Akuman puheilla (rope)

Orochimarun kuoleman jälkeen Otogakuren pohjoinen osa on päätynyt Akuman haltuun. Pohjoisessa sijaitsee yksi Orochimarun vanhoista tukikohdista ja Akuma alaisineen käyttää tätä tukikohtaa päämajanaan. Pohjoisen alueella on useita enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä, sekä riisinviljelyyn käytettyjä pieniä peltoalueita.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1979Viesti Cross »

Kageron käskiessä seurata itseään ja lähtiessä astelemaan edeltä valitsemaansa suuntaa päin Nuno otti nopeasti paikan parin askeleen päästä tämän vasemmalta puolen, kulkien siinä melkein kuin hyvin koulutettu koira. Hän itse ei sitä huomannut, tai edes kiinnittänyt huomiota tähän huvittavaan pikku yksityiskohtaan, sillä ainut asia mikä miehellä oli sillä hetkellä mielessä oli ruoka. Se ei tarkoittanut todellakaan mitään sellaista juhla-ateriaa mikä tulossa oli, vaan jotain paljon yksinkertaisempaa ja epämääräisempää. Miehen mielessä pyöri ajatuksia metsästä kerätyistä marjoista ja juureksista, nuotiolla käristetystä puolimädästä lihasta, kuivasta ja puolihomeisesta leivän käntystä, joista hänen viime vuosiensa ateriat olivat yleensä koostuneet.
Kun he sitten astuivat sisään jonkinsortin kanttiiniksi muutettuun tilaan, oli Ningyoun leuka loksahtaa hämmästyksestä alas. Silmät onnellisina kiiluen tämä katseli ympärilleen ja nuuhki ilmassa tuoksuvaa herkullista tuoksua, joka sai lähestulkoon kuolan valumaan pitkin hänen leukaansa. Onnesta soikeana pikkumies seurasi kunoichia tiskille ja nappasi tämän opastamana toisen hänen mittapuullaan täyteen ruokaa ahdetuista tarjottimista. Oli vaikeaa maltaa odottaa syömään rupeamista pöytään asti, mutta nöyrästi totteleva kalpea shinobi asteli kuitenkin Ichirikin perässä hieman sivummalla olevaan pöytään ja laski tarjottimensa sen päälle. Kerittyään hädintuskin edes istua hän upotti jo lian tuhrimat sormensa houruavaan nuudeli kippoon, välittämättä pätkääkään siitä kuinka höyryävän kuuma annos poltti sormia. Hetkessä kourallinen hieman ylikypsiä nuudeleita katosi leveästä suusta sisään, tullen melkein samantien nielaistuiksi. Loppu kippo ja leivänkannikka katosivat vähintään yhtä nopeasti hänen sisuksiinsa, kertoen varmasti pöydän toisellapuolella istuvalle Ichigirille millaisessa nälässä tämän seuralainen oli jo pitkään elänyt.
''Kiitos.'' Äänekkään röyhtäyksen ilmoille päästänyt Nuno tokaisi ateriansa päätteeksi, hieroen huolestuttavan suureksi paisuneelta näyttävää mahaansa tyytyväinen ilme kasvoillaan. Hän ei ollut vuosiin syönyt näin hyvin ja tunti todella aitoa kiitollisuutta ruuan tarjonnutta Kageroa kohtaan, vaikka yksi pieni asia olisi tehnyt siitä vieläkin täydellisemmän. Jostain syystä pikkumies nimittäin toivoi että annos olisi sisältänyt edes pienen määrän tulisella chilillä maustettua koiranlihaa, mitä hän muisti joskus kauvan sitten syöneensä. Kougan hallitsemalla alueella se ei koitenkaan ollut tullut kysymykseen, mikäli koira ei ollut sattunut löytymään koulleena ja silloin sen syömisestä ei ollut välttämättä seurannut mitään tämän aterian tarjoaman kylläisyyden kaltaista tunnetta, vaan päivän tai parin loputtoman tuntuinen mahakipu.
Kiitettyään ruuosta ja ajateltuaan etken aikaa herkullista tulisesti maustettua koiraa Ningyoun huomio kiinnittyi tämän seuralaisen puoliksi syötyyn annokseen, minkä näkeminen sai jollain ihmeen konsilla miehen mahan äännähtämään nälkäisesti. Samalla hänen ilmeensä muuttui pahoittelevan anovaksi koiranpentu katseeksi, jonka kerjäävää nälkäistä katsetta vain oikea jääsydän voisi vastustaa. Enempi ahtaminen saattaisi kyllä saada hyvinkin ikävät seuraukset, mutta sitä pitkään nälässä pysynyt mies ei osannut sillä hetkellä ajatella. Ainut asia hänen mielessään oli sillähetkellä olla kerrankin täysin kylläinen ja nukahtaa johonkin suojaiseen paikkaan, ilman pelkoa siitä että joku isännän susista luulisi häntä iltapalaksi.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1982Viesti Southpaw »

