Arkielämää (C/D-harj.)

Aikoinaan rauhallisen Jiro-saaren valtasi Ryuu Jinai, joka perusti saarelle oman kylänsä, Hebigakuren. Pitkälle saarelle levittyvä kylä on tunnettu rikollisten piilopaikka, mutta alueen maine on kuitenkin paranemaan päin...
Shiki-pon
Hachibi
Hachibi
Viestit: 37
Liittynyt: 18 Loka 2014, 11:49

Arkielämää (C/D-harj.)

Viesti: # 1618Viesti Shiki-pon »

Ren istuskeli laivan laidalla, katsellen aluksen kyljen vieressä ohitse viilettäviä vesiä. Hän ei oikeastaan enää muistanut, minne oli menossa. Laivan kannella istuva Rain, Renin opettaja, taisi tosin tietää. "Pomo hei." Ren huikkasi Rainille, astellen lähemmäs opettajaansa. "Minne me oltiinkaan menossa?" Ren kysyi. "Otogakureen. Pitäisi varmaan kirjoittaa se sinulle muistiin." Rain vastasi, nousten ylös. "Ja se oli?" Ren ehti kysyä, ennen kuin kiinnitti huomionsa haukkaan, joka tuntui tulevan laivaa kohti. Hänen oletuksensa osui oikeaan, ja lintu laskeutui ketterästi Rainin olalle, ojentaen toisen jalkansa miehen nähtäväksi. Rain otti jalkaan kiinnitetyn käärön, avaten sen ja syventyen lukemaan viestiä. "Hmmm." Renin opettaja näytti lukevan viestin lävitse vielä toisenkin kerran. "Kummallista. Viesti kertoo Hyuugan klaanin kadonneen kuin tuhka tuuleen..." Rain lausui ääneen. "Tärkeä tieto kyllä, mutta miksiköhän meille..." "Mikä klaani?" Ren kysyi, aiheuttaen kärsivän huokaisun Rainin suusta. "Verirajoitetta käyttävä klaani Konohasta, joka tunnetaan valkoisista silmistään." Rain vastasi tasaisella äänensävyllä. "Ja Konoha oli se kylä, josta kävimme pelastamassa Hebikagen tyttären, Tingan, muistathan?" Renin opettajan ääni sai lauseen loppua kohden anelevan sävyn. "Joo, muistan." Ren lausui, tuijottaen opettajaansa kuin vähä-älyistä. "Minneköhän se mahtoi lähteä sen pelastuksen jälkeen..." Ren mietti. Rain läimäytti kätensä päin kasvojaan, huokaisten syvään...
Ren huomasi istuvansa jälleen laivan laidalla, katsellen aluksen kyljen vieressä ohitse viilettäviä vesiä. Hän ei muistanut liikkuneensa. Katsahdus kannelle paljasti Rainin istuvan samalla paikalla kuin aiemminkin, eikä tämän olalle laskeutunutta haukkaa näkynyt missään. Kumma juttu kyllä, kun Ryuu käyttää haukkaa? Eikö uiva käärme olisi enemmän teemaan sopiva... Onkohan lentäviä käärmeitä? Kysynpä. "Pomo hei." Ren huikkasi Rainille, astellen lähemmäs opettajaansa. "Onko lentäviä käärmeitä olemassa?" Ren kysyi. "Otogakureen. Pitäisi varmaan kirjoittaa se sinulle muistiin." Rain vastasi, nousten ylös. Ren jähmettyi, ajaen opettajansa sanat uudemman kerran aivojensa ohitse. Sivuuttiko Rain minut juuri? "Kiva että kerroit, mutta en kysynyt..." Ren ehti sanoa, ennen kuin hänen opettajansa katsahti laivan perän suuntaan. Ren seurasi opettajansa katsetta, huomaten kaksi muuta lähistölle tullutta tyyppiä. Tilanteessa oli jotakin kumman tuttua. "Keitä nuo o-" Ren ehti sanoa, ennen kuin maailma tuntui hyppäävän muutaman kymmentä senttiä ylemmäs ja noin puoli metriä vasemmalle. "-vat?" Ren lopetti ontuvasti, huomaten samalla äänensä madaltuneen melkoisesti. Kääntäessään katseensa Rainia kohti, Ren huomasi opettajansa kadonneen, ja kääntäessään päätään huomasi ilmeisesti katsovansa peiliin, koska katseli itseään sivulta. Ren huomasi kuin heräten naamallaan olevan, Rainille kuuluvan kasvomaskin. Pieni pään kääntely paljasti myös muiden vaatteiden kuuluvan Rainille, kuten kehonkin. Okei, mitäs tässä on meneillään? Toinen Ren, ilmeisestikin Rain, avasi suunsa, mutta ääntä tästä ei päässyt. Sen sijaan tekstiä alkoi ilmaantua peilikuvan pään yläpuolelle. Jostakin syystä Ren tunsi edes huomionsa kiinnittämisen tekstin lukemiseen olevan turhaa ja tarpeetonta. Jos Rain näkee asiat näin koko ajan, taisin juuri selvittää miksi se sivuuttaa sanomiseni aina silloin tällöin... Ankaralla keskittymisellä Ren sai kuitenkin selville, että Rain-Ren yritti sanoa toisten olevan konohalaisia. "Tapellaanko?" Ren-Rain kysyi, käännähtäen vastustajia kohti. Kaksikko ei kuitenkaan reagoinut, kallistuen kuitenkin taaksepäin. Kumma kyllä maisema tuntui seuraavan taaksepäin kaatuvan kaksikon mukana.
Maisema kaatui maahan kuin taustakulissi, paljastaen takaa tyhjän pimeyden, jonka keskelle Ren jäi seisomaan, tuntematta kuitenkaan mitään jalkojensa alla. Hän huomasi saaneensa kurvinsa takaisin, huomaten Rainin seisomassa samalla tavoin kuin hän itsekin jonkin matkan päässä. Kun Ren tarkemmin katsoi, ympärillä näkyi olevan muitakin. Osan hän tunnisti: Ryuu, Kei, ja Tinga. Muita hän ei kyllä tunnistanut. Alkaessaan ihmetellä mitä ihmettä oli meneillään, Ren huomasi maan ilmaantuvan uudelleen kauas alleen, ja alkoi tippumaan. Lähestyessään maata Ren ehti panna merkille värien olevan jotenkin aiemmasta poikkeavia, ihmetellen jälleen miksi ylipäänsä pani asian merkille.

