Vangin kuulustelua (rope)

Hebigakuren satama, sijaitsee saaren pohjoisrannikolla. Siellä tapaavat niin tavalliset kalastajat kuin muut merenkävijät.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4139Viesti Cross »

Suirenin ääneen ja tämän sydämmenlyönteihin keskittynyt Rikimaru ei ollut kovinkaan vakuuttunut vangin hyödyllisyydestä kuullessaan tämän oleen yakuzan jäsen vain muutamia kuukausia, vaikka olikin kieltämättä päässyt sinä aikana melko vakuuttavalta kuulostavaan asemaan. Johtajan pojan sängyn kautta asemaan pääseminen ei kuitenkaan tarkoittanut että tämä olisi tiennyt jotain ja oli vähintäänkin kyseenalaista olisivatko de la Rosat valmiita uhraamaan jotain tämän takia, varsinkin kun olivat ylipäätään päästäneet tämän taistelukentälle. Oli tietenkin mahdollista että tämä oli kykenevämpi taistelia kuin miltä vaikutti ja päässyt asemaansa todellisten kykyjensä ansiosta, eikä vain viihdyttämällä perheen seuraavaa johtajaa.
''Miten päädyit yakuzan jäseneksi?'' Ääni pimeyden keskeltä kysyi lyhyen ajan jälkeen, salamurhaajan päätettyä haluavansa tietää hieman enemmän siitä kuka tämä nainen todella oli. Jokin tässä ei vain hänenmielestään tuntunut asettuvan paikalleen, vaikka kyseessä olikin vain vuosien kokemuksen aiheuttama aavistus.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4140Viesti Southpaw »

Seuraavan kysymyksen kuullessaan, Suiren tiesi mitä vastata, mutta piti kuitenkin jälleen hetken hiljaisuuden kuin epäröiden kuinka paljon olisi valmis kertomaan. Lopulta kunoichi alkoi kertoa lyhyesti peitetarinaansa, jota oli tähän asti onnistuneesti käyttänyt aina kun hänen liittymisensä yakuzaan oli tullut jossain puheeksi.
"Tapasin Julion, siis johtajan pojan, eräällä tehtävällä ollessani vielä Kirigakuren palveluksessa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja kun myöhemmin olin tehtäväni jälkeen palannut jo kylään, sain kuulla Uuden yakuzan tuhosta. Yritin vaivihkaa selvittää oliko Julio kunnossa, mutta tiimitoverini sai tietää asiasta ja minua alettiin pitää petturina. Niinpä jätin kylän ja lähdin Julion luokse. Kun löysin hänet sain luvan liittyä perheen jäseneksi", Suiren kertoi lyhyesti siitä kuinka oli liittynyt perheeseen. Hän oli kertonut tarinansa sen verran usealle, että uskoi pystyvänsä kertomaan sen tarpeeksi vakuuttavasti. Naisella ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, että sekä hänen sydämenlyöntejää, että chakraansa tarkkailtiin. Tietämättömänä siitä, että hänen valehtelunsa oli luultavasti jo huomattu, Suiren jäi odottamaan seuraavaa kysymystä.

Sivummalla seisova Tinga puolestaan tarkkaili tiiviisti naisen chakraa. Tämän alkaessa kertoa tarinaansa, hän havaitsi kuitenkin hyvin pienen muutoksen naisen chakrassa, mikä viittasi siihen, että tämä valehteli tai salasi jotakin. Kiinnostuneena Tinga suuntasi huomionsa kuulusteltavasta Rikimaruun, uteliaana tietämään miten mestari ryhtyisi painostamaan vankia totuuden ulos puristamiseksi. Alkaisiko tämä samantien käyttämään jäätekniikoitaan vai pyrkisikö ensin vain puhumalla antamaan mahdollisuuden totuuden kertomiseen?
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4141Viesti Cross »

Jos kuulustelija olisi ollut kuka hyväänsä muu kuin Rikimaru olisi Suiren voinut onnistua huijaamaan tätä huolella kerrotulla tarinalla, joka oli sopiva sekoitus totta ja valhetta. Tämän äänestä ei ollut havaittavissa pienintäkään vihjettä epärehellisyydestä, mutta pieni muutos naisen sykkeessä ei kuitenkaan jäänyt tarkkakorvaiselta mieheltä huomaamatta. Hänen jäänsiniset silmänsä aukesivat hitaasti ja kapenivat ohuviksi viiruiksi, salamurhaajan katsoessa pimeyteen, missä tiesi vangin kamppailevan pysyäkseen pystyssä. Salamurhaaja oli yhtä sokea kuin muutkin tässä pimeydessä, mutta silti hän kykeni kuvittelemaan mielessään kahleissa olevan kunoichin ja oli melkein varma että tämän kasvoilla oli itsevarma ilme.
Toisin kuin useimmat kuulusteliat ja luultavasti sivulla tapahtumia seuraava Jinai odotti ei Iga aikonut paljastaa vielä Nemurin jääneen kiinni valheesta, vaan aikoi jatkaa aivan kuten ei olisi huomannut mitään. Hän oli toiminut näin ennenkin ja antanut kuulusteltavan vaipua jonkinlaiseen turvallisuuden tunteeseen, tämän luullessa valheidensa menevän huomaamattomasti läpi. Noudattaen nuoruudessaan omalta mestariltaan oppimaa taktiikkaa odottaa oikeaa aikaa iskeä salamurhaaja punnitsi hetken aikaa seuraavaa siirtoaan, harkiten tarkkaan missä uskoi kunoichin valehdelleen ja mitä oli valmis uskomaan tämän kertomasta.
Tämän suhde yakuzaperheen johtajan poikaan oli aivan mahdolinen ja uskottava, kuten se että he olivat tavanneet jonkin naisen tehtävän aikana. Sensijaan se että kirigakurelainen shinobi olisi hylännyt kylänsä jonkun ulkopuolisen takia vaikutti tarinan heikoimmalta kohdalta, siitäkin huolimatta että moni asia oli varmasti muuttunut hänen lähtönsä jälkeen. Vielä oudommalta vaikutti ettei tätä olisi etsitty ja elminoitu koko yakuzaperheen kanssa, kuten ainakin ennen olisi toimittu. Niin suoraviivaista toimintaa ei ehkä enää nykyisin hyväksyttäisi, mutta karkuruus ja petturuus oli varmasti jotain mitä ei myöskään vielä tänäpäivänäkään hyväksyttäisi. Rikimaru oli varma että tavalla tai toisella Suirenista ja de la Rosist olisi tavalla tai toisella tehty esimerkki, jottei kukaan muu erehtyisi yrittämään samaa.
''Kuka sinulle kertoi uudesta yakuzasta?'' Lähemmäs kalittua naista siirtynyt mies kysyi, lähestulkoon kuiskaten tämän korvaan ja keskittyen jälleen silmät suljettuna seuraamaan tämän reagtiota kysymykseen. Kysymys oli sinäänsä loginen ettei ihan jokainen keskiverto shinobi varmasti kirissä tai missään muuallakaan ollut varmasti tarkkaan perillä yakuzan kaltaisesta organisaatiosta, saati välittänyt kiinnittää huomiota sen sisäisiin kiistoihin. Samalla siinä oli myös pieni ansa mukana, mikä saattaisi pakottaa Suirenin kertomaan enemmän kuin osasi arvatakkaan useita mahdollisia eri teorioita päässään pyörittelevälle kuulustelialle.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4146Viesti Southpaw »

