No voi hyvää päivää (Cx3)

Salainen ninjakylä, joka on ollut piilossa muiden tiedoista jo kauan. Piilotettuna vesiputouksen taakse on suuri kaupunki täynnä vahvoja ninjoja.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3195Viesti LordVonKwaak »

Kamuin kääntäessä katseensa toverinsa puoleen, tämä enemmän tai vähemmän tarkoituksella lopetti taistelunsa varsin näyttävästi. Lentelevät kallon palaset ja aivon kappaleet eivät saaneet Iwalaisen ilmettä muuttumaan: tunteet allensa peittävä hymy oli jo alkujaan naamio, jonka jalon taidon byrokraatti Horuda oli huomaamattaan nuorukaiselle opettanut.
"Olisitte kalastaneet tai metsästäneet ja vaikka myyneet saaliinnee homeetonta leipää vastaan." Antaen kohtalon päättää miehen tulevaisuudesta, Kamuilla ei ollut suurempaa intoa taistelukyvytöntä vastustajaa kohtaan. "Anastamisen sijaan olisitte aatellut ansaitsemista ja kaikelta tältä oltais vältytty."
Parkkiintuneesta olemuksesta huolimatta roisojen varastamat tavarat yhteen keräävä Kamui tunsi sisäistä ristiriitaa. Inuin ja Shinoharan kaltaiset helpon rahan tavoittelijat pitivät useat tiet vaarallisina, pakottaen viattomat siviilit palkkaamaan vartijoita ja saattueita voidakseen matkata rauhassa. Toisaalta jos elanto olisi helpompi hoitaa lankeamatta hoikutuksiin, tiet olisivat silloinkin turvallisempia. Ajatukset viattomista ja karmasta hiljensivät todellisen kysymyksen: eikö hän itsekin langennut ottamaan helpoimman tien antamalla tilanteen kehittyä sellaiseksi, missä vain voimakeinot enää auttoivat?
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3198Viesti sumufani »

Kankin rauhallinen ja tyyni ilme ei värähtänytkään vaan sen sijaan hän puhdisti miekkansa kuunnellessa toisen huutamista. ''Mikään mahti maailmassa ei muuta tapahtanutta. Huuda vain ja kiroa voimattomuuttasi. Tienne muuttui juuri hankalammaksi.''
Nuorukainen sanoi ja katsoi tuota maassa makaavaa nyyhkyttävää miestä laittaen miekkansa huotriinsa. Hän käänsi miehelle selkänsä ja käveli repulleen nostaen sen maasta miettien syvästi. Mies vajoaisi epätoivoon toverinsa menehtymisen myötä. Kanki kaiveli taskujaan ja löysi vaalean liidun. Hän kirjoitti bastard miekkansa huotraan nimensä ja pudotti sen yhä nyyhkyttävän miehen viereen.
''Etene esteidesi yli ja eiköhän tiemme kohtaa uudelleen.''
Kanki sanoi osoittamasta sen kummempaa sääliä miehelle. Onneksi isä oli antanut hänelle kaksi wakizashia, mutta nyt olisi pakko käyttää toistakin niin kauan kunnes hän löytäisi toisen pitkämiekan.
Kanki otti pitkin hampain askeleen poispäin miekastaan ja katsoi Kamuita, joka myös oli syvissä mietteissä.
''Jatkammeko matkaa?''
Nuorukainen kysyi tyynellä äänen sävyllä ja katsoi toveriaan.
//kiitti npclle//
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3202Viesti LordVonKwaak »

