Visiitti Raudanmaahan

Pienehkö maa, joka on paksujen kinosten ja vuoden ympäri jatkuvan lumisateen peitossa. Raudan maa on pysynyt neutraalina ja sitä vahtii ninjojen sijasta voimakas samuraiden armeija.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Visiitti Raudanmaahan

Viesti: # 494Viesti Cross »

Huolimatta Aokiharalaisten oppaiden tuntemie sokkeloisten luolastojen ja vuoristopolkujen läpi kulkevan salaisen oikopolun Akkilta ja tämän matkassa olleilta kage bunshi Tingalta oli kestänyt melkein kaksi päivää päästä Raudanmaahan asti. Osakseen he saivat syyttää siitä itseään, sillä oppaiksi lähteneet Sojiro ja Doihaku olivat saaneet odottaa näitä huomattavasti pitempään kuin oli ollut tarkoitus. Ystävykset olivat nimittäin unohtuneet vaihtamaan pitkästä aikaa kuulumisia keskenään ja ennen kuin nämä olivat huomanneetkaan oli sovittu matkaanlähtemis ajankohta mennyt jo kauvan sitten, mikä ei kuitenkaan ollut tuntunut haittaavan opas kaksikkoa. Vasta Aoshin tultua etsimään Sanadaa ja tämän seuraan aijemmin liittynyttä Jinait, nämä olivat muistaneet koko matkaanlähdön ja kiirehtineet sovittuun paikkaan. Kaksikko oli löytänyt noppaa pelaavat oppaansa naureskelemasta muutamien muiden kyläläisten kanssa sovitusta paikasta, mistä he olivat lopulta päässeet lähtemään aikansa ajantajun menettämistä pahoiteltuaan. Sojiro oli kuitenkin vain nauranut näiden anteeksipyynnöille ja vastannut että ymmärsi näiden jälleennäkemisen vaatineen oman aikansa, peittelemättä turhaan minkä uskoi olevan viivytyksen syy. Kyläläisten väärinkäsityksen yllättämä Sanada ja Jinai oli yrittänyt korjata näiden tekemää erehdystä kertoen vain vaihtaneensa vain kuulumisia, sekä etteivät he olleet mikään pari. Siitä huolimatta ainakin kenshille jäi pieni epäilys että Tonolaiset eivät ehkä olleet uskoneet heidän selityksiään, vaikka olivatkin kyllä kilvan pahoitelleet sitä. Jokin pieni pilke näiden silmissä kuitenkin sanoi toista, mutta sitä tuskin edes lisäselitykset olisivat saaneet katoamaan. Sen takia hän oli lopulta päättänytkin antaa asian olla ja näiden luulla mitä ikinä halusivatkaan, vaikka se hieman häiritsevältä tuntuikin.

Ensimmäisen päivän shinobi nelikko oli kuluttanut kulkien havupuiden varjostamia kapeita ja hyvin aluetta tuntemattomilta henkilöiltä piilossa olevia polkuja pitkin, kereten kuitenkin vain puoleen siitä matkasta mikä heidän oli ollut tarkoitus taittaa. Heidän onnekseen Tonolaiset olivat kuitenkin tienneet matkan varrella olevan luolamaisen kalliosyvennyksen, missä he olivat voineet viettää yönsä suhteellisen mukavasti, huolimatta hiljalleen taivaalta leujailleesta lumesta ja vuorenseinämiä nuoleskelevista tuulista. Kovalla alustalla kylmissään nukutun yön jälkeen he olivat jatkaneet matkaa ja Akkin oli täytynyt myöntää että tunsi olonsa pehmeäksi oppaisiinsa verrattuna. Siinä missä hän tunsi olevansa jäykkä ja kömpelö huonojen yöunien jälkeen, eivät nämä kaksi tuntuneet olevan asiasta moksiskaan, van jatkoivat matkan taittamista aina toisinaan kahta opastettavaansa odotellen. Vaikka Tsuchigumo ja Jinai yrittivät parhaansa mukaan pysyä näiden mukana, tuntuivat Sojiro ja Doihaku vaan tietävän jotain tässä ympäristössä liikkumisestä mitä kumpikaan näistä ei tuntunut keksivän. Ensialkuun miekkamies ajatteli sen olevan se mihin nämä astuivat ja yritti seurata näiden lumeen jättämiä kevyviä jälkiä, saaden kuitenkin nopeasti todeta ettei kyse ollut siitä. Sen paremmin oikeaan ei tuntunut osuvan arvaus kyseen olevan siitä miten nämä käyttivät chakraansa, jättäen maahan vain tarkasti etsimällä löytyviä jälkiä, aivan kuin nämä olisivat käyttäneet chakraansa lumen päällä kävelemiseen. Sillä mitä ikinä nämä kaksi koittivatkin tuntuivat näiden hitaudesta huvittuneet oppaat menevän aivan omia menojaan halutessaan.

