Vanha vihollinen

Kuumien lähteiden maa on pieni maa Konohan ja Kumogakuren välissä. Maa tunnetaan siellä sijaitsevien kuumien lähteiden parantavista vaikutuksista.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Vanha vihollinen

Viesti: # 1967Viesti Cross »

Erottuaan Aaltojen maassa erikoisten sattumien jälkeen tapaamastaan Kouteista Akki oli jatkanut matkaansa suunnitelman mukaan meritse Kuumien lähteiden maahan, missä hänen oli tarkoitus osallistua tämän alueen perheiden kanssa käytäviin liittolais neuvotteluihin. Matka meritse oli sujunut ilman suurempia ongelmia, vaikka tummat pilvet olivatkin tuntuneet seuraavan alusta horisonista koko matkan ajan. Meri oli kuitenkin tyytynyt pysymään tyynenä ja alus oli saapunut turvallisesti määränpäähänsä ajallaan.
Miekkamies tiesi sataman mihin laiva saapui olevan Kyo-kain aluetta ja arveli siksi olevan parasta pyrkiä livahtamaan kaupungista vähin äänin, vaikka arvelikin etteivät nämä haluaisi aiheuttaa ongelmia neuvotteluiden alla. Oli kuitenkin parempi pelata varman päälle ja odotta pimeän tuloa ennen laivasta nousemista, kuin ottaa se riski että joku kuumakalle päättäisi toimia ominpäin kivutakseen järjästönsä arvojärjästyksessä ylöspäin. Tsuchigumo ei ollut juurikaan huolissaan yakuza perheen mahdollisista jäljellä olevista jäsenistä omasta puolestaan, sillä oli kohdannut näiden entisen johtajan ja päihittänyt tämän kaksintaistelussa. Siitäkin kohtaamisesta tuntui olevan vaikka kuinka aikaa ja hänen taitonsa olivat varmasti kehittyneet niistä ajoista huomattavasti.

Pimeyden laskeuduttua ja kaupungin hiljennyttyä pääosin hupulliseen kaapuun sonnustautunut Akki asteli ulos laivansa ruumasta ja lähti ympärilleen vilkuillen astelemaan kohti satama kaupungin poikki johtavaa tietä. Liikkuessaan hän pyrki pysyttelemään varjoissa, mutta olematta kuitenkaan herättämättä liikaa huomiota, edes silloin kun joku satunnainen henkilö sattui tulemaan vastaan. Kyky aistia chakraa auttoi melkoisesti vastaantulijoiden välttelyssä, mutta aivan täydellinen sekään ei ollut. Nuorimies joutui myöntämään ettei ollut edelleenkään yhtä taitava käyttämään tätä kykyä kuin Tinga, joka olisi varmasti kyennyt erottamaan nukkuvat ihmiset hereillä olevista näiden chakran perusteella.
Aikansa käveltyään Tsuchigumo kuitenkin lopulta pääsi kaupunkia kiertävälle matalalle muurille, jolla ei oikeastaan ollut muuta tarkoitusta kuin näyttää hienolta. Yhdellä kunnon ponnistuksella kalpea mies ponnisti sen ylitse jonkin matkan päästä vartioidusta portista ja kiersi takaisin tielle, muistellen ensimmäisen matkalla vastaan tulevan majatalon sijaitsevan parin tunnin kävelymatkan päässä. Siellä hän voisi yöpyä loppu yön ja kulkea loppu matkan De la Rossa perheen päämajanaan pitämään kylään seuraavana päivänä, vaikka majatalon pitäjä varmasti velottaisi huoneesta tupla hinnan keskellä yötä heräämisen takia.