Renin silmät räpsähtivät hereille, ja hän huomasi tuijottavansa huoneensa kattoon. Äskeinen oli ilmeisesti ollut uni. Ren nousi raukeasti istumaan, haukotellen syvään. Aika omituinen, jopa omalla asteikolla... Toisen kerroksen ikkunasta kajasti makuuhuoneeseen aamuauringon valo.

Vedettyään yhdet kopiot tavanomaisesta vaateparrestaan niskaansa, Ren siirtyi luksustalonsa alakertaan. Talo oli Ryuun antama, joskaan hän ei edelleenkään käsittänyt mitä hän oli tehnyt sen saadakseen. Siirtyessään keittiöön Ren sai ikäväkseen huomata, ettei talon toinen asukki ollut paikalla. Tarkemmin ajatellen Ren piti varsin kummallisena että kukaan ylipäänsä asuisi hänen talonsa lähistöllä. Vielä tarkemmin ajateltuna asian tarkemmin ajattelu teki Renin surulliseksi, ja tietyssä mielessä kiitolliseksikin toisen läsnäolosta. Renin talo sijaitsi Hebigakuren pahamaineisen vankilan lähettyvillä, joten alueella ei ennen Renin sinne muuttoa ollut alunperinkään ollut erityistä ruuhkaa. Muuton jälkeen hän oli kohtuullisen varma, että liikenne oli tyssännyt täysin, ja vankilan työntekijätkin olivat joko jääneet asumaan vankilaansa tai kiersivät tätä nykyä saaren toiselta puolelta. Ren oli itse asiassa aika varma, että porukka ohitti hänet kulkemalla veneillä. Rain ei vielä ollut ehtinyt opettaa häntä kävelemään veden päällä luotettavasti, joten Ren ei päässyt kulkijoihin käsiksi niin kauan, kuin etäisyys rantaan oli riittävä. Ren yritti laittaa korvansa taakse että tarkkailisi jatkossa terassiltaan, jos liikkellä olisi vankilan suuntaan kulkevia veneitä.
Liikkujoiden vähyyden vuoksi Renin oli muutamaan kertaan pitänyt haahuilla varsinaiseen Hebigakureen saadakseen hieman jännitystä elämäänsä. Ei sillä, että hän olisi tappanut ketään pikku retkillään, sekä Ryuu että talon toinen asukas olivat kieltäneet häntä tekemästä mitään sellaista. Ren uppoutui ajatuksiinsa hetkiseksi, tunnustellen kyvyllään pelkoaistimuksia. Retket olivat jossain määrin terästäneet Renin kykyä. Mmm... Muutama kylässä taitaa ajatella minua. Ren arveli, että ennen pitkää hänestä tulisi jonkinlainen urbaanilegenda. Ren mietti, että hänen pitäisi varmaankin opetella avaamaan ovia saamatta verta kaikkialle.
Ren otti lihaa jääkaapistaan, siirtyen mutustamaan aamupalaansa muualle taloon. Mausta päätellen kanankoiveksi paljastunut ateria suustaan roikkuen Ren kävi tarkastamassa portaiden alapuolella olevan säilöhuoneen. Oven takaa paljastui suurin osa hänen omista, täysin käyttämättömistä ninjavarusteistaan, joitten pointtia Ren ei milloinkaan ollut oikein oivaltanut, sekä, hänen ilahduksekseen, myös talon toisen asukkaan raskaammat kantamukset. Huh. Ei hän sentään lähtenyt minnekään pitemmälle... Ren olisi todennäköisesti suuttunut, jos toinen olisi häipynyt kauemmas ilmoittamatta, vaikka teki itsekin niin useasti kuukaudessa. Missäköhän vaiheessa