Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Täällä voit kertoa lisää hahmostasi ja hänen persoonallisuudestaan ramen-kupposen äärellä. Sosiaalinen pikkupuoti.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3785Viesti sumufani »

Senju söi ruokaansa varsin maltillisesti nyt ollessaan muiden seurassa ja kuunteli, mitä Miki ja Ryota puhelivat syödessään.
''Ei se juurikaan haittaa vaikka et pysty kertomaan miten viholiset liikkuvat vaan jos edes pystyt huikkaamaan, minkä elementin jutsu on tulossa päin. Luulisi, että näet tehdyt sinetit ellei niitä varta vasten tehdä piilossa tahi vastaavaa.''
Senju sanoi hyvän tuulisesti olkiaan kohauttaen. Hän uskoi ainakin moisen olevan tehtävän rajoissa, jos Uchiha haluaisi moista harkita. Silti Sarutobin toteamus seikkailusta ja jännityksestä oli jäänyt oleskelemaan hänenkin mieleensä.
''Eiköhän myö päästä, johonkin jännää mukaa lähi aikoina. Se oisi ainakin hyvää vaihtelua.''
Koga sanoi jälleen olkiaan kohauttaen ja asetti puikkonsa tyhjän lautasen päälle tyytyväisen oloisesti huokaisten. Viime kerrasta oli aikaa, kun hän oli täällä syönyt ja hän koitti miettiä miksi. Enimmäkseen juuri oli vienyt aikaa ja se pieni vapaa aika, mitä hänellä oli ollut oli mennyt harjoittelussa. Puunhalaaja siirsi lautastaan hieman lähemmäs pöydän reunaa ja laski kätensä pöydälle. Lompakko oli pojan reisitaskussa ja taskun sisältö tuntui hänen painaessaan jalkaa seinää vasten. Hän yleensä muutenkin piti istumisesta seinän vieressä osittain myös sen takia, että siihen oli hyvä nojata. Ryoa oli katkaissut juttunsa kesken, mutta Koga ei viitsinyt kysellä aiheesta jos Uchiha oli kerran jättänyt juttunsa kesken. Sille oli varmaan, joku hyväkin syy niin Kog vain pohti ottaisiko Miki tuon puheeksi.
''Elä srtessaa silmistäs Ryota. Etköhä sie hokase asioita, kun saat kokemusta.''
Senju sanoi leukaansa raapien ja katseli hiljakseen täyttyvää ruokalaa. Päivä oli kaunis ja hieman pilvinen, joten luulisi heidän löytävän kolme kaverusta sparraukseen helpostikkin.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3787Viesti Cross »

Annostaan hämmentävä Miki kohotti katseensa ruuastaan Ryotan suuntaan, tämän kertoessa ettei luultavasti voisi olla paljoakaan avuksi vihollisten hyökkäysaten ennakoimisessa. Hän ei ollut tiennyt pojan vasta täyteen voimaansa kehittymässä olevien silmien vielä rajoittuneista kyvyistä, sillä useimmat Uchihoiden kyvyistä kertovista teksteistä ei ollut maininnut asiasta. Se oli tietenkin aivan ymmärrettävää sillä tuskinpa yksikään shinobi klaani halusi tuoda tekniikoidensa heikkouksia muiden kuin omien jäsentensä tietoon, paitsi silloin kun näiden omien liittolaisten oli hyvä tietää myös niistä.
Sarutobi oli juuri huomauttamassa että sekunttinkin ennakko varoitus tulevasta oli parempi kuin ei mitään, kun Koga ennätti edelle ja mainitsi että pelkän elementinkin kertominen auttaisi. Parikertaa syömäpuikoillaan ramen kuppinsa pohjaa tökkivä tyttö nyökkäsi pojan lopetettua, sillä tämä oli sanonut juuri sen mitä hän oli itsekkin ajatellut. Oli tietysti eriasia pystyikö tämä näkemään vielä näkemään vastustajan käyttämää chakraelementtiä silmillään, mutta aivan kuten Senju oli sanonut pelkkä käsimerkkienkin näkeminen riittäisi.
''Oikeastaa pelkä viimeise käsimerki näkemine riittää tekniikan elementin päättelemisee. Tietty pientä vaihtelua on kylittäi, mutt tietyt käsimerkit lopettavat aina tiety elementi tekniikat.'' Miki päätti tarkentaa hieman Kogan huomautusta, poimien sen jälkeen isoimman annoksessaan näkemänsä lihanpalasen ja pyöräytti hieman noodeleita sen ympärille. ''Tosin en tietty paljon klaanien ja joidenkin tekniikoiden käyttämiä erikoismerkkejä, joista ei voi paljoakaan päätellä tuntematta niitä ennalta.'' Tyttö lisäsi vielä, ennen kuin nosti syömäpuikkojensa päähän poimimansa ruuan suuhunsa. Jo ensimmäinen suupala sai tyytyväisen hymyn nousemaan hänen kasvoilleen, sillä liha oli juuri sopivan suolaista ja mausteista, noodelien ollessa juuri sopivan kypsii.
''Toivoo sopii et jotai säpinää alas pikkuhiljaa tulla. Mistä muute tuli mielee et minkä tyylist harjottelua sul oli mieles tälle päivää?'' Suunsa tyhjäksi pureskellut Miki kysyi hetken kuluttua, vilkaisten Kogan suuntaan ja alkoi sitten valmistella seuraavaa suullista. Tälläkertaa noodelit saisivat parikseen ohuen ohueksi suikaloituja kasviksi, joiden Sarutobi tiesi olevan uhuudestaan huolimatta olevan vielä nopean kypsennyksenkin jälkeen sopivan napakoita pureksittavaksi ja oikean makunautinnon aikaansaamiseksi.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3801Viesti Rudy »

