Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Rauhallinen maa, jossa ei sijaitse ninjakylää. Tunnettu laadukkaista teenvalmistajistaan.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Viesti: # 3805Viesti sumufani »

Kira oli hieman tokkurainen, mutta tämä oli erilaista mihin hän oli tottunut. Ainoana erona, että maailma ei pyörinyt silmissä. Veri oli vain valunut hänen toiseen silmäänsä ja hän ei nähnyt sillä kunnolla. Hän oli kuullut miehen tömähtäneen maahan hänen jälkeensä erona kaiketi, että Yonkon ei onnistunut pysyä jaloillaan. Valkotukka käänsi päänsä Yonkon suuntaan ja katsoi miehen loikkaavan. Kira ojensi toisen kätensä miestä päin, mistä tuhatjalkainen lähti etenemään miestä päin. Kira peruutti samalla, kun tuhatjalkainen liikkui hänen kehoaan myöten. Sen jalat saivat Kiralle kylmät väreet kulkemaan selkää myöten. Viimeinkin olento oli kokonaan pois miehen keholta ja Kira hypähti itse taaksepäin päästäkseen olennon räjähdys alueelta pois. Se olisi nipin napin ja Kira räjäytti olentonsa lähettäen vielä kotkansa vihollisen perään. Tämä oli erittäin kiusallinen tilanne Kiran mielestä. Hän ei pitänyt yhtään taijutsu ninjoista ja tämä ei ollut parantanut mielipidettään.

Kira
18 hp
7 chk
7 np
Ylenemis edut
Nuorempi chuunin:+1 dmg kibaku nendoon
Vanhempi chuunin:+1dmg kibaku nendoon (C->)
Tokubetsu Jounin, nuorempi+1 dmg kibaku nendoon (B->)
//Tuhatjalkai 33 kotka 28//
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Viesti: # 3807Viesti Piisamirotta »

Toisen tuhotessa Käärmettären happo kloonin, oikea Hebira lähetti käärmeet puremaan tätä. Toinen saattaisi tuhota tekniikan, mutta Hebiralla oli jotain sen varalle. Kira näytti pärjäävän todella hyvin ja Hebira pani merkille, että tämä käytti omanlaistaan tyyliä taistelemiseen. Hebiran oma taistelutyyli oli äärimmäisen erilainen ja tietyllä tavalla heikompi, mutta tyttö alkoi ymmärtää miten hänen tulisi taistella Kiraa vastaan, jos Kira ikinä vaihtaisi puolta. Hebiralla ei ollut juuri tietoa tekniikoista joilla moinen oli mahdollista, kuten Yamanakan mielenhallinnasta tai muusta. Hebiran suurin ongelma saattoi kuitenkin olla yksinkertaisen muuttaminen epäyksinkertaiseksi, samalla tekniikalla voi tehdä monta asiaa.

Hebira:
Hp: 5
Ch: 4
Nopeus: 1
Rl: 10

Damage: 4
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Viesti: # 3811Viesti Southpaw »

Yonka puri hammasta yhteen syöksyessän ylhäältä päin kohti Kiraa. Savenkäyttäjä osoitti kuitenkin olevansa taidokkaampi ja nopeampi tällä kertaa, sillä äkisti Yonka sai nähdä tämän ympärille kietoutuneen tuhatjalkaisen syöksyvän häntä kohti. Tietäen ettei kykenisi väistämään, Yonka sulki alistuneena silmänsä räjähtäessään lopulta Kiran hyökkäyksen seurauksena ja pudotessaan sitten kuolleena maahan.

Sillä välin Rinka sai kokea vastaavanlaisen yllätyksen nähdessään kuinka hänen edessään ollut Hebira hajosi happolätäköksi maahan. Kun oikea hyökkäys sitten tuli toiselta suunnalta käärmeiden muodossa, Rinkan oli liian myöhäistä yrittää väistää. Käärmeet upottivat hampaansa Rinkaan ja tämä kaatui toverinsa tavoin kuolleena maahan.

[Läpi]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Viesti: # 3813Viesti sumufani »

Kira huokasi tyytyväisenä tuon päänsäryn vihdoin kuoltua. Verta sun muita epämääräisiä osia lenteli räjähdyksen voimasta sinne tänne ja valkotukka huohotti väsyneenä. Lepäämiselle ei vain ollut aikaa ja Kira lähti Hebiran suuntaan keriten nähdä tytön vihollisen kaatuvan maahan.
''Ei kai käynyt pahasti?!''
Mies huikkasi vähän matkan päästä ja hölkkäsi käärmettären luokse. Kira pyyhki verta vasemman silmänsä päältä ja pysähtyi katsomaan kenttää taas. Ikä ei tullut yksin, sillä häntä alkoi väsyttämään mutta piti sen vielä omana tietonaan eikä antanut sen näkyä.
//Kiitti npc:lle//
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Etulinjassa tapahtuu (AB/C)

Viesti: # 3817Viesti Piisamirotta »

"Ei mitään ongelmaa", vastasi Hebira iloisesti. Tyttö oli kokenut lyhyessä ajassa hyvin paljon. Hänen voimansa olivat kasvaneet paljon enemmän kuin monien hänen ikäisensä vastaavassa tilanteessa. Kiran ja Hebiran yhteistyö sujui hyvin. Hebiralla oli ollut ässä hihassaan, mutta se jäi käyttämättä, mikä oli hyvä.
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Teen maa”