Ennen kuin Akki kuitenkaan kerkesi puoleenkaan matkaan satamakaupungin ja majatalon välillä, aisti hän kolmen henkilön chakran edestään. Vielä tässä vaiheessa hän ei ollut huolissaan, vaikka joku muu tarpomassa tätä taivalta keskellä yötä tuntuikin hieman erikoiselta. Elämä oli kuitenkin kerennyt jo opettaa että kaikenlaista erikoista sattui ja tapahtui ja siksipä hän päätyikin vain kokeilemaan että vyöllä olevat miekat olivat helposti esiin vedettävissä.
Saadessaan kuitenkin vastaan tulevan kolmikon näkyviinsä miekkamies tiesi näiden olevan täällä itseään varten, sillä jokainen kolmikosta oli vetänyt aseensa esiin ja seisoi tovereidensa kanssa haastavasti keskellä tietä.
''Kyo-kai?'' Päänsä peittävän hupun alas laskeva Tsuchigumo kysyi, arvellen kolmikon käytöksestä näiden kuuluvan yakuzaan. Shinobit eivät olisi toimineet näin, vaan pyrkineet todella väijymään tien pusikoissa ja yllättämään uhrinsa. Itsevarmat yakuzalaiset taas halusivat leikkiä ilmeisesti samuraita tai jotain ja haastaa vastustajansa suoraan, aivan kuin se olisi tuonut edes jonkinlaista kuniallisuutta kolmella yhtä vastaan hyökkäämiseen.
''Me pyyhitään perse teidän tarjouksilla.'' Keskimmäinen kolmikosta sanoi itsevarmalla äänellä ja heitti päällään olleen takin maahan, ilmeisesti esitelläkseen yläkroppaansa peittäviä tatuointeja kuunvalossa. Tämän kaksi apuria seurasivat elettä, heittäen myöskin paitansa pois, saaden edessään seisovan kalpean nuoren miehen pyörittelemään silmiään. Tämmöstä tälläkertaa... No olkoon sitten... Akki ajatteli, heittäessään oman kaapunsa myöskin maahan ja laskiessaan yukatansa yläosan roikkumaan vyötärölleen. Asiat eivät menneet aivan niin kuin niiden olisi kuulunut, mutta koskapa ne olisivat viime aikoina menneet. Matkaan tuntui tulevan aina uusia mutkia, eikä päätöstä niille näkynyt.

3XS vihu
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1970Viesti Southpaw »

Hiron ilmoitettua että he pyyhkisivät perheensä Aaltojen maan kusipäiden tarjouksilla, Taiji pisti samantien toimeksi ja teki Kirigakure no jutsun käsimerkit. Todellisuudessa mies kuitenkin käytti genjutsutaitojaan ja käytti käsimerkkejä vain näköärsykkeenä, jonka avulla nostatti genjutsusumun, jonka vain Akki näkisi. Hän itse ja hänen toverinsa voisivat rauhassa piestä Akkia sumun häiritsemättä näkökenttää. Taijin nyökätessä tovereilleen myöntävästi, Akira ja Hiro ryhtyivät kumpikin keräämään chakraa aseidensa ympärille, kunnes Akira lopulta hyökkäsi ensimmäisenä, saatuaan miekkojensa terät kuumennettua tarpeeksi kuumiksi. Syöksyessään Akkia kohti, Akira pyrki kahdella katanallaan viiltämään Akkin käsiä. Täydellä voimallaan osuessaan sivallukset uppoaisivat käsivarsiin kuin kuuma veitsi voihin.

Taiji
Hp: 80
Ch: 264
Nopeus: 12
Muuta: 2p genjutsua, 8p vettä
*Genjikiri

Hiro
Hp: 100
Ch: 250
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p sähköä

Akira
Hp: 100
Ch: 217
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta
*Miekkatekniikka, 50 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1973Viesti Cross »