se tulee takaisin... Aiemmin Ren olisi aina voinut mennä kiusaamaan opettaajansa Rainia, mutta mies oli kaiketi lähetetty jonnekin, ja Ren itse ei ollut päässyt mukaan. Jotakin homman hienovaraisuudesta, ja siitä miten moinen piirre puuttui häneltä kokonaan. Ryuu, koko kylän pomokaan ei ollut viime aikoina antanut Renille mitään tekemistä. Ren otti puhtaaksi kalutun luun suustaan, huokaisten ja heittäen sen roskapönttöön.

Harhaillen muun tekemisen puutteessa harjoitteluhuoneeseensa, joka oli pienikokoinen, matalakattoinen sali. Koko huone oli betonia, ja lattiassa sekä katossa oli Renin harjoittelun jäljiltä terien jättämiä syviä viiltoja. Huoneen keskellä, lattiaan upotettuna, seisoi kivinen pylväs, jota Ren käytti käytännössä nyrkkeilysäkkinä. Poissaoleva asukas oli kyllä verrannut pylvästä enemmänkin kissan raaputuspaaluksi. "Missäs sitä oltiinkaan..." Ren mutisi itsekseen, vilkaisten huoneen seinälle ripustettua taulua, jonka ruudukkoon oli merkattu pieneneviä numeroita. Harjoituksen ydin oli kehittää Renin verenhallinnan puhdasta voimaa, ja ylipäätään seurata kyvyn kehitystä. Ren oli edennyt harjoituksissaan suurimmista aseistaan hieman tavallisia, kannettavia asioita isompikokoisiin. Ren rentoutti hartiansa, antaen veren virrata selänsä haavasta. Keskittyminen, jota erilaisiin kokoluokkiin jaettujen aseitten tuotto toistuvasti vaati, olisi ollut jokin aika sitten hänelle ennenkuulumatonta, mutta opettajansa Rainin sekä talon toisen asukin avustuksella Ren ainakin menetteli. "Huah..." Ren huokaisi, alkaen hutkimaan kivipaalua veriterillään. Yy, kaa, koo, nee... Kivipylväiden kestävyys oli alunperin yllättänyt Renin. Ilmeisesti kuitenkin kiveä oli vahvistettu jollakin tempulla, joten Ren ei vaivautunut ajattelemaan asiaa sen pidemmälle. Temput, joita muut kutsuivat tekniikoiksi, menivät häneltä edelleen vähän yli hilseen. Toistuvat iskut kuitenkin sujuivat.
Ensimmäinen pylväs romahti kasaan keskiosastaan, rysäyttäen ylemmän osan vasten lattiaa. Ren pyyhkäisi hikeä otsaltaan, ja yritti muistaa, mihin oli laskuissaan jäänyt. "Äääh..." Ren ärähti, kurottaen harjoitussalin sivuhuoneeseen verilonkeroillaan. Lonkerot kaartuivat uuden kivipylvään ympärille, nostaen sen salin puolelle. Ren ei ollut enää vähään aikaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten kivipylväitä tuli suljettuun huoneeseen lisää. Rain oli hänen muistaakseen joskus yrittänyt turhaan selittää asiaa, mutta selityksen yksityiskohdat olivat kaikonneet Renin mielestä. Kahdella uudella verilonkerolla Ren nosti rikotun pylvään upotuksestaan, heittäen sen salin päätyyn. Hetken asiaa ajateltuaan hän kiskaisi pylväänpätkän takaisin, ja veti sen vierelleen. Paalunpätkää voisi käyttää tukkimiehen kirjanpitoon, jos ei muuhun. Edelleen käärmeissään laskemisen kanssa sekoilusta, Ren aloitti hutkimisensa uudestaan.

