Eyes set to kill (S2+S)

Tulimaa on yksi suurimmista maista ulottuen miltei joka puolelle mannerta.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1012Viesti Cross »

Tingan johtama neljän shinobin ryhmä juoksi nopein askelin kapeaa ja hämärää salakäytävää pitkin, joka oli yllättäen ollut ainakin tähän asti ansoittamaton. Nelikko oli jättänyt Dohikon ryhmän, Sougenin ja Kintaron vartioimaan taaksensa jättämäänsä kartannoa, sekä kahta Akkin ottamaa vankia. Vaikka näitä ei ollutkaan kuin viisi rakennuksen alueen puolustamiseen niin ei sen olisi pitänyt tuottaa ongelmaa, sillä kaikki Murasakien huomio tuntui keskittyneen sillähetkellä muualla kaupungissa käytävään taisteluun. Kukkulalta oli vaikea sanoa miten asiat etenivät, mutta se oli ainakin varma että taistelu oli kestänyt jo pitempään kuin sen olisi pitänyt. He eivät olleet ottaneet huomioon että Satolla saattoi olla joku keino paeta linnoituksestaan tarvittaessa ja jos he eivät saisi tätä hengiltä, ei tämän joukkion moraali tulisi murtumaan.
Melkein heti kunoichin takana juokseva miekkamies arveli heidän päässeen jo melkein kaupungin satamaan asti, vaika asiasta oli kyllä melko vaikea olla täysin varma. Suora, tasainen ja hämärä tunneli teki arvioinnista vaikeaa. Varmaa vain oli että heidän yläpuoleltaan kuuluvat taistelun äänet olivat voimistuneet selvästi ja niin Akki kuin Tingakin saattoi tuntea sillointällöin jonkin chakran lähteen heidän ympärillään sammuvan pysyvästi. ''Ilman nuita ääniä voisi melkein luulla että olemme jo merenalla...'' Ryhmän viimeisenä juokseva Aoshi huohotti hengästyneenä, alkaen selvästikkin jo väsyä.
Samassa heidän edessään olevan käytävän hämäryyden päästä alkoi jo kajastaa himmeätä valoa, mistä oli helppo päätellä heidän alkavan lopultakin olla tunnelin toisessa päässä. ''Semei... Aoshi te jäätte tunneliin... Menen Tingan kanssa edeltä.''Tsuchigumo totesi käskevästi, kyeten aistimaan nuoren Nurarihyon voimien alkavan olla vähissä. Paljoa paremmin ei mennyt myöskään munkilla, joka oli käyttänyt voimiaan kartannolla auttaakseen tovereitaan palauttamaan omia voimiaan. Tämän kyvyt olivat muutenkin enemmän lääkintäninjan kaltaisia, minkä takia mies oli parempi pitää takalinjassa. Jinai taas oli kyennyt palauttamaan oman chakransa yllättävän nopeasti siedettävälle tasolle ja oli sen takia tällähetkellä huomattavasti nuortamiestä paremmassa kunnossa taistelemiseen. Tatuoidun miekkamiehen päätöksessä painoi myös se tosiasia että he olivat tunteneet toisensa pitempään ja saaneet koulutuksensa samassa kylässä, minkä takia heidän pitäisi kyetä saumattomampaan yhteistyöhön.
Vain hetken myöhemmin Akki loikkasi tunnelin toisenpään suuaukosta ulos ja surmasi kaksi sitä vartioinutta miestä nopein miekan heilautuksin, ennen kuin kumpikaan näistä kerkesi tekemään yhtään mitään. Hieman taaempana oleva yakuzan mies huomasi kuitenkin tunkeilijat ja hihkaisi hälyytyksen, minkä seurauksena nurkantakaa ilmestyi kolmen puolustajan ryhmä. Shinobi kaksikkoa kohti juossut kolmikko kaatui kuitenkin yhtä nopeasti kuin käytävän suuta puolustaneet kaksi toveriansakkin, jättäen tien auki suuren varastohallin ovien luona seisovan Setan luokse. Vihainen ilme kasvoillaan Murasakien johtaja sähähti jotain vierellään olevalle henkilölle ja kääntyi kohtaamaan tämän avustamana lähestyvän hyökkääjä kaksikon.