Kolmen haastajansa edessä seisova Akki oli täysin tietoinen siitä mikä riski näiden kohtaamisessa oli valmistautumattomana ja näiden valitsemassa paikassa, minkä takia hän uskoi perääntymisen olevan paras vaihtoehto tällä hetkellä. Sillä ei ehkä voitettaisi kunniaa ja mainetta, minkä perässä hänen vastustajansa olivat. Mutta moisilla asioilla ei ollut juurikaan arvoa kuolleena, joten oli parempi selvitä hengissä ja palata taistelemaan vielä toisenakin päivänä. Pakeneminen ei myöskään näyttäisi välttämättä kovinkaan hyvältä näin neuvotteluiden alla, sillä sitä voitaisiin pitää heikkouden merkkinä. Toisaalta kuumien lähteiden maan jengit olivat luvanneet neuvottelijoille vapaan pääsyn tapaamiseen ja sen lupauksen rikkominen tulisi varmasti kalliiksi Kyo- kaille, jonka maine oli jo ennestään kärsinyt Aaltojenmaan tappion jälkeen.
Ymmärtäen ettei taistelusta livistäminen ilman sopivaa voiman osoitusta ja harhautusta tulisi kuuloonkaan, miekkamies päätti laittaa vastassaan olevan kolmikon todella katumaan kimppuunsa hyökkäämistä. Nähdessään yhden vastustajistaan olkavan tehdä käsimerkkejä Tsuchigumo heitti vyöllään olleen Nenekimarun nopeasti suuhunsa ja kutsui miekan kuhunkin käteensä, ollen silmänräpäyksessä mitä ikinä sitten olikaan tulossa. Tai niin nuorimies oli ainakin luullut, sillä genjutsun luoma sumu onnistui todellakin hetken aikaa hämäämään kohdettaan. Tämän luoma illuusio oli todellakin kohtalaisen taitavasti tehty ja jopa Akki oli valmis kehumaan miestä siitä, tosin pitkään se ei kuitenkaan kyennyt hämäämään häntä. Sen lisäksi että tunsi niin kirigakure jutsun, kuin myös miehen käyttämän genjutsun hän myös aisti eron omassa chakrassaan. Myöskään ilmassa ei tuntunut minkäänlaista muutosta ilman kosteudessa, jonka olisi pitänyt olla meren läheisyydestä huomattavasti suurempi tämän kaltaisen sumun luomiseksi. Vielä ei kuitenkaan ollut aika murtaa genjutsua, joka olisi kertonut hyökkääjä kolmikolle hänen kyvystään aistia chakraa ja reagoida näiden hyökkäyksiin.
Vapauttaen pienen chakra purkauksen kehostaan Tsuchigumo sulki silmänsä ja keskittyi aistimaan ympäristönsä mieleensä muodostuvan kuvan kautta. Hän näki kuvajaisen kolmesta epämääräisestä hahmosta, joista kahdella oli miekat käsissään ja kolmas tuntui olevan genjutsun luonut henkilö. Toisen miekkamiehen lähtiessä hyökkäykseen aseet kohotettuina pieni virne kohosi miekkamiehen kasvoille, hänen itse päästäessä kimakan vihellyksen suustaan ja luodessa oman genjutsunsa vuorostaan.
Toisin kuin kaksi taaemmas jäävää hahmoa, jotka näkivät heidän kohteensa haihtuvan nopeasti ilmaan, näki hyökkäykseen käynyt Akira vastustajansa liikahtavan nopeasti vasemmalle, aivan kuin yrittäen väistää tämän hyökkäystä. Miehen miekat osuivat kuitenkin kohteeseensa, tuntuen kuitenkin vain leikkaavan ilmaa. Vastustajansa hapuillessa genjutsulla luotua kuvajaista tämän takana seisova Akki heilautti omia aseitaan nopeasti alaspäin ja sivalsi chakraterien peittämillä aseillaan Akiraa selkään, pyrkien ennenkaikkea osumaan tämän käsiin ja jalkoihin.

Kestävyys: 150
Chakra: 509
Nopeus: 18

Taiji: Meikyō Shisui
Hiro: Meikyō Shisui
Akira: Kyōka Suigetsu+ Kuu no tachi= 74dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1975Viesti Southpaw »

Taiji ja Hiro räpyttelivät hämmentyneinä silmiään nähdessään vastustajan yhtäkkiä katoavan kuin tuhka tuuleen. Hiro katsoi epäluuloisena ympärilleen, odottaen selvästikin Akkin hyökkäävän joko takaa tai jommalta kummalta sivulta susnhinin tai muun vastaavan tekniikan siivittämänä, mutta ei. Mies oli yksinkertaisesti vain kadonnut. Sen sijaan Akira näytti kuitenkin hyökkäävän kohti jotain mitä näki ja ystävänsä esimerkkiä seuraten päättivät Taiji ja Hirokin kiinnittää huomionsa samaan suuntaan, näkemättä kuitenkaan edelleenkään mitään.

Akira sen sijaan näki Akkin selvästi, joskin ei vielä tajunnut miehen vaihtuneen peilikuvaksi. Vasta miekkojen osuessa kiinteän kohteen sijaan tyhjään ilmaan. Tajuten vaaran uhkaavan, Akira kohotti miekkansa puolustukseen ja aloittia nopean pyörimisen, jonka aikana teki nopealla tahdilla torjuntaliikkeitä, joita vahvisti tulichakrallaan, niin että ilma Akiran ympärillä näytti pian liekehtivältä versiolta Hyuga-klaanin tunnetusta torjunnasta. Vaikka ei liekkien ja nopean pyörimisen vuoksi nähnytkään Akkia, hän tunsi torjuntansa tepsivän miekkojen kalahdellessa yhteen Akkin omien kanssa. Lopulta iskujen tahdin alkaessa harventua, Akira uskaltautui ottamaan etäisyyttä ja palaamaan kahden toverinsa vierelle.

