Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Salainen ninjakylä, joka on ollut piilossa muiden tiedoista jo kauan. Piilotettuna vesiputouksen taakse on suuri kaupunki täynnä vahvoja ninjoja.
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5648Viesti Piisamirotta »

Maname kulki pitkin vesiputousten maata. Hänelle maailma oli uusi ja äsken kohdattu Samuraiden vihaaja näytti tytölle uutta, joskin tämä ei ollut käyttänyt mitään ihmeellistä, oli paljon mitä Maname ei ollut nähnyt, sellaista joka saisi hänet hämmennyksiin. Haarniska päällään tyttö käveli pitkin tavallista tietä, toisin kuin ninjat, jotka mieluummin käyttivät metsiä ja muita reittejä. Maname oli kuitenkin tottunut aivan erilaiseen elämäntyyliin ja hän tuskin edes jaksaisi haarniskansa kanssa pomppia puissa. Häntä vastaan tuli kuitenkin kaksi henkilöä, jotka näyttivät vaatteidensa perusteella ryöstäjiltä. Heidän todellinen motiivinsa oli kuitenkin hieman erilainen. Kaksikko ei pelkästään ryöstellyt: he ryöstelivät kaikkea millä oli arvoa. Tämä tarkoitti ninjojen tavaroita ja kaikenlaista muutakin. Nähtyään Manamen haarniskan, he näkivät, että vaikka se oli melko heikkoa tasoa, siitä ja samurain katanasta saisi jonkin verran rahaa. "Anna meille haarniska ja tuo Katana niin päästämme sinut menemään ilman naarmuakaan", toinen sanoi ja näytti melko vaaralliselta. Toinen oli melko lailla vain pienempi ja huonompi versio äsken puhuneesta henkilöstä. Manamella ei ollut mitään keinoa tietää kuinka voimakkaita nämä kaksi olivat, joten hän teki virhearvion ja vastasi: "Jos haluatte ne niin pahasti, tulkaa hakemaan." Aloittelevalla samurailla ei ollut mitään mahdollisuuksia, mutta hän uhmasi tajuamattaan varmaa kuolemaa ja jopa ehkä luultavasti pahempaakin kohtaloa, jonka mahdollisuudesta hänellä ei ollut tietoakaan, sillä hän oli ollut tekemisissä vain niin sanotusti hyvien ihmisten kanssa. Maname otti katanan käteensä ja oli valmis taisteluun.

Vihut:
Pomo: 100 statsia
Kätyri: 60 statsia

Kätyri on chuunin ja pomo on vanhempi chuunin
Rajoitus: ei genjutsuja.

//Kwaakku vastaa seuraavaks Hideyoshilla ja sitte NpC, joka on Pawi, toivon mukaan. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5650Viesti LordVonKwaak »

Tietä pitkin hoiperteleva Hideyoshi kirosi mielessään onnistumatta nauttimaan varsin kauniista säästä. Nälkäinen ja nääntynyt mies olisi arvostanut pienintäkin nuudeliannosta siinä kohtaa enemmän kuin kaunista säätä, joka idylisyydessään tuntui pilkkaavan häntä.
Matka taittui hitaasti, toivottoman hitaasti, mutta ainakaan vastaan ei tullut suuremmin ongelmia. Resuinen ja myrkyllisen ilmeen omaava Hideyoshi tuntui karkoittavan kaikki läheltään: normaalit eivät halunneen hänen kanssan mitään tekemistä, kaupustelijat ja kieroutuneemmat huiputtajat huomasivat ensi silmäykseltä olevansa rikkaampia kuin mahdollinen huiputuksen kohde. Asiasta sangen tyytyväinen, mutta olemustaan paljon tarkkaavaisempi Hideyoshi huomioi kuitenkin yhden kaksikon, vaikka nämä olivat naamioineet itsensä. Kaksikko antoi Hideyoshin kävellä häiriöttä ohi, mutta tuntuivat odottavan jotakuta. Asiasta kiinnostuneena mies jätti jälkeensä lapun, ennen katoamistaan mutkan taakse.
Siirtäen toisen silmänsä taakse jättämäänsä lappuun, Hideyoshille avautui täydellinen näkymä pahoille aavistuksillensa: nuorukaisen takana juuri poissa näkyvistä oli kulkenut nuorempi matkalainen, jota mies kaksikko selvästi odotti.
'Eip, ei olt miun ongelma' Hideyoshi vakuutti itselleen, jatkaen kävelyä.
Vakoojansa kautta mies näki miten kaksikko pysäytti keskenkasvuiseksi paljastuneen tytön.
'Nope, ei koske minnuu. Shinobit osaa kyllä pitää huolta itsestään.'
Miehet esittivät vaatimuksia, haluten selvästi välttää konfliktin ennen kuin saisivat kohteensä yllätettyä. Perus maantieryövärien kikka jonka tiesivät kaikki - paitsi tyttö, joka perääntymisen tai mukana leikkimisen sijaan haastoi riitaa?
'Not mut kai nyt jos haasteen heittää omaa millä...' Tyttö tarttui miekkaansa kuin samurai ikään, saaden Hideyoshin ajatukset takertelemaan jo ennen kuin ne olivat kunnolla ehtineet muodostuakaan. 'Kai sillä on... mut se ei tunnu... aikooks se miekalla..?'
Nälkä kalvoi jo niin, että Hideyoshi oli varma, että pystyi tuntemaan kuinka vatsahapot alkoivat syödä mahalaukun seinämiä suurimpaan puutteeseen. Määrän päähän oli viellä matkaa ja vielä sielläkin pitäisi löytää joku jalo sielu taikka töitä, josta saisi edes hetkellisesti murua rinnan alle - katosta pään päällä ei ollut niin väliä, moiset ylellisyydet matkalainen oli jättänyt jo kauas taakse.
'Ehkä se vaan esittää, et se ei huomaa..? ...se ei oikeesti..?'

