Akuman puheilla (rope)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2013Viesti Southpaw »

Nunon epävarman oloinen vastaus herätti Kagerossa hieman sääliä, mutta parhaansa mukaan nainen kuitenkin piilotti tunteen kasvoiltaan ja piti ilmeensä peruslukemilla, sillä tiesi että tunteita saattoi käyttää helposti hyväksi, jos vain osasi.
"Ei hätää, tulehan mukaan niin haetaan sinulle uusia varusteita. Ei ole hyvä lähteä tyhjin käsin", Kagero kehotti rauhallisesti, pyrkien luomaan seuralaiselleen edes jonkinlaisen tunteen siitä, ettei hän tulisi rankaisemaan tämän kaltaisista pikkujutuista. Tämän sanottuaan Kagero lähti johdattamaan Nunoa hetken matkaa heidän tulosuuntaansa, kunnes lopulta astui eräästä avoimesta ovesta sisään suureen varastoon. Vaikka aseita tosiasiassa oli tarjolla vain rajoitetusti, oli kaikki kuitenkin hyvässä järjestyksessä ja koko huone oli otettu tehokkaasti käyttöön, mikä loi illuusion siitä että aseita oli kaikille enemmän kuin tarpeeksi. kagero ei kuitenkaan astellut suoraan hyllyille ottamaan mitä tarvitsi vaan lähestyi sen sijaan yhtä vartijoista, jonka tehtävänä oli varmistaa että varusteita annettiin kaikille vain tietty määrä.
"Lähden uuden tulokkaan kanssa tehtävälle joten hän tarvitsee heittoaseita ja räjähdelappuja... Ja kummallekin ainakin viikon ruoka-annokset. Minä otan ruuan säilytettäväkseni", Kagero sanoi, vaimentaen kuitenkin ääntään hieman ouhuessaan ruuasta. Vaikka Nuno olikin saanut ruokaa juuri äskettäin ja vaikutti nyt ihan kylläiseltä, arveli Kagero olevan kuitenkin varmuuden vuoksi parasta, että hän ottaisi ruuan huolehdittavakseen ja antaisi Nunolle annokset aina silloin kun olisi aika pysähtyä syömään.
"Hetki vain", vartija vastasi ja jätti Kageron odottamaan, sillä välin kun kävi keräämässä Kageron pyytävät tavarat huonetta täyttäviltä hyllyiltä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2017Viesti Cross »

Kageron sanoessa että he voisivat käydä hakemassa Nunolle uusia varusteita varastolta, näytti mies rentoutuvan ja rauhoittuvan silmissä havaittavasti. Tämä oli ensimmäinen kerta hänelle kun tällaisista virheistä ei rankaistu, sikäli kun hän pystyi muistamaan. Kalpea ihoinen shinobi oli jopa hieman yllättynyt siitä kuinka vähällä selvisi varusteidensa kadottamisesta, epäillen jopa hetken aikaa että nainen yritti ystävyydellään vain houkutella hänet johonkin ansaan. Kunoichin onneksi miehen järjen ääni onnistui vakuuttamaan tämän siitä ettei kyse ollut kuitenkaan mistään sellaisesta, vaan yksinkertaisesti siitä että Akuman joukoilla oli huomattavasti enemmän varusteita käytettävissään. Sinäänsä se kävikin järkeen, sillä kaiken täällä näkemänsä jälkeen Ningyou ei voinut olla ihmettelemättä sitä yltäkylläisyyttä joka täällä näytti vallitsevan, kun tilannetta verrattiin Kougan hallinnassa olevaan alueeseen.
Nuno oli toki toisinaan tunkeutunut tiedustelu retkille muille alueille, mutta ei ollut koskaan todella ymmärtänyt kuinka erillainen tilanne niillä vallitsi. Jos olisi tajunnut sen ei hän varmaan olisi voinut olla ihmettelemättä kuinka kukaan ei ollut onnistunut vielä kukistaa Inuzukaa ja tämän laumaa, joka tuntui käyvän jatkuvaa selviytymis taistelua. Toisaalta juuri metsäisen seudun karuus oli varmasti hillinnyt kovimpia hyökkäys haluja, mutta auttanut siellä eläviä shinobeja tulemaan myös äärimmäisin häikäilemättömiksi ja vaarallisiksi.
Pikkumiehen pähkäillessä uuden ja vanhan herransa hallinnon eroja, olivat he Ichirikin kanssa saapuneet pienelle asevarastolle. Kuten avata saattaa heti heidän astuessa huonmeeseen loksahti Ningyoun suu auki ja silmät laajenivat hämmästyksestä, sillä hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta koska olisi viimeksi nähnyt näin valtavan määrän aseita kerralla. Yhdellä seinällä oli oli laatikoittain shurikeneja ja kunaita, kuten myös telineissä olevia erillaisia isompia teräaseita. Toisella seinustalla taas usean hyllyn täydeltä räjähdelappu arkkeja ja valolappu arkkeja, kuten myös rullakaupalla siimaa, ruukuittain lääkintä pillereitä, maljoja savupommeja. Viimeisellä seinustalla näytti olevan vain ovi, joka johti toiseen verhon peittämään huoneeseen. Kaiken tämän edessä oli kuitenkin pitkä puinen tiski ja sen toisella puolen suurikokoinen yrmeän näköinen vanhahko mies, jolle Kagero esitti heidän asiansa.
''Mmm... Jotain savupommeja ja lääkintä tarpeita olis myös hyvä saada... Hiilitabletteja ja muita vasta aineita yleisii myrkkyihi...'' Hetken aikaa huonetta ihmeteltyään tiskille myöskin kävelevä kalpea ja arpinen mies sanoi, tietäen hyvin kokemuksesta että ainakin Danten joukkoja vastaan kannatti olla varautunut erinäisillä vasta myrkyillä. Näiden johtaja oli erittäin pätevä myrkkyjen tekijä ja se taito oli melko yleisesti levinnyt myös tämän joukkojen parissa, minkä takia useimmat näistä suosivatkin erinäisiä myrkytettyjä aseita taistellessaan.
''Ehkä vähä kans ginsengin juurta, rohtokoision lehtiä, andienkrassia, ruusujuurta ja palsamiköynnöksen marjoja, ettei tartte ensimmäisenä alkaa ehtimää niitä.'' Jonkinverran myös lääkintään kiduttajana perehtynyt Nuno jatkoi listaansa, olettaen että myös Akuman joukot joutuivat turvautumaan ginsengin kaltaisiin alkukantaisiin lääkeaineisiin chakran palauttamiseksi ja paranemisen nopeuttamiseksi taisteluiden välillä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2018Viesti Southpaw »