Hänen vastauksensa tuntui menevän täydestä, sillä mitään ei tapahtunut. Nainen tunsi hetken ajan helpotusta, kunnes yhtäkkiä Rikimaru päätti ryhtyä kysymään yksityiskohtia tarinasta. Vaikka Suiren tiesikin, että kyseessä oli ihan rutiinitoimenpide tarinan todenperäisyyden tarkistamiseksi, tunsi hän hetken ajaksi jännittyvänsä. Hänen olisi oltava nyt tarkkana yksityiskohtien kanssa, sillä todennäköisesti kuulustelija vain seuraavaksi jatkaisi kysymyksiään ja esittäisi myöhemmin samoja kysymyksiä hieman eri muodossa, tarkistaakseen, ettei hän puhuisi itseään pussiin.
"En ole ihan varma kuka se oli. Kuulin siitä vain ohimennen kun olin viettämässä iltaa ja kaksi siviilimiestä puhui siitä baarissa. Olin utelias ja pysähdyin kuuntelemaan ja sitten huolestuin rakkaastani", Suiren päätti vastata tähän kysymykseen. Olisi ollut turhan riskialtista sanoa jonkun tutun jouninin nimi, sillä näillä oli sen verran järkeä etteivät jutelleet tehtävistä julkisesti missä kuka tahansa utelias saattaisi kuunnella ja mahdollisesti välittää kuulemiaan tietoja eteenpäin. Niinpä oli parasta antaa kuulustelijan uskoa, että kyseessä oli ollut vain kaksi siviiliä, joilla syystä tai toisesta oli ollut yhteyksiä alamaailman suuntaan.

Sivummalla seisovan Tingan yllätykseksi, Rikimaru ei vielä tehnyt elettäkään paljastaakseen että vanki oli jäänyt kiinni valehtelusta. Hän kuitenkin havaitsi, että vastaus myös seuraavaan kysymykseen oli täysin valetta, joten luultavasti olisi vain ajan kysymys, että mestari päättäisi ilmaista havaintonsa myös vangille ja ryhtyä vaatimaan totuutta kuultavakseen. Ja mitä enemmän vanki valehtelisi, sen pahempaan pulaan tämä otdennäköisesti päätyisi kunhan Rikimaru päättäisi ryhtyä toimimaan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4152Viesti Cross »

Rikimarun ei olisi tarvinnut tarkkailla edes Suirenin sydämmen rytmiä tietääkseen tämän valehtelevan kertoessaan saaneensa tietää yakuzan perheiden välillä syttyneestä sodasta kahdelta satunnaiselta mieheltä, joiden keskustelun tämä oli muka sattunut vain kuulemaan. Oli vaikea uskoa että edes tämä itse uskoi moisen selityksen menevän läpi, sen sijaan että olisi puhunut edes muunneltua totuutta ja se jos mikä sai salamurhaajan mielenkiinnon heräämään. Hänen mielensä kävi nopealla tahdilla läpi erillaisia mahdollisia selityksiä vangin käytökselle, jonka olisi ollut varmasti huomattavasti järkevämpää kertoa edes osa totuudesta tässä tilanteessa.
Igasta oli selvää että tämä pyrki suojelemaan jotakuta, jolta oli tietonsa saanut ja joka luultavasti oli auttanut tätä pakenemaan Kirigakuresta. Kysymys kuuluikin kuka tuo henkilö oli ja miksi Nemuri oli valmis suojelemaan tätä näin ahkerasti, silläkin uhalla että ymmärsi varmasti joutuvansa kärsimään jäädessään kiinni valehtelusta. Kaikein todennäköisen vastaus oli että kyseinen henkilö oli joku tämän perheenjäsenistä, tai läheisistä ystävistä, jotka olivat jostainsyystä päättäneet riskeerata itsensä tämän puolesta.
Rikimaru tiesi hyvin että sellaisesta henkilöstä voisi olla heille hyötyä tulevaisuudessa, sillä ylimääräiset silmät ja korvat muissa kylissä oli aina hyödyllisiä. Vielä parempi olisi jos tämä sattuisi olemaan joku merkittävä henkilö, jonka kautta he voisivat saada paljonkin hyödyllistä tietoa haltuunsa. Sen kaltainen toiminta vaati huomattavaa varovaisuutta, varsinkin jos Ryuu onnistuisi painostamaan Kirigakuren liittolaisekseen. Se tulisi tekemään tämän kaltaisesta vakoojasta entistäkin arvokkaamman, minkä takia salamurhaaja päätti kaivaa tuon henkilön nimen vielä esiin.
''Kuinka onnistuit karkaamaan kylästä ja karistamaan metsästäjät kannoiltasi?'' Kahleissaan roikuvan vangin taakse jälleen äänettömästi kiertänyt Rikimaru kysyi kuiskaten vaimeasti tämän korvaan, jatkaen kuulustelua aijemmin hahmottelemansa suunnitelman mukaan. Hänellä oli jo muutamia asioita mihin tulisi myöhemmin palaamaan ja pakottamaan naisen kertomaan mitä halusi tietää, mutta ennen sitä tämä saisi vastata vielä muutamaan muuhun kysymykseen.
Yksi niistä oli salamurhaajan mieltä vaivannut kysymys siitä miksi sodassa kilpailijoidensa kanssa jo valmiiksi ollut yakuza perhe oli ottanut tämän suojiinsa, ottaen sen riskin että saisi Kirigakuren kaltaisen ninjakylän metsästäjät kimppuunsa. Edes se että tämä ja perheen johtajan poika olivat silmiä myöten rakastuneita toisiinsa ja että perhe olisi tarvinnut vahvistusta riveihinsä ei vaikuttanut miehestä uskottavalta, sillä ainakin hänestä riski oli vaikuttanut yksinkertaisesti liian suurelta ottaa. Senpätakia Iga epäilikin että Nemurilla, tai tätä auttaneella henkilöllä oli jotain millä pitämään kylän metsästäjät loitolla ja samalla rauhoittaa de la Rosia.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4159Viesti Southpaw »

