Vangin kuulustelua (rope)

Hebigakuren satama, sijaitsee saaren pohjoisrannikolla. Siellä tapaavat niin tavalliset kalastajat kuin muut merenkävijät.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4077Viesti Southpaw »

Tingasta tuntui, että satamassa oli tavallista enemmän ihmisiä, hänen kävellessään sataman poikki kohti laituria, jonne oli kuullut Rikimarun ja muita Ryoujinia pelastamaan lähteneiden ninjojen palaavan. Laiva ei ollut vielä satamassa asti, mutta niin Rikimarun kuin Ryoujininkin chakrat tuntuivat jo hänen sensorinsa kantamalla, joten nainen oli päättänyt tulla vastaan, saadakseen kuulla miten tehtävä oli sujunut. Sikäli kuin hän mestariaan tunsi, tulisi Rikimaru epäilemättä jossain kohtaa toimittamaan hänelle myös yksityiskohtaisen raportin hänen alaistensa toiminnasta. Suuri osa Yurei-shin parhaista jäsenistä oli kuitenkin ollut tehtävällä mukana. Löydettyään lopulta tiensä ihmisvilinän läpi oikealle laiturille, Tinga jäi laiturin päähän odottamaan lähestyvän laivan saapumista. Vaikka hän olikin helpottunut siitä, että Ryoujin oli selvinnyt kotiin turvallisesti, hän ei silti voinut mitään sille, että tunsi olonsa myös hieman epämukavaksi ja hermostuneeksi. Jos Akki oli ollut taistelussa mukana, oli epätodennäköistä, että Rikimaru olisi päästänyt hänen ystäväänsä noin vain menemään. Yleisesti tätä kuitenkin pidettiin nyt kylässä petturina.

Sillä välin satamaa lähestyvän laivan ruumassa, Suiren nojasi seinään ja tuijotti kyllästyneen näköisenä seinään. Sen jälkeen kun hän oli herännyt tajuttomuudestaan, tuntui että matka oli kestänyt ikuisuuden. Välillä hänelle oli käyty antamassa ruokaa ja vettä, mutta muuten häntä oli kuitenkin pidetty suuren osan ajasta erillään muista vangeista, joita tiesi hebiläisten saaneen. Matkan alkuvaiheessa nainen oli jopa yrittänyt karata, sylkemällä suustaan happoa hänen käsiensä ympärille sidottuihin köysiin, mutta hänen pakoyrityksensä oli kuitenkin huomattu juuri kun hän oli ollut livahtamassa ruumasta kannelle, joten tällä kertaa hänelle oli köysien lisäksi laitettu myös jonkinlainen suukapula, sekä jatkuva vartiointi. Kun laivan kannelta pian alkoi kuulua liikehdintää, sen miehistön ja matkustajien alkaessa valmistautua rantautumiseen, Suirenkin valpastui kuuntelemaan ja vilkaisi sitten varautuneesti muutamien metrien päässä istuvaa vartijaa, isokokoista lihaksikasta miestä, joka keikkui kärsivällisesti tuolillaan, odottaen että hänen vahdittavanaan oleva kunoichi joko haettaisiin jonkun muun toimesta, tai että tämä käskettäisiin viemään vanki jonnekin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4100Viesti Cross »

Hiljalleen sinisen horisontin takaa saareksi ja sitten kaupungiksi kasvavaa pientä pistettä mietteliäänkä katseleva Rikimaru ei ollut millääntapaa tyytyväinen siihen miten asiat olivat menneet heidän kannaltaan. Ryoujin ja tämän joukon rippeet oli onnistuttu pelastamaan, mutta se oli maksanut monen kylän shinobin ja kusarihebin jäsenen hengen. Nämä eivät olleet kuuluneet heidän kärkipään joukkoihinsa pelastettun ryhmän tavoin, mutta se oli pieni lohtu koko näiden operaation epäonnistumiseen verrattuna. Hebigakure tuskin tulisi enää saamaan mahdollisuutta ottaa luomansa yakuzaryhmän haltuun enempää aluertta ja tarvittaisiin pienimuotoinen ihme, mikäli he kykenisivät edes pitämään Teen maan hallussaan.
Pientä lohtua toki antoi heidän saamansa kolme vankia, joista olisi mahdollisesti apua sopua hierottaessa yakuza perheiden kanssa. Siitä ei kuitenkaan ollut juuri takuita, vaikka kaksi nuista kolmesta olivatkin entisiä Akaeihein jäseniä ja toinen jopa yhden heidän pää vastustajansa muodostavan liittouman perheiden johtajista. Periaatteessa heidät oilisi pitänyt surmata välittömästi kuten Ryuu oli määrännyt, mutta jopa Iga oli ajankanssa oppinut ajattelemaan omalla päällään tämänkaltaisissa tilanteissa. Varsinkin tatuoitu kaljupää olisi hyödyllisempi elävänä, sillä jos ei muuta niin tämän avulla olisi ainakin mahdollista aiheuttaa eripuraa yakuzan riveissä. Tämän hieman vajaalla toverille sen sijaan olisi vaikeampi keksiä muuta käyttöä kuin yrittää käyttää tätä syöttinä loppujen Akaeihein jäljellä olleiden jäsenten nappaamisessa, jossa Ryoujinin avuksi Teenmaassa lyöttäytynyt Izu tuntui olevan halukas auttamaan.
Kunoichi tulisi tosin palaamaan kahleissa kotikyläänsä, sillä virallisesti tämä oli edelleen muiden entisten tovereidensa tavoin etsintäkuulutettu. Tämä oli kuitenkin ilmeisesti lupautunut auttamaan Ryoujinia Kusarihebin perustamisessa vastineeksi armahduksesta, tai mahdollisuudesta ottaa ryhmä aikanaan johdettavakseen ja voidakseen siten palvella jälleen kyläänsä. Rikimarulla ei sinäänsä ollut mitään sitä vastaan, mutta viimeinen sana tulisi sittenkin kuulumaan Ryuulle ja tämä tulisi päättämään naisen kohtalon. Kunnes se olisi tehty, tulisi tämä saamaan saman kohtalon kuin aluksen kolme muutakin todellista vankia.
Näistä kolmest merkityksettömimmäksi salamurhaaja oli arvioinut valkeahiuksisen nuoren naisen, jonka yksi niemeä pitkin hyökännyttä ryhmää pysäyttämään määrätyistä shinobeista oli tuonut mukanaan perääntyessään. Tämä ei hänestä vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta tapaukselta, eikä siksi myöskään kovin merkitykselliseltä palaselta. Jotkut siitä ja Nuudelien maassa käydystä taistelusta selvinneistä väittivät tosin nähneensä tämän johtavan osaa vastapuolen joukoista, mutta se asia tultaisiin selvittämään aikanaan. Samalla tämä saattaisi osata kertoa kuka se korpit taisteluun tuonut mies oli, joka oli lintuineen kääntänyt taistelun kulun ja aiheuttanut heille massiiviset tappiot. Igan bunshia vastaan taistellessaan tämä oli osoittanut melkoista miekka mies taitoa, mikä olisi voinut tarkoittaa tämän olevan Sanada, mutta ainakin Dokikirin mukaan tämän olisi pitänyt kuolla saamiinsa vammoihin Noodelienmaassa ja selviytyessäänkin olla edelleen vuodepotilas. Tämä oli jokatapauksessa osoittanut kuitenkin olevansa erittäin vaarallinen vastustaja ja vakavasti otettava uhka tulevaisuutta ajatellen, minkätakia kaikki tästä saatava tieto tulisi aikanaan olemaan äärimmäisen arvokasta.