Kaksikko oli tuskin päässyt pöytään kun Nuno jo ryhtyi ahtamaan ruokaa suuhunsa, vaivautumatta edes käyttämään tarjottimen reunalle asetettuja puikkoja. Syödessään itse omaa annostaan huomattavasti rauhallisemmin, Kagero seurasi lievästi huvittuneena kuinka nopeasti ruoka katosi Nunon edestä parempaan talteen. Ellei hän olisi tiennyt antaneensa Nunolle pari energiapatukkaa aikaisemmin tämän tavatessaan, hän olisi todennäköisesti epäillyt ettei mies ollut saanut syödäkseen moneen päivään.
Ningyon lautasen lopulta ollessa tyhjä ja hänen itsensä ollessa vasta puolivälissä omaa ateriaansa, Kagero koetti aluksi olla välittämättä Nunon katseessta, tajutessaan miehen ryhtyneen katselemaan häntä tiiviisti. Kohottaessaan kuitenkin lopulta katseensa Nunon silmiin, Kageron oli pakko antaa periksi ja alistuneena huokaisten nainen ojensi tarjottimellaan olevan leivän Nunolle.
"Saat vielä tämän jos haluat. Mutta ei enempää. Mahasi voi haljeta jos syöt liikaa kerralla", Kagero varoitti, samalla kun jatkoi omien, jäljellä olevien nuudeliensa syömistä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1986Viesti Cross »

Kageron puoliksi syötyä annosta kerjäävästi katsoneen Nunon ilme kirkastui silmänräpäyksessä, tuijotuksen alla lopulta murtuvan naisen ojentaessa hänelle tarjottimellaan olleen kuivan leivänpalasen. Kiitollinen ja tyytyväinen ilme kasvoillaan mies nappasi sen heti luvan saatuaan käteensä, kiinnittämättä pienintäkään huomiota kunoichin esittämään varoitukseen. Kuten useimmat nälässä olleet hänkään ei malttanut ajatella itsensä täyteen ahtamisen vaaroja, minkä takia moni olikin onnistunut syömään itsensä hengiltä saatuaan yllättäen mielinmäärin ruokaa eteensä.
Kellastuneen likaiset hampaat järsivät ahkerasti lisä annokseensa keskittyneen Ningyoun kädessä olevaa tummaa leivänpalaa, joka oli kuivuutensa lisäksi lähes kumimaisen sitkeä ja siksi melko vaikeasti syötävä pikkumiehen tavoin huonon purukaluston omaavalle henkilölle. Hitaasti mutta varmasti leivänpala kuitenkin kutistui hetki hetkeltä ja hävisi sitä tyytyväisenä järsivän miehen pallomaiseksi turvonneeseen mahaan, joka näytti olevan todellakin valmis halkeamaan hetkenä minä hyväänsä.
''Mitä me tehdään seuraavaks?'' Suussaan olevaa sitkeää leivänpalaa ahkerasti jauhava kalpea shoinobi kysyi ja kohotti siniset silmänsä tummaihoista naista päin, joka oli ilmeisesti pomo tästälähtien. Nuno oli toiminut Kougan joukkojen johtajana moneen otteeseen, mutta ei kyllä kaivannut yhtään siihen virkaan takaisin, kuten ei varmaan yksikään niistä harvoista vielä elossa olevista hänen entisistä alaisistakaan kaipasi häntä siihen virkaan takaisin. Oli oikeastaan todella mukava olla vain komentamatta ja ajattelematta jatkuvasti sitä mitä muiden pitäisi tehdä, sen sijaan että keskittyi vain siihen mitä itse piti tehdä. Omalla tavallaan se jopa tuntui auttavan pitämään ajatukset hieman paremmin kasassa, kun ei tarvinnut keskittyä niin moneen turhanpäiväiseen asiaan samanaikaisesti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1988Viesti Southpaw »