Ryota kuunteli mitä Kogalla ja Mikillä oli sanottavanaan samalla kun hän laittoi kulhostaan suuria määriä ruokaa suuhunsa sillä hän ei ollut syönyt edes aamupalaa tänään joten hänellä todellakin oli nälkä. Samalla kun Ryota söi hän jäi myös miettimään miten sharingan todellisuudessaan edes toimi, hänen vanhempansa olivat vain sanoneet että hän tulee oppimaan sen sitä myötä kun hän kasvaa ja saa enemmän kokemusta vaikka Ryota olikin yrittänyt kysellä miten hänen klaaninsa silmät oikein toimivat. Ryota kuitenkin heräsi ajatuksistaan kun Miki ja Koga molemmat mainitsivat että hän voisi kertoa ainoastaan minkä elementin tekniikka oli tulossa - Ryotahan oli tästä tietoinen että kaikki elementit käyttivät ainakin yhtä käsimerkkiä joka löytäisi todennäköisesti kaikista sen elementin tekniikoista. ''Aivan.. olen pannut merkille että tuli jutsut käyttävät saman tyylisiä käsimerkkejä.'' Nuorukainen sanoi saadessaan suunsa tyhjäksi ja laittoi sitten lisää ruokaa suuhunsa pitääkseen hetken tauon. Poikkeuksena tästä tietysti oli kuten Miki mainitsi että hän ei voinut tietää käsimerkkejä jos vastassa oli erikoisempia tekniikoita ja poika söi suunsa tyhjäksi samalla kun huokaisi. ''Olemme Rootissa... on lähes varmaa että kohtaamme jollain tehtävällä kekkei genkaita ja muita erikoisia tekniikoita.'' Ryota tietysti madalsi ääntänsä niin että vain Miki ja Koga kuulivat sillä ramenissa oli varmasti edes sen verran meteliä että muut eivät kuulisi sitä ja Ryotan mielestä oli parempi olla huutelematta julkisilla paikoilla että he kuuluivat Rootiin.

Kun Miki ja Koga alkoivat selvästi innostumaan kaikista seikkailuista ja jännityksistä, Ryota hymähti ja hymyili sen päätteeksi laskiessaan puikkonsa kulhonsa viereen ja vilkaistessaan kaksikkoa. ''Ette varmaan pahemmin ole päässyt katselemaan maailmaa kauhean kaus Konohasta?'' Poika kysyi kaksikolta sillä ainakin oletti että nuo eivät pahemmin poistuneet kauhean kauas Konohasta muuten kuin tehtävien nimissä - ja ajatus suorastaan inhotti Ryotaa. Olihan hän itse päässyt jo katselemaan paikkoja maailmalla enemmän tai vähemmän mutta oli vielä paljon paikkoja joista hänellä ei ollut tietoakaan joten tietynlainen into jäi palamaan myös hänen sisällensä. ''Toivotaan että seuraava tehtävä olisi jo jotain jännittävää.''
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3815Viesti sumufani »

Koga oli sulkenut silmänsä hetken ajaksi ja kuunteli vain kaksikon puheita. Hän ajatteli, mistä he löytäisivät heille sopivat sparraus toverit ja Mikin kysymys sai Senjun avaamaan silmänsä.
''Ihan ajattelin, että jos löytäisimme kolme jantteria keitä vastaan sparraamme ja keskittyisimme kukin meistä tuntuu olevan heikoilla. Meidän kolmen kesken kommunikointi ja omalla kohdallani tunnen, että voisin parantaa suoritustani vihollisen kohtaamisessa. Vaikkakin omaan enemmän tukemiseen soveltuvia tekniikoita.''
Koga sanoi jakatsoi vuorollaan Mikiä ja Ryotaa. Ainakin hänestä tuntui, että hän voisi parantaa suoritustaan vihollisen kohtaamisessa, mutta se kaatui hieman hyökkäävien jutsujen puutteeseen.
''Toki saa ehottaa vaitoehtoja, mikä tuntuu itsestään hyvältä. Voihan se olla et myö ei löydetä ketään sparrausta varten.''
Senju sanoi olkiaan kohauttaen, koska moinen oli myös mahdollista kun tehtäviä virtasi hyvällä tahdilla kylään. Senju raapi leukaansa hieman ajatuksissaan ja harkitsi muitakin vaihtoehtoja miten hyö saisivat aikaa kulumaan tänään. Olihan sekin vaihtoehto vain näyttää Ryotalle paikkoja ja koittaa saada toinen oppimaan kadut ja kujat, mistä sitten pääsisi minnekkin.
Kuten myös Koga ja Miki olivat miettineet saisivatkohan he pian jännittävempiä tehtäviä Ryota sanoi saman asian mikä sai Senjun tuntemaan itsensä hieman voimattomaksi. Hän ei voisi vain pyytää parempia tehtäviä ja vaikka voisi hän tuskin tekisi sitä. Heidän tiimityönsä hieman rakoili, mikä olisi hyvä korjata pian tai ainakin sen verran paremmaksi, että Miki ja Ryota eivät väittelisi pariskunnan tavoin keskellä taistelua. Se olisi ainakin alku koko hommalle hänen mielestään ja hän uskoi Mikin ja Ryotankin hokasevan asian.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3823Viesti Cross »

