Kuroyoku

Jos seikkailet paikassa, joka ei sovi valmiiksi tehtyihin alueisiin, kirjoita tänne!
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Kuroyoku

Viesti: # 3295Viesti Cross »

Herääminen.

Kuumehoureisten painajaisten täyttämään pimeyteen vajonnut Akki säpsähti henkeään haukkoen istualleen, tuijottaen järkyttynyt ilme kasvoillaan mitään näkemättä suoraan eteensä. Hänellä ei ollut hetkeen mitään hajua siitä missä oli ja mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun oli huomannut joutuvansa taistelemaan sisartaan vastaan, mutta jokin kertoi ettei kaikki ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kuitenkin ennen kuin nuorimies kerkesi saada sekavia ja harhailevia ajatuksiaan järjästykseen, iski kyljestä leviävä polttava kipu musertavalla voimalla. Kivusta murahtaen hän lyhistyi takaisin myllätylle vuoteelleen kylkeään painaen ja pää äkillisen rasituksen aiheuttamasta kivusta jyskyttäen.
Pienen yksinkertaisesti kalustetun huoneen hämäryydestä huolimatta vähällekkin valolle arat silmänsä sulkemaan joutuva miekkamies pyrki työntämään kyljestään ja jyskyttävästä otsastaan tuntuvan kivun mielestään, onnistuen kuitenkin kaikesta ponnistelusta huolimatta vain osittain siinä. Päiviä sitten käydyn taistelun rasitus ja Izun käyttämiä myrkkyjä vastaan senkin jälkeen käyty kamppailu oli kuitenkin imenyt voimat, eikä hänestä ollut käymään enää tätä kamppailua. Siksipä Tsuchigumo päättikin yrittää keskittyä kivun pois työntämisen sijaan siihen mitä laaksossa oli tapahtunut, kyeten kuitenkin aluksi muistamaan ohikiitäviä vilahduksia tapahtumista.
Hiljalleen taistelun tapahtumat alkoivat kuitenkin palautua miehen mieleen, muodostaen edes jossainmäärin jälkeenkäyvän tapahtumien ketjun. Mitä pitemmälle muistali sitä häilyvämmiksi muistot kuitenkin kävi, kunnes hän muisti olevansa polvillaan sisarensa edessä. Sen jälkeen Akki muisti vain päähänsä osuneen voimakkaan iskun ja sen kuinka oli kaatunut sen jälkeen katolle voimattomana liikkumaan, mutta todistaen avukseen rientäneen Gambein viimeiset hetket. Hetkessä vanhan samurain menettämisen aiheuttama tuska pyyhkäis kivun tiehensä, muuttuen syväksi suruksi. Mies oli ollut aina osa Akkin elämää ja opettanut hänelle melkein yhtä paljon kuin Onimarukin, ollen omalla tavallaan tämän kaltoin aivan yhtä tärkeä isähahmo. Siinä missä oikea isä oli ollut vaativa ja ankara, oli Gambei ollut suojeleva ja kannustava, jopa siinä määrin että oli muutamaan kertaan ottanut yhteen Onin kanssa tämän käyttämien kasvatus tapojen takia.
Olonsa yhjäksi ja lyödyksi tunteva Tsuchigumo ei olisi halunnut uskoa muistojaan aidoiksi, vaan toivoi että ne olisivat vaan olleet kuumeen aiheuttamia houreita. Siitä huolimatta hän kuitenkin tiesi tuon kaiken tapahtuneen ja menettäneensä jälleen yhden elämänsä tärkeistä henkilöistä, nyt lähes merkityksettömältä tuntuneen asian takia. Vaimeat kiroukset alkoivat purkautua miekkamiehen kuivilta huulilta, surun ja menetyksen tuskan muuttuessa hiljalleen punahehkuiseksi raivoksi. Toisin kuin olisi voinut kuvitella ei tuo viha kuitenkaan kohdistunut miehen surmanneeseen Izun, tai edes tämän verenvuodatuksen omalla ahneudellaan ja vallanhimollaan aiheuttaneseen Ryuuhun. Sen sijaan sen kohteena oli hänen oma heikkoutensa ja kykenemättömyytensä suojella tovereitaan ja läheisiään, jotka tuntuivat joutuvan maksamaan nuista puutteista hengellään. Raivostuneesti kirouksen huutava Akki iski nyrkkinsä vuoteensa vierellä olevaan seinään ja ponnahti äkillistä voimaa tuntien taas pystyyn, sivaltaen vierellään olleella pöydällä olleet astiat lattialle. Särkyvien astioiden kilistessä palasiksi hajoten lattialle nuorimies tunsi voimiensa ehtyvän uudelleen ja kaatui takaisin selälleen katkerasti kiroillen, kuullen samassa myös huoneen oven avautuvan.

Huolimatta siitä ettei vieläkään kärsinyt pitää silmiään kunnolla auki ja näkikin siksi vain epäselvän hahmon kääntäessään pään avautuvan ovensuuntaan, uskoi Akki silti tunnistavansa siellä seisovan valkoiseen kaapuun pukeutuneen suurikokoisen miehen. Koska ei kärsinyt pajavasaran lailla ohimossaan jyskyttävän päänsärkynsä takia edes yrittää aistia tulijan chakraa, joutui hän kuitenkin odottamaan hetkenaikaa että tulija avasi suunsa, ennen kuin kykeni varmistumaan siitä kuka tämä oli. Tämän otettua kuitenkin muutama askel lähemmäs ja suljettua ovi perässään miekkamies oli entistä varmempi että tulija oli Seimei, sillä edes nykyisessä sekavassa tilassa tämän ympärilleen lähettämästä aurasta oli vaikea erehtyä.
''Mukava nähdä että olet viimeinkin hereillä... Sinua hoitanut Hyuuga alkoi jo huolestua, kun et osoittanut heräämisenmerkkejä kuumeen laskemisesta huolimatta.'' Tsuchigumon vuoteenvierellä olevalle tuolille istuuntuva munkki sanoi lempeän pehmeällä ja ystävällisellä äänellään, taputtaen samalla kevyesti vuoteessa olevan miehen olkapäätä. Se sai nuorenmiehen irvistämään jälleen kerran kivusta, sillä vaikka Hasegava olikin parantanut Izun miekan sinne viiltämän melko syvän haavan, oli kohta siitä huolimatta edelleen melko arka kosketukselle. Se ei tosin ollut onneksi läheskään niin paha kuin kyljessä oleva haava, joka oli kerennyt taistelun aikana vuotaa pitkään ja levetä reunoiltaan vielä laajemmaksi, minkä takia edes parinpäivän uurastus ei ollut riittänyt ummistamaan sitä vielä kokonaan.

''Suoraansanottuna olimme kaikki melko huolissamme, sillä olit todella huonossa kunnossa kun löysimme sinut. On oikeastaan ihme että selvisit edes hengissä, varsinkin kun ottaa huomioon kaikki ne kehossasi olleet myrkyt ja verimäärän jonka olit menettänyt.'' Vanhempi miehistä jatkoi hetken jälkeen, todettuaan ettei nuori miekkamies tuntunut olevan juurikaan juttutuulella. Sen sijaan että olisi vastannut jotain munkin aijempiin sanoihin tämä oli vain kääntänyt päänsä seinää päin synkännäköisenä, vaikuttaen siltä ettei ollut kiinnostunut keskustelusta. Seimeillä oli kuitenkin omat syynsä haluta jatkaa kertoa tapahtumat sellaisessa valossa kuin itse halusi, vaikka se ei välttämättä olisikaan aivan niin kuin ne todella olivat menneet. Ehkä tärkein niistä oli kuitenkin auttaa nuortamiestä löytämään taistelunhalunsa uudestaan ja saada tämä takaisin jalkeille mahdollisimman nopeasti, sillä vaikka Kusarihebi olikin lyöty, eivät he olleet onnistuneet vangitsemaan Ryoujinia.
Sen takia kaikki aijempaan laaksossa käytyyn taisteluun osallistuneet vielä taistelu kykyiset yakuzan jäsenet olikin lähetetty tämän perään, tarkoituksena löytää ja vangita tämä, ennen kuin hebigakurelaiset saisivat evakoitua Jinain turvaan kylään toipumaan. Tämä ei ollut kuitenkaan ainut laaksoon hyökänneistä, joka oli päässyt karkuun ja saattoi aiheuttaa vakavan uhan perheiden suunnitelmille. Näitä henkilöitä ei ollut montaa, mutta yhdessä nämä olivat erittäin vaarallisia ja saattaisivat osottautua erittäin hankaliksi päihittää. Senpä takia Akkin takaisin toimintaan saaminen oli yksi tärkeimmistä asioista tällähetkellä, vaikkakaan se ei ollut ainut syy miksi munkki halusi kertoa oman versionsa tapahtumista. Miehellä oli myös omia henkilökohtaisia tarkoitusperiä asian suhteen, mutta ne tämä aikoi ainakin vielä toistaiseksi pitää visusti omana tietonaan.

''Seimei... Voisitko poistua?'' Kasvonsa huoneen seinästä munkkia päin kääntävä Tsuchigumo pyysi, sillä ei tuntenut pienintäkään halua alkaa sillähetkellä käymään keskustelua kenenkään kanssa. Toisaalta hän kyllä olisi ehkä halunnutkin tietää tarkalleen mitä oli tapahtunut, mutta tällä hetkellä päälimmäisenä mielessä oli kuitenkin epäonnistumisen katkera tunne. Siinä oli jo tarpeeksi kestämistä, eikä miekkamies sen takia tuntenut tarvitsevan kutään muistuttamaan epäonnistumisistaan. Ennemmin nuorimies halusi käydä asiat läpi omissa oloissaan, surren kaikessa rauhassa menettämäänsä ystävää ja opettajaa samalla.
''Tietenkin... Anteeksi että häiritsin... Olen viereisessä huoneessa jos kaipaat jotain.'' Akkin pyynnön yllättämä munkki totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, katsoen mietteliäänä vuoteella makaavaa normaaliakin kalpeampaa nuorukaista, joka oli kiedottu lähes kokonaan parantamista vauhdittaviin kääreisiin. Vaikka hän ei olisi halunnut myöntyä pyyntöön, peitti mies oman pettymyksensä huolella ja kumarsi kohteliaasti ennen huoneesta poistumistaan. Tämän mentyä Tsuchigumo jäi tuijottamaan huoneensa kattoa vaitonaisena, kykenemättä pääsemään eroon mielessään pyörivästä kuvasta miekasta työntymässä Gambein selästä esiin.

