Matka pohjoiseen (S)

Kumpuiset ja sumuiset Kirigakuren ympärillä olevat alueet, joilla asuu pieniä klaaneja. Nopein tapa Kiriin kulkee sumuisten alueiden läpi, mutta varo varkaita!
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1184Viesti Piisamirotta »

Fuyuki oli jättänyt Kirigakuren ja menneisyytensä taakseen niin paljon kuin hän vain kykeni. Se, mitä nainen oli tehnyt tiedettiin varmasti muissa maissa olevissa kultin soluissa. Ne saisivat oman osuutensa Fuyukin vihasta. Matka kävi nyt pohjoiseen kohti epämääräistä tietoa siitä, että eräs laji sopisi hyvin yhteen naisen kanssa. Fuyuki halusi tämän lajin edustajan kanssa kutsusopimuksen ja päätti tehdä matkan pohjoiseen ja ottamaan sen haasteen vastaan, jonka laji hänelle määräisi. Matkan keskeytti kuitenkin tuttu näky. "Annan sinulle kunniallisen kuoleman ja kohtaan sinut suoraan", sanoi naisen edessä seisova ninja. Tämä oli kuuluisa Metsästäjä. Hän oli se, joka lähetettiin välittömästi kultin jättäneiden ja pettureiden perään. Ainoa kultin oma jäsen, joka metsästi pettureita. "Taidan pakottaa sinut viemään minut jumalattaresi luokse. Saan vihdoin kostoni", vastasi Fuyuki ja valmistautui ottamaan toisen hyökkäyksen vastaan. Metsästäjä oli Koori Megumin alaisuudessa ja tiesi naisen tilasta, muttei tiennyt tämän tarkkaa taistelutyyliä eikä jutsuja. Fuyuki ei puolestaan tiennyt toisesta mitään muuta kuin sen, mikä tämän tehtävä oli ja että tämä oli Jääjumalattaren alaisuudessa.

Vihu:
Statsit: 350 yhteensä
Muuta: ei juuri käytä genjutsua
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1226Viesti Southpaw »

"Olen pahoillani että tämän piti mennä näin neiti, mutta jumalattaren sana on laki. Sinun on palattava, vaikka sitten väkisin", Yukin perään lähetetty Matsu sanoi pahoittelevasti, samalla kun kun otti pari askelta lähemmäs Yukia ja ojensi kutsuasti kätensä, kuin antaakseen naiselle vielä viimeisen mahdollisuuden.
"Saat vielä yhden tilaisuuden palata vapaaehtoisesti. Älä tee tästä vaikeampaa kuin sen tarvitsee olla", Matsu sanoi ja katsoi Yukia pyytävästi. Hänen kannaltaan katsoen Yukilla oli vain uskonnollinen kriisi, jonka vuoksi tämä epäili uskoaan, mutta se menisi kyllä ohi kunhan tämä vain palaisi ja alkaisi kuunnella taas pappien ja papittarien opetuksia, sen sijaan että kyseenalaistaisi jumalattaren sanan.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 270
Nopeus: 12
Muuta: 10p happojutsuja, edut chakramiinuksessa

[Ni mikä tuon Jääjumalattaren virallinen nimitys nyt sitten oli? Kun siitähän oli puhetta että sille pitäs keksiä joku kunnollinen nimi?]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1227Viesti Piisamirotta »

Fuyuki päätti vastata toisen kädenojennukseen ja sanoihin kylmästi, kuten hänellä oli tapana. "Suiton: Bakusui Shouha", nainen sanoi ja puhalsi toista kohti vesimassan. Tämä ei riittänyt, vaan samasta vedestä muodostui lukemattomia jääneuloja, jotka jäänainen lähetti valtavana massana metsästäjää kohti. Hyökkäys oli hyvin tehokas ja sen torjumiseen toinen tarvitsi aika kovan arsenaalin. Kaksi voimakasta tekniikkaa lyhyen ajan sisään oli melko paljon Fuyukille ja tämä hengitti raskaasti. Ulospäin tämä ei tietenkään näkynyt, sillä naisen keho oli kylmä kuin lumi. "Jäädy", jääsydän tokaisi lopuksi.