Helpomman kohteen valinnut parivaljakko oli tavoistaan poiketen pysäyttäneet kohteensa ensin, koska halusivat varmistaa, että tämä olisi yksin. Onneksi kokematon oli vastannut haasteeseen, voittaen kaksikolle tarpeeksi aikaa, että nämä olivat varmoja ylimääräisten kaikonneen paikalta.
Tyttö ei ollut huomannut astuneensa suoraan ansaan, kaksikon maastoon piiloutuneiden kloonien hypätessä äkkiä tämän kimppuun. Kaksikko oli käyttänyt itseään syöttinä, naamioiden klooninsa paljon paremmin kuin itsensä. Samalla kikalla he olivat kaataneet paljon kokeneempiakin shinobeja kuin miekkaansa tarraava rääpäle.
Kloonien syöksähtäessä hyökkäykseen toinen miehistä oli näkevinänsä valkoisen välähdyksen ennen kuin tytön taakse kuin tyhjästä ilmaantui se sama köyhä matkalainen, jonka kaksikko oli luullut kadonneen mutkan taakse. Nopeammin kuin oli ilmestynyt, paikalle tullut shinobi pyörähti ympäri iskien yhdellä laajalla iskulla kaikki neljä kloonia savuksi.
"Älkääs nyt pojjaat laitapuoleiset, lyömättömät lain ilkkujat. Kait työ näätte, et ei maksa vaivaa?" Mielessään itseään kiroava Hideyoshi suoristautui, laskien puisen miekkansa rennosti sivulle. Kenties jos hän ei uhkaisi, mutta osoittaisi voivansa olla uhkaava, kaksikko luovuttaisi? "Nauttikaamme säästä kaunehista enempi ku tappelusta hirsmuhista? Ei rauta rauhaa tuo, ei raha onnillisuutta suo. Taival jatkukoon meille ja rauhan se suokoon teille?"


// A-vihu the bossi voipi olla nuorempi TBJ Hideyoshin tapaan //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5654Viesti Southpaw »

Nikumi ja Yakumo seurasivat tyytyväisenä kuinka heidän aiemmin lähistölle piilottamansa kloonit hyökkäsivät kohti samuraita, joka monista muista heidän aiemmista uhreistaan poiketen päätti vastata heidän esittämäänsä haasteeseen. Ennen kuin yksikään klooneista ehti kuitenkaan päästä edes kosketusetäisyydelle, aiemmin heidät ohittanut köyhän näköinen nuorimies ilmestyi paikalle kuin tyhjästä ja onnistui nopeasti tuhoamaan kloonin yksi toisensa jälkeen kunnes jäljellä olivat vain akuperäiset. Pitkän aikaa kului kaksikon katsoessa tulijaa hämmästyneinä ja kuunnellessa kuinka tämä pyrki suostuttelemaan heidät luopumaan ryöstöaikeistaan. Tämän jälkeen oli kuitenkin hetki hiljaista, ennen kuin kaksikosta nuoremmpi, Nikumi onnistui ensimmäisenä saamaan puhekykynsä takaisin.
"Mikä hiton runopoika sinä oikein olet?" Nikumi onnistui kysymään, kykenemättä ymmärtämään miksi tulija puhui noin oudosti, kuin olisi ollut joku vanha pappa, vaikka todellisuudessa näytti Nikumin silmiin juuri ja juuri yli kaksikymppiseltä.

