Sivu 1/1

Lahja ja matkan alku (Harkka)

ViestiLähetetty: 25 Helmi 2017, 14:30
Kirjoittaja Piisamirotta
Maname oli valmistautunut tulevaan matkaansa. Hänelle ei oltu sanottu kuinka kauan hänen tulisi olla matkalla, ainoa ohje oli, että Manamen tulisi palata, kun hän tunsi itsensä valmiiksi. Jos hän ei päättäisi palata, häntä ei lähdettäisi hakemaan, vaan päätös hyväksyttäisi. Yläraja ajalle oli kuitenkin annettu, se oli noin kaksi vuotta. Kun Maname täyttäisi kuusitoista, tämän tulisi palata Raudan maahan mikäli hän aikoisi samuraiksi. Hänen olisi hylättävä ninjan tie täysin ja keskityttävä rooliin samuraina. ”Et ole vielä valmis. Sinulla on paljon opittavaa maailmasta ja ihmisistä. Olet kasvanut eristyksissä, sinulle on opetettu vain rajattuja ajatuksia. On aika mennä ulkomaailmaan haastamaan näitä ajatuksia”, sanoi tytön sensei, joka oli huolehtinut etäisesti tästä Raudan maassa. ”Ymmärrän tahtosi sensei, mutta eikö minusta ole enemmän hyötyä täällä?”, kysyi Maname, joka olisi halunnut parantua asetekniikoissaan. ”Täällä ei ole konflikteja, mutta ulkomaailmassa on. Maailma on täynnä moraalisia ongelmia, jotka sinun pitää osata ratkaista, jos aiot olla samurai. Samurain on päätettävä aina tilanteen kohdatessaan miten siinä toimitaan mahdollisimman oikein ja tasapuolisesti. Kun palaat, sinua tullaan testaamaan monilla eri tavoilla. Siksi suosittelen käyttämään täydet kaksi vuotta matkaan. Hanki kokemuksia, hanki ystäviä, vihollisia ja kokemuksia, mutta muista, että nuo kaikki sinun on hylättävä, jos palaat”, sanoi Dyao vakavana. ”Ymmärrän, sensei”, vastasi Maname, vaikkei täysin tarkoittanutkaan mitä sanoi, ainakaan täysin. ”Samurai ei ole parempi vaihtoehto, joten älä lähde matkaan ajatellen, että sinusta tulee varmasti samurai. Anna maailman vaikuttaa sinuun ja huomaat millaiseksi muutut”, ohjeisti sensei nuorta tyttöä. ”Entä jos en pärjää, mitä sitten teen?”, kysyi tyttö hieman huolissaan, sillä hän oli kuullut paljon vahvoista kyvyistä ninjojen maailmassa, ei mitään tarkkaa, mutta tarpeeksi, jotta hän osasi pelätä kuolemaa. Tämä itsessään kertoi, ettei hän ollut valmis samuraiksi, sillä samurait eivät juurikaan pelänneet kuolemaa. ”Jos et pärjää, älä palaa Kolmelle sudelle, vaan tule minun luokseni. Annan sinulle sinetöidyn käärön, jossa kerrotaan missä olen. Olen vaeltava samurai, en halua olla kovinkaan paljon paikallani. Pyörivä kivi ei sammaloidu, niin kuin sanotaan. Annan sinulle varusteet, jotta pärjäät, jos niin käy, ettet pärjää yksin”, sanoi Dyao melko kiltisti. He olivat hyvin läheiset, vaikka samurait eivät juurikaan saaneet olla läheisiä.