Seta Murasaki
350hp/ck
12n

Otani Tetsuo
550hp/ck
18n
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1013Viesti Southpaw »

"Emme sentään meren alla. Mutta hyvin lähellä rantaa kuitenkin. Pystyn kuulemaan aaltojen kohinan seinän toiselta puolen joten luultavasti tunneli vie satamaan, niin että Seta voi halutessaan paeta nopeasti veneellä..." Tinga arveli ja osoitti puhuessaan heidän vasemmalla puolellaan olevaa seinää. Vaikka seinä varmasti oli tarpeeksi paksu pitämään veden poissa tunnelista, oli Tinga silti varma että kuuli veden liikehdinnän vaimeasti. Viimein Tinga kuitenkin alkoi sensorijutsunsa varassa erottaa isomman tyhjän tilan edesspäin ja pieni innostunut virnistys levisi naisen huulille. Pian he pääsisivät päättämään tämän. Akkin kehottaessa Aoshia ja Seimeitä jäämään tunneliin tarkkailemaan, Tinga puolestaan jatkoi pysähtymättä eteenpäin, kunnes he viimein pääsivät varastohalliin, missä Akki hoiteli nopeasti ja tehokkaasti ensimmäiset hyökkääjät. Lopulta jäljellä olivat vain Seta ja tämän seurassa oleva Otani Tetsuo, jonka Tinga tiesi aikaisempien keskustelujen pohjalta käyttävän happotekniikoita hyökätessään.
"Juoksutitte meitä kyllä melkoisesti... Mutta ikävä kyllä pakomatka päättyy nyt", Tinga sanoi pysähtyessään lopulta sopivalle etäisyydelle ja rusauttaen rystysiään uhkaavasti.

Hp: 137
Ch: 241
Nopeus: 19
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1016Viesti Ookami_Tez »

"Pakomatka? Hahaha tietämätön nulikka. Tetsuo hukuta heidät." Murasaki tokaisi pyyhkäisten hikeä otsaltaan liinalla. Tetsuo nyökkäsi hiljaisena yhdistäen kätensä hetkessä useaan käsimerkkiin ja avaten suunsa sieltä syöksyen valtava aalto läpinäkyvää kuplivaa nestettä, joka lähti valtavana aaltona Tingan ja Akkin kimpuun yrittäen kerralla sulattaa nämä luihin asti. Tetsuo virnisti hieman pyyhkäisten sitten hihaansa hapon jämät huuliltaan. "En usko että nämä ovat ihan niin helppoja Seta-dono." Tetsuo sanoi tämän taistelu vietin aktivoituessa. Hän tunsi hapon takana olevan albiinon voiman odottaen että pääsisi ottelemaan tämän kanssa.

Seta Murasaki
Hp: 100
Ch: 250
Nopeus: 20
Ammatti Bonarit: +7 Nopeus, S-tason Myrkyt
Pisteet: 9p Genjutsu, 1p Kenjutsu

Otani Tetsuo
Hp: 150
Ch: 325
Nopeus: 18
Ammatti Bonarit: Futton dmg boost: D:+1, C:+2, B:+3, A:+5, AA:+7, S:+10
Kage Bonus: Seikatsu Futton - Living Acid: Kaikki Tetsuon happo tekniikat jäävät elämään puolittaen tehonsa joka vuoro, mutta hakeutuen uudestaan kohteeseen.
Pisteet: 10p Futton

[107 vahinkoinen happo aalto siis molempien niskaan, jos sitä ei torjuta kunnolla se jatkaa ensi vuorolla sitten 53 damageisena.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1017Viesti Cross »

''Ikävä että asiat menivät näin Seta...'' Akki sanoi Tingan ja Setan vaihdettua uhkauksia keskenään, tuntien jollain tapaa pientä haluttomuutta todella taistella miestä vastaan. He eivät olleet koskaan olleet mitään hyviä tuttuja, tai ystäviä keskenään, mutta siitä huolimatta nuorimies oli jollain tapaa oppinut kunnioittamaan yakuzan johtajaa Kenichin kertomien tarinoiden pohjalta. Niiden perusteella tämä ei ollut vaikuttanut henkilöltä joka pettäisi ahneuksissaan toverinsa, kuten tämä oli kuitenkin jostain syystä päätynyt tekemään. Tässä vaiheessa oli kuitenkin jo myöhäistä perääntyä, tai yrittää ratkaista asiaa puhumalla.
Eikä siihen näytänyt tarjoutuvankaan mahdollisuutta, sillä samassa Tetsuo jo astui isäntänsä eteen ja muodosti lyhyet käsimerkit, sylkien suustaan kuplivaa nestettä hyökkääjä kaksikon kimppuun. Luottaen Yamatolta perimäänsä aseeseen kalpea miekkamies astui vuorostaan ystävänsä suojaksi ja kohotti sinisenä hehkuvan miekan eteensä. Kuin laivan keula se sai kohti vyöryneen aallon hajoamaan edessään, imien ahnaasti chakraa siitä sisäänsä. Huomaten aseensa toimivan aivan niinkuin kuin kuuluikin hymyilevä Tsuchigumo lähti juoksemaan eteenpäin, kirjaimellisesti halkaisten vihreän aallon edestään, ennen kuin loikkasi sen takaa murasaki kaksikon kimppuun erittäin nopeasti pyörien.