Yuki Fuyuki
Hp: - (100 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 203
Nopeus: 9

Vesijutsun damage: 37
Jääjutsun damage: 78-93

//Koori Megami on sen nimi //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1233Viesti Southpaw »

Yukin pyrkiessä hoitelemaan hänet vesijutsulla. Matsu suoritti käsimerkit ja hetkessä vesi vaihtoikin suuntaa, muuttuen samalla nestemäiseksi hapoksi, joka syöksyikin takaisin Yukia itseään kohti. Tekniikallaan Matsu oli ottanut vesimassan hallintaansa käyttääkseen sitä tällä tavoin omassa happohyökkäyksessään. Pian mies sai kuitenkin huomata saavansa vastaansa myös jääneuloja, jotka Matsu kuitenkin päätti tehokkaasti hoidella tekemällä käsimerkkisarjan ja sylkemällä suustaan lohikäärmeen muotoa ottavan vesisuihkun, joka syöksyi neuloja päin ja syövyttävän vaikutuksen vuoksi alkoi sulattaa niitä nopeasti olemattomiin.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 180
Nopeus: 12
*Futton Shoha, 37
*Happolohari, suojaa 94 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1236Viesti Piisamirotta »

Fuyuki vastasi toisen jutsunkääntämiseen ja muuttamiseen samalla tekniikalla uudestaan. Hän hävisi chakrassa, mutta vastahyökkäys luultavasti yllättäisi toisen. Vesijutsu kohtasi taas hapon, liian nopeasti että toinen kykenisi lähettämään jutsun taas naista vastaan. Veden mukana oli tosin jäälohkareita, jotka nyt lensivät toista kohti. Jääsydän valmistautui uuteen tekniikkaan toisen torjuessa tämän. Taistelu oli alkanut räiskimisellä ja se tulisi sellaisena pysymään ellei Fuyuki saisi aikaan strategiaa. Nainen oli tosin tässä erittäin huono ja luultavasti se saattaisi maksaa hänelle.

Yuki Fuyuki
Hp: - (100 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 156
Nopeus: 9

Vesijutsu torju kokonaan.
Jäälohkareet tekee 28dmg.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1250Viesti Southpaw »

Jäälohkareiden tullessa kohti, Matsu käytti maahan kasaantunutta vettä hyväkseen, luodakseen nyt itse valtavan kokoisen happoaallon eteensä. Aalto lähti nopeasti etenemään kaksikon välissä olevan alueen halki kohti Fuyukin luomia jäälohkareita, kunnes hyökkäykset lopulta osuivat yhteen. Jäälohkareet näyttivät ensin pysäyttävän suuren osan haposta, mutta lopulta kuitenkin sulivatn vaikutuksesta. Osuma sai kuitenkin kaikesta huolimatta osan haposta lentämään ilman halki Fuyukia kohti.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 160
Nopeus: 12
*Happoaalto, suojaa 34 dmg thus happoa roiskuu 6 daman edestä kohti
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1255Viesti Piisamirotta »

Hän kykenee muuttamaan veden hapoksi, joten vesijutsut eivät hyödytä. Ehkä on parasta käyttää sitä..., ajatteli Fuyuki ja toisen happoa tuli naisen iholle. Kuumuus muistutti naisen kirouksesta ja se sai hänet raivon valtaan. Ilma kylmeni äkisti ja samassa Kirino Matsun ympärille muodostui jäinen tornaado, joka pyöri erittäin voimakkaasti tämän ympärillä jäädyttäen, viillellen ja luoden paleltumia. Tämä oli jääsydämen voimakkain tekniikka, ja sen pysäyttämiseen vaadittiin jotain hyvin erityislaatuista. "Edustat sitä, mitä vihaan: lämpöä. Ensin jäädyt ja sitten jäätyy jumalattaresi", nainen sanoi kylmästi antamatta yhtään armoa. Toinen oli tehnyt pahan virheen muistuttaessaan Fuyukia tämän kirouksesta.


Yuki Fuyuki
Hp: - (94 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 79
Nopeus: 9

Damage: 98
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1270Viesti Southpaw »

