Tiimi koossa jälleen (rope)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiimi koossa jälleen (rope)

Viesti: # 2997Viesti Southpaw »

Nunon luvatessa hoitaa vankina esiintymisen kaikesta huolimatta, kagero hymyili pikkumiehelle rohkaisevasti. Jollain tapaa hän oli otettu siitä että Nuno suostui kohtaamaan pelkonsa hänen pyynnöstään tällä tavalla, vaikka kukaan ei aikonut pakottaa tätä siihen. Kaguran sitten ehdottaessa, että he lähtisivät jo toteuttaman suunnitelmaa etsimällä sopivan partion jonka kimppuun hyökätä, Kagero nyökkäsi. Hänkin oli jo valmis lähtemään, sillä mitä pitempään he istuisivat tässä, sen suurepi todennäköisyys oli, että joku partio löytäisi heidät eikä päinvastoin. Vaikka toisaalta loppujen lopuksi sillä ei kai ollut merkitystä kuka löytäisi kenet jos lopputulos vain olisi se, että heillä olisi varusteet ja vihollispartiolla ei.

Kohakun kuitenkin saadessa vielä jotain mieleensä, Kagero pysähtyi ja jätti vielä toistaiseksi lähtökäskyn antamatta. Mietteliäänä kunoichi kuunteli pojan ehdotuksen siitä millaista taktiikkaa he voisivat käyttää. Jos se mitä susipoika kertoi, piti todella paikkansa, vaikutti siltä että Shion pystyisi käyttämään vain tietynlaisia ötököitä hyväkseen, joten kenties heidän ei tarvitsisi olla huolissaan rämeen jokaisesta pikku sittiäisestä. Ötököiden tuhoaminen siis todella vaikutti olevan paras keino toimia, elleivät he onnistuisi pääsemään jotenkin niiden ohitse lähietäisyydelle ja pakottamaan Shinia käyttämään miekkaansa ennenaikaisesti.
"Kuulostaa toimivalta taktiikalta, mutta meidän ongelmamme on kuitenkin se että meistä ainoa joka kykenee imemään chakraa ötököiden kaltaisesta kohteesta on Nuno. Meidän muiden on tuhottava ötököitä muilla tavoin. Emme voi kuitenkaan keskittyä pelkästään ötököiden tuhoamiseen, sillä jotenin pitää saada chakra riittämään myös ötököiden jälkeistä taistelua varten", Kagero huomautti. Hän itse toki pystyisi aiheuttamaan tuhoa ötököiden rivistöissä kylmyyden avulla, etenkin jos käyttäisi laajoja tekniikoita jotka saattaisivat osua myös Shioniin itseensä, mutta hän ei ollut varma kuinka laajaa tuhoa Kohaku ja Kagura kykenivät saamaan aikaan.

"Mutta luulen, että voisi olla hyvä jatkaa matkaa kuten Kagura jo ehdottikin. Ellette te kaksi tarvitse vielä lepoa?" Kagero sanoi seuraavaksi ja vilkaisi kysyvästi Nunoa ja Kohakua. Hänen ja Kaguran osalta tauko oli jo venynyt liiankin pitkäksi, mutta jos Nuno ja Kohaku olivat vielä väsyneitä, ei kai auttaisi muu kuin jäädä vielä aloilleen odottamaan, että nämäkin saisivat palautua vielä jonkin aikaa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Tiimi koossa jälleen (rope)

Viesti: # 2999Viesti LordVonKwaak »

Muistellen kohtaamaansa aburamea, ötököiden riittämätön lukumäärä kuulosti utopistiselta. Shion ei kuitenkaan ollut se sama aburame, puhumattakaan oliko tämä varsinaisesti Konohan aburame klaanista alkujansakaan. Maailma oli turhan laaja mahtuakseen siististi shinobien keksimiin luokituksiin.
"Jos ötököillä kestää... lisääntyä vai mitä ikinä, laajalle iskevät tekniikat tulee arvoon arvaamattomaa" Kagura summasi Kageron varmistaessa tarvitsisivatko Nuno ja Kohaku lepoa ennen metsästämään lähtöä. "Ei ainakaan mun vahvin laji, mut eiköhän siitäkin selvitä. Danten joukkoja napatessa tosin pitää muista jättää vaatteet ehjiksi ja mahdollisimman verettömiksi - ainakin ulkopuolelta."
Ulkoa tyyni kunoichi manasi mielessään: jos hän ei olisi voimiaan Rashoumon sinettinsä takia joutunut harjoittelemaan koko tekniikka arsenaaliaan uudestaan, laajamittainenkaan tuho ei olisi ongelma. Nyt asiaa oli kuitenkin myöhäistä surkutella ja vielä oli aikaa keksiä jotain korvaavaa.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiimi koossa jälleen (rope)

Viesti: # 3034Viesti Cross »

