Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Rauhallinen maa, jossa ei sijaitse ninjakylää. Tunnettu laadukkaista teenvalmistajistaan.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4740Viesti Piisamirotta »

//Alun perin ajattelin hoitaa TBJ-kokeen ja vanhemman TBJ-kokeen samassa tehtävässä, mutta se vaatis liikaa tehtäviä välissä, joten meen tämän kanssa. //


Hebira oli ehtinyt levätä itsensä täyteen chakravarastoon. Hän oli päässyt pakoon Kenmarulta, mutta vaara ei ollut ohi. Hebira oli tietämättään saanut peräänsä Dorei Butain metsästäjän. Tämä henkilö ei kyennyt aistimaan chakraa, mutta kykeni jäljittämään hyvinkin pitkän matkaa haluttua kohdetta. Hebira päätyi melko tyhjälle niitylle, missä hän ikään kuin aisti vaaran edessään. Tyttö pysähtyi. "Tule esiin. Arvasin, että metsästät minua. Oletko Kenmarun alainen vai kenties Dorei Butain jäsen?", kysyi käärmetär, joka valmistautui taisteluun. Hänellä ei ollut juurikaan muuta vaihtoehtoa. Hänen oli oltava mahdollisimman taitava; jos hän ei olisi tarpeeksi hyvä, hän joutuisi Dorei Butain vangiksi ja Kenmarun kuvauksen mukaan hän ei kestäisi sitä. Hebira ei halunnut kokeilla asiaa. Tämä oli hänen kokeensa, hänen tulikokeensa tytön todellisesta voimasta. Hebira huomasi hupullisen henkilön tulevan häntä kohti. "Hienoa, että päätit hyväksyä kohtalosi", sanoi tulija tietäen taistelun tapahtuvan, hän lähinnä viittasi siihen ettei Hebira enää juossut. "En taida hyväksyä vangiksi ottamista. Ikävä kyllä joudut käyttämään voimakeinoja", Hebira sanoi ja valmistautui otteluun. Hän ei tiennyt toisen kyvyistä, mutta hyvin todennäköisesti toinen tiesi hänen kyvyistään. Hebira tarvitsi jotain erikoista tulevaisuudessa, jolla yllättää vastustajansa.

Dorei Butain metsästäjä:
Statsit: 100 yhteensä
Nopeus: 7

Rajoitukset: heikko genjutsussa, ei yritä saada Hebiraa kuolleena tai vakavasti vaurioittuneena. Muuten täysin vapaat kädet kaiken suhteen. Tietenkin on TBJ nuorempi. Mm. tämän takia en laita toista kirjainta tehtävään, menee liian vaikeaksi sitten.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4741Viesti Southpaw »

"Olen pahoillani, mutta matkasi päättyy tähän tyttöseni. Sinun paikkasi on Dorei Butaissa kunnes joku ostaa sinut omakseen", Kamika vastasi Hebiran sanoihin. Puhuessaan nainen veti selkäpuoleltaan kaksi wakizashia ja asettui taisteluvalmiiksi, odottamaan mitä Hebira sanoisi.
"Voit tulla mukaani vapaaehtoisesti, mutta ellet tule niin olen pakotettu vahingoittamaan sinua", Kamika jatkoi. Vaikka hän olikin Dorei butain riveissä toimiva metsästäjä joka lähestulkoon työkseen vahingoitti ihmisiä saadakseen karkurit takaisin järjestön hoiviin, hän tahtoi silti antaa vastustajalle mahdollisuuden antautua ja tulla hänen mukaansa hyvällä.

Kamika
Hp: 30
Ch: 70
Nopeus: 7
Muuta: Chakramiinukset nin-kenjutsuun
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4742Viesti Piisamirotta »

