Haamujahti alkaa (Ax3)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3585Viesti LordVonKwaak »

Suunnitelma tuntui toimivan: Kagero ryhmineen löysi leirin ja Nunon käyttäminen "vankina" näytti toimivan. Vaikka kaikki sujui paremmin kuin olisi ollut lupa toivoa, vaikein vaihe oli vasta edessä. Kohakun aloittaessa harhautuksen, muutkin pistivät toimeksi. Kaikki muut, paitsi Kagura.
Nunon eliminoidessa yhden, liittyen sitten Kagero aloittamaan kahakkaan, Kagura ja vastaavasti toimettomaksi jäänyt vartija katsoivat toisiaan.
"Sä et taida olla ihan normaalis tehtävässäs?" Vartijan katseesta näki saman kuin Kaguran omastakin: molemmat tuntuivat löytäneen arvoisensa saaliin. Vilkaisten sivulle, kuin vahvistaakseen sanojaan, kunoichi jatkoi: "Ei näytä paljo kiinnostava mitä muille tapahtuu. Pelkkä palkattu apu kenties?"
Kaguran väläyttäessä vinon hymynsä, vartija hymähti ja kohautti olkiaan. "Eipä kummallakaan näytä kiirettä pitävän."
Tietämättä yksityiskohtia, kunoichi osasi arvata suurimmalta osin oikein: hänet kohteekseen ottanut vartija oli paikalla vain paikkaamassa jotakuta muuta, jonka vuoksi tätä ei suuremmin kiinnostaisi muiden ottelut. Katseesta päätellen tältä löytyi silmää vain omalle kohteelleen. Jotain, johon Kaguran oli helppo samaistua.
"Vähä vaisu vai?" Vetäen kolme kunaita vasempaan käteensä, Kagura madalsi asentoaan ja pinkaisi syöksyyn kohti vihollista. "Käytetääs sitte kieltä jota takuulla ymmärrät!"


Ylimääräinen vartija
Hp&ch: 300
Nopeus: 11
Muuta: Jounin tasoinen. Itto-ryun jäsen. Paikalla vain, koska tämän ryhmän johtaja hiihtelee jossain etulinjoissa (olisi kuulunut olla vartiossa, mut jätti paikkansa ja käski alaisensa tuurata, nähden ittensä hyödyllisempänä etu- kuin takalinjassa). Mielellään mainitsee jotain Itto-ryustä taikka johtajastaan (Akema) mut jos Kagura voittaa niin voi jättää miunkin jobiksi.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3604Viesti Southpaw »

"Vain sijaisena... mutta pakko kai sut on hoidella kun kerta menin tähä suostumaa", Ichiro totesi välinpitämättömän oloisesti, Kaguran huomioidessa ettei hän näyttänyt olevan ihan omimmillaan henkivartijan roolissa. Hän oli koko tähänastisen taistelun aja päässyt toimimaan etulinjassa, joten taakse joutuminen tuntui turhauttavalta, etenkin kun tiesi, että Shion epäilemättä olisi pärjännyt ilman minkäänlaista vartiointiakin. Sentään tämä välikohtaus toi tähän takalinjan tylsyyteen jotain vaihtelua, mutta sillä hetkellä Ichiro arveli, ettei toimintaa riittäisi kovinkaan pitkäksi aikaa. Kaguran sitten lähtiessä syöksyyn häntä kohti kolme kunaita kädessään, ei Ichirokaan aikaillut toimia vaan samassa mies ojensikin toisen kätensä Kaguraa kohti ja kutsui toisessa kädessään olevasta sinetistä esiin ruoskan, jonka heilautti sitten tottuneesti kohti Kaguraa, tarkoituksenaan ohjata ruoska kietoutumaan kunoichin ympärille, niin ettei tämä kykenisi liikkumaan.

Ichiro
Hp: 100
Ch: 185
Nopeus: 11
Muuta: 3p sähkö, 7p asetekniikat, chakramiinukset asetekniikoihin
*Ruoskasidonta, kestää 28 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3609Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen asevalinta viittasi lähitaistaistelijaan, saaden Kaguran muuttamaan suunnitelmaansa. Haluamatta jättää keräämäänsä vauhtia hyödyntämättä kunoichi nosti toisen kätensä asetta kohti, samalla jännittäen toisen kunaiden heittoa varten. Läpi kuultavan seinämän ilmaantuessa hidastamaan ruoskaa, Kagura syöksähti sivulle, singoten tehostetut räjähdelappunsa Ichiron riesaksi.
"Epäilempä, et pakko ei tuu siit mil tehtäväl satut olee", seuraten tarkasti vihollisen reaktioita, kunoichi aktivoi tehostetut lappunsa itse sopivalla etäisyydellä. "Sil sait vastaas elämäs suurimma haasteen: mut."