"Lienee syytä piipahtaa lähimmässä kylässä tai vastaavassa" Kamui nosti päänsä kuullessaan toverinsa kysymyksen. Nostaen kulahtanutta reppua mihin oli tunkenut rosvojen käpälöimät esineet - mitään todella arvokasta niissä ei ollut - Iwalainen jatkoi: "Palauttaa nää jonnekin löytötavaroihin."
Miehen hillitön nyyhkytys osui tavattoman huonoon aikaan. Jos Kamui ei olisi alle viikko sitten joutunut opiskelemaan kidutuksen jatko-opintojen saloja käytännössä, tämä olisi voinut heltyä hieman. Kankin ele sen sijaan kummastutti Iwalaista.
"Jokin miekkamiehien tapa, kenties?" Kamui kysyi kaivettuaan kartan ja kompassin, määrittäen suuntaa lähempään siviilisaation merkkipaaluun. "Muistoesineen antaminen telotulle." Kankin teossa oli tietynlaista charmia. Kamui ei kuitenkaan voinut välttyä ajattelemasta teon olleen loppuun asti harkittu: täydellisessä maailmassa mies voisi sisuuntua ja kunnostautua sen seurauksena. Todennäköisempänä Iwalainen piti kuitenkin suurta määrää työttömiä palkkasotureita, jotka eivät omanneet kovinkaan kunniallisia toimintatapoja - jos Kamui oli kunniattomasta mitään puhumaan.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3204Viesti sumufani »

Kanki ei tohtinut nostaa kasvoilleen tuttua hymyään heidän ollessaan vielä tämän miehen seurassa.
''Kuullostaa järkevältä vaihtoehdolta''
Nuorukainen kommentoi ja kohensi wakizashejaan paremmin paikoilleen. Hän ei ottanut enää miehen nyyhkyttämistä kuuleviin korviinsa ja alkoi valmistautua matkaan. Pojan vaatteet olivat paikoitellen melko pahastikkin ja kasvoilla oli nokea. Edustuskelpoinen, jos oli töissä kaivoksessa ja poika haisi savulle.
''Ikäviä nämä.. Mitä se ikinä onkaan, mitä teette. Ninjutsua?''
Kanki kysyi epävarmasti odottaessa Kamuin kertovan suunnan, mihin päin he lähtisivät menemään.
Hän puntaroi hetken ajan Kamuin kysymystä, miksi hän oli antanut miekkansa toiselle.
''Toiselle se voi olla surullinen muisto, kun taas toiselle voimanlähde. Aika näyttää kumpi se hänen kohdallaan on. Valinta on hänen edessään.''
Kanki lopulta sanoi katsoen Kamuin silmiin. Hän ei halunnut vaikuttaa, miltään hyväntekijältä mutta ei myöskään pelkältä teloittajalta, joka nautti työstään liikaa.
Nuorukainen lopulta rikkoi katsekontakstin ja raapi nolona päätään.
''Osa minusta toivoo, että tuo mies kasaa itsensä jälleen ja palaa kostamaan. Olen antanut hänelle täydellisen syyn ja tulen varmasti antamaan monelle muullekkin. Se on heidän kilpajuoksunsa ja minä odotan maalissa.''
Kanki jatkoi ja mietti hetken ajan oliko tehnyt oikein toisen veljelle? Taistelussa huomion herpaantuminen oli alkeellinen virhe ja tällä kertaa, joku oli maksanut siitä kalliin hinnan.
''Et sinäkään omaasi helpolla päästänyt. Mikä se maakupu oikein oli?''
Kanki päätti kysyä tätä ja toivoi ettei itse joutuisi moisen vangiksi.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3206Viesti LordVonKwaak »

"Ninjutsua" Kamui vastasi kumpaankin Kankin kysymykseen. "Sitä on viisi peruselementtiä ja täten lukemattomia eri käyttömuotoja. Maakupu ja päälle käyvä sora olivat vain raapaisu mihin elementtinä maa kykenee." Saatuan suunnaan selville, Iwalainen viittasi kulkusuunnan ja matka jatkou. "Eri elementtejäkin pystyy yhdistämään, joskin yleensä vain erityisten verirajoitteiden omaavana, mutta elementitkään eivät ole ninjutsun rajoitteina. Nimensä mukaisesti Hebissä käärme tekniikat ovat yleisessä käytössä ja luoja yksin tietää mistä ne lierot maailmaan kiskotaan."
Kamuille tuli täytenä yllätyksenä, ettei Kanki tiennyt ninjutsujen perus periaatteita. Iwalainen oli toki saanut normaalia perusteellisemman koulutuksen, tietämättä paljoa muiden maiden taikka Kankin koulutuksen tasosta. Silti vailla perusteita vihollisen kohtaaminen voisi koitua kohtalokkaaksi.
"Iwassa maa on yleinen elementti, mutta en itse suuremmin käytä sitä, kuten saatoit huomata", Kamui vastasi esittämättömään kysymykseen. "Räjähdykset ovat erikoisalaani."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3207Viesti sumufani »