Kageron kasvoille hiipi pieni hymy Nunon selkeästi ihastellessa heidän asevarastoaan. Nainen tunsi olevansa ylpeä siitä, että hänelle jokapäiväiset asiat tekivät Nunoon tuollaisen vaikutuksen, olkoonkin että Pohjoisen hallinnossa oli omat vikansa ja jos lähti vertaamaan Otogakuren ulkopuoliseen maailmaan, heidän elämänsä ei varmasti silloin olisi vaikuttanut niin hohdokkaalta.
Ningyon seuraavaksi alkaessa kertoa yksityiskohtaisemmin toivomuslistaansa varusteiden suhteen, Kagero otti vastaan tiskin takana olevan vartijan antaman ruokatarvikkeita sisältävän käärön ja seurasi sitten huvittuneena kun vartija tuli tiskin toiselle puolelle ja ryhtyi keräämään Nunolle jonkinlaista perusvarustusta joka heiltä liikenisi antaa Nunon käyttöön. Innokkaan miehen kuitenkin päästessä kasveihin asti, vartija vilkaisi Nunoa kuin koettaen vaientaa tämän.
"Me olemme asevarasto emmekä mikään apteekki. Jos haluat kasveja niin etsit itse luonnosta. Me pystymme antamaan vain pillereitä paranemiseen ja chakran palauttamiseen", vartija murahti ja ikään kuin sanojensa vakuudeksi otti eräältä hyllyltä kaksi pientä pillerirasiaa, jotka sujautti kädessään olevaan kunailaukkuun, muiden keräämiensä tavaroiden seuraksi. Lopulta saatuaan aseiden lisäksi kerättyä myös hiilitabletit ja yleisimmät vasta-aineet, vartija sulki kunailaukun ja ojensi kunailaukun Nunolle.
"Siinä pitäisi olla kaikki mitä tarvitset. Voit tarkistaa itse", vartija totesi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2019Viesti Cross »

Asevarastoa vartioivan miehen kääntyessä kommentoimaan Nunon lääke aine tilausta ja kertoessa ettei mitään niistä löytyisi, aikoi pikkumies ensin kysyä hämmästyneenä miten näin yltäkylläisessä paikassa ei olisi nuita saatavilla. Ennen kuin hän kuitenkaan kerkesi sanoa mitään täydensi vartia että erinäisiä pillereitä kyllä löytyisi, joiden huomattavasti alkeellisempia muotoja mainitut yrtit olivat olleet. Pillereissä olisi juurikin nuiden samojken kasvien vaikuttavia ainesosia, mutta huomattavasti jalotstetummassa ja tehokkaammassa muodossa. Kougan alueella moisia ylellisyys tuotteita oli kuitenkin vielä vähemmän kuin käyttökelpoisia aseita, minkätakia monet Ningyoun kaltaiset henkilöt olivatkin opetelleet käyttämään saatavilla olevia kasveja korvikkeeksi.
Hämmästyneenä ja suu hieman avoinna pikkumies katsoi ensin edessään olevaa varastomiestä ja sitten vierellään olevaa Kageroa, nyökäten kummallekkin näistä hyväksyvästi. ''Pillerit käy...'' Hän sanoi tyytyväisen oloisena, seuraten samalla kuinka vanha mies kasasi tavaraa hyllyistä toisessa kädessään olevaan pieneen varuste pussiin. ''Teiltä ei taida puuttuu mitää?'' Nuno kuiskasi vierellään olevalle hieman hymyilevälle kunoichille, haluamatta häiritä omissa silmissään ainakin erittäin anteliaalta vaikuttavaa vartiaa. Tämä nimittäin näytti täyttävän varustepussin mitä erillaisimmilla hyöty esineillä, joista puoliakaan ei ollut löytynyt hänen aijemmasta pussistaan.
Lopulta pussi näytti olevan täynnä ja mies ojensi sen välinpitämättömän näköisenä kalpealla shinobille, joka näytti sillähetkellä olevan itse kiitollisuus. Pitkästä aikaa hänellä oli yllinkyllin aseita, räjähteitä ja muita hyödyllisiä esineitä, joita hyödyntää taistelussa rihmojensa lisäksi. Senpä takia hän ei kehdannutkaan alkaa penkoa saamaansa pussia täällä ja osoittaa epäilevänsä sen antajan sanaa, koska pelkäsi että tämä saattaisi siitä suuttuessaan jopa ottaa tavarat takaisin. ''Luotan kyllä että kaikki löytyy.'' Sädehtiväsilmäinen ja leveästi hymyilevä Ningyou vastasi, pitäen pussista molemmin käsin kiinni, ettei vain hävittäisi sitä samantien.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2021Viesti Southpaw »