''En kyllä voi kehua osaavani kovinkaan montaa tekniikkaa jolla todella voisin tehdä vahinkoa suurta hyönteisparvea vastaan, mutta luulenpa tietäväni jonkun toisen keinon. Jos en ole väärässä noin parin tunnin matkan päässä täältä etelään pitäisi olla vanha maatilanraunio, jonne olemme kätkeneet jonkinverran varusteita ja ennenkaikkea sakeaa savua tuottavia palopommeja.'' Kohaku vastasi Kageron huomautukseen siitä että heillä ei ollut juurikaan keinoja tappaa Shionin käyttämiä hyönteisiä tehokkaasti. Hän tiesi etteivät nuo pommit olleet mitään parhaita aseita tarkoitukseen, mutta tiesi niiden savun tekevän ihmiselläkin hengityksen vaikeaksi ja huomattavasti pienemmillä ötököillä vielä pahemmaksi. Myös räjähdelappuun liitettynä moiset pommit voisivat olla tehokas ase heidän tarkoituksiinsa, sillä pommien sisältämä rasvaseos syttyi helposti tuleen ja käristäisi liekeillään varmasti parven jos toisenkin.
''Pommit voisi toimia, jos ovat enää siellä... Mutta minne mennäänkin olen kyllä valmis.'' Mietteliään näköinen Nuno vastasi, huomauttaen että Shionin kautta Danten joukot olisivat myös tietoisia susipojan mainitsemista kätköistä, kuten olivat aijemmin olleet tietoisia myös vedenpinnan alla olevista silloistakin. Senpä takia heidän ei kannattaisi elätellä turhan suuria toiveita löytävänsä niitä sieltä, vaikka hyökkääjillä ei välttämättä ollut tarvetta sen kaltaisille aseille, tai edes aikaa lähteä keräämään niitä kätköistään. Mutta se mitä he tekisivät olisi Ichirikin päätös ja Ningyou seuraisi tätä kuten Akuma oli käskenyt.
Hän oli toki uupunut kuten Kohakukin, mutta se ei ollut millään tapaa uusi kokemus. Kougaa seuratessaan kumpikin heistä oli tottunut jatkuvaan väsymykseen, nälkään, janoon ja viluun, minkä takia he jaksaisivat kyllä jatkaa kaikesta huolimatta. Levon aika koittaisi sitten joskus, sillä vaikka olisivat kuinka lopussa läntisen alueen entiset joukot eivät valittaisi siitä, tai luovuttaisi sen takia. Jos kunoichit kerta jaksoivat jaksaisivat näiden kaksi toveriakin, jotka kumpikin nousivat vaitonaisena ylös. Heistä nuorempi oli toki huomattavasti väsyneempi, sillä toisin kuin Nuno tämän kehoa ei ollut muokatta kestämään rasitusta ja palautumaan nopeasti vähäiselläkin levolla. Siitä huolimatta tämä ei näyttäisi omaa uupumustaan, mikä hänen mielestään tarkoitti heikkouden myöntämistä ja oli kertalaikkiaan sopimatonta saamansa kasvatuksen mukaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiimi koossa jälleen (rope)

Viesti: # 3050Viesti Southpaw »

Khakun kertoessa yllättäen parin tunnin matkan päähän kätketyistä pommeista, Kagero mietti kuulemaansa hetken. Kuten susipoika huomautti, oli mahdollista että pommit oli jo viety Danten joukkojen toimesta, mutta toisaalta tuskinpa haittaisi käydä ainakin vilkaisemassa. Kenties heillä oli onnea ja kätkössä olisi edelleen jotain mitä he voisivat käyttää hyväkseen.
"Hyvä on, saat näyttää tietä sinne kätkölle ja käydään katsomassa olisiko siellä jotain mitä voimme käyttää. Jos matkan varrella törmäämme johonkin partioon niin pysähdymme viemään heidän varusteensa", Kagero päätti lopulta. vielä hetken kunoichi katsoi mietteissään Kohakua ja Nunoa, jotka vakuuttelivat jaksavansa kyllä jatkaa. Kaksikko kieltämättä ei vaikuttanut aivan yhtä kuolemanväsyneiltä kuin hän itse oli ollut heidän alunperin tähän pysähtyessään, mutta siitä huolimatta kunoichi epäröi hetken. Hän ei halunnut kuitenkaan väsymyksen koituvan kenenkään tiimin jäsenen kohtaloksi tässä vaiheessa taistelua. Lopulta Kagero kuitenkin päätti uskoa kaksikon vakuutteluja ja antaa lähtökäsky.n Kunhan he pääsisivät asekätkölle he voisivat pitää tunnin tai kahden pituisen tauon, jotta Nuno ja Kohakukin saisivat vähän pitemmän tilaisuuden palautumiseen.
"Siinä tapauksessa jatketaan matkaa. Kohaku ja Nuno tietävät parhaiten missä tämä kätkö on, joten saatte näyttää tietä", Kagero päätti. Päästämällä Kohakun ja Nunon kulkemaan edellä, hän voisi ainakin varmistaa, että ryhmä kulkisi väsyneimpien jäsenten tahtiin, sen sijaan, että hän ja Kagura pakottaisivat kaksikon pysymään omassa tahdissaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiimi koossa jälleen (rope)

