Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2184Viesti Southpaw »

Kiitos Ichiron vihjaaman vedenalaisen sillan, Kagero ryhmineen oli päässyt yllättävän nopeasti kohtaan, jossa heidän oli tarkoitus valmistella ansat vihollisen etujoukkoa varten. Kohakun pitäessä susiensa kanssa vahtia, Kagero, Ichiro ja Nuno kävivät töihin, puurtaen kukin väsymmättä yhteisen tavoitteen eteen. Kolmikko oli juuri saanut ansat peitettyä näkyvistä, kun Kohaku päästi varoittavan murahduksen, josta muut tiesivät heti, että he olivat saamassa seuraa. Nopeasti ryhmä liukeni paikalta, tarkoituksenaan livahtaa huomaamatta kauemmas ja jatkaa sovittuun paikkaan odottamaan hyökkäyskäskyä. Toinen paikalle tulleista tiedustelijoista kuitenkin onnistui jotenkin huomaamaan heidät ja ennen kuin Kagero kunnolla tajusikaan, he olivat saaneet tiedustelijat peräänsä, näiden yrittäessä ilmeisesti estää heitä varoittamasta muuta joukkoa vihollisen lähestymisestä.
"Ichiro, Kohaku. Te menette edellä sovittuun paikkaan odottamaan. Minä ja Nuno hoitelemme nuo kaksi. Jos minulle käy jotain enkä palaa niin jatkatte tehtävää Ichiron johdolla", Kagero päätti lopulta. Naamiolla kasvonsa peittänyt mies nyökkäsi myöntävästi, otettuna siitä, että Kagero oli valmis antamaan ryhmänjohtajan vastuun tälle jos jotain kävisi. Samalla Kagero myös vaistosi, että molemmat hänen uusista alaisistaan olivat positiivisesti yllättneitä siitä,, ettei Kagero ollut aikeissa käyttää heitä uhrattavina pelinappuloina sillä nainenhan olisi helposti voinut käskeä heidät pidättelemään vihollista. Sen sijaan tämä asettui kuitenkin itse ryhmän puolesta vaaralle alttiiksi.
Annettuaan nyt kuitenkin ohjeensa, Kagero käännähti nopeasti ympäri ja pysähtyi erään puun oksalle, heittääkseen neljä shurikenia kohti lähestyviä vihollisia. Jos se hänestä olisi kiinni, niin nuo kaksi eivät pääsisi raportoimaan havainnoistaan takaisi Danten pääjoukolle.

Tiedustelija 1
Statsit: 100
Nopeus: 7

Tiedustelija 2
Statsit: 100
Nopeus: 7
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2191Viesti Cross »

Kageron käskettyä susipojan ja naamiomiehen jatkaa matkaa pääjoukon kanssa sovittuun väijytys paikkaan, loikkasi Nuno lähimmän puun oksiston suojaan väijyksiin. Siltä hänellä oli hyvä paikka tähystää kapeaan maa kaistaletta pitkin kulkevaa polkua, jota he olivat käyttäneet perääntyäkseen. Heidän aijemmin käyttämä veden alla oleva silta olisi ollut varmasti nopeampi tapa, mutta samalla se olisi saattanut paljastua myös heidän perässään oleville tiedustelojoille. Maalla oleva polku ei varmasti olisi jäänyt näiltä huomaamatta, vaikka ennen pitkää kyllä johtaisikin umpikujaan, tai siltä se ainakin useimmista vaikuttaisi.
Liikkumattomana oksalla puunrunkoa vasten painautuneena kyyhöttävä Ningyou katseli kuinka kaksi kapean polun reunoilla juoksevaa shinobia lähestyi häntä ja Ichigiriä, vaikuttaen siltä etteivät olleet ainakaan vielä huomanneet väijyksissä olevia vastustajiaan. Jokaisen tulijoiden ottaman askeleen myötä tuntui pikku shinobin innostus ja verenhimo kasvavan, joka sai tämän nahkan alla olevat rihmat liikehtimään levottomasti. Näytti aivan siltä kuin rihmoilla olisi ollut oma mielensä, eivätkä ne olisi uskoneet maltillisesti paikallaan pysyvää Nunoa.
Lopulta miehen itsehillintä kuitenkin petti ja tämä hyökkäsi vastustajakaksikkoa kohti mustat rihmat esiin pursuten, lähettäen ne yhdellä kädenheilautuksella vastustajia päin. Tämä ei ollut luultavasti aivan mitä Kagero oli suunnitellut heidän jäädessä väijyksiin, mutta jotain mihin tämän olisi luultavasti hyvä alkaa tottua. Ningyou omasi kyllä sinäänsä hyvän itsehillinnän, mutta unohti kuitenkin helposti syyn itsensä hillitsemiseen ja saattoi siksi toisinaan toimia hyvinkin arvaamattomasti.