Nunon kysyessä puuttuiko heiltä mitään mitä saattaisi tarvita, Kagero joutui miettimään hetken. Hän itse oli aina tarvittaessa saanut heittoaseita ja räjähdelappuja taisteluissa menetettyjen tilalle. Toisaalta hän oli kuitenkin ainakin tällä hetkellä Akuman ja Shishion suosiossa joten joidenkin esineiden hankkiminen oli hänelle helpompaa kuin muille.
"Noh... joistain lääkintätarpeista kai on pulaa. Puudutusaineista ja sellaisista mitä käytetään leikkauksissa. Ja tietty isompia aseita kuten miekkoja ja sellaisia voisi olla enemmänkin. Suurin osa näistäkin on tosi vanhoja kun ei ole pystytty hankkimaan uusia", Kagero kuiskasi lopulta takaisin.

Nunon otettua varusteensa vastaan, Kagero ei voinut olla hymyilemättä hieman, sillä mies oli kuin pikkulapsi jouluaamuna. Ellei olisi tiennyt paremmin, olisi voinut melkein epäillä, ettei tällä ollut koskaan mitään varusteita ollutkaan ja tämä oli ensimmäinen kerta kun mies pääsi pitämään tällaisia varusteita käsissään.
"Kiitos vaivannäöstäsi", Kagero sanoi seuraavaksi vartijalle nyt kun kaikki tarpeellinen vaikutti olevan kasassa. Tämän jälkeen nainen viittasi Nunoa taas tulemaan mukaansa ja lähti johdattamaan tätä vähän matkan päässä olevalle uloskäynnille.
"Sitten vain matkaan. Jos matkan aikana alkaa väsyttää niin sano vain heti ja voimme pitää tauon", Kagero sanoi, heidän päästyään lopulta seinässä oleville tikkaille, joita pitkin nainen lähti kiipeämään ylös.
"Toiseksi viimeinen askelma on sitten puoliksi irti. Ole varovainen kun kiipeät", Kagero isäsi vielä olkansa yli, päätyen sitten parin sekunnin ajan muistelemaan kuinka oli varoittanut Akkia samasta asiasta silloin kun oli tuonut tämän Akuman puheille.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2023Viesti Cross »