"Taiji! Hukuta se!" Akira huudahti, eikä miestä tarvinnut kauan käskeä. Vaikka Taiji ei genjutsun vuoksi Akkia nähnytkään, hän saattoi silti tehdä mahdollisimman laajan hyökkäyksen, jolla suurella todennäköisyydellä saisi vahinkoa aikaan. Pian mies olikin jo tehnyt käsimerkkisarjan jonka päätteeksi puhalsi suustaan valtavan määrän vettä taistelukentälle eteensä. Nopeasti vesi alkoikin muodostua suureksi vesivankilaksi, jonka tarkoitus oli vangita Akki sisäänsä ja lopulta hukuttaa, sillä vesivankilan sisällä tällä ei olisi mitään mahdollisuutta saada happea. Vesivankilan muodostuttua kolmikkon eteen, Hiro päätti viimeistellä tekniikan sähköllään. Mies kävelikin pian lähemmäs vesivankilaa ja koskettaessaan sen seinää tämä päästi kädestään voimakkaan sähköpurkauksen. Veden johtaessa sähköä, hyökkäys vaikuttaisi Akkiin, riippumatta siitä missä päin vesivankilaa tämä oli.

Taiji
Hp: 80
Ch: 224
Nopeus: 12
Muuta: 2p genjutsua, 8p vettä
*Genjikiri jatkuu
*Vesivankila, S-tasoa

Hiro
Hp: 100
Ch: 190
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p sähköä
*Sähköpurkaus, 77 dmg

Akira
Hp: 100
Ch: 167
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta
*Puolustus no jutsu, puolustaa 78 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1976Viesti Cross »

Akki joka oli todella uskonut yllättävänsä vastustajansa illuusionsa avulla oli todella yllättynyt vastustajansa tajutessa virheensä ja muuttaessa hyökkäyksensä liikkeen nopeasti puolustukseksi, alkaen pyöriä nopeasti ympäri. Muutos tapahtui niin nopeasti että miehen ympärilleen livittämät tuliset miekat kerkesivät tartuttaa liekkinsä myös tämän vastustajan tuuli chakran peittämiin aseisiin, kuumantaen ne hetkessä lähes polttavan kuumaksi. Hammasta purren kalpea miekkamies häivytti chakransa aseistaan ja sinnitteli kämmenissään tuntuvaa polttavaa kipua vastaan, huomaten samalla sumun kaikonneen ympäriltään.
Tämä ei olisi voinut sattua parempaan hetkeen, sillä samalla hetkellä Tsuchigumo kuuli liekkien muodostaman kuvun keskeltä kuuluvan huudon ja näki toisen taaempana olleista shinobeista aloittavan käsimerkit. Tuolle kaksikolle edelleen näkymättömänä pysyvä nuorimies otti välittömästi katsekontaktin käsimerkkejä muodostavaan mieheen ja juuri tämän aikoessa sylkea vettä suustaan, iski voimakas genjutsu tämän mieleen. Kuin tyhjästä tämän eteen muodostui jättiläismäinen demonin pää, joka tuntui karjuvan kurkkusuorana edessään olevalle yakuzalaiselle ja jähmettävän tämän pelosta paikalleen. Todellisuudessa kyse oli enemmän pelon vahvistamasta genjutsusta, mutta yhtä kaikki tämän suunnittelema tekniikka oli pilalla ja tämän sisäänsä keräämä vesi valui ohuena norona miehen suusta ulos.
Akki ei ollut kuitenkaan saanut vielä tarpeekseen, vaan hän loi myös toiseen taustalla pysyttelevään vastustajaansa genjutsun, joka sai tämän pitämään vierellään olevaa miestä jostain syystä vihollisenaan ja hyökkäämään tämän kimppuun järjettömänb raivon vallassa. Jos hän olisi tiennyt tämän huudon kuultuaan valmistelemasta sähkö tekniikasta, olisi miekkamiehen kasvoilla oleva hymy ollut varmasti vielä entistäkin leveämpi. Nyt se oli vain julman kylmäherkoinen pieni hymyn poikanen toisessa suupielessa, hänen keskittyessä pitämään kaikkia kolmea vastustajaansa saman aikaisesti silmällä.

Kestävyys: 140
Chakra: 480
Nopeus: 18

Taiji: Meikyō Shisui+ Shikumi no Jutsu
Hiro: Meikyō Shisui+ Batsu Mikata no Jutsu
Akira:
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1981Viesti Southpaw »

Taiji ehti puhaltaa suutaan osan vedestä kun yllättäen hänen silmiensä eteen ilmestyi irvistelevä, huutava demonin naama. Vaikka jollain tasolla hänestä tuntuikin, ettei näkymä voinut olla todellinen, se teki silti tehtävänsä ja vedentulo tyrehtyi alkuunsa. Vesivankilan sijaan vettä vain virtasi ohuena norona suusta ja levisi ympäri taistelukenttää. Pelko oli lamaannuttanut miehen aloilleen, eikä tämä yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan, vaikka jokainen solu kehossa tuntui olevan sitä mieltä, että paikalta olisi paras paeta ja nopeasti.