Rikimarun jatkaessa yksityiskohtien utelemista, Suiren alkoi aavistella, että hänen vastauksensa eivät tainneet tyydyttää kuulustelijaa. Vaikka se ei kuulunut Rikimarun äänestä mitenkään, jokin ennakkoaavistus kuitenkin tuntui kuiskivan hänen korvaansa, että nyt liikuttiin vaarallisilla vesillä ja todennäköisesti hänen vastauksensa tähän kysymykseen sinetöisi sen miten kuulustelija päättäisi hänen suhteensa toimia. Hetken harkinnan jälkeen Suiren päätti kertoa totuutta ja valhetta sekaisin.
"Äitini on yksi kylän anbuista. Minun oli myös tarkoitus liittyä kylän anbu yksikköön, joten ehdin ennen lähtöäni oppia kaikenlaista hyödyllistä heidän toimintatavoistaan", Suiren vastasi. Tässä vastauksessa ainoa tosiasia oli, että hänen äitinsä oli anbu, mutta siihen se sitten jäikin. Hän itse ei ollut tuntenut erityisemmin vetoa anbun uraa kohtaan vaikka verilinjansa vuoksi hänet epäilemättä olisi enemmän kuin mielellään otettu mukaan. Asiat kuitenkin olivat menneet kuten olivat ja nyt hän oli tässä vangittuna.
"Kenties tosiaan olisi pitänyt ruveta anbuksi niin olisin nyt jossain ihan muualla kuin täällä" Suiren ajatteli itsekseen, odottaessaan Rikimarun reaktiota hänen vastaukseensa. Rikimarun reaktion lisäksi häntä huoletti myös nainen, joka tähän asti oli seissyt vain hiljaa huoneen seinustalla ja seurannut edessään käytävää keskustelua. Nainen ei ollut esittänyt vielä minkäänlaisia välikommentteja, joten Suiren ei voinut olla miettimättä oliko tämän läsnäololla jokin tarkoitus. Ehkä miehen oli tarkoitus esittää kysymykset ja naisen tarkoitus kiduttaa mikäli hän jäisi valheistaan kiinni?

Myös sivummalla tilannetta seuraava Tinga alkoi Suirenin tapaan olla varma siitä, että Rikimaru olisi pain valmis paljastamaan myös vangille itselleen, että oli kyllä tietoinen tämän yrityksistä sumuttaa heitä. Mielessään nainen koetti kuitenkin Suirenin kertoman pohajlta päätellä millainen totuus loputla tulisi olemaan kun Rikimaru onnistuisi kiskomaan sen Suirenista irti. Kenties tämän äiti oli auttanut pitämään metsästäjät loitolla kylästä lähdön jälkeen? Se tuntui ainakin loogiselta oletukselta sillä hetkellä, sillä Suirenin puhuessa äidistään, Tinga ei havainnut naisen chakrasta mitään poikkeavaa. Tämän jälkeen tapahtui taas kuitenkin hyvin heikosti havaittava muutos, Suirenin väittäessä että oli itsekin ollut aikeissa liittyä kotikylänsä anbuihin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4172Viesti Cross »