Vaikka hän kuinka kaiveli muistiaan ja yritti täydentää utuisia kohti, ei nuorimies kyennyt muistamaan aivan kaikkea tapahtunutta. Kokonais kuva alkoi olla jo koossa, mutta muutama oleellinen yksityis kohtaa hän ei kyennyt muitamaan, jotka olisivat voineet saada koko tilanteen vaikuttamaan aivan toisenlaiselta näin jälkeenpäin ajatellen. Ehkä tärkein näistä yksityiskohdista oli sisaren veljelleen osoittama armeliaisuus, tämän päätettyä olla surmaamatta tätä, vaikka olisikin hyvin voinut tehdä sen. Akki ei muistanut myöskään hetkenaikaa naisen silmissä näkynyttä myötätuntoa ja ristiriitaa, jotka taistelun kulkuun puuttunut Yamanaka oli kummankin heistä tietämättä kaivanut esiin.
ANBU oli saanut jopa kunoichi antamaan veljelleen vastamyrkkyä tämän hengen pelastamiseksi, juuri ennen kuin oli joutunut puolustautumaan apuun rientäneen vanhan miehen hyökkäykseltä. Miekka mies ei myöskään muistanut kuinka Izu oli yrittänyt selittää tilannetta riivatun lailla päälle käyvälle vanhalle samuraille puolustautuessaan, ennen kuin oli joutunut iskemään miekkansa tämän rinnasta läpi selvitäkseen itse hengissä. Sekään ei ollut vielä rittänyt kuitenkaan todellisuudessa surmannut karaistunutta soturia, vaikka olikin pysättämään tämän ja saanut tippumaan polvilleen, kuten tilannetta sivusta seurannut nuorimies muisti käyneen. Enempää hän ei kuitenkaan kyennyt tajuntansa menettämisen takia muistamaan, eikä siksi tinnytkään kaikkea sen jälkeen tapahtunutta, kuten ei kukaan muukaan yhtä henkilöä lukuunottamatta.
Tämä kaikki oli vain epäselviä välähdyksiä ja sekavaa muminaa hänen mielessään, mistä oli mahdotonta saada edes mitään selvää. Asian kaiveleminen uuvutti kuitenkin nopeasti jo muutenkin vielä heikossa kunnossa olevan Akkin, joka alkoi pian taas luisua tajuttomuuden ja unen väliseen hämärään tilaan. Hän huomasi vain hämärän huoneen alkavan pimentyä nopeasti, samalla kun huoneen lautakatto tuntui alkavan keikkua ja pian hän oli jälleen täysin tiedottomassa tilassa.

Enneuni.

Huolimatta siitä että oli edelleen uupunut ei Akki saanut tälläkään kertaa nukuttua kunnolla, vaan melkein heti hänen vajottua tiedottomaan tilaan alkoivat samat levottomat unet, jotka olivat vaivanneet häntä jo parin päivän ajan. Tälläkertaa kyse ei ollut kuitenkaan Izun myrkkyjen jälkivaikutuksena kononneen kuumeen aiheuttamista painajaisista, vaikka niin olisikin ollut helppo luulla. Toisin kuin aijemmin miekkamies ei joutunut tälläkertaa kamppailemaan omasta hengestään unissaan, kohdaten hirviömäisen ilmestyksen toisensa jälkeen. Tälläkin kertaa unet olivat kuitenkin täynnä tuhoa ja kuolemaa, saaden miehen pyörimään levottomana sängyssään.
Tajuttomuuden pimeyteen vajonnut Tsuchigumo tunsi painostavan voimakkaan läsnäolon ympärillään, käännellen päätään hermostuneena ympärilleen. Vaikka hän kuinka tähysti ympärillään olevaa ääretöntä täydellistä pimeyttä, ei siellä näkynyt kuiten mitään. Edes miehen kyky aistia lähellään olijoittensa chakraa ei auttanut, sillä mikä ikinä hänen soturin vaistonsa olikin saanut hermostumaan osasi se pitää itsensä piilossa. Hän tavoitteli hermostuneesti miekkojaan käsiinsä, mutta sai nopeasti huomata ettei kyennyt kutsumaan niitä, mikä sai vaimean kirouksen karkaamaan nuorenmiehen yhteenpuristettujen hampaiden välistä.
Painostavan ja uhkaavan tunteen kohtaaminen ilman aseita sai Akkin tuntemaan olonsa alastomaksi, sillä ei kyennyt enää edes muistamaan koska olisi viimeksi joutunut kohtaamaan vihollisen ilman aseitaan. Katkerasti naurahtaen miekkamies lakksi yrittämästä saada aseitaan paikalle, ymmärtäen antaneensa niistä kehittyä liiankin tärkeän osan kykyään puolustautua. Toki hänellä oli edelleen kykynsä käyttää illuusijoitaan, mutta ne olivat jo kerran pettäneet hänet, aivan kuten kaikki kenjutsujen harjoitteluun käytetty aika teki nyt.Olonsa heikoksi ja avuttomaksi keskellä uhkaavaa pimeyttä tunteva Tsuchigumo antoi katseensa kiertää jälleen kerran ympäröivässä tyhjyydessä ja yritti keksiä mikä hänen vaistonsa sai varpailleen, samalla kun valmistautui kohtaamaan sen vähin käytettävissä olevine kykyineen.

Yllättäen pimeydestä kantautui kuiskauksen kaltainen vaimea ääni, joka sai miekkamiehen kääntymään nopeasti ympäri ja tähystämään sen suuntaan. Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään, vaikka hän kuinka yritti siristellä silmiään ja tottua ympäröivään pimeyteen. Samassa hänen takaansa kuului uudelleen toinen samankaltainen kuiskaus, jossa oli tälläkertaa kuitenkin jotain tuttua. Jälleen Akki pyörähti nopeasti ympäri kaikki kuusi kättä eteensä kohotettuna, saaden kuitenkin huomata ettei nähnyt ympärillään olevassa pimeydessä vieläkään ristinsielua. Se sai hänet tuntemaan hermostumisen kylmän niljakkaan hien alkavan kohota otsalleen, samalla kun jokainen lihas tuntui käyvän jäykäksi jännityksestä.
''Olet kuin kopio isästä...'' Pimeyteen tähystävä Akki kuuli jälleen tutulta kuulostavan kuiskauksen kaltaisen äänen sanovan, ollen aivan varma äänen tulleen jostain todella läheltä. Pyörähtäessään jälleen nopeasti ympäri ja tavoitellessaan käsillään turhaan ketä hyväänsä sanat sanonutta, sai mies huomata yrityksensä samantien turhaksi. ''Nautit taistelusta kuten se juoppo...'' Tsuchigumo kuuli tälläkertaa kaijunlailla soimaan jäävät sanat kantautuvan ympäröivästä pimeydestään, tunnistaen vasta nyt tuon tutun kuuloisen äänen kuuluvan sisarelleen. Samalla hän tajusi kuulleensa tämän sanovan nuo samat sanat heidän taistelunsa aikana, uskoen vasta nyt ymmärtävänsä mitä tämä oli pyrkinyt sanomaan.

''Tiedät ettei tuo pidä paikkaansa Izu!'' Naisen sanat kieltävä miekkamies huusi pimeyteen, vaikka ei pystynytkään olemaan aivan täysin sanojensa takana. Jokin pieni osa hänestä todellakin nautti taistelemisesta, sillä se oli yksi niistä hetkistä kun kaikki tuntui yksinkertaiselta ja selvältä. Silloin hänen ei tarvinnut välittää muusta kuin omasta selviytymisestään ja pystyi unohtamaan kaiken muun mieltään painavan, tuntien olevansa hetkenaikaa vapaa kaikista mieltään painavista murheista. Se ei silti tarkoittanut että hän olisi ollut kuin isänsä ja elänyt vain taistelusta toiseen, saadakseen kokea tuon pienen helpotuksen hetken, turruttaen itsensä tavalla tai toisella niiden välisen ajan. Ainakin omasta mielestään Akki taisteli oikean asian puolesta, haluten suojella ystäviään parhaansa mukaan vaaroilta ja samalla muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.
Edes hän ei kuitenkaan voinut väittää ettei kaikki tämä tappaminen ja yakuzan kanssa veljeily olisi kieltämättä pahasti ristiriidassa tuon tavoitteen kanssa, mutta hänen mielestään kyse oli kuitenkin pakollisesta pahasta. Rikollisjärjästöt kuten yakuza oli juurtunut jo niin syvälle maailman järjästykseen, ettei siitä tultaisi varmaan koskaan pääsemään eroon. Siksi hänestä olikin parempi yrittää ylläpitää hallitsevaa järjästystä, kuin yrittää sen sijaan luoda täysin uutta järjästystä ja sotkea tasapainoa. Jostain syystä kotikylälleen ja sen johtajalle järkkymättömän uskollisena pysynyt Izu ei kuitenkaan ollut tuntunut ajattelevan samaan tapaan, vaan oli omalle tyylilleen uskollisesti syyttänyt kaikista mahdollisista ongelmista isäänsä. Senpä takia tämä oli luultavasti ummistanut silmänsä siltä muutokselta mitä Ryuu yritti saada aikaan ja mitä kaikkea oli valmis tekemään sen takia.

''Jos kuitenkaan koskaan enää asetut Hebigakurea vastaan aion tappaa sinut ja kaikki niin kutsutut ystäväsi niin hitaasti ja tuskallisesti kuin se vain on mahdollista...'' Ääni pimeydestä vastasi kylmän tunteettomasti hampaansa yhteen purevalle Tsuchigumolle, jonka mieleen nousi samantien jälleen kuva Gambein selästä esiin työntyvästä miekasta ja vanhasta miehestä lyhistymässä voimattomana polvilleen. Samalla hän kuuli jälleen kuiskauksen kaltaisia ääniä ympäriltään, mutta tälläkertaa ne eivät kuitenkaan kuuluneet Jorogumolle.
Akki ei ollut varma mutta uskoi kuulevansa Zarakin ja Ogan vannomassa kostoa, aivan kuin nämä olisivat puhuneet jossain todella kaukana keskenään. Sitten ääni jo vaihtui epäonnistumistaan anteeksi pyytävään Suirenin ääneen, joka sai samantien seurakseen Juarezin karhean matalan äänen ja yhdessä nämä vannoivat kasaavansa jäljellä olevat yakuzan joukot, lähteäkseen Ryoujinin perään. Pelkkä ajatus tuosta yhdistettynä Izun tekemään lupaukseen sai kylmät väreet kulkemaan pitkin miekkamiehen selkää.