Kestävyys: 140
Chakra: 334
Nopeus: 36
Nenekimarun erikoisuus puolustukseen ja Arashiakeru+ hien hyökkäykseen= 104dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1019Viesti Southpaw »

"Hmph... sopii yrittää", Tinga hymähti, samalla kun aisti Tetsuon asettuvan työnantajansa suojaksi ja puhaltavan sitten jonkinlaisen aallon heitä kohti. Mitä uultavimmin juuri happoa, sillä Tinga kykeni aistimaan kuinka tuli ja vesi elementti sekoittuivat tähän tekniikkaan keskenään. Naisen ei kuitenkaan tarivinnut onneksi vielä huolehtia turvallisuudestaan, sillä Akki asettui yllättäen hänen eteensä miekkoineen. Tinga harkitsi toki tekevänsä oman osansa puolustuksesta mutta havaitessaan kuitenkin hyökkäykseen käytetyn chakran imeytyvän miehen käsissä olevaan aseeseen, naisen kasvoille levisi hymy.
Kun Akki sitten lähti juoksemaan kohti vastustajia, Tingakin pääsi viimein tekemään jotain hyödyllistä. Nopeasti nainen keräsi chakraansa ja pian tämän selkäpuolelta kasvoikin esiin neljä, kuin tyhjästä ilmestyvää chakraketjua, jotka nainen ohjasi syöksymään ilman halki kohti Setaa ja Tetsuota, tarkoituksenaan sitoa nämä ketjuilla aloilleen, niin että Akkin olisi helppo iskeä sidottuja vastustajia.

Hp: 137
Ch: 224
Nopeus: 19
*Kongou Fuusa, ketjut kestää 25 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1020Viesti Ookami_Tez »

"Hoidan heidän kuulonsa pois." Tetsuo sanoi työnantajalleen puhaltaen suustaan happo kuplan itsensä ja mestarinsa ympärille. "Jatkamme siis sillä." Murasaki totesi yhdistäen kätensä käsimerkkeihin. Tetsuon happo suojasi helposti Tingan ketjuilta, mutta Akkin meikka tekniikka repi tiensä siitä läpi, mutta Tetsuo oli valmiina ottamaan tämän vastaan torjuen ruumiillaan tekniikan rippeet. "Taiko." Kuului Murasakin huulilta ja samassa molempien Akkin että Tingan korviin alkoi kuulu valtava rumpujen pauke, hukuttaen kaikki muut äänet alueelta alleen. Ääni oli myös ikävä toiminnalle sen harhauttaessa tasapaino aistia. Tetsuo oli työntänyt tässä välissä Akkin irti itsestään yhdistäen kätensä käsimerkkeihin ja avaten suunsa, josta alkoi vuotaa vihreää kaasua, joka peittäisi hetkessä alueen sisäänsä vieden paikalla olioiden näön ja samalla alkaen syövyttämään näiden varusteita ja ihoa.