"En tule vapaaehtoisesti", Hebira sanoi ja aloitti puhaltamalla suustaan happoammuksen kohti miekkojen käyttäjää. Hebiran ongelma oli taktiikka. Hänen taistelutyylinsä oli vielä kehitysvaiheessa, eikä se ollut täysin muodostunut, eikä tulisi muodostumaan vielä pitkään aikaan. Hänen ainoa etunsa olisivat yllätyshyökkäykset, jotain mitä toinen ei olisi tullut ajatelleeksi. Hän itse halusi tämän metsästäjän elävänä, jotta voisi kuulustella tätä Dorei Butain toiminnasta ja jäsenistä. Hebira ei kuitenkaan osannut arvata miten Dorei Butai piti alaisiaan hallinnassa. Järjestön johtaja oli sinetöinnin mestari ja tämän vuoksi jäsenet eivät voineet koskaan puhua suutaan puhtaaksi vaikka kuinka haluaisivat. Hebiran tietämättömyys tästä saattaisi pahimmassa tapauksessa koitua tappioksi. Tyttö oli kuitenkin melko itsevarma, ainakin toistaiseksi. Hänellä oli vielä paljon opittavaa, uusi kokonainen ala, josta hän ei vielä tiennyt mitään.


Hebira
Hp: 40
Ch: 93
Nopeus: 5


Damage: 13-17 osumasta riippuen
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4743Viesti Southpaw »

Hebiran kieltäytyessä tulemasta hänen mukaansa hyvällä, Kamikan kasvoilla kävi alistuva ilme, tämän asennoituessa siihen, että tilanne olisi jälleen kerran hoidettava pahalla. Kun Hebira sitten laukaisi häntä kohti happoammuksensa, Kamika puolestaan ohjasi miekkoihinsa maatyypin chakraa ja iski ne sitten voimakkaasti maahan. Hetkellisesti painavaksi muuttuneet miekat nostattivat ilmaan suuren pölypilven ja samalla lennättivät ilmaan myös pään kokoisia suuria murikoita, jotka riittivät torjumaan happoammuksen. Saupilven alkaessa lopulta hälvetä, Kamikan saattoi nähdä laittaneen wakizashit takaisin selkäänsä ja käärineen hihansa yllös, niin että koko käsivarren peittävät monimutkaiset sinettikuviot olivat näkyvissä. Äskeisen iskujenvaihdon vuoksi oli selvää, että tätä vastustajaa vastaan hän ei selviäisi pelkillä perusmiekoilla vaan tarvitsi koko asevarastoaan voittaakseen. Niinpä Kamika kutsui käsivarsiensa sineteistä esiin seuraavaksi Naginatan, jonka erikoisominaisuudesta olisi toivottavasti hyötyä taistelun voittamisessa.

Kamika
Hp: 30
Ch: 60
Nopeus: 7
*Npc no jutsu, torjui 20 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4745Viesti Piisamirotta »

Toisen torjuessa hänen ammuksensa, Hebira kummasteli. Miekalla ninjutsua vastaan onnistuneesti. Tyttö päätti, että hänen oli nyt käytettävä jotain, mitä ei miekalla juuri voinut torjua ja se oli sade. Hebira oli joskus kuullut puhuttavan niin voimakkaista miekkamiehistä, että he kykenivät kävelemään sateessa ja torjumaan jokaisen pisaran miekallaan. Se oli tietty vain legenda ja vain äärimmäisen korkeatasoiset miekkamiehet kykenivät sellaiseen. Hebira ei uskonut vastustajansa olevan sellainen ja nosti kätensä ilmaan. Samassa taivaalta alkoi sataa Kamikan päälle happosadetta, joka sulattaisi hänen vaatteensa ja ihonsa. Hebiralla ei ollut vielä aseita ruostuttavaa/tuhoavaa erikoishappo tekniikkaa, mutta sellainen kävi hänen mielessään, kun hän ajatteli tätä metsästäjää. Käärmetär jätti itsensä nyt kuitenkin pahasti avoimeksi tuleville hyökkäyksille, sillä hän ei uskonut toisen tulevan happosateesta mitenkään läpi, edes jutsulla.

Hebira
Hp: 40
Ch: 70
Nopeus: 5

Saton Shigure, A-taso, damage: 22-28 osumasta riippuen.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4749Viesti Southpaw »