"Olet oikeassa, kukaan ei pakota minua tähän...'' Kuin pahan aavistuksen alleviivaava ääni kaikui miekkamiehen mielessä, päättyen naiselta kuulostavan henkilön järkytyksen ja tuskantäyteiseen huutoon. Naista ei kuitenkaan näkynyt missään, tämän sijaan kalpea nuorukainen näkikin edessään Zarakin polvillaan maassa auki leikattua kaulaansa käsillään pidellen, aivan kuin olisi yrittänyt tyrehdyttää sormiensa välistä valuvan verenvuodon. Tämän vierellä oli Oga kasvot maata päin yltäpäältä haavoja täynnä, joista vuotava veri muodosti jatkuvasti kasvavan lammikon tämän alle. Kalpea nuorimies yritti rientää ystävänsä avuksi, mutta ennen kuin pääsi tämän luo katosi kuva ja vaihtui uuteen. Nyt hän näki puoliksi vedeksi muuttuneen Juarezin ryömimässä jalattomana maassa, useampi kuin yksi sähköllä kyllästetty kunai selässään. Raahautuessaan eteenpäin tämä jätti jälkeensä verivanan, mistä näki että joku oli onnistunut yllättämään vanhan soturin. Seuraavaksi vuorossa oli pahasti piestyn näköiset Kenichi ja Gohan, joita oli selvästi kidutettu pitkään ja kumpikin viimeisiään vetävistä miehistä oli menettänyt kummankin kätensä. Näytä järkyttynyt Tsuchigumo katsoi henkeä haukkoen eteensä, samalla kun näky muuttui jälleenkerran ja nyt vuorossa oli pahoin haavoittunut Tinga.
Kunoichi oli täynnä vertavuotavia puremajälkiä ja mustelmia, jotka kuitenkin hiljalleen peittyivät tämän ympärille kietoutuviin käärmeisiin. Akki ei voinut olla varma asiasta, mutta sillä hetkellä hän oli melkein varma että kykeni aistimaan raivosta kiehuvan Ryuun synkän auran aivan lähellään, vaikka ei kyennytkään näkemään tätä missään ympärillään. ''Ei!'' Täyttä kurkkua huutava mies karjui, samalla kun näky muuttui jälleen ruumiiden täyttämäksi palavaksi kyläksi. Kesti pienen hetken ajan, ennen kuin Tsuchigumo tajusi missä oli ja keitä nuo ympärillään olevat ruumiit olivat. Minne ikinä hän katseensa käänsi makasi siellä kuolleita tonolaisia, näiden kylän palaessa ympärillä.
''Lopeta!'' Nuorimies tajusi jälleen huutavansa epätoivoisesti, tietämättä kuitenkaan itsekkään kenelle toiveensa osoitti. Vaikka ääni ja sanat olivat kuuluneet Izulle, ei hän silti uskonut tämän olevan tämän piinan lähde. Senpä takia hän ei yllättynytkään ukkosenlailla jylisevän naurun täyttäessä korvansa ja peittäessä pyyntöään toistavan miekkamiehen äänen, ollen lopulta ainut asia minkä tämä kuuli. Tuo sama ääni kaikui polvilleen voimattomana ympärillään tapahtuvaa teurastusta seuraamaan vaipuneen miehen korvissa, näyn vaihtuessa vielä kerran. Aluksi Akki ei tunnistanut edessään näkyvää ANBU haarniskaan puettua naamioitua hahmoa, mutta sitten hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi tämän violetiksi värjättyihin hiuksiin, tummasävyiseen ihoon ja viimeisenä naamion silmäaukoista näkyviin kahteen jäänsiniseen silmään. Niissä näkyi epäuskoinen ja kauhistunut ilme jäivät kummittelemaan miekkamiehen mieleen, tämän hahmon kadotessa näkyvistä takanaan olleen kallionkielekkeen reunan taakse. Tajutessaan näkevänsä Kageron edessään lentämässä kohti kielekkeen reunaa hän oli ponnistanut eteenpäin, yrittäen rientää tarttumaan kiinni tästä. Mies tunsi kuitenkin kätensä tavoittelevan vain ilmaa, kykenemättä pelastamaan kunoichia.

''Vaikka se olisi viimeinen tekoni... Etsin kaikki käsiini ja kidutan kunnes rukoilette kuolemaa.'' Surusta ja raivosta kiehuen ympäri pyörähtävä miekkamies käänsi selkänsä näylleen kuullessaan sisarensa äänen jälleen takaansa, tuntien ensimmäistä kertaa elämässään todella haluavansa surmata tämän. Tunne meni nopeasti kuitenkin ohi hänen huomatessaan takanaan olevan jälleen kerran vain tyhjää pimeyttä, joka kuitenkin alkoi ottaa jonkinlaista muotoa. Näytti aivan siltä kuin pimeydestä olisi alkanut muodostua tummia hahmoja, joista osassa oli jotain tuttua, aivan kuin ne olisivat olleet jonkun hänen tuttunsa eloon herännyt varjo.
Hetki hetkeltä nuita varjoja näkyi ilmestyvän enemmän ja enemmän, kaikkien niiden kerääntyessä vaimeasti murisevan Tsuchigumon ympärille. Hän ei ollut varma siitä keitä nämä hahmot olivat, mutta tiesi haluavansa repiä joka ikisen näistä palasiksi ja saattoi melkein kuulla oman äänensä kannustavan itseään siihen. Jostain syystä hän vihasi sydämmensä pohjasta jokaista nuista varjoista ja tunsi lopulta antavansa periksi korvaansa kuiskivalle äänelle, mikä sai miehen hyökkäämään nuita hahmoja kohti punahehkuisen raivon vallassa.
Ilman aseitaan hänellä ei olisi mitään toivoa selvitä kaikkia niitä vastaan, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Piittaamatta enää mistään kalpea miekkamies antautui taistelulle, saaden kuitenkin huomata melkein samantien sen olleen iso virhe. Silmänräpäyksen ajan hän tuntui kykenevänsä pitämään puolensa, ennen kuin loputtomana aaltona päälle käyvät varjosoturit vyöryivät hänen ylitseen kuin hyökyaalto ja alkoivat repiä uhriaan palasiksi.

Päätös.

Epätoivosta ja kivusta karjaiseva Akki heräsi unestaan, huomaten pyörähtäneensä sängystään ja tippuneensa lattialle, laskeutuen vasta paranemassa olleen kylkensä haavan päälle. Punoittavaa arpea kyyneleet silmissään painava nuorimies kierrähti selälleen ja muisteli täysin elävältä tuntunutta untaan, sekä ennenkaikkea sen lopuksi kuulemiaan sanoja. Sisar tai ei hän ei antaisi Izun toteuttaa uhkaustaan, vaikka ei vieläkään voinut kuvitella surmaavansa tätä. Tavalla tai toisella hän tulisi kuitenkin pysäyttämään tämän ja pakottamaan luopumaan uhkauksestaan, vaikka se sitten jäisi hänen viimeiseksi teokseen. Miten sen aikoi tehdeä sitä miekkamies ei vielä tiennyt, mutta oli varma että kykenisi kyllä keksimään jonkin ratkaisun.
Samalla kun lattialla kykenemättömänä nousta ominavuin ylös makaava Tsuchigumo kävi läpi untaan, lennähti tämän huoneen ovi auki ja vasta heränneen näköinen huolestunut Seimei astui sisään. ''Kaikki hyvin?'' Lattialla makaavan nuorenmiehen avuksi rientävä mies kysyi, polvistuen auttamaan tämän takaisin vuoteeseensa. ''Painajainen vain... Luulisin ainakin...'' Heikolla äänellä puhuva miekkamies vastasi, asettuen istumaan sänkynsä laidalle ystävänsä auttamana ja jääden siihen rauhoittamaan oloaan.
''Haluatko puhua siitä?'' Akkin edessä seisova suurikokoinen munkki kysyi silmiään hieroen, huomaten samalla edessään olevan tatuoidun miehen kylken ja hartian haavojen auvenneen jälleen. Myös nuorimies itse huomasi tämän, tuntien lämpimän ja tahmean veren valuvan haavoistaan ihoaan pitkin alaspäin. Huoneen hämäryydessä lähes mustalta näyttävän verensä peittämän kätensä kyljeltään pois Seimein tieltä siirtävä Tsuchigumo oli kahden vaiheilla mitä vastata valkoisena hehkuvan kätensä avautuneiden haavojen päälle laskevalle miehelle, sillä ei tiennyt kuinka voisi selittää äskeisen kokemuksen tälle. Sitä harkitessaan hän tunsi pistävän poltteen leviävän keskittyneeltä näyttävän munkin käsien alta, tämän kanavoidessa käyttämäänsä erikoista chakraa parannettavinaan oleviin haavoihin. Haavan umpeen kuroutumisen aiheuttama repivä tunne sai nuorenmiehen henkäisemään raskaasti ja irvistämään hivenen , mutta pitämään kuitenkin ilmeensä muuten normaalina.