Jonkin aikaa myöhemmin laiva lopultakin lipui hebigakuren satamaan, joka näytti olevan huomattavasti normaalia kansoitetumpi, mikä sai Igan ilmeen synkkenemään. Lyötyjen joukkojen näkeminen ei varmasti tulisi tekemään hyvää kylän moraalille ja sen jo ennestään veitsenterällä keikkuvalle järjästykselle, mikä oltiin tähän asti onnistuttu pitämään täpärästi kurissa. Se oli vaatinut kovia otteita ja häikäilemätöntä toimintaa kylän omia jäseniä vastaan, jotka olivat olleet omiaan kärjistämään tilannetta entisestään ongelmallisimpien tapausten kanssa. Isossa mittakaavassa tilanne oli kuitenkin pysynyt toistaiseksi hallinnassa, mutta siihen saattaisi piankin tulla muutos.
Ymmärtäen pienen propaganda näytöksen olevan paikallaan salamurhaaja määräsi vangit marssitettavaksi ensimmäisenä ulos Dokukiri mukaanluettuna, jotta satamaan saapuneen väen huomio voitaisiin kiinnittää näihin. Sen jälkeen tulisivat kaikki kutakuinkin kunnossa olevat ja pahiten haavoittuneet Ryoujin saisivat jäädä odottamaan alukseen kuljetusta sairaalaan. Laiturilla seisovat lääkintäjoukot saisivat kuitenkin livahtaa alukseen väen huomion kiinnittyessä taistelusta palaaviin ja näiden edellä marssitettaviin vankeihin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4101Viesti Southpaw »

Laivan viimein rantautuessa laituriin, Tinga lähti jälleen liikkeelle paikaltaan ja käveli lähemmäs laskusiltaa, joka laskettiin kannelta alas laiturille. Nainen oli tuskin päässyt rampin juurelle kun tämä sai kuitenkin kokea yllätyksen, sillä ensimmäisenä laskeutuvien joukossa hän sai havaita tuntevansa Izun chakran. Tämän lisäksi oli kolme muutakin vankia, joista kaksi tuntui olevan muita Akaeihein jäseniä ja viimeinen taas happoa käyttävä kunoichi, kuten Hebira jonka hän oli lähettänyt yhdeksi taistelijaksi tälle pelastustehtävälle. Isoimman yllätyksen kuitenkin kaikesta huolimatta aiheutti juuri Izu, jonka hän oli luullut painuneen maan alle kylästä karkottamisen jälkeen. Tinga oli jo aikeissa astua lähemmäs ja vaatia saada tietää mistä oli kysymys, mutta havaitessaan kuitenkin sataman tunnelman muuttuneen, kunoichi puri hampaansa yhteen ja hillitsi itsensä. Oli selvää että kyläläiset tunsivat vihaa ja voitonriemua nähdessään pettureiksi leimatun Izun ja muut vangit ja siksipä tämä ei ollut oikea paikka järjestää kohtausta, vaikka hän olisikin halunnut pyrkiä tekemään jotain lapsuudenystävänsä hyväksi. Kun vangit lopulta oli talutettu hänen ohitseen kohti kylän vankilaa, Tinga veti syvään henkeä ja keskitti huomionsa sitten tehtävällä olleisiin, jotka seuraavaksi alkoivat laskeutua laivasta. Joukossa hän aisti suurimman osan matkaan lähettämistään Yurei-shin jäsenistä, mutta nopeasti hän kuitenkin havaitsi hebiran puuttuvan ja keskittyessään vielä laivassa olevien chakroihin tarkemmin, hän huomasi monien myös haavoittuneen siinä määrin, ettei laivasta ulos kuljettaminen tullut vielä kysymykseen. Sanomattakin oli selvää, että tehtävä ei tosiaankaan ollut mennyt täysin suunnitelmien mukaan, vaikka Ryoujinin chakra onneksi tuntuikin aluksen kyydissä.

Lopulta kävelykykyisten miesten mentyä menojaan, Tinga asteli ramppia pitkin kannelle ja suuntasi siellä tilannetta valvovaa Rikimarua kohti.
"Huomaan että Ryon pelastaminen ei tainnut käydä ihan helposti... Mitä oikein tapahtui? Onhan Ryo kunnossa?" Tinga kysyi, pitäen äänensä kuitenkin riittävän vaimeana, jotta se ei varmasti kantautuisi uteliaisiin korviin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4105Viesti Cross »