Sähkötekniikan käyttöön valmistautunut Hiro taas havahtui hetkeä myöhemmin siihen, että vihollinen oli ilmestynyt kuin tyhjästä jälleen näkyviin hänen viereensä, juuri siihen missä Taiji oli hetkeä aiemmin seisonut. Vihaisesti mylväisten Hiro syöksähtikin kohti Akkiksi luulemaansa Taijia, aikoen iskeä sähkötekniikkansa suoraan pahaa aavistamattoman toverinsa kehoon. Ennen kuin Hiro ehti kuitenkaan osua, toveriensa luokse perääntynyt Akira veti rajusti Hiroa olkapäistä taaksepäin ja paiskasi maahan.
"Mikä sinun tuli? Ryhdistäydy!" Akira huudahti toverilleen, joka kuitenkin nyt pyrki aggressiivisesti rimpuilemaan irti Akiran otteesta ja pääsemään tämän kimppuun Taijin sijasta. Epäilevä katse silmissään, Akira päätyi lopulta ohjaamaan tulichakraa toiseen miekoistaan ja painamaan sitten terän Hiron käsivartta vasten. Kuumuus sai miehen ulvahtamaan kivusta, mutta ainakin tämä lopetti rimpuilun ja näytti taas tulevan tolkkuihinsa, joten Akira uskaltautui päästämään irti. Tämä heidän tehtävänsä ei tuntunut etenevän lainkaan kuten olisi pitänyt.

Taiji
Hp: 80
Ch: 224
Nopeus: 12
Muuta: 2p genjutsua, 8p vettä

Hiro
Hp: 70
Ch: 250
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p sähköä
*Otin chakrat takas kun jutsu ei tapahtunu

Akira
Hp: 100
Ch: 147
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta
*Miekanterä Hiroon
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1985Viesti Cross »

Näöhdessään Akiran rientävän toisiaan vastaan käännettyjen tovereidensa väliin Akki tiesi loistavan isku paikan tulleen, sillä kolmikko oli juuri sopivasti kasassa. Kadoten genjutsunsa avulla myös tulista miekkaa heiluttavan miehen silmistä, syöksähti hän nopeasti eteenpäin ja muodosti muutaman käsimerkin valmiiksi. Hiron vapautuessa toverinsa auttamana mielessään olleesta harhasta, joutui tämä tovereidensa tavoin samantien uuden illuusion uhriksi. Tälläkertaa maa miesten jalkojen juuresta murtui auki ja siltä syöksyi kymmeniä suurikokoisia käärmeitä näiden kimppuun, kietoutuen silmänräpäyksessä kolmikon raajojen ympärille rusentavalla voimalla ja upottaen myrkkyä tihkuvat hampaansa näihin.
Samalla sekunnilla kyo-kailaiset genjutsullaan paikalleen sitonut Akki oli päässyt näiden keskelle ja aloitti oman vasta hyökkäyksensä, pyörien miekkansa ympärilleen levitettyinä nopeasti ympäri. Tuuliterien peittämät aseet viuhuivat ilmassa viiltäen ja repien kaiken tielleen sattuvan palasiksi, aiheuttaen tasaisesti tuhoa kaikkialle Tsuchigumon ympärillä.

Kestävyys: 140
Chakra: 408
Nopeus: 28+20

Taiji: Meikyō Shisui+ Hebi Kanashibari no Jutsu+ Kuu no tachi+ Tsurugi senpuu= 177dmg
Hiro: Meikyō Shisui+ Hebi Kanashibari no Jutsu+ Kuu no tachi+ Tsurugi senpuu= 177dmg
Akira: Meikyō Shisui+ Hebi Kanashibari no Jutsu+ Kuu no tachi+ Tsurugi senpuu= 177dmg
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1987Viesti Southpaw »

Akira oli juuri aikeissa kiinnittää huomionsa Akkiin herätettyään Hiron, mutta yllättäen kaikki kolem yakuzan jäsentä kuitenkin saivat huomata olevansa valtavien käärmeiden sitomina. Vaikka Akkia ei näkynytkään, Akira aavisti vaaran silti uhkaavan ja käänsikin päätään ystäviään kohti antaakseen näille ohjeita. Ohjeille ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä Taiji ja Hiro livat onneksi jo tilanteen tasalla ja vuosia kestäneen yhteistyön jälkeen, kaksikko tiesi erinomaisesti miten yhdistää tekniikkansa parhaalla mahdollisella tavalla.
Sitomisgenjutsusta huolimatta, Taijin onnistui kerätä chakraa suuhunsa ja sylkäe jälleen vettä, josta tällä kertaa muodostui vinhasta pyörivä vesipyörre yakuzakolmikon ympärille. Samalla hetkellä myös Hiro puolestaan onnistui luomaan koko komeuden ympärille maaha sähkökentän, joka antaisi varmasti kenelle tahansa pyörteen läpi pyrkivälle kunnon sähköiskun ja joko saisi hyökkääjän vetäytymän taikka häiritsisi tämän hyökkäystä siinä määrin, ettei pyörteen läpi tuleminen onnistuisi.