Aivan kuten kuulustelua sivummalta seuraava Tinga myös Rikimaru huomasi Suirenin valehtelevan jälleen kerran, mikä ei juurikaan yllättänyt. Se ei myöskään herättänyyt hänen mielenkiintoaan samalla tavalla kuin se miten tämä yritti tehdä sen, sillä sen sijaan että olisi yrittänyt tekaista mitään tarinaa, päätti nainen jättää tarinan keksimisen kuulijoille itselleen. Vanki oli tuntunut puhuvan totta kertoessa äitinsä olevan kotikylänsä ANBU joukkojen jäsen, minkä olisi ilmeisesti pitänyt riittää vastaukseksi. Tämä tieto alkoi riittää kaikkea kuulemaansa mielessään läpikäyvälle Igalle, joka siirtyi ääntäkään päästämättä kahleissa roikkuvan kunoichin eteen.
Mies tunsi Nemurin hengityksen lämmön puolinaamion peittämillä kasvoillaan ja haistoi tästä lähtevän pistävän ummehtuneen hienhajun, astuen niin lähelle tätä että myös nainen kykeni varmasti vaistoamaan jonkun seisovan edessään. Heidän välillään ei ollut kuin muutamia senntejä salamurhaajan puhaltaessa kylmää ilmaa sisään hengittävää kunoichia kohti, joka tuntisi vain hetken myöhemmin henkensä salpautuvan ja keuhkojensa jäätyvän. Tila ei kestöisi kuin muutamia kymmeniä sekuntteja, mutta se oli hyvinkin usein osottautunut tehokkaaksi tavaksi alkaa murtaa kuulusteltava.
''Voit jatkaa valehtelua ja kiertelyä, mutta se mitä juuri koet tulee olemaan vain kevyttä esimakua mitä siitä tulee seuraamaan tästälähtien.'' Suirenia kurkusta kiinni tarttunu Rikimaru sanoi kovan armottomalla äänellä, estäen samalla naisen kaulaa puristavalla kädellään lämmintä ilmaa pääsemästä tämän keuhkoihin ja helpottamasta tämän oloa. Ote kesti siihen asti että naisen lihakset alkoivat väristä krampin oloiseti hapen loppuessa niistä, jolloin Iga irrotti nopeasti otteensa ja päästi naisen haukkomaan henkeään.
''Miksi liityit yakuzaan?'' Otteensa irrtottant ja askeleen verran taaksepäin astunut mies kysyi uudelleen, jääden odottamaan vastausta ja ollen melkein varma että saisi toistaa tuon äskeisen temppunsa vielä muutamaan kertaan, ennen kuin alkaisi kuulla enemmän totuuksia. Tavallaan hän jopa toivoi että Nemurin murtamiseen tarvittaisiin vielä enemmän, ei siksi että olisi jotenkin nauttinut tämän kiduttamisesta jotenkin. Jollain tapaa hän sen sijaan toivoi kirigakurelaisen shinobin osoittavan kovuutensa, ikään kuin olisi halunnut olla ylpeä heidän jakamastaan taustasta. Tajuttessaan tämän Iga tunsi olonsa oudolla tapaa arveluttavaksi, sillä hän ei normaalisti ajatellut tämänkaltaisia asioita tai edes välittänyt niistä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4177Viesti Southpaw »

Hiljaisuus laskeutui hetkeksi pimeään selliin, eikä Suiren voinut kuin odottaa mitä tapahtuisi. Pimeyden vuoksi hän ei lainkaan nähnyt missä Rikimaru oli, ennen kuin lopulta vaistosi miehen siirtyneen aivan lähelleen. Mielessään nainen alkoi aavistella pahaa ja hän tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn juuri kun jääkylmä henkäys osui hänen kasvoilleen ja sai hänen oman hengityksensä lopulta salpautumaan. Pistävän kylmä ilma sai Suirenin avaamaan suunsa haukkoakseen henkeä, mutta tämä kuitenkin estettiin kuulustelijan toimesta, sillä juuri kun nainen oli vetämäisillään lämminät ilmaa keuhkoihinsa kylmän ilman tilalle, Rikimaru tarttui hänen kurkkuunsa. Puristus kaulalla tuntui kestävän ikuisuuden ja Suiren oli varma, että jos olisi kyennyt näekmään jotain, olisi hän epäilemättä alkanut nähdä näkökenttänsä hämärtyvän samalla kun Rikimarun ääni paljasti, että tämä oli kyllä havainnut hänen kertomansa valheet. Lopulta lihasten alkaessa jo täristä rasituksesta ja hapen puutteesta, Rikimaru hellitti otteensa ja Suiren saattoi helpottuneena veää jälleen henkeä. Hän tiesi, että helpotuksen tunne tulisi varmasti jäämään hyvin lyhytaikaiseksi, mutta siitä huolimatta hengittäminen tuntui suorastaan taivaalliselta. Viimein miehen ääni kuului pimeyden keskeltä uudestaan, vaatien jälleen saada tietää miksi hän oli liittynyt yakuzaan. Vastauksen antamisen sijaan Suiren kuitenkin loi vihamielisen katseen pimeyteen. Hänellä ei ollut aikaa satuilla uutta uskottavaa peitetarinaa, joten vaikutti siltä, ettei hänen auttiais kuin kieltäytyä vastaamasta mikäli tahtoi pitää tietonsa itsellään.
"Ei kuulu sinulle", Suiren onnistui lopulta sähähtämään ja valmistautui kokemaan äskeisen tukehtumisen tunteen uudestaan.

Seinään nojaava Tinga puolestaan tarkkaili tilannetta edelleen äänettömästi, kuten Rikimaru oli häntä kehottanut. Sensorinsa varassa hän aisti mestarin ohjaavan chakraansa ja vaikka jäätävä ilma oli suunnattu kohti vankia, Tinga saattoi silti itsekin tuntea viileän ilmavirran ajelehtivan hänen suuntaansa. Tinga tajusi olevansa tyytyväinen, ettei ollut itse tuossa vangin tilalla, vaikka kuulustelu vaikuttikin vähemmän väkivaltaiselta mitä hän oli odottanut. Jotenkin hän oli olettanut asiaan kuuluvan enemmän hakkaamista ja viiltelyä ynnä muuta vastaavaa. Toisaalta vaikutti kuitenkin siltä, että Rikimaru oli vasta pääsemässä alkuun. Jäisi siis nähtäväksi mihin mestari turvautuisi seuraavaksi mikäli vanki ei murtuisi hapensaannin estämisestä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4193Viesti Cross »