Nikumi
Hp: 30
Ch: 30
Nopeus: 3

Yakumo
Hp: 40
Ch: 60
Nopeus: 5
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5655Viesti Piisamirotta »

Maname, jota ei tunnistanut tytöksi haarniskan vuoksi katsahti tulijaan ja sanoi: "Olen syvästi kiitollinen avustanne hyvä herra, mutta nämä henkilöt eivät selvästikään kunnioita kunnollisia kansalaisia. Teidän ei tarvitse taistella minun vuokseni tällaista roskasakkia vastaan." Maname puhui kohteliaasti, sillä niin hänelle oli opetettu. Hän ei ymmärtänyt, että puhetyyli yhdistettynä tähän tilanteeseen saattoi ärsyttää joitakin. Hän ei tiennyt mitään Hideyoshista, eikä hänellä ollut chakra-aistinta kykyä, joten hän ei ymmärtänyt millaisesta pulasta konkari oli hänet juuri pelastanut. "Antakaa siis minun hoidella tämä", sanoi selvästi kokematon ja apua kaipaava haarniskapukuinen samurai, joka lähti nyt kohti suutaan aukonutta Nikumia. "Saat maksaa röyhkeydestäsi niljake!", Maname sanoi kovaan ääneen, josta melkein muttei silti aivan täysin saattaisi hyvällä korvalla erottaa että tämä oli tyttö. Aloitteleva samurai hyökkäsi heittämällä kahdeksan shurikenia kohti Nikumia. Hän harkitsi hyökkäyksen tehostamista, mutta päätti olla paljastamatta Rinnegan-kykyään vielä näin aikaisin. Sen piti olla vain ässä hihassa, mutta tyttö huomasi, että tätä ässää joutuisi käyttämään paljon enemmän kuin oli tarkoitus, koska maailmassa oli mitä kummallisimpia kykyjä, joita vastaan pelkillä miekoilla taisteleminen ei ollut mahdollista. Hideyoshi (ja ehkä myös ryöstäjät) kykeni päättelemään Manamen käytöksestä paljon hänen luonteestaan. Hideyoshi oli aiemmin tutustunut aseiden käyttäjään, joka oli tosin ollut täysin erilainen kuin Maname oli. Oudosti puhuva mies saattoi tehdä päätelmän, että vaikka Maname oli aseiden käyttäjä, tämän maailmankuva ei ollut muodostunut samaan tapaan kuin Kentaron oli. Siinä missä Kentaro oli päättänyt tiensä, Maname vasta opetteli olemaan. Hänen kehonkielensä kertoi hyvin paljon hänen taidoistaan ja oli selvää, ettei samurai olisi pärjännyt edes yhdelle näistä kahdesta yksin.

Maname
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3


//Tosiaan, pitää tehdä selväksi, että Maname on samuraihaarniskan (storm trooper style) sisällä, joka peittää sen ulkonäön, niin ettei sitä tunnista tytöksi. Ääni myös kumisee niin ettei sitä voi suoraan yhdistää tyttöön ellei Maname ala huutamaan tai kirkumaan tms. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5664Viesti LordVonKwaak »

"Varaton matkaaja vain, tien päättymättömän tallaaja", Hideyoshi ehti vastata kohteliaasti Nikumille, kun haarniskaan pukeutunut Maname päätti puuttua peliin. Nuorukaisen kokemattomuus paistoi läpi niin suuresti, että mies alkoi ihmetellä miten toinen oli päässyt näinkin pitkälle. Mistä tämä oli edes kotoisin? Hideyoshi oli aika varma, että oli vielä Takigakuressa, mutta heittoaseita esiin kaivava tyttö näytti tulevan kuin suoraan samurailandiasta.
'Heittoaseita?'
Hetkeksi ajatuksiinsa uppoutunut Hideyoshi ei ollut ehtinyt kuin avata suunsa vastalauseeseen, kun samurai jo hyökkäsi. Heittoaseiden mukana lensivät mahdollisuudet rauhanomaiseen päätökseen, ryöväreiden vaikuttaessa helposti kiivastuvalta sortilta.
"Nuoria kiihkopäitä kaikki tyyni..." Hideyoshi mumisi itsekseen, pettymyksen paistaessa miehen kasvoilta. "Keskenkasvuisia kakaroita vai kusipäisiä kiihkoilijoita? An mun kaik kestää..."
Heittoaseiden pysäytys ei olisi ollut kummoinenkaan temppu. Helpointa olisi myös ollut paketoida kiihkoileva nuorukainen ja kiikuttaa tämä pois paikalta, tämän laskettua turhan nopeasti puolustuksensa Hideyoshin suuntaan. Pidemmän päälle kiihkoilijankin olisi kuitenkin parempi oppia elämän karua todellisuutta. Mikä olisi parempi keino, kuin antaa tämän lyödä päänsä puuhun josta oli varoitettu? Sitäpaitsi tytön armorista - joka olisi kenties peittänyt nuorukaisen sukupuolen, mutta kokeneemmat silmät hoksasivat helposti toisen kokemattomasta käytöksestä asian kiitos armorin ammatillisen istuvuuden - pystyi päätellä tämän omaavan aseellisen koulutuksen. Vilkaisten itse vuolemaansa puista miekkaa, Hideyoshi ei voinut olla hymyilemättä mahdollisuudelle nähdä miekkamestari, jota kaikki samurait varmasti olisivat, työssään. Kunnon katanan heiluttajat olivat miehen lempihahmoja sarjakuvissa!