Kestävyys:65
Chakra:113
Nopeus: 16
Kuroito: Kiru=28dmg
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2239Viesti sumufani »

Hazi ja Kedai olivat psyykaneet toisiaan tälläisiä tilanteita varten ja vaikka Nunon hyökkäys tulikin hieman yllättäen Kedai nosti nopeasti toisen kätensä kämmenen osoittamaan hyökkääjää. Kedai vastasi tuleen Zankyokukuuhallaan*, joka varmasti lenättäisi toisen takaisin päin ajattelemaan tekemisiään uudestaan.
''Ole valppaana Kedai. Niitä on varmasti useampi täällä.''
''No mikset sitten tee asialle jotain?''
Kedai vastasi pieni hymy huulillaan ja Hazi alkoikin jo tehdä sinettejä tätä tarkoitusta varten. Saatuaan ne nopeasti tehtyä alkoi maastoa peittää sankka sumu ja kaksikko vetäytyisi hieman edullisempiin asemiin.

Hazi
40 hp
53 chk
7 np
6p genjutsuun(+3/-3)
4 np vesi ninjutsuun(+2/-2)
+ 3chk/per vuoro
Kirigakure no Jutsu
Kirigakuressa kehitetty tekniikka. Ninja tekee käsimerkit ja taistelualueelle muodostuu sankka sumu, jota voidaan käyttää esim. piiloutumiseen tai salamurhaamiseen.
Taso: B4
Vaikutus: Muodostuu todella sankka sumupilvi kymmenien metrien laajuiselle alueelle.
Chakra: -12/vuoro
Muoto: Sumu on sakeaa ja häiritsee sensori ninjoja, että he eivät pysty sanomaan missä vihollinen on.

Kedai
30 hp
61 chk
7 np
10p tuuli jutsuihin(+4/-4)
+ 1 chk/per vuoro
+2Dmg tuuli jutsuihin
Zankyokukuuha
Zankuuhan kehittyneempi ja voimakaaampi versio. Ninja luo ilmaputkistaan valtavan voimakkaan ilma-aallon, joka tuhoaa kaikkea hänen edessään yli kymmenen metrin säteellä.
Taso: B4
Chakra: -10
Damage: 15(+ noi edut yms=22dmg)
Muoto: Jutsu lennättää kohteen hyvän matkaa taaksepäin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2244Viesti Southpaw »

Nunon hyökätessä jo eteenpäin, Kagero oli aikeissa huutaa tämän perään, mutta oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Nuno oli näkyvillä ja toinen heidän takaa-ajajistaan kohotti kätensä ja päästi jonkinlaisen ilmahyökkäyksen käsistään, jonka avulla tarkoitus oli ilmeisesti paiskasta Nuno taaksepäin ja samalla pois paiskautuivat myös shurikenit jotka hän oli hetki sitten heittänyt. Koska Nuno oli jo paljastanut heidän jääneen taistelemaan, ei Kagero nähnyt syytä pysytellä enää piilossa vaan syöksähti omalta paikaltaan puun oksalta Nunon taakse ja nappasi miehestä kopin estääkseen tätä lentämästä hallitsemattomasti päin rämeellä kasvavia puita. Laskiessaan Nunon lopulta alas, nainen pisti merkille, heidän ympärilleen kohoavan sumun.
"Ole varuillasi ja pysy lähellä. On parempi ettemme erkane toisistamme tässä sumussa, jotta emme luule toisiamme vihollisiksi", Kagero sanoi Nunolle vaimeasti, samalla kun koetti ympäristön äänien perusteella kuunnella missä suunnassa heidän vastustajansa olivat.