Rikimaru ei ollut ollenkaan yllättynyt kuullessaan Suirenin itsepäisen vastauksen tälle esitettyyn kysymykseen, mikä tarkoitti että olisi aika siirtyä kovempiin otteisiin. Jostain kumman syystä hän tunsi pientä tyytyväisyyttä siitä että nainen oli kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä ja pakotti kuulustlijansa kaivamaan haluamansa tiedon itsestään, aivan kuten mies oli hetken aijemmin toivonutkin. Siitä huolimatta salamurhaaja ei tuntenut minkäänlaista intohimoa vangin kiduttamista tai tiedon kaivamista muilla keinoin tämän päästä kohtaan, vaan suhtautui siihen aivan kuten mihin muuhunkin arkipäiväiseen tehtäväänsä. Sillä että tämä oli kirigakurelainen ei olisi pitänyt olla mitään merkitystä hänelle, mutta siitä huolimatta outo tyytyväinen tunne tuntui kohdistuvan juuri tuohon seikkaan. Iga ei ollut kuitenkaan varma oliko kyse juuri siitä että hän oli tyytyväinen siihen että entisen kylänsä jäsen ei pelännyt kidutusta, vai oliko kysymys siitä että hän itse juuri halusi päästä kiduttamaan entisen kotikylänsä jäseniä.
''Valot.'' Oudon tuntemuksen ja sen mukana tuomat ajatukset päästään pois työntävä shinobi komensi ovenvieressä seisovaa kunoichia, tietäen että seuraavien toimenpiteiden vaativan erittäin suurta tarkkuutta ja siksi sitä ei kannattanut suorittaa pelkkään käsituntumaan luottaen. Senpätakia hän käskikin naista painamaan pientä katkaisijaa ovenvieressä, joka sytyttäisi huoneen kattonrajaan upotetut lamput, jotka täyttäisivät huoneen tummalla sinisellä valolla.
''Viimeinen mahdollisuus yhteistyöhön.'' Valojen syttymistä odotellessaan Nemurin taakse äänettömästi astellut Iga totesi, tarttuen samalla edessään olevaa vankia kiinni tämän takaraivosta ja painoi tämän pään alas. Heilautettuaan vielä nopeasti tämän likaisen rasvaiset valkeat hiukset pois tieltä hän aukaisi yhden vyöllään olevista pienistä pulloista, painaen etu ja keskisormensa sen suulle. Kohottaessaan kättään pullosta nousi ohuen ohut ja pitkä jääneula, joka oli muodostettu pullossa olevasta myrkystä. Samalla kun muovasi neulan toiseen käteensä Rikimaru tunnusteli sille oikean paikan Suirenin päätä alaspäin painavan kätensä peukalolla, laskien kunoichin niska nikamat. Oikean kohdan löydettyään hän iski nopeasti muodostamansa piikin kahden nikaman välistä suoraan naisen selkäytimeen, mikä saisi varmasti kipuaallon kulkemaan läpi tämän kehon. Yhdessä neulasta hiljalleen erittyvän myrkyn kanssa se jäykistäisi uhrinsa elimistön jokaisen lihaksen kovaksi kuin kivi, pitäen huolen siitä ettei tämä pääsisi vahingoittamaan itseään.
Kuullessaan vangin sykkeen ja hengityksen pysyvän kutakuinkin normaalina salamurhaaja tiesi osuneensa juuri oikeaan kohtaan, päättäen siirtyä tunnustelemaan seuraavan neulan paikkaa. Sulkien aijemman pullon ja avaten seuraavan hän riuhtaisi kunoichin taistelun jäljiltä repaleisen paidan tämän päältä, alkaen kuljettaa toista kättään tämän selkärankaa pitkin alaspäin. Löydettyään etsimänsä hermopisteen hän muovasi toisesta avaamastaan pullosta uuden neulan ja iski sen paikalleen, tietäen sen saavan aikaan sanoinkuvaamatonta kipua. Ilman aijempaa neulaa ja sen myrkkyä Suiren ei varmasti olisi enää kyennyt pysymään pystyssä, vaan olisi kaatunut tuskissaan sätkien lattialle.
Kuunnellen vangin sykkeen nousevan Rikimaru muovasi jälleen yhden myrkystä yhden jääneulan ja haki sille paikan vangin kaulan sivusta, johon upotti sen jälleen millin tarkasti paikalleen. Se varmistaisi ettei naisen elimistö alkaisi reagoida kipuun, mikä sai tämän sykkeen alkamaan laskea takaisin normaaliksi. Ennen kuin syke kuitenkaan laski liikaa mies oli kiertänyt jo uhrinsa etupuolelle ja avannut vielä yhden pullon, jonka sisällöstä muodostaman neulan hän iski suoraan naisen sydämmeen. Se oli muodostettu voimakkaasta totuusseerumista, joka leviäisi nopean sykkeen takia hetkessä Nemurin elimistöön ja varmistaisi että tämä kertoisi kaiken mitä tältä haluttiin tietää hetkenkuluttua.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4195Viesti Southpaw »

Tinga oli niin keskittynyt seuraamaan edessään käytävää kuulustelua, että kun Rikimaru kehotti häntä sytyttämään valot, naiselta kesti hetken tajuta, että mestari puhui hänelle. Tajutessaan kuitenkin lopulta mitä häneltä toivottiin, Tinga siirtyi hieman, niin että ulottui oven lähellä olevaan valokatkaisijaan. Sokeana hänellä ei ollut luonnollisesti aavistustakaan siitä syttyikö valo vai ei, mutta päätellen kuitenkin siitä ettei Rikimaru toistanut pyyntöään, kunoichi arveli, että valot toimivat kuten pitikin. Tehtävänsä suoritettuaan nainen asettui jälleen nojaamaan seinään ja seurasi tarkkaavaisesti kuinka Rikimaru otti vyöltään sarjan pieniä putkiloita, joihin säilötyistä myrkyistä tämä teki lopulta jääneuloja, jotka oikeisiin kohtiin pistettyiän alkoivat lähes välittömästi vaikuttaa avuttomana kahleissa roikkuvaan vankiin. Suirenin kivuliaat äännähdykset olivat lähellä saada Tingankin irvistämään ikään kuin myötätunnosta, mutta tietäessään nyt valojen olevan päällä, Tinga pyrki pitämään ilmeensä hallinnassa ollakseen paljastamatta tunteitaan vangille.