Tingan ja Akkin onneksi he kuitenkin saapuivat hieman puolenpäivän jälkeen tuuhean katajapensaan taakseen kätkemälle kapealle halkeamalle, joka johti syvälle heidän edessään levittäytyneen vuoren sokkeloisiin uumeniin. Oppaidensa tumien soihtujen valossa sinobi nelikko työnsi tiensä läpi kapeista aukoista ja matalista käytävistä, päätyen lopuksi astelemaan esin vuoren toiselta puolen, saaden ensisilmäyksensä kuuluisasta samuraiden hallitsemasta Raudanmaasta. Tässä vaiheessa edessä olikin luultavasti matkan vaarallisin vaihe, sillä heidän oppaansa tiesivät kertoa samuraiden vahtivan tiukasti maataan, yrittäen estää yhtää ylkopuolista tunkeutumasta sinne. Siitä hiolimatta Koga Inuzukan oli kuitenkin onnistunut jo vuosien ajan livahtaa sinne jollain konstilla ja ryöstellä, raiskata ja kaapata nuoria lapsia mukaansa sotilaikseen koulutettavaksi. Jälkeenpäin miekkamies muisti kuinka kylmä tuuli oli puhaltanut vasten tämän kasvoja, hänen katsellessaan äitinsä suvun kotimaata ja miettiessä mitä tulisi sieltä löytämään.

Vaikka nuorimies luottikin lähes toisen isänsä kaltaisen roolin ottaneeseen sukunsa vasaliin Gambeihin, niin ei hänkään voinut olla tuntematta oloaan hieman jännittyneeksi. Vain muutaman kilometsin päässä rajan takana olisi hänen äitinsä suvun maat, sekä loput hänen suvustaan. Tosin sikäli kun hän tiesi se tarkoitti vain yhtä miestä, joka oli Sanadan suvun viimeinen virallinen jäsen ja päämies Sanada Yamato. He eivät ollut koskaan tavanneet, mutta nuori miekkamies oli kyllä kuullut tästä paljon toiselta opettajistaan, jotai sai kiittää myös hengestään. Kuulemansa perusteella Akki luonnehtisi isoisäänsä kunnialliseksi ja luotettavaksi mieheksi, johon samuraiden kunniakäsitykset tuntuivat kuitenkin juurtuneen syvään. Sikäli kun hän oli ymmärtänyt tämä oli kuitenkin rakastanut ainutta lastaan yli kaiken ja ollut valmis hyväksymään tältä melkein mitä vain. Aviomiehen vapaa valinta ei kuitenkaan ollut ollut jotain mihin mies olisi suostunut, sillä tämä oli mennyt tekemään nuoruudessaan lupauksen hyvälle ystävälleen ja joutunut sitten katumaan sitä myöhemmin, tämän pojan tavattuaan. Mies ei ollut ollut komea, älykäs, tai edes taitava samurai. Siitä huolimatta kunniastaan tarkka samurai oli yrittänyt painostaa tyttärensä avioon, onnistuen kuitenkin vain ajamaan tämän pois luotaan.