Hp: 57
Ch: 196
Nopeus: 19
Räjähdelaput: 7kpl
*Tate Kekkai (Blvl4), suojas 18
*O-ba-doraibu (Blvl4) nopeutti aseen tieltä loikkaamista ja räjähdekunaiden heittoa&laukaisua, Mabakudan Fuuinilla (muotona ryhmäkytkentä aka monien aktivoiminen yhtäaikaa) tehostetut laput tekeepi yht. 66dmg
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3617Viesti Southpaw »

Vastustaja loi eteensä jonkinlaisen seinämä joka esti ruoskaa kietoutumasta tämän ympärille. Kaiken lisäksi tämä vielä heitti häntä kohti kädessään olleet kolme kunaita. Taidokkaana kenjutsun käyttäjänä Ichiro ei kuitenkaan hätkähtänyt vaan nopeasti tämä jälleen avasi kädessään olevan sinetin ja laukaisi sitten yhdellä käden heilautuksella parven heittoaseita kohti Kaguran omia. Ichiron omien aseiden aiheuttama räjähdys suojasi miestä tehokkaasti Kaguran räjähdyksitä. räjähdysten seurauksena Ichiron heittoaseet sinkoilivat kuitenkin mikä minnekin ympäristöön, mikä tosin oli miehen tarkoituksin. Räjähdysten aiheuttaman savun suojissa, Ichiro teki Kaguran huomaamatta käsimerkin, joka sai maahan iskeytyneet aseet sähköistymään ja muodostamaan toistensa välille näkymättömistä sähkövirroista muodostuvan verkon. Joka kerta kun Kagura sattuisi kulkemaan kahden aseen välistä, tulisi tämä jatkossa saamaan sähköiskun.

Ichiro
Hp: 100
Ch: 150
Nopeus: 11
*Heittoase no jutsu + räjähdelaput, 28 aseista + 50 räjähdyksistä
*Sähköverkko no jutsu (Alvl5), 22 dmg joka kerta kun kulkee kahden aseen välistä (maksaa per vuoro joten tekiikka pysyy voimassa tästä eteenpäi ellen toisin kirjoita)
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3641Viesti LordVonKwaak »

Aseita vihollinen käytti edelleen, mutta muuten Kagura oli ymmällään: lähitaistelijaksi tämä ei koettanut millään tavoin lyhentää välimatkaa kaksikon välillä, mutta kaukotaistelijaksikaan mies ei ollut osoittautunut. Normaalissa kaksintaistelussa kunoichi olisi odottanut, keräten lisää tietoa viholisesta ennen suurten liikkeiden tekemistä, mutta nyt siihen ei ollut aikaa tietämättä miten muu ryhmä pärjäsi.
'Toimi Akimichiin, joten miks ei tähänkin?' Nagaren aktivoituessa Kaguran iho tummui harmaan rusehtavaksi ja tämän kädet alkoivat mutatoitua, muuttuen kunoichia itseään suuremmaksi, kaksipiippuiseksi tykinpiipuksi. 'Ei toi voi olla paljoa kovempi!'
Valtava energiapanos kiisi läpi ilman, valaisten hetken heijastuessaan suon pinnoilta, ennen iskeytymistään Ichiroa päin.
Ja jos sul o ninjutsuu, parempi näyttää se nyt.

Hp: 57
Ch: 144
Nopeus: 19
*Nagare auki
*Taihou (Alvl5, muodon kautta yhteyslaukaus) x2, dmg 66
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3644Viesti Southpaw »

Kaguran alkaessa tehdä jonkinlaista muodonmuutosta, otti Ichiro vyöltään lopulta yhden kääröistään ja levitti sen sitten auki eteensä. Mitä ikinä kunoichi sitten olikin tekemässä, hänestä tuntui, että se ei tulisi olemaan mikään pieni paukku. Kun Kagura sitten laukaisi häntä kohti suuren energiapanoksen, Ichiro kutsui kääröstään esiin suuren rautaseinän, joka jäi pystyyn hänen ja hyökkäyksen väliin, samalla kun mies peruutti seinästä hieman kauemmas. Kaguran energiapanos osui seinämään äänekkään kumahduksen saattelemana, mutta hetken kuitenkin näytti siltä että seinämä kestäisi hyökkäyksen voiman ja suojaisi häntä sen tuhovoimalta. Lopulta kaguran hyökkäys osoittautui kuitenkin hänen puolustustaan voimakkaammaksi ja Ichiro tajusi yllätyksekseen hänen seinämänsä alkavan kaatua ja päästävän loputa osan Kaguran tekniikasta läpi. Lennähtäessään jäljellä olevan energian voimasta taaksepäin, Ichiro keskittyi vimmatusti pitämään sähköverkkonsa toiminnassa ja sinkosi sitten nopeasti kädessään olevasta sinetistä parven senbon neuloja kohti Kaguraa, pakottaakseen tämän liikkeelle ja hänen sähkönsä uhriksi.

