Kyynpuraisu(AAA)

Rauhallinen maa, jossa ei sijaitse ninjakylää. Tunnettu laadukkaista teenvalmistajistaan.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1050Viesti Cross »

Palattuaan Hebigakureen Warau oli saanut melkein heti uuden komennuksen eteensä, Rikimarun määrättyä hänet mukaan erikois operaatioon, jonka tarkoitus oli ottaa yakuza takaisin kylän haltuun. Kuten olettaa saattaa oli shinobit osanneet valmistautua jo kauvan sitten että rikollisjärjästön kanssa saattaisi tulle ongelmia, minkä takia nämä olivat aloittaneet mittavan soluttautumis operaation ja ujuttaneet ninjakylälle rikollisperheen sijasta uskollisia jäseniä järjästöön. Saatuaan asiat järjästykseen kylässä Ryuu oli päättänyt aktivoida nämä nukkuvat agentit, joiden tehtävä oli ottaa perheensä haltuun tavalla tai toisella ja yhdistää nämä yhdeksi vahvaksi liittoumaksi, joka korvaisi Uuden Yakuzan.
Tämä ei tietysti ollut aivan sitä mitä Mizuichi olisi Kirigakurelle uskollisena halunnut tehdä, sillä se tulisi palauttamaan kylän pahimmaksi kilpailiaksi nousseen Hebigakuren takaisin jaloilleen. Vaihtoehtoja vain ei ikävä kyllä ollut tarjolla ja siksi salamurhaaja olikin matkannut näitä agentteja avustamaan muodostetun ryhmän mukana Teenmaahan, missä heidän olisi tarkoitus tehdä selvää yhdestä kilpailevasta joukkiosta.

Kohteena olevaa taloa lähestyvä shinobi yksikkö oli hetken aijemmin jättänyt taakseen metsänlaitaan jääneen Vihreän Kyyn ryhmän, jonka jäsenten olisi tarkoitus liittyä taisteluun heti kun tie olisi avattu. Tärkeän kauppareitin varrella olevassa majatalossa päämajaansa pitävä Dekideki jengi oli kieltäytynyt liittymästä Vihreään Kyyhyn ja sinetöinyt oman kohtalonsa, aloittamalla reviirisodan näitä vastaan. Suurenmajatalon ympärillä olevan pellon ojissa olevaa vettä hyväksikäyttävä Warau mateli hitaasti taloa kohti, tämän selässä olevan miekaksi muuttuneen ankeriaan haistellessa ilmaa ja varoittaessa shinobia vastaantulevista vartioista. Dekidekit tuntuivat kuvittelevan olevansa hyvässä turvassa syvällä omalla alueellaan, sillä näillä ei ollut juurikaan vartioita talon ympärillä.
Ainoastaan muutama satunnainen mies käyskenteli talon ympärillä, joista ei kuitenkaan ollut pysäyttämään lähestyvää salamurhaajaa. Yhdessä silmänräpäyksessä nämä katosivat peltojen heinikon sekaan, jääden korisemaan vaimeasti maahan kurkku auki viillettynä. Mizuchi oli kerennyt jo melkein rakennuksen ovelle varmistamaan ettei lisää vartioita odottanut sisällä, kun hän kuuli pienen narahduksen nurkan takaa, mistä asteli samantien unisesti housujaan nosteleva mies esiin. Hieman hämmästyneenä tämä katsoi edessään olevaa tummaa möykkyä, kereten vain täpärästi kohottamaan vyöllään olleen lyhyen miekan suojakseen, tämän edessä olleen hahmon hyökättyä nopeasti eteenpäin.
Vessareissun päätteeksi yllätetty mies yritti huutaa hälyytyksen, mutta jostainsyystä ääntä ei vain kuulunut. Syy tähän oli hieman taaempana oleva hebigakurelainen shinobi, joka esti teknikkansa avulla minkäänlaista ääntä lähtemästä kaksikosta. Samalla toinen tämän seurana olleista shinobeista antoi merkin metsänlaidassa oleville yakuzalaisille, jonka seurauksena metsänlaidasta lähti liikkeelle pieni hyökkäys joukko.

Dokidoki yakuzalaine
300hp/ck
10n
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1059Viesti Southpaw »

Doki katseli kauhuissaan edessään seisovaa Warauta ja tämän takana taloa lähestyvää hyökkäysryhmää. Jos ääntä ei kerran kuulunut, hänen olisi varoitettava sisällä olijoita jotenkin muuten ja tätä tarkoitusta varten Doki lähtikin miekka puolustukseen kohotettuna perääntymään taaksepäin, päästäkseen talon sivulle. Tarkoituksenaan heittäytyä yhdestä talon ikkunoista läpi, päästäkseen sisälle tekemään hälytyksen. Etuovesta olisi varmaankin turha edes yrittää, Waraun ollessa hänen tiellään ja ennen ovelle pääsemistä hänen olisi Waraun lisäksi varmaan selvittävä vielä tuosta lähestyvästä iskuryhmästäkin.

