Varustevarkaissa (A/A/A)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3436Viesti Southpaw »

Kagero oli juuri saanut jonkinlaisen haavan aikaan kun huomasi Akimichin liikahtavan. Kääntäessään katseensa ylöspäin nainen ehti huomata kohti tulevan valtavan käden ennen osumaa. Tietäen kuitenkin ettei ehtisi väistää, Kagero kääntyi ja kohotti miekkansa, yrittäen iskeä käden sen avulla kauemmas. Akimichin suuren koon vuoksi Kagero sai kuitenkin huomata yrityksensä turhaksi ja pian nainen paiskautuikin kauemmas Akimichin iskun voimasta. Naisen lopulta noustessa taas jaloilleen hän pisti merkille kuinka vastustaja alkoi jälleen kutistua oikeaan kokoonsa. Nopea vilkaisu Kaguraan paljasti tekniikan murtumisen olevan luultavasti tämän ansiota. Tyytyväisenä tilanteeseen, Kagero kävi uuteen hyökkäykseen heittämällä neljä kunaita miestä kohti. Tavoitteena oli nyt vain kiinnittää Akimichin huomio häneen, jotta Kagura saisi perille toisenkin osuman.

Hp: 39
Ch: 20
Nopeus: 14
*Shosen, suojas 11 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3464Viesti LordVonKwaak »

Osaamatta arvioida vihollisen vammojen vakavuutta - kunoichi oli tavannut hyvinkin sitkeitä shinobeja, mutta nyt vastassa oleva sai kaikki aikaisemmat näyttämään korkeintaankin naurettavilta - suohon laskeutuvan Kaguran toinen käsivarsi mutatoitui jälleen, ampuen yhteislaukauksen kaksipiippuisesta suuttimestaan.
Tietämättä vihollisen taistelukuntoa kunoichi vältti iskemästä liian suurella voimalla, välttääkseen väsymästä itse. Nagaren auki pitäminen järsi myöskin ylläpitäjänsä mieltä tyhjillä lupauksillaan voimasta: Ueden'atsun aktivoiminen voisi ratkaista tilanteen kerrasta, se tuntui sanovan, mutta Kagura ei luottanut siihen. Sen enempää kuin tietämättä kaikkea vihollisesta, kunoichi ei halunnut nojata voimaan, jota ei vielä täysin hallinnut - saatika ymmärtänyt.

Hp: 57
Ch: 55
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*Taihou (Blvl4, yhteyslaukaus = muoto) x2, dmg 38
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3478Viesti Cross »

Kädentynkäänsä edelleen puristava Isao alkoi epäillä että oli aliarvioinut kaksi vastustajaansa, tai ainakin toisen näistä. Tämä ei vaikuttanut olevan aivan niin suorasukainen kuin useimmat tämän kaltaisen muodonmuutoksen omaavat henkilöt olivat, vaan tuntui kykenemään muuhunkin kuin vain mielettömään teurastukseen. Sen sijaan tämä tuntui kykenevän toimimaan hyvinkin kylmäverisesti ja hyödyntämään muitakin kuin vain mutatoituvan kehonsa ominaisuuksia, minkä hitaasta ymmärtämisestä vanha mies oli saanut jo maksaa raskaan hinnan. Hän epäili vahvasti ettei edes parhaat parantajat voisi saada mitään aikaiseksi hänen toisesta kädestään, mikä rajoitti huomattavasti käytettävissä olevaa jutsu valikoimaa.
Nopea vilkaisu ympärilleen osoitti myös ettei yhteenotto näyttänyt muutenkaan sujuvan hänen ryhmänsä kannalta suotuisasti, sillä kumpaakaan sen kahdesta muusta jäsenestä ei näkynyt enää missään. Sen sijaan vanhus huomasi Nanarin kirveen lojumassa maassa, mitä kunoichi ei varmasti olisi jättänyt sihen vapaaehtoisesti. Hammasta purren Geza keskittyi taas vastustajiinsa, huomatessaan toisen näistä aloittavan jälleen jonkin tekniikan muodostamisen. Huomaten ettei aikaa ollut enää hukattavana mies keräsi kaiken chakran mitä sillä hetkellä sai, muuntautuen jälleen hieman suurempi kokoiseksi ja loikkasi rynnäkköön kohti Kagurea. Otettuaan pari askelta kokenut shinobi ponnisti itsensä ilmaan ja kääriytyi kerälle, muodostaen kehostaan suuren nopeasti pyörivän pallon. Aloittaessaan pyöriä hänen hiuksensa venyivät myös nopeasti pituutta ja kovettuivat teräksenlujiksi piikeiksi, joidenka suojaamana hän sitten vyöryi eteenpäin. Toisen kunoichin kehostaan vapauttama chakrapurkaus ei riittänyt kuin hieman hidastamaan eteenpäin rymistelevää Isaoa, joka lisäsi kuitenkin melkein samantien taas vauhtiaan ja jatkoi hyökkäystään tyttöä kohti.