Hebiran nostaessa kätensä ilmaan, Kamika arvasi että jotain olisi tulossa ylhäältä päin. Niinpä metsästäjä päätti ensin suojata itseään ja sen jälkeen käydä hyökkäykseen. Niinpä Hebiran saatua tekniikkansa valmiiksi Kamikan käsivarsissa olevat sinetit alkoivat hohtaa ja hetkeä myöhemmin metsästäjällä olikin yllään kestävän näköinen haarniska, jota vasten happopisarat alkoivat ropista. Tämän jälkeen metsästäjä tarttui aiemmin kutsumaansa Naginataan kaksin käsin ja käänsi aseen terän osoittamaan Hebiraa. Seuraavaksi näkyikin vain nopea välähdys kun aseen terästä purkautui nopeasti suuri salamanisku kun aseeseen ohjattu chakra purkautui hyökkäyksenä kohti Hebiraa. Kamikan hyökkäys ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan nopeasti tämä syöksähti kohti käärmenaista ja pyrki Naginatan terällä tekemään kaksi nopeaa viiltoa Hebiran olkapäihin, saadakseen tämän kädet toimintakyvyttömiksi lopputaistelun ajaksi.

Kamika
Hp: 15
Ch: 33
Nopeus: 7
*A-tason harniska, puolustaa sen verran kuin haarniskaan ohjaa chakraa, joten suojas 10 dmg
*Salama, tekee 29 dmg + jättää avoimeksi seuraavalle iskulle
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4751Viesti Piisamirotta »

Toinen puolusti tavalla, jota Hebira ei ollut koskaan ennen todistanut, eikä oikeastaan ikinä kuullutkaan. Hyökkäys oli myös jotenkin ihmeellinen, moista hän ei odottanut miekan käyttäjältä. Hebira tuli yllätetyksi ja sai osuman salamasta. Hän oli hetken toimintakyvytön, mutta koska hän oli erinomainen käärmeiden käyttäjä, hän sai ilman käsimerkkejä kutsuttuaan hihastaan voimakkaan käärmeen, joka puristui Kamikan ympärille ja alkoi pitää tätä otteessaan. Ote oli niin voimakas, että se saattoi murskata luita. Hebira putosi nyt alas ja otti etäisyyttä toisen kamppaillessa hänen käärmeensä kanssa. Tämä oli voimakas käärmehyökkäys, eikä siitä päästy pikku tempuilla irti. Hebira harkitsi omaa versiotaan tästä normaalista käärmetekniikasta, mutta ajatteli lykätä sen kehittämistä, sillä se oli paras vain juuri miekan käyttäjiä vastaan tai lähitaistelijoita vastaan, joita suurin osa hänen vastustajistaan ei ollut. Tämän tekniikan Hebira ajatteli kuitenkin kehittää täyteen voimaan vielä jossain vaiheessa, sillä hänellä oli erikoinen ajatus sen suhteen.

Hebira
Hp: 11
Ch: 52
Nopeus: 5

Assai Hebi no jutsu, torju miekan isku hyökkäyksen ja tekee 23dmg + voi murskata luita. Ei voi kuvauksen mukaan päästä irti alle A-tason jutsulla.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4754Viesti Southpaw »

Salaman osuessa maaliinsa, Kamika ehti olla jo varma siitä, että myös naginatan iskut osuisivat, mutta Hebira onnistui kuitenkin yllättämään Kamikan lievästi. Kun käärme syöksähti kietoutumaan metsästäjän ympärille, tämä reagoi kuitenkin muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti. Käärmeen alkaessa lopulta kiristää otettaan, otus saisi huomata Kamikan sinettien jälleen hohtavan ja tämän aiemmin ylleen kutsuma haarniska vaihtui täysin toisenlaiseen. Sateelta suojanneen tavanomaisen haarniskan sijaan, Kamikan yllä oli nyt keskivartaloa suojaava panssari, joka näytti olevan täynnä erikokoisia ja muotoisia piikkejä joita Kamika ryhtyi lisäksi tehostamaan ohjaamalla haarniskaan chakraansa niin että piikkien ympärille muodostui vielä pieniä tuuliteriä, samaan tapaan kuin Hienissä. Niinpä käärmeen otteen kirityessä se päätyi samalla vahingoittamaan itse itseään kunnes joutui lopulta päästämään irti piikkien aiheuttamien vammojen takia. Tämä haarniskan vaihto sai Kamikan kuitenkin hiljalleen tajuamaan, että Hebira oli liian voimakas häntä vastaan sillä hän oli lyhyessä ajassa joutunut käyttämään jo suuren osan chakrastaan. Olisi luultavasti aika alkaa vetäytyä paikalta ja ilmoittaa hänen johtajilleen, että Hebiran perään olisi lähetettävä joku huomattavasti kyvykkäämpi.