Taiji
Hp: 80
Ch: 164
Nopeus: 12
Muuta: 2p genjutsua, 8p vettä
*Vesipyörre, puolustaa 89 dmg

Hiro
Hp: 70
Ch: 180
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p sähköä
*Sähkökenttä, 87 dmg

Akira
Hp: 100
Ch: 147
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta

[Yhdessä noi sähkö ja vesi puolustaa siis 176 dmg, otan daman seuraaval vuorol jos meinaat et Akki tulee sähköstä piittaamatta pyörteen läpi tai jotai]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1989Viesti Cross »

Nähdessään korkean vesi pyörteen yllättäen ympäröivän vastustajansa Akki pysäytti juoksu askeleensa ja iski yhden miekkansa terän maahan, kyetäkseen pysäyttämään itsensä juuri täpärästi ennen siihen osumista. Se olikin erittäin täpärällä tapahtua, sillä hän pysähtyi vain puolen käsivarren mitan päähän edessään kohisevasta vaahtoavasta vesi seinämästä, kyeten selvästi aistimaan siihen sekoittuvan toisen sähköisen värinän aiheuttavan chakran. Pelastuminen vasta hyökkäyksen nielaisemaksi joutumiselta oli ollut täpärä, mutta se ei kuitenkaan pyyhkinyt itsevarmaa hymyä hänen kasvoiltaan, vaikka kyllä saikin sen muuttumaan hieman totisemmaksi. Nämä kolme nimittäin pelasivat huomattavasti paremmin yhteen kuin miekkamies oli osannut arvata, kyeten pitämään puolensa tehokkaasti ja pitämään vastustajansa jatkuvasti varpaillaan.
Tsuchigumolla oli kuitenkin vielä jokunen kortti hihassaan, eikä hän vielä uskonut antaneensa näille kolmelle tarpeeksi kovaa vastusta, kyetäkseen perääntymään kärsimättä liian kovaa kolausta maineeseensa ennen yakuza perheiden tapaamista. Hän ei ollut myöskään saanut vielä tietoonsa olivatko nämä kolme liikkeellä ominpäin, vai oliko Kyo-kain uusi johtaja laittanut nämä asialle, saadakseen ryhmänsä kolhiutuneen maineen kiillotetuksi uudelleen.
Vesipyörteen lopulta alkaessa laantua yakuza kolmikko saattoi kuulla vaimean taputuksen vähänmatkan päässä itsestään, missä näiden kalpea vastustaja näkyi seisomassa pilkallinen hymy kasvoillaan. ''Pomonne teki hyvän valinnan lähettäen teidäd kimppuuni... Tosin melko lyhytnäköisen kyllä.'' Hymyynsä sopivan pilkallisella äänellä puhuva Akki sanoi, katsellen kolmea vastustajaansa halveksivasti.

Kestävyys: 140
Chakra: 462
Nopeus: 28
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1990Viesti Southpaw »

Kukaan vesipyörteen siällä olevasta kolmikosta ei tiennyt kuinka lähellä he olivat olleet osua Akkiin puolustuksellaan. Nyt kun puolustus oli kuitenkin saatu aikaan, kolmikko katsoi toisiaan kysyvästi, epätietoisina.
"Mitäs nyt?" Akira ehti kysyä sillä kukin heistä oli edelleen sidottu käärmeiden vaikutuksesta, mutta yllättäen käärmeet kuitenkin katosivat, antaen kolmikolle taas mahdollisuuden liikkua normaalisti.
"Selät vastakkain ja lasketaan suojaus. Joka näkee hänet ensimmäisenä, lähtee hyökkäykseen ja muut kaksi antavat taustatukea?" Hiro ehdotti, saaden muut kaksi nyökkäämään hyäksyvästi. Hetkeä myöhemmin Hiro ja Taiji lopettivat tekniikoidensa ylläpitämisen, sillä seurauksella, että pyörre heidän ympärillään romahti ja levisi valtavaksi vesilammikoksi ympäristöön. Akiran katse osui Akkiin ensimmäisenä ja mies lähtikin samantien hyökkäykseen, piittaamatta Akkin puheista.
"Te piditte meitä pilkkananeen jo kerran! Toista tilaisuutta ei anneta ja voit painuta sopimuksinesi sinne mistä tulitkin!" Akira huusi raivostuneena vastaukseksi samalla kun keräsi taas tulichakraa miekkoihinsa. Iskuetäisyydelle päästyään mies teki hehkuvan kuumilla miekoillaan nopean iskusarjan.