Ichiro
Hp: 84
Ch: 100
Nopeus: 11
*Sähköverkko no jutsu jatkuu, 22 dmg joka kerta kun kulkee kahden aseen välistä
*Rautaseinämä, suojaa 50 dmg
*Senbon neula no jutsu, 16 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3647Viesti LordVonKwaak »

Rauta seinämä ei Kaguraa hetkauttanut, tämän syöksähtäessä eteenpäin läpi neulasateen kovettuneen ihon kimmoittaessa aseet pois. Yhtäkkisen sähkövirran iskiessä läpi kunoichin kehon, tämä ampaisi kuin ammuttuna korkalle ilmaan - varmuuden vuoksi pois suosta, jota epäili sähköistetyksi.
Ilmassa lakipistettään saavuttava kunoichi kävi mielessään läpi kymmeniä skenaarioita, koettaen keskittyä taisteluun, suunnitella seuraavaa siirtoa ja ymmärtää mitä tarkalleen tapahtui, ajatuksissaan huomaamatta Nenkin välähtävän selkäpuolella, sulkeutuen kyllästettyään itsensä ylimääräisellä chakralla.

Hp: 40
Ch: 135
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*Kuraitoruyoroi (Blvl4) suojas 21
*O-ba-doraibu (Blvl4), pysäytti juoksun + pirusti lisää korkeutta ynnä nopeutta loikkaan suoraan ylöspäin
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3651Viesti Southpaw »

Kaguran ampaistessa jo ensimmäisen sähköiskun jälkeen ilmaan, Ichiro seurasi tätä katseellaan ja totesi, että sähkökentän ylläpito taisi olla turhaa vastustajan liikkuessa noin liukkaasti ja mukautuessa tilanteeseen vaivattoman oloisesti. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä ilmassa ollessaan kunoichilla ei olisi mahdollisuuttakaan väistää. Nopeasti Ichiro alkoikin tehdä käsimerkkejä, kutsuen ympärilleen useita kymmeniä erilaisia miekkoja, joiden terät rätisivät sähköistettyinä. Miehen saadessa tekniikkansa päätökseen miekat lähtivät kiitämään ilman halki kohti Kaguraa. Osumasta nainen saisi luonnollisesti sähköiskun ja samalla tämä jäisi myös avoimeksi hänen seuraavalle hyökkäykselleen.

Ichiro
Hp: 84
Ch: 67
Nopeus: 11
*Sähköistetyt miekat, 40-50 dmg + lamaantuminen
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3663Viesti LordVonKwaak »

Suo vai aseet? Ilmassa nuori kunoichi havaitsi suohon kylvetyn metallimäärän, ajatuksen saadessa vahvistusta vihollisen sähköistäessä lisää aseita. 'Hälläsen väliä.'
Tippumaan alkanut Kagura kovetti ihonsa valmiiksi, vihollisen koettaessa hyödyntää kunoichin ilma lentoa. Ichiron yllätykseksi ilmailun heikkous ei pätenyt sen taitajiin: viime hetkellä Kagura syöksähtikin ilmassa sivuun, syösten jälleen yhteyslaukauksen kenties tyrmistynyttä miestäpäin.

Hp: 40
Ch: 70
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*Kuraitoruyoroi (Clvl3), suojas 15
*O-ba-doraibu (Alvl5), suuttimien chakransysäyksellä liikku pois suurimman vahingon tieltä ynnä nopeutti Taihoun muodostamista
*Taihou (Alvl5, yhteyslaukaus = muoto) x2, dmg 66
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3667Viesti Southpaw »