Käsiinsä saamaansa varustepussiaanrintaansa vasten puristava Nuno oli niin keskittynyt suojelemaan uusia varusteitaan, ettei älynnyt kiittäi tai sanoa mitään muutakaan, lähtiessään seuraamaan huoneesta poistuvaa Kageroa. Varastoa vahtiva mies tuskin olisi kaivannut kumpaakaan niistä, eikä tämä varmaan siksi myöskään antanut mitään arvoa kelpean shinobin auki leikatun suun leveälle ja tyytyväiselle hymylle. Vasta päästyään ulos huoneesta ja sitä vahtivan miehen silmien alta uskalsi hän raottaa pussukkansa läppää ja katsoa mitä kaikkea sen sisältä mahtoi löytyä. Jos mitenkään mahdollista leveni miehen hymy entisestään, hänen nähdessä kaikki siellä olevat kunait, shurikenit, räjähdelaput, savupommit, lääkintätarvikkeet ja muut hyödylliset pikku esineet. Ningyou oli varma ettei hänellä ollut koskaan ollut Kougaa palvellessaan näin täydellistä varustusta ja se sai hänet varmaksi siitä että oli tehnyt oikean valinnan tänne tullessaan. Täällä oli ruokaa ja kaikkea muutakin yllinkyllin, eikä häntä kuritettu läheskään niin usein.
Pientä onnen hetkeään viettävä Nuno seuraili edellä menevää kunoichia vähänmatkaa käytäviä pitkin, kunnes he saapuivat lopulta takaisin maanpinnalle johtavan viemärinkannen luokse. Ymmärtäen joutuvansa hetken kuluttua kiipeämään ylöspäin pikkumies alkoi kiinnittää saamiaan varusteita kuluneita ja resuisia housujaan kannattelevaan hamppuköyden pätkään, eikä siksi kiinnittänyt juurikaan huomiota edeltä kiipeämään alkavan Kageron varoituksesta huonosti kiinni olevasta rappusesta. Tämänpä takia hän olikin käytännössä täysin tietämätön siitä saatuaan hetken kuluttua varusteensa paikalleen ja aikoessaan lähteä kiipeämään naisen perässä ylöspäin, tarttuen ensin käsillään päänsä yläpuolella olevaan puolaan. Tämän jälkeen Ningyou asetti jalkansa alimmalle askelmalle ja ponnisti ylöspäin, kereten vain kuulla vaimean rasahduksen, ennen kuin tunsi jalansijansa pettävän. Yllätetyn pikku shinobin kädet antoivat periksi ja tämän kasvot iskeytyivät vasten seinää, minkä jälkeen kuului vain vaimea mätkähdys miehen tippuessa selälleen lattialle.
Kivulias huuto kaikui läpi käytävien seinää vasten iskeytynyttä nenäänsä pitelevän Nunon huutaessa kivusta ja pidellessä ruhjottua nenäänsä, joka valui lähes puromaisesti verta. Hänen äsken tuntemansa tyytyväisyys ja iloisuus oli hetkessä tiessään, eikä mies ollut enää yhtään niin mielissään täällä olosta. Hetkessä Ningyou kaipasi taas tuttuun ja turvalliseen metsään, jossa hän osasi liikkua tulematta yllätetyksi. Täällä kaikki oli aivan toisin, eikä hän tuntenut kuuluvansa tänne.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2025Viesti Southpaw »

Kagero oli juuri pääsemäisillään ylös asti ja aikeissa avata viemärinkannen kun hänen alapuoleltaan kuului äänekäs tömähdys ja sitä seurasi tuskainen huuto joka sai Kageron lähes päästämään säikähdyksestä irti tikkaista. Saatuaan kuitenkin itsensä rauhoittumaan ja vilkaisemaan alas hämärästi valaistuun käytävään hän näki nenäänsä pitelevän Nunon ja katsoi parhaaksi laskeutua takaisin miehen vierelle.
"Kävikö pahasti?" Kagero kysyi aidosti huolissaan ja laski kätensä Nunon olkapäälle kuin rauhoitellakseen miestä. Hän muisti kuinka oli itse kerran lyönyt päänsä pahemman kerran kun oli unohtanut rikkinäisen askelman, mutta Nunon nenästä vuotavan veren määrästä päätellen se oli ollut pientä tähän verrattuna.
"Jos tarvitset jäätä verenvuodon tyrehdyttämiseen niin voin tehdä sinulle hieman. Vai pystyvätkö rihmasi parantamaan tuon?" Kagero kysyi, haluten olla edes jotenkin avuksi. Tietämättä kutenkaan lainkaan miten Nunon keho oikein toimi hänen omaansa verrattuna, ei Kagero ollut varma siitä paranisiko nenä yhtä nopeasti kuin kielikin aiemmin vai pitäisikö hänen tehdä jotain.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2027Viesti Cross »

Nunon kaatumisen huomanneen naisen lähtiessä laskeutumaan tämän avuksi, nousi lattialla oleva mies vaimeasti mutisten istumaan ja näytti yrittävän tyrehdyttää kasvonsa punaavan verenvuodon nenäänsä puristamalla. Nenä oli luultavasti murtunut törmäyksen aikana ja vaikka miehen ihon alla olevat rihmat kykenivätkin korjaamaan sen, sattui se silti järkyttävän paljon. Pikkumies ei kuitenkaan kyennyt estämään kehoaan reagoimasta syntyneeseen vahinkoon ja alkamasta korjata sitä, mikä oli ollut yksi Orochimarun kätyreiden vakuuttavimmissa muutoksissa hänessä. Ningyou tunsi kuinka rihmat styöntyivät eteenpäin hänen ihon allaan, pakottaen nenän hiljalleen takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Hän saattoi melkein kuulla kuinka rusto rusahteli paikoilleen ja lähetti kivuliaita aaltoja kaikkialle hänen kehossaan, purkautuen lopulta vaimeana uikutuksena miehen suusta.
Rihmat kuitenkin tekivät tehtävänsä nopeasti ja huolellisesti, minkä takia kipu alkoi hiljalleen hiipua. Jättäen jälkeensä vain tykyttävän jomotuksen turvonneelta näyttävässä nenässä. Rihmoja pitkin nenään kulkeva parantava chakra alkoi kuitenkin pian auttaa myös siihen, saaden niin turvotuksenkin ja verenvuodon loppumaan vähitellen.
''Dei darvitse... Daikki dyvin... Drihmat dhoitaa '' Nenäänsä tunnusteleva Nuno vastasi lopultakin alas asti päässeelle Kagerolle, joka kysyi hänen vointiaan ja tarjoutuessa tekemään jäätä veren vuodon tyrehdyttämiseksi. Miehen ääni saattoi kuulostaa hieman erikoiselta nopeasti hyytyneen veren tukittua tämän sieraimet, mutta muuten tämän laskiessa kätensä nenä näytti olevan jo kunnossa. Arinen shinobi itse ei kuitenkaan näyttänyt läheskään niin pirteältä, sillä vastoinkäyminen oli vienyt kaiken tämän uusista varusteistaan tunteman riemun ja tuoneen vain murjottavan hapannaaman tilalle.
''Deil don daikkee da dildi dää daikka dahoo dädii...'' Apean oloinen Ningyou sanoi katsoen hetken aikaa jäljiltään repsottavaa askelmaa, haluten toisaalta repiä sen irti ja toisaalta taas nuijia sen niinhyvin kiinni seinään ettei sille enää voisi astua. Hetken aikaa metallin palaa katsottuaan hän kuitenkin käänsi katseensa siitä ja päätti antaa olla, sillä mitä se enää muuttaisi. Riehumisen sijaan räsynukke nousi ylös lattialta ja niisti nenänsä tukkineet verimällit ulos sieraimistaan, pystyäkseen edes hengittämään kunnolla.
''Mennään... Haluan kotiin...'' Ichigiriä alakuloisesti vilkaiseva Ningyou sanoi, todellakin tuntien kaipuuta takaisin Kougan hallitsemalle alueelle. Kaikessa karuudessaan se oli kuitenkin paikka missä hän tunsi olonsa kotoisaksi ja kaikkein turvallisimmaksi, kaikesta sen karusta kurjuudesta huolimatta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2028Viesti Southpaw »