Laivan keulassa edelleen synkännäköisenä kädet rinnalle ristittynä seisova Rikimaru seurasi kuinka vangit ja laivasta ominkin avuin pois pääsevät shinobit purkaantuivat satamalaiturille, näitä vastaan tulleiden ihmisten sekaan. Huolimatta siitä että hän oli käskenyt pitää vangeista huolta ja käskenyt useamman kuin yhden shinobin varmistamaan että nämä pääsevät selliinsä asti kutakuinkin ehjänä, näkyi väkijoukko onnistuvan ottamaan ilon irti heidän tuomisistaan. Nämä eivät tyytynyyt käymään näiden kimppuun ainoastaan sanoi, vaan aina toisinaan joku näytti pääsevän livahtamaan näiden vartioiden ohi, milloin lyömään, potkaisemaan jotakuta näistä. Huomattavasti useampi kuitenkin tyytyi vain sylkemään näiden päälle tai heittämään jotain käteensattuvaa näitä päin, uskaltautumatta kuitenkaan yhtään tarpeellista lähemmäksi.
Häpäisy teatteri eteni aivan kuten salamurhaaja oli arvellutkin ja vankien vetäessä huomion itseensä pujahtivat laiturilla olleet lääkintäjoukot huomaamattomasti alukseen, kadoten välittömästi sen kannen alle. Tarkkaillessaan väkijoukkoa Iga huomasi myös erän muunkin nousevan lääkintäryhmän vanavedessä laivan kannelle ja suuntaavan luokseen. Tingan naamasta näki ettei tämä vaikuttanut tyytyväiseltä käynnissä olevaan teatteriin, vaikka yrittikin kyllä peittää sen melko hyvin. Tämä ei kuitenkaan onnistunut hämäämään opettajaansa, jonka tarkoilta jäänsinisiltä silmiltä jäi harvoin mitään huomaamatta.
''Vastus oli kovempi kuin osasimme arvioida.'' Valkohiuksinen mies vastasi lyhyesti vierelleen tulleen naisen kysyessä miten tehtävä oli mennyt ja olivatko he onnistuneet tuomaan hänen veljensä kunnossa takaisin. Jälkimmäiseen kysymykseen vastaamisessa kului hieman pidemmän aikaa kuin ensimmäiseen, sillä Rikimaru ei ollut aivan varma mitä olisi voinut sanoa. Ryoujin tulisi kyllä paranemaan aikanaan, mutta joutuisi luultavasti viettämään melko pitkän aikaa sivussa. Akkin miekat eivät olleet aiheuttaneet hengenvaarallista vahinkoa, mutta rankka perääntyminen ja vajaavainen hoito olivat aiheuttaneet huomattavasti pahempaa jälkeä. Sitten oli vielä tämän kolauksen saama itseluottamus, mikä oli tuntunut olevan täysin kadoksissa koko matkan ajan.
''Hän paranee aikanaan...'' Sinisilmäinen mies sanoi lopulta kylmän tunteettomalla äänellään, jossa ei ollut kuultavissa huolta tai myötätuntoa nuorta Jinaita kohtaan. ''Hän haavoittui Noodelien maassa ja haavat ovat päässeet tulehtumaan heidän perääntymisensä aikana, mutta kuume on alkanut jo laskea. Hän tietää kuitenkin pettäneen isänne luottamuksen.'' Rikimaru jatkoi samalla tasaisella äänensävyllä, tietäen hyvin nuorenmiehen murjottaneen koko laivamatkan ajan ja anoneen isältään anteeksiantoa pahimpien kuumehoureidensa aikana.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4106Viesti Southpaw »

Kuten tavallista, Rikimaru ei juuri jaaritellut ja tyytyi siksi vain myöntämään ettei kaikki ollut sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Tätä kuitenkin seurasi hetken hiljaisuus, salamurhaajan luultavasti miettiessä mitä vastata Ryoujinia koskevaan kysymykseen. Kun Rikimaru lopulta antoi tähänki kysymyksen vastauksen, Tinga tunsi pienen helpotuksen tunteen hiipivän mieleensä. Hänen oli myönnettävä että oli ollut huolissaan, mutta onneksi Rikimarun vastaus kuitenkin tuntui ilmaisevan että hengenvaaraa ei olisi. Mestarin kuitenin lisätessä vielä huomautuksen siitä kuinka Ryoujin tiesi pettäneensä isän luottamuksen, Tinga kohotti hiukan kulmiaan, mutta tajusi sitten että Ryoujin oli ottanut luultavasti epäonnistumisensa raskaasti. Tämä ei loppujen lopuksi ollut kovin monesti kokenut epäonnistumista... noh, missään asiassa.
"Niin... isä on varmaan pettynyt kunhan saa kuulla mitä on tapahtunut. Mutta luulen että Ryoujin kyllä pääsee tästä yli. Epäonnistumisista voi aina oppia", Tinga totesi, tietämättä mitä muutakaan sanoa. Vaikka kunoichi ei ollutkaan yhtä kokenut kuin kylän johtajat, hän uskoi silti tietävänsä mistä puhui. Olihan tämä itse kuitenkin saavuttanut nykyiset taitonsa nimenomaan yrityksien ja erehdysten kautta.
"Mutta mitä seuraavaksi? Voinko olla jotenkin avuksi nyt kun aiemmat vammani ovat parantuneet? Kuten tiedät, minulla on suhteita vastapuoleen, joten voisin yrittää neuvotella jonkin isää miellyttävän kompromissiratkaisun?" nainen päätyi ehdottamaan varovasti. Hänestä tuntui että sen paremmin Rikimaru kuin isäkään eivät olisi neuvottelun kannalla, mutta aina saattoi yrittää taivutella.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4113Viesti Cross »

Tingan arvellessa että Ryuu tulisi olemaan pettynyt aivan kuten Ryoujin oli houraillessaan arvellutkin, vakavoitui tämän vieressä seisova Rikimarun ilme entisestään sikäli kun se oli edes mahdollista. Aivan kuten nainen oli sanonut tulisi tämän isä varmasti olemaan pettynyt kuullessaan heidän kärsimästään tappiosta, mutta tällä tuskin oli edes aavistusta siitä kuinka pahasti. Toisin kuin kuin kunoichi salamurhaaja tiesi melko tarkkaan tappioon johtaneista yksityiskohdista, eivätkä ne todellakaan vaikuttaneet siltä että tapahtuneesta voisi syyttää ketään muuta kuin tämän veljeä. Nuorenmiehen ylimielinen ja varomaton asennoituminen vastustajiin oli suurin syy miksi tämän ryhmä oli ajautunut tuhon tielle, sen sijaan että olisi suhtautunut asiankuuluvalla varovaisuudella tehtäväänsä.
''Jos hänelle annetaan se mahdollisuus.'' Iga totesi kylmästi Jinain todettua että virheistä voisi aina ottaa opikseen ja kehittyä siten entistä paremmaksi, unohtaen kuitenkin samalla veljensä olevan Murasaki ryhmän jäsen. Ryhmällä oli omat sääntönsä ja perinteensä, eikä yksikään sen jäsen ollut tätä ennen epäonnistunut tehtävällään selviten siitä hengissä. Murasakit joko suoriutuivat tehtävässään tai kuolivat sitä yrittäessään, kuten myös Ryoujin oli vannonut tekevänsä. Pelkuruudesta, tottelemattomuudesta ja velvollisuuden laiminlyönnistä oli kaikista olemassa vain yksi ainut rangaistus. Ainut asia mikä voisi pelastaa nuorukaisen oli se tosiasia ettei tämä ollut haavojensa takia vaikuttaa juurikaan tapahtumiin, mutta viimekädessä se oli Ryuun päätös. Tämä luultavasti päätäisi säästää poikansa hengen, siitäkin huolimatta että se voisi aiheuttaa tyytymättömyyttä tämän saaman erikois kohtelun takia.
Tingan seuraava ehdotus sai Rikimarun taas mietteliääksi, sillä vaikka hän ei todellakaan pitänyt ajatuksesta yakuzan kanssa neuvottelusta niin heidän vaihtoehtonsa olivat kuitenkin vähissä. Kylällä ei ollut enää varaa menettää jäseniään vaarantamatta toimintakykyään, mutta se ei kykenisi pitämään sitä yllä kovin pitkää nykytilassaan myöskään. Senpätakia paras vaihtoehto olisi luultavasti juurikin yrittää neuvotella yakuzan kanssa ja toivoa että he voisivat päästä uudelleen näiden kanssa jonkinlaiseen molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut myöskään kovin todennäköiseltä.
''Sitä kannattaa ehdottaa hänen palattuaan tapaamasta mizukagea... Sitä ennen meidän on parasta kiskoa kaikki mahdollinen irti vangeistamme.'' Iga vastasi kylmästi, seuraten katseellaan edelleen väkijoukon riepoteltavana olevien vankien etenemistä pois satamasta. Nämä olivat heidän paras valttinsa tällähetkellä, eikä se ollut todellakaan paljoa. Senpätakia salamurhaaja toivoikin saavansa jotain arvokasta tiewtoa näistä irti, vaikka uskalsikin epäillä sitä vahvasti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4117Viesti Southpaw »