Mikä pahinta tämä oli löytänyt pakomatkansa aikana jonkin vaeltelevan miekkamiehen ja tullut raskaaksi tälle, mitä oli myöhäistä yrittää peitellä tämän palatessa kotiinsa. Hojo klaani oli pitänyt sitä mitä röyhkeimpänä loukkauksena ja vaatinut hyvitystä sopimuksen rikkomisesta. Ainoa mihin nämä olisivat tyytyneet oli äpärän ja tämän äidin henki, mikä olisi tiennyt koko klaanin loppua, sillä perheen pää oli jo todettu kyvyttömäksi saada enää uusia lapsia. Gambein kertoman mukaan vanha Sanada oli ollut jo suostumassa pyyntöön, mutta antanut kuitenkin lopuksi periksi viimeisillään olevan tyttärensä pyydettyä säästämään lapsensa ja viimeisen mahdollisuuden suvun jatkumiselle, mihin Yamato oli lopulta suostunut, käskien uskollisimman miehensä lähteä viemään lapsen heti syntymänsä jälkeen isälleen missä ikinä tämä sitten mahtoikaan olla. Suvun maine olisi kyllä mennyttä luultavasti lopullisesti, mutta ainakin vielä yksi Sanada jäisi jatkamaan sitä.

Nyt tuo sama äpärä seisoi kallion rinteellä ja katseli horisonttiin, missä karttojen perusteella tiesi sukunsa kartannon sijaitsevan. Tonolaisten ohjaamina he lähtivät laskeutumaan alhaalla päin jatkuvaa Aokiharan Raudanmaan puoleista metsäaluetta kohti, jonka suojissa he pääsisivät helposti livahtamaan rajaa vartioivien samuraiden ohi. Alue oli ollut Äänenmaan sisällissodan alusta asti yötä päivää vahvasti vartioitu, mutta Tingan kage bunshin sensori kyvyn ansiosta ryhmän onnistui päästä kenenkään huomaamatta alueen läpi, vaikka aikaa se kyllä vei tuhottoman paljon. Illan alkaessa hämärtyä Tsuchigumo kumppaneineen oli kuitenkin päässyt määränpäähänsä. Alue oli kirsikkapuiden muodostama metsikkö, jonka keskeltä löytyi syvä tummavesinen lampi, missä Yamatolla oli Gambein kertoman mukaan tapana käydä joka ilta kävelyllä ja siellä nuori Sanada oli päättänyt tavata tämän kaikessa rauhassa kahdenkesken. Jätettyään matkatoverinsa lepäämään turvallisen välimatkan päähän Akki lähti astelemaan laskevan auringon mukana tummuvan metsän läpi, saapuen ensin lammen rannalle ja lähti sitten kiertämään sitä kaikessa rauhassa, etsien sen rannalla olevaa hivestä veistettyä penkkiä, jolla isoisä kuuleman tykkäsi istua. Katsellessaan ympärilleen nuorenmiehen ei ollut vaikea ymmärtää miksi mies tahtoi tulla tänne rauhoittumaan päivän päätteeksi, sillä paikkaa pystyi helpostikkin kuvailemaan todella kauniiksi. Hiljalleen taivaalle kohoava kuu ja tähdet kimmelsivät lammen tummasta pinnasta, samalla kun lehtiään tiputtamaan alkavien puiden lehdet kahisivat rannan heinikon kanssa keyen iltatuulen puhaltaessa metsänläpi.