Nunon hiljainen uikutus sai Kageron hetken ajaksi vain entistä epätietoisemmaksi sen suhteen miten helpottaa selkeästi kivusta kärsivän miehen oloa. Pian Nuno onnistui kuitenkin kivultaan vakuuttelemaan, että rihmat hoitaisivat asian ja kaikki olisi hyvin. Katsellessaan miehen nenää, hän tosiaan pisti merkille kuinka se taipui takaisin oikeaan asentoonsa omia aikojaan, joskin nenä näytti tästä huolimatta turvonneelta ja kärsineeltä. Miehen seuraavan kmmentin kuullessaan, Kagero hieraisi vaivautuneena takaraivoaan ja vilkaisi samalla vinossa roikkuvan askelman suuntaan.
"Niin... Jostain syystä kukaan ei vain ole saanut aikaiseksi korjata tuota...", Kagero mutisi selvästi pahoillaan Nunon loukkaantumisesta. Vähitellen Nuno kuitenkin kapusi ylös lattialta, joskin Kageron harmiksi tämän aikaisemmasta ilosta ei ollut jäljellä enää pilkahdustakaan.
"Hetki vain... taidan tehdä yhden asian ensin", Kagero sanoi Nunon kehottaessa heitä jatkamaan. Tämän sanottunaan nainen kääntyi ja muodosti eteensä jääterän, jonka tähtäsi tarkasti irrallaan olevan askelman toiseen päähän ja laukaisi. Kuului särkyvän jään aiheuttamaa koniaa kun murskaksi mennyt jääterä hajosi pienemmiksi paloiksi. Sitä seurasi kuitenkin hieman raskaami tömähdys, kun askelma petti lopullisesti ja tipahti maahan.
"Noin... nyt kukaan ei ole vaarassa loukata itseään", Kagero sanoi ja lähti sitten jälleen kiipeämään, odottaen Nunon seuraavan perässä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2046Viesti Cross »

Apean oloinen Nuno nyökkäsi hieman päätään Kageron kertoessa ettei kukaan ollut jostain syystä vaivautunut korjaamaan askelmaa, mikä ei voinut olla ihmetyttämästä hieman miestä. Miten paikka jossa voitiin näin hyvin oli noin välinpitämätön, että jokin nuin yksinkertainen asia jäi huomiotta. Naisen sitten päättäessä ottaa asian hoidettavaksi tavallaan ja käytti jää tekniikoitaan askelman irrottamiseksi lopullisesti seinästä, seurasi pikkumies toimitusta välinpitämättömän oloisesti. Kaipa tuokin oli parempi ratkaisu kuin ei mitään, tai niin hän ainakin tuumaili. Tavallaan oli sääli nähdä jonkin vain hieman korjaamista vaatineen asian tulevan hajoitetuksi täysin korjaamisen sijaan, mutta ainakaan kukaan ei tulisi enää telomaan itseään sen kanssa.
''Mmm... Mennään on vielä paljon tehtävää. Pitää virittää ansat ja kutsua laumat kasaan... Ne metsät ovat meidän kotimme ja me puolustamme sitä tavallamme.'' Ningyou totesi katseltuaan hetken aikaa seinältä alas tippunutta metalli askelmaa, heittäen toisen kätensä ylös ja lähettäen siitä mustia rihmoja tarttumaan viemäriaukon reunoihin. Enää hän ei luottaisi nuihin askelmiin ja tulisi uudelleen telotuksi, vaan käyttäisi ennemmin omaa tapaansa liikkua ja kiivetä ylös. Nopeasti mustat rihmat lähtivätkin vetämään kalpeaa shinobia ylöspäin ja hetken kuluttua tämä jo ryömikin ylös kapealle ja törkyiselle kujalle, jääden odottamaan perässä tulevaa kunoichia.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2048Viesti Southpaw »