Hp: 23
Ch: 90
Nopeus: 5
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5687Viesti Southpaw »

Paikalle ilmestynyt mies ehti hädin tuskin vastata Nikumin kysymykseen, kun heidän alkuperäinen uhrinsa ja katkaisi keskustelun ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Pakotettuna pulustautumaan, Nikumi otti muutaman nopean askeleen taaksepäin, samalla kun heitti yhden räjähdelapullisen aseen heittoaseita vastaan. Räjähdys sai manamen aseet lentelemään alkuperäiseltä kurssiltaan sivulle päin, kunens tipahtivat lopulta mikä minnekin, pitkin taistelukenttää.
"Sinä et puutu tähän. Haluan hoidella tämän pikku haarniskakakaran itse", Nikumi käski Yakumoa, joka tyytyi vain kohauttamaan olkapäitään.
"Kuten haluat", Yakumo vastasi toverilleen ja otti etäisyyttä tähän, kääntäen katseensa sitten Hideyoshiin. Koska heidän tavoitteensa oli vain saada käsiinsä Manamen haarniska, hänellä ei ollut varsinaista syytä taistella Hideyoshia vastaan, ellei tämä päätyisi hyökkäämään kuten nuorelta ja kokemattomalta vaikuttava seuralaisensa.

Nikumi
Hp: 30
Ch: 30
Nopeus: 3

Yakumo
Hp: 40
Ch: 60
Nopeus: 5

[Mulla ei oo täl hetkellä missää tarvetta NPC:lle, mutta kenties jompi kumpi vois mennä Ristille tänne?]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5721Viesti Piisamirotta »

Manamelle oli opetettu oikeutta ja tämän vuoksi hän hyökkäsi ensin. Toisin kuin Hideyoshin viimeksi tapaama Kentaro, Maname ei hyökännyt, koska hän halusi hyökätä, vaan koska hänelle oli opetettu, että tällaiset laitapuolenkulkijat eivät puheella lopettaisi. Hän teki suuren virheen vain kuvitellen, että Hideyoshi olisi hänen puolustajansa. Tämä saattaisi olla vain näiden kahden toveri, joka käyttäisi Manamen luottavaisuutta hyväkseen. Samurai-kokelas ei kuitenkaan ollut niin vainoharhainen, hän saattoi olla hieman naivi, mutta Hideyoshissa ei ollut mitään mikä kertoisi siitä, että hän oli näiden kahden puolella, eikä Manamella ollut syytä epäillä miestä. Tyttö otti asennon pidellen miekkaansa yhdellä kädellä, sillä hänellä ei ollut vielä yhtään pakollista kahden käden asetekniikkaa. Samurai-kokelaan silmät olivat kehittyneet enemmän kuin hänen samuraitaitonsa. Tämä saattaisi muuttua hieman myöhemmin. Haarniskansa vuoksi Maname kuuli vain hieman voimakkaammalla äänellä sanotut asiat, joten hän ei kuullut Hideyoshin muminaa, mutta kuuli kyllä Nikumin haasteen. "Tule sitten. Hakkaan sinut palasiksi", sanoi Maname uhkaavasti. Hänen uhkauksensa oli kuitenkin kokeneille korville selvästi näyteltyä. Tyttö halusi vain esittää kovaa. Hän ei ollut väkivaltainen ja nytkin hän odotti toisen ensimmäistä siirtoa. Manamelle oli opetettu neutraalisuutta, mutta oikeudenmukaisuutta. Hän oli kuitenkin ensimmäistä kertaa tilanteessa missä hänen oli esitettävä kovempaa kuin oli. Toisen räjähdelappu oli Manamelle kuitenkin jotain uutta. Hän ajatteli, että kyseessä oli jokin jutsu, jossa paperi räjäytettiin. Se sai tytön varuilleen, eikä hyökkäämään suin päin. Hän halusi pitää silmävoimansa kätkettynä mahdollisimman pitkään, mutta oli selvää että heti kun toinen hyökkäisi voimakkaalla ninjutsulla, oli tytön käytettävä voimaansa.