Kageron viimeistellessä omaa annostaan ja juodessa lopulta liemet nuudelilautaseltaan, Nuno kysyi mitä seuraavaksi tehtäisiin. Kysymys saikin miettivän ilmeen laskeutumaan Kageron kasvoille, sillä Akuma ei kuitenkaan ollut tällä erää antanut heille tehtävää suoritettavaksi. Siksipä heillä ei varsinaisesti ollut juuri muuta tekemistä kuin odottaa, että heidät kutsuttaisiin taas paikalle ja he saisivat tehtävän suoritettavakseen. Mitä todennäköisimmin he joutuisivat takaisin läntiseen osaan pitämään rauhaa yllä taikka sitten rajavartiotehtäviin tai kouluttamaan heidän puolelleen liittyneitä Kougan joukkoja Pohjoisen tavoille.
"Noh... Kenties voisimme hankkia sinulle oman huoneen jossa voit asua nyt kun kerran liityit meihin. Tiedän ainakin oman huoneeni lähistöllä pari vapaata huonetta", Kagero ehdotti miettivään sävyyn. Kaikkien tietäessä hänet yhdeksi Akuman lähimmistä alaisista, olisi luultavasti helppoa hankkia avai johonkin maanalaisista vapaista huoneista. Mikäli se ei onnistuisi niin sitten ei auttaisi kuin etsiä Nunolle joku paikka maanpinnalla olevasta kylästä tai sen laitamille rakennetusta telttojen ja epämääräisten hökkelien muodostamasta slummista.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1991Viesti Cross »

Lripäänsä järsivä Nuno näytti kuuntelevan hänen esittämään kysymykseen vastaavaa Kageroa, joka ehdotti että seuraavaksi he voisivat etsiä majapaikan miehelle. Todellisuudessa kalpean pikku shinobin ajatukset olivat kuitenkin jossain aivan muualla jo ja senpä takia hän ei reagoinutkaan mitenkään kunoichin lopettaessa lauseensa. Jostainsyystä hänen mieleensä oli palannut tehtävä jolla oli ollut Kougan kuollessa ja siihen johtaneet syyt, jotka olisi varmaan ollut viisasta kertoa jo aijemmin Akumalle. Asiat olivat kuitenkin menneet miten olivat menneet, eikä hän ollut sillä hetkellä muistanut edes koko asiaa, saati osannut ajatella sen olevan tärkeää. Nyt asia oli kuitenkin palannut mieleen ja alkanut tuntua tärkeältä tiedolta, mikä olisi varmaan tärkeää kertoa eteenpäin.
''Pitäisi hyökätä, eikä asettua tänne... Kaikki on niinkuin kerrottiin ja taistelut alkavat hetkenä minä hyväänsä...'' Hajamielisen näköisenä katosta roikkuvan lampun ympärillä liihottelevaa koiperhosta katsova Ningyou sanoi, muistaen olleensa tiedustelemassa Fuseikon hallitsemalla eteläisellä alueella ja varmistamassa Kougan joiltain vanhoilta tutuiltaan saamansa tiedon. Hän ei ollut kovinkaan perillä yksityiskohdista, saati muistanut puoliakaan siitä mitä tiesi, mutta jokatapauksessa Inuzuka oli saanut tietää Fuseikon valmistautuvan hyökkäämään täydellä voimalla Danten kimppuun. Miotä Nuno ei muistanut oli se tosi asia että itäisen osan haltia oli tietoinen tulevasta hyökkäyksestä ja sen oli tarkoitus kuluttaa eteläm hallitsijan joukot olemattomiksi, minkä jälkeen tämän alue olisi helppo saalis Kougan joukoille ottaa haltuunsa. Mistä tämä kaikki oli tullut sitä pikku mies ei tiennyt, mutta sen hän tiesi että se piti täysin paikkansa ja oli jopa itse ollut varmistamassa Fuseikon keskittävän joukkonsa pahimpana kilpailijanaan pitämäänsä Dantea vastaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1993Viesti Southpaw »