''En oikein tiedä miksi voisin äskeistä kokemustani kutsua... Uni kai se loppujen lopuksi oli, mutta kaikki vaikutti jotenkin niin todelliselta...'' Ajatuksensa munkin käyttämän tekniikan epämiellyttävästä tunteesta pois saamaan pyrkivä nuorimies alkoi kuvailla painajaistaan, joka oli kuitenkin tuntunut olevan aivan jotain muuta kuin pelkkä uni. Jos olisi uskonut sellaisiin asioihin kuin kohtalo ja ennustaminen, olisi hän voinut varmaan kutsua painajaistaan enneuneksi, miltä se oli lähinnä tuntunut. Enemmän järkevään ajatteluun ja päättelyyn luottava miekkamies uskoi kyseessä olleen kuitenkin vain hämän omiin kykyihinsä ja päätöksiin liittyvä epäilys, jonka häviö sisarelle, epäonnistunut suunnitelma napata Ryoujin ja Gambein menetys olivat laukaisseet.
''Näin yhden toisensa jälkeen ystävistäni kuolevan ja kaiken tärkeänä pitämäni tuhoutuvan yksi toisensa jälkeen, ilman että kykenin puuttumaan mitenkään siihen... En tiedä olenko koskaan kokenut oloani niin voimattomaksi ja avuttomaksi... Niin hyödyttömäksi.'' Tsuchigumo jatkoi uupuneella äänellä, laskien katseensa edessään olleesta tyhjästä seinästä käsiinsä ja kiinnittäen huomionsa eritoten kahteen veren tahrimaan kämmeneensä. Jollain tapaa se näky huvitti häntä, saaden jopa pienen ironisen naurahduksen kantautumaan ulos vakava ilmeisten kasvojen suusta. Se sai haavojen parantamisen melkein valmiiksi saaneen munkin kohottamaan hieman yllättyneenä katseensa nuorenmiehen punaisiin silmiin, näyttäen hetken aikaa siltä kuin olisi pyrkinyt lukemaan tämän synkkiä ajatuksia.
Akkista tuo katse oli todella kiusallinen, mutta siitä huolimatta hän ei kääntänyt katsettaan sivuun, vaan antoi ystävänsä tehdä omat päätelmänsä kaikessa rauhassa. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kun hän oli kääntynyt mieltään painavissa asioissa munkin puoleen, silloin kun Tinga ei ollut paikalla. Näinä kertoina mies oli osoittanut olevansa hyvä kuuntelia ja keskustelu kumppani, johon pystyi luottamaan arkaluontoistenkin asioiden kanssa.

''Ja nyt pelkäät että siitä kaikesta todella tulee totta, mikäli et kykene estämään sitä jotenkin?'' Katseensa lopulta takaisin haavoihin laskeva munkki kysyi ja keskitti jälleen jumalaltaan saamaansa parantavaa chakraa käsiinsä, hoitaakseen potilaansa haavat loppuun. Tämän potilas oli osannut odottaa jotain tuon kaltaista kysymystä ja ei sen takia ollutkaan yllättynyt kuullessaan sen, vaikka tuntuikin melkein siltä kuin vanhempi mies olisi pukenut hänen mielessään pyörivät ajatukset ja tunteet sanoiksi.
''Aivan... Myönnän kyllä että tämä voi suureltaosin johtua juuri kokemastani tappiosta sisarelleni ja suunnitelmamme Ryoujinin nappaamiseksi epäonnistumisesta, mutta entä jos se ei ollutkaan vain untan...'' Repivän poltteen haavoissaan jälleen tunteva Akki vastasi mietteliäänä, joutuen keskittymään jälleen ettei olisi värähtänyt poispäin munkin parantavan kosketuksen luota. ''En nyt tarkoita että olisin alkanut uskoa enteisiin, tai muuhon sellaiseen mambo jamboon... Luulen vain että ehkä oma alitajuntani yrittää kertoa jotain, minkä pitäisi olla aivan itsestään selvää.'' Suuhunsa nousevan kitkerän sapenmaun takia nieleskelemään joutuva nuorimies jatkoi, laskien katseensa jälleen oman verensä tahrimiin käsiinsä.
''En tiedä yrittääkö se sanoa että tämä valitsemani polku johtaa vain meidän kaikkien tuhoon, johon vedän teitä perässäni, huolimatta siitä mitä teen... Vai olenko vain liian heikko kulkemaan sitä pitkin ja kohtaamaan sillä vastaan tulevat haasteet.'' Katseensa tahmeilta tuntuvista käsistään takaisin keskittyneisiin Seimein kasvoihin kohottava Tsuchigumo mietti ääneen, saaden tämän keskeyttämään työnsä jälleen ja hieromaan toisella kädellään mietteliäänä sänkistä leukaansa. Nuorimies ei ollut odottanut että kuulisi vastausta mietteisiinsä, minkä takia ei ollutkaan yllättynyt kun munkki ei sanonut hetkeen mitään ilmeestään huolimatta.
''Tarkoitaen että Izu ei tietenkään ollut mikään helppo vastus, sillä hän tiesi käytännössä jokaisen illuusioni muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja niillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta häneen. Samoin hän on saanut oppinsa samalta henkilöltä miekankäyttöön ja osaa käsitellä sitä aivan yhtä taitavasti kuin minäkin, mutta siitä huolimatta sisareni ei kuitenkaan ole Ryuun veroinen vastustaja... Ei edes Rikimarun ja ennemmin tai myöhemmin joudun varmasti vastatusten heidän kanssaan, jos vain jatkan valitsemallani tiellä... Jos en voi luottaa siihen mitä osaan ja mitä olen tottunut hyödyntämään niin kuinka voin kuvitella voivani haastaa heidät, sillä aika ei riitä mitenkään uuden aseen takomiseen, eikä edes vanhojen murrettujen terien uudelleen takomiseen.'' Jo valmiiksi voitetulta kuulostava nuori miekkamies jatkoi lopulta alakuloisen oloisesti, vaikuttaen melkein siltä että oli valmis luovuttamaan ja lyömään rukkasensa tiskiin. Siitä huolimatta pieni itsepäisyyden kipinä eli edelleenkin ja tavalla tai toisella hän halusi keksiä tavan selviytyä voittajana tästäkin haasteesta, vaikka se näyttikin täysin mahdottomalta.

''Tarvitset siis uuden jo valmiiksi taotun aseen.'' Akkin purkauksen kuullut munkki sanoi rauhoittavalla äänellä, näyttäen siltä kuin olisi juuri keksinyt jotain kuulemiensa sanojen pohjalta. ''Yleensä kun jonkun omat kyvyt ja voimat loppuvat, on viisainta turvautua toisten apuun... Luulenpa että tiedän mistä löydät uuden aseesi, vaikka siihen kyllä sisältyy suuri riski.'' Vakavalta näyttävä Seimei sanoi ja nojautui lähemmäs nuortamiestä, joka voisi todellakin kyetä siihen mitä hän ajatteli sillä hetkellä. Tämän yin chakra oli varmastikkin tarpeeksi vahva siihen, mutta kysymys kuuluikin oliko tämä tarpeeksi vahva muuten.
Tsuchigumolla ei ollut pienintäkään aavistusta mistä vanhempi mies mahtoi puhua, mutta mitä ikinä se olikin, oli hän välittömästi kiinnostunut. Edes tämän mainitsema riski ei arveluttanut miekkamiestä, sillä painajainen oli saanut hänet uskomaan kaiken olevan menetettyä muutenkin nykyisellä kurssilla. ''Mitä ikinä se onkin ole hyvä ja jatka.'' Kalpea shinobi sanoi hetkeäkään harkitsematta, tuntien uuden toivonkipinän heräävän sisällään.
''Hyvä on...'' Seimei vastasi päätään nyökäten ja alkoi kertoa mieleensä noussutta ajatusta, minkä kuuleminen sai miekkamiehen leuvan loksahtamaan auki. Jos tämän idea toimisi saisi hän todellakin käyttöönsä mahtavan uuden voiman, joka voisi hyvinkin vetää vertoja jopa Ryuulle itselleen. Pelkkä ajatuskin mahdollisuudesta sai Akkin kädet tärisemään innostuksesta ja hänet haluamaan lähteä matkaan välittömästi, päästäkseen mahdollisimman pian uusine kykyineen tovereidensa avuksi. Munkki onnistui kuitenkin rauhoittamaan nuoren miehen mielen ja tainnuttamaan tämän levolliseen uneen, sillä tiesi tämän tarvitsevan varmasti joka ikisen voimanrippeensä onnistuakseen saamaan kuulemansa voimat valjastetuksi käyttöönsä. Miehellä itsellään oli kuitenkin syytä tyytyväisyyteen, sillä kaikki oli mennyt aivan kuten hän oli toivonutkin.

Uhrilehto.

Paripäivää siitä kun Akki oli nähnyt enne unen kaltaisen painajaisensa ja kertonut siitä haavojaan hoitaneelle Seimeille kaksikko oli saapunut vainvihkaa Teen maahan pieneen kalastajakylään, mistä heidän matkansa oli jatkunut munkin hankkimilla kärryillä maan sisäosiin. Heidän määränpäänsä oli melko lähellä Tulen maan kanssa jaettua pohjoisrajaa sijaitseva entinen kaivos kaupunki, joka oli hiljalleen autioitunut siellä louhittujen harvinaisten metallien louhinnan hiivuttua kylien välisten kamppailun laannuttua. Syvältä maan uumenista kaivetun malmin louhiminen oli käynyt yksinkertaisesti liian kalliiksi, sen jalostamisesta ja myynnistä saatuihin voittoihin suhteutettuna.
Kaivos ei kuitenkaan ollut se asia mikä mies kaksikkoa täällä kiinnosti, vaan eräs sen läheisyydessä oleva paljon vanhempi paikka. Kivenheiton päässä sieltä nimittäin sijaitsi niin ikään tyhjilleen jo kauvan sitten jäänyt pieni temppeli, sekä sen takana oleva muinainen metsä valtavine jumalpuineen. Metsää ja sen keskellä kasvavaa valtavaa puuta oli pidetty pyhänä sukupolvien ajan ja ihmiset olivat toimittaneet sinne uhreja vuosisatojen ajan, mutta eivät juurikaan enää. Toisin kuin ennen alueella asui enää vain vähän ihmisiä, eivätkä nämä juurikaan enää tuntuneet vaivautuvan lepyttelemään ja pyytämään apua metsässä asuvalta hengeltä.
Tsuchigumo suhtautui toki hieman epäilevällä tavalla ystävänsä kertomukseen siitä mitä metsässä asui, sillä ei varsinaisesti uskonut mihinkään jumalaan elämää suurempine suunnitelmineen. Hän oli oppinut kuitenkin luottamaan mieheen ja uskoi että tuossa heidän määränpäässään olevassa metsässä asui jokin suuri voima, joka voisi olla taivuteltavissa avuksi. Sitä nuori miekkamies ei tietenkään ollut suoraan sanonut munkille, joka toisin kuin hän todella uskoi elämää suurempiin voimiin ja henkiolentoihin.
Kauvaa Akkin ei tarvitsisi kuitenkaan enää odottaa tuon metsän salaisuuden selville saamista, sillä he alkoivat olla jo lähellä ja hän katselikin mietteliäänä horisontissa näkyvää metsää. Kuten edelleen hieman heikko voimaista nuortamiestä kuljettavia kärryjä vetävä Seimei oli sanonutkin erottui metsän keskellä kasvava suuri jumalpuu selvästi ympärillään kasvavista puista, kohoten hyvinkin kaksinverroin niitä korkeammalle. Se oli kuitenkin varma ettei mies ollut puhunut omiaan tai edes liioitellut kertoessaan hiljalleen ränsistyvän temppelin takana leviävässä uhrilehdossa asuvasta voimasta, minkä aisteiltaa vielä matkaseuraansakkin herkempi nuori mies saattoi aistia jo täältä asti. Hän oli vain harvoin aistinut jotain vastaavaa, eikä silti osannut verrata nyt tuntemaansa tunnetta mihinkään ennen kokemaansa.
Tunteessa oli jotain samaa mitä meditoivassa Kouteissa oli ollut, mutta silti tämä oli kuitenkin paljon voimakkaampaa, vakaampaa. Siinä oli myös jotain siitä samaa muinaisuutta ja levollisuutta mitä hän tunsi huokuvan munkin käyttäessä omia tekniikoitaan, mutta sekään ei aivan vastannut sitä mitä hän nyt aisti. Oli todellakin helppo sanoa että mistä ikinä tuo tunne johtuikin sen täytyi olla jotain todella erikoista ja vaikka se ei ehkä osottautuisikaan vastaukseksi Tsuchigumoa painavaan ongelmaan, mutta metsän salaisuuden selville saaminen oli varmasti jo tämän matkan arvoinen.