Rikimarun sanat saivat Tingan hetkeksi hiljaiseksi. Hän ei toki tiennyt tehtävän epäonnistumiseen johtaneita yksityiskohtia, mutta oliko Rikimarulla jokin syy epäillä, ettei Ryoujin saisi toista mahdollisuutta? Ja yrittikö mestari tuolla vihjaista, että tämä epäonnistuminen olisi kuolemanrangaistuksen arvoinen? Nainen oli aikeissa kysyä asiaa, mutta piti kuitenkin loputa suunsa kiinni ja mietti hetken voisiko isä todella mennä Ryoujinin suhteen niin pitkälle.
"Tiedät varmasti ettei isä tappaisi Ryoujinia. Sanoithan itsekin ettei hän uhraisi kumpaakaan meistä, silloin kun palasin kylään", Tinga huomautti viimein hetken pohtimisen jälkeen.
"Luulen, että pahin mitä voi tapahtua on se, että hän erottaa Ryoujinin Murasakeista", kunoichi lisäsi oman arvelunsa isän reaktion suhteen. Murasakeista erottaminen toimisi Ryoujinille rangaistuksena ainakin sikäli kuin hän isän logiikkaa tunsi. Lisäksi erottaminen ei myöskään antaisi niin vahvasti kuvaa erityiskohtelusta, vaikka jotkut saattaisivat silti olla tyytymättömiä siihenkin ratkaisuun.

Mitä tuli hänen ehdotukseensa yakuzan kanssa neuvottelemisesta, Tinga sai yllättyä kuullessaan ettei mestari tyrmännytkään ideaa suoralta kädeltä vaan kehotti ehdottamaan asiaa isälle kunhan tämä palaisi kylään. Sitä odotellessa mestari suunniteli kuitenkin käyttävänsä ajan siepattujen vankien kuulusteluun. Tinga tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin ajatellessaan hetken Izua, jonka chakran oli aistinut juuri hetki sitten. Hän ei ollut koskaan ollut läsnä mestarin kuulustellessa jotakuta, mutta oli kuitenkin tästä huolimatta tietoinen Rikimarun metodeista kuulustelun suhteen. Se Izu jonka Tinga tusi osasi olla aivan yhtä itsepäinen kuin hän itsekin, joten mitä luultavimmin Rikimaru tulisi jäädyttämään useammankin ruumiinosan ennen kuin saisi Izun puhumaan.
"Voinko olla jotenkin avuksi?" Tinga päätyi ehdottamaan hetken mielijohteesta. Kenties hän voisi läsnäolollaan edes hieman hillitä mestariaan, jotta tämä ei aiheuttaisi vangeille mitään turhan vakavia vammoja.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4122Viesti Cross »

Hetken kuulemaansa miettineen Tingan kysyessä epäilikö Rikimaru ettei Ryuu armahtaisi Ryoujinia ja lieventäisi tämän rangaistusta joksikin kuolemaa vähäisemmäksi, pääsi salamurhaajan naamion alta raskas huokaisu. Hän tiesi isäntänsä tekevän juuri niin kuin tämän tytär sanoi ja tiesi myös millaisia ongelmia se päätös tulisi aiheuttamaan, eivätkä ne tulisi luultavasti olemaan vähäiset. Oli kyllä totta että jonkinlainen lievempi rangaistus saattaisi riittää tyynnyttämään pahimman myllerryksen minkä lievä tuomio saisi aikaan, mutta kylän nykytilassa sekin saattaisi riittää isomman mellakan aikaansaamiseksi.
''Olet oikeassa... Ikäväkyllä...'' Pian näkyvistä katoavia vankeja ja eritoten näiden ympärillä olevaa vihaista väkijoukkoa katseleva Iga vastasi kuulostaen ehkä ensimmäistä kertaa ikinä väsyneeltä ja kyllästyneeltä, mitä yksikään tämän tunteva tuskin olisi voinut kuvitella pääsevänsä todistamaan. Totuus oli kuitenkin se ettei salamurhaaja ollut koskaan tottunut siihen tehtävään jonka Ryuu oli hänelle antanut, vaikka pyrkikin tekemään parhaansa sen suorittamiseksi. Häntä ei oltu koulutettu johtamaan ja hallitsemaan, vaan toimimaan herransa aseena. Hänen ymmärrystään ihmisistä ja näiden mielen liikkeistä ei ollut tarkoitettu mielipiteiden luomiseen ja niihin vaikuttamiseen, vaan saaliin heikkouksien lukemiseen. Hän paikkansa olisi kuulunut olla vaanimassa varjoissa, eikä tässä veneen keulassa keskustelemassa näistä asioista.
''Epäilen vain ettei se tule riittämään.'' Katseensa pois vangeista kääntävä salamurhaaja vastasi ja lähti astelemaan laivalta pois johtavaa laskusiltaa kohti, ajatellen että mitä pikemmin pääsisi aloittamaan kuulustelun sitä parempi. Ennen kuin mies kerkesi kuitenkaan ottaa paria askelta enempää Tinga päätti kysyä vielä voisiko olla jotenkin avuksi, mikä sai hänet pysähtymään hetkeksi paikalleen. Iga oli opettanut tälle melkein kaiken mitä tiesi ja osasi parhaansa mukaan, mutta oli olemassa vielä yksi asia mitä hän ei ollut vielä tälle opettanut. Jostain syystä hän ei ollut koskaan ottanut kunoichia mukaan kuulustellessan vankeja, tai edes antanut tämän harjoitella näillä muutenkaan. ''Linnoituksen tyrmät kahden tunnin kuluttua.'' Kuului lopulta lyhyt vastaus, ennen kuin salamurhaaja lähti jälleen liikkeelle ja otti suunnaksi juurikin nuo linnoituksen pahamaineiset tyrmät.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4123Viesti Southpaw »