Nunon lähtiessä kiipeämään kohti ylhäällä olevaa viemärinkantta omalla tavallaan rihmojen avulla, Kagero puolestaan seurasi perässä kiipeämällä askelmia pitkin, kunnes lopulta pääsi miehen perässä tikkaiden huipulle ja laski viemärinkannen takaisin paikoilleen.
"Mitä muuten oikein tarkoitat laumojen kutsumisella? Niitä Kougan susiako?" Kagero kysyi lähtiessään johdattamaan Nunoa hökkelikylän halki takaisin kohti läntistä osaa mistä he olivat tulleetkin. Katsellessaan samalla ympärilleen, Kagero havaitsi pari muutakin pienempää ryhmää, joiden arvasi olevan heidän tapaansa matkalla länteen, Shishion ilmeisesti kerättyä kokoon kaikki jotka vain suinkin saattoivat olla avuksi hyökkäyksen torjumisessa.
"Ansojen käyttö toki on fiksua niin metsäisellä alueella, mutta luulin niiden susien tottelevan vain Kougaa itseään... ja veikkaisin, että suuri osa niistä on karannut omille teilleen nyt kun hän on kuollut", Kagero jatkoi, toivoen keskustelun aloituksella saavansa Nunon ajatukset siirtymään pois hetki sitten tapahtuneesta haaverista.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2050Viesti Cross »

Kageron noustua Nunon perässä kujalle ja asetettua tukikohtaan johtavan kaivon kansi takaisin paikalleen, lähti Nuno astelemaan tämän johdattamana poispäin huonosti vartioidulta vaikuttavalta sisäänkäynniltä. He eivät päässeet kuin seuraavan kulman takaa paljastuvalle hieman isommalle kadulle kun vastaan alkoi jo tulla täydessä taistelu varustuksessa olevia shinobeja, jotka vaikuttivat kiiruhtavan samaan suuntaan kuin hekin. Näytti vahvasti siltä että Akuma valmistautui puolustamaan valtaamaansa aluetta kaikin käytettävissä olevin voimin. Eikä sittenkään ollut varmkaa tulisiko se riittämään kahta tämän jäljellä olevaa haastajaa vastaan. Heillä oli toki melkein kahden alueen joukot käytettävissään, mutta myös kaksi aluetta puolustettavinaan ja kaksi vastustajaa saman aikaisesti kimpussaan.
''Huh?'' Muun joukon jatkoksi Kageron kanssa liittynyt pikkumies äänähti yllättyneenä, kuullessaan naisen kysymyksen. Hän joutui hetken aikaa miettimään mitä oli todellakin sanonut ja mitä tarkoittanut, sillä lauma tarkoitti niin monta eri asiaa läntisen alueen asukkaille. Kunoichin vielä hämmentäessä soppaa puhumalla Kougasta ja tämän susista, joutui Ningyou todellakin vaivaamaan harmaita aivosolujaan urakkaluontoisesti. Lopulta tämä näytti kuitenkin muistavan mistä oli puhunut aijemmin ja kohotti kätensä etusormi pystyssä ylös, aivan kuin olisi saanut suurenkin älyn väläyksen.
''Lauma voi tarkoittaa todellakin Kougan omaa suurta susilaumaa, joka totteli vain häntä, mutta se oli myös meidän perus sotilas yksikkömme. Noin 10-20 shinobia ja sutta, jotka elivät yhdessä ja taistelivat yhdessä, toimien taistelu tilanteessa yleensä melko vapaasti. Kouga kertoi vain suuripiirteisen suunitelmansa meille ja jokaisen lauman johtajan tehtävä oli johtaa sen mukaan, toimien yhdessä muiden ryhmien kanssa. yksi lauma on lauma, mutta myös laumat muodostavat lauman yhdessä, toimien kuin yksi iso susilauma. Ahdistamme vihollistamme laumoina kuin saalis eläintä ja lopulta iskemme laumana kimppuun.'' Läntisten joukkojen käyttämää taistelu tapaa selittävä pikkumies kertoi, vaikka ei edes itse tajunnut miten oudolta selitys saattoi kuulostaa.
''JKoka laumassa on yleensä myös yksi sudenpoika, jonka Kouga antoi lauman kasvatettavaksi ja aikanaan ottamaan sen johtajuuden, niin että tämä voisi goordinoida lauman toimintaa muun lauman kanssa ja saada laumat toimimaan tehokkaasti muiden laumojen kanssa.'' Sekavalta kuulostavaa selitystään jatkava Nuno jatkoi, tarkoittaen sitä että jokaisen taistelia ryhmään kuului aina yksi susien kasvatettavaksi annettu sotaorpo ja tämä johti sen yksikön kanssa yhteistyössä toimivia susia. Samalla sudet myös auttoivat tätä kertomaan tiimitovereilleen miten muut tiimit toimivat ja missä olivat, niin että ryhmän johtajat pystivät toimimaan yhdessä kuin saalistaan jahtaava susilauma. Toisin sanoen jokainen 10- 20 taistelian ryhmä oli lauma, joka muodosti kuitenkin vielä isompaan mittakaavaan muutettaessa yhden isomman lauman yksilön.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2052Viesti Southpaw »

