Esimiestä odottamassa (C)

Aikoinaan rauhallisen Jiro-saaren valtasi Ryuu Jinai, joka perusti saarelle oman kylänsä, Hebigakuren. Pitkälle saarelle levittyvä kylä on tunnettu rikollisten piilopaikka, mutta alueen maine on kuitenkin paranemaan päin...
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3280Viesti Piisamirotta »

Kun Hebira oli mennyt viemään rikollisen tajuttoman kehon tehtävänantajalleen, hän oli saanut tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Nuori nainen saikin tiedon, että hänen oli odotettava tietyssä paikassa esimiestä, jonka nimeä tai tarkkaa asemaa hän ei saanut tietää. Melko kauan odotettuaan Hebira kuuli askeleita ja hän näki kuinka nuorehko mies lähestyi. Käärmetär teki typerän virheen ja kysyi heti, että onko toinen hänen esimiehensä. Ovelasti tulija otti asenteen, että hän oli Hebiran esimies ja moitti nuorta naista siitä, että tämä puhui niin epäkunnioittavaan sävyyn. Tulija pyysi Hebiraa seuraamaan itseään syrjemmäs ja äkkiä tämä hyökkäsi Käärmettären kimppuun. Hebira kuitenkin jotenkin aisti tämän ja väisti toisen yllätyshyökkäyksen. "Arvasin, että et ole oikea esimieheni. Noh. Saan ainakin laillisesti tappaa sinut", Hebira sanoi viitaten itsepuolustuslakiin. Luonnollisesti hänen velvollisuutensa oli tuoda toinen oikeuden eteen, mutta tappaminen oli sallittua tällaisessa tapauksessa, koska itseään sai puolustaa väkivaltaisesti, etenkin murhatapauksissa. Nuori nainen ei tiennyt toisen motiiveista, mutta se ei ollut tärkeää. Taistelu syrjäisellä kujalla alkoi.


Vihu:
Statsit: 30 yhteensä
Muuta: ei omaa lemmikkejä tai summoneja, mutta tasoitukseksi on nuori chuunin ammattiedultaan, ei omaa kuitenkaan pisteitä, koska se menis melko törkeeks.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3336Viesti Southpaw »

"Hemmetti... Olisi pitänyt hyökätä huomaamattomammin", Hiroksi kutsuttu sarjamurhaaja kirosi itsekseen, samalla kun otti pari epäröivää askelta taaksepäin, nyt kun Hebira oli huomannut ja väistänyt hänen ensimmäisen hyökkäyksensä. Hän oli aikonut murhata vaaleatukkaisen, lähes albinoa muistuttavan nuoren naisen juuri vaaleutensa takia, aivan kuten oli tehnyt monille muillekin albiinoille tai albiinoa muistuttaville.
"En aio päästää sinua menemään!" Hiro huudahti lopulta lähes fanaattiseen sävyyn, ennen kuin heitti neljä shurikenia Hebiraa kohti.

Hp: 10
Ch: 20
Nopeus: 1

[Mul ei oo tällä hetkellä tarvetta npc:lle mut jos haluut mennä johonki ni mee vaikka Kwaakulle tänne]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3345Viesti Piisamirotta »

Hebiralla oli kova tarve näyttää kykynsä, joten tämä puhalsi välittömästi jonkin verran happoa toista kohti. "En ole menossa minnekkään", tyttö sanoi ja valmistautui kovaan otteluun. Näytti siltä, että vaikka Hebira olikin melko voimakas, tämä toinen ei olisi suupala. Olisi ehkä vain paljon parempi, että Hebiralla olisi saalis, kun oikea esimies saapuisi paikalle.

Hp: 11
Ch: 21
Nopeus: 1

Damage Futton: Sanrappasta: 6, otti shurikenit luonnollisesti mukaansa.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3359Viesti Southpaw »

Hebiran puhaltaessa happoaallon suustaan, päätti Hiro vastata siihen maatekniikoillaan. Nopeasti mies nostatti maasta pienehkön maamuurin, joka torjui suurimman osan Hebiran tekniikan voimasta. Aalto oli kuitenkin liian voimakas ja jonkin aikaa kestettyään maamuuri romahti kasaan, päästäen loput allosta vyörymään Hiron ylitse. Itsekseen irvsitellen, Hiro koetti ravistella itseään kuivaksi, hapon kirvellessä ihoa ikävästi, mutta suuntasi kuitenkin pian katseensa takaisin Hebiraan käsimerkkejä tehden. Hetkeä myöhemmin maasta kohosikin suurehko lohkare, joka lennähti ilman halki Hebiraa kohti.

Hp: 8
Ch: 12
Nopeus: 1
*Maamuuri, suojas 4 dmg
*Maalohkare, 7 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3360Viesti Piisamirotta »

Hebira luuli olevansa isokin kiho kun hän lähetti hihastaan käärmeet ottamaan kiven vastaan. Käärmettären ihmetykseksi käärmeet ottivat kyllä kiven kiinni, mutta murskaantuivat sen painosta ja katosivat kuten normaalisti jutsun jälkeen. Kivi jäi Hebiran ja Hiron väliin. Tilanne oli melko tasainen. Hebira odotti toisen siirtoa, olihan tämä hyökkääjä.