Kuljettuaan melkein lammen toiselle puolen Akki löysi lopulta etsimänsä kivipenkin lammen rannasta, jonka lisäksi siellä näytti olevan toinenkin ihmisen jättämä kädenjälki kapen polun lisäksi. Hieman uteliaana miekkamies asteli lammen rantaan pystytetyn kivipaaden luokse, tutkien sitä kiinnostuneena ja saaden nopeasti todeta sen hautakiveksi. Mikä erikoisinta ei kenen hyväänsä hautakiveksi, vaan oman äitinsä. ''Rakastettu tytär ja uhrautuva äiti. Sanada Isanami...'' Kiveä katseleva mies luki vaimeaan ääneen, tietämättä oikein mitä olisi pitänyt ajatella. Hän oli kyllä osannut kuvitella että näkisi tämän haudan matkansa aikana, mutta ei täällä, eikä nyt. Hitaasti miekkamies vei kuitenkin kätensä yhteen ja alkoi mutista yhtä muistamistaan rukouksista, kiittäen samalla mielessään äitinsä henkeä omasta elämästään ja toivoen koko sydämmestään että tämä oli tyytyväinen siihen mitä hän oli. ''Gokubi jisso gengen shikai. Taka-amahara ni kamu tamahi moe-ide-masu. Kamurogi Kamuromi no michikara mochite. Bansei to hito no mioya kamu amatsu su no mahikari ohomikami. Harahido no okami-tachi. Moro-moro no sakagoto tamahi no tsu-tsumi kigare o ba. Mahikari mote harahi kiyome misogi tamaite. Kami no ko no chikara yomigaerase tamae to. Mosu koto no yoshi o. Kashikomi kashikomi mo maosu. Mioya motosu mahikari oho-mikami. Mamori tama-e sakiha-e tama-e. Mioya motosu mahikari oho-mikami. Mamori tama-e sakiha-e tama-e. Kan-nagara tamahi chi ha-i mase. Kan-nagara tamahi chi ha-i mase.'' Sanansa hitaasti ja harkiten kuiskaava Tschigumo sanoi niin keskittyneenä, ettei ollut kuuluut polulta kantautuvia askeleita, tai kiinnittänyt huomiota aistimaansa lähestyvään cakraan. ''Arigato okasan.'' Päänsä painuksiin laskenut miekkamies kuiskasi kumartaen, kuullen samassa kuinka joku takanaan oleva kohotti miekkaansa huotrassaan valmiina vetämään sen esiin.

''Olen tainnut sanoa ennenkin etten halua nähdä sinua täällä...'' Akkin taakse tullut Yamata sanoi kylmällä äänellä, josta kuuli että tämä luuli puhuvansa jonkun ennestään tutun kanssa ja josta tämä ei selvästikkään pitänyt. Selkä tätä kohti seisova Tsuchigumo kohotti hitaasti päänsä, mittaillen hetken aikaa takanaan seisovasta miehestä lähtevää chakraa, joka tuntui jollain etäisellä tapaa tutulta ja turvalliselta, mutta jonka voimaa ei käynyt väheksyminen. Miehen täytyi olla kaiken järjen mukaan jo lähes 70 vuotta vanha, mutta tästä lähtevä aura oli kuin parikymmentä vuotta nuoremman henkilön. Kaikki kuusi kättään hitaasti ylös nostava nuorimies kurkisti hieman olkapäänsä ylitse ja näki takanaan kuutamonvalossa seosovan hiemanm jo harmaantumaan alkaneen pälvikaljuisen miehen, joka vastasi lähes täysin sitä mielikuvaa jonka Gambein kertomukset olivat saaneet hänen päähänsä aikaseksi. Iästään huolimatta mies vaikutti vahvalta ja ylväältä, jota tämän toisen sokeutuneen valkoisen silmän yli menevä arpikaan ei haalistanut. Uurteisia kasvoja rajaavat hiukset ja parta eivät olleet aivantäydellisesti leikatut, mutta eivät myöskään sekalaiset pehkot. Tämän vaatteet näyttivät nähneen parempiakin päiviä, mutta ne olivat selvästikkin olleet alunperin hyvää ja kallista työtä, jota ei keskivertokaduntallaajalta varmasti löytynyt. Samoin tämän vyöllä olevan kahden miekan kahvat näyttivät olevan loistavaa työtä, vaikka ne tuntuivatkin olevan omalla tavallaan hieman ristiriidassa tämän hivenen nuhjuisen ulkonäön kanssa. ''En halua kuulla enää mitään selityksiä siitä että välitit hänestä, etkä olisi taka-ajajiesi takia muka hylännyt häntä jos olisit tiennyt lopputuloksen.'' Mies jatkoi alkaen selvästi hermostua siihen ettei haudalla seisova mies ollut sanonut mitään, saati tehnyt elettäkään poistuakseen, kuten tätä oli käsketty.