Päästyään oman arvionsa mukaan noin puoliväliin uuden pylvään kaatamisessa, Ren luuli kuulevansa oven käyvän. Keskittyminen verilonkeroiden ylläpitoon katosi saman tien, ja Renin äkkilähtö harjoitussalista jätti saliin lattian kivipölystä nousseen pilven. Lyhyen matkansa aikana Ren kävi vielä läpi mielessään, kuka muu kuin talon toinen asukas voisi olla kyseessä. Ei se varmaan Ryuu ole, ja ei muut oikein uskalla tulla edes viestejä tuomaan... Viestejä Renillä oli tuotu ensimmäisen kerran ikkunan lävitse heitetyn tiiliskiven muodossa. Viesti kyllä tuli perille, mutta Renin saaman raivarin sekä ikkunankorjaajien valitusten vuoksi viestejä Renin asunnolle tuovat ihmiset olivat siirtyneet heittelemään Renin oveen kunaita, joiden päätyyn viestit oli kiinnitetty. Ravistaen muistelut päästään, Ren kaarsi viimeisen kulmauksen ennen aulaan pääsyä, ja puhtaasta ilosta kertova hymy kohosi hänen kasvoilleen.
"Keeeei!" Ren huudahti, hypäten halaamaan sisääntulijaa. Näytös oli Keille ennestään tuttu, ja tämä vastaanotti Renin hellyydenosoituksen kummempia mukisematta. "Missä olit?" Ren kysyi, antaessaan Keille hieman omaa tilaa astumalla taaksepäin. Kei tarjosi Renille pienen hymyn. "Kylässä. Anteeksi, etten jättänyt lappua tai jotain. Oletin että ehtisin takaisin ennen kuin heräisit." Ren hyväksyi selityksen virneen kera, uppoutuen jälleen kerran ajatuksiinsa. Aika ajattelevaisella tuulella olen muuten tänään. Ren oli tavannut Kein ensi kertaa harjoitusreissulla Rainin kanssa. Hän oli itse asiassa huomannut pitävänsä naisesta hyvinkin paljon, kuten aiempi hyvin epä-Renmäinen tunnepurkaus osoitti. Tällä hetkellä Renin useammin tapaamista ihmisistä Kei kohteli tätä parhaiten, ja tämä oli lisäksi antanut hänelle toisen hänen nimistään. "Pölystä päätellen taidat olla harjoitellut." Kei huomautti, keskeyttäen Renin mietiskelyt. "Montako kertaa?" Kei lisäsi, saaden Renin kasvoille nousemaan lievän punan. Kei tarkoitti todennäköisesti erillisiä pylväänkatkaisuja, tietäen Renin ongelmat numeroiden kanssa. "Toka kerta oli menossa, kun tulit..." Ren mutisi, seuraten Keitä talon oleskelutilan puolelle. "Voin tarkistaa myöhemmin, miten etenet." Kei sanoi, istuutuen alas. "Mutta sitä ennen... Taidan olla löytänyt sinulle tekemistä, jossa pääset ulos jaloittelemaan." Ren virkistyi pelkästään ideasta. Viime reissusta, johon ei liittynyt pelkkä kyläläisten pelottelu, oli jo aikaa. "Mikämikämikä?" Ren kysyi innostuneena.
"Oletko kuullut chuunin-kokeista?" Kei kysyi.

//1522//

Palaa sivulle “Hebigakuren kylä”