”Ennen lähtöäsi sinun tulee kuitenkin harjoitella. Taistelemista samurai-haarniskassa”, sanoi sensei oppilaalleen. ”Miksi, eikö haarniska hidasta?”, kysyi Maname ymmärtämättä haarniskoja. ”Se myös suojaa. Haarniska on kilpesi ja aseesi samaan aikaan. Toisin kuin monilla muilla, sinulla on kyky työntää eteenpäin, käytä sitä hyväksesi. Voit täten hallita liikkeitäsi haarniskassa jonkin verran, sinun ei tarvitse treenata lihaksiasi yhtä paljon kuin muiden, koska voit nopeuttaa liikkeitäsi. Voit myös liikkua paljon nopeammin kuin muut haarniskan käyttäjät käyttämällä silmiesi voimaa. Ja mikä parasta: voit piilottaa sukupuolesi. Haarniska muuttaa ääntäsi sellaiseksi, ettei sitä voi varmasti tunnistaa naisen ääneksi”, selitti samurai oppilaalleen. ”Miksi minun pitäisi piilottaa sukupuoleni? Olen vahva nainen”, sanoi Maname itsevarmana ja todella ihmeissään senseinsä sanoista. ”Sukupuoli on oletus. Ajattele, että haastat jonkun miehen taisteluun, hän kuvittelee taistelevansa miestä vastaan, mutta hävitessään naiselle, hän tuntee itsensä nöyryytetyksi. Totuus on myös, että naisia ei oteta yhtä vakavasti kuin miehiä, ainakaan kovin usein. Suurin osa sotilaista on miehiä, kuten tulet huomaamaan. Kageista, kylien johtajista, koko historian aikana yhteensä vain kolme on ollut naisia”, sanoi Dyao yrittäen valaista tyttöä maailmasta jättäen pois useita hyvin voimakkaita naisninjoja ja jinchuurikeja sekä sen, että monet naiset olivat suurien asioiden takana, tämä kaikki Manamen oli opittava itse. Ennen kuin tyttö ehti sanoa mitään, samurai jatkoi: ”On myös toinen syy. Sinun silmäsi ovat nimeltään Rinnegan ja ne ovat halutuimmat silmät koko maailmassa. Tämä lähettää perääsi monenlaisia metsästäjiä, joten haarniska suojaa sinua välittömältä tunnistukselta. Kun olet siihen valmis, suosittelen hankkimaan piilolasit, jotka peittävät silmäsi ulkomuodon.” Tämä tieto ei ollut Manamelle kovin uutta, hän kuitenkaan vieläkään tiennyt miten hän olisi siihen suhtautunut. ”Äiti sanoi minulle, että silmiä on suojeltava keinolla millä hyvänsä, tarvittaessa minun on tuhottava ne, tiedän sen”, sanoi tyttö hieman epävarmana siitä pitäisikö hänen sittenkään lähteä mahdolliseksi kohteeksi, hän ei halunnut menettää silmiään, vaikka olikin siihen varautunut. ”Silmäsi ovat valtava voimavara, käytä niitä hyväksesi matkallasi, älä piilota niiden voimaa, vain niiden ulkonäkö”, neuvoi mies ja tämä hieman rohkaisi tyttöä. Rinneganin kyvyt oli mahdollista tunnistaa, mutta nämä kaksi kykyä voitiin selittää kaikille muille, paitsi hyvin vahvoille sensoreille ja niille, jotka tunsivat ninjutsut täydellisesti. Dyao sanoi, että Manamen kannatti tarvittaessa selittää työntövoima tuulena ja chakraimu sinetöintinä. Se menisi läpi tavallisille henkilöille. Sensei neuvoi myös tyttöä käyttämään silmiensä voimia vain, kun oli pakko.

”Löydä voimasi silmistäsi ja aseistasi”, sanoi samurai melko ärsyttävästi, se tuntui jotenkin lapselliselta; sen jälkeen hän otti esiin hyvin alkeellisen haarnikan, jota normaalit samurait pitivät. Haarniskassa ei ollut tietenkään happinaamaria, se oli selvä aloittelijan haarniska. ”Tämä oli minun kauan kauan sitten. Annan sen nyt sinulle. Se suojaa normaaleilta heittoaseilta, pistoilta ja viilloilta. Se on perushaarniska ja opetan sinulle miten se korjataan ja jos se tuhoutuu, miten se rakennetaan uudestaan”, sanoi Dyao ja ojensi haarniskan Manamelle. ”Voi kiitos sensei!”, sanoi Maname innoissaan. Hän oli usein hyvin vakava, mutta tämä lahja oli niin hieno, ettei hän voinut olla ottamatta sitä vastaan. ”Muista, että sinun pitää harjoitella sen käyttöä. Se on tehty normaalia kevyemmäksi, jotta voit liikuttaa sitä kehollasi paremmin”, sanoi samurai, joka hymyili katsellessaan tytön innostusta. Maname oli harvoin tällainen ja Dyao oli iloinen jokaisesta kerrasta, kun muuten melko vakava tyttö oli silmin nähden iloinen. Tyttö harjoitteli haarniskan kestävyyttä, sen korjaamista ja uuden rakentamista. Hän tiesi nyt millaiset aseet vahingoittaisivat haarniskaa eniten. Hän harjoitteli liikkumista, joka vaati hänen lihaskunnoltaan paljon. Tämä vei toki jonkin verran aikaa, mutta kun hän sai kiinni taidosta, se tuli kuin luonnostaan. ”Olen todella kiitollinen tästä lahjasta sensei, se on auttanut todella paljon”, tyttö sanoi lähtöpäivänään. ”Hyvä, mutta tästä eteenpäin sinun pitää oppia asioita itse tai tarkkailemalla muita. Annan sinulle perus samurain ohjekirjan, missä ei ole mitään salaisuuksia, pelkästään tavallisia ohjeita, jotka saattavat auttaa sinua matkallasi”, Dyao sanoi, kun Maname käveli ulos lumeen. Vaikka haarniska oli tehty osittain metallista, sen sisällä oli luonnollisesti lämmintä turkista, joka esti kylmyyttä tappamasta Manamea. ”Näkemiin sensei. Toivottavasti näemme vielä joskus!”, sanoi tyttö mennessään ja samurai jäi katsomaan oppilastaan, jonka ääni oli rautaisen puvun sisällä niin outo. ”Onnea matkallesi, Maname”, sanoi Dayo lyhyesti ja sitten portit sulkeutuivat. Samurai oli toki huolissaan siitä, miten tytön elämä siitä eteenpäin tulisi jatkumaan, mutta hän ymmärsi, että vaaraan oli pakko antautua, muuten ei voisi elää, eikä auttaa muita. ”En usko, että sinusta tulee ikinä todellista samuraita, mutta uskon, että sinusta tulee paljon parempi ihminen”, sanoi Dyao, vaikka kukaan ei ollut kuulemassa. Ehkä mies toivoi, että tuuli kuljettaisi hänen sanansa kuiskaisi ne Manamen korvaan.