''Taidat olla erehtynyt henkilöstä vaari.'' Miehen vaatteissa olleet kaksi pyöreää valkoista tunnusta tunnistava Akki vastasi Yamatolle, kääntyen kädet edelleen kohotettuina hitaasti tätä kohti. Vanhan samurain kasvoilla näkyvä suuttumus pehmeni hitaasti hämmennykseksi, tämän huomatessa ettei puhujan ääni vastannut sitä henkilöä, jonka hän oli tämän olettanut olevan. Tämä näytti kyllä monella tapaa Onimarulta, ollen kutakuinkin saman pituinen ja omaten samankaltaisen ruumiinrakenteen. Myös tämän olemus oli hyvin saman kaltainen, kuten myös kasvojen ulkonäkö sekaisin olevine tummine hiuksineen ja sotkuisine partoineen. Moni muu asia äänen lisäksi ei kuitenkaan näyttänyt täsmäävän hänen muistikuviinsa tästä, kuten edessä olian ikä. Tämä oli selvästikkin huomattavasti nuorempi, lähes poikanen vain. Tämän siniset silmät eivät olleet kapet viirut, vaan ennemminkin keskittyneet ja rauhalliset. Ne toivat Sanadan mieleen melkein tämän tyttären silmät niinä kauvan sitten tapahtuneina hetkinä, kun hän oli suostunut opettamaan tälle klaanin miekkatyylin saloja. Tytön katse oli ollut lähestulkoon tismalleen samanlainen tämän saadessaan bokkenin käsiinsä ja alkaessa seurata hänen liikkeitään ilme keskittyneenä, seuraten pienintäkin liikettä kurinalaisen tarkasti. Nuoren miehen kasvoilta puuttui myös lukemattomia taisteluja käyneen miehen kasvoja kirjonneet arvet, joita hiuksen hienosti ohi menneet sivallukset olivat viiltäneet tämän kasvoihin. Kaikkein silmiin pistävin ero oli kuitenkin tämän kalpean läpikuultava iho, joka niin ikään toi vanhan miehen mieleen tämän edesmenneen tyttären. Tämä oli syntynyt poikansa tavoin vitivalkoisena, saamatta koskaan luonnollista väriä iholleen. Se ei kuitenkaan ollut koskaan haitannut, sillä tämä oli ylhäistä sukua ja näiden naisten keskuudessa vaalea iho oli suuren kateuden aihe. ''Kuka oikein olet?'' Silmäkulmiaan rypistävä mies kysyi heti toivuttuaan ensi hämmennyksestä ja veti miekkansa esiin, valmiina iskemän tämän tunkeilian nurin pienimmästäkin syystä. Tietenkään hän ei olisi halunnut tahrata rakkaan Isanaminsa hautaa, mutta ei myöskään hyväksynyt tunkeilijoita tänne. Tämä oli hänen tyttärensä viimeinen leposija ja lähestulkoon pyhä hänelle sen takia.