Maname
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3

//Menisin muuten, mutta olen ollu vähän yliväsyny tässä viimisen pari viikkoa, ja ehkä mun ei ole sopivaa NpC.ata Crossille, etenkään väsyneenä. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5731Viesti LordVonKwaak »

Hideyoshi ei olisi uskonut haarniskan voivan näyttä kireältä, mutta samurain varovaiset liikkeet eivät jättäneet tulkinnan varaa. Kenties toinen rosvoista oli huomannut tämän, sillä halusi haastaa miekanheiluttajan kaksintaisteluun.
'Ja niin vain "pelkästä ryöstöstä" kehittyi kaksintaistelu elämästä ja kuolemasta...'
Nuorten kiihkoilijoiden ottaessa yhteen kummatkin vanhemman sukupolven edustajat pysyivät rennosti sivussa. Hideyoshilla oli epäilynsä samurain mahdollisuuksista. Siltikin mies näytti rennolta, melkeinpä tylsistyneeltä. Siirtäessään katseensa kokeneempaan ryöväriin, Hideyoshi onnistui jälleen kerran paljastamaan todellisen luontonsa tahtomattaan: miestä ei voinut sanoa uhkaavaksi millään sanan käsitteistä, tämän seistessä rennosti tylsä ilme katseessaan. Kyse ei ollutkaan katseesta tai uhasta, vaan totaalisesta puuttumisesta. Moinen rentous uhan edessä saattoi johtua vain typeryydestä, taikka sanoin kuvaamattomasta luottamuksesta siihen, ettei ketään paikallaolijoista ollut edes uhaksi luokiteltavalla tasolla.
Tylsistyneestä katseesta huolimatta Hideyoshi puntaroi mielessään, tasapainottaen kahta asiaa toisiaan vastaan. Toisella puolella vaakaa oli hänen halunsa nähdä samurai työssään, vaikka se saattaisi pari naarmua haarniskaan tuottaakin, toisella epäilys siitä, että jo kertaalleen yllätyshyökkäyksen järjestänyt kaksikko toimisi kuten antaisi ymmärtää. Ylisi hyvinkin mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että jos samurai olisi voitolla, kokeneempi puuttuisi peliin. Rosvojen halutessa vain rahaa nämä voisivat käyttää samuraita panttivankinaan.
'Mut eikös se olis samurain-sanin ihtensä vika?'
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5751Viesti Southpaw »

"Uuu, pelottaa. Pikku samurai uhkasi hakata", Nikumi vastasi pilkallisesti Manamen uhkailuun. Nikumi oli kuitenkin pistänyt jo merkille, että isoista puheista huolimatta vastustaja näytti pysyttelevän varautuneesti taempana ja odottavan hänen ensimmäistä siirtoaan. Päättäen antaa samuraille sen mitä tämä tuntui haluavan, Nikumi heitti kaksi kunaita kohti Manamea ja teki sitten käsimerkin. Aseiden lentäessä Manamen ohitse kauempaa, samurai saisi tuntea sähköiskun osuvan itseensä, kiitos Nikumin tekemän sähkötekniikan, joka oli muodostanut pienen näkymättömän sähkövirran kahden kunain väliin.

Sillä välin Yakumo seurasi edelleen tyynen rauhallisesti nuorten alkavaa taistelua. Nikumin kuitenkin heittäessä kunainsa kohti Manamea, Yakumo käänsi hieman päätään, jotta saattoi vilkaista Hideyoshia ja väläytti tälle sitten yllättävän ystävällisen näköisen hymyn. Sanaakaan sanomatta mies otti suraavaksi yllään olevan takin povitaskusta käärön ja hetken ajan saattoi melkein luulla, että Yakumokin aloittaisi taistelun, kun tämä kyykistyi laittamaan käärön maahan. Tämän saatua kutsuttua käärön sisällön kuitenkin ulos, saisi Hideyoshi huomata, että kääröstä oli tullut ulos useampi erilainen pullo sakea ja muuta nestemäistä nautittavaa, kaksi pientä lasia, sekä jonkin verran pient kevyttä naposteltavaa.
"Minusta tuntuu etten halua nähdä ihan yhtä paljon vaivaa kuin kokematon toverini tuolla joten mitä jos me vain nauttisimme matsista?" Yakumo ehdotti.
"Voisin jopa lyödä vetoa voittajasta. Luulen, että samurai saattaa vetää vielä jonkin ässän hihastaan vaikka vaikuttaa kokemattomalta", Yakumo lisäsi silmää iskien ja osoitti sitten yhtä esiin kutsumistaan pulloista, osoittaen, että olisi valmis antamaan koko pullon Hideyoshille, mikäli häviäisi vedon.