Tinga pisti merkille mestarinsa kyllästyneen ja väsyneen äänensävyn ja käänsikin kasvojaan tämän suuntaan sekeästi huolestuneena. Hän itse ei muistanut että olisi kovinkaan monesti päässyt todistamaan tämänkaltaisia tunteen ilmaisuja mestriltaan. Ja päätellen siitä kuinka mies nyt päästi tuollaisen purkauksen ilmoille, oli tilanteen pakko olla vakavampi kuin mitä hän ensin oli arvannutkaan. Tinga tunsi pelon kouraisevan sisintään, miettiessään mihin tämän tehtävän epäonnistuminen vielä johtaisi. Hetken verran nainen harkitsi, että voisi tarjoutua auttamaan tilanteen selvittämisessä muutenkin kunhan isä palaisi kylään. Tämän ehdotuksen esittämisen Tinga päätti kuitenkin jättää myöhemmäksi, sillä mestarin huokauksen vuoksi hänestä tuntui ettei halunnut jatkaa tästä aiheesta enempää.
Kunoichin helpotukseksi mestari kuitenkin suostui siihen, että hän auttaisi vankien kuulustelussa, vaikka hetken vaikutti melkein siltä kuin Rikimaru olisi epäröinyt suostuako vai ei. Tinga ei tiennyt itsekään miksi ei ollut tullut olleeksi kuulusteluissa mukana aiemmin, mutta arveli että luultavasti joko äiti tai isä oli kieltänyt sen jostain syystä. Kenties nämä olivat pelänneet hänen kasvavan kieroon mikäli pääsisi todistamaan kiduttamista liian nuorena tai muuta vastaavaa.
"Hyvä on, nähdään tyrmissä", Tinga vastasi mestarinsa sanoihin tämän lähtiessä poistumaan laivasta. Tinga itse päätti mennä käymään vielä kannen alla katsoassa miten Ryoujin voi. Vaikka he olivatkin viettäneet suuren osan elämästään erossa toisistaan Ryoujinin harjoitusmatkojen vuoksi, ei Tinga voinut mitään sille, että oli huolissaan pikkuveljestään aivan kuten pienenäkin.

Paria tuntia myöhemmin kunoichin palattua linnakkeelle, tämä oli vain nopeasti käynyt Yurei-shin tiloissa, pyytäen Inochia välittämään tehtävällä mukana olleille viestin, että halusi raportit tehtävän kulusta niin pian kuin suinkin. Määrättyään lisäksi Erinan ja Taikin selvittämään saattaisiko tehtävällä kadonnut Hebira olla vielä jossain elossa, Tinga lähti laskeutumaan linnakkeen ylemmistä kerroksista tyrmiin. Rikimarun chakra tuntui olevan jo paikalla, joten päästessään linnakkeen pohjakerrokseen, kunoichi lähti kulkemaan mestarinsa chakraa kohti ja saikin tämän lopulta yhdellä käytävistä kiinni, miehen ollessa ilmeisesti juuri menossa jonkun vangin luokse.
"No niin... mistä aloitamme?" Tinga kysyi päästessään viimein puhe-etäisyydelle. Sillä hetkellä tyrmissä oli hiljaista, mutta sensorinsa varassa Tinga saattoi kuitenkin havaita useita selleihinsä teljettyjä vankeja, joista osa oli ollut täällä jo pitemmän aikaa ja osa taas oli uudempia, kuten juurikin tänään tuondut vangit. Yhteistä kaikille näille chakroille kuitenkin oli, että hän saattoi erottaa kaikissa niissä pelkoa ja epätoivoa. Tyrmä selkeästi oli kurja paikka, kenties jopa pahempi kuin kylän erillinen vankilarakennus hieman kauempana linnakkeesta. Sikäli kuin Tinga tiesi, linnakkeen tyrmissä säilytettiin vain tärkeimpiä kuulusteltavia sekä niitä jotka syystä tai toisesta tahdottiin eristää muista kokonaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4125Viesti Cross »

Tingan saapuessa Hebigakuren kylää varjostavan linnnoituksen alla olevaan kallioon louhittujen kellarikerrosten alimmilla tasoilla oleviin vankityrmiin, istui Rikimaru siellä jo odottamassa tätä. Heidän erottuaan hän oli suunnannut melkein heti tänne valmistelemaan tulevaa ja tehdäkseen viimeiset tärkeät tarkastukset ennen kuulustelun aloittamista, kuten muunmuassa kerrannut kaiken mitä he tiesivät kustakin vangista. Kusanagista ja Fuumista oli löytynyt kylän entisinä jäseninä paljonkin tietoa, toisin kun vaaleahiuksisesta naisesta. Se oli vain vahvistanut salamurhaajan epäilyksiä siitä että tämä olisi melko merkityksetön henkilö, minkätakia tämä sopi hyvin ensimäiseksi henkilöksi kuulustella. Tästä ei ei ehkä saisi paljoakaan irti, mutta vähänkin antaisi pohjaa sille mihin suuntaan edetä miekkamieskaksikon kanssa. Mikäparasta tämän kanssa hänen ei tarvitsisi välittää menisikö liian pitkälle, kuten Fuumin kanssa pitäisi tehdä. Toisin kuin kunoichi tämä oli kuitenkin yhden yakuzaperheistä johtaja ja siksi arvokas vanki, jota kuulusteltaessa se olisi pidettävä jatkuvasti mielessä.
Raskaaseen rautaoveen edessä istuva Iga valpastui mietteistään heti tutut vaimeat askeleet kuullessaan ja kohottautui seisomaan, tervehtien tulijaa hieman kumartaen. Mies saattoi olla Jinain opettaja, mutta siitä huolimatta tämä oli hänen herransa tytär ja siksi aina hänen yläpuolellaan arvojärjästyksessä. ''Ensimmäisenä kuulustelemme nuorta naista jonka yksi kylämme jäsenistä sai vangiksi. Meillä ei ole juurikaan tietoja hänestä, mutta vaikuttaa siltä että hän on enintään keskitason jäsen yakuzassa ja toimi taisteluiden aikana yhtenä vastustajiemme ryhmänjohtajista. Luultavasti entinen shinobi Kirigakuresta, tai omaa ainakin siellä esiintyvän verilinjan ja oppinut joltakulta hyödyntämään sitä.'' Suoraksi kohottautuva salamurhaaja vastasi naisen kysymykseen, jakaen sen vähän mitä tiesi heidän kuulusteltavastaan.
''Kun astumme sisään pyytäisin teitä pysymään mahdollisimman hiljaa ja vain seuraamaan tilannetta.'' Rikimaru lisäsi laskiessaan kätensä Suirenin vankisellinä toimivan huoneen ensimmäisen oven kahvalle, jonka takana olisi pieni väli huone ja sen jälkeen vasta varsinainen selli. Nämä kidutusta ja kuulustelua varten rakennetut sellit oli tarkoituksella rakennettu näin, jotta ne pysyisivät aina pilkkopimeinä. Samalle ne olivat myös täysin äänieristettyjä ja viileitä, jotta siellä kattoon kiinnitetyistä kahleista hädintuskin lattiaan yltäen roikkuva vanki kokisi olonsa mahdollisimman eristetyksi. Myöskään nukkumisesta näissä selleissä ei tulisi mitään, mistä huolen piti vaikean ja pitemmän päälle kivuliaan asennon lisäksi myös tasaisella tahdilla katosta tippuva jääkylmä suolavesi. Ajankanssa jokainen pisara alkaisi tuntua tikarin iskulta, samalla kun suolavesi syövyttäisi vangin ihon rikki ja alkaisi polttaa kuin happo.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4126Viesti Southpaw »