Hp: 11
Ch: 15
Nopeus: 1

Torju 7dmg
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3394Viesti Southpaw »

Hebiran käärmeiden onnistuessa pysäyttämään kiven, mutta murskaantuessa lopulta kaikesta huolimatta sen alle, Hirolta pääsi naurahdus. Kiven kuitenkin tiputtua maahan, mies teki käsimerkit ja jatkoi hyökkäystään seuraavalla tekniikallaan. Hetkessä kaksikon väliin pudonnut kivenlohkare alkoi hajota pienemmiksi ammuksiksi, jotka syöksyivät ilman halki Hebiraa kohti. Parhaansa mukaan Hiro pyrki tähtäämään lohkareet mahdollisimman arkoihin paikkoihin, saadakseen aikaan suurimman mahdollisen vahingon.

Hp: 8
Ch: 8
Nopeus: 1
*Maa-ammukset, 4-6 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3397Viesti Piisamirotta »

Käärmetekniikka ei ehtisi torjumaan hyökkäystä, mutta happo kyllä ehtisi. Hebira puhalsi suustaan happoaallon, joka torjui hyökkäyksen kokonaan, yhtä pientä kiveä lukuunottamatta, joka osui nuorta naista kylkeen nesteen hieman ohjattua sen alkuperäistä liikerataa. Käärmetär ei hyökännyt, vaan rupesi miettimään strategiaa. Tämä saattoi kostautua, sillä toinen sai tilaisuuden hyökätä voimalla.

Hp: 10
Ch: 11
Nopeus: 1

Futton: Bakushouha torju 5
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3431Viesti Southpaw »

Hebiran jättäessä vastahyökkäyksen tekemättä, Hiro ei epäröinyt käyttää tilaisuutta hyväkseen hyökätäkseen. Vaaleaverikkö oli saatava hengiltä ja tämän tehtävän suorittaakseen mies päätyi heittämään kaksi räjähdekunaita kohti Hebiraa.

Hp: 8
Ch: 8
Nopeus: 1
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3438Viesti Piisamirotta »

Hebira halusi yllättää toisen ja hyökkäsi räjähdekunaiden läpi. Hän sai kunait hieman kauemmas omilla kunaillaan, mutta kärsi silti räjähdyksestä. Tyttö oli kuitenkin tullut teknisesti räjähdyksen läpi suoraan kohti Hiroa. Hän puhalsi happoaallon toisen päälle. Hyökkäys saattoi tulla yllätyksenä ja se oli tarkoituskin.

Hp: 6
Ch: 6
Nopeus: 1

Damage: 6
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3475Viesti Southpaw »

Hebiran taktiikka toimi ja tämä pääsi helposti yllättämään Hiron happoaaltonsa avulla syöksyttyään sitä ennen räjähdyksen läpi. Tämän vuoksi Hiro ei ehtinyt suojautua kun happoaalto vyöryi hänen ylitseen ja alkoi ikävästi kirvellä ihoa. Tuskaisesti ähkäisten Hiro kuitenkin päätti jatkaa taistelua ja yrittää saada Hebiran hengiltä. Nopeasti mies teki pitkän käsimerkkisarjan, jonka aikana ilmaan miehen viereen alkoi muotoutua kivinen keihäs. Kun Hiro lopulta sai käsimerkkinsä valmiiksi, keihäs lähti syöksymään ilman halki kohti Hebiraa.

Hp: 2
Ch: 3
Nopeus: 1
*Kivikeihäs, 7 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3476Viesti Piisamirotta »

Toisen hyökkäys oli voimakas, mutta Hebira oli valmiina. Tytön kädestä tuli ulos neljä käärmettä, joista kaikki tuhoutuivat keihääseen, joka jatkoi osuen Hebiraan; välittömästi tämän hyökkäyksen jälkeen käärmettären toisesta kädestä tuli ulos neljä käärmettä, jotka purivat Hiron kehoa.

Hp: 3
Ch: 0
Nopeus: 1

Ekat käärmeet torju 4dmg, tokat tekee 4dmg.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3500Viesti Southpaw »

Hiro ehti hetken olla varma siitä, että hänen keihäänsä tekisi tehtävänsä, mutta jälleen kerran Hebiran onnistui kuitenkin puolustautua äärmeidensä avulla. Vihaisesti irvistäen mies alkoi tehdä käsimerkkejä hyökätäkseen uudelleen, mutta Hebira osoittautui kuitenkin nopeammaksi. Ennen kuin Hiro ehti tehdä tekniikkaansa loppuun, kunoichi oli jo lähettänyt käärmeet hänen kimppuunsa. Kiitos käärmeen puremien, Hiron voimat lopulta hiipuivat ja tämä vajosi tajuttomana maahan. Hebira oli jälleen selvinnyt yhdestä hankalasta tilanteesta.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Esimiestä odottamassa (C)

Viesti: # 3535Viesti Piisamirotta »

Hebira oli yllätyksekseen melkein hävinnyt taistelun. Hän jäi odottamaan esimiestään. Nuori tyttö ei uskaltanut lähteä paikalta, sillä esimies voisi luulla, että hän oli paennut tai jotain muuta.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Hebigakuren kylä”