Isao Geza
5hp
3ck
9n
6p akimitchi tekniikoihin 4p lääkintä tekniikoihin +7ck per vuoro.
Baika no jutsu+ Nikudan Hari Sensha= 75dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3502Viesti Southpaw »

Vastustajansa kasvattaessa jälleen kokoaan, Kagero kohotti katseensa ylöspäin, seuraten hetken tarkoin mitä tämä suunnitteli tekevänsä. Kun mies sitten lopulta lähti rynnistämään kohti Kaguraa ja aloittavan pyörimisen, ei tarvinnut kummoistakaan päättelykykyä tajutakseen, että mies suunnitteli liiskaavansa Kaguran alleen. Estääkseen tätä tapahtumasta, Kagero muodosti nopeasti vastustajansa eteen kaksi jäämuuri, joiden avulla toivoi kykenevänsä suojaamaan Kaguraa. Kunoichi sai kuitenkin nopeasti huomata että jäämuurit vain hidastivat Akimichia muutaman kallisrvoisen sekunnin ajan, ennen kuin tämä jatkoi pyörimistään murskautuvien jäämuurien läpi kohti Kaguraa. Hän saattoi vain toivoa, että nuo pari sekuntia antisivat Kaguralle aikaa valmistautua selviämään tuosta jotenkin, sillä Kagero ei itse ehtisi juosta väliin ajoissa, jotta olisi voinut iskeä miekkansa pyörivään Akimichiin.

Hp: 39
Ch: 4
Nopeus: 14
*Aisu no tate x2, suojaa 26 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3505Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen käydessä päälle Kagura luopui ajatuksesta odottaa Taihoun jäljiltä kätensä palautumista. Kiihdyttäen nopeuttaa kunoichi nappasi viimeisen tehostetun räjähdekunainsa, heittäen sen Kageron luomsitä jääesteistä läpi rynnistävää Akimichia päin. Aktivoiden räjähdyksen nopetuensa rippeillä oikeassa kohdassa, Kagura syöksähti eteepäin. Palautumatta Taihousta entiselleen kunoichin koko käsi paisui tämän itsensä kokoiseksi, Kaguran ottaessa vastaansa vihollisen hyökkäyksen rippeet, iskien Akimichia sen lopuksi paisuneen nyrkkinsä koko voimalla.

Hp: 29
Ch: 13
Nopeus: 19
*Nagare, jatkuu
*O-ba-doraibulla (Alvl5) nopeutettu heitto ja aktivointi viimiseen Mabakudan Fuuinilla tehostettuun lappuun, hidasti/heikensi iskemällä 21dmg
Hakanai Hentai (Alvl5), dmg 35
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3509Viesti Cross »