Rikimarun kumartaessa, Tinga tiedosti vaistomaisesti viittaavansa kädellään Rikimarulle, ettei tuohon ollut tarvetta, kuten oli monesti tehnyt ennenkin mestarin kumartaessa hänelle. Vaikka hän isänsä tyttärenä oli epäilemättä arvojärjestyksessä korkealla, nainen ajatteli silti Rikimarun kokeneempana itseään ylempiarvoiseksi. Kun mestari sitten alkoi kertoa hänelle ensimmäisestä kuulusteltavasta, Tinga painoi tiedot mieleensä, arvellen kuulemansa pohjalta, että tämä vangittu nainen oli luultavasti joko Hyouton taikka Futton verinlinjan omaava, sillä hänen vähäisen tietonsa mukaan kyseiset verilinjat olivat parhaiten edustettuna juuri Kirigakuressa. Myös Kaguya klaanin jäsen saattoi olla yksi mahdollisuus, mutta luiden hallinnan ollessa kuitenkin kahta edellä mainittua selkeästi harvinaisempi kyky, ei Tinga pitänyt sitä kovinkaan todennäköisenä. Kun Rikimaru vielä lopuksi ohjeisti häntä pysymään hiljaa ja seuraamaan tilannetta, Tinga tiedosti heti, että hänen haluttiin pistävän merkille millaisia kuulustelutaktiikoita mestari käytti. Jälkeenpäin Rikimru mitä luultavimmin tulisi kysymään mitä huomioita hän oli tehnyt ja miten hän voisi muokata näitä taktiikoita omiin kykyihinsä sopivammiksi. Jo nyt oli varsin selvää, että hän ei voisi jäädyttää kuulusteltavia samalla tavoin kuin Rikimaru, mutta sen sijaan hän kykenisi käyttämään tulichakraansa palovammojen tuottamiseen.
"Hyvä on. Teen parhaani mestari", Tinga lupasi. Vaikka hän yleensä kykenikin olemaan hiljaa käskettäessä, jäisi nähtäväksi onnistuisiko se tällä kertaa vai tulisiko hänkin epähuomiossa esittäneeksi kysymyksiä vangille.
Lopulta mestarin kuitenkin avatessa oven pieneen välitilaan, josta johti toinen ovi varsinaiseen selliin, Tinga kuitenkin äkisti toisen oven auetessa tarttui mestariaan olkapäästä ja veti tätä kevyesti taaksepäin, sillä seurauksella, että Rikimaru välttyi saamasta vangin antamaa potkua kasvoihinsa.

Vartijoiden kiinnitettyä hänet kahleisiin, Suiren ei tiennyt kuinka pitkäksi aikaa hänet oli jätetty selliin odottamaan. Oven kuitenkin sulkeuduttua ja pimeyden laskeuduttua huoneeseen, Suiren ei ollut kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Paksulla kahleella ylöspäin sidotuilla käsillään, hänen oli onnistunut tarttua kahleisiin niin, että oli onnistunut vetämään itsensä katonrajaan, kuin olisi kiivennyt köyttä pitkin ylöspäin. Roikuttuaan lopulta aikansa katonrajassa ja tunnusteltuaan toisella kädellään ketjun kiinnitystä pimeässä, Suiren oli tullut kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, että hänen voimillaan olisi mahdotonta irrottaa kiinnikkeitä ja päästä irti. Maistamalla katosta tippuvaa vettä, kunoichi oli kuitenkin ehtinyt tajuta sen suolavedeksi ja olikin varmuuden vuoksi kohottautunut säännöllisin väliajoin kiinnikkeiden luokse voitelemaan ne suolavedellä, siinä toivossa että kenties ajan myötä ruuvit kuluisivat puhki. Vaikka hän itse ei pääsisikään vapauteen tällä keinolla, hän saattaisi silti antaa mahdollisuuden sellin seuraavalle asukkaalle, kuka ikinä se sitten hänen jälkeensä olisikin. Kuullessaan kuitenkin lopulta sellinsä ulkopuolelta askelia Suiren päätti yrittää toisenlaista taktiikkaa. Tarttuen jälleen katosta roikkuvaan ketjuun, Suiren nosti jalkansa ylös maasta ja alkoi keinuttaa itseään edestakaisin. Kun ovi lopulta aukesi ja päästi heikkoa valoa sisälle selliin, Suiren heilautti itsensä eteenpäin ja yritti tainnuttaa tulijan potkaisemalla tätä kasvoihin, ajatellen vain että voisi kenties jotenkin saada kahleiden avaimet ja päästä omin neuvoin pakoon. Hänen epäonnekseen tulijoita oli kuitenkin kaksi ja toinen näistä, nuori nainen veti ensimmäisen tulijan hieman taaksepäin, niin että hänen jalkansa heilahti reilusti Rikimarun kasvojen ohitse, ennen kuin hän keinahti ketjun varassa takaisin taaksepäin. Tietäen, että toista kertaa olisi luultavasti turha yrittää, Suiren kurotti varpaillaan maahan ja onnistui lopulta pysäyttämään keinumisen, niin että roikkui taas aloillaan huoneen keskellä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4127Viesti Cross »