Kasviksista ja noodeleista tikkuihinsa kasanneen nyytin suuhunsa laittaneen Mikin kasvoille nousi pieni virnistys, joka johtui osakseen ruuan herkullisesta mausta ja osakseen Ryotan esittämästä huomautuksesta liittyen käsimerkki keskusteluun. Poika oli kyllä aikeassa siinä että he tulisivat luultavasti tulisivat kohtaamaan vielä lukuisia erikoistekniikoita käyttäviä shinobeja, jotka olivat nykyisin koventuneen kilpailun takia useimpien kylien suosiossa. Tyttö ei kuitenkaan nähnyt tuota seikkaa niin suurena ongelmana kuin Uchiha, sillä konohalla ja varsinkin rootilla oli kattavat tiedot eri kylien klaaneista ja näiden tekniikoista saatavilla. Kyse olisi siis enemmän siitä että Ryotan olisi vietettävä aikaa enemmän kääröjen parissa ja opiskeltava tuntemaan eri klaanien ja verirajotteiden käyttämiä erikoismerkkejä.
''Tiedon saanti on ehkä suuri hyöty mitä yksittäine shinobi voi kylästä saada, eikä varmaa millää kyläl ole nii paljoo tietoo kasattuna ku meillä. Kylän kirjaston omalle väelle tarkotetusta osasta löytyy melko kattavat tiedot kaikista mahollisista eri kylien klaaneista ja verirajotteista, mukaaluettuna ainaki tärkeimmät tiedot niiden jutsuista. Enkä yllättys vaikka juuri meiltä löytys ne tiedot mitä siellä ei ole, jote kannattaa harkita tutustumista, jo sen takia ettet rupee kopioimaa jotai mitä et pysty tekee.'' Suunsa tyhjäksi syönyt Sarutobi vastasi ääntään madaltaneelle pojalle, iskien tälle silmää, aivan kuin olisi kertonut tälle jonkin suuren kahdenkeskisen salaisuuden.
''Tällähetkellä meidän tasosia shinobeja ei yleensä lähetetä maan rajojen ulkopuolelle, jote eipä tässä oo tullu paljoo muuta ku Tulenmaata nähtyä... Tosin vietin reilun vuoden pohjosrajalla jahtaamas äänenmaalaisii röväreitä ja kävin pariin otteeseen rajan yliki.'' Miki vastasi Ryötan esittämään kysymykseen siitä minkä verran oli mahtanut nähdä maailmaa kotikylänsä ulkopuolelta. Toisin kuin tämä hän ei ollut todellakaan matkustellut paljoakaan, mutta oli kuitenkin jollain tapaa ylpeä kokemuksistaan Äänenmaan vastaisella rajalla. Loppujen lopuksi Sarutobi oli kuitenkin saanut siellä enemmän kokemusta kuin useimmat ikäisensä, vaikka ei ollutkaan osannut arvostaa sitä silloin.

Kogan kertoessa suunnitelmastaan harjoittelun suhteen Miki päätyi rapsuttamaan hieman hiusrajaansa, sillä kuulosti siltä ettei tämä ollut ajatellut asiaa aivan loppuun asti. Toki he voisivat onnistua löytämään kolme kutakuinkin tasoistaan vastustajaa harjoittelua varten, mutta se olisi kuitenkin loppujen lopuksi melkoista tuuripeliä.
''Ei pahalla mutta tuo nyt ei kyllä kuulosta kovin vakuuttavalta suunnitelmalta... Voin tietty yrittää ottaa yhteyttä ainakin muutamiin omiin ystäviini ja entisiin luokkalaisiin, mutta en kyllä laittaisi liikaa toivoa niiden suhteen. Useimmat menee varmaan kuitenkin areenalle kahtoo turnausta, tai osallistuvat siihen ite.'' Mietteliäältä kuulostava Sarutobi mutisi ja osoitti lopuksi ramenpuodin takaseinällä olevan julisteen suuntaan syömäpuikoillaan, jossa mainostettiin areenalla käytävää ryhmätaistelu turnausta. Ilman tätä tapaamista tyttö olisi varmaan itsekkin mennyt katsomaan turnauksen taisteluita veljiensä kanssa, joista yksi oli kertonut myös aikovansa ryhmäläisineen osallistua siihen.
Kyse oli joidenkin pääkaupungin rikkaiden aatelisten keksimä tapahtuma, jonka tarkoitus oli muuttaa shinobien taistelut maksavien asiakkaiden viihteeksi ja tarjota samalla lisätienestejä huonosti viimevuosina työllistetyille shinobeille, sekä muille halukkaille taistelijoille. Sikäli kun Miki oli ymmärtänyt käytäisiin taistelut kolmenhengen ryhmissä chuunin kokeiden finaalia varten olevalla areenalla, jossa ihmiset pääsisivät seuraamaan otteluita.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3843Viesti Rudy »