Hp: 35
Ch: 45
Nopeus: 7
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2246Viesti Cross »

Eteenpäin ilman halki hyökkäävä Nuno näki toisen vastustajansa kohottavan kätensä itseään kohti ja samassa hän jo tunsikin voimakkaan tuuli hyökkäyksen paiskaavan itsensä voimalla taaksepäin. Useimpien kohdalla hyökkäys olisi varmasti murtanut luita ja aiheuttanut pahoja sisäisiä vahinkoja, mutta ei onneksi hänen kohdallaan. Kiitos pikkumiehen erikoisen ruumiinrakenteen tämä paiskautui räsynuken lailla taaksepäin, ollen vähällä törmätä paksurunkoiseen puuhun, tullen kuitenkin onneksi piilostaan myös esiintulleen Kageron pelastamaksi.
Ilmalennon pysäyttäneen naisen käskiessä uutta alaistaan pysymään lähellään ja olemaan katoamatta heidän ympärilleen kohoavaan sumuun teki miehen mieli väittää vastaan, mutta muistaen vielä jotenkin Akuman kirjaimellisesti hänen päähänsä takomat käskyt, päätyi tämä vain murahtamaan jotain vastaukseksi. Ympäristöään tarkkailevan Ningyoun painautuessa matalaksi kaikkien neljän raajansa varaan, työntyi tämän vaatteiden läpi vielä lisää mustia rihmoja esiin, jotka heiluivat uhkaavasti tämän ympärillä.
Vaikka Nuno kuinka tähysti ympäröivää harmautta ja nuuhki ilmaa ei hän havainnut pienintäkään merkkiä tiedusteliakaksikosta, joka oli vetäytynyt näkösuojansa avulla uusiin asemiin. Ymmärtäen eläimelliseen tiolaansa taantumisesta huolimatta jollain tapaa tilanteen vaarallisuuden Ningyou valmistautui puolustamaan itseään ja selkänsätakana seisovaa kunoichia, ollen varma että ennemmin tai myöhemmin vastustajakaksikko yrittäisi hyödyntää sumua heidän yllättämiseen.

Kestävyys:45
Chakra:133
Nopeus: 16
//Jäi ilmeisesti tuo hyökkäys tewkemättä jote otin chakrat takasi//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2249Viesti sumufani »

Sumu hävisi yhtä nopeasti, kuin oli ilmennytkin. Hazi oli vain käyttänyt, sitä heidän kahden uudelleen asemointiin ja Kedai oli myötäillyt tätä päätöstä. Kaksikko odotteli kaikessa rauhassa, mitä tuleman piti ja Kedai puri peukalonsa kynttä. Niitä olikin kaksi. Hän oli nähnyt vilaukselta toisen näistä ja päällekäyjän omituisen käyttäytymisen. Selvästi toisella ei ollut kaikki kotona. HAzi sen sijaan seurasi, mitä Kedai teki ja oli valmiina tukemaan toista kädet lähekkäin toisiaan.

Hazi
40 hp
53 chk
7 np
6p genjutsuun(+3/-3)
4 np vesi ninjutsuun(+2/-2)
+ 3chk/per vuoro

Kedai
30 hp
61 chk
7 np
10p tuuli jutsuihin(+4/-4)
+ 1 chk/per vuoro
+2Dmg tuuli jutsuihin
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2255Viesti Southpaw »