Kamika
Hp: 15
Ch: 19
Nopeus: 7
*Hien haarniskaversio, suojas 17 dmg
*Haarniska A-tasoa,

[Jutsun kuvauksessa toki puhutaan että irrottauduttava A-tason jutsulla mutta uskosin ton ratkasun toimivan myös. Häviän enivei :p]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4755Viesti Piisamirotta »

Toisen luodessa tai kutsuessa panssarinsa. Hebira tiesi, ettei tätä voisi vangita, ainakaan niillä keinoilla, joita Hebiralla oli sillä hetkellä käytössä. Ainoa keino oli hyökätä voimakkaimmalla ja erottavimmalla tekniikalla, joka Hebiralla oli käytössään. Käärmetär teki käsimerkit ja puhalsi suustaan valtava happoaallon sulattamaan Kamikan kehon ja panssarin. Hebira putosi nyt kauemmas maahan ja oli yhden polven varassa toinen käsi maassa. Hän oli kuluttanut todella paljon chakraa lyhyessä ajassa, ehkä liikaakin. Jos toinen selviäisi tästä hyökkäyksestä, hän ei liikkuisi kovin nopeasti.

Hebira
Hp: 11
Ch: 22
Nopeus: 5

Futton: Bakusui Shoha, 32dmg
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4756Viesti Southpaw »

Kamikan nähdessä Hebiran lähettämän happoaallon, tämä päätyi jälleen vaihtamaan asettaan. Naginatan kadotessa ja sinetöityessä takaisin metsästäjän käsivarsissa oleviin sinetteihin, tämä kutsui seuraavaksi käsiinsä valtavan kokoisen zanbaton. Slevitäkseen hykkäyksestä, Kamika alkoi kerätä aseen terään ja lopulta tarpeeksi kasattuana, tämä teki yhden nopean viillon ilmaan. Vaikka tekniikassa huitaistiin vain ilmaa, saisi Hebira kuitenkin huomata miekkatekniikan halkaisevan aallon kirjaimellisesti kahtia, niin että happo virtasi lopulta Kamikan ohitse tämän kummaltakin puolelta. Tekniikka vei kuitenkin loputkin metsästäjän chakrasta ja niinpä tämä joutui palauttaman sekä haarniskansa, että aseensa takaisin käsivarsien sinetteihin, jääden sitten arvioivasti katsomaan Hebiraa. Tämäkin näytti olevan äärirajoillaan, mutta selvää oli, että Hebiralla oli silti enemmän voimia kuin hänellä.
"Selvisit tällä kertaa käärmetyttö... Mutta Dorei butai ei tule luovuttamaan ennen kuin sinut on palutettu heille", Kamika tyytyi sanomaan Hebiralle, ennen kuin heitti maahan savupommin. Savun aiheuttaman näkösuojan turvin, Kamika poistui paikalta, pyrkien pakenemaan vuorostaan Hebiralta. Jonkun muun olisi otettava tyttö kiinni.

Kamika
Hp: 12
Ch: 1
Nopeus: 7
*NPC no jutsu, suojas 29 dmg

[Läpi mun puolesta]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Saalistaja vai saalis? (A, TBJ-koe)

Viesti: # 4757Viesti Piisamirotta »

Hebira arvasi, että toinen aikoi paeta, joten hän käytti viimeiset chakransa sen estämiseen. Toisen heittäessä savupommin maahan, Hebira oli lähettänyt maanalle käärmeen, joka tulisi yllätyksenä toiselle. Juuri kun Kamika oli aikeissa paeta käärme tuli maanalta ja kietoutui tämän ympärille syösten happoa. Happo tuskin täysin tappaisi Kamikaa, mutta saisi tämän hyvin heikkoon kuntoon. Hebira nousi ylös ja toisen kamppaillessa tekniikan kanssa käärmetär lähetti vangitsevan käärmeen kietoutumaan metsästäjän ympärille. Tämän jälkeen Hebira rupesi kuulustelemaan metsästäjää. Hän halusi tietää kaiken mitä pitikin.

Käytetyt tekniikat: Futton: Hebi no Kyougaku ja Jagei Jubaku
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Teen maa”