Ryota laittoi ruokaa suuhunsa tasaiseen tahtiin samalla kun hän siirsi katseensa Mikiin joka kertoi hänelle Konohan kattavasta kirjastosta joka kuulemma päihittäisi jopa muut suuret kylät mitä tuli tietoon. Toisaalta Uchiha myös mietti että Root vaikutti sen kaltaiselta järjestöltä että hän ei yllättyisi ollenkaan vaikka järjestöllä olisi vakoojia jokaisessa kylässä jotka yrittivät hankkia tietoja heidän salaisista tekniikoistaan. Nuori poika asetti puikkonsa takaisin kulhonsa viereen saatuaan ruokansa syötyä loppuun ja hän nojautui selällään tuolinsa selkänojaan ja vei kätensä ristiin puuskaan nyökätessään Mikin sanoille että ei olisi varmaankaan kovin viisasta kysellä aivan tuntemattomia ihmisiä sparraamaan heidän kanssaan. Mikin mainitessa kylässä oleva turnaus - Ryota käänsi katseensa Mikiin kallistaessaan aavistuksen verran päätänsä. ''Turnaus, eh?'' Uchiha huokaisi sanojensa päätteeksi kääntäessään katseensa takaisin pöytään heidän edessään. ''En tiedä onko se kovin fiksua... minua ei oikein houkuttelisi näytellä sharinganiani satojen katsojien edessä.'' Ryotaa ei tosiaankaan houkuttanut se ajatus että kylässä alkaisi liikkumaan minkäänlainen huhu siitä että Uchiha ketä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt on kylässä kun hänen tarkoituksensa oli että ainoastaan Root tietäisi hänen oikean sukunimensä kylän sisällä - se mahdollistaisi sen että hän voisi suorittaa tehtävänsä mahdollisimman salassa mutta myös sen että jo Konohassa valmiiksi olevat Uchihat eivät vaatisi häntä liittymään heihin.

Oli myös tietysti se riski että joku kylän sisältä saattaisi haluta hänen silmänsä itselleen tai kenties jopa Hokage itse vaatisi että Uchiha ei saisi olla Rootin jäsen. Mutta nämä olivat ainoastaan Ryotan omia ajatuksia ja johtopäätöksiä siitä mitä hän tiesi mutta hän ei kuitenkaan tahtonut ottaa riskiä. ''Toisaalta kuulostaisi myös hyvältä vain viettää aikaa rennosti sillä en usko että menee kauaa ennen kuin saamme uuden tehtävän ja tällä kertaa se tuskin on mikään harjoitus.''
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3844Viesti sumufani »

Mikin osoitaessa julistetta turnauksesta Koga vihelsi.
''Ikinä kuullutkaan koko turnauksesta. Tuohan voittaa omat hatara aatokseni monin kerroin.''
Senju sanoi ja selvästi innostui tästä ideasta, mutta Ryota oli hieman asiaa vastaan.
Koga ei kyllä voinut syyttää toista asiasta, koska hänkään ei pitänyt siitä että hänen ryhmäläisensä tuntisi olonsa epämukavaksi näin hyvän tilaisuuden tullessa eteen.
''Sie ny unohat Ryota että jos se oikeasti alkaa näyttää heikolta ja sun on pakko käyttää..'' Senju lopetti lauseensa osoittaen sormellaan pojan silmien alueelle. ''Niin mie kyl äkkiä saan aikaan maaston, missä harvat näkee lehtien läpi. Tai jos haluat voin myös säätää sulle naamion. Vaihtoehdot on monet.''
Pikipää sanoi ja piti kasvoillaan hymyä, kuin vakuudeksi toiselle.
Häntä ei niinkään häirinnyt esitellä taitojaan ja luoda Ryotalle hyvä maasto käyttää silmiään, jotta ainakaan katsojat eivät saisi vihiä. Saattoi jopa olla, että ensi hämmennyksen jälkeen hänelle voitiin myös buuata samasta syystä, mutta Senjua ei se haitannut. Samahan se olisi, mitä he tekisivät että tiimi toimisi paremmin ja Mikin ehdotuksen myötä ainakin pikipää oli täysin lämmennyt tälle idealle. Kuka tiesi ja tämähän saattoi olla peräti hauskaakin tutkia muiden tiimien toimintaa ja taitoja.
Ryotan kuitenkin sanoessa, että rento päivä olisi myös ihan jees pitää Koga naurahti.
''Olisihan sekin ihan jees, mutta harvoin tulee mahista parantaa yhteistyötä, kun olemme missä olemme.''
Eihän Senju haluaisi ampua alas Ryotaa samoin tein, mutta hänestä tuntui tämän turnauksen olevan opettavainen kokemus heille kaikille.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3848Viesti Cross »