Jonkin aikaa myöhemmin kun aurinko oli jo laskemassa ympäröivien mäkien ja rinteiden taakse mieskaksikko seisoi hylätyn temppelin rakennusten keskellä, katsellen iästään huolimatta hyväkuntoisilta näyttäviä rakennuksia. Paikka toi jollaintapaa Fuumien väliaikaisena piilopaikkanaan käyttämän temppelin Akkin mieleen, mutta vaikka tämä paikka oli varmastikkin vähintään yhtä vanha kuin se ei nämä rakennukset olleet päässeet rapistumaan yhtä pahasti. Temppeli ei tosin ollut myöskään läheskään yhtä suuri, eikä ollut myöskään ollut luultavasti aivan yhtä pitkään hylättynä. Toisin kuin siellä täällä ei ollut kuin pari rakennusta ja pieni kappeli, joista yksikään ei ollut ainakaan miekkamiehen mielestä alkanut vielä rapistua kovinkaan pahasti.
Siitä huolimatta lyhyen kierroksen aikana, minkä miehet olivat tehneet varmistaessaan ettei temppelissä ollut ketään, oli heidät ottanut vastaan ummehtuneen hajuiset sisätilat. Siitä huolimatta Tsuchigumo ei ollut kuitenkaan huomannut mitään pieniä eläimiä tai edes hyönteisiä pesiintyneen rakennuksiin, kuten ei myöskään niiden lähistölle, mikä tuntui hieman oudolta näin jälkeenpäin ajateltuna. Ainut elävä asia jonka hän kykeni enää heidän lisäkseen oli tuo näin lähempää katsottuna synkältä vaikuttava metsikkö, joka näytti aina vain uhkaavammalta auringon laskiessa. Näin lähelle päästessään miekkamies oli huomannut myös muita muutoksia siitä huokuvasta aurasta, sillä nyt siihen tuntui sekoittuvan myös surua, pelkoa, epätoivoa ja ennenkaikkea nälkää, mikä tuntui hyvinkin oudolta ottaen huomioon mistä tuo tunne tuntui tulevan.

''Oletko aivan varma että yö on paras aika mennä tuonne?'' Suuren tori portin alta lähtevää polkua katseleva Akki kysyi vierellään olevalta munkilta, tuntien käsiensä tärisevän jännityksestä ja ihonsa menevän kananlihalle. Kylmät väreet olivat tuskin lakanneet juoksemasta pitkin nuorenmiehen selkää sen jälkeen kun he olivat tulleet tänne ja ne tuntuivat vain voimistuvan mitä lähempänä hän metsää oli. Jopa munkin kasvoilla näkyi jollaintapaa kunnioittava ilme, vaikka tämän olisi voinut kuvitella tottuneen juuri tämänkaltaisiin tuntemuksiin.
''Kyllä... Meidän ja henkiolentojen maailma ovat kaikkein lähimpänä toisiaan juuri yöllä, kuten varmasti itsekkin kykenet tuntemaan. Metsästä huokuva voima käy hetkihetkeltä vahvemmaksi, joten jos haluat löytää sen lähteen yös on ehdottomasti parasta aikaa mennä etsimään sitä.'' Ihailua ja kunnioitusta uhrilehdon huokumaa auraa kohtaan tunteva Seimei vastasi, kumartaen kunnioittavasti puita kohti.
''Etkä halua tulla mukaan selvittämään mistä se on lähtöisin?'' Vanhemman miehen eleitä seuraava Tsuchigumo kysyi hieman hermostuneena, kykenemättä aivan päättämään miten aistiensa kertomiin viesteihin pitäisi suhtautua. Ne saivat hänet varpailleen, aivan kuin olisi ollut astelemassa lohikäärmeen luolaan. Kaikkein eniten miekkamiestä kuitenkin hermostutti se että joutuisi kohtaamaan tuon kunnioitusta herättävän voiman lähteen yksin, sillä munkki oli jo aijemmin ilmoittanut ettei tulisi mukaan metsään.
''Vaikka haluaisinkin, niin en silti voi. Tämä metsä on pyhitetty toiselle jumalalle, enkä halua loukata sitä tai sen vartiaa. Sinuna myös varoisin olemaan tekemättä mitään hyökkäykseksi tulkittavissa olevaa, kuten myös pitämään aseesi poissa käsistäsi. Mitä ikinä sitten tapahtuukin.'' Päätään pahoillaan olevan näköisenä pudistava Seimei vastasi ja muistutti vielä kerran kalpeaa nuortamiestä aijemmin jo tälle kertomistaan asioista, jotka tämän olisi pidettävä mielessään jatkuvasti. Mitä ikinä metsässä tapahtuisikin tämän ei tulisi aloittaa taistelua siellä asuvan olennon kanssa, mikäli halusi ylipäätään päästä sieltä pois elävänä.
''Hmmm... Se tulee varmasti olemaan vaikeaa... Pelkkä ajatuskin tuonne menemisestä aseettomana saa niskakarvani nousemaan pystyyn...'' Hermostuneeksi olonsa tunteva Akki mutisi, katsellen hämärtyvää polkua vielä hetken aikaa ja kääntyi sitten vierellään olevaa munkkia kohti. ''Mitä ikinä tuolla tuleekaan tapahtumaan niin kiitos kuitenkin kaikesta mitä olet tehnyt puolestani.'' Kätensä miehelle ojentava nuorimies sanoi, tajuten vasta jälkikäteen itsekkin kuulostavan siltä kuin olisi kävelemässä omaa kuolemaansa kohti. ''Kiitä vasta kun näemme seuraavan kerran.'' Ojennettuun käteen tarttuva Seimei sanoi hieman hymyillen ja taputti miekkamiestä rohkaisevasti olkapäälle, tönäisten tämän sen jälkeen kevyesti metsään johtavaa polkua kohti. ''Mene ennen kuin yö kerkeää kulua loppuun.'' Hän lisäsi naurahtaen, seuraten kuinka kerran vielä suuntaansa olkansa yli katsova miekkamies vastasi hymyyn ja lähti astelemaan metsään.

Vaikka temppelin takana ollut uhrilehto ei ollut näyttänyt kovinkaan suurelta kauvempaa katsottuna, osottautui se kuitenkin huomattavasti suuremmaksi käytännössä. Eteenpäin sammaleista kivettyä polkua asteleva Akki oli varma että aurinko oli laskenut jo hyvänaikaa sitten, vaikka sillä ei ollutkaan mitään väliä täällä puiden luoman lähes läpitunkemattoman lehtikaton takia. Siitä huolimatta hän ei ollut kuitenkaan vielä päässyt uhrilehdon keskellä olevan suuren jumalpuun luokse, mistä epäili muualle metsään leviävän energian lähteenkin olevan. Osa syynä hitaaseen etenemiseen saattoi toki olla juuri ympäröivä hämäryys, joka teke etenemisestä hidasta ja pakotti jopa vähäiseen valoon tottuneen shinobin liikkumaan harkiten.
Huomattavasti tärkeämpi syy oli varmasti häiritsevä tunne, joka sai miekkamiehen jatkuvasti pysähtelemään ja tähystämään ympäristöönsä. Huolimatta siitä että oli kokenut ja paljosta elämänsä aikana selvinnyt ninja, joka oli surmannut ensimmäiset vastustajansa jo ennen kymmenettä ikävuottaan, ei Tsuchigumo mahtanut mitään sille että tuntisi olonsa hermostuneeksi. Metsän voimakas aura tuntui käyvän askel askeleelta vahvemmaksi, minkä lisäksi nuoresta miehestä oli jo hyvänaikaa tuntunut siltä että häntä tarkkailtiin jatkuvasti. Muutamaan otteeseen hän uskoi jopa nähneensä tai kuulleensa jonkin liikkuvan ympärillään levittäytyvässä metsässä, mutta kääntyessään katsomaan tarkemmin ei hän nähnyt siellä mitään. Myöskään kyvystä aistia chakraa ei ollut mitään hyötyä, sillä koko metsikkö tuntui peittyneen samaan tukahduttavan vahvaan chakrapilveen. Tuntui melkein siltä kuin koko uhrilehto olisi ollut yhtä ja samaa elävää olentoa, joka vain odotti yksinäisen miehen keskittymisen herpaantuvan, käydäkseen tämän kimppuun.