Nunon selostus laumoista kuulosti ensialkuun sekavalta, mutta Kagero arveli kuitenkin lopulta ymmärtävänsä huolimatta siitä, että Nuno selitti asiansa sekavasti. Kageron mietittyä kuulemaansa hetken, naisesta alkoi tuntua ihan loogiselta, että tällaisia useamman shinobin ryhmiä nimitettiin laumoiksi, jokta kukin olivat osa vielä isompaa laumaa. Jotenkin tuntui vain Kougalle sopivalta käyttää samaa nimitystä myös alaisistaan.
"Ymmärrän... Meillä noita kutsutaan vain ryhmiksi", Kagero vastasi Nunolle, samalla kun eteni tasaista vauhtia läntistä osaa kohti. Nunon intoutuessa kertomaan myös laumoihin valittavista sudenpojista, Kagero painoi tiedon mieleensä, vaikka arvelikin, että Nuno saattaisi joutua pettymään jos alkaisi kutsua omaa entistä laumaansa koolle. Kuten hän oli aiemmin päässyt sanomasta, iso osa susista oli karannut omille teilleen ja vaikka suurin osa lännen joukoista olikin alistunut Akuman hallittavaksi, oli varmasti joitakin jotka olivat loikanneet joko Danten tai Fuseikon puolelle ja joutuisivat nyt taistelemaan entisiä tovereitaan vastaan. Haluamatta kuitenkaan vaivata Nunon mieltä tällaisilla pohdinnoilla, Kagero jatkoi matkaa, muiden menoa seuraten.

Sovittuun tapaamispaikkaan päästiin lopulta myöhään illan jo vaihduttua yöksi. Paikalle oli jo muodostunut pieni leiri, jonka läheisyyteen paikalle saapuvat joukot jäivät odottamaan ja käyttämään tilaisuuden lepäämiseen vielä kun se oli mahdollista. Muiden esimerkkiä seuraten, Kagero etsi itselleen ja Nunolle sopivan rauhallisen paikan, lähistöllä olevien puiden juurelta ja kehotti Nunoa käyttämään ajan nukkumiseen mikäli tätä sattui väsyttämään. Normaalisti Kagero olisi pitänyt vahtia Nunon nukkuessa, mutta koska paikalla oli jo muitakin, arveli Kagero olevan turvallista levätä itsekin ja hetkeä myöhemmin tämä olikin jo ummistanut silmänsä, avaten ne seuraavan kerran vasta muutamia tunteja myöhemmin herätessään paikalle kerääntyneen joukon aiheuttamaan hälinään. Katsoessaan ympärilleen herätessään, nainen pisti merkille miesten valuvan kohti erään puun oksalle seisomaan noussutta jouninia, joka parhaillaan pyysi kaikkia tulemaan kuuloetäisyydelle antaakseen tarkempia ohjeita rajan puolustamiseksi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2056Viesti Cross »

''Ryh- mä...'' Kageron rinnalla muun etelään suuntaavan shinobi joukon mukana juokseva Nuno totesi mietteliääseen sävyyn, maiskuttaen hieman suutaan lopuksi ja vaikutti aivan siltä kuin olisi kirjaimellisesti maistellut sanaa. Se kuulosti kyllä jollaintapaa ihan hyvältä ja tuntui hyvältä sanoa, mutta siitä huolimatta hän piti enemmän laumasta puhumisesta. Pikkumiehen mielestä se kuvasi kuitenkin enemmän sitä mitä hän itse tarkoitti, vaikka ei oikeastaan osannutkaan selittää minkä takia. Lauma oli kuitenkin muutakin kuin vain yhdessä taisteleva ryhmä, mutta sitä olisi varmaankin turha yrittää selittää ulkopuoliselle. Senpä takia Ningyou päätti antaa asian olla ja kohautti vain hyväksyvästi olkiaan, välittämättä asiasta enää sen enempää.
Sanan tarkoitusta ja sen sopivuutta tarkoitukseensa puimisen sijaan Nunon ajatukset alkoivat harhailla pian jo muualle, kuten ympärillä oleviin lukuisiin shinobeihin, jotka näyttivät ainakin hänestä hyvin varustetuilta ja kokeneilta. Ikävä kyllä joukossa ei näkynyt tuttuja kasvoja, tai ainakaan sellaisia joita hän olisi enää muistanut. Jotenkin ajatus täysin vieraiden kanssa taistelemisesta tuntui hieman arveluttavalta, mutta mitäpä hän olisi mahtanut sille että moni hänen tuttavansa oli kuollut Kougan leirissä käydyssä taistelussa. Miehen mukana olleen ryhmän jäsenet olivat taas kuolleet yksi toisensa jälkeen taisteluissa aluetta valtaamaan tulleita Akuman alaisia vastaan, näiden yritettyä joko vangita tai surmata heidät. Lopulta pikkumies oli jäänyt selviytymään yksin ja ajautunut tämän vierellä juoksevan kunoichin seuraan. Senpätakia hänellä ei ollutkaan juurikaan muita mahdollisuuksia kuin lyöttäytyä tämän seuraa ja toivoa että voisi luottaa naiseen, kuten oli ennen kyennyt luottamaan laumansa jäseniin.