Kanki kuunteli tarkoin Kamuin selittäessä eri elementtejä.
''Ja sinä siis vihjaat että nuo eivät olleet hyviä niiden käytössä?''
Nuorukainen sanoi heidän viimein päästyään kuulomatkan ulkopuolelle.
''Hyvät hyssykät. Paljon helpompaa, kun joku tulee päin terävän esineen kanssa tai nyrkit pystyssä.''
Kanki oli melkein saanut selkäänsä ja nyt kuuli tämän. Hänen pitäisi kehittää, jotakin millä puollustaa itseään noilta tekniikoilta.
Kamuin vihjatessa hänen taistelevansa räjähteiden avulla Kanki raapi korvaansa.
''Räjähteillä? Minä luulin kuulleeni pamahduksia kesken tanssin, mutta ei se silloin mielessä käynyt sen olleen sinun tekosiasi. Onko se jokin näistä yhdistelmä elementeistä, joista mainitsit?''
Kamui oli herättänyt Kankin uteliaisuuden ja toivottavasti jaksaisi kertoa hänelle vähän tarkemmin ninjutsun aiheesta.
''Jos on jotain mitä sinä haluat tietää minusta tai Roudan maasta vastaan mielelläni kiitoksena tiedon jakamisestasi.''
Kanki oli autuaan kokematon taistelussa ninjaa vastaan ja oli ensimmäisen voittanut vain, koska toinen oli keskittynyt muualle.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3208Viesti LordVonKwaak »

Kamui epäili juuri tietämättömyyden pelanneen suurta roolia Kankin lähdössä Roudan maasta, mutti piti asian omana tietonaan. Jos maa osoittautuisi suuremmaksi takapajulaksi kuin odotettua, sen yakuza tulisi kaatumaan hyvinkin nopeasti.
"Kerta meil o aikaa, lienis hyvä mennä läpi perusteet" Iwalainen tuumasi tavanomaiseen huolettomaan tapaansa. "Vähemmän täyisiä yllätyksiä tarkoittaa vähemmän vaikeuksia."
Tiiviissä tietopaketissa Kamui selvensi ninjutsun viisi peruselementtiä, sekä verilinjan periaatteen yhdistää niitä luodakseen jotain aivan uutta. Täsmentäen verilinjan yhdistävän kaksi elementtiä yhdeksi, mutta että monet ninjutsun taitajat omasivat useamman kuin yhden elementin, pystyen käyttämään niitä yhdessä - joskaan ei luomaan niiden yhdistelmää kuten verilinjat.
Elementtien jälkeen oli elementtittömien vuoro. Kloonit, käärmeet, ääni tekniikat ja kaikki siltä väliltä. Tähän täsmennykseen kuului myös illuusiot ja sinetöinti, jotka muistuttivat paljolti ninjutsuja, mutta mitkä usein luoteltiin omaan luokkaansa - tehden niistä perus ninjutsuja harvinaisempia.
"Yleisiä piirteitä löytyy, mutta kuten miekkailussa, jokaisella on oma tapansa käyttää kykyjään", Kamui lisäsi selantonsa lopuksi. Äkkiä nuorukainen oli varma yhdestä asiasta: hänestä ei, Zukin protestin uhallakaan, tulisi opettajaa. Tiivistäminen oli tylsää ja konseptit liian liukuvia. "Siksi paras ase on hyvä tilanne taju ja reakointi kyky, koska kaikkia tekniikoita vastaan ei yksinkertaisesti voi varautua."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3209Viesti sumufani »