Matsu hymähti aistiessaan ilman kylmenevän ja lumisen tornadon alkavan muodostua hänen ympärilleen. Nopeasti mies tekikis jälleen käsimerkkisarjan ja saatuaan sen vlamiiksi tämä muodosti ympärilleen oman tornadonsa, jonka ulkopuolelle Fuyuki tornado jäisi. Osuessaan lumeen tämä haposta koostuva, korkealle kohoava pyörre sai lumen sulamaan, kunnes hyökkäykset lopulta vähitellen tuhosivat toinen toisensa ja Matsun oli pakko päästää oma happotornadonsa hajoamaan sen sijaan että olisi ohjannut sen suoraan kohti vastusstajaa kuten olisi normaalisti tehnyt.
"Jumalattaremme ei voi jäätyä. Hän on itse se joka jäädyttää. Pitäisihän sinun se tietää, kun olet saanut jumalattaren siunauksen osaksesi", Matsu vastasi viimein Fuyukin sanoihin, ojentaen taas kerran kätensä naista kohti.
"Ole kiltti ja lopeta tämä hullutus. Palaa kotiin ja kaikki on taas hyvin", Matsu sanoi kutsuvasti. Vaikka hän olikin lahkon paras metsästäjä, häneen sattui silti joka kerta nähdä lahkon jättäneet tällä tavoin, pimeyteen eksyneinä kuin pienet lapset.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 90
Nopeus: 12
*Happo tornado, suojaa 99 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1282Viesti Piisamirotta »

"Minulla oli kaksi kahletta, enää yksi ja ennenpitkää sekin on poissa", sanoi kaksi Fuyukia toisen torjuessa tornaadon omallaan. Nainen oli tehnyt itselleen jääkloonin. Toinen luultavasti vastaisi omallaan. Molemmat jääsydämet lähtivät tulemaan kohti toista. Fuyukilla ei ollut ninjakoulutusta, joka näkyi hänen taistelussaan selvästi. Nainen tosin ymmärsi, että suora voima ei toiminut tätä vastustajaa vastaan. Toisella oli sielu, mutta hän ei omistanut sitä itse. Tämän vuoksi hänen inhimillisyytensä oli Fuyukille pelkkä kulissi, vaikka se olikin aitoa. Nainen ei voinut ymmärtää miten jotkut olivat jäässä tajuamattaan sitä. "Ehkä sinullekin olisi hyvä poistaa kahleesi ja olla ensimmäistä kertaa elämässäsi vapaa", nainen ja tämän klooni sanoivat yhteen ääneen.


Yuki Fuyuki
Hp: - (94 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 77
Nopeus: 9
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1283Viesti Southpaw »

Fuyukin ja tämän kloonin lähtiessä tulemaan kohti, Matsu teki käsimerkit ja nostatti ympärilleen useita, noin nyrkin kokoisia happoammuksia, jotka pian lähtivät kiitämään ilman halki kohti lähestyviä naisia. Fuyuki vaikutti ymmärtäneen, että pelkkä raaka voima ei olisi tarpeeksi häntä vastaan, mutta Matsu kuitenkin tiesi, että kahta vastustajaa vastaan taistelu voisi muuttua vaikeaksi, joten tällä laajalle ulottuvalla jutsulla Matsu pyrki ennemminkin tuhoamaan kloonin kuin osumaan oikeaan Fuyukiin. Vaikka tietenki olisi hänen kannaltaan plussaa, jos nainen saisi osuman tästä ja olisi sen jälkeen toivottavasti helpommin vietävissä takaisin muiden jumalattaren seuraajien joukkoon.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 52
Nopeus: 12
*Happoammus no jutsu, 48-56 dmg riippuen siitä kuinka paljon ottaa osumaa
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1284Viesti Piisamirotta »

Fuyukin klooni tuhoutui ja jääsydämeen osui, muttei oikein kunnolla. Fuyukin naama vääntyi kivusta, mutta hän ei kirkunut. "Oletko koskaan tuntenut sitä tuskaa, miltä tuntuu olla tappamatta sille ämmälle hyvin pitkään aikaan. Tämä ei ole mitään siihen verrattuna", sanoi jäänainen ja muodosti uuden kloonin, joka välittömästi lähti toiseen suuntaan. Se ei voinut mennä kauas luojastaan, mutta ei tarvinnutkaan. Fuyuki oli tullut yhä lähemmäs Matsua ja nyt laaja-alainen yhteen suuntaan oleva jutsu ei toimisi, koska klooni ja oikea Fuyuki olivat metsästäjän molemmin puolin, mutta silti edessä. "Tiedän nyt miten aion palvella jumalatartamme", sanoi nainen, joka valmistautui viimeiseen hyökkäykseen.