Nikumi
Hp: 30
Ch: 25
Nopeus: 3
Muuta: Chakramiinukset sähköön, 7p sähköä ja 3p muuta ninjutsua
*Raiton: Raikou Nagashi, C-tasoinen versio, 7 dmg

Yakumo
Hp: 40
Ch: 59
Nopeus: 5
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5762Viesti Piisamirotta »

Koska sähkövirta oli näkymätön ja kunait näyttivät menevän kunnolla ohi, Maname ei osannut odottaa tällaista tekniikkaa vaan sai osuman salamatekniikasta. Sähkö iskeytyi hänen metalliseen haarniskaansa ja tyttö tärisi sen sisällä sähköshokista. Kokemattomuus ninjutsua vastaan paistoi kuin keskipäivän aurinko. Kokeneempia vastaan tekniikka olisi ollut täysin surkea, mutta samurai-kokelasta vastaan se oli erinomainen. Maname nousi ylös toivuttuaan sähköshokista ja lähti hyökkäämään toista kohti iskien tätä miekallaan. Kyseessä oli voimakas survaisu ylöspäin, joka saattaisi lähettää toisen ilmalennolle. Kokeneille tarkkailijoille taistelu näytti suoraan sanottuna hitaalta ja hyvin amatöörimäiseltä. Maname näytti tässä vaiheessa täysin kyvyttömältä kunnon taisteluun. Tämä ei johtunut tytön kykyjen puutteesta, vaan hänen kokemuksen puutteestaan. Samurai-kokelas oli harjoitellut vain hallituissa olosuhteissa aikaisemmin, nyt kun olosuhteet eivät olleet hallitut, hänet oli helppo yllättää.


Maname
Hp: 13
Ch: 37
Nopeus: 3

Shosen, damage 9
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5803Viesti LordVonKwaak »

Seuraten toisen esimerkkiä, Hideyoshi asetti puisen miekkansa takaisin vyölle. Huotraa miekalla ei ollut, mutta vyö itsessään oli vain miekkaa varten. Löysä asustus ei moista tarvinnut.
"Jaa'a, paha mennä sanomaan", vedonlyönti näytti saavan miehen mietteliääksi. Tämä oli menettänyt lantin jos toisenkin aiheen parissa. Itseasiassa Hideyoshi oli voittanut vedon vain kerran elämässään - mutta se tarina on liian surullinen toistettavaksi. "Nuor samurai yrittää, vaan kuinkas käy lopulta?"
Kuin alleviivaten Hideyoshin tuumivia sanoja, samurai tärisi sähköstä, jonka tämän olisi pitänyt huomata. Ninjutsua ei tarvinnut tuntea, mutta aseiden käyttäjä voisi ammentaa kokemusta omalta alaltaan hoksaamaan, ettei toinen hyökkäisi turhaan.
"Tekkee pahhaa vaan istua ja antaa nuoren tapella. Olkootkin kuumakalle ailahtelevainen. Mut toisaalta..." Hideyoshin katse kääntyi jo kolmannen kerran pulloon, jonka toinen oli tarjonnut panokseksi. Mies vaikutti aidon ahdistuneelta. "Ehk mun ei pitäis... toisaaltaa... ja taas toisaalta..."

Pohjimmiltaan Hideyoshi ei luottanut ystävällisesti käyttäytyvään mieheen pätkän vertaa. Kohtuullisia rikollisia oli vaikea löytää, eikä sotaveteraani uskonut onnen hymyilevän tälläkään kertaa. Hideyoshi halusikin hyödyntää tilaisuuden nähdäkseen mitä haarniskassa pomppiva miekkailija oli luonteeltaan, koska arveli tämän olevan paremmassa turvassa niin kauan kuin itsevarmempi ryöväri ei ollut liike kannalla.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5817Viesti Southpaw »