Sumun hälvetessä lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, Kagero kohotti aavistuksen kulmiaan, miettien mitä vastustajilla oli mielessään. Näillähän olisi ollut mitä erinomaisin tilaisuus iskeä sumun turvin, mutta sen sijaan nämä heittivät kuitenkin näkösuojansa hukkaan ja paljastivat taas ympäristön heille.
"Mihin minä menisin piiloon jos olisin heidän asemassaan...?" Kagero mietti itsekseen, kiinnittäen lopulta katseensa rämeellä kasvavaan pitkään heinikkoon, jonka sekaan olisi helppo piiloutua. Myös lähellä kasvavien puiden oksat tarjoaisivat varmasti piiloutuessa jonkin verran näkösuojaa, joskaan ei läheskään yhtä paljon kuin pitkä aluskasvillisuus. Lopulta Kagero päätyi ottamaan käteensä kolme räjähdekunaita ja heitti ne laajalle alueelle eteensä, pyrkien savustamaan viholliset esiin.

Hp: 35
Ch: 45
Nopeus: 7
RL: 7/10
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2262Viesti Cross »

Kaikkien neljän raajansa varaan laskeutunut Nuno oli Kageron lailla yllättynyt nähdessään heitä ympäröineen usvan alkavan yllättäen hävetä, paljastaen heidän vastustajinaan olleen kaksikon siirtyneen vain hieman edellisestä sijainnistaan sen turvin. Mies ymmärsi toverinsa tavoin kyseessä olevan luultavasti jonkinsortin ansa ja nuiden edessä näkyvien hahmojen olevan vain syöttejä, mutta siitä huolimatta hänellä ei ollut mielessä mikään muu kuin iskeä samantien näiden kimppuun. Olisi ollut varmasti viisaampaa toimia kuten kunaita ympäriinsä paiskova kunoichi, mutta tuon kaltaiset tuhlaavat taktiikat eivät tulleet entiselle Kougan alaiselle edes mieleen.
Sen sijaan tämän vaatteiden alta työntyneet rihmat lennähtivät nopeasti eteenpäin ja tarttuivat kiinni puunoksista, vetäisten toisessa päässä olevan rääsyläisen nopeasti edessä näkyvää kaksikkoa kohti. Ilmalentonsa aikana agressiivisesti hyökkäävä pikkumies vetäisi kunain kumpaankin käteensä ja yritti sivaltaa niillä kumpaakin vastustajaansa, laskeutuessaan askeleen päähän näistä ja liukuessaan nopeutensa takia tiedustelijoiden välistä näiden alla olevan suuren kaatuneen puunrungon sammaleista pintaa pitkin.

Kestävyys:45
Chakra:123
Nopeus: 16
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2274Viesti sumufani »

Kedai aloitteli sinetit pikku hiljaa. Heidän piilopaikkansa tulisi paljastumaan pian. Hazi myös aloitti sinetit ja heidän kahden tullessa valmiiksi Hazi nousi ylös ja puhalsi valtavan määrän vettä vihollistensa niskaan, jota Kedai seurasi puhaltaen suuren tuulimyrskyn aallon perään antaen jutsule näin vielä lisää vauhtia. Kedai huohotti ja Hazi sirtyi toverinsa vierelle Puollustamaan tätä. Heidän onnekseen kunait olivat heitelty vika suntaan, mutta tuo sekopää oli tulossa oikeaan suuntaan, mikä oli yllättänyt toverukset. Nämähän saattoivat olla hyvinkin kovia vihollisia, mutta he olivat toivottavasti saaneet jotain vahinkoa aikaan.


Hazi
40 hp
26 chk
7 np
6p genjutsuun(+3/-3)
4 np vesi ninjutsuun(+2/-2)
+ 3chk/per vuoro

Kedai
30 hp
46 chk
7 np
10p tuuli jutsuihin(+4/-4)
+ 1 chk/per vuoro
+2Dmg tuuli jutsuihin

Kyougeki Daitoppa
Daitoppan tehokkain versio. Ninja kerää suuren määrän chakraa keuhkoihinsa manipuloiden sen ilmaksi ja puhaltaa kaiken ulos suurena tuulimyrskynä, joka heittelee kaikkea tiellään olevaa. Jutsu on niin tehokas, että se vie ilmat pihalle käyttäjältään ja siksi sitä ei voidakaan tehdä nopeasti kahta kertaa peräkkäin.
Taso: A5
Chakra: -16
Damage: 22(+4+2=28 dmg)
Muuta: Vie ilmat pihalle ja estää ensi vuorolla mahdollisten puhallusta vaativien jutsujen käytön.
Muoto: Tavaraa lentää ilmassa yhä enemmän.