Rikimarun sulkiessa raskaan panssarioven heidän perässään ja valon kokonaan pois huoneesta sulkevan liukuoven ei hänellä ollut Tingan tavoin aavistusta siitä mitä sen takana oli odottamassa, sillä tuo samainen ovi oli myös äänieristetty, eikä enes hänen tarkat korvansa olleet kuulleet sen läpi. Mies oli luottanut siihen että vangin huoneeseen toimittaneet alaiset olivat kiinnittäneet tämän kunnolla paikalleen, sen sijaan että olisivat vain jättäneet tämän roikkumaan sinne ja odottamaan kuulustelun alkua. Kiitos takanaan olleen Jinain salamurhaaja ei kuitenkaan saanut potkua leukaansa, vaan tunsi kahleistaan huolimatta vastaan panemaan kykenevän kunoichin jalan heilahtavan aivan kasvojensa edestä.
Toisin kuin moni muu Iga ei kuitenkaan hermostunut moisesta, vaan terästi aistinsa ja astui rauhallisesti sisälle huoneeseen. Hän aikoi kyllä myöhemmin selvittää ketkä vangin olivat tänne toimittaneet ja rangaista näitä ankarasti huolimattomuudestaan, mutta se saisi odottaa myöhempään. Nyt hän keskittyi potkuyrityksensä jäljiltä kaheissaan keinuvaan naiseen, huolehtien ensisijaisesti tämän kunnollisesta kahlitsemisesta. Sanaakaan sanomatta hän kurotti välitilassa olevaan pikku paneliin ja painoi siellä olevaa nappia, mikä sai Nemurin käsiin kiinnitetyt kahleet kiristymään ja alkamaan erkanemaan toisistaan. Pian naisen kädet olivat leveässä y asennossa ja tämä joutui seisomaan varpaillaan, jos ei halunnut yrittää kannatella itseään käsissään.
Tämän tehtyään ja annettuaan Tingan astua myös selliin Rikimaru veti äänen ja valon pois sulkevan oven kiinni, antaen täyden pimeyden laskeutua huoneeseen. Pian ainoat äänet joita pienessä tilassa kuului olivat kahden kunoichin hengitys ja toisen näistä päälle tippuvan kylmän suolaveden pisaroiden hajoaminen, joka peitti alleen ne pienet äänet joita lähti aivan vangin eteen astelevan Igan liikkeistä. Igalla ei ollut mitään kiirettä ja aijemminkin hyväksi toteamansa taktiikan mukaan hän antoi vangin tottua jälleen pimeyteen, roikkuen kahleissaan keskittyen oman asentonsa säilyttämiseen. Lopulta hän kuitenkin puhalsi kylmää ilmaa vasten edessään olevan naisen kasvoja, vain alleviivatakseen sitä kuinka lähelle tätä oli hivuttautunut tämän huomaamatta ja häiritäkseen tämän keskittymistä.
Ymmärtäen kuitenkin tämän vangin olevan itsepäinen taistelia Rikimaru varoi saamasta jotain epätoivoista isku yritystä ja vetääntyi äänettömästi hieman kauvemmas naisesta, lähtien astelemaan hitaasti tätä ympäri. ''Kuka olet ja ketä palvelet?'' Hän lopulta kysyi pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, kuiskaten sanat vaimealla äänellä aivan Suirenin korvanjuuresta. Huolimatta siitä että sanat oli kuiskattu vaimeasti kuulostivat ne äänieristetyssä huoneessa voimakkailta kuin ukkosen jyrähdys, ollen samaan aikaan ystävällisen kohteliata ja kuitenkin vaativan uhkaavia, tehden selväksi ettei väärän vastauksen antaminen ollut kovinkaan viisasta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4128Viesti Southpaw »

Pelastettuaan mestarinsa potkulta, Tinga astui tämän perässä selliin ja vetäytyi sitten huoneen seinustalle seuraamaan kuinka Rikimaru ensiksi kiristi vangin kahleita, ennen kuin sulki myös sellin välioven, sulkien heidät äänieristettyyn selliin. Hän itse ei nähnyt kuinka pimeys laskeutui huoneeseen, sillä elihän hän itse pimeydessä jatkuvati sokeutensa vuoksi. Sen sijaan sellissä kuuluvat äänet muuttuivat ja Tinga tiedosti heti, että tässä tilassa äänet tuntuivat kuulostavan kovemmilta kuin mitä normaalisti. Kun Rikimaru lopulta jonkin aikaa kestävän hiljaisuuden jälkeen puhui, jopa Tinga oli vähällä säpsähtää äänen voimakkuutta. Saattoi vain kuvitella kuinka ahdistava tilanne mahtoi olla kahleissa roikkuvalle kunoichille.

Suirenin huulilta karkasi tuskallinen ähkäsiy kahleiden lähtiessä vetämään hänen käsiään erilleen, kunnes hän joutui seisomaan varpaillaan, niin ettei olisi jäänyt roikkumaan täysin käsiensä varaan. Jos kädet olisivat osoittaneet suoraan ylöspäin kuten äsken, olisi selli voinut olla edes jotenkuten siedettävä, mutta jos hänet jätettäisiin tähän asentoon ei olisi toivoakaan siitä että kahleissa voisi hankkia minkäänlaista lepoa. Kun seuraavaksi hänen potkultaan välttynyt mies sulki selliin johtavan välioven perässään ja päästi pimeyden jälleen laskeutumaan, Suiren ei tiennyt lainkaan mitä odottaa. Pimeyden keskeltä hän kuuli vain toisen kunoichin vaimean hengityksen ja keskittyi siihen kunnes tunsi yhtäkkiä kylmän henkäyksen kasvoillaan. Vaistomaisesti Suiren koetti perääntyä, mutta kahleet eivät kuitenkaan antaneet myöten ja vaikka olisivatkin, ei perääntyminen varpaisillaan seisten ollut mitään helppoa. Kun lopulta kuulustelusta ilmeisesti vastaava mies puhui, Suiren säpsähti havaittavasti. Ääni tuntui tulevan hänen taakansa, mutta missä välissä mies oli siirtynyt sinne? Hän ei ollut äskeisen jäisen henkäyksen jälkeen kuullut mitään mikä olisi ilmaissut miehen liikkuneen hänen edestään pois.
Mitä tuli Rikimarun esittämään kysymykseen, Suiren oli hetken hiljaa, miettien pitäisikö kieltäytyä kertomasta mitään vai olisiko syytä todella puhua, kuten vativalta kuulostava ääni tuntui rivien välissä sanovan. Tärkeiden tietojen paljastaminen ei olisi perheen kannalta tietäenkään hyväksi, mutta jos hän tahtoi selvitä hengissä, kenties olisi ihan paikallaan vastata edes tähän ensimmäiseen kysymykseen? Lopulta Suiren huokaisi raskaasti ja laski kasvonsa alaspäin.
"Nemuri Suiren... de la Rosa perheestä. Johtajan pojan rakastaja ja todennäköisesti perheen tuleva rouva", Suiren esitteli lopulta itsensä. Jos tilanne etenisi kuten hän toivoi, kuulustelija laittaisi tälle tiedolle sen verran arvoa, että tajuaisi pitää hänet hengissä, sillä hänen tappamisensa voisi hyvinkin tuhota neuvottelumahdollisuudet de la Rosa perheen suuntaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4134Viesti Cross »