Kanki kuunteli suurella mielenkiinnolla tätä tieto pakettia, minkä Kamui hänelle tarjosi. Hän ei itse ollut perustanut oppia näitä tietoja, koska isä oli heittänyt hänelle harjoitusmiekan käsille heti, kun sitä pystyi vain heiluttamaan. Se oli ollut hänestä hauskaa, joten sille tielleen hän oli jäänyt.
''Pidetään pieni tauko. Meillä ei ole kiire eihän?''
Kanki totesi ja melkein romahti istumaan niille sijoilleen.
''Tuntuu, että olisin jäänyt kaapin alle vaikka vihollinen vain poltti minua.''
Nuorukainen tokaisi ja alkoi kaivaa repustaan juomaleiliä. Tällä kertaa häneltä löytyi vähän evästä repusta, mutta ennen kaikkea myös juotavaa. Ei juotava ainakaan häntä tappaisi, joten Kanki joi muutaman kulauksen vettä. Kyllä Kanki jaksaisi silti edelleen kävellä, mutta hän tarvitsi pienen hengähdys tauon. Hän ei ymmärtänyt, miten pelkkä polttaminen sai hänet näin väsyneeksi.
''Kiitos oppitunnistasi Kamui.''
Roudanmaalaiselle oli tärkeää, että Kamui oli jakanut oppejaan hänen kanssaan vaikka Kanki ei varmaan voisi vastaavaa tehdä.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3220Viesti LordVonKwaak »

Kankin ehdottaessa taukoa Kamui piti ideaa hyvänä. Vaikka Iwalainen olisi jaksanut vielä, voimia olisi hyvä säästää, jos tielle asettuisi lisää vaikeuksia.
"Tuliko suurtakin osumaa?" Kamui kysyi, silmäillen Kankin yleiskuntoa. "Paljoa ei ole, mut joitain yrttejä haavan puhdistukseen löytyy kyllä." Iwalaisella oli tavalliseen tapaansa myrkkyjen aineksia mukana, toistaiseksi sekoittamattomina. Pelkkinä ainesosina niitä voisi käyttää paremmin kuin valmiiksisekoitettuina. Ne eivät myöskään näyttäisi yhtä epäilyttäviltä rajanylitys pisteillä.
"Bakteereita ei käy aliarvioiminen."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3223Viesti sumufani »

Kanki istahti maahan ja veti paitansa hihoja ylemmäs tarkistaakseen oliko niissä, mitään mainittavaa.
''Ei niin suurta uskoihin. Ehkä joku pieni vaurio voi löytyä, mutta en usko että moiseen kuolen.''
Nuorukainen oli tyytyväinen, että oli saanut ohjattua miehen heittämät viillot syrjään, joten niistä ei ollut tullut mitään.
''Kaiketi väsymys iski, kun keho lakkasi jännittämästä tai jotain.''
Kanki arveli ja raapi päätään. Ottelu ninjutsua vastaan ei kuulunut hänen vahvuuksiinsa, koska koti puolessa vain muutama yakuza moista osasi ja hekin olivat koko ajan tärkeiden henkilöiden lähettyvillä. Nuorukainen haukotteli hieman ja alkoi hivuttautua takaisin jalkeille.
''Voimme kaiketi jatkaa taukoa sitten kun olemme sinne kylälle päässyt? Suotta tässä tiellä päivän valoa kulutamme.''
Kanki ehdotti, koska ei halunnut hidastella vain sen takia että hän oli ollut tietämätön.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3224Viesti LordVonKwaak »

Kamui nyökkäsi vastaukseksi. Hän olisi voinut luoda molemmille savisen olennon ja lennättää kaksikon varsin nopeasti lähimpään kaupunkiin. Iwalainen oli kuitenkin, syystäkin, varauksellinen paljastamaan saviolentojensa olemassaolon julkisesti. Vaeltaminen apostolikyydillä oli myöskin opettavaisempaa ja piti kunnon korkealla - tai näin Kamui ainakin toivoisi asian olevan.
"Ootko miettiny tapoja kaukotaistelijoita vastaan?" Matkanaikana kevyt keskustelu pitäisi väsymyksen poissa paremmin ja siivittaisi ajankulua. "Vaikka monet kaukotaistelijat lähitaistelussa surkeita ovatki, ne jotka ottaa asian huomioon omaa yleensä jippoja jos jonkinlaisia joilla kompensoida."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3229Viesti sumufani »