Kahleissa roikkuva Suiren puolestaan oli odottanut joutuvansa saamaan uuden annoksen kylmää ilmaa keuhkoihinsa, mutta naisen yllätykseksi Rikimaru kehotti seinustalla olevaa naista kuitenkin sytyttämään valot. Vaikka valot osoittautuivat lopulta tummansinisiksi, tuntui valo silti muutaman tunnin pimeyden jälkeen lähes sokaisevan kirkkaalta ja sai Suirenin siristelemään silmiään hetken, ennen kuin silmät tottuivat valoon. Rikimarun ollessa naisen takana, hän ei nähnyt kuulustelijaansa, mutta sen sijaa hän ehti parin sekunnin ajan silmäillä seinään nojaavaa Tingaa, jonka henkilöllisyyttä ei ollut vaikea arvata, kiitos kaikkien kunoichista kiertävien tarinoiden joita hän oli kuullut niin kotikylässään kuin Akkiltakin, joka oli kertonut jotain kunoichista. Suiren ei kuitenkaan saanut tilaisuutta katsella Tingaa tarkemmin, kun Rikimaru kiinnitti seuraavilla sanoillaan taas hänen huomionsa.
"Vedä käteen. Kun sanon ettei asia kuulu sinulle, minä todella tarkoitan sitä", Suiren ärähti. Sanat olivat tuskin ehtineet tulla naisen suusta kun seuraavaksi käsi tarttui hänen takaraivoonsa ja kallisti hänen päänsä voimakkaalla liikkeellä eteenpäin. Hiukset pyyhkäistiin sivuun ja muutamaa sekuntia myöhemmin viiltävä kipu ampaisi niskaan kun Rikimaru iski ensimmäisen neulan hänen nikamiensa väliin. Suirenilta karkasi tukahtunut huudahdus. Urheasti nainen kuitenkin puri hammasta. Hän ei aikonut kertoa mitään vaikka Rikimaru iskisi yhden neulan joka nikaman väliin koko selän pituudelta.
Vasta kun Rikimaru seuraavaksi repäisi taistelussa kärsineen paidan hänen ylään, niin että selkä jäi paljaaksi, Suiren alkoi huomata kuinka hänen kehonsa alkoi jäykistyä, ilman että hän kykeni tekemään asialle mitään.

Pelko alkoi vähitellen yltyä, mutta itsepäisesti nainen piti kuitenkin suunsa kiinni ja päästi toisenkin huudahduksen kun seuraava neula työntyi seuraavaan kohtaan hänen selkärankaansa. Tämä myrkky vaikuttikin paljon nopeammin kuin ensimmäinen ja kivun alkaessa nopeasti levitä ympäri ruumista, Suiren tunsi kivun aiheuttamien kyynelten kohoavan silmiinsä. Mitä tahansa hän olikin odottanut joutuvansa kokemaan, niin ei ainakaan tätä. Ilman ensimmäistä myrkkypiikkiä, nainen olisi epäilemättä romahtanut kivuissaan alas ja siten kiskonut käsivartensa sijoiltaan omalla painollaan. Kiitos kivikoviksi jäykistyneiden jalkojen, nainen pystyi kuitenkin pystyssä kahleidensa varassa, niin että Rikimaru sai tilaisuuden iskeä seuraavan piikin hänen kaulaansa. Hetken verran Suirenista tuntui, että menettäisi pian kivun vuoksi tajuntansa, mutta kaulaan isketty piikki sai kuitenkin hänen elimistönsä rauhoittumaan, ilman että kipu kuitenkaan katosi mihinkään. Viimeisenä tuli sydämeen isketty piikki, mutta tätä Suiren tuskin edes huomasi muilta kivuiltaan. Myrkky teki tästä huolimatta kuitenkin tehtävänsä ja varsin pian Suiren tiedosti mielensä alkavan harhailla. Kunhan kuulustelu jatkuisi joutuisi kunoichi huomaamaan, että olisi seuraavaksi huomattavasti puheliaampi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4203Viesti Cross »

Hiljalleen sulamalla myrkkyä sopivalla tahdilla Suirenin elimistöön annostelevat neulansa paikalleen saatuaan ja totuusseerumin vaikutusta hieman kauvemmas odottamaan astunut Rikimaru vilkaisi nopeasti ovenvieressä seisovan Tingan suuntaan, joka oli ainakin tähän asti hoitanut osansa kiitettävästi. Nainen oli pysynyt saamiensa ohjeiden mukaisesti tähän asti hiljaa ja seurannut vain kuulustelua, vaikuttaen kykynevänsä seuraamaan myös kidutusta kutakuinkin eleettömästi. Tarkkasilmäinen mies kyllä huomasi vähäisestä valosta huolimatta tämän leukaperien jännittyneen ja tuoneen tämän kasvoille keskittyneen ilmeen, hän kykeni päättelemään tällä olevan ristiriitaisia tunteita tapahtumien etenemisen suhteen. Reagtio ei ollut mitenkään erikoinen ensikertaa kidutusta sisältävään kuulusteluun osallistuvilla henkilöillä, minkä takia salamurhaaja päätti olla kiinnittämättä sen enempää huomiota siihen.
''Paina nuiden neulojen paikat mieleesi, jos joudut joskus tekemään tämän itse...'' Entisen oppilaansa viereen hetkeksi asettuva Iga sanopi tälle vaimealla äänellä, joka ei luultavasti kantautuisi tuntemansa kivun pauloihin joutuneen vangin korviin. ''Voit käyttää tarvittaessa tavallisia neuloja, mutta muista vain kastaa nelan kärkeä kussakin näistä aineista yliannostuksen välttämiseksi. Tavanneuloja käyttäessä on hyvä myös muistaa ettei vaikutus kestä muuta kuin muutamia minuutteja, joten seuraa tarkkaan myös kuulusteltavan reagtioita.'' Lähes välinpitämättömän rauhallisella äänellä käyttämäänsä menetelmää selittävä valkotukka jatkoi, kuulostaen aivan siltä kuin ei olisi edes nähnyt edessään kahlittuna olevaa nuorta naista.
''Ensimmäinen neula koostui kalliokyyn myrkystä, joka jäykistää kuulusteltavan kehon ja estää tätä vahingoittamasta itseään. Toinen ja kolmas neula koostuu äitisi kehittämästä sekotuksesta pallokalan sappinestettä keltaisten orgideojen mettä, jotka yhdessä muodostavat voimakkaan hermomyrkyn, joita voidaan käyttää pieninä annoksina lamaannuttamaan tiettyjä hermopisteitä. Tässätapauksessa ensimmäinen lamautettu hermopiste tuottaa lamautettuna valtavaa kipua ja toinen estää uhrin kehoa reagoimasta siihen, estäen muunmuassa adrenaliinin ja muita kipua lievittävien aineiden muodostumisen.'' Mies jatkoi uhrinsa tilaa seuraten, keskittyen ennenkaikkea kuuntelemaan tämän hengitystä.
''Kolmas neula taas koostui tuoreena jauhetusta ja suolaveteen hulluruohosta, johon on lisätty muutama pisara punaisten aavikkoskorpioonien myrkkyä. Yhdessä ne aiheuttavat lieviä hallusinaatioita ja hidastavat keskushermoston toimintaa, mikä yhdessä sietämättömän kivun kanssa vaivuttaa uhrin mielen syvän unen kaltaiseen tilaan. Samalla ne tuovat tämän alitajunan enemmän pintaan, minkä takia voit kysyä melkein mitä vaan ja saat totuuden mukaisen vastauksen. Tuossa tilassa mieli alkaa kuitenkin harhailla helposti, joten pidä kysymykset mahdollisimman yksinkertaisina ja tarkkoina.'' Rikimaru kertoi Tingalle, seuraten samalla kuinka suirenin hengitys alkoi pikkuhiljaa rauhoittumaan tämän sykkeen tavoin. Varmistuakseen siitä että oli aika aloittaa hän asteli vangin luokse ja kohotti tämän päätä hiemantoisella kädellään, toisen kohottaessa taas toista umpeen painuneista silmäluomista. Mitä salamurhaaja odotti näkevänsä oli ympäri pyörähtäneet silmät, mikä tarkoittaisi että oli aika aloittaa todellinen kuulustelu.
''Ole hyvä. Sinulla on kymmenen minuuttia aikaa ennen kuin neulat pitää irrottaa pysyvän vaurion välttämiseksi.'' Iga sanoi punahiuksiselle kunoichille, todettuaan Nemurin olevan valmis kuulusteltavaksi. Hän tiesi että vastuun siirtäminen naiselle saattoi tulla hieman yllätyksenä, mutta tämä ei ollut täällä ainoastaan seuraamassa. Tämä saisi harjoitella taitojaan käytännön kautta, kuten oli ennenkin saanut tehdä salamurhaajan opissa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4207Viesti Southpaw »