Esitettyään kysymyksensä vangin henkilöllisyydestä Rikimaru pysähtyi paikalleen, sulkien pimeydestä huolimatta silmänsä vanhasta tottumuksesta ja keskittyi kuuntelemaan. Terävöittäen aistinsa äärimmilleen hän keskittyi pienimpiinkin kuulemiinsa ääniin, kuullen hetkenkuluttua jo naisen sydämmen sykkeen kuin rummun paukkeen korvissaan. Syke oli hieman koholla mikä johtui varmasti tilanteen aiheuttamasta tressistä ja vaikean asennon pitämisen rasituksesta, mutta ei silti kuitenkaan vielä huolestuttavasti. Ääneen keskittyen mies kuunteli kunoichin vastauksen ja painoi kuulemansa mieleen, keskittyen kuitenkin ennenkaikkea tämän sydämmen sykkeeseen. Siinä ei kuitenkaan tapahtunut pienintäkään rytmimuutosta, kuten ei myöskään tämän äänessä muutenkaan ja siitä pystyi päättelemään tämän puhuvan luultavasti totta.
Iga ei ollut uskonut alunperinkään että Suiren valehtelisi tuohon kysymykseen, mutta tiesi että ennemmin tai myöhemmin tulisi kuulemaan valheen. Toinen yhtä varma asia oli se että jossain vaiheessa tämä yrittäisi kieltäytyä puhumasta, mutta aivan yhtä varmasti kuin jäisi kiinni valheesta, murtuisi tämä lopulta ja kertoisi mitä ikinä tältä haluttiinkaan kuulla. Antaen jälleen hiljaisuuden laskeutua huoneeseen salamurhaaja liikkui äänettömästi sen toiselle laidalle, harkiten samalla mitä kysyisi seuraavaksi ja muistellen mitä tiesi tuosta de la Rosa perheestä.
Yakuza ei ollut moniin vuosiin kuulunut enää Rikimarun vaikutus piiriin, joten kesti heten ennen kuin hän sai päähänsä mitä nimi oli tuttu ja kykeni asettamaan tämän jonnekkin pän karttaa. Tieto sai hänet entistä mietteliäämmäksi, sillä kyse oli kuitenkin melko vaikutusvaltaisesta perheestä, vaikkakin Hebigakuren kannalta melko syrjässä olevasta. Se oli kuitenkin esiintynyt joissain Ryoujinin kylään lähettämissä raporteissa, jossa oli suositeltu pienen osaston lähettämistä sen merkittävimmän kilpailijan Kyo-kain avuksi. Operaatio oli epäonnistunut, sillä ryhmä oli saapunut ainakin mukana olleen Tingan alaisen mukaan myöhässä paikalle ja joutunut perääntymään nopeasti kilpailijansa tuhonneen de la Rosan joukkojen tieltä.
''Kauanko olet kuulunut perheeseen?'' Iga lopulta kysyi erittäin vaimealla äänellä, joka ei tälläkertaa jylissyt huoneessa ukkosen lailla, vaan kuulosti ennemminkin aivannormaalilta puheelta. Sanoissa oli kuitenkin aijempaan tapaan sama vaativa ja uhkaava sävy, joihin Nemurin esittelyllä ei ollut tuntunut olevan vaikutusta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4137Viesti Southpaw »

Suiren oli puoliksi odottanut kuulustelijansa epäilevän hänen kertomansa todenperäisyyttä, sillä koinkaan moni perhe tuskin olisi laittanut hänen asemassaan olevaa naista johtamaan joukkojaan. Yllättäen mies ei kuitenkaan kommentoinut hänen puheitaan sanallakaan vaan mietti kuulemaansa hetken ennen kuin jatkoi seuraavaan kysymykseen. Kuullessaan Rikimarun haluavan tietää kuinka kauan hän oli kuulunut perheeseen, oli Suirenin vuoro pitää hetken mietteliäs hiljaisuus ennen kuin avasi lopulta suunsa. Hän ei tiennyt mitä mies tuolla tiedolla teki, mutta arveli että tämä kai toivoi vastauksen vahvistavan hänen aiempaa vastaustaan. Usein perheen jäsenenä kuitenkin oltiin oltu pitempää ennen kuin edettiin näinkin korkealle sen arvojärjestyksessä. Sen vuoksi Suiren hetken harkitsikin pitäisikö valehdella sillä oikea vastaus kysymykseen herättäisi varmasti epäilyksiä.
"Pari kuukautta", Suiren lopulta vastasi totuudenmukaisesti, silläkin uhalla että kuulustelija alkaisi kysellä miten hän oli kohonnut arvossa niin lyhyessä ajassa niin nopeasti. Siitä ei toivottavasti tarvitsisi kuitenkaan huolehtia liikoja. Hänellä oli hyvä peitetarina siitä kuinka oli jättänyt kylänsä voidakseen olla yhdessä Julion kanssa, joten hän kertoisi saman tarinan kuin Akkillekin. Mitä vain kunhan saisi pidettyä salassa sen että oli todellisuudessa littynyt perheeseen Mizukagen määräyksestä, jotta Kirigakure voisi hyötyä alamaailman toiminnasta siinä missä Hebigakurekin.

Sillä välin sivussa kuunteleva Tinga oli asettunut nojaamaan takanaan olevaa seinää vasten. Siinä missä Rikimaru kuulosteli Suirenin sydämenlyöntejä ja hengitysrytmiä, Tinga puolestaan keskittyi aistimaan naisen chakraa, mistä saattoi tuntea mikäli tämä valehtelisi. Hän oli ehtinyt pistää merkille jo sen, että vangin chakra tuntui etäisesti samalta kuin Hebiralla, joten sen perusteella tämä luultavasti oli happoverilinjan käyttäjä. Ei ihme, että tämä oli otettu osaksi de la Rosa perhettä, sillä shinobin kykyjä omaavat taistelijat ylipäätään tuntuivat olevan haluttuja jäseniä sikäli kuin Tinga oli mitään oppinut sinä aikana jonka oli ollut Akkin mukana. Saattoi siis vain kuvitella millaisena lottovoittona pidettiin jäsentä jolla oli vieläpä voimakas verilinja käytössään.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Satama”