Isoisäänsä katsellaan arvioiva Tsuchigumo huomasi muutoksen tämän ilmeessä ja uskoi tämän huomanneen tuttuja piirteitä itsessään, tietäen omaavansa ainakin äitinsä kalpen ihon ja tämän syvän siniset silmät. ''Taidat tietää jo vastauksen tuohon?'' Sanadan esiin vetämää miekkaa kavahtamaton nuorimies vastasi ja laski kätensä hitaasti alas. ''Nimeni on Akki Sanada. Isanami Sanadan ja Onimaru Tsuchigumon poika... Jos en en erehdy minulla on aivan täysi oikeus olla täällä , kuten sinullakin Yamato Sanada... Vai käykö sofu?'' Nuorimies sanoi ja näki hämmennyksen alkavan vallataa alaa vakava ilmeisen samurain kasvoilta, tämän alkaessa hiljalleen ymmärtää mitä oli juuri kuullut. Hän oli kyllä kuullut Gambein pääseen pojan kanssa turvallisesti Hebikagureen ja luovuttaneen pojan isälleen, jääden itse varmistamaan tämän saavan kunnon kasvatuksen. Myös silloin tällöin täältä haudalta löytynyt Oni oli toisinaan saattanut sanoa sanan tai parin pojasta, ennen kuin oli suostunut poistumaan ja jättämään hänet oman surunsa kanssa yksin. Yamato ei kuitenkaan ollut koskaan uskonut elävänsä tarpeeksi pitkään nähdäkseen tyttärenpoikansa, joka tämä hänen edessään oleva nuorukainen väitti olevansa. Vanha samurai ei kuitenkaan edes uskaltanut toivoa sen olevan totta, sillä niin monesti hän oli toivonut että olisi voinut piilottaa tämän jonnekkin lähelle turvaan ja seurata tämän kasvamista itse. Hojojen vihan pelko oli kuitenkin ollut liikaa ja hän oli päättänyt pyrkiä suojelemaan viimeistä Isanamista jäljellä olevaa asiaa keinolla millä hyväänsä, joista ehkä kaikkein raskain ratkaisu oli ollut tämän lähettäminen kauvas pois. Jos tämä nyt seisoi hänen edessään, oli tämä ottanut suunnattoman typerän riskin tullessaan tänne. ''Eikö ne kaksi typerystä käskeneet sinua pysymään poissa Raudanmaasta?'' Vanhus tuhahti antaen miekkansa terän laskea hitaasti alaspäin, laittamatta sitä kuitenkaan vielä takaisin huotraansa.

Pieni naurahdus lähti Akkin huulilta Yamaton kysyessä eikö Onimaru ja Gambei olleet käskeneet häntä pysyä poissa äitinsä suvun luota, mitä nämä kaksi olivat kyllä monesti sanoneet. Hän kyllä tiesi olevansa vieläkin Hojojen tähtäimessä, mutta riskin otto tuntui sen arvoiselta. Jo äidin haudan näkeminen ja nyt vielä isoisän saivat Tsuchigumon vakuuttuneeksi siitä että riski oli ollut kaiken tämän arvoinen, sillä hän oli selvinnyt tuohtuneen klaanin lähettämistä salamurhaajista kymmenen vuotta sitten ja selviäisi tarvittaessa nytkin. ''Kyllä he sanoivat ja Gambei varmaan olisi yrittänyt estääkkin, mikäli olisi tiennyt että olin tulossa tänne.'' Nuori Sanada vastasi hivenen hymyillen, miettien mikä olisi vanhan opettajan reagtio, jos tämä tietäisi hänen täällä olostaan. Onimaru tuskin olisi ottanut asiasta juurikaan kierroksia, vaan pitänyt sitä tavalliseen tapaansa poikansa omana päätökksenä, jonka seuraukset tämä saisi myös kantaa itse. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ollut nyt estämässä häntä, eikä vanha Sanada näyttänyt kovinkaan luottavaiselta. Vanhus ei ehkä pitänyt miekkaansa enää koholla, mutta nuorimies näki ettei tämä ollut täysin vakuuttunut. Silmänsä sulkeva ja raskaasti huokaiseva Akki oli moneen kertaan miettinyt millä saisi miehen täsätapauksessa uskomaan itseään, mutta ei ollut vielä keksinyt mitään mitä voisi sanoa vakuuttaakseen tämän. Senpätakia hän päättikin luottaa Tingalta Tonossa saamiinsa neuvoihin ja kysyä nöyrästä miten voisi todistaa miehelle kuka oli. ''Näen että et usko minua, vaikka toivot kyllä että puhuisin totta... Pyydän siis nöyrästi sofu että kerrot mitä voin tehdä tai sanoa todistaakseni sanani tosiksi?'' Sikäli kuin mahdollista vanhan miehen vieläkin epäilevämmän näköiseksi saava kysymys kuului, saaden hiljaisuuden laskeutumaan hetkeksi heidän välilleen.