Yuki Fuyuki
Hp: - (48 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 75
Nopeus: 9
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1285Viesti Southpaw »

"Ikävä kyllä en voi sanoa tunteneeni. Enhän kuitenkaan ole saanut samaa siunausta kuin sinä", Matsu sanoi rauhallisesti, samalla katsellen kuinka Fuyuki loi vierelleen kloonin, joka pian lähtikin toiseen suuntaan, Fuyukin itsensä taas jäädessä paikoilleen, niin ettei hän voisi iskeä molempia yhtä aikaa.
"Jos kuvittelet pääseväsi uhraamaan minut jumalattarelle, niin ikävä kyllä minulla on omat velvollisuuteni häntä kohtaan. Velvollisuuksia joiden vuoksi olen jumalattarelle arvokkaampi elävänä", Matsu sanoi, viitaten tällä tehtäväänsä petturien metsästäjänä.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 52
Nopeus: 12
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1287Viesti Piisamirotta »

Fuyuki ja tämän klooni tulivat eri puolilta kohti metsästäjää. Heidän hyökkäyksillään oli pieni aikaero, oikean jääsydämen isku tuli ensin. Kloonin tulisi pientä hetkeä myöhemmin. Fuyuki iski Kirino Matsua nyrkillään, isku näytti tavalliselta, mutta välittömästi sen osuessa toinen jäi jäisen vankilan sisään vangiksi. Tekniikka oli tehokas vangitsemaan mitä tahansa. Jään sisällä kuka tahansa ei kykenisi hengittämään ja kuolisi ennenpitkää hapenpuutteeseen. Totuus oli, että vaikka Fuyuki halusi käyttää metsästäjää ironisesti uhrinaan, se ei ollut pakollista, nainen ei ollut niin tyhmä, että uhraisi voittonsa siksi, että halusi juuri Kirinon uhrikseen. Jääsydän tiesi, että hän tuskin millään tavalla kykenisi voittamaan Koori Megamia, jääjumalatarta, mutta hän oli valmis yrittämään, jota ennen hänen oli voimistuttava, erittäin paljon.


Yuki Fuyuki
Hp: - (48 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 53
Nopeus: 9

//Vankila kestää 33dmg //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1295Viesti Southpaw »

Fuyukin tullessa lähemmäs ja tavoitellessa osumaa nyrkillään, Matsu alkoi kuumentaa chakraansa, kunnes alkoi tuntea tutun paineen raajoissaan. Kun nainen sitten tavoitteli osumaa nyrkillään, Matsun onnistui tarttu tämän ranteeseen ja kohotti juuri kätensä iskuun, päästääkseen kehoonsa kerääntyvän höyry ulos ja voimistaakseen siten lyöntejään ja potkujaan. Juuri kun Matsun isku kuitenkin lähti liikkeelle, jääkloonin onnistui tehdä jäävankilansa metsästäjän ympärille. Joskin Matsun päästäessä parhaillaan höyryä ulos kädestään, jotta saisi voimistettua iskuaan, vankila murtui lähes välittömästi synnyttyään, höyrytekniikan vahvistaman käden osuessa jäähän.
Harmistuneena Matsu otti etäisyyttä Fuyukiin, välttääkseen joutumasta uudelleen jäävankilan sisään. Havaitessaan kuitenkin niin kloonin kuin oikeankin Fuyukin ollessaan taas lähekkäin sen seurauksena, että olivat lähestyneet häntä, Matsu teki käsimerkin ja pian kaksikon takana kohosikin ilmaan leveä happosuihku, joka iskeytyi ilman halki suoraan Fuyukiin ja tämän jääklooniin.

Kirino Matsu
Hp: 80
Ch: 17
Nopeus: 12
*Futton: Kairiki Muso, murtaa vankilan 34 dmg:n voimalla
*Happosuihku, 29 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Matka pohjoiseen (S)

Viesti: # 1298Viesti Piisamirotta »

Toinen teki jutsunsa, joka onnistui erinomaisesti tuhoten kloonin. Fuyuki kuitenkin oli jo liikkeessä kohti metsästäjää. Matkalla hän teki taas uuden jääkloonin. Kaksikko teki täysin saman asian kuin viimeksi. Kipu oli sietämätöntä siihen tottuneelle, mutta Fuyukille se ei ollut mitään, sillä hän oli kestänyt paljon pahempaa. Naisen keho oli huonossa kunnossa, mutta hän oli tottunut uhraamaan kehonsa typerille asioille. "Kuumuutesi ei voi ikinä voittaa kylmyyttäni", sanoi jääsydän hieman kliseisen shounen tyylin mukaisesti. Toisen kyky itsessään suututti Fuyukia, mutta se ei ollut mitään verrattuna tuleen, jota nainen vihasi lähes yhtä paljon kuin jääjumalatarta.


Yuki Fuyuki
Hp: - (19 kuvastaa kehon kestävyyttä)
Ch: 51
Nopeus: 9
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Sumualueet”