Ichiro ehti olla jo varma osumasta kun yllättäen ilmassa olevan Kguran onnistui jotenkin liikkua ilmassa pois hänen hyökkäyksensä tieltä. Miehen leuka loksahti alas tyrmistyneenä tästä taidosta. Lisäksi kunoichi onnistui myös varsin nopeasti laukaisemaan samanlaisen energiapanoksen kuin hetkeä aiemmin. Ichiro ei ehtinyt kuin kohottaa hieman käsiään päänsä suojaksi, ennen kuin panos jo osui koko voimallaan, paiskaten miehen kivusta huutaen maahan. Jonkin aikaa maassa maattuaan, Ichiro alkoi kuitenkin vaivalloisesti kömpiä ylös, tehden jo seuraavaa tekniikkaansa. Nopeasti Ichiro siis teki käsimerkit ja ojensi sitten kätensä Kaguraa kohti. Samassa miehen käsistä lähtikin liikkeelle äänekkäästi rätisevä suuri sähköammus, joka toivottavasti osuisi kuin hänen aiempi miekkapommituksensa.

Ichiro
Hp: 18
Ch: 37
Nopeus: 11
*Sähköammus, 39 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3692Viesti LordVonKwaak »

Haluamatta väsyttää itseään liikaa, Kagura nappasi viimeiset kaksi etukäteen valmistelemaansa räjähdekunaita, syösten ne vihollisen tekniikkaa vastaan - räjäyttäen kummankin hyökkäykset taivaan tuuliin.
"Kerroppas palkka-apu", kunoichin kasvoille kohosi jälleen vino hymy: "Kenet palveluksessa haluut hautakives sut mainitsevan? Ei silläkö et te ette kaikki tulis maatumaan tänne suolle, mut kenties jos ilmotan su kohtalosa korkeamilles, ne ymmärtää olla puuttumatta tän maan sisäisiin tilanteisiin toiste."
Konohalaista entistä ryhmänjohtajaansa mukaillen kunoichi ei valehdellut, vaikka ei puhunut tottakaan. Vihollinen oli vahva ja kaikki vahvat olivat humioonottamisen arvoisia. Saamalla tietää kenet ulkopuolisen Dante oli palkannut auttaisi suunnattomasti arvioimaan paljonko tästä olisi Akumalle vielä vastusta. Kokemus oli myöskin opettanut, että monet sotilaalliset shinobit haaveilivat jättävänsä nimensä historiaan - olkootkin vaikka kuinka lyhyeksi aikaa. Ymmärtämättä mitä kuollut tekisi maineella, Kagura pystyi kuitenkin ymmärtämään miten kuolemaa edeltävä taistelu voisi soturia innostaa.

Hp: 40
Ch: 64
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*O-ba-doraibu (Blvl4) + Mabakudan Fuuin (Clvl3) x2, torjus sähkön iskemällä vähän päält 40dmg
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3697Viesti Southpaw »

Ichiro katseli jo hieman uupuneena kuina hänen sähkötekniikkansa torjuttiin Kaguran tehostettujen räjähdelappujen avulla. Mies suunnitteli jo jatkavansa hyökkäyssarjaansa, ollakseen antamatta Kaguralle aikaa hengähtää, mutta kunoichin sanat saivat hänet kuitenkin pysähtymään ja miettimään pitäisikö todella kertoa keneltä hän palkkansa sai.
"Paskat mä mitään hautakiveä halua", Ichiro tuhahti lopulta halveksivasti.
"Mutta jos nyt joku pakko on saada tietää ni palkan maksaa Itto-ryu", mies lisäsi, aukaisten seuraavaksi jälleen yhtä kääröistään. Alkoi olla aika lopettaa tämä ja sen tehdäkseen, mies päätti turvautua yhteen tuhisimmista tekniikoistaan. Hetkessä kääröstä sinkoutuikin Kaguraa kohti piikikästä tykinkuulaa muistuttava rautainen ase, joka lähelle päästessään räjähti ja toimisi sirpalekranaatin tavoin. Pienet rautapalat repisivät haavoja kunoichin kehoon ellei täm osaisi varautua räjähdykseen.

Ichiro
Hp: 18
Ch: 17
Nopeus: 11
*Piikkipallo, 28-33 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3729Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen mainitsema nimi ei kertonut Kaguralle mitään, mutta miehen ilmeestä päästellen tämän lausuessa nimen järjestö omasi ainakin Ichiron kunnioituksen. Samassa uusi hyökkäys oli jo tulossa, mutta kunoichi oli valmis. Nagaren helpottaessa muodonmuutoksia vanha kunnon Taihou oli valmis hetkessä, syösten energiapanoksen vihollisen hyökkäyksen läpi.
Epäillen yliarvioineensa tekniikkansa voiman sen heikentyessä huomattavasti vihollisen hyökkäyksen läpi mentäessä, Kagura lähti syöksymään kohti vihollista, koettaen pienentää kaksikon välistä matkaa hyökkäyksensä varjolla.