Suiton: Bakusui Shōha
Ninja tekee käsimerkin ja puhaltaa suustaan valtavan määrän vettä, joka ottaa aaltomaisen muodon ja syöksyy vihollista päin murskaten tämän alleen. Halutessaan ninja voi lisäksi itse hypätä ratsastamaan aallon harjalla.

Taso: A5
Chakra: -30
Damage: 35(+2=37)
Muoto: Aalto nappaa mukaansa matkansa varrelta myös maassa olevat melko suuret kivet ja tukit.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2279Viesti Southpaw »

Vastustajien ryhtyessä paiskomaan jutsuja, nämä vihdoinkin paljastivat piilopaikkansa, jota kohti Nuno oli onneksi jo lähtenyt menemään. Jutsut olivat kuitenkin selvästi voimakkaampia kuin mikään mitä Kagero osasi. Nuno luultavasti kykenisi imemään chakraa tuulesta, mutta vesi jäisi todennäköisesti hänen hoidettavakseen. Keksimättä muutakaan puolustuskeinoa, nainen teki käsimerkit ja puhalsi suustaan oman vesiaaltonsa kohti eteenpäin syöksyvää vesimassaa. Kuten arvata saattoi, Kageron pikkuinen vesiaalto tuskin edes hidasti vastustajan tekniikkaa, joten keksimättä muutakaan pelastuskeinoa, Kagero muodosti eteensä suovedestä jäisiä piikkejä, jotka nainen pyrki kasvattamaan mahdollisimman suuriksi kyetäkseen kyyristymään itse niiden taakse. Vaikka kyse ei ollutkaan jäämuurista, arveli Kagero sen kuitenkin hoitavan tehtävänsä tässä tapauksessa ja suojaavan häntä edes tekniikan pahimmalta voimalta. Jonkin aikaa Kageron luomat jääpiikit kestivätkin ja pakottivat aallonmurtajan tavoin vesimassan jakautumaan kahtia, mutta lopulta tekniikan voima sai jääpiikit kuitenkin pirstoutumaan jolloin jäljellä oleva vesi vyöryi Kageron yli. Aallon kuitenkin laannuttua, Hazi saattoi nähdä Kageron seisovan itsepäisesti edelleen pystyssä ja lähtevän syöksymään päättäväisen näköisenä kohti vesininjaa. Nuno saisi hoidella tuon toisen.

Hp: 19
Ch: 30
Nopeus: 7
RL: 7/10
*Mizurappa, suojaa 8 dmg
*Dai Hissatsu Hyoso, suojaa 13 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2281Viesti Cross »

Eteenpäin hyökkäävä Nuno oli osannut varautua vastustajiensa vastahyökkäykseen ja olisi luultavasti kyennyt jopa selviämään siitä ilman Kageron apuakin, mutta siitä huolimatta apu oli aina tervetullutta. Vesiaallon lähtiessä purkautumaan toisen tiedustelijoista suusta loikkasi pikkumies sen ja eteensä muodostuvan jääseinämän ylitse, joutuen suoraan tuulihyökkäyksen tulilinjalle. Toisin kuin sen luoja oli ajatellut ei tekniikalla näyttänyt kuitenkaan olevan mitään tehoa näiden vastustajaan, sillä tuuli tuntui tyyntyvän aivan kuin itsestään kalpean miehen ympärillä ja mikä vielä oudompaa näytti tämän aijemmin saamat pienet ruhjeet paranevan melkein silmissä.
Laskeutuessaan tyyntymään alkavan vedenpinnan päälle neljälläraajalla edelleen liikkuva Ningyou oli jälleen täysissä voimissaan ja samantien tämän vaalean nahan alta työntyvät mustat rihmat syöksähtivät eteenpäin, pyrkien tarttumaan kumpaankin vastustajaan. Onnistuessaan siinä heittäisivät raivokkaasti viuhuvat mustat rihmat vankinsa vähänmatkan päässä olevia paksurunkoisia puita kohti, jotka tulisivat koostaan huolimatta luultavasti katkeamaan niihin lentävien kahden elävän ammuksen iskusta.