Seta Murasaki
Hp: 90
Ch: 192
Nopeus: 20
Ammatti Bonarit: +7 Nopeus, S-tason Myrkyt
Pisteet: 9p Genjutsu, 1p Kenjutsu

Otani Tetsuo
Hp: 104
Ch: 239
Nopeus: 18
Ammatti Bonarit: Futton dmg boost: D:+1, C:+2, B:+3, A:+5, AA:+7, S:+10
Kage Bonus: Seikatsu Futton - Living Acid: Kaikki Tetsuon happo tekniikat jäävät elämään puolittaen tehonsa joka vuoro, mutta hakeutuen uudestaan kohteeseen.
Pisteet: 10p Futton

[Happo "puolustus" teki siis vahinkoa 58, Genjutsu A/A-tasoinen ja siis tosiaan peittää kaikki äänet ja muotona tuo tasapainon heikentyminen. S-tason happo sumu, pääasiassa siis näköeriste ja tekee sen lisäksi 10 dmg/vuoro sisällä. Tetsuo tietty immuuni sille niin kun happoonsa muutenkin. Sensori tietty toimii, mutta ilma on täynnä chakraa, joten ei sekään varmaan ihan täydellä teholla.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1024Viesti Cross »

Happokilven läpi tunkeutunut Akki aikoi juuri jatkaa hyökkäystään, kuullessaan yllättävän korvia huumaavan rumpujen jyskeen päässään. Ääni oli niin voimakas että se hidasti hänen liikkeitään ja teki liikkumisesta ylipäätänsä hankalaa, saaden miehen putoamaan tuskallinen ilme kasvoillaan polvilleen. Mikä vielä pahempaa hieman etäisyyttä ottanut Tetsuo avasi suunsa ja päästi uuden happohyökkäyksen ulos, joka otti tälläkertaa höyrymäisen pilven muodon. Hiljalleen huoneeseen leviämään alkava pilvi tuntui ensin vain pienenä kutinana iholla, mutta vain silmänräpäys myöhemmin tunne oli jo polttavan tuskainen. Kivusta huutaen polvillaan olevan miekkamiehen iho alkoi mennä palovamman kaltaisille rakkuloille, ennen kuin tämä hajosi valkoiseksi savuksi.
Samalla sekunnilla hieman sivumpaa kuului voimakas jyrähdys ja yakuzalais kaksikko sai huomata huoneen lattian räjähtävän ilmaan edestään, singoten satoja kiloja kiveä ja betonimurskaa kaksikon päälle. Samalla kun tämä tapahtui hetken aijemmin happoaallon läpi hyökätessään näkymättömäksi muuttunut ja bunshin tilalleen luonut kalpea miekkamies tuli näkyviin, vaikka olikin alunperin ajatellut voivansa hyödyntää tätä yllätystä pitempään. Nyt tilaisuus oli kuitenkin menetetty ja täytyi keksiä jotain muuta, mikäli Doryusenin kohteena olleen kaksikon onnistuisi selvitä siitä. Onneksi nuorella miehellä oli vielä muutama jippo jäljellä ja nyt jo huomattavasti parempi mielikuva siitä mihin nuo kaksi pystyivät, eikä tietenkään sopinut unohtaa vielä sivussa pysynyttä Tingaa.

Kestävyys: 140
Chakra: 240
Nopeus: 36
Doryusen nadare= 77-87 hajottaa happopilven luultavasti samalla ku lentää päi vihu kaksikkoo sopivasti samaisella hapolla marinoituna.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1026Viesti Southpaw »

Tajutessaan ketjujensa sulavan jonkinlaisen happokilven seurauksena, Tinga päästi tekniikan purkautumaan suunnitellen turvautuvansa tulitekniikoihinsa seuraavaksi, mutta äkisti hänen korvissaan räjähti kuitenkin soimaan kovaääninen rummutus. Kiljahtaen tyttö kohotti kätensä tuskaisen näköisenä korvilleen, sillä sokean naisen korvissa ääni kuulosti jopa kovemmalta kuin mitä se todennäköisesti oli. Tosin nainen joutui nopeasti toteamaan, ettei korvien pitely tuntunut vaikuttavan äänen voimakkuuteen juurikaan. Tinga epäilemättä olisi jäänyt häntä kohti leviävän kaasumaisen hapon uhriksi Akkin kage bunshinin tavoin, ellei oikea Akki olisi viime hetkellä päätynyt tuhoamaan kaasupilveä yhdellä miekkatekniikoistaan.
"Pakko tehdä jotain...", Tinga ajatteli, irvistäen kivusta. Hän tiesi kyllä sensorinsa varassa olevansa todennäköisesti genjutsun vallassa, sillä Akkin kage bunshinin chakra oli mennyt sekaisin juuri ennen sen tuhoutumista. Tieto ei kuitenkaan saanut vielä ääntä vaimenemaan ja Tingasta tuntui, että edes hänen kyvyillään tätä genjutsua ei saisi omin voimin purettua. Purren kuitenkin hampaansa yhteen, Tinga muodosti hieman huojuen käsimerkin ja puhalsi sitten suustaan suuren tulipallon sinne suuntaan, missä aisti vihollisten chakravirtaukset.