Huomauttaessaan areenalla olevasta tapahtumasta Miki ei ollut tarkoittanut ehdottaa että he osallistuisivat siihen, sillä ei ei ensinkään uskonut voiton mahdollisuuksiin ja epäili muutenkin Ryotan tapaan että Juuren jäseninä heidän ei pitäisi ottaa osaa sen kaltaisiin tilaisuuksiin. Turnauksesta mainitessaan hänen tarkoituksensa oli ollut vain osoittaa ettei halukkaita harjoitus vastustajia varmasti olisi helppo löytää, kun kaikki mahdolliset vaihtoehdot olisivat luultavasti koittamassa taitojaan palkintorahojen toivossa. Asian väärin käsittäneen poika kaksikon kuitenkin puidessa asiaa annostaan hetkeksi nauttimaan keskittyvä tyttö alkoi miettiä vaihtoehtoa myöskin tosissaan ja mitä enemmän hän asiaa puntaroi sitä paremmalta vaihtoehto alkoi vaikuttaa. Menestystä ryhmälle tuskin tulisi, mutta parempaa paikkaa harjoitus vastusten löytämiseen ei varmasti olisi.
''En kyllä tarkoittant että meidä pitäis osallistuu, mutt nyt ku asiasta puhutaa nii luulisin sen kyll olevan järkevi vaihtoehto, jos haluamme päästä harjoittelemaan...'' Viimeisiä annoksensa liemessä uivia noodeleita kalasteleva Sarutobi totesi Uchihan ja Senjun tuotua oma mielipiteensä esiin asiasta, päättäen hetkenkuluttua luopua yrityksestä ja ryystää loppuannoksensa astian laidankautta suuhunsa.
''Ryota voit olla kyll oikeassa siitä että ihan oikeaki tehtävä voi olla pia tulos, mutt en kyl toisaalta haluis lähtee kokeilee mite tiimityö sillo toimii nii tympeeltä ku idea harjottelusta tuntuu. Vastustajia taso tulee varmasti olee ainaki kohillaa, kuuli nimittäi isoveljeltä ettei ees kokeneemmille chuunineille oo annettu lupaa osallistuu, ku taas kokemusta kaipaavii genineit ja uusia chuunineja on just rohkastu menee hankkii kokemusta taistelusta.'' Huuliaan tulisen ja suolaisen liemen takia parikertaa maiskutteleva kunoichi jatkoi pöydän ylle nojautuen ja ääntään madaltaen, varmistaen parhaansa mukaan ettei kukaan muista puodin asiakkaista kuulisi heidän keskusteluaan.
''Äläkä huoli niistä silmistäs. Täs lähes on kauppa mistä saat hommattua halvalla aurinkoladit peittää silmäs, eikä kukaa varmasti ihmettele niide käyttöö näi hyvällä säällä.'' Tyttö jatkoi alkaen hiljalleen todella innostua ajatuksesta, sillä oli aina pitänyt siitä kun pääsi esittelemään taitojaan ja siitä oli jo useampi vuosi kun oli viimeksi päässyt esittelemään taitojaan täydelle katsomolle oman chuunin kokeensa loppuottelussa.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3890Viesti Rudy »

Ryota pyöritteli tylsistyneenä puikkoja sormiensa välissä kunain tavoin samalla kun hän kuunteli Kogan ja Mikin puheet puoliksi ajatuksiinsa uppoutuneena. Turnaus ei sinällään kuulostanut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta mutta toisaalta Ryota taas ei pitänyt siitä että hän joutuisi taistelemaan niin monen ihmisen katseiden edessä mutta hänen tiiminsä näytti olevan sitä mieltä että se olisi kerrassaan loistava tilaisuus testata heidän taitojansa muita Konohan shinobeja vastaan. ''Voimme toki myös lähteä vain juoksentelemaan johonkin ja etsimään jos jossain tapahtuisi jotakin.'' Nuori Uchiha ehdotti mutta häneltä oli myös päässyt kokonaan unohtumaan se fakta että shinobit eivät niin vain lähteneet juoksemaan pois kylästään seikkailemaan - olihan hän itse lähes aina ollut vapaa menemään mihin tahtoo joten tämä pieni seikka unohtui hänen ajatuksistaan kokonaan. ''Mutta jos todella tahdotte osallistua tähän turnaukseen niin kai sitten tulen vain mukaan, enhän minä nyt voi vierestäkään katsoa kun nolaatte itsenne häviämällä.'' Ryota sanoi mutta hänen äänestään suorastaan pihkui sarkastinen sävy joka kieli siitä että Uchiha ei ollut tosissaan vaan heitti tuon puhtaalla sarkasmilla ja hän hymyili lopuksi jatkaessaan puikkonsa pyörittelemistä.

''Mutta minun pitäisi myös etsiä sitä paikkaa täältä, en ole oikein ehtinyt näiden kiireiden kanssa.'' Ryota mainitsi itselleen ajatuksissaan hiljaisella äänellä ja olihan hän Mikillekin sanonut kun nämä tapasivat että hänen täytyi löytää Konohasta jotakin mutta sekin oli päässyt unohtumaan pojalta tyystin kun heidät oli lähes heti passitettu kahdelle erilaiselle ''tehtävälle'' jotka olivat vieneet kaiken ajan hänen päivistään ja näytti siltä että tulisi menemään hetki ennen kuin hänellä olisi aikaa ja vapaat kädet tehdä tutkimuksiansa.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3897Viesti sumufani »