Rikimarun vetäyyessä Tingan viereen odottamaan, Tinga seurasi nielaisten kuinka Suirenin chakra alkoi reagoida tämän kehossa vaikuttaviin myrkkyihin. Ellei Tinga olisi juuri todistanut kuinka Rikimaru oli upottanut myrkkyneulat ympäri naisen kehoa, olisi hän epäillyt chakran perusteella, että vanki oli jonkinlaisen genjutsun vallassa. Mestarin kuitenkin seuraavaksi kehottaessa häntä painamaan neulojen paikat mieleensä, Tinga teki työtä käskettyä, joskin osa hänestä toivoi ettei sitä tilannetta tulisi eteen.
"Ja jos myrkkyä ei ole saatavilla niin teen palovammoja tulichakrallani? Vai onko jotain muuta mitä suosittelet mieluummin?" Tinga kysyi vaimeasti. Huolimatta siitä, että osa hänestä ei pitänyt tilanteesta, hän käsitti silti, että tämäkin kokemus voisi jonakin päivänä tulla tarpeeseen. Siksi oli ristiriitaisista tuntemuksista huolimatta paras hyödyntää tilaisuus ja oppia kun siihen oli tilaisuus.
Rikimarun jatkaessa ja kertoessa myös mistä nuo eri myrkyt koostuivat, Tinga painoi myös nämä tiedot mieleensä. Mikään esitellyistä myrkyistä ei kuulostanut erityisen mukavalta vaikutuksiensa puolesta. Vaikutukset tuntuivat kuitenkin todella olevan mitä Rikimaru sanoi, sillä siinä heidän odottaessaan vanki tuntui vajoneen kuin uneen. Aina välillä saattoi kuulla tämän mumisevan sekavasti jotain mistä ei saanut selvää, kiitos tämän näkemien hallusinaatioiden.

Rikimarun lopulta mennessä kohottamaan kahleissa roikkuvan naisen päätä ja tarkistaessa tämän silmät, tämä tosiaan sai nähdä ympäri kääntyneet silmät. Suiren itse tunsi vain hämärästi pään kohottamisen, mutta kiitos hallusinaatioiden, tällä ei ollut aavistustakaan siitä kuka sen teki. Tingan saadessa viimein vastuun kuulustelun jatkamisesta ja kysymysten esittämisestä, tämä astahti hermostuneena eteenpäin, toivoen että osaisi esittää oikeat kysymykset. Muutaman sekunnin verran nainen joutui miettimään mistä aloittaisi, kunnes päätti aloittaa siitä miksi vanki oli liittynyt yakuzaan. Rikimaru oli yrittänyt saada siihen kysymykseen vastauksen kahdesti, joten siitä tuntui luontevimmalta aloittaa. Esittämällä kysymyksiä vangin peitetarinasta, hän toivottavasti onnistuisi selvittämään mitkä osat siitä olivat totta ja mitkä taas eivät.

"Auttoiko äitisi sinut ulos kylästä kun liityit yakuzaan?" Tinga aloitti lopulta. Tuntui loogiselta ryhtyä käymään tapahtumia läpi järjestyksessä sen tarinan pohjalta jonka Suiren oli kertonut. Ensin tämä oli siis kuullut Uuden Yakuzan tuhosta, siten lähtenyt kylästä ja päätynyt yakuzan riveihin.
"Ei, en tarvinnut apua", Suiren mumisi vastauksen poissaolevan kuuloisesti. Poissaolevasta äänestä huolimatta tämä kuitenkin selkeästi kuuli mitä häneltä kysyttiin, joten Tinga rohkaistui jatkamaan saatuaan ensimmäisen vastauksen.
"Miten pääsit ulos kylästä ilman apua?" Tinga jatkoi. Kuten Rikimarukin aiemmin, myös Tingan oli vaikea uskoa että vanki todella olisi onnistunut pääsemään kylästä ulos yksin, saamatta metsästäjiä peräänsä. Kirigakure sentään oli huomattavasti isompi kylä kuin Hebigakure, missä metsästäjät keskittyivät vain kaikkein tärkeimpiin karkureihin.
"Lähdin vain, ei kukaan estänyt", Suiren vastasi, saaden Tingan kurtistamaan kulmiaan hämillään. Miksi ihmeessä kylänsä jättävä nainen olisi noin vain päästetty kävelemään ulos kylästä? Moinen ei tulisi Hebissä kuulonkaan vaan vähintäänkin lähtöön oli oltava kagen lupa. Tämä ajatus syyttikin lopulta ajatuksen Tingan päässä, jotta osasi muotoilla seuraavan kysymyksensä.
"Oliko sinulla lupa lähteä kylästä?" Tinga kysyi seuraavaksi.
"Totta kai oli, Mizukage itsehän antoi tehtävän", Suiren vastasi, kuin olisi pitänyt kysymystä tyhmänä. Selvästikin hallusinaatiot saivat tämän kuvittelemaan, että tämä puhui jollekulle muulle kuin Tingalle.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4208Viesti Cross »