Nunon alkaessa puhua hyökkäyksestä joka alkaisi pian, Kagero kohotti kysyvästi kulmiaan samalla kun laski syömäpuikkonsa tarjottimen reunalle.
"Hyökätä? Kenen kimppuun?" Kagero kysyi ymmällään. Ainoa hyökkäämisen arvoinen kohde joka naiselle tuli mieleen, oli Kougalle kuulunut läntinen osa, jolla varmasti liikkui vielä kapinallisjoukko jos toinenkin. Alunperin hänet oli lähetetty sinne kukistamaan mainittuja kapinallisia muiden kynnelle kykenevien kanssa ja varmistamaan, että alue päätyisi Akuman hallintaan, mutta tavattuaan Nunon hän oli joutunut jättämään tehtävän taakseen ehtimättä tehdä juuri mitään läntisen osan rauhoittamiseksi.
Kagerosta kuitenkin tuntui, ettei Nuno sanoillaan suinkaan tarkoittanut lännessä liikkuvia kapinallisia vaan jotain muuta, sillä lännessähän oli jo paljon Akuman miehiä rauhoittamassa tilannetta. Varmasti Nunokin oli törmännyt joihinkin ryhmiin ennen kuin oli tavannut hänet ja Kionin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1995Viesti Cross »

Kuullessaan yllättyneen Kageron kysymyksen Nuno säpsähti tämän ääntä ja näytti hetkessä unohtavan mistä oli puhunut, katsoen naista hämmästyneen näköisenä. Kesti parin kiusaantuneen hiljaisen silmänräpäyksen ajan, ennen kuin hän muisti taas mistä oli juuri puhunut ja mistä nainen luultavasti puhui. ''Fuseiko tietenkin ja meidän pitäisi iskeä hänen kimppuun kun hän saa selkäänsä hyökkäykseen valmistautuneelta Dantelta... Ne pari naamioitua sanoivat järjästäneensä kaiken.'' Pikkumies vastasi mietteliäänä, puhuen aivan kuin Ichiriki olisi ollut muka paikalla ja tämän olisi pitänyt tietää kaikki tämä jo valmiiksi.
Se olisikin varmaan ollut ihan hyvä, sillä Ningyou sai tehdä parhaansa muistaakseen tämänkään vertaa yksityiskohtia. Tämäkin vähä tuntui melko sumuiselta, vaikka siellä täälä tuntuikin leijailevan hataran pilven kaltaisia välähdyksiä asiaan liittyen. Mies ei kuitenkaan onnistunut tarttumaan kiinni nuista yksityiskohdista, vaan tunsi kauhovansa vain ilmaa. Sulkien silmänsä ja nostaen kätensä hieromaan ohimoitaan, hän yritti rentoutua hieman ja kyetä keskittymään paremmin mielessään pyöriviin tiedonmurusiin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1997Viesti Southpaw »

Vaikka Nuno vastasikin Kageron kysymykseen siitä kenen kimppuun pitäisi hyökätä, herätti tämän vastaus silti vain enemmän kysymyksiä. Oliko Dante hyökkäämässä Fuseikon kimppuun? Se kieltämättä olisi hyvä tilaisuus iskeä itsekin, mutta taas toisaalta jos taistelu käytäisiin Fuseikon alueilla, heillä olisi täysi työ puolustaa itseään jos sekä Fuseiko, että Dante hyökkäisivät heitä vastaan, sen sijaan että keskittyisivät toisiinsa.
"Pystytkö kertomaan mitään enemmän? Pienikin tiedonmurunen voi olla arvokas", Kagero kysyi Nunolta, miettien jo miten tilanteessa olisi paras toimia. Ensimmäinen asia, joka hänelle tuli mieleen, oli mennä takaisin Akuman luokse ja kertoa tilanteesta, mutta toisaalta siinä oli mahollisuus että Akuma vain raivostuisi uudestaan, kun häntä vaivattiin toistamiseen, sen sijaan että olisi kerrottu tällaisista asioista jo ensimmäisellä kerralla. Kenties paras tapa saattaa asia Akuman tietoon olisi kertoa Nunon paljastuksista Shishiolle. Tämä osaisi varmasti päättää oliko parasta lähteä hyökkäämään kuten Nuno sanoi vai pitäisikö vahvistaa tietojen paikkansa pitävyys jotenkin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 1999Viesti Cross »