Nähdessään tekniikkansa osuvan juuri kuten pitikin, Nikumin kasvoille levisi omahyväinen, itsevarma hymy.
"No? Luovutatko heti vai hetken päästä?" Nikumi ehti kysyä ilkkuvaan sävyyn, ennen kuin Maname sai itsensä hallintaan. Kokemattomamman ryövärin yllätykseksi samurai ei suinkaan ollut luovuttamassa vaan syöksähti äkkiä häntä kohti ja iski miekallaan alhaalta ylöspäin, onnistuen lennättämään tämän kauemmas itsestään. Lyhyen ilmalennon päätteeksi Nikumi laskeutui kivusta huudahtaen maahan ja jäi hetkeksi pitelemään kylkeään. Todettuaan, että oli kuitenkin selvinnyt vähällä eikä vuotanut verta ainakaan kovin pahasti, Nikumi nousi nopeasti pystyyn, tulistuneen näköisenä. Hetkeäkään epäröimättä Nikumi kohotti toisen käden etusormen ja keskisormen ylös, osoittaen sitten niillä kohti vastustajaansa, sillä seurauksella, että ryövärin käsistä iskeytyi kirkas salama kohti Manamea.

"Kumpikin vaikuttaa kieltämättä kuumapäiseltä. Mutta en usko heidän olevan niin tyhmiä, että taistelisivat kuolemaan asti. Jompikumpi luovuttaa lopulta", Yakumo totesi luottavaisesti. Kokeneempana varkaana hän oli pyrkinyt opettamaan seurassaan liikkuvalle nuorelle ammatin saloja, mutta tällä ei kuitenkaan tuntunut olevan kärsivällisyyttä käyttää uhriensa ystävällisyyttä hyväkseen. Siinä missä Yakumon taktiikka oli aina hankkiutua uhrin seuraan ja esittää mukavaa ohikulkijaa, voidakseen tilaisuuden tullen napata lompakon taskusta tai mitä tahansa muuta rahan arvoista, Nikumi turvautui edelleen nopeampaan tapaan, joka oli viedä haluamansa väkivalloin. Tällä kertaa Yakumo ei aikonut estellä, sillä nuoren olisi koreak aika oppia, että tämän kaltainen puskaninjailu toisi rikkauksien sijaan vain vankilatuomion ennemmin tai myöhemmin.
"En toki estä sinua puuttumasta tilanteeseen viime hetkellä jos se saa olosi tuntumaan paremmalta", Yakumo lisäsi ja suuntasi hymyn Hideyoshia kohti. Hän toivoi seuralaisensa laskevan suojauksensa ja suostuvan juomaan hänen tarjoamiaan juomia. Humalatilassa olisi helppo puukottaa tätä selkään ihan kirjaimellisesti ja viedä sitten kaikki rahanarvoinen mitä tälläkin oli mukanaan.

Nikumi
Hp: 21
Ch: 20
Nopeus: 3
Muuta: Chakramiinukset sähköön, 7p sähköä ja 3p muuta ninjutsua
*Salama, 9 dmg

Yakumo
Hp: 40
Ch: 59
Nopeus: 5
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Piisamirotta
Nibi
Nibi
Viestit: 742
Liittynyt: 09 Touko 2015, 18:22

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5820Viesti Piisamirotta »

Toisen tehdessä tekniikkansa, Maname nosti miekkansa sen eteen ja kohdisti imutekniikkaansa. Näytti kaikille siltä, että miekka imi salaman, että se oli sen erikoisuus. Maname lähestyi kohti salaman lähettänyttä ja valmistautui hyökkäämään. Niin kauan kun kukaan ei tiennyt mistä hänen voimansa tuli, hän oli turvassa. Tyttö oli suhteellisen älykäs, vaikkei siltä ehkä vaikuttanut. Hän osasi hyödyntää tiettyjä etuja, joita hänellä oli. Aseet olivat tässä maailmassa mystinen asia, joista harvat tiesivät mitään. Hyvä sensori tai Hyuuga olisivat tietenkin tajunneet mitä tapahtui, mutta paikallaolijat kykenivät päättelemään vain, että miekka imi jutsun. "Sinun on aika luovuttaa, jollet halua menettää raajojasi", tyttö sanoi uhkaavasti. Hänen äänensä kumisi haarniskan sisältä, eikä kuulostanut tytön ääneltä.

Maname
Hp: 13
Ch: 31
Nopeus: 3

//Fuujutsu Kyuuin imi koko jutsun. Muodon avulla kykeni imemään niin kaukaa, että näytti että miekka imi jutsun. //
Shimo Kare
Hp: 45
Ch: 120
Nopeus: 7
Hebira
Hp: 50
Ch: 160
Nopeus: 9
Maname
Hp: 24
Ch: 40
Nopeus: 3
Kuva
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5821Viesti LordVonKwaak »