Koga oli aikeissa sanoa mielipiteensä, mutta poika toi heille laskun tilatuista ruuista. Senju kaivoi lompakkonsa taskustaan koska oli luvannut maksaa heidän ateriansa. Lasku tuskin jätti mitään mainittavaa jälkeensä, mutta ei häntä häirinnyt moinen seikka. Rahaa tuli ja meni joten Koga vain hymyili iloisesti ja nautti Ryotan ja Mikin seurasta. Viime harjoitusten aikana hän oli jo miettinyt tekivätkö nuo kaksi muuta, kuin väittelivät mutta siinä he olivat. Käyttäytyivät kuin ihmiset ja jutustelivat normaalisti vaikka nyt heillä ei ollut naamioita eikä vihollisia. He olivat vain kolmistaan ja Senju oli tyytyväinen tähän hetkeen. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi onnellisen kuuloisena. Ryotan kommentti sai tosin Senjun avaamaan silmänsä ja naurahtamaan.
''Ehkä minusta ei ole kumempaan kuin tukemaan, mutta ainakin kykenen moiseen. Chakran hallintani on melko hyvä joten ehkä alan opiskella lääkintä tekniikoita. Epäilen että kumpikaan teistä ei halua moista alaa edes hallita, mutta minusta se on mielenkiintoista.''
Pikipää puheli samalla kun alkoi nousta penkiltään sen merkiksi, että ehkä heidän olisi hyvä hetki lähteä areenan suuntaan. Ryota piti kasvoillaan perus lukmia, mutta Koga tunsi silti toisen pohtivan jotain tärkeää. Senju käveli ulos ruokalasta ja venytteli hieman työntäen käsiään taivasta päin haukotellen maireasti. Pojan tukka oli vapaana ja Senju pohti tarvitsevansa tukan lyhennyksen. Se oli kasvanut ehkä turhan pitkäksi ja Koga odotteli tiimi tovereitaan, jotta he voisivat lähteä matelemaan areenaa kohden.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3898Viesti Cross »

Miki ei malttanut olla naurahtamatta hieman kuullessaan Ryotan ehdotuksen, jolla tämä yritti saada tiimitoverinsa luopumaan ajatuksesta turnaukseen osallistumisesta. Pelkkä ajatuskin vain randomisti johonkin suuntaan kuulosti melko huvittavalta, varsinkin kun tarkotus oli kerta hioa heidän tiimityö kykyjään tulevaisuutta varten. Vielä huvittavammaksi asian teki se että tytöstä melkeinpä kuulosti siltä kuin poika olisi halunnut välttää turnaukseen osallistumisen harjoitus mielessä jostain muustakin syystä kuin vain salatakseen olevansa Uchiha, mikä kääntyi kunoichin mielessä oletukseksi jonka mukaan poika pelkäsi nolaavansa itsensä ison väkijoukon edessä.
''Sitä voit harrastaa vapaa ajallasi, mitä varmasti tulee olemaan enemmän tulevaisuudessa...'' Tympääntyneeltä näyttävä Sarutobi vastasi kättään torjuvasti heilauttaen, torjuen koko ajatuksen samantien. ''Eikä kukaa saa tietää sun olevan Uchiha, jote voit ola iha huoletta sen suhtee et nolaisit klaanis tupeksimalla.'' Haastavasti virnistävä kunoichi jatkoi, arvellen ettei poika malttaisi olla vastaamatta haasteeseen. Ainakaan hän ei itse antaisi kenenkään vastaavassa tilanteessa mollata itseään ja klaaniaan, jänistämällä taistelusta sen takia ettei luottaisi omiin kykyihinsä.
''Sun on muutenki hyvä varmaa oppia tuntee kylä erikois tekniikoita, eikä tätä parempaa tilaisuutta siihe varmasti tule.'' Miki jatkoi Ryotan suostuttelua toisen Ayamen pojista tuodessa laskun pöytää ja Kogan maksaessa sen kuten oli aijemmin luvannut, minkä jälkeen kolmikko olisi vapaa lähtemään mihin suuntaan sitten päättäisikin mennä. Pöydästä noussut ja ulko-ovea kohti suuntaava tyttö ei kuitenkaan unohtanut huikata vielä erikseen kiitoksia keittiön suuntaan, saaden vastaukseksi kehotuksen poiketa uudestaan useamminkin.

Kolmikon päästessä ulos puodista ja ottaessa suunnan ennen areenalle menoa Sarutobin aijemmin mainitsemaa kioskia kohti päätti Senju alkaa puhua tulevaisuuden suunnitelmistaan, mainiten muunmuassa aikovansa alkaa harjoitella lääkintä tekniikoita. Se sai tytön vasta siinä vaiheessa tajuamaan ensimmäisen kerran ettei heillä ollut ryhmässään lääkintäninjana toimivaa neljättä jäsentä, joka oli muotoutunut uudeksi standardiksi Konohassa viidennen hokagen noustua kylän johtoon. Siinä mielessä pojan ajatus kuulosti hyvinkin järkevältä, myös senkin takia ettei ainakaan hänestä olisi ottamaan tuota virkaa. Kunoichi oli kyllä myöskin melko taitava käyttämään chakraansa ja osasi hallita sitä tarkasti, mutta silti hänen erikois alaansa oli ennemminkin erillaiset elementti tekniikat ja niiden yhdistelmät.
''Ei hullumpi idea, varsinkaan kun rootin ryhmät taitaa olla vanhan mallin mukaan vaa kolmen hengen kokosia ja myönnän kyl ettei ainakaan mun chakran hallinta kyky vielä riitä niihi tekniikoihi, jos koskaa tulee riittämäänkää... Eikö muute ensimmäine ollu kans aika pätevä myös niissä tekniikoissa puu tekniikoide lisäks ja viiden käyttäny melko saman tyyppisii tekniikoita parantajana? Meinaa et ei niitä ainakaa kaike kerrotu mukaa voi mitenkää pelkkinä tukijoina pitää.'' Eteenpäin taitavasti kujien ja porttikäytävien sokkelossa kädettaskussa etenevä Miki kysyi mietteliääseen sävyyn, rapsuttaen otsa kurtussa toista silmäkulmaansa. Hän ei ollut aivan varma sanomastaan, sillä vaikka olikin ahminut nuorempana kylän historiaa ja sen tärkeimpien merkkihenkilöiden elämänkertoja ei hän muistanut enää aivan tarkasti kaikkea. Senjut ja kaikki muutkin klaanit olivat kuitenkin jääneet kiinnostavuudessa aina hänen oman klaaninsa jäsenten jalkoihin, joista aina kiinnostavimpia olivat olleet isosetä Hiruzen ja isoisoisä Sasuke.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3998Viesti Rudy »