Ohimoitaan silmätkiinni hierova Nuno ei edes kunnolla kuullut Kageron tarkennusta pyytävää kysymystä, vaan hän keskittyi parhaansa mukaan mielessään pyöriviin ajatuksiin. Pääosin hän yritti muistaa mitä oli saanut selville ollessaan pienen ryhmänsä kanssa tiedustelemassa eteläisellä alueella, jonka haltuunsaaminen oli tuntunut olevan jotenkin tärkeää. Se oli liittynyt jotenkin Kougan tapaamaan naamioituneeseen kaksikkoon, jotka olivat joko järjästäneet kaiken tai jotain sinnepäin. Inuzuka ei ollut ainakaan pitänyt niistä tunkelijoista, mutta oli silti päässyt johonkin sopimukseen näiden kanssa.
''Mmmm... Fuseikon joukot ovat siirtyneet tämän alueen koillis kulmaan... Dante tietää heidän olevan tulossa ja murskaa heidät, minkä jälkeen on meidän aika iskeä yhdessä... Tai jotain sinnepäin... Niin ne taisi sanoa joo... Itä ja länsi yhdessä Fuseikon kimppuun... Kuin sudet.'' Silmät kiinni oleva Ningyou mutisi ajatuksiinsa uponneina, yrittäen saada mieleen Kougan tapaamista nämä tiedot kertoneiden kahden shinobin kanssa, jota hän oli seurannut muutaman muun johtajan suosikin kanssa. Vaikka hän kuinka muisteli tilannetta niin ei nuiden kahden kasvot tullut hänelle mieleen, vaan hän muisti vain tutun näköiset valkoiset muodottomat kasvot. Pikkumies olisi melkein voinut väittää vasta nähneensä jonkun nuiden kahden näköisen henkilön, mutta ei saanut päähänsä missä ja milloin.
''Lupasivat ruokaa ja muita tarvikkeita... Dante jäisi viimeiseksi...'' Kalpeakasvoisiin lähes aavemaisiin tummiin hahmoihin ajatuksensa keskittänyt pikku shinobi jatkoi keskittynyttä mutinaansa, muistellen sieltä täältä poimimiaan lauseita ja sanoja. Hän ei ollut tavalliseen tapaansa seurannut keskustelua kovinkaan tarkasti, mutta oli poiminut sieltä täältä kyllä asioita mieleensä, joita yritti nyt yhdistellä edes jossainmäärin järkeväksi sisällöksi.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2001Viesti Southpaw »

Seuratessaan Nunon hajamielisen näköistä pään hieromista, Kagero odotti vaitonaisena, että mies saisi kaiken haluamansa kerrottua. Vähitellen tämä tiputtikin tilannetta valaisevia tiedonmurusia, joiden avulla Kagero saattoi saada paremman kuvan tilanteesta ja varmistui myös siitä, että joko Akumalle taikka Shishiolle oli kerrottavan. Jälkimmäinen todennäköisesti pystyisi tekemään järkevimmän mahdollisen toimintasuunnitelman, joten lopulta Kagero nousi pöydän äärestä missä oli istunut.
"Tule, mennään kertomaan tästä eteenpäin", Kagero kehotti ja lähti suuntaamaan kanttiinista takaisin käytäville. Shishio löytyisi mitä luultavimmin harjoitussalista kahden muun oppilaansa seurasta taikka sitten tämä oli jo palannut Akuman luokse, jolloin olisi pakko käydä jälleen Akuman edessä ja ottaa riski siitä että tämä raivostuisi kuullessaan tiedot Danten ja Fuseikon välisestä taistelusta vasta nyt.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2005Viesti Cross »