Taiji
Hp: 80
Ch: 164
Nopeus: 12
Muuta: 2p genjutsua, 8p vettä

Hiro
Hp: 70
Ch: 180
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p sähköä

Akira
Hp: 100
Ch: 87
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta
*Kuumat miekat, 88 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1992Viesti Cross »

Akkin kasvoilla oleva pilkallinen hymy laajeni entistäkin haastavammaksi, hänen nähdessä tulisia miekkoja käsittelevän Akiran käyvän jälleen kerran hyökkäykseen ja tämän kahden toverin jäädessä jälleen kerran taaemmas tukemaan tätä. Hymyilevä nuori mies tarttui jälleen miekkoihinsa ja kohotti ne torjumaan hyökkäävän yakuzalaisen aseita, mutta kun miekkojen olisi pitänyt iskeä toisiaan vasten, hujahtikin tuliset miekat niitä vastaan kohotettujen asiden läpi jälleen kerran. Samalla maasta tämän kohteena olleen miehen jaloista kuului voimakas sihahdus, kymmenen räjähdelapun syttyessä yllättäen ja muuttaessa silmänräpäys myöhemmin yön päiväksi, voimakkaan räjähdyksen tärisyttäessä satamakaupungista pois johtavaa tietä.
Samaan aikaan taaemmas jääneet Hiro ja Taiji saivat kumpikin nopeasti pyörivän Tsuchigumon näkyviinsä, tämän syöksyessä metsän pimeydestä näitä kohtaa. Mitä kumpikaan näistä ei tiennyt oli se että he näkivät molemmat hyökkäyksen tulevan eri suunnasta ja että kummankin näistä havainto oli aivan yhtä väärässä. Tuuli chakralla miekkansa jälleen kerran teroittanut tatuoitu miekkamies iski nimittäin suoraan ylhäältä, eikä suinkaan sivulta, kuten tämän kaksi vastustajaa asian näki sillähetkellä.

Kestävyys: 140
Chakra: 415
Nopeus: 28

Taiji: Kyōka Suigetsu+ Kuu no tachi+ Arashiakeru= 134dmg
Hiro: Kyōka Suigetsu+ Kuu no tachi+ Arashiakeru= 134dmg
Akira: Kyōka Suigetsu + 10x räjähelappu
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1994Viesti Southpaw »

Tuntiessaan miekkansa halkovan jälleen vain ilmaa, Akira kirosi itsekseen ja katsoi sitten alaspäin kun kuuli sihahduksen. Nähdessään räjähdelaput, mies vapautti nopeasti kädestään pienen mutta sitäkin voimakkaamman tulenlieskan kohti lappuja, onnistuen polttamaan ne tuhkaksi ennen räjähdystä. Sillä välin Hiro ja Taiji olivat kuitenkin pulassa Akkin kuvajaisten kanssa, tämän sekoittaessa miesten päät genjutsulla. Taiji hyökkäsi näkemäänsä kuvajaista kohti sylkemällä suustaan nopealla tahdilla vesiammuksia, jota maahan osuessaan rosikivat maassa jo lojuvaa vettä korkealle ilmaan. Hiro taas hyökkäsi toista kuvajaista kohti nopealla miekkahyökkäyksellä, pyrkien sivaltamaan Akkin kahtia. Vaikka molemmat olivat hetki sitten käärmeiden kadotessa tajuneet Akkin käyttävän genjutsuja, ei kumpikaan silti osannut aavistaa näkemäänsä harhaa illuusioksi. Niinpä Akkin ylhäältä päin tuleva hyökkäys osui kaksikkoon täydellä voimallaan.
Kun räjähdelappuihin keskittynyt Akira viimein kääntyi etsimään katseellaan Akkia hän näki vain maahan tuupertuneet toverinsa. Unohtaen täysin oman turvallisuutensa, Akira juoksi Taijin ja Hiron luokse, tarkistaakseen olivatko nämä vielä elossa.