Ryota tuhahsi kuuluvasti kun Miki heitti hänen ei tarvinnut pelätä nolaavansa itseään suuren väkijoukon edessä ja pilaavansa klaaninsa nimeä mutta hänen tuhahduksensa ei tietenkään ollut vihamielinen vaan siitäkin paistoi tietty sarkastisuus taustalta joka ei saanut sitä kuulostamaan kauhean totiselta. Ryota ei oikein keksinyt mitään muuta tekosyytä kiertää tätä turnausta kun Miki tyrmäsi hänen ajatuksensa tyystin siihen paikkaan ja kun kolmikko alkoi nousta pöydästä, näytti siltä että he olivat suuntaamassa kaikesta huolimatta tähän turnaukseen. Uchiha ei myöskään viitsinyt alkaa sen enempää inttämään asiasta sillä olihan tämän päivän tarkoitus parantaa heidän välistään yhteyttä ja kykyä työskennellä yhdessä joten näin pienestä asiasta inttäminen olisi vain pilannut näin hyvän päivän.
''Enkai voi sitten muuta kuin tulla mukaan enkai voi teitä kahdestaankaan jättää sinne.'' Ryota sanoi viedessään kätensä ristiin takaraivollensa ja kävellessään rennosti kaksikon kanssa ulos Ramenista.
Nuorukainen käänsi katseensa Kogaan kun tuo otti puheeksi sen että tuo voisi alkaa harjoittelemaan lääkintään vaadittavia tekniikoita ja kun Miki kertoi että tuon chakran hallinta ei todellakaan riittäisi semmoisiin, nuori Uchiha nyökkäsi hyväksyvästi. ''Minunkaan kykyni hallita chakraa ei riittäisi niihin tekniikoihin, taidan olla kuten Miki ja lahjakkaampi taisteluun tarkoitetuissa jutsuissa. Mutta tuo ei tietenkään ole huono idea Koga... jos joskus haavoitumme tehtävässä niin olisimme pulassa ilman lääkintään tarvittavia jutsuja.'' Ja Ryota hymähti lopuksi sillä Kogan idea ei todellakaan ollut huonoimmasta päästä.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 3999Viesti sumufani »

Kogan idea siitä, että hän alkaisi opiskella lääkintä tekniikoita sai noilta kahdelta tuulta alleen ja Senju lukitsi idean. Sillä oli paljon enemmän hyviä puolia, kuin haittoja ja pikipää pohti hetken kenetköhän saisi opettamaan hänelle ainakin perusteet. Tai antaisi asian mennä omalla painollaan ja keskittyisi nyt kävelemään areenan suuntaan. Kolmikko eteni ihmis massoissa melko nopeasti ja Koga katseli puoteja, mistä he saisivat Ryotalle aurinkolasit niin silmien paljastumisesta ei tarvitsisi huolehtia. Mikin sanoessa pohdintansa ääneen Kogan oli pakko itsekkin pohtia pieni tovi.
''Taisi ensimmäinen olla aika hyvä parannus tekniikoissa, jos muistini palvelee oikein.''
Tuskin Senju oli saanut sanottua asiaansa Uchihan kommentoidessa hänen mielummin opettelevan hyökkäys tyypin tekniikoita ja jossitteli mahdollisilla loukkaantumisilla.
''Tarkoitat varmaan kun, joku meistä loukkaantuu?''
Koga sanoi vastauksena ja hieman vakavammalla äänellä. Ei hän halunnut maalata piruja seinille, mutta loukkaantuminen olisi varsin todennäköistä. Äkkiä Kogan silmiin osui lupaavan näköinen koju, mistä Ryota voisi hankkia lasinsa.
''Etkö sie voisi tosta ostaa lasisi Ryota?''
Pikipää sanoi ja osoitti kojua, minkä myyjä jo viittoi heitä lähemmäs katselemaan ja Koga meni luonnollisesti ihmettelemään mitä miekkosella oli myynnissä. Senjun taskussa oli jo korttipakka, mutta niillä ei ollut minkään sorttista suojaa ja ne liikuivat vapaasti taskussa. Miekkosella oli perus korttipakalle sopiva kotelo ja Koga osti sen. Hänen onnekseen se ei maksanut maltaita ja hän kaivoi kortit taskustaan. Näppärästi hän kasasi pakan kädessään ja asetti sen koteloonsa. Senju vihelteli tyytyväisen kuuloisesti asetellessaan korttejaan ja mietti ostaisiko Ryota tätä kojusta mitiä, mutta hän oli ainkin löytänyt tarvitsemansa.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 4037Viesti Cross »

