Puollustamassa kylpylää

Kuumien lähteiden maa on pieni maa Konohan ja Kumogakuren välissä. Maa tunnetaan siellä sijaitsevien kuumien lähteiden parantavista vaikutuksista.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2179Viesti sumufani »

Kira oli saanut tiedon, että hänen piti auttaa Kyo-Kain joukkuja puollustamaan aluettaan. Kira pohti tätä mafia sotaa, joka oli näköjään pelkkää alueen haalimista, mutta ei sen kummemmin mennyt käskyä vastaan. Hän oli hakeutunut johtoportaan puheille ja selittänyt tilanteensa. Hebiläinen oli samantien käsketty vahtimaan ja tarpeen vaatiessa puollustamaan yhtä heidän kylpylöistään, missä tapahtui kaikkea muutakin. Kira ei vaivannut pientä päätään mokomalla ja istui kylpylän ovien läheisyydessä tarkkaillen maailman menoa. Miehen rauha rikkoutui, kun joku oli selvästi muissa aikeissa menossa kylpylän ovista sisään,k uin mitä sinne nyt ikinä siviili olikaan menossa tekemään. Kira astui miehen eteen ja tarkkaili toista.
''Valitan herra. Yksityis tilaisuus. Menkää muualle.''
Hebiläinen ehti sanoa ja yakuza perääntyi hieman ja Kira olikin valmiina, mitä miekkonen tulisi seuraavaksi tekemään.

Yakuza
B tason vihu
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2180Viesti Southpaw »

[Vasta NPC?]

"Menkää edeltä, minä pidättelen tätä!" Hiro huudahti mukanaan olevalle kahdelle toverillen, samalla kun otti kaksi kunaita käteensä. Tuskin mies oli saanut käskynsä ilmoille kun tämän perässä tulleet kaksi miestä hajaantuivat paikalta ja syöksyivät lopulta kylpylän ikkunoista sisään, ryhtyäkseen tuhoamaan paikkoja, kuten komentajana toimivan Tsuchigumon suunnitelmaan kuului. Sillä välin Hiro heitti molemmat kunait matkaan kohti Kiraa, samalla paljastaen niiden kahvoihin liimatut räjähdelaput. Hiro pyrki hoitelemaan eteensä asettuneen miehen nopeasti, niin että pääsisi itsekin sisälle kylpylään tovereidensa avuksi.

Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 5
RL: 8/10
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2182Viesti sumufani »

Kira murahti ja alkoi samantien suorittaa käsimerkki sarjaa, kun hänen vihollisensa huusi käskyjä. Kira pudottautui polvilleen ja iski kätensä maahan ja samaan aikaan Hiron jalkojen alla maa alkoi vajoamaan. Kiraei suinkaan lopettanut siihen vaan alkoi samantien suorittamaan uusia sealeita ja niden jälkeen kuopan pohjalle alkoi muodostua uutta kuoppaa, joka oli täynnä mutavelliä.
Kira murahti ja ei pitannut kahdesta muusta henkilöstä, jotka hänen ohitseen olivat menneet. Miehen ohmolla tykytti suoni, joka kieli että mies oli raivoissaan. Kiran mielessä tämä ei ollut hyvää mainetta Hebille ja aikoisi nyhtää tietoa tästä miehestä tai mies kuolisi ja hebiläinen siirtyisi seuraavaan uhriinsa.

Kira
41 hp
58 chk
5 np
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin:+1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chuunin:+1dmg kibaku nendoon (vaikuttaa C-jutsuihin ja siitä ylöspäin)
Pisteet
6 p kibaku nendo (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4 p maajutsuihin (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)

Shinku Daichi
Taso: C--->C2
Vaikutus: Romahduttaa 5x5 metrin alueen ja muodostaa pari metriä syvän kuopan.
Chakra: -5--->4-2=2

Yomi Numa
Ninjan tehtyä käsimerkit vihollisen alle muodostuu upottava suo, joka estää vihollisen liikkumiseen ja saa hänet vajoamaan alaspäin. Jos vihollinen ei pääse pois tekniikasta, hukkuu hän suohon.