Jonkin aikaa vielä eteenpäin käveltyään Akki pysähtyi hetkeksi vetämään henkeään, sillä ei ollut vieläkään täysin toipunut Izun heidän taistelunsa aikana käyttämien myrkkyjen jälki vaikutuksesta ja tunsi siksi olonsa edelleenmelko heikoksi. Asiaa ei juurikaan auttanut Seimein käyttämät parannus tekniikat, jotka olivat huomattavasti shinobien käyttämiä vastaavia tekniikoita alkukantaisempia ja brutaalimpia. Sen sijaan että olisivat todella parantaneet haavat luomalla uutta kudosta tuhoutuneen tilalle ne ennemminkin tuntuivat pakottavan parannettavan henkilön haavat umpeen venyttämällä jäljellä olevaa kudosta tilalle, mikä sai aikaan melko pahan näköisiä arpia ja muutenkin kestäisi aikaa ennen kuin haava olisi kunnolla parantunut.
Tasatessaan hengitystään ja pyyhkiessään otsalleen kerääntynyttä hikeä Tsuchigumo kuuli yllättäin jotain nopeasti lähestyvää ääntä takaansa, kereten täpärästi heittäytyä polvilleen ja välttää ylitseen kiitävän oudon mustan pilven. Sen kiidettyä ylitseen miekkamies pyörähti nopeasti ympäri ja syöksyi puuskuttaen sen perään, tuntien pientä repivää kipua kylkensä haavan päälle muodostuneen arven kohdalta. Siitä huolimatta hän jakoi juoksemista metalliset getat polun kivilaattoja vasten kalahdellen, seuraten siellä täällä polkua reunustavista kivipylväistä hehkuvan hailakan valon kajossa näkemäänsä nopealiikkeistä pilveä. Mies ei vähäisessä valossa saanut kovin hyvin selvää tuosta oudosta pilvestä, mutta oli varma että se oli jotain elävää ja jollain tapaa se toi hänen mieleensä tonolaisten kertomat tarinat Yazumeksi kutsutuista mustien lintujen parvesta, jota nämä olivat väittäneet pahan onnen tuojiksi. Jollain tapaa ne tarinat tuntuivat sopivan hyvin miekkamiehen mielestä kuvaamaan tuota nopeasti etenevää tummaam pilveä, minkä takia olisi enää puuttunut että jostain olisi syöksynyt esiin jättimäinen Okuri inuksi kutsuttu musta koira.
Jättimäistä petoa ei tullut koskaan näkyviin, mutta sen sijaan Akki kyllä huomasi yllättäin seisovan valtavan kokoisen paksurunkoisen puun edessä, joka näytti ainakin näin läheltä katsotuna kohoavan taivaaseen asti. Sen ympärille oli kiedottu lähes metrin halkaisijaltaan oleva paksu köysi, joka luultavasti oli ainakin joskus kauvansitten ollut valkoinen. Silmät suurina nuorimies unohtui katselemaan edessään olevaa majesteettistä puuta, tuntien siitä todellakin huokuvan suunnatonta voimaa, joka tuntui monella tapaa samankaltaiselta meditoivan Koutein kanssa. Silti se ei kuitenkaan tuntunut olevan se todellinen ympäri metsää levittäytyneen voimakkaan auran lähde, kuten hän oli aijemmin järkeillyt. Tuo voima kuitenkin tuntui lähes käsinkosketeltavan voimakkaalta juuri tämän puun ympärillä, vaikka täälläkään ei näkynyt juurikaan mitään muuta.

Yatagarasu.

Vasta muistaessan hetken ympärilleen katselun jälkeen tänne seuraamansa oudon mustan pilven Tsuchigumo kohotti katseensa ylöspäin, kereten juuri sopivasti lukuisten mustien nopeasti liikkuvien vanojen kasaantuvan yläpuolelleen ja alkavan ottaa jonkun valtavan kokoisen eläimen muodon. Suu auki loksahtaneena ylös katsova nuorimies oli niin hämmentynyt näkemästään, ettei aivan heti tajunnut jo hyvän aikaa aistimansa voimakkaan auran kuuluvan tuolle suunnattoman kokoiselle olennolle, joka peitti hetkessä sysimustilla valtavilla siivillään jumalpuun oksien välistä pilkottaneen vähäisen kuunvalon.
Näkyä edelleen hämmästelevä Akki kerkesi aivan viime hetkellä loikata pois suuren linnun alta, välttäen vain täpärästi sen pitkiä kahdekäden miekkoja muituttavat kynnet. Vaikka hän olikin onnistunut väistämään päälleen laskeutuvan linnun alta, sai sen nopean alas tulon aiheuttama tuulenvire paiskattua miekkamiehen selälleen ja heitettyä vähänmatkaa taaksepäin. Vain hetkisen ajaksi hän oli unohtaa munkilta aijemmin saamansa ohjeet, aikoen vaistomaisesti kutsua aseensa käsiinsä ja puolustautua tuota ilmestystä vastaan. Ennen kuin kuitenkaan kerkesi tehdä tuota virhettä puhkesi metsässä korvia raastava metakka, kymmenien tuhansien ympäröivissä puissa istuvien korppien lehahtaessa lentoon äänekkäästi rääkyen, täyttäen ilman silmänräpäyksen korvia raastavalla melulla.
Aseiden käsiinsä kutsumisen sijaan Tsuchigumo painoi kämmenensä korviaan vasten, pudoten hammasta purren polvilleen edessään siivet levitettyinä seisovan jättiläismäisen korpin armoille. Mies tiesi ettei kykenisi puolustautumaan millään tapaa tuota suurta olentoa vastaan, jos se päättäisi hotkia hänet suuhunsa, mistä heidän ympärillään äänekkäästi rääkyen lentävät linnut pitivät huolen. Jo niiden rääkynän aiheuttama melu oli tarpeeksi ajamaan shinobi mielipuolisuuden partaalle, jonka lisäksi nopeasti ympyrää lentävien kymmenien tuhansien lintujen parven muodostama voimakas tuulenvire painoi hänet maahan, aivan kuin olisi naulattu kiinni siihen.

''Hiljaa!'' Akki luuli kuulevansa yllättäin edessään olevan mustan hahmon rääkäisevän valtavalla voimalla, joka ylitti helposti heidän ympärillään kieppuneen parven aiheuttaman melun ja sai joka ikisen niistä vaikenemaan välittömästi. Haavanlehden laila vapiseva nuorimies kohotti katseensa edessään olevaan ilmestykseen, tajuten vasta silloin kunnolla katselevansa pienen kerrostalon kokoista kolmijalkaista korppia, joka tuntui katselevan myös häntä arvioivasti. Oli vaikea sanoa mitä tuon mustasilmäisen olennon päässä mahtoi sillä hetkellä liikkua, mutta ainakin tämän edessä seisova shinobi toivoi ettei se olisi välipaloan tarpeessa. Oli nimittäin selvää että vaikka hän kutsuisikin aseensa esiin, ei hän nykyisillään kykenisi muuta kuin suututtamaan tuon linnun ja ehkä surmaamaan muutamia sen valtavasta parvesta.
Tuntien kylmän hien valuvan pitkin selkäänsä Tsuchigumo yritti koskettaa jättiläis linnun mieltä genjutsujensa avulla, sillä toivoi saavansa tietää mitä tuo mahtoi ajatella. Samalla hän ajatteli että voisi sillätavoin kyetä kommunikoimaan sen kanssa, sillä ei uskonut kuulleensa aijemmin linnun todella puhuvan, vaan kuvitelleensa koko tapahtuman sen saaman reagtion takia. Se jäi kuitenkin pelkäksi yritykseksi, sillä ennen kuin miekkamies sai yhtä ainutta ajatusta luettua tunsi hän tulevansa sysätyksi ulos eläimen mielestä, aivan kuin se olisi vain puhaltanut tunkeilevan kärpäsen pois nokkansa luota pyörimästä. Uskomatta tulleensa nuin helposti torjutuksi mies kohotti hämmentyneenä katseensa ylemmäs ja kohtasi eläimen mustien silmien vuosisatojen viisautta huokuvat silmät, jotka näyttivät aivan loputtoman syviltä mustavetisiltä lammilta.

''Et ole yksi temppelin papeista... Et edes kiertelevä munkki... Mitä haet täältä ihminen?'' Eteenpäin kumartuva lintu sanoi yllättäen raakkuvalla äänellä, tuoden toisen suurista silmistään aivan olonsa piskuiseksi tuntevan Akkin eteen. Yhtälailla valtavaa korppia kohtaan tuntemastaan kunnioituksesta ja pelosta mykäksi mennyt nuorimies ei kuitenkaan saanut puuroisilta tuntuvia ajatuksiaan järjästykseen, vaan kykeni ainoastaan katsomaan eteensä hämmentyneen näköisenä. ''Puhu!'' Ääntään korottava korppi raakahti, saaden puussa istuvat pienemmät linnut toistamaan sitä kaijun lailla.
Kehotus sai miekkamiehen säpsähtämään ja heräämään transsistaan, painaen samantien katseensa alas maata kohti. ''Tulin etsimään apua kyetäkseni suojelemaan ystäviäni vihollisiltani... Kuulin munkki ystävältäni että voisin löytää täältä vastauksen ongelmaani.'' Päänsä alas laskenut Tsuchigumo sai sanottua, uskaltamatta edes yrittää valehdella aijemman kokemuksensa jälkeen linnulle. Sen sijaan hän yritti saada ääneensä mahdollisimman paljon kunnioitusta ja kohteliaisuutta, ikään kuin olisi pyytänyt anteeksi tuota virhettä. Sillä ei kuitenkaan tuntunut olevan paljoakaan vaikutusta lintuun, joka tuntui päästävän jonkinlaisen kuivan naurahduksen, tai halveksivan tuhahduksen kaltaisen äänen suustaan.
''Ihmiset ja teidän ainaiset sotanne... Miksi välittäisin pyynnöstäsi? Et ole täkäläisiä, eivätkä ongelmasi koske minua.'' Takaisin ylöspäin suoristautunut suuri lintu kysyi välinpitämättömällä äänellä, sormeillen samalla kaulassaan olevaa mustahelmistä kaulanauhaa ylimääräisellä kolmannella jalallaan. Olennon välinpitämättömät sanat saivat Akkin mietteliääksi, sillä hänellä ei todellakaan ollut vastausta tuohon kysymykseen. Hän oli lähtenyt tänne, ajattelematta ollenkaan sitä mitä voisi tarjota vastineeksi täällä asuvalle voimalle sen avusta.