Hp: 40
Ch: 18
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*Taihou (Alvl5, yhteyslaukaus = muoto) x2, dmg 66 (eli noin. 33 Ichiroon)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3743Viesti Southpaw »

Kaguran iskiessä jälleen energiapnoksilla ja onnistuessa torjumaan hänen aseensa, Ichiro puolestaan oli kutsunut käteensä naginatan, jonka terän iski maahan kovalla voimalla. Tekniikasta syntyvä paineaalto puolustu miestä Taihoun jäljelle jääneeltä voimalta, mutta sillä hinnalla, ettei miehelle jäänyt enää paljonkaan chakraa, jota käyttä hyökkäämiseen. Lisäksi tekniikka ei riittännyt torjumaan Taihouta kokonaan vaan osa siitä pääsi kaikesta huolimatta läpi ja paiskasi miehen taaksepäin. Lopulta tämän yrittäessä nousta ylös, Ichiro joutui jäämään toisen polvensa varaan, sillä jalat eivät yksinkertaisesti enää kantaneet. Mielessään mies kävi sisäistä kamppailua siitä pitäisikö yrittää väsymyksestä huolimatta vielä jatkaa vaiko tunnustaako tappionsa.

Ichiro
Hp: 7
Ch: 5
Nopeus: 11

[Mun puolesta läpi. Jos haluut vetää hahmojen välille jotai dialogia noista Ittoryu seteistä ni saat hoitaa ite :D]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Haamujahti alkaa (Ax3)

Viesti: # 3797Viesti LordVonKwaak »

Toisen epäröidessä Kagura syöksähti tämän ohi, hipaisten miestä mennessään. Tummat kuviot peittivät Ichiron ennen kuin tämä huomasikaan, nauliten miehen paikoilleen.
"Itto-ryu kouluttaa suoraselkäisempää väkeä kuin kukaan täällä", Nagaren rauetessa Kagura tuni suunnatonta heikotusta, vaikkakin puri hammasta välttääkseen näyttämästä sitä. "Kerta oot paikkaamas jotakuta, tuun uskottavimmi kohtaamaa teikäläisiä useamminki. Ei yhtään huono tilanne."
Normaaliin ulkoasuunsa palanneena Kagura käveli liikunta kyvyttömän miehen vierelle, madaltuen tarpeeksi, että pystyi kuiskaamaan tämän korvaan: "Ei yhtään huono koska tiedän et se tuline tuuli hyypiö, joka pomppii jossain päin etulinjaa varmaanki, kuuluu samaan jengiin. Vinhaa, eikö? No, tässäpä jotain viel vinhempaa: voisin vaikka lyödä vetoa, et se on jollain taval kytköksis siihen Hyuuga äpärään, jolle mulla o kalavelkoja viel maksettavana."
Ichiron ymmärtäessä toisen puhuvan ryhmänjohtajastaan ja koko Itto-ryun johtajasta, mies olisi jähmettynyt, ellei olisi jo niin tehnyt valmiiksi sinetin toimesta. Kaguran antaessa sanojensa vaikuttaa - saatuaan varmistuksen mietteilleen miehen ilmeestä - Ichiron kasvoille levisi lopulta väkisin väänneety, mutta rehellinen hymy. Mitään tämä ei voinut sanoa, mutta tämän silmät kertoivat tarpeeksi.
"Oon tervetullut yrittämään?" Täydentäen mitä toinen ei voinut sanoa, Kagura hymähti huvittuneena. Samassa miehen selän takana piiloitellut käsi livahti Ichiron kurkulle, viiltäen sen kunailla auki aina luuhun asti. "Te ootte tervetulleita estämään."
Ichiron valahtaessa maahan vetämään viimeiset hengenvetonsa, Kagura katsoi tätä mitään sanomattomin ilmein. Mies oli liian vaarallinen henkiin jätettäväksi. Se oli selvää. Henkensä kunoichin puolesta antaneet ryhmäläiset olivat kuitenkin Kaguralla ensimmäisenä mielessä, eikä hän voinut välttyä ajattelemasta sen vaikuttaneen päätökseen. Tai kenties veljensä kohtalon jälkeen ajatus vihollisen raahaamisesta kuulusteltavaksi ei vain luonnostunut? Tietämättä itsekään todellista syytä, Kagura oli valintansa tehnyt, eikä tulisi katumaan sitä.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”