Hp: 137
Ch: 200
Nopeus: 19
*Katon: Gouryuuka no Jutsu, 39 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1030Viesti Ookami_Tez »

Tetsuo oli siirtynyt jo viimeistelyyn valmistellen vastustajien lopullista tuhoa. "Numeri Keishiki." Tetsuon suusta kuuluivat sanat, vaikka ne tuskin yltäisivät vastustajien korviin. Tetsuon jokaisesta huokosesta lähti valumaan valtavat määrät happoa niiden muodostaen hetkessä tämän ympärille happoisen muodon, joka vain kasvoi kasvamistaan ja lähti yhdessä rykäyksessä suoraan eteenpäin täyttäen huoneen toisen puolikkaan jättäen vain Murasakin turvaan sen toiselle puolelle. Happo tunkeutuisi käytäväänkin, josta Akki ja Tinga olivat tulleet vaarataen näiden kumppanit, jos nämä eivät olisi varovaisia. Tekniikan teho oli silmin nähtävissä sen hetkessä sulattaen huoneen pintaa nestemmäiseksi vetäen sitä hapon mukaan sen iskeytyessä eteenpäin. Murasaki oli huomannut toisen puolikkaan genjutsunsa katoamisen, todeten että tilanteessa oli bunshin jossain kohdassa, mutta tämä aikoi vain ylläpitää nykyisen genjutsunsa valmistellen piilossa olevaan tikariinsa hyvin vahvaa myrkkyä, jos Tetsuon tekniikka ei viimeistelisi hyökkääjiä.

Seta Murasaki
Hp: 90
Ch: 163
Nopeus: 20
Ammatti Bonarit: +7 Nopeus, S-tason Myrkyt
Pisteet: 9p Genjutsu, 1p Kenjutsu

Otani Tetsuo
Hp: 104
Ch: 109
Nopeus: 18
Ammatti Bonarit: Futton dmg boost: D:+1, C:+2, B:+3, A:+5, AA:+7, S:+10
Kage Bonus: Seikatsu Futton - Living Acid: Kaikki Tetsuon happo tekniikat jäävät elämään puolittaen tehonsa joka vuoro, mutta hakeutuen uudestaan kohteeseen.
Pisteet: 10p Futton
[S2-tason Happo siis damagea kokonaisuudessaan siis 174 eli imaisee varmaan liekit että kivet sisäänsä helposti jatkaen matkaa. Jos ei tuhota niin jatkaa tietty tuhojaan vielä jatkossakin.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1032Viesti Southpaw »

Korvissaan edelleen soivalta rummutukselta Tinga tajusi vastustajan keräävän chakraansa seuraavaa tekniikkaa varten. Ja päätellen siitä kuinka paljon chakraa loppujen lopuksi kerääntyi, nainen arveli että tulossa oli jotain suurta.
"Anna minun ehtiä ajoissa...", Tinga ajatteli hammasta purren, samalla kun otti kunain käteensä ja muodosti sen varteen sinetin ennen kuin viskasi heittoaseen Setasta ja Tetsuosta katsoen sivuun. Hetken verran tuntui siltä, että kunai jäisi koko huoneeseen laajenevan hapon uhriksi, mutta loputa Tinga kuitenkin aisti sen pääsevän maaliinsa, Setan ja Tetsuon taakse jäävään tyhjään tilaan. Korvissa kuuluvasta rummutuksesta huolimatta naisen kasvoille levisi tyytyväinen hymy ja tämä ojensi huojuen kättään Akkia kohti.
"Akki, tule tänne. Nopeasti", nainen kehotti, puhuen ehkä hieman kovempaa kuin oli ollut tarkoitus, sillä rummutus teki jopa oman äänen kuulemisesta vaikeaa. Miekkamiehen kuitenkin toivottavasti tullessa lähemmäs, Tinga nappaisi tämän käsivarresta kiinni ja siirtäisi miehen mukanaan Hiraishin no jutsulla aikaisemmin heittämänsä kunain luokse.
Tuntiessaan jalkojansa koskettavan siirtymisen jälkeen taas maanpintaa, Tinga päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kurotti kättään heidän vieressään olevaan happoseinämään, tuntien jo lyhyestä kosketuksesta hapon aiheuttaman kivun ja kirvelyn kädessään. Samalla nainen kuitenkin kuuli myös rummutuksen korvissaan lakkaavan, kun kipu herätti hänen aistinsa takaisin todellisuuteen. Napattuaan tämän jälkeen vielä heittämänsä kunain parempaan talteen, Tinga syöksähti eteenpäin kohti lähimpänä olevaa Setaa, tarkoituksenaan päästä tekemään tähän räjähdesinettejään.