''Siitä on niin kauvan kun papit viimeksi kävivät toimittamassa uhrilahjat tänne, että ehkä minun pitäisi syödä sinut välipalaksi, sen sijaan että sietäisin tunkeiluasi enää pitempään.'' Hetken aikaa hiljaisuutta kuunnellut korppi sanoi, kääntäen päänsä toisen sivun arvioivasti polvillaan olevaa miestä kohti. Ehdotus sai itseään ajattelemattomuudesta solvaamaan uppoutuneen Akkin säpsähtämään uudelleen hereille, kohottaen katseensa lintua kohti. Samalla hänen mieleensä tuli kai salmanisku kirkkaalta taivaalta ratkaisu ongelmaansa, mihinkä lintu oli juuri antanut itse avaimen.
''Temppelissä ei ole enää munkkeja, jotka toimittaisivat uhrilahjoja... Eikä lähiseuduilla ole enää juurikaan edes ihmisiä, joilta niitä voisi saada.'' Katseensa ylös kohottanut Tsuchigumo sanoi itsevarmalla äänellä, huomaten samantien saavansa linnun huomion kokonaan itselleen. ''Valehtelet.'' Korppi ärähti vaimeasti rääkkyen, kohottaen kuitenkin katseensa edessään olevasta miekkamiehestä ja sulki silmänsä hetkisen ajaksi. ''Mahdotonta...'' Tämä kuuli korpin mutisevan hetken kuluttua itsekseen, mikä sai toivon heräämään ja vahvistamaan miekkamiehen itsevarmuutta.
''En tiedä miten kauvan siitä jo on mutta he ovat lähteneet eivätkä ehkä koskaan palaa, mutta minä olen valmis uhraamaan mitä ikinä haluatkaan vaatia vastineeksi avustasi.'' Akki uskaltautui jatkamaan, joutuen pidättelemään itseään ettei olisi hymyillyt voitonvarmasti ja saanut keskustelu kumppaniaan täysin varmasti raivostumaan. Sen mielenkiinto oli varmasti nyt herätetty, mutta silti sanat olisi valittava huolella, sillä vaikutti vahvasti siltä että olento oli tottunut hyvin kunnioittavaan kohteluun. Sen aijemmat sanat antoivat myös syytä olettaa sen olevan todella iäkäs ja luultavasti myös melko älykäs, joten sitä ei varmasti kannattaisi yrittää huijata.

''Mmmm... Mitä ikänä haluankaan... Ehkäpä se voisi onnistuakkin... Sinussa on kieltämättä voimaa, mutta oletko todella lupauksesi arvoinen?'' Yhdellä kolmannen jalkansa pitkistä ynsistä kaulaansa rapsuttava lintu vastasi, ottaen yhden maata vavahduttavan askeleen miekkamiestä kohti ja kumartui jälleen lähemmäs tätä. Tsuchigumo tunsi sen arvioivan katseen käyvän itseään läpi, joutuen pinnistämään hermonsa äärimmilleen ettei olisi väistänyt pois sen tuodessa terävän nokkansa aivan itsensä eteen. Läheltä katsottuna korppi näytti vieläkin isommalta ja miekkamies oli varma että halutessaan se olisi kyennyt kantamaan kymmeniä ihmisiä selässään. Hetken verran hän jo epäili kykenisikö todella järjästämään tarpeeksi ravintoa tuon kokoiselle linnulle, mikä näytti olevan sen suurin kiinnostuksen kohde tällähetkellä.
''Mitä ikinä haluatkin.'' Akki vastasi korpin kysymykseen, päättäen että tavalla tai toisella tulisi täyttämään sen esittämät vaatimukset. Sillä hänellä ei ollut enää pienintäkään epäilystä linnun voimista ja siitä että sen avulla hän todellakin voisi kukistaa jokaisen tielleen tulevan henkilön, olisi se sitten vaikka Rikimaru tai Ryuu. Tarvittaissa hän vaikka maksaisi itse temppelin täyteen munkkeja ja laittaisi nämä liehittelemään lintua, jos se olisi mitä se kaipasi.
''Tunnut omaavan mahtavan henkisen energian... Haluan osan siitä joka kerta kun annan edes hieman voimistani käyttöösi. Myös vastustajistasi tulee minun päivälliseni, minkä lisäksi haluan tonnin valkoista riisiä ja saman verran hyvää sakea toimitettavaksi tänne kerran kuukaudessa uhrilahjaksi minulle... Puun hedelmät eivät enää yksin riitä pitämään minua kaikkia kylläisinä.'' Korppi sanoi aikansa asiaa harkittuaan mustat silmät kaveten ja Tsuchigumo olisi voinut vaikka vannoa että sillähetkellä se näytti hymyilevän. Sen vaatimukset olivat titenkin huomattavat, mutta eivät kuitenkaan mahdottoman kuuloisia täyttää. Ainoastaan omaan chakraansa kohdistuva vaatimus sai miekkamiehen hieman hämmästymään, koska ei ollut kuullut koskaan minkään kutsuolennon vaativan mitään vastaavaa. Silloin hänen mieleensä kuitenkin nousi jotain mistä oli keskustellut Seimein kanssa, heidän valmistautuessaan hyökkäämään Kamomen satamakaupunkiin joitain kuukausia sitten.

Munkki oli kertonut omista uskomuksistaan siitä miten jumal olennot muodostuivat ja saivat energiansa niitä rukoilevilta ihmisiltä, joiden keskittyneet ajatukset kanavoivat näiden chakraa pienien purojen lailla isompaan kasaantumaan. Juuri tuollaisesta kasaantumasta mies oli itsekkin uskonut saavansa voimansa, kykien sille omistautumisensa takia imemään chakraa siitä tyhjentäessään mielensä ja kanavoimaan sen uusiin muotoihin. Munkin sanojen mukaan tuommoisia keskittymiä syntyi sillointällöin, varsinkin sellaisiin paikkoihin joita ihmiset käyttivät uskonnollisiin menoihin. Ehkäpä tämän metsän jumalpuu oli juurikin sellainen kasaantuma, joka selitti siitä huokuvan voiman. Sen energia taas oli kulkeutunut puun terhoja syöneeseen korppiin, auttaen sitä kasvamaan, voimistumaan ja viisastumaan. Lopulta siitä oli sitten kasvanut tuo miekkamiehen edessä oleva valtava olento, joka alkoi nyt kaivata muita ravinnon lähteitä puun terhojen alkaessa menettää voimansa pappien ja ympäristön asukkaiden lähdettyä.
Jollain tapaa tuo päätelmä alkoi huvittaa polvillaan puolijumalan lailla käyttäytyvän linnun edessä polvillaan olevaa Akkia, sillä hän ei olisi koskaan voinut uskoa jonain päivänä anovansa apua normaalilta korpilta. Normaali oli tietenkin hieman harhaan johtava kuvaus tässä tapauksessa, mutta siitä tässä olennosa taisi todellakin olla kysymys loppujen lopuksi. Toki se oli saanut ilmeisestikkin suunnattoman voiman elinvuosiensa myötä kasatuksi itseensä, mutta se ei ainakaan miekkamiehen mielestä muuttanut sitä mitä olento loppupeleissä oli. Ymmärtäen kuitenkin olla loukkaamatta lintua hän piti nuo ajatukset täysin omana tietonaan ja varoi antamasta minkäänlaista vihjettä nuista ajatuksista myöskään ilmeensä kautta, joka tuntui sysimustan korpin jatkuvan tarkkailun alaisena.
''Kuten sanoit mitä ikinä haluatkin sen olen valmis antamaan, mutta ennen kuin lyömme sopimuksemme lukkoon haluaisin tietää vielä yhden asian. En haluaisi erehtyä kutsumaan teitä väärällä nimellä, joten miksi minun tulisi kutsua teitä?'' Päänsä uudelleen kunioittavasti alaspainava miekkamies kysyi, pyöritellen päässään muutamia erillaisia vaihtoehtoja tuntemiensa tarinoiden pohjalta. Kuten hän olikin arvellut ei tuo suunnatoman suuri korppi tuottanut pettymystä, vaan julisti juuri sen nimen minkä hän olikin kuvitellut sopivan sille kaikkein parhaiten.
''Yatagarasu.'' Korppi rääkäisi ja jälleen puissa olevat kymmenet tuhannet korpit vastasivat kaijun lailla, toistaen nimeä kuin hurraava väkijoukko, joka sai hymyn kohoamaan miekkamiehen kasvoille. Hänen olisi tehnyt mieli nauraa ääneen arvattuaan oikein, mutta ymmärsi olla tekemättä sitä. Siitä huolimatta pieni hymy pääsi nousemaan hänen kasvoilleen ja olisi varmaan voinut pilata vielä koko sopimuksen, ellei hän olisi tajunnut painautua vielä syvemmin polvilleen. ''On suuri kunnia saada voimanne käyttööni mahtava Yatagarasu.'' Nuorimies sanoi ääni täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta, mitkä olivat täysin aitoja tunteita hänen huvittuneisuudestaan huolimatta.

