaan

Kenji
Hp: 9
Ch: 20
Nopeus: 3
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5072Viesti Piisamirotta »

Toisen hyökkäyksen tullessa Tsumita loi ympärilleen kaarnakerroksen, joka ei kuitenkaan riittänyt puolustamaan Hiron hyvin voimakkaalta hyökkäykseltä. Ainoa keino voittaa enää oli hyökätä. Tsumita ei kuitenkaan keskittynyt Hiroon, vaan Takasugiin, joka oli hänen suurin ongelmansa tällä hetkellä. Koska alue oli täysin metsän ympäröimä, kykeni Tsumita hyökkäämään mistä halusi. Hän lähetti kädestään melko paljon teräviä puunoksia kohti Takasugia. Toisen melko varmasti torjuessa sen, hänen takanaan olevasta puunoksasta tuli ulos chakralla luotu oksa, joka tarttui toiseen estäen tämän liikkumisen. Koska kaksikko oli saanut tietää, että oksissa oli mahdollisesti myrkkyä, sen torjuminen oli melko lailla pakollista. Tsumita oli selvässä alakynnessä tällä hetkellä, sillä häneen oli osunut sekä liekit, että asetekniikka. Kaarnakerros oli ottanut aseet itseensä, eivätkä ne uponneet tarpeeksi Tsumitaan, jotta ne jäisivät kiinni.

Tsumita
Hp: 7
Ch: 29
Nopeus: 7

Damage: 16-19dmg osumasta riippuen Takasugiin, tarttuvan oksan kestävyys on 18.
Kaarnatekniikka suojas 18dmg
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5076Viesti LordVonKwaak »

Käsimerkistä kaarnaan pysähtyneet harppuunan terät alkoivat poramaisesti pyöriä, pyrkien lävistämään naisen puolustuksen - sekä sisukset siinä samalla. Normaalisti Hiro olisi heittänyt vielä heittoaseita naisen kiusaksi, mutta myrkystä turtunut käsi oli liian epävarma aseiden tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Takasugi olisi halunnut jatkaa, mutta aikaisempi tulihyökkäys oli tyhjentänyt miehen keuhkot. Voimatta suorittaa samaa tekniikka kahdesti, Takasugi turvautui tehokkaimpaan puolustukseensa. Maa miehen ympärillä syttyi tuleen, syösten tulinovan Takasugin ympärille, kärventäen samalla kummatkin Tsumitan hyökkäykset.

Takasugin hyökkäys sai Kenjin vaistomaisesti perääntymään kauemmas ja epäröimään. Taisteluun kokemattomana poika ei huomannut tekniikan päättyneen ennen kuin se olisi osunut tähän.

Hiro
Hp: 7
Ch: 11
Nopeus: 5
*NpC no Pora jutsu (Clvl3) + Hien (Clvl3) jatkuu, dmg yht. 24

Takasugi
Hp: 19
Ch: 16
Nopeus: 5
*Katon: Hokan (Blvl4), torjus iskemällä 19

Kenji
Hp: 9
Ch: 20
Nopeus: 3
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Ensimmäinen käännytettävä? (B/B/C)

Viesti: # 5079Viesti Piisamirotta »

Tsumita ymmärsi, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa, ja jos oli, ne taidot olivat Jashinin päässä, eivät hänen. Hiron hyökkäys oli liian voimakas. Onneksi Tsumita jatkoi kaarnakerrostaan, joka hidasti tasoaan heikompaa tekniikkaa, vaikka heikompi tekniikka olikin voimakkaampi. Samassa nuori nainen pudotti maahan savupommin ja Kageroo tekniikan avulla hän upposi pois kaarnapanssaristaan saaden kuitenkin osumaa poratekniikasta. Hän oli juuri ja juuri elossa. Savun hälvennyttyä Tsumita oli täysin kadonnut, eikä maassa tai missään ollut jälkeäkään. Jos joku kolmesta käyttäisi aistimistekniikkaa, tämä huomaisi, että Tsumita oli jo pitkän matkan päässä ja maanalla. Jashinin palvoja ei ollut ottanut huomioon sitä, että hänellä oli kolme vastustajaa, joka oli selvä heikkous hänen taistelutyylilleen. Kolmas ei ollut vielä edes osallistunut taisteluun, häviö oli päivänselvä, vaikka kolmas olisi kuinka tyhmä taistelija. Jos Jashin oli näin päättänyt, hänen olisi pitänyt sanoa etukäteen, että Tsumitan taistelutyylissä oli useita heikkouksia, eikä nöyryyttää tätä tällä tavalla. Nöyryytettynä Tsumita ei aikonut mennä edes temppeliinsä, vaan painui kirjaimellisesti maanalle.

//Hävitty. Kiitos paljon //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kusagakure”