Taiji
DööD

Hiro
DööD

Akira
Hp: 100
Ch: 57
Nopeus: 12
Muuta: 7p kenjutsua, 3p tulta
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1996Viesti Cross »

Räjähdelappu ansasta selviytyneen Akiran lähtiessä lähestymään kahta pahasti haavoittunutta toveriaan, päästi näiden välissä seisova Akki genjutsunsa haihtumaan miehen mielestä ja kohotti yhden mikkansa terän osoittamaan tätä kohti. Hän ei kokenut mitään varsinaista tarvetta henkilökohtaisesti jatkaa enää taistelua, sillä asia oli varmasti tullut selväksi viimeiselle hyökkääjä kolmikon jäsenelle. Tämän mahdollisuudet voittoon olivat varmasti heikot ja ainut mitä tämä voisi enää saavuttaa jatkamalla oli kuolla kahden toverinsa tavoin, minkä takia tämä saisi valita kahden mahdollisuuden väliltä.
''Ei kannata vaivautua. Parhaatkaan parantajat eivät pysty pelastamaan heitä enää, joten tee itsellesi ja perheellesi palvelus...'' Kahden syvien haavojen peittämän miehen välissä seisova nuori miekkamies sanoi käskevällä äänellä, joka kertoi ettei vasta väitteille ollut jätetty varaa. Mies joko luikkisi karkuun häntä koipien välissä ja veisi saamansa viestin mukanaan pomolleen, tai päättyisi harppu kuoroon pilvenreunalle.
''Voitte tulla neuvotteluun anomaan anteeksiantoa, tai jatkaa jääräpäisesti valitsemallanne linjalla ja koittaa onneanne... Valinta on teidän.'' Aseensa laskeva Tsuchigumo sanoi silmät leimuten ja kääntyi ympäri, osoittaen jäljellä olevalle vastustajalleen ettei pitänyt tätä minkään arvoisena. Hän kyllä tiesi että moni yakuzalainen piti moista erittäin röyhkeänä loukkauksena, mutta tiesi myös näiden kunniakäsitysten olevan hyvinkin ailahtelevaisia. He käyttäytyivät kuin kunnialliset samurait silloin kun se oli heille sopivaa, unohtaen kuitenkin moiset rasitteet heti kun ne tulivat omien päämäärien tielle.

Kestävyys: 140
Chakra: 415
Nopeus: 28
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 1998Viesti Southpaw »

Akkin puhuessa Akira pääsi tarpeeksi lähelleä katuneita tovereitaan ja totesi itsekin miehen puhuvan totta. Taiji ja Hiro olivat jo kaiken avun ulottuattomissa. Katkerana tilanteen saamasta käänteestä, Akira puri lopulta hampaansa yhteen, kuin haluten syöksyä kaikesta huolimatta Akkin kimppuun. Lopulta mies kuitenkin hillitsi raivonsa ja kaivoi rauhallisesti esiin käärön, johon lopulta ryhtyi sinetöimään kuolleiden tovereidensa ruumiita. Nämä ansaitsivat tulla haudatuksi asianmukaisesti, sen sijaan että hän jättäisi nämä vain tänne tienposkeen.
"Me... mietimme asiaa", Akira tyytyi vastaamaan Akkille hammasta purren. Äänensävyn perusteella ei kannattanut toivoa liikoja sen suhteen, että Kyo-kai todella ilmestyisi neuvotteluihin, vaikka se järkevää olisi perheen kannalta ollutkin.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vanha vihollinen

Viesti: # 2000Viesti Cross »

Miekkansa hajamielisen huolettoman oloisesti aijemmin maahan pudottamaansa kaapua kohti astellessaan puhdistanut Akki sinetöi suurimman osan aseistaan taas talteen ja alkoi vetää vyötäröllään roikkunutta yukataa takaisin päälleen, tovereittensa ruumiita sinetöimään alkaneen Akiran vastatessa saamaansa käskyyn. Takkinsa puoliksi päällensä saanut miekkamies kohotti katseensa mieheen, katsoen tätä kuin typerää lasta.
''Miettikää tarkkaan.'' Tsuchigumo sanoi tylysti ja kyykistyi poimimaan tumman kaapunsa ylös, kopistellen pahimmat pölyt pois siitä. Heti tämän jälkeen kalpea nuorimies lähti jatkamaan matkaansa tumma vaatekappale olkapäällään roikkuen, välittämättä enää millään tavalla jälkeensä jättämästään yakuzan jäsenestä. Hänellä oli vielä paljon matkaa jäljellä ennen majataloa ja yö kuluisi nopeasti, eikä ajatus neuvotteluun osallistumisesta ilman kunnon yöunia tuntunut kovin houkuttelevalta.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kuumien lähteiden maa”