Tottuneesti kotikylänsä sokkeloisten katujen ihmisvilinässä liikkuva Miki oli melkein huomaamattaan ottanut kolmikon ohjaamisen areenaa kohti tehtäväkseen, käyttäen yleisempiä väyliä ainoastaan pakosta. Tyttö suosi huomattavasti enemmän kapeita sivukujia, joilla oli huomattavasti vähemmän väkeä ja siksi liikkuminenkin oli huomattavasti helpompaa. Sen takia hänkin pystyi seuraamaan tiimitovereiden välistä keskustelua, jonka aikana Koga arveli hänen osuneen oikeaan muistellessaan ensimmäisen hokagen olleen myös taitava lääkintäninja mokuton tekniikoidensa lisäksi ja Ryota totesi pitävänsä myöskin Senjun suunnitelmasta alkaa opiskella parantamisen saloja.
Hieman ennen kuin kolmikko joutui kääntymään kujilta pääkadulle löytääkseen puodin josta Uchiha voisi ostaa aurinkolasit silmiensä peitoksi, totesi ryhmän johtajaksi edellisenä päivänä ylennetty Koga tosiasian mistäei ollut useimmiten tapana puhua. Tosiasia oli kuitenkin että tämä oli aivan oikeassa siinä että ennemmin tai myöhemmin he tulisivat loukkaantumaan tehtävänsä aikana ja tarvitsisivat lääkintätekniikoita selvitäkseen, joiden puute oli ennen johtanut lukuisten kylän shinobien menettämiseen. Nykyisin useimmat Konohan shinobi ryhmät koostuivat jo neljästä hengestä, joista yksi oli aina saanut lääkintä koulutuksen.
''Todellakin kun. Viides oli aivan oikeassa siinä että lääkintä ninja kuuluu jokaisen ryhmän jäseneksi, en tiedä olisiko sitä mahdollista toteuttaa kuten nykyisin muuta kuin näin rauhallisina aikoina.'' Sarutobi vastasi pojalle hivenen mietteliäänä, ajatellen hetkenaikaa vain muutamia kuukausia sitten kuollutta entistä ystäväänsä Eisemiä. Äänenmaassa kuollut Hyuuga olisi saattanut olla edelleen elossa, jos heillä olisi silloin ollut lääkintäninja mukanaan. Tuo tapahtuma edelleen mielessään kunoichi asteli yhdelle kylän pääväylistä, jolta Koga huomasi melkein samantien halpoja aurinkolaseja myyvän kojun, jonka luokse he suuntasivat. Toisin kuin innokkaasti kauppiaan tavaroita tutkiva ryhmänjohtaja tyytyi hän vain silmäilemään esillä olevia esineitä, sillä ei varsinaisesti kaivannut mitään ja tunsi sillähetkellä muutenkin halua viettää hetken omien ajatustensa kanssa, mihin muiden ostosten tekeminen soveltui oikein hyvin.
Avatar
Rudy
Akatemian oppilas
Akatemian oppilas
Viestit: 100
Liittynyt: 23 Marras 2015, 17:55

Re: Uusi päivä ja uudet kujeet(rope)

Viesti: # 4062Viesti Rudy »

Ryota käveli kädet rennosti housujen taskujen pohjilla kaksikon mukana kohti areenaa ja katseli samalla kirkkaalle taivaalle josta aurinko paistoi lämpimästi Konohan ylle. Ryota vilkaisi ilmeettömänä Kogaa ja Mikiä kun heidän ryhmänsä johtaja nosti sen faktan pöydälle että ennemmin tai myöhemmin joku heistä tai ehkäpä jopa kaikki loukkaantuisi pahasti. Hetkeksi nuori Uchiha sulki silmänsä jatkaessaan kävelyään ja mietti hetken aikaa kunnes huokaisi raskaasti. ''Shinobeilla ei yleensä ole kovin todennäköistä elää kauhean vanhaksi. Kun matkustelin ympäri maailmaa kuulin monenlaisia tarinoita sodista ja muusta. Vaikka meillä on nyt suurissa kylissä rauha, pienemmissä kylissä asia ei välttämättä ole niin ja minulle myös kerrottiin että ninjasotien aikaan shinobien elinikä oli hyvin lyhyt.'' Ryota lopetti puhumisensa pitäen käsiänsä edelleen taskujensa pohjilla. Ryota oli hiljalleen alkanut ymmärtämään että shinobit uhrasivat henkensä kyliensä hyväksi ja varsinkin sotien aikaan jossa jopa pienet lapset lähetettiin taistelukentälle eivät antaneet kovin suurta lupausta siitä että ehtisi elää edes eläkkeelle saakka.

Pian he kuitenkin saapuivat jo puotiin josta poika voisi ostaa itselleen aurinkolasit peittääkseen sharinganinsa mutta ajatus siitä että hän pitäisi aurinkolaseja päässään sai nuorukaisen raapimaan takaraivoaan hetken kun hän katseli puodin tarjontaa. ''En oikein tiedä... aurinkolasit saisivat minut näyttämään täydeltä idiootilta.'' Nuori Uchiha totesi raapiessaan takaraivoaan ja katsellessaan erilaisia aurinkolaseja.
Uchiha Ryota
Hp: 19
Ch: 90
Nopeus: 12

Raiji
Hp: 10
Ck: 15
Nopeus: 1
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Ichiraku ramen”