Kestävyys:63
Chakra:62
Nopeus: 16
Kuroito: Tsukamu= 36dmg ja 10-20ck
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2291Viesti sumufani »

Hazi käänsi huomionsa Nunoon ja toinen selvästi aikoi jotain, mihin Hazi alkoi tehdä sinettejä nopeasti ja nunon tarttuessa heihin Hazin onnistui saada katse kontakti. Kaksikko hajoaisi Nunon silmissä vesipisaroiksi ja Hazi heitti pillerin suuhunsa puraisten sen rikki. Kedai syöksähti kohden Nunoa, jonka aikana Hazi teki jo uusia sealeja ja tällä kertaa Nunon näkökentässä alkaisi taas näkyä sumua. Tosi asiassa genjutsua sekin ja tällä välin Kedai olikin jo tarpeeksi lähellä ja oli saanut ladattua putkiinsa uuden ammuksen. Tältä etäisydeltä isku osuisi toivottavasti nunon keskiruumiiseen ja saisi jotain aikaankin. Tämä olisi parasta mitä Kedai osasi ja hän toivoi sen onnistuvan.


Hazi
40 hp
22 chk
7 np
6p genjutsuun(+3/-3)
4 np vesi ninjutsuun(+2/-2)
+ 3chk/per vuoro

Kedai
30 hp
11 chk
7 np
10p tuuli jutsuihin(+4/-4)
+ 1 chk/per vuoro
+2Dmg tuuli jutsuihin

Hana kahen tonsou no Jutsu (Flower petal escape)
Jutsussa ninja tekee lyhyehköt käsimerkit, jonka jälkeen genjutsu aktivoituu. Ninjan keho hajoaa sadoiksi ja taas sadoiksi kukiksi (tai joksikin muuksi, vaikka lehdiksi jne...), tai vihollisesta se ainakin näyttää siltä. Tämän turvin ninja voi hyvin piiloutua hyökkäystä varten tai paeta. Tekniikka toimii, vaikka vihollisninja pitäisi kiinni esim. ranteesta tai muuten vain takaapäin otteella, jos vain käsimerkit ja jonkinmoisen näköyhteyden saa. Tekniikasta voi vapautua Kailla.
Taso: B4
Chakra: -7/vuoro(-3=4)
Muoto: Maksamalla jutsun maksun tuplana Hazi voi käyttää sen myös Kedaihin

Genjikiri
Genjutsutekniikka jossa ninja saa vastustajansa luulemaan olevansa erittäin sakean sumun ympäröimä, kuten Kirigakure no jutsussa. Tämä sumu kuitenkin on muodostunut vain jutsun kohteen mieleen ja jutsun tekijä pystyy luomaan vastustajan mieleen erinäisiä harhakuvia ja ääniä hämätäkseen tätä.
Taso: B4
Chakra: -7(-3=4) aloittaa ja jatkuu -5/vuoro

Kajou Zankuuha
Normaalista Zankuuhasta hieman poikkeava jutsu. Ninja luo ilmaputkistaan spiraalimaisen aallon, joka porautuu vastustajasta läpi. Jutsun vaikutusalue on huomattavasti normaalia pienempi, mutta ilma-aallon lävistyskyky on valtava.
Taso: A/A
Chakra: -35
Damage: 45 (vaatii osuman keskiruumiiseen tai päähän, muuten vähemmän)
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2293Viesti Southpaw »