Taso: C
Vaikutus: Maahan ilmestyy halkaisijaltaan nelimetrinen kuoppa täynnä mutavelliä, joka upottaa nilkkoihin asti. Mutavelli hidastaa 3 nopeutta.
Chakra: -6(-2=4)
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2187Viesti Southpaw »

Maan alakessa vajota Hiron jalkojen alla, mies ei aikaillut vaan ohjasi chakraa jalkojensa pohjiin ja lähti nopeasti kiipeämään lähes pysysuoraa kuopan seinämää ylös. Siksipä kuopan pohjalle muodostuva muta ei juuri hidastanut miestä vaan pian tämä jo syöksähtikin kuopan reunan ylitse ja sunshinoitui Kiran taakse. Päästyään tällä tavoin iskuetäisyydelle, Hiro jatkoi hyökkäystään ottamalla esiin selkäpuolellaan roikkuvan miekan ja survaisi sen kohti Kiran alaselkää, saadakseen siten miehen lennätettyä ilmaan. Tämän tehtyään, Hiro hyppäsi ilmaan itsekin, vain iskeäkseen Kiran miekan avulla maata kohti.

Hp: 20
Ch: 31
Nopeus: 5
RL: 8/10
*Shunshin

Tsuishōsen
Tämä tekniikka on tehostettu nopea combo kahdesta C tason Kenjutsusta, jossa ensin survaistaan vihollinen ilmaan Shōsenilla. Tätä iskua seuraa hyppy vihollisen yläpuolelle, josta tämä isketään takaisin maan kamaralle Tsuisenin avulla.
Taso: B4
Chakra: -9
Damage: 15
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2189Viesti sumufani »

Kiran reaktiot olivat hieman liian hitaat tälle nopealle kombolle. Kira iskettiin ilmaan, mutta Kira alkoi valmistella paria hämähäkkiä toista varten. Hiro iski Kiran maata kohden ja samalla hetkellä, kun miekka sai kontaktin Kiran kasvoille nousi julma hymy ja hän laski kaksi hämähäkkiä irti. Iskun voima sai Kiran menenmään kauemmas ja hebiläinen räjäytti hämähäkit samalla hetkellä.
''Kohta kirpasee..''
Mies ehti ajatella ja samalla paiskautui maata vasten. Samantien Kira kuitenkin nousi ylös ja alkoi tutkimaan ympäristöään nähdäkseen, mitä viholliselle oli käynyt.

Kira
26 hp
52 chk
5 np
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin:+1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chuunin:+1dmg kibaku nendoon (vaikuttaa C-jutsuihin ja siitä ylöspäin)
Pisteet
6 p kibaku nendo (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4 p maajutsuihin (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)

Räjähtävä hämähäkki
Kira muotoilee pienestä määrästä savea hämähäkin. Hämähäkin voi räjäyttää, kun se on päässyt tarpeeksi lähelle vihollistaan.
Taso: D2
Dmg: 3-->4+1+3=8dmg
Chk: -3
//eli yhteensä 16 dmg tulos kohen//
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2196Viesti Southpaw »

Hiro huomasi hämähäkit vasta laskeutuessaan maahan. Niiden lopulta räjähtäessä Kira saisi kuitenkin huomata Hiron ehtineen vaihtaa paikkaa kylpylän ovella olevan pienen koristepatsaan kanssa, joka räjähdyksen voimasta särkyi useiksi pieniksi palasiksi paikalle, jossa Hiro oli hetki sitten seissyt. Hiro puolestaan katseli nyt Kiraa laskelmoivasti hieman sivummalta, miettien miten taistelua olisi parasta jatkaa. Kiran käyttäessä räjähdyksiä tuolla tavoin hyväkseen, lähitaistelu alkoi näyttää riskiaalttiilta, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä kun ei osannut muuta kuin miekkatekniikoita? Hetken verran Hiron päässä kaikuivat Tsuchigumon ohjeet siitä, että ongelmatilanteissa olisi peräännyttävä lähemmäs tätä, mutta lopulta Hiron ylpeys kuitenkin vaiensi päässä kaikuvat ohjeet. Hän kuului de la Rosa perheeseen. Hän ei koskaan perääntyisi. Raivokkaasti karjahtaen, Hiro syöksyi kohti Kiraa ja iskuetäisyydelle päästyään teki nopean miekaniskujen sarjan kohti Kiran keskivartaloa, pyrkien osumaan miehen elintärkeisiin elimiin.