Toisen puhuessa rauhoittavia, Hideyoshi istuutui maahan. Risti-istunnasta tämä seurasi mielenkiintoisen oloisena taistelua, joka tuntui nostattavan tempoansa. Levollisen ulkokuoren alla kuitenkin porisi.
Sodan aikana kehoon hakatut rutiinit eivät jättäneet Maedaa rauhaan, pommittaen tätä jatkuvilla ehdotuksilla ja määräyksillä mitä tämän pitäisi seuraavaksi tehdä. Jokainen näistä tähtäsi tilanteen haltuunottamiseen hinnalla millä hyvänsä. Hideyoshi kuitenkin epäröi. Hän oli toki samaa mieltä, että varminta olisi iskeä ja pakottaa lopputulos halutun kaltaiseksi. Samaan aikaan hän oli kuitenkin jättänyt tuon ajan taaksensa juuri siksi, että halusi löytää uuden tavan elää. Uuden tien, joka ei käyttäisi perustuksinaan sekä jättäisi jälkeensä liutaa ruumiita. Ei suinkaan itselleen, pari kuollutta lisää satojen kaltaistensa joukossa ei merkitsisi mitään. Hideyoshi halusikin löytää tien vain, että varmistuisi sen olemassa olosta. Pakko sen oli olla olemassa!

"Jaa'a", Hideyoshin sanat olivat yhtä tylsiä kuin tämän ilmekin. "Voipi olla, ja siltä näyttääkin, et se ompi siun frendi joka saattaa pelastusta tarvita. "
Aiemmin hyvinkin suorasukaisesti ja avoimesti käyttäytynyt samurai olisi onnistunut huiputtamaan Hideyoshiakin, ellei tällä olisi autio paikka sivummalla. Sinetöijä itsekin, Hideyoshi näki, ettei toisen salamatekniikka suinkaan sinetöitynyt samurain miekkaan - vaikka kuinka siistiä se olisi ollutkin. Pikemminkin se näytti imeytyvän ja negatoituvan. Sellaista sinetöintiä mies ei ennen ollutkaan nähnyt.
"Jos ny ylipäätään asiasta välität." Hideyoshin sanat omasivat syyllistävän sävyn, vaikka tämä ei siirtänyt katsettaan samuraista, joka oli juuri näyttänyt jotain mielenkiintoista.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Samurai ja Konkari tapaavat (A/B)

Viesti: # 5831Viesti Southpaw »

Hänen sähkötekniikkansa kadotessa kuin pieru Sunagakuren aavikolle, Nikumin kasvoille levisi hämmästynyt ilme. Miten tekniikka oli voinut noin vain imeytyä aseeseen? Nikumi alkoi nopeasti käsittää, että jos aseella oli tuollainen erikoisominaisuus jo pelkästään aseen varastaminen tekisi hänestä rikkaan loppuelämäkseen... tietysti sen jälkeen kun aseen vain saisi myytyä oikealle henkilölle.
"Oh? Enpä tiennytkään, että samuraiden säännöt sallivan aseettoman vastustajan paloittelemisen", Nikumi vastasi Manamen sanoihin, toivuttuaan hämmästyksestä. Vaikutti siltä, että varas ei aikoisi luovuttaa ihan vielä. Saatuaan sanansa sanottua, varas ojensi molemmat kätensä kohti Manamea ja alkoi syöstä nopealla tahdilla useita eri salamoita, selvittääkseen kykenisikö ase imemään itseensä kaikki tekniikat vai pääsisikö osa salamoista Manamen puolustuksen läpi.

Sillä välin sivusta Hideyoshin kanssa seuraileva Yakumo otti yhden esiin kutsumistaan pulloista ja otti pitkän kulauksen, ennen kuin huokaisi tyytyväisenä ja ojensi pulloa anteliaan näköisenä Hideyoshia kohti. Juominen olisi parasta aloittaa nyt, sillä jos jokin menisi vikaan, hänen taijutsutaitojaan saatettaisiin tarvita.
"Hyvin mahdollista... jos näyttää liian pahalta olen toki valmis menemään väliin", Yakumo totesi Hideyoshille, joka vaikutti epäilevän ettei hän olisi välittänyt toverinsa kohtalosta.
"Mutta en usko nuorison saaneen vielä päästettyä höyryjä riittävästi ulos", mies lisäsi ja iski silmää. Sikäli kuin taistelun suunnasta saattoi mitään päätellä, Maname ainakin näytti olevan vielä valmis jatkamaan ja samoin Nikumi.

Nikumi
Hp: 21
Ch: 15
Nopeus: 3
Muuta: Chakramiinukset sähköön, 7p sähköä ja 3p muuta ninjutsua
*Salamat, 12 dmg

Yakumo
Hp: 40
Ch: 59
Nopeus: 5
Muuta: 10p taijutsu (drunken fist), chakramiinukset taijutsuun
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Takigakure”