Vesiaallon laannuttua, Kagero käänsi katseensa vihollisiin ja syöksähti kohti Kedaita, joka vaikutti tavoittelevan osumaa Nunoon. Kagero tiesi ettei ehtisi estää Kedaita ampumasta Nunoa, puhumattakaan siitä, että olisi itse ehtinyt suojaamaan toveriaan, joten naisen ei auttanut kuin luottaa siihen, että Nuno selviäisi ilmahyökkäyksestä itse. Kaikesta päätellen isku vaikutti kuitenkin voimakkaalta ja todennäköisesti heikentäisi Kedaita, joten Kagero lähti syöksymään miestä kohti, samalla kiskaisten toisen selkäpuolellaan roikkuvista miekoista esiin. Iskuetäisyydelle päästyään, nainen suuntasi nopean survaisun Kedain kylkeä kohti alaviistosta lähettääkseen tämän ilmalennolle, minkä jälkeen hyppäisi itse perässä ja Kedain yläpuolelle päästyään iskisi tämän miekallaan takaisin alaspäin.

Hp: 19
Ch: 21
Nopeus: 7
RL: 7/10
*Tsuishōsen, 15 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2295Viesti Cross »

Harmikseen hyökkäykseen käynyt Nuno sai huomata harovansa vain ilmaa rihmoillaan, vastustajakaksikon hajotessa kosketuksesta ja kadotessa näkyvistä. Tajuamatta kunnolla mitä oli juuri tapahtunut hän käänteli päätään ja nuuhki ilmaa, yrittäen löytää kadonneet vastustajansa ja päästä hyökkäämään uudelleen näiden kimppuun. Se oli kuitenkin turhaa, sillä yhtäkkiä nouseva sumu sokaisi pikkumiehen hetkessä ja jätti tämän lähes täysin puolustuskyvyttömäksi tulevaa hyökkäystä vastaan.
Maassa nelin kontin oleva mies näytti iskeytyvän maatavasten kuin jättiläiskouran liiskaama ötökkä tuuliaallon iskeytyessä häntä vasten, saaden ilman pakenemaan keuhkoista ja koko tämän erikoisen kehon painumaan kasaan. Edes Ningyoun kyky imeä chakraa ei riittänyt suojaamaan tätä, vaikka pehmensikin kyllä iskua huomattavasti ja luultavasti myös tarpeeksi pitämään tämän tajuissaan. Kiitos sen ja hyökkäyksen aiheuttaman kivun hän oli kykenevä toimimaan samantien, päästäen lukuisia mustia rihmoja pursuamaan ulos kehostaan. Viuhuen ilmassa ne lennähtivät tarttumaan kiinni Kedaista, joka oli myös apuun rientävän Kageron tähtäimessä. Toisin kuin naisella Nunolla ei ollut tarkoituksena leikata miestä tälläkertaa, vaan sitoa tämä paikalleen ja imeä loputkin tämän chakrasta, samalla kun tekisi tästä helpon kohteen kunoichille.

Kestävyys:33
Chakra:30
Nopeus: 16
Chakra Kyuuin jutsu= puolusti 25
Tsunagu+ Chakra Kyuuin jutsu= Sitoo vihun paikalleen ja imee siltä 22-32ck
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tiedustelijoiden kohtaaminen (A/A)

Viesti: # 2307Viesti sumufani »

Hazi ei ollut tilanteessa ihan mukana. Kedain hyökkäys ei ollut kuulunut suunnitelmaan. Hän ei saanut, mitään kontaktia kumpaankaan viholliseen eikä Hazi ollut opetellut äänen käyttöä aktivointiin, joten Kedai vain vilkaisi nopeasti Hazin suuntaan ja nyökkäsi toiselle merkiksi lähteä nopeasti pois. Hazi ymmärsi tämän ja uposi veteen. Hazi ilmestyi vajaan puolen kilometrin päästä vesilammikosta, jonka hän oli tehnyt päivän aikaisemmin. Hän lähti ilmoittamaan tunkeilijoista ja Kedain menehtymisestä.

Kedai
Kuollut

Hazi
40 hp
23 chk
7 np
6p genjutsuun(+3/-3)
4 np vesi ninjutsuun(+2/-2)
+ 3chk/per vuoro
//-2chk tuosta paon teosta//
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”