Doki
Hp: 100
Ch: 200
Nopeus: 10
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1061Viesti Cross »

Chimiran tekemän äänettömyys tekniikan vastustajansa tavoin huomaava Warau pääsi leveän hymyn kohoamaan kääreiden peittämille kasvoilleen, heittäen kädessään olevan verisen kunain kohti nurkantaakse perääntymistä yrittänyttä miestä. Samalla hän vetäisi toisella kädellään selässään olleen suuren miekan esille, joka peittyi samantien sinihehkuiseen salma kerrokseen. Pieni vesi aalto muodostui myös salamurhaajan jalkojen alle ja heitti tämän nopeasti eteenpäin, kohti miekan nyt kunnolla jo esiin vetänyttä miestä kohti. Äänetön nauru purkaantui Mizuchin kurkusta, tämän toisen käden pullistuessa moninverroin normaalia suuremmaksi ja heilauttaessa kädessä olevaa suurta salmojen peittämää asetta miestä kohti. Kyse ei ollut mistään hienosta kenjutsusta, vaan puhtaasti raakaan voimaan luottava isku, jonka teho kuitenkin riitti tekemään selvää useimmista sen tielle joutuvista.

Warau
Hp: 120
Chakra: 286
Nopeus: 11+30

Kaiji
Hp: 60
Chakra: 95
Kestävyys: 30
Gosuiwan no Jutsu+Chidorigatana= 69dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1063Viesti Southpaw »

Nopealla liikkeellä Doki torjui itseään kohti heitetyn kunain, tajuten ettei taitaisi päästä perääntymään, sillä tämä hyökkääjä näytti päättäneen hoidella hänet pois jaloista. Kun Warau sitten lopulta kasvatti kätensä lihaksia ja lähti suoraan hyökkäykseen, myös Doki keräsi omaa chakraansa selvitäkseen tilanteesta. Waraun syöksyessä lähemmäs, Doki heilautti miekkaansa nopeasti, saaden jo yhdellä huitaisulla aikaan tuulirintaman, joka Kamaitachin tavoin paiskaisi Waraun kauemmas. Vaikka miekka ei ollutkaan tämänkaltaisten hyökkäysten tekemiseen se paras väline, oli Doki kuitenkin ankaralla harjoittelulla onnistunut oppimaan miten tehdä laajoja tuulihyökkäyksiä miekkansa avulla, sen sijaan, että olisi turvautunut viuhkaan, jota ei tiukan paikan tullen voinut käyttää miekan tavoin vastustajan vahingoittamiseen yhtä monipuolisesti. Hyvästä puolustuksesta huolimatta Waraun miekan ympärille kerätystä sähköchakrasta ennätti iskeytyä osa miestä kohti. Hieman irvistäen Doki perääntyi muutaman askeleen, miettien olisiko mitään millä tämän äänettömyyden voisi purkaa.

Doki
Hp: 82
Ch: 167
Nopeus: 10
*Miekka Kamaitachi, suojaa 51 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1064Viesti Cross »

Pienen aallon päällä ratsastaen eteenpäin hyökänneen Waraun miekka iskeytyi hänen vastustajansa asetta vasten, jonka läpi hän olisi luultavasti normaalisti leikannut helposti. Miehen ase oli kuitenkin tuuli chakran peittämä ja aseiden iskeytyessä yhteen siitä purkautui voimakas puhuri, joka paiskasi hyökkääjän aseineen hieman taaksepäin. Kultasilmäinen salamurhaaja katsoi silmät kiiluen edessään olevaa yakuzalaista, tuntien jälleen uuden naurunpyrskähdyksen vapautuvan äänettömästi suustaan. Naurunpuuskansa kourissa hivenen tärisevä Mizuchi ponnisti jälleen eteenpäin, muodostaen yhden käsimerkin kasvojensa eteen kohotetulla kädellä ja yritti uudelleen lähes samanlaista hyökkäystä kuin juuri hetyken aikaisemmin. Jälleen salmojen peittämä Kaiji heilahti alaspäin paisuneen käden heilauttamana, mutta toisin kuin viimeksi tälläkertaa vesimiehen kehosta erkani kaksi bunshia, jotka heilauttivat pitkäkyntisiä käsiään kumpaakin Dokin kylkeä kohti.

Warau
Hp: 120
Chakra: 234
Nopeus: 11

Kaiji
Hp: 60
Chakra: 82
Kestävyys: 30
Gosuiwan no Jutsu+Chidorigatana= 69dmg
Mizutsume x2= max 24kpl
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1066Viesti Southpaw »

Vastustajan lähtiessä uudelleen hyökkäämään saman kaltaisella tekniikalla kuin äskenkin, Doki keräsi ympärilleen tuulichakraa ja vapautti sen sitten voimakkaana paineaaltoa muistuttavana tekniikkana, joka paiskaisi kaiken Dokin ympärillä kauemmas. Koska jutsu vaikutti joka suuntaan, ei siksi ollut vaikeaa suojautua samalla sekä oikealta Waraulta, että klooneilta, mutta niin täydellisenä kuin Doki oli puolustustaan pitänytkin, ei se silti vetänyt vertoja oikean Waraun voimille, joiden ansiosta vastustaja nytkin pääsi toistamiseen leikkaamaan häntä miekallaan.
"Pitää hyökätä kunnolla...", Doki ajatteli itsekseen, samalla kun keräsi jälleen chakraa miekkaansa ja heilautti sitä, lähettäen näin uuden, leikkaavaksi tarkoitetun tuulenpuuska kohti Warauta. Oli aika pyyhkiä tuo äänetön, naurava ilme pois vastustaja kasvoilta.