Hp: 20
Ch: 21
Nopeus: 5
RL: 8/10
*Iskusarja, 17 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2198Viesti sumufani »

Kira alkoi valmistella uutta hyökkäystään ja miehen karjahdus sai Kiran kääntymään toisen suuntaan. Kira vaikutti menettäneen järkensä täysin hänen ollessaan taistelun aiheuttamassa hurmiossa. Pieni ajatus päässä oli, että mies hämääntyisi hetkeksi hebiläisen ilmeestä ja mies heittikin savisen linnun toista vastaan ensi teokseen. Sitä seurasi toinen mokoma, joka lähti myös toista kohden. Kira sen sijaan loikkasi taaksepäin laskeutuen tekemänsä kuopan viereen. Ties vaikka siitä olisi vielä hyötyä.

Kira
26 hp
42 chk
5 np
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin:+1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chuunin:+1dmg kibaku nendoon (vaikuttaa C-jutsuihin ja siitä ylöspäin)
Pisteet
6 p kibaku nendo (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4 p maajutsuihin (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)

Räjähtävä lintu x2
Kira muotoilee savesta linnun ja laskee sen sitten irti. Lintu alkaa lenellä taistelu kenttää ympäri, miten Kira sitä sitten ikinä ohjaakaan, mutta ei ole järin nopea. Yleensä Kira avaa taistelun tällä tekniikalla.
Taso: C--C3
Dmg: 4--7
Chk: -5
//24 dmg tulos yhteensä//
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2200Viesti Southpaw »

Huomatessaan vastustajan viskaavan kaksi savilintua häntä kohti, Hiro alkoi nopeasti vetäytyä taaksepäin ja heittikin kaksi räjähdekunaita kohti toista lintua. Kuin ihmeen kaupalla hänen onnistui saada toinen linnuista räjähtämään kauempana itsestään, mutta toinen pääsi kuitenkin lentämään lähietäisyydelle ja räjähtämään vain vähän matkan päässä hänestä. Räjähdyksen voima riitti paiskaamaan Hiron maahan, mutta luovuttamien ei ollut miehelle kuitenkaan vaihtoehto, vaan sisukkaasti tämä nousi takaisin jaloilleen. Päättäen tällä kertaa turvautua vähäisiin kaukotaistelukykyihinsä, Hiro otti vyöltään käärön, jonka levitti auki eteensä. Miehen ohjatessa lopulta chakraa käärössä näkyvään sinettikuvioon, Kira saisi huomata, että tätä kohti lensi suuri parvi kunaita, shurikeneja ja muita terä-aseita joita vain suinkin saattoi kuvitella jonkun viskovan vihollista kohti.

Hp: 8
Ch: 13
Nopeus: 5
RL: 6/10
*Heittoase no jutsu, 17 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2205Viesti sumufani »

Kira alkoi jo pikku hiljaa kyllästyä tähän mieheen. Päättäisi jo pysyikö liki vai taaempana. Tätä pohtiessaan Kira alkoi muodostaa kahta kotkaa, jotka Kira laittoi matkaan ohjaten teräase myrskyn vierestä ja mies itse alkoi itse ottaa osumaa taivutellen kehoaan että mikään tärkeä ei mensi rikki. Kira oli melkein varma, että häntä ei enää laskettaisi ulos kylästä ja asia nauratti häntä. Sillä välin kotkat lähestyivät miestä melkoista vauhtia ja Kira oli valmis räjäyttämään ne.