Akki tunsi yksisilmäisen miehen arvioivan katseen käyvän hänet läpi tuuma tuumalta, jättämättä pienintäkään yksityiskohtaa huomioimatta. ''Pah... Vain Isanamin ja sen arpinaaman mukula voi olla tarpeeksi tyhmä tulemaan tänne ja käyttämään omaa nimeään... Gambein on parempi olla varuillaan kun tapaamme tuonpuoleisessa, kun ei kerta kouluttanut sinua paremmin.'' Yamato tuhahti ja antoi hymyn levitä kasvoilleen, samalla kun työnsi miekkansa takaisin vyöllään roikkuvaan huotraan. ''Pyydän että olet armollinen hänelle. Hän teki varmasti parhaansa, eikä parempaa opettajaa voi toivoa.'' Olonsa helpottuneeksi tunteva Tsuchigumo vastasi ja kumarsi isoisälleen, arvellen sen kuuluvan asiaan. Pian hän kuitenkin tunsi vahvan käden puristuksen hartiallaan, kehottamassa nousemaan pystyyn. ''Tuohon ei ole tarvetta meidän kesken. Olet suvun seuraava johtaja, joten käytännössä minun veroinen... Sikäli kun sillä ylipäätänsä mitään väliä on.'' Hivenen karhealla ja vahvallan äänellä puhuva Sanada opasti tyttärenpoikaansa, joka oli kuitenkin samantien kumartaa tälle uudestaan. Oli jollaintapaa vaikea olla osoittamatta kunnioitusta vanhasta miehestä huokuvaa voimaa kohtaan, vaikka kyse ei ehkä ollutkaan voimasta siinä kaikkein raaimmassa muodossaan. Tämän parhaat päivät olivat kyllä jo kaukana takana, mutta siitähuolimatta tätä ei voinut sanoa heikoksi. ''Sitten jos haluaisit kertoa tämän visiitin tarkoituksen, sillä en usko tämän olevan vain kohteliaisuus käynti... Niin typerä ja tietämätön sinäkään et voi olla.'' Akkin kivipenkille istumaan seurakseen taluttanut vanhamies kysyi, alkaen kaivaa piippua taskustaan ja täyttää sitä toisesta taskusta esiin kaivetun tupakkamassin sisällöllä. ''Ikävä kyllä ei, vaikka äidin haudan ja sinun näkemisesi tuntuukin tällähetkellä riskin arvoiselta.'' Nuori miekkamies vastasi hieman nolostuneesti ja harmissaan siitä että keskustelu oli samantien kääntynyt pääasiaan. ''Totuus on että tarvitsen kykenevien taistelijoiden apua ja uskoisin siitä voivan olla apua suvun maineen palauttamiseksi, joten päätin tulla suostuttelemaan sinut miehinesi mukaani.'' Tarkkaan kuuntelevan isoisänsä ilmeettömän näköisiä katsoja katseleva kenshi vastasi, yrittäen päätellä näkemästään mitä mies tulisi vastaamaan. Se oli kuitenkin täysin ajan hukkaa, sillä piippunsa sytyttänyt ja siitä ensi henkoset ottavan miehen kasvot olivat kuin kiveä, joista ei voinut erottaa pienintäkään vihjettä. ''Suvun maine... Mikä ikinä ideasi onkin, niin tuskinpa siitä on hyötyä, enkä välitä vaikka olisikin. Ajattelin sitä liian pitkään. Se vei minulta rakkaan tyttäreni ja tyttärenpoikani, sekä mahdollisuuden sukumme jatkumiselle. Kolme asiaa joita en voi koskaan saada takaisin, vaikka kuinka haluaisin, joten miksi välittäisin moisesta.'' Surumielisellä ja katkeralla äänellä puhuva vanhamies vastasi, saaden Akkin jo epäilemään onnistumis mahdollisuuksiaan. ''Mutta mitä ongelmaasi tulee voit olla varma että saat kaiken mitä voin antaa. Ne vähät uskolliset joita vielä on jäljellä. Pääosa meistä voi olla jo vanhoja, mutta säälin sitä nulikkaa joka aliarvioi meitä.'' Yksisilmäinen mies vastasi ääni voimaa ja innostusta väreillen, saaden raskaan taakan pyörähtämään tämän vierellä istuvan nuorukaisen sydämmeltä.