Nuno oli kerennyt hädintuskin lopettaa ohimojensa hieromisen ja avannut silmänsä, kun tarpeekseen kuullut vakava ilmeinen Kagero nousi ylös pöydästä ja kehotti miestä seuraamaan itseään. Tajuamatta kunnolla mistä moinen hoppu ja hätä, pomppasi tämä kuitenkin mös ylös ja lähti astelemaan kunoichin perään. Ilmeisesti hänen kertomansa oli ollut jotenkin niin tärkeää, että heidän piti mennä kertomaan siitä nopeasti eteenpäin. Ningyoulle ei jostain syystä tuntunut tulevan mieleen ettei Akuma ja tämän alaiset olleet tienneet mitään suunnutelmasta, saati sitä millaisen uhan alle ne myös nämä laittoi. Tähän asti neljä ruhtinasta olivat pysyneet melko tasaväkisinä, mutta nyt Kouga oli poissa pelistä ja pian ilmeisesti myös Fuseikon uhka tulisi poistumaan ainakin Danten päältä, mikä tarkoittaisi luultavasti kiivaita taisteluita tämän joukkoja vastaan.
Ripeasti edellä menevän Ichigirin perässä kumarassa harppova pikkumies ei kuitenkaan pohtinut moisia monimutkaisia asioita, vaan keskittyi ennemmin arvailemaan minne he olivat menossa. Hänestä ainakin parhaalta idealta olisi näin ruuan päälle tuntunut etsiä jokin sopiva soppi nukkumista varten, vaikka siihen kyllä olsi sopinut ihan hyvin kanttiinin pöydän alunenkin. Senpä takia hän epäilikin ettei kysymys ollut siitä, vaan ehkä ennemmin pienestä tujauksesta tulijuomaa, jonka moni Kougaa palvelleista miehistä sanoi olevan hyväksi ruuansulatukselle. Nunon pettymykseksi heidän hötkyilynsä syy ei kuitenkaan ollut kumpikaan hänen toivomistaan vaihtoehdoista, vaan he kulivat ristiinrastiin sokeloisilta tuntuvia käytäviä etsimässä jotain.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2007Viesti Southpaw »

Nuno seuratessa perässä, Kagero harppoi käytäviä pitkin eteenpäin kohti harjoitussalia, jota hän yleensä käytti Shishion kanssa harjoitellessaan. Nainen ei kuitenkaan ehtinyt päästä perille, kun hän eräästä kulmasta kääntyessään törmäsi päätä pahkaa Shishioon, joka ooli tullut sattumalta vastaan.
"Etsinkin juuri sinua", Kagero sanoi lähes samanaikaisesti Shishion kanssa, minkä jälkeen molemmat vaikenivat hetkeksi tajutessaan, että kummallakin näytti olleen asiaa toiselle.
"Sinä ensin", Shishio kehotti lopulta ja aikaa tuhlaamatta Kagero ryhtyi kertomaan mitä Nuno oli kertonut Danten ja Fuseikon välisestä taistelusta, jota Kougan oli ilmeisesti ollut tarkoitus käyttää hyväkseen ennen kuolemaansa. Äänensä nainen piti kuitenkin mahdollisimman vaimeana, jotta keskustelu ei kantautuisi käytävää pitkin ulkopuolisiin korviin. Shishio kuuntelikin korva tarkkana, mutta pudisti sitten päätään kun Kagero viimein lopetti.
"Kenties suunnitelma on ollut tuo ennen Kougan kuolemaa, mutta tieto on vanhentunutta. Kaksi tiedustelijoistamme palasi hetki sitten tukikohtaan ja sekä Fuseikon, että Danten valmistelevat hyökkäystä Läntiseen osaan. Uskoakseni kumpikin aikoo vallata edes osan lännest itselleen, joten tarvitsemme nyt jokaisen kykenevän rajalle estämään hyökkäyksen", Shishio kertoi ja puhuessaan silmäili sekä Kageroa, että Nunoa, joista jälkimmäinen vaikutti sen verran riutuneelta, että hetken verran Shishio harkitsi pitäisikö tämä käskeä jäämään tukikohtaan. Lopulta mies tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. "Kuulin Akumalta, että palasit vasta äskettäin tukikohtaan joten jos sinä ja uusi ystäväsi tarvitsette lepoa, saatte kuusi tuntia. Sen jälkeen haluan teidän kuitenkin lähtevän Läntisen osan rajalle", Shishio sanoi tiukasti ja lähti sen enempää sanomatta jatkamaan matkaansa, ilmeisesti kerätäkseen lisää miehiä rajalle puolustamaan heidän valtauksiaan.
"Miten on? Tarvitsetko lepoa?" Kagero kysyi Nunolta heidän jäätyään taas kahden.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2008Viesti Cross »