''Sitää ollakin... Ja nyt aika taitaa olla aika katsoa onko sinusta kestämään voimaani.'' Korppi vastasi raakkuvalla äänellään ja sai Tsuchigumon nostamaan katseensa maasta, huomaten samantien ilmapiirin muuttuneen samantien entistä kylmemmäksi. Jostain syystä hän oli aivan varma että ympäröivät puut olivat hetkessä täyttyneet ahneina kiiluvista silmäpareista ja tuo sama kiilto oli kohonnut myös Yatagarasun omiin silmiin. Jälleen kerran miekkamies olisi voinut vannoa linnun hymyilevän veretseisauttavasti, aivan kuin olisi katsellut päivällistään ja hän oli melkein varma että näki sen kielen lipaisevan nokan reunoja.
Samassa Akki jo huomasi linnun rinnan ja levitettyjen siipien täyttyneen sadoista erikokoisista mustista silmistä, joissa kaikissa oli tuo sama ahne kiilto. Hetken aikaa hän kerkesi katua päätöstään tulla tänne ja antamaansa lupausta, ennen kuin kuuli ympärillään olevan kymmenien tuhansien korppien valtavan parven lehahtavan uudelleen ilmaan puiden oksilta, kohoten yläpuolelleen ja peittäen kuun valon toistamiseen. Katseensa mustien lintujen peittämälle taivaalle kohottanut shinobi kerkesi huomata jotain liikettä edessään ja kääntää katseensa taas edessään olevaan korppiin, ennen kuin se näytti hajoavan tuhansiksi linnuiksi. Hetkessä koko maailma tuntui pimenevän ja muuttuvan yhdeksi mustien sulkien, terävien kynsien ja nokkien myrskyksi, joka pyyhkäisi polvillaan olevan nuorenmiehen yli.
Tsuchigumo oli varma että huusi kivusta tuntiessaan lintujen näykkivän itseään lentäessään ympärillään ja tuntiessaan niiden ympärilleen muodostavan pyörteen nostavansa itsensä ilmaan. Hän tunsi kieppuvansa mustassa pilvessä yhä vain korkeammalle ja korkeammalle, tuntien yhä uusia näykkäisyjä kaikkialla kehossaan. Muistaen kuitenkin Seimeiltä saamansa neuvon Akki kieltäytyi kutsumatta aseitaan käsiinsä tai edes yrittämästä puolustautua lintuja vastaan, joiden tärykalvoja repivä verenhimoinen kaakatus täytti ilman ja ohi vilhtelevat mustat hahmot peittivät kaiken muun näkyvistä.
Jokaisen nokkaisun myötä miekkamies tunsi menettävän pienen osan chakrastaan, tuntien itsensä revittäväksi pala palalta. Tätä tuntui kestävän ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes hänen kimpussaan olevan korppiparven aiheuttama kipu ja imemä chakra veivät viimeiset voimat. Helpottava pimeys laskeutui jälleen miehen mieleen, vieden pois kivun ja pelon. Jäljelle jäi vain outo unenkaltainen ajatusten virta, missä ei tuntunut olevan kirjaimellisesti mitään järkeä. Samalla se sai miekkamiehen todella haltioituneeseen tilaan, sillä hänestä tuntui aivan siltä kuin olisi todistanut jotain aivan uskomatonta näkyä.

Ensilento.

Ohut auringon säde paitoi puiden lehtien välistä suoraan Akkin silmiin, tämän herätessä suuren jumalpuun juurelta. Hän tunsi päätään jyskyttävän ja jokaista osaa kehostaan kolottavan, jo ennen kuin avasi silmänsä polttavan kivuliaaseen loisteeseen. Miehellä ei ollut aluksi pienintäkään käsitystä siitä missä oli tai miten oli sinne joutunut, eikä pään täyttävät oudot muistikuvat auttanut asiaa yhtään. Silmiään uudellen raottava Tsuchigumo ähkäisi uudemmankerran ja painoi kätensä samantien silmiensä suojaksi, tuntien kyyneleiden valuvan aristavista silmistään. Suojaten valolle arkoja silmiään päivän paisteelta käsillään nuorimies uskaltautui raottamaan niitä vielä kolmannen kerran, onnistuen tälläkertaa jollain tapaa myös pitämään ne auki, ilman että tunsi jonkun yrittävän puhkoa niitä kuumalla neulalla.
Silmiään siristeleva miekkamies näki sankan metsän levittäytyvän jokapuolella ympärillään, joutuen todenteolla miettimään missä oli ja mitä siellä toimitti. Hiljalleen hänen mieleensä alkoi kohota muistoja temppelistä ja sen takana olleesta uhrilehdosta, sekä suuren jumalpuun juurelle johtaneesta lähes umpeenkasvaneesta polusta. Sitä reunustaneista kivipylväistä, jotka olivat tuoneet himmeää vaaleaa valoa pimeyden keskelle. Yllättäen tyhjästä hyökännyt musta pilvi, jota hän oli seurannut ja kohdannut valtavan kokoisen linnun, jonka nimi tuntui kaikuvan sydämmenlyöntien tahtiin miehen mielessä.
''Yatagarasu...'' Akki mutisi unisen oloisesti, muistaen samantien tarkempia yksityiskohtia tapaamisestaan korpin kanssa. Säpsähtäen hän ponnisti pystyyn muistaessaan kuinka valtava mustien lintujen pyörre oli käynyt ahnaasti kimppuunsa, ollen varma että tulisi tuon raastavan ja repivän parven syömäksi elävältä. Tuntien sydämmensä tykyttävän kovempaa kuin koskaan ennen miekkamies tunnusteli käsillään itseään, huomaten kuitenkin hämmästyksekseen kehonsa jäykkyydestä huolimatta kaiken olevan kunnossa. Edes yhtä ainutta haavaa ei tuntunut tulleen tuosta hyökkäyksestä ja Gambeinkin hoitamat vammat tuntuivat jo paljon paremmalta, mikä sai hänet ajattelemaan sitä kauvanko oli mahtanut nukkua tämän puun juurella.

Päätään kääntelevä Tsuchigumo yritti löytää jonkun vihjeen mielessään pyöriviin kysymyksiin, mutta mitään vihjettä ei ollut näkyvillä. Sen sijaan hän huomasi yhteen käsistään ilmestyneen uuden mustavalkoisen tauoinnin, joka esitti jumalpuuta, jonka lehdet muuttuivat sadoiksi käsivartta kiertäen ylöspäin kohti olkapäätä nousevia korppeja. Ihmetellessään tuota outoa kuvaa hän huomasi aistivansa siitä samankaltaisen voiman kuin oli tuntenut edessään olleesta valtavasta linnusta, joskin tämä oli vain murto-osa siitä. Vasta silloin Akki tajusi ettei aistinut puun voimakasta auraa lukuunottamatta tuon suuren korpin chakraa ympärillään enää, vaikka pinnisti chakran aistimis kykynsä aivan äärimmilleen.
Asiaa hämmästelevä mies otti yhden haparoivan askeleen vähänmatkan päässä näkyvää polun alkua kohti, huomaten jalkansa osuvan johonkin ja katsoessaan alaspäin näkyi siellä musta obsidiaani lasisista peukalon pään kokoisista mustista helmistä kasattu munkkien rukous nauha. Ihmetellen tätäkin outoa esinettä ja päässään pyöriviä muistoja nuorimies poimi kaulanauhan maasta käsiinsä ja katseli sen tummia helmiä, yrittäen saada jotain järkeä mielessään pyöriviin muistikuviin.
Missään ei tuntunut olevan mitään järkeä, mutta katsellessaan helmiä Tsuchigumo oli melkein varma että näki korpin silmän vilhtavan yhden niistä pinnalla ja samassa hän kuuli raakkuvan äänen sanovan itselleen jotain. Ääni oli tuntunut tulevan jostain lähettyviltä, mutta vaikka hän kuinka katseli puihin ei siellä näkynyt linnun lintua. Uudestaan katseensa lasihelmiin laskeva mies näki tälläkertaa linnun silmän tuijottavan suoraan itseensä yhden niistä pinnasta, kuullen samalla tuon saman raakunnan korvissaan. Tälläkertaa Akki sai myös selvää sitä mitä se tarkoitti ja naurahti sen antamalle käskylle. Ei hän nimittäin osannut lentää, vaikka tuo ääni tuntui niin kuvittelevan.
Se sai kuitenkin oudon muiston kohoamaan miekkamiehen mieleen ja yllättäin hän uskoikin siihen että ehkäpä sittenkin kykenisi siihen mitä lintu oli käskenyt, vaikka se tuntuikin aivan järjen vastaiselta. Siitä huolimatta Tsuchigumo otti muutaman nopean askeleen ja vapautti chakraa jaloistaan, samassa hän tunsi kohoavansa yhä korkeammalle ja korkeammalle ilmaan kiihtyvällä vauhdilla, huomaten lopulta olevansa reilusti taivasta kohti kurottaneen suuren jumalpuun yläpuolella. Henkeä haukkoen miekkamies katseli ympärilleen, huomaten jonkinmatkan päässä olevan temppelin ja tajusi samassa kiitävän jo sitä kohti tuuli korvissaan suhisten, ilmavirtojen kannatellessa kehoaan.

Vain muutaman nautinnollisen sekunnin jälkeen Akki laskeutui tyhjilleen vuosia sitten jääneen temppelin pihan keskelle, pölläyttäen hiekasta ja mustista höyhenistä koostuvan pilven ympärilleen. Silmät innostuksesta kiilun ja hymy korvasta toiseen levenneenä hän katseli ympärilleen, tuntien vielä vähän aikaa sitten mieltään painaneen epäilyksen katoavan täysin mielestään. Sen sijaan hän oli nyt täynnä itsevarmuutta ja innostusta, vaikka ymmärsikin ettei voisi luottaa vielä näihin uusiin voimiinsa taistelussa. Yksinkertaisesti ne olivat vielä liian vieraita käytettäväksi luotettavaksi ja siksi miekkamies ymmärsikin tarvitsevansa aikaa niihin tutustumiseen, ainakin hänellä oli nyt käsittämättömän voimakas liittolainen, joka avasi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
''Seimei! Seimei! Se onnistui! Tapasin metsän valtiaan ja hän suostui antamaan voimansa käyttööni!'' Innostusta uhkuva Tsuchigumo huusi, kutsuen temppeliin odottamaan jäänyttä munkkia, huomaten vasta silloin ettei aistinut tätäkään enää lähettyvillään. Otsaansa rypistävä mies katseli hetken aikaa ympärilleen, miettien mistä tässä oudossa katoamisessa mahtoi olla kyse, ennen kuin yhdisti kätensä ja keskittyi täysin munkin löytämiseen. Se ei kuitenkaan tuottanut mitään tulosta, sillä tämä tuntui olevan jo reilusti miekkamiehen chakran aistimis kyvyn ulottumattomissa.
Avatessaan silmänsä Akkin silmiin osui kuitenkin pieneen lappuun, joka näkyi heilumassa tuulessa temppelin portin pielessä. Otsaansa rypistäen miekkamies lähti astelemaan tuota paperin palaa kohti, ollen hyvinkin varma ettei ollut nähnyt sitä siellä heidän temppeliin tullessaan. Heti sen luokse päästyään hän huomasi sen olevan viesti kadonneelta munkilta, jonka sisältö sai hänet entistä enemmän hämmilleen. Seimei tuntui jo viestin kirjottaessaan tienneen nuoren toverinsa onnistuneen yrityksessään löytää uhrilehdon asukki ja suostutella tuo avukseen, sillä muuten tämä tuskin olisi onnitellut viestissään tätä onnistumisesta. Samalla mies pahoitteli että joutui jatkamaan matkaansa eteenpäin, kertoen kuitenkin että he tulisivat vielä joskus tapaamaan.

Palaa sivulle “Muut alueet”