Tämä ei ehkä olisi ollut aivan niin huojentunut, jos olisi tiennyt mitä synkkiä ajatuksia vanhan miehen mielessä pyöri ja kuinka lyhyeksi heidän yhteinen aikansa tulisi loppujen lopuksi jäämään. Nyt heillä tuntui kuitenkin olevan paljon kiinni kurottavaa ja vanhamies aikoi alottaa sen samantien, irrottamalla vyöllään olleen sake pullon ja tarjoten siitä lapsenlapselleen. Hymyilevä nuorimies otti pullon kiittäen vastaan ja huljautti samantien aimoannuksen väkevää juomaa kurkustaan alas, joutuen yllätyksekseen yskimään hieman voimakkaan makuisen saken poltellessa kurkussa matkallaan alaspäin. Naurava Yamata nappasi pullon tämän kädestä ja joi itsekkin aimo annoksen, joutuen myöskin irvistelemään saadakseen sen alas. Melkein koko loppu yön nämä kaksi istuivatkin siinä keskustellen ja naukkaillen ensin vanhan miehen mukanaan tuoman pullon loppuun, siirtyen siitä sitten hörppimään tämän tyttärenpojan mukanaan tuoman sakeastian loputonta sisältöä.

Seuraavat pari päivää läheisessä kartannossa kuluivat kiireisesti, Yamaton kutsuessa viimeiset uskolliset miehensä luokseen. Näitä odotellessa tällä ja Akkilla oli roimasti aikaa jatkaa toisiinsa tutustumista, vaikka tämä samalla harjoittelikin Tingan opastuksella naisen chakra sensori tekniikan käyttöä. Silmänsä peittäneen miekkamiehen haparoinnin seuraaminen tuntui huvittavanvanhaa miestä, joka sanoi ottavansa toikkaroinin korvauksena menetetyistä lapsuusvuosista, joita ei ollut saanut olla seuraamassa. Toisin kuin hivenen jo ränsistyneeseen kartannoon asustamaan siirtyneet Tsuchigumo ja Jinai näiden kaksi opastaan päättivät pysyä läheisessä metsässä, eikä ollut vaikea arvata että samuraiden ja vuoristo klaanilaisten välillä oli paljon vanhoja kaunoja kynimättä. Se oli ongelma minkä miekkamies uskoi voivan vielä aiheuttaa ongelmia myöhemmin, mutta ainakin toistaiseksi asiat olivat sujuneet ongelmitta ja toivottavasti niin myös jatkuisi. Kolmantena shinobien Raudanmaassa viettämänsä päivän jälkeen Sanadan suvulle uskollisia miehiä alkoi saapua hiljalleen kartannolle, mikä ei ollut kuuleman vuosiin tuntunut yhtä eläväiseltä paikalta. Vaikka sitä oli kyllä hivenen vaikea uskoa, kun katsoi sitä asuttamaan saapunutta samurai joukkiota. Useimmat näistä olivat jo vähintään keski-ikäisiä, tai vielä siitä vanhempia. Onneksi joukossa oli joitain huomattavasti nuorempia ja vahvoilta vaikuttavia lupauksia, kuten Gambein sisarenpoika Zarak. Melkein heti saavuttuaan tämä tuli polvistumaan olonsa kiusalliseksi tuntevan Akkin eteen, vannoen uskollisuuttaan tälle ja pyysi päästä tämän mukaan jos selviäisi tulevasta taistelusta. Tämä enoaan ihannoiva soturi tuntui tehneen päätöksen Tsuchigumon puolesta jo ennen kysymistä ja tämä sai huomata ettei voinut tehdä muuta kuin hyväksyä tämän seurakseen. Viidentenä päivänä shinobien johtama hieman päälle 30 hengen sotajoukko lähti matkaan, onnistuen livahtaman yön pimeydessä rajan läpi kenenkään huomaamatta ja lähteä kulkemaan aluksi hivenen vastahakoisten Tonolaisten johdolla vuoristopolkuja näiden kylää kohti, kasatakseen sieltä lopun vahvuudestaan.

Palaa sivulle “Raudan maa”