Nunolla ei ollut pienintäkään hajua missäpäin maanalaista tukikohtaa he olivat, tai minne menossa ja siksipä hän tyytyikin seuraamaan kiltisti edellä menevää Kageroa. Toisinaan he ohittivat joitain kiinnostavalta syystä tai toisesta vaikuttaneita huoneita ja henkilöitä, joita pikkumiehen olisi tehnyt mieli jäädä tutkimaan tarkemmin. Kiire ajoi heitä kuitenkin eikä tähän ahdistavalta tuntuvaan labyrinttiin eksymistä pelkäävä kalpeanaama halunnut eksyä edellään harppovasta kunoichista. Senpä takia hän yrittikin pysytellä tämän perässä ja työntää tukikohdan houkutukset mielestään.
Tylsän ympäriinsä kävelemisen takia se alkoi tuntua hetki hetkeltä vaikeammalta, mutta onneksi Ichigiri kirjaimellisesti törmäsi ilmeisesti heidän etsimäänsä henkilöön. Törmäys tapahtui niin nopeasti että myös katossa risteileviä johtoja seurailemaan alkanut Ningyou törmäsi edellään menneeseen tummahipiäiseen nuoreen naiseen, säikähtäen tapahtunutta ja lentäen yllättyneenä selälleen. Miehen keho tämän ihon alla näytti heräävän hetkessä eloon, aaltoilen hetken aikaa uhkaavasti, ennen kuin lopulta tyyntyi, hänen tultua siihen tulokseen ettei huoleen ollut mitään syytä.
Sillä välin Kagero oli alkanut selittää aijemmin kuulemiaan tietojaan vakavailmeiselle valkohiuksiselle miehelle, jonka kylmä katse sai väreet kulkemaan pitkin kalpean miehen selkää. Se oli jo toinen kerta saman päivän aikana ja suoraansanottuna hän ei juurikaan pitänyt siitä kuinka usein reagtio alkoi toistua täällä, joka toisen vastaantulijan tuntiessa olevan toinen toistaan pysäyttävämpi. Tällainen ympäristö sai Nunon kaipaamaan tutumpia ympyröitä, minne he hänen onnekseen tulisivat suuntaamaan hyvinkin pian.
Nimittäin uteliaan näköisen Ningyoun kurkkiessa Shishiota Kageron olantakaa, sattui tämä poimimaan muutamia sanoja näiden kahden käymästä keskustelusta ja ymmärsi sen verran että seuraava suunta tulisi olemaan takaisin tutuille metsästysmaille. Leveästi virnistävä pikkumies näytti riutuneesta ulkonäöstään huolimatta olevan täynnä intoa ja elämänvoimaa, Jinsakin katsoessa tätä arvioivasti kylmillä silmillään ja tullessa siihen tulokseen että tälle voisi olla vielä käyttöä.
Miehen sitten lähtiessä nopeasti harppoen jonnekkin ja jättäessä hieman erikoisen shinobi kaksikon kahdestaan, kiinnitti myös Ichigiri huomionsa seuraansa jääneeseen arpiseen mieheen. Naisen kysyessä tarvitsiko hän lopoa, päätyi kalpea shinobi pudistamaan päätään malttamattomana pääsemään takaisin läntiselle alueelle. ''Ei aikaa... Pitää valmistella metsät.'' Opettavaisen näköisesti yhden sormistaan pystyyn nostanut Ningyou sanoi, viitaten tapaan jolla Kouga oli hyödyntänyt pääosin metsän peittämän alueensa maastoa puolustautumiseen. Lukuisat ansat ja väijypäikat olivat kuluttaneet tämän vastustajien joukot yksi toisensa jälkeen olemattomiin ja pakottanut nämä vetäytymään, minkä pikkumies uskoi edelleen vakaasti olevan paras tapa puolustaa kyseistä aluetta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2010Viesti Southpaw »