Kanki katseli maisemia ja nautti päivästä vaikka olikin tapahtunut ikävä välikohtaus. Nuorukainen kuunteli lintujen laulua ja mietti oliko pian tulossa ilta. Kamuin kysymys palautti pojan maan kamaralle ja hän pohti tuota hetken.
''Vaihtoehtoina on että opin tuntemaan, mikä elementti tulee minulta luonnostaan tai harjoittaa jalkoja, jotta saavutan oman etäisyyteni nopeammin. Kaikki nuo ovat toki helpommin sanottu, kuin tehty joten katsoo mistä aloitan.''
Nuorukainen lopulta vastasi ja juoksutti sormeaan miekkojensa kahvoilla.
''Harvemmin mietin asioita etukäteen, mutta tässä asiassa kaiketi pitäisi miettiä.''
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3235Viesti LordVonKwaak »

"Todella kannattaisi", Kamui huomautti, jatkaen: "Senseini Katsuki Zuki ei turhaan käytä niin sanottua nin-kenjutsua."
Epäillen senseinsä yhdistäneen miekkailun ninjutsuun esikuvansa Jika Koumeiseidain johtajaa mukaillen, Kamui ei surmin suinkaan olisi asiaa maininnut. Se ei ollut tärkeää ja Jika Koumeiseidain johtajan selittäminen Kankille olisi helposti lumonnut Roudan maalaisen miekkamiehenkin. Olihan tuo legendaarinen johtaja yksi ainoista, jota Kamuin isä ja isoisä molemmat kunnioittivat.
"Räjähdykset ovat erikoisalaani, mutta eivät suinkaan ainoa asia jota osaan, samasta syystä."
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3237Viesti sumufani »

Nuorukainen raapi ohimoaan. Kamui oli antanut hänelle jälleen miettimisen aihetta. Hän ei ollut kovinkaan monia ideoita tämän asian suhteen. Hänen siis kannataisi tosiaan opiskella hieman ninjutsua, mutta än ei edes tiennyt elementtiään. Se auttaisi hyvin paljon ja poika raapi leukaansa. Asiat tietenkin tärkeys järjestykseen ja se oli hänen mielessään hänen tyylinsä kehittäminen. Toisaalta hän myös tarvitsi myös, jonkun muunkin kenjutsun käyttäjän opastusta. Hän ei ollut vain varma löytäisikö hän moista ihan joka nurkasta, joten oli oltava kärsivällinen. Kamui antoi hyviä miettimisen aiheita ninjutsun suhteen ja tuntui muutenkin hyvältä tyypiltä.
''Yakuzan joukoissa on kait muutamia, jotka osaavat ninjutsua mutta he eivät liiku perhetiloista ellei ole aivan pakko. Tai ainakin tälläistä huhua olen kuullut.''
Kanki mainitsi yllättäen ja toi julki ajatuksiaan.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: No voi hyvää päivää (Cx3)

Viesti: # 3239Viesti LordVonKwaak »

"Tiedätkö yhtään käyttääkö, tai onko Roudan maas ylipäätää tapana käyttää myrkkyjä?" Kankin mainitessa yakuzan omaavan ninjutsu taitoisia shinobeja, Kamui tunsi pientä mielihyvää. Ainakaan tehtävästä ei tulisi liian helppo. "Meillä päin se o eräänlainen trendi, et moni kenjutsun taitaja dippaa teränsä kaiken maailman litkuihin."
Iwalainen katsoi parhaaksi jättää mainitsematta omaavansa itsekin laajan tietotaidon myrkyistä. Jos taidoille ei tulisi hyötyä, Kankin olisi turha tietää ja Kamui ei ollut täysin varma kuinka miekkamies suhtautuisi myrkkyjen kaltaiseen erilaiseen taistelutyyliin.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Takigakure”