Viesti: # 3058Viesti Cross »

''Tulkaa perässä. Jos hyvin käy kerkeämme sinne ennen pimeäntuloa ja voimme varmaan viettää yön siellä?'' Puidenlehtien läpi näkyvän valon määrää hetken arvioinut Kohaku vastasi Kagerolle, joka oli juuri hyväksynyt hänen ideansa palopommien hakemisesta. Ryhmän johtaminen sinne jäisi alueen parhaiten tuntevan pojan tehtäväksi, joka pystyisi halutessaan pitämään heidät samalla poissa vihollispartioiden tieltä. Se ei ehkä olisi aivan heidän suunnitelmansa mukaista, mutta siitä huolimatta ainakaan hän ei olisi halunnut joutua vastatusten jonkun Danten joukkojen partion kanssa. Sillä vaikka susipoika pyrki näyttämään yhtä virkeältä ja vahvalta kuin muutkin, täytyi hänen myöntää omien voimiensa käyvän vähiin. Hän ei ollut kuitenkaan saanut nukuttua muuta kuin pari tuntia ennen leiriin tullutta hyökkäystä ja oli siitä asti valvonut nyt jo toistavuorokautta putkeen, taistellen samalla hengestään.
Aivan kuin olisi tajunnut pojan väsymyksen Nuno käveli tämän luokse ja laittoi joitain soikeita kellertävän vihreitä lehtiä tämän käteen. ''Piristävät.'' Tummat silmäpussit myös omien silmiensä alle jo saanut nälkiintyneen näköinen pikkumies totesi laittaen samoja lehtiä myös omaan suuhunsa, alkaen pureskella niistä matkanaikana imeskeltävää mälliä. Samalla hän kääntyi myös kunoicheja päin ja ojensi kädessään olevia lehtiä näille, mikäli tuntivat tarvitsevansa lepotauvostaan huolimatta jotain piristämään itseään.

Työntäessään kädessään olevia lehtiä takaisin vyöllään olevaan normaalia suurempaan varustepussiin Ningyoun käsi osui hänen sinne aijemmin tunkemaansa luista valmistettuun kaulanauhaan, jonka oli ottanut yhdeltä kuolleelta vuoristo klaanien jäseneltä ja ajatellut antaa Ichirikille anteeksipyyntönä. Hän ei vieläkään muistanut mitä halusi pyytää anteeksi, mutta uskoi sen silti olevan tärkeää. Mietteliäänä otsaansa rypistävä miesveti helyn esiin ja katseli sitä hetken aikaa, ihmetellen jälleen kerran siihen kaiverrettujen merkkien tarkoitusta. Lopulta hän kuitenkin kohotti katseensa esineestä ja asteli ryhmää johtavan naisen luokse, yrittäen miettiä mitä sanoisi tälle.
''Anteeksi aijempi...''Oli lopulta ainut mitä Nuno kykeni sanomaan, sillä ei edelleenkään tiennyt mistä tuo tarve johtui ja ei sen takia osannut kertoa yhtään tarkemmin miksi pyysi anteeksi. Samalla katseensa maassa pitävä pikkumies ojensi kädessään olutta kaulanauhaa kunoichia päin, aikomatta antaa tämän kaikesta huolimatta kieltäytyä tarjouksesta.
''Alkakaa jo tulla päivä ei kestä loputtomiin!'' Ningyoulta saamiaan lehtiä pureskelemalla olonsa taas energiseksi tunteva Kohaku sanoi hieman turhankin äänekkäästi, tajuamatta edes itse äänen saattavan kuulua yllättävänkin kauvas heidän ympäristöstään huolimatta. Lehdissä olevalla huumaavalla aineella oli kuitenkin omat pienet sivuvaikutuksensa, joista yksi oli juuri tämän kaltainen ajattelemattomuus ja varomattomuus. Siksi niiden jatkuvaan käyttöön sisältyi paljon riskejä ja ne olivatkin koituneet monen Kougan entisen alaisen kohtaloksi, vaikka olivatkin tehneet näistä lähes pysäyttämättömiä väliaikaisesti.Siitä huolimatta poika oli kuitenkin oikeassa ja tämän kehotusta seuraten Nuno sysäsi anteeksipyyntönsä Kagerolle, ennen kuin loikkasijo vähänmatkan päähän kerenneen lapsisotilaan perään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”