Hp: 97
Ch: 106
Nopeus: 19
*Hiraishin no jutsu
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1034Viesti Cross »

Tingan tavoin Tetsuon jutsuunsa kasaaman chakran aistiva Akki valmistautui jo käyttämään Nenekimarua uudelleen hyökkäyksen torjumiseen, epäillen kuitenkin olisiko sekään tarpeeksi. Ennen kuin hän kuitenkaan joutui tekemään sitä kutsui kunoichi miehen luokseen, saaden tämän tottelemaan itseään. Vapauttaen chakraa jaloistaan kenshi syöksähti ystävänsä lkuokse, jolla näytti olevan joku suunnitelma mielessään.
Heti Jinain koskettua Tsuchigumoa nämä siirtyivät yllättäen vastustajiensa taakse ja mikä oli saada nuorenmiehen jähmettymään hämmästyksestä paikalleen, onneksi vuosien koulutus vei voiton. Melkein kuin itsestään hänen chakransa syöksyi edessä olevien miesten mieleen, saaden nämä tuntemaan musertavan voimakkaan ja verenhimoisen olemuksen lamaannuttavan itsensä. Kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi kumpikin näistä tunsi yllättäen kuuden miekan iskeytyvän rinnastaan läpi, lähettäen musertavan kivun ja voimattomuuden tunteen näiden mieliin.
Illuusionsa luonut Akki ei jättänyt hyökkäystä ainoastaan tähän, vaan heilautti hopeateräistä miekkaansa nopeasti kaksikertaa laajassa kaaressa ja leikkasi sen kärkeen muodostuneella tuuliterällä kummankin vastustajansa kerralla kahtia.

Kestävyys: 140
Chakra: 126
Nopeus: 36
Shikumi no Jutsu kuumpaankin vihuun+ Tsubame Gaeshi=108dmg
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1035Viesti Ookami_Tez »

Murasaki kuuli kilahduksen sivustaltaan huomaten kunain epäillen että se ei ollut siinä vain huvikseen ja alkoi jo tekemään käsimerkkejä. Vastustajien ilmestyessä siihen Murasaki oli yllättynyt siinä missä näköjään miekkamieskin. Murasaki iski molempiin vastustajiin vahvalla genjutsulla, joka saisi nämä tuntemaan painovoiman monin kertaisena. Tuon enempään Murasaki ei ehtinyt ennen kuin Akkin genjutsu vastaavasti nappasi tämän haltuunsa. Murasaki tunsi kipua ja kauhua sen jähmettäen tämän paikalleen. Tetsuo oli yhtä alistettavassa tilassa happonsa sisällä, mutta onneksi hänen jutsunsa eivät olleet kuin normaalit jutsut vaan happo kerääntyi kasaan toisenkin kerran jättäen osan itsestään polttamaan seinät vastakkaisella puolella. Happo itsestään vaihtoi suuntaa yrittäen musertaa vastustajat alleen, vaikkakin aika oli verottanut sen tehoa. Akkin hyökkäys oli myös Murasakin genjutsun toimesta hieman epäonnistunut. Koska Akki oli tuntenut genjutsun takia painovoiman raskaampana, kun se oli tämän kenjutsu liikkeet olivat tehneet turhankin isoja liikkeitä ja sen takia tämän tähtäys oli mennyt pahasti ohi leikellen takaseinään isoja railoja. Ei niin että Murasaki olisi ilman vahinkoa siitä selvinnyt, mutta kuolettava isku oli ainakin vältetty.