Nunon puheet metsien valmistelusta, saivat Kageron oitis ajattelemaan ansoja, joista hän oli kuullut kerrottavan silloin kun Kouga vielä oli ollut elossa. Hän itse ei ollut koskaan joutunut vastakkain Kougan joukkojen kanssa ellei Nunoa laskettu, eikä ansojakaan ollut hirveästi tullut vastaan niinä harvoina kertoina kun hän oli Läntisen osan puolella käynyt. Sen hän oli kuitenkin saanut kuulla, että oikeanlaisilla ansoilla metsäistä ympäristöä kykeni tehokkaasti käyttämään hyväksi niin että mikä tahansa hyökkäävä joukko saisi kokea raskaita tappioita.
"Entä tarvitsetko mitään varusteita? Näytit kyllä aiemmin selviävän hyvin noiden rihmojesi avulla, mutta jos haluat aseita tai jotain niin voimme käydä vielä varastolla ennen kuin lähdemme", Kagero päätti varmistaa vielä. Varastoilta he saisivat tarvittaessa myös ruokatarvikkeita useammaksi päiväksi, joten Nunon ei tarvitsisi toistamiseen nähdä nälkää samalla tavalla kuin Kougan alaisuudessa ollessaan.
"Jos et tarvitse mitään niin sitten voimme toki lähteä hetikin. Uloskäynti ei ole kaukana", Kagero lisäsi vielä, nyökäyttäen päätään suuntaan, josta Shishio oli tullut vastaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Akuman puheilla (rope)

Viesti: # 2012Viesti Cross »

Kageron kysyessä tarvitsiko pääosin rääsyihin pukeutunut Nuno jotain varusteita ennen kuin he lähtisi, joutui mies miettimään hetken aikaa vastaustaan. Hänellä kyllä oli ollut normaaleimmat ninja varusteet, kuten kunait ja shurikenit. Pikkumies ei kuitenkaan ollut enää ollenkaan varma minne ne oli jättänyt, mutta epäili että se liittyi jotenkin johonkin vankiin ja kahteen muuhun häirikköön. Varmaa oli kuitenkin vain se ettei hänellä ollut enää muuta mukanaan kuin resuiset vaatteet päällään ja yhdestä taskusta pilkottava ruttuinen muovipullo, jossa oli hieman mutaisen näköistä vettä.
''Mmm... En kyllä muista minne jätin tavarani... Mutta pärjään kyllä tarvittaessa ilmankin.'' Hieman varovaiseen sävyyn puhuva kalpea shinobi vastasi kunoichin kysymykseen, näyttäen aivan siltä kuin olisi valmis ottamaan jonkin rangaistuksen tavaroidensa hävittämisestä. Kougan leirissä se olisikin luultavasti ollut odotettavissa, sillä kuten kaikki muukin myös aseet olivat olleet kortilla ja täydennyksiä varastoihin oli yleensä saatu vain keräämällä kuolleilta vihollisilta taisteluiden jälkeen. Mies oli ennenkin hukannut varusteensa ja oppinut pitämään niiden katoamisen omana tietonaan, pyrkien korvaamaan menetyksensä mahdollisimman nopeasti uusillä.
Varusteiden kadottamisen tunnustaminen ei siis ollut mikään pikku juttu Nunolle, mutta tämä myös ymmärsi että tulisi tarvitsemaan aseitaan siellä minne he menisivät. Hänellä ei olisi aikaa juoksennella ympäri taistelukenttää ryöstämässä ruumiita, siinä toivossa että näiltä löytyisi kaikki hänen tarvitsemansa. Ei varsinkaan mikäli he aikoivat turvautua Akumalle uskollisuuttaan vannoneiden entisten Kougan kätyreiden tuntemaan liikkuvaan taistelutapaan, jonka periaatteisiin kuului hallita hyökkääjien liikettä ja iskeä itselle suotuisassa paikassa armottomasti.
''No ehkä muutaman kunain ja räjähdelapun... Sekä muutama muu asia...'' Seiniä ja kattoa pitkin katsettaan kierrättävä Ningyou lopulta myöntyi, Ichigirin todettua uloskäynnin olevan lähellä, mikäli hän ei tosiaan tarvitsisi mitään. Toisin kuin seuralaisensa kunoichi näytti olevan täydessä taisteluvalmiudessa ja olisi varmasti todellakin ollut valmis lähtemään samantien Akuman joukkojen kokoontumispaikkaa kohti, missä he varmaan saisivat tietää tarkemmin tehtävästään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pohjoinen osa”