Doki
Hp: 69
Ch: 104
Nopeus: 10
*Paineaalto no jutsu, etenee joka suuntaan 56 dmg tekevänä
*Tuulihyökkäyksestä, 39 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1078Viesti Cross »

Paineaallon purkaantuessa Dokista tämän ympäristöön Warau ja tämän kumpikin bunshi hajosi samantien vedeksi, joka roiskui kaikkialle ympäristöön. Tekniikan yllättämää salamurhaajaa se ei kuitenkaan riittänyt vahingoittamaan, vaan hetkenkuluttua tämä jo kohosi bunsheineen jälleen maasta ja jäi virnuillen katselemaan uutta hyökkäystä suunnittelevaa yakuzalaista. Tämän sitten heilauttaessa miekkaansa, levisi leveääkin leveämpi hymy sini-ihoisen miehen kasvoille, joka heilautti omaa salmojen peittämää asettaan ja leikkasi ilmavirtauksen sen avulla kahtia.
Samaan aikaan vesibunshit kohottivat kätensä ja lähettivät naurava ilme kasvoillaan etusormiensa päistä lukuisia pieniä vesiammuksia keskellään olevaa miekkamiestä kohti, sisällyttäen jokaisen ammuksen visälle pienen öljykuulan. Osuessaan johonkin nämä ammukset räjähtäisivät ja levittäisivät kuumaa höyryä ympärilleen, mikä aiheuttaisi melko vakavia palovammoja kaikille liian lähellä oleville.

Warau
Hp: 64
Chakra: 126
Nopeus: 11
Mizudeppo no Jutsu x10=170dmg+ Atsubaku no jutsu x2= 90dmg

Kaiji
Hp: 60
Chakra: 49
Kestävyys: 30
Chidorigatana=40dmg torjuntaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1085Viesti Southpaw »

Doki oli hädintuskin selvinnyt ensimmäisestä hyökkäysaallosta, kun näki vedeksi hajonneiden Waraun ja bunshineiden kohoavan pian vedestä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun vastustajat sitten kohottivat kätensä ja laukaisivat häntä kohti jotain omituisia vesipalloja. Arvaten, että ei varmasti haluaisi saada noista osumaa, Doki kohotti itsekin kätensä ja laukaisi kaksi Shippuuta kohti vastustajiensa hyökkäystä. Jonkin aikaa näyttikin siltä, että poikittain etenevät tuulipyörteet onnistuisivat heittämään hyökkäyksen sivuun, mutta tuulen kuitenkin alkaessa laantua, Doki sai tajuta arvioineensa väärin. Tuuli oli osunut vain osan vesiammuksista ja kun loput sitten tuulen laantuessa tulivat läpi, Doki huudahti oitis kivusta, öljypallojen alkaessa räjähtäessään päästää kuumaa höyryä sisältään. Höyryn tulon vain jatkuessa ja jatkuessa, palovammat alkoivatkin tehdä tehtäväänsä, kunnes Doki tuupertui kuolleena maahan.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Kyynpuraisu(AAA)

Viesti: # 1090Viesti Cross »

Huolimatta siitä että Doki onnistui pysäyttämään muutaman Waraun vesiammuksista, pääsi suurin osa niistä perille ja saivat aikaan voimakkaan räjähdysten sarjan. Jos hyökkäystä ei oltu vielä äänettömän taistelun takia huomattu, niin nyt se ainakin huomattiin. Sillä yksi majatalon seinistä lensi sisään painelatauksen vapautuessa ja koko rakennus näytti tärisevän uhkaavasti hetkenaikaa, mikä varmasti herätti jokaisen sisälläolijan. Se ei tulisi kuitenkaan auttamaan näitä paljoakaan, sillä samantien hebikagurelaiset shinobit ja Vihreän kyyn jäsenet syöksyivät sisään rakennukseen, alkaen teurastaa jokaisen siellä majailleen säälimättömästi.
Sillävälin pihalla oleva Mizuchi vihelteli huvittuneena ja päästi bunshinsa hajoamaan, imien näistä vapautuneen veden takaisin osaksi omaa kehoaan. Heti tämän tehtyään miehen jaloista vapautui jälleen jonkinlainen vesisuihku, joka lennätti hänet nopeasti talon ylimmässä kerroksessa olevalle parvekkeelle. Nopeasti salamurhaaja vetäisi DokiDokien johtajan käytössä olevaan huoneistoon johtavan oven auki ja astui varovasti sisään, pitäen suuren miekkansa jatkuvasti valmiina hyökkäykseen.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Teen maa”