Seta Murasaki
Hp: 36
Ch: 51
Nopeus: 20
Ammatti Bonarit: +7 Nopeus, S-tason Myrkyt
Pisteet: 9p Genjutsu, 1p Kenjutsu

Otani Tetsuo
Hp: 104
Ch: 109
Nopeus: 18
Ammatti Bonarit: Futton dmg boost: D:+1, C:+2, B:+3, A:+5, AA:+7, S:+10
Kage Bonus: Seikatsu Futton - Living Acid: Kaikki Tetsuon happo tekniikat jäävät elämään puolittaen tehonsa joka vuoro, mutta hakeutuen uudestaan kohteeseen.
Pisteet: 10p Futton
[Eli happo jatkaa matkaansa 72 vahingon turvin ja molempiin Akkiin että Tingaan tuo S-tason painovoima genjutsu. Puolitin tosiaan vahingon Tsubamesta, koska tähtäys vinksahtaa genjutsusta.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1037Viesti Southpaw »

Tinga oli tuskin päässyt ensimmäisestä genjutsusta ja ehtinyt ottaa muutaman juoksuaskeleen, kun matka yllättäen jälleen pysähtyi, naisen tuntiessa kuinka painovoima alkoi vetää häntä tiiviimmin kohti maanpintaa. Ponnistuksesta rivistäen, nainen otti muutaman askeleen eteenpäin, joutuen kuitenkin myöntämään, että oli jumissa kuin täi tervassa. Aistiessaan kuitenkin Akkin chakraa, nainen tajusi, että tämänkin oli pakko olla genjutsu, sillä miekkamiehen chakravirtaus tuntui menneen hetkessä yhtä sekaisin kuin kage bunshinilla aiemmin. Genjutsu ei kuitenkaan ollut heidän ainoa ongelmansa, sillä Tetsuon aiemmin tekemä happohyökkäys vaihtoi nyt suuntaa, alkaen lähestyä taas heitä.
"En ehkä pysty hyökkäämään, mutta ainakin voin puolustaa Akkia", Tinga ajatteli itsekseen, samalla kun päästi jälleen ketjut kasvamaan selästään. Hetkessä chakraketjut olivatkin asettuneet löyhään muodostelmaan Tingan ja Akkin ympärille, onnistuen hetkeksi aikaa pysäyttämään lähestyvän happoaallon. Vaikka Tingan puolustus kuitenkin vahva olikin, alkoi ketjujen väliin muodostunut chakraseinämä kuitenkin pian sulaa ja hajota voimakkaan hapon vaikutuksesta, kunnes Tinga lopulta tunsi happoaallon pyyhkäisevän ylitseen. Tämä vapautti naisen jälleen genjutsusta, mutta sai tämän kuitenkin irvistelemään tuskaisen näköisenä, hapon kirvellessä ihoa. Tämän taistelun jälkeen vaatteet kyllä menisivät pesuun ja hän viettäisi loppuillan kimonossa jota oli käyttänyt ilotyttönä esiintyessään.

Hp: 67
Ch: 72
Nopeus: 19
*Fuusa Kekkai, suojaa 42 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1041Viesti Cross »

Hyökkäystään suorittava Akki tunsi kaiken muuttuvan yllättäen musertavan painavaksi, mikä sai hänen hyökkäyksensä liikesarjan heilahtamaan hieman sivuun. Tuuliterän onnistui osua kuitenkin onneksi edes Setaan, joskaan ei edes tähän kunnolla. Se sivalsi ainoastaan pahasti vertavuotavan haavan mieheen, sen sijaan että olisi leikannut tätä kahtia. Tetsuo sen sijaan säästyi täysin ilman vahinkoa, mikä sai polvilleen putoavan miekkamiehen irvistämään ärtyneenä.
''Genjutsu...'' Tsuchigumo ajatteli huomatessaan myös vierellään olevan punapään kärsivän samanlaisista oireista itsensä kanssa, samalla kun tämän chakra tuntui olevan aivan sekaisin. Ainut hyväpuoli tilanteessa tuntui olevan se että Shikumi no Jutsu näytti pitävän murasaki kaksikkoa vielä toistaiseksi pauloissaan, vaikka sekään vaikutus ei tulisi kestämään enää kovin kauvaa. Sen sijaan Otanin happo pilvi ei näyttänyt haihtumisen merkkejä, vaan alkoi ennemminkin liikkua heidän suuntaansa.
Tinga onneksi loi pyrki puolustamaan heitä kumpaakin selästään esiin työntyvillä chakra ketjuilla, jotka näyttivät hetkeksi pysäyttävän hapon etenemisen. Se ei kuitenkaan kestänyt kauvaa, sillä vain hetken myöhemmin chakra ketjut alkoivat jo sulaa ja pian happopilvi jo poltti tutun tuntuisesti ihoa. Kivusta irvistävä miekkamies tunsi polttavan kivun auttavan hälventämään genjutsun vaikutuksen mielestään, missä auttoi myös kahden chakra portin avaaminen.
Äkäisesti sähähtävä kalpea miekkamies vapautti chakraa jaloistaan ja ponnisti eteenpäin, heilauttaen chakraterien peittämät miekkansa entistä kirigakurelaista kohti. Samalla hän keskittyi tämän chakraan ja loi tämän mieleen genjutsun, jossa tämän ympärille kietoutui suuria käärmeitä. Ne sitoivat miehen raudan lujaan otteeseensa, samalla kun upottivat hampaansa tämän kaulaan ja estivät minkäänlaisen liikkeen tekemisen. Samalla eteenpäin syöksyvä Akki pyöräytti miekkojaan nopeasti käsissään ja sivalsi kahdella niistä Tetsuon olkapäitä kohti, samalla kun kaksi pisti tätä keuhkoihin ja kolmas miekkapari leikkasi ristiin tämän keskivartalon poikki. Koko hyökkäys tapahtui niin sokaisevalla vauhdilla että oli vaikea edes sanoa mitä sen aikana tapahtui, vaikka sitä seurasikin aivan vierestä.