Kira
9 hp
16 chk
5 np
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin:+1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chuunin:+1dmg kibaku nendoon (vaikuttaa C-jutsuihin ja siitä ylöspäin)
Pisteet
6 p kibaku nendo (+3dmg/-3ch, S-tasolle asti)
4 p maajutsuihin (+2dmg/-2ch, A/A-tasolle asti)


Savi kotka
Kira muotoilee savesta kotkan näköisen savi olennon ja sen jälkeen kotka voi lentää vihollisen kimpuun. Miten Kira nyt ikinä ohjaakaan olentoa. Kotkan räjähtäessä paine aalto on parin metrin levyinen ja lennättää esimerkiski shurikenit takaisin lähtö suuntaansa, jos ne ovat olennossa kiinni.
Taso: B
Dmg: 10(1+1+3=15)
Chk: -13
//eli 30 dmg tulos nyhte.//
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2207Viesti Southpaw »

Kiran luodessa seuraavaksi kaksi savikotkaa, Hiro tiesi, ettei välttämättä tulisi selviämään tästä. Perääntyminen tuntui kuitenkin raukkamaiselta vaihtoehdolta, joten vähin mitä hän voisi tehdä, olisi viedä vastustaja mukanaan helvettiin tai vähintäänkin vahingoittaa tätä vakavasti, jotta muilla olisi myöhemmin paremmat mahdollisuudet tätä vastaan. Niinpä Hiro keräsi pian chakraa miekkaansa, muodostaen Hienillä näkymättömän tuuliterän sen kärkeen, ennen kuin lopulta sinkosi miekan nopealla vauhdilla kotkien välistä kohti Kiraa, tähdäten miehen rintakehään.

Hp: 8
Ch: 3
Nopeus: 5
RL: 6/10
*Hien 19 dmg

[Läpi. En kuitenkaan ota damaa ja tapa vihua koska Ristillä oli suunnitelmissa pelastaa npc :D]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2209Viesti Cross »

Melkein heti Hiron heitettyä miekkansa Kiraa kohti, tunsi tämä jonkun tarttuvan itseään yllättäen selästä kiinni ja vetäisevän nopeasti taaksepäin. Samalla rätisevistä sinisistä salmoista muodostunut terä heilahti ilman halki ja leikkasi kummankin hebiläisen linnun kahtia, ennen kuin kumpikaan niistä kerkesi räjähtää.
''Toiminta ohjeet eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi selvät?'' Alaisensa täpärästi viime hetkellä pelastanut Akki kysyi yhden kätensä pitelemältä mieheltä, samalla kun piti katseensa savilintuja käyttävässä Miehessä. Tämä ei vaikuttanut mitenkään mahdottoman haastavalta vastustajalta päihittää, mutta miekkamiehen oli pidettävä mielessään että ei itsekkään ollut muuta kuin kage bunshin, eikä siksi voisi taistella tätä miestä vastaan aivan täysin voimin. Se ei myöskään sopinut suunnitelmaan muutenkaan, koska koko hyökkäyksen tarkoitus oli vetää Kyo- kain johtajat ja vahvimmat taisteliat esiin piiloistaan. Senpätakia Tsuchigumo päättikin vain virnistää taistelun väsyttämälle Mugolle, samalla kun alkoi pelastamansa alaisensa kanssa haihtua tämän silmistä genjutsun ansiosta. Vielä ei ollut aika taistella tätä vastustajaa vastaan, vaan se yhteenotto saisi odottaa vielä hetken. Tärkeämpää oli saada Hiro turvaan ja varmistaa ettei tästä tulisi hyökkäyksen ensimmäinen menetys hyökkääjille, sillä se ei sopinut Akkin suunnitelmiin ensinkään.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Puollustamassa kylpylää

Viesti: # 2210Viesti sumufani »

Kira oli ounastellut oikein. Vihollinen teki viimeisen hyökkäyksensä tavoitteena saada Kira mukaansa, minkä toiveen Kira aikoi evätä. Hän heitti kolme hämähäkkiä jutsun eteen ja räjäytti ne näin säästyen itse vahingolta. Sen sijaan tuo uusi. Valkotukan iholle nousi kylmää hikeä, joka kieli miehen olevan vahva.. Kira sen sijaan alkoi taas suistumaan syvänteelle päin ja silmissä oli hullun kiiltoa. Mies nosti keskisormensa pystyyn Akkille samalla, kun kaksikko katosi ja Kiran vihollinen näytti säälittävältä. Miesten hävittyä Kira alkoi etsimään lääkintä miestä, joka kirjaimellisesti meni kalman kalpeaksi nähdessään Kiran. Mies oli kävelevä heitto asetyyny ja Kira ohjattiin nopeasti toisaalle hoitoon.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kuumien lähteiden maa”