Suuren kehonsa massan ja pyörimisvauhtinsa takia Isao kerkesi jo luulla että onnistuisi murskaamaan toisen nuista kahdesta aloitteliasta, jonka jälkeen voisi irtautua taistelusta ja hakea vahvistuksia jahtaamaan näitä kahta. Ikävä kyllä asiat eivät sujuneet aivan niin kuin olisi voinut toivia, sillä ensin hänen tielleen sattui jotain jääseinämiä, jotka hidastivat hänen vahtiaan jo huomattavasti. Ne eivät kuitenkaan vielä riittäneet lähimainkaan pysäyttämään miestä, joka jatkoi eteenpäin ja yritti kasata jälleen vauhtia liikkeeseensä. Ennen kuin kuitenkaan onnistui siinä tunsi Geza voimakkaan räjähdyksen iskevän itseään vasten ja sysäävän häntä takaisin tulosuuntaan, saaden samalla ppyörimis vauhdin pysähtymään. Sekään ei kuitenkaan vielä riittänyt ja ellei Kagura olisi itse syöksynyt palloa vastaan olisi sen muodostanut shinobi voinut vielä keretä saamaan vauhtinsa takaisin ennen törmäystä.
Nopea toiminta pelasti kuitenkin kunoichin nahan ja kiitos hitaaksi käyneen pyörimis nopeuden upposi tämän isku maaliinsa, sen sijaan että olisi tullut liikkeen sivuun kimmottamaksi. Parkaisten naiskaksikon vastustaja muuntautui omaksi itsekseen, jääden makaamaan maahan selällään. Hän ei kyennyt tuntemaan mitään vyötäröstään alaspäin, sillä tytön lyönti oli osunut häntä selkään ja riittänyt murtamaan sen. Järkyttyneenä Isao tajusi ettei kyennyt enää liikkumaan, saati sitten pakenemaan kertomaan liittolaisilleen tästä vihollispartiosta heidän selustassaan. Tietäen että enää oli vain yksi asia tehtävänä hän sulki silmänsä ja puraisi suussaan olevan tekohampaan hajalle, nielaisten sen sisältämän myrkkykapselin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3512Viesti Southpaw »

Hetken verran Kagero saattoi vain seurata avuttomana vieressä kuinka Kaguraa kohti syöksyvä Akimichi jatkoi hyökkäystään. Heidän tiiminsä onneksi Kagura ei kuitenkaan ollut mikään kokematon taistelija ja osasi hyödyntää kykyään aivan eri tavalla kuin tavalliset kirotun sinetin omaavat. Kun kunoichi lopulta oli saanut Akimichin pysäytettyä ja ja vastustaja oli palannut taas normaaliin muotoonsa, Kagero otti pari askelta mennäkseen viimeistelemään taistelukyvyttömän vastustajan. Kehon kuitenkin hervahtaessa täysin liikkumattomaksi, Kagero pysähtyi ja laittoi miekkansa takaisin selkäpuolellaan roikkuvaan huotraan. Vasta tämän jälkeen nainen alkoi katsella ympärilleen, todeten, että myös Kohaku ja Nuno olivat onneksi selvinneet omista vastustajistaan.
"Paras ottaa ne varusteet mitä otamme ja jatkaa matkaa ennen kuin tänne tulee lisää Danten miehiä", Kagero meni suoraan asiaan ja ryhtyi silmäilemään maassa makaavia ruumiita. Lopulta nainen käveli yhden kuolleen kunoichin, suurin piirtein hänen itsensä kokoisen ninjan luokse ja ryhtyi heidän muodostamansa suunnitelman mukaisesti riisumaan tämän varusteita pukeutuakseen niihin itse ja sulautuakseen siten paremmin Danten miesten sekaan mikli he sattuisivat kohtaamaan näitä lisää matkallaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Varustevarkaissa (A/A/A)

Viesti: # 3514Viesti LordVonKwaak »

Henkeään tasaava Kagura huomasi saman kuin Kagero ja antoi Nagaren sulkeutua. Kunoichi oli jo seuraamassa johtajansa esimerkkiä, kun äkkiä pysähtyi ja kääntyi takaisin Akimichin suuntaan. Miehen omattua yleensä lekureille tyypillisen chakran imentä kyvyn, Kagura ei aikonut jättää mitään varmuuden varaan, vaan viilsi ruumiilta kurkun auki. Ainakaan vanhus ei enää esittäisi kuollutta, vaan takuulla myös oli semmoinen.
Varmistuksen jälkeen Kagura liittyi muiden seuraan, haalien heikensäheittäneiltä myös heittoaseita kuluneiden ja aiemmin hankittujen ruostiesten tilalle.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”