Kestävyys: 115
Chakra: 36
Nopeus: 36+15+25= 76
Tetsuo: Hebi Kanashibari no Jutsu + Kazekaiten tataku+ hien+ 2.portti= 149dmg
Avatar
Ookami_Tez
Yonbi
Yonbi
Viestit: 212
Liittynyt: 21 Loka 2014, 16:50

Re: Eyes set to kill (S2+S)

Viesti: # 1042Viesti Ookami_Tez »

Tetsuo oli vasta saamassa ruumiinsa takaisin hallintaan, kun vastustajissa oleva miekkamies lähti syöksyyn tätä kohti. Genjutsu oli kietonut tämän ruumiin, joten hänen ainoa mahdollisuuteensa oli tehdä hyvin nopea suojaus. Hän oksensi suustaan happoa, joka oli selvästi aikaisempia kovempaa materiaaliltaan sen kietoutuen tämän ruumiin ympärille koteloksi, jota vasten Akkin tekniikka meni heittäen tämän poikki huoneen ja rikkoen tätä suojelevan kotelon. Tosin tämä ei jättänyt häntä liiemmin kuntoon. Murasaki oli taasen yhdistänyt kätensä Akkin miekka tekniika autettua hänet genjutsusta irti ja tämä kohdisti Tingaan seuraavan genjutsunsa. Huomattuaan nyt lähempää että tyttö oli sokea hän käytti tähän erittäin mukavaa erikoista genjutsua. Tinga saisi hetkessä nähdä kirkkaana sateenkaaren kaikki värit. Välähdellen tämän mielessä niin kuin tämä näkisi ne. Yleensä pelkkä värien yhdistelmä oli pahoin vointia luova, mutta sokealle värien näkeminen voisi olla vielä turmiollisempaa. Tämän jälkeen Murasaki ponnisti tytön viereen viedäkseen myrkytetyn terän naisen kurkulle aikeinaan pakottaa miekkamies antautumaan.

Seta Murasaki
Hp: 36
Ch: 22
Nopeus: 20
Ammatti Bonarit: +7 Nopeus, S-tason Myrkyt
Pisteet: 9p Genjutsu, 1p Kenjutsu

Otani Tetsuo
Hp: 18
Ch: 64
Nopeus: 18
Ammatti Bonarit: Futton dmg boost: D:+1, C:+2, B:+3, A:+5, AA:+7, S:+10
Kage Bonus: Seikatsu Futton - Living Acid: Kaikki Tetsuon happo tekniikat jäävät elämään puolittaen tehonsa joka vuoro, mutta hakeutuen uudestaan kohteeseen.
Pisteet: 10p Futton
[Happo kotelo suojasi 63 damagea, AA-tason värigenjutsu Tingaan ja S-tason myrkkyä sisältävä puukko sen kaulalle.]
IRC Quote: <Isilme> jos Ookami olis parempi tyyppi ni haluisin olla sen kaveri mut ei voi mitään.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu Tulimaa”