Vasta monia tunteja myöhemmin lopen uupunut Nuno saapui lukuistn muiden shinobien kaltoi joukkojen kokoontumis paikalle, rojahtaen heti istumaan Kageron osoitettua sopiva lepopaikka erään puun juurelta. Päivän juokseminen yhdessä edellispäivien rasituksen kanssa tuntui viemeen viimeisetkin mehut miehestä, eikä tätä kiinnostanut tippaakaan kiinnittää huomiota ympäröivään leiriin. Jos hän olisi sattunut tekemään niin olisi pikkumies varmasti huomannut lukuisia tuttu kasvoja ympärillään, kuten myös hieman omissa oloissaan pysyvän pienen ryhmän, jonka jäsenet olivat pukeutuneet kasvot peittäviin naamareihin ja hupullisiin pitkiin viittoihin. Kaikkien Kougan alaisten tavoin hän tiesi nuiden hahmojen olevan alueen läntisellä laidalla olevan vuoristometsän asukkeja, jotka eivät olleet koskaan varsinaisesti alistuneet Inuzukan hallittaviksi. Nämä olivat kuitenkin lähettäneet joukkojaan aina tarvittaessa alueen hallitsia tueksi, taatakseen oman alueensa rauhallisuuden. Vallan vaihduttua nämä näyttivät myös seuranneen perässä, myyden palveluksensa vuorostaan Akumalle Kougan sijaan.
Kagero oli kerennyt hädintuskin kehottaa Nunoa nukkumaan, kun tämän oli jo simahtanut ja tasainen kuorsaus alkoi kantautua tämän suunnalta. Normaalisti mies ei olisi nukkunut maassa, mutta tälläkertaa hän oli yksinkertaisesti liian väsynyt hilatakseen itseään puuhun parempaan turvaan. Kokemus oli kuitenkin opettanut että näissä metsissä liikkui muitakin saalistajia kuin Kougan aina nälkäiset suuret sudet, eikä maassa nukkuva yleensä selvinnyt seuraavaan aamuun asti.
Tälläkertaa turvallisesti vartioiden keskellä nukkuva Ningyou kuitenkin selvisi maassa nukkumisesta ilman huolenhäivää, heräten monen muun tavoin jonkinmatkan päästä kuuluviin huutoihin. Uninen pikkumies nousi hieman hoiperrellen ja silmiään hieroen pystyyn, lähtien astelemaan Kageron perässä ääntä kohti. Väenpaljouden takia pienikokoinen mies ei nähnyt puunoksalle seisomaan noussutta miestä, mutta kuuli kyllä tämän kutsu huudot. ''Kuka siel mekastaa?''
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2061Viesti Southpaw »

Kuullessaan Nunon kysymyksen viereltään, Kagero vilkaisi miestä ja osoitti sitten puun oksalla seisovaa miestä.
"Saamme pian kuulla tarkemman tehtävämme, kuten mihin ryhmään meidät sijoitetaan ja mikä osa rajasta on meidän vastuullamme", Kagero kertoi Nunolle, samalla kun otti varustelaukustaan energiapatukan.
"Tässä, jos haluat aamiaista", Kagero lisäsi samalla kun ojensi energiapatukkaa Nunolle syötäväksi. Vaikka Nuno olikin heidän tavatessaan todennut, ettei maku ollut kaksinen oli tämä silti parempi kuin ei mitään ja ainakaan mies ei joutuisi näkemään pitkiä aikoja nälkää kuten oli Kougan hallinnon aikana päässyt käymään.
Heidän lopulta pysähtyessään keskelle väkijoukkoa, Kagero kuunteli korvat tarkkoina oksalla seisovan miehen huutelemia ohjeita. Osa miehistä oli ilmeisesti jo aiemmin saanut tietää mihin ryhmään kuului, joten joukkojen ohjailusta vastuussa oleva jounin antoi ensin jo jaetuille ryhmille ohjeet ja lähetti nämä matkaan ennen kuin ryhtyi jakamaan jäljelle jääneitä joukkoja järkevästi. Kagero ja Nuno määrättiin lopulta noin usean muun shinobin kanssa läntisen osan keskivaiheilla olevalle rajasektorille, jolle Danten joukkojen odotettiin saapuvan kun nämä pääsisivät perille. Heidän ensimmäinen tehtävänsä olisi entisten Kougan alaisten avulla virittää ansat metsään ja ajaa vastustajansa nurkkaan ansojen sekä nopeiden ja lyhyiden yllätyshyökkäysten avulla, kunnes olisi lopulta aika murskata nämä lopullisesti.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”