Suirenin ympäri kääntyneitä silmiä tutkiva Rikimaru kuuli vielä ovenpielessä seisovan Tingan kysymyksen siitä mitä tehdä jos myrkkyjä ei olisi käytettävissä, mikä oli kieltämättä hyvä huomio. Irrottaessaan otteensa vangista salamurhaaja käytti pienen hetken vastauksensa miettimiseen, sillä hänen käyttämänsä aineet olisi toki mahdollista korvata muilla, joskaan sekään ei olisi aivan yksinkertaista oikean annostuksen löytämisen takia. Neuloja voisi käyttää toki myös ilman niitä, mutta silloin niiden vaikutus jäisi melko vajanaiseksi ja lopputulos olisi enemmän perinteisen kidutuksen tapaista. Pelkän kivun Iga ei taas uskonut kykenevän murtamaan karaistunutta shinobia, jotka oli koulutettu hänen tavoin kestämään pitkäänkin ketävää kovaa kidutusta. Vastaavan koulutuksen saaneita miehijä ja naisia ei luultavasti olisi olemassa kuin kourallinen, sekin riitti jo miehen mielestä asettamaan perinteiset menetelmät kyseenalaisiksi.
''Pelkkä kipu tuskin riittää murtamaan kovapintaisimpia yksilöitä, enkä ainakaan itse luottaisi heiltä saamiini tietoihin, vaikka mikään heissä ei viittaisikaan valehteluun...'' Seinustalle asteleva valkohapisene naamiomies sanoi mietteliäänä, seuraten samalla kuinka nainen siirtyi ottamaan paikkansa vangin luona. ''Tajunnan rajamailla oleva mieli on kaikkein haavoittuvaisin hyökkäyksille ja helpoiten murrettavissa. Ongelma ei ole niinkään saada joku tuolle häilyvälle rajalle, vaan ennemminkin tämän pitäminen siellä.'' Rikimaru jatkoi muistellen omaan koulutukseensa kuuluneita kidutus sessioita, joissa oli saanut itse kokea kuulusteltavan osan mestarinsa toimiessa kuulusteltiana. Nuista harjoituksista hänellä oli edelleen jäljellä pieniä viiltohaavoja, joista Shishio oli vuodattunut oppilaansa verta hiljalleen ulos ja tämän ollessa vuotanut melkein kuiviin alkanut pumpata sitä takaisin tähän, juuri sen verran että tämän elintärkeät toiminnot pysyivät yllä. Se tekniikka oli ollut kutakuinkin yhtä tehokas kuin Igan käyttämät neulat ja myrkyt, joskin huomattavasti hitaampi saada alkamaan. Toisaalta kuulustelukin oli saattanut kestää päiviä kerrallaan, vaikka opettaja oli varmasti tiennyt kaikki oppilaidensa salaisuudet muutenkin.

Enempää salamurhaaja ei kuitenkaan enää halunnut tuhlata aikaa eri menetelmien selittämiseen, vaan viittasi hieman epävarmalta vaikuttavaa oppilastaan aloittamaan. Se sai jo Igan itsensäkkin hieman epäileväksi sen suhteen ymmärtäisikö nainen kysyä oikeita asioita, mutta onneksi se epäilys osottautui melkein heti tämän alitettua turhaksi. Jinai osoitti heti alusta olleensa opettajansa luottamuksen arvoinen, alottaen kutakuinkin sillä kysymyksellä minkä hänkin olisi esittänyt ensimmäiseksi. Se osoitti kunoichin seuranneen kuulustelua aijemmin ja huomanneen ettei vanki ollut halunnut vastata kysymykseen paostaan kirigakuresta, vaan yrittänyt harhauttaa kuulustelijoitaan. Sitäkautta oli myös hyvä lähteä avaamaan tuosta tapahtumasta alkanutta vyyhtiä, joka oli lopulta johtanut siihen että Nemuri roikkui nyt huumattuna kahleissa kuulusteltavana. Jostain syystä kysymysten asettaminen ajallisesti loogiseen järjästykseen tuntui useimmiten saavan tajunnan rajamailla harhailevan mielen keskittymään paremmin kysyttyyn asiaan, sen sijaan että olisi alkanut kertoa jotain asiaan kuulumatonta kysymyksen vierestä.
Naisten vaihtaessa kysymyksiä ja vastauksia seinustalla seisovan Rikimarun kulmat painuivat hiljalleen ryppyyn, hänen keskittyessä käsittelemään kuulemaansa. Jokainen naisen atama vastaus sai miehen entistä mietteliäämmäksi, samalla kun jonkinlainen paha ennakko aavistus alkoi hahmottua mielen perukoille. Vastaus vastaukselta kävi selvemmäksi ettei tämä kunoichi ollut mikään petturi, kuten oli aluksi yrittänyt uskotella vangitsijoilleen. Lopulta tämä sitten myös myönsi sen ja sai salamurhaajan rinnalleen ristimiensä käsiensä kämmenet puristumaan nyrkkiin, tämän viimeisten sanojen tehdessä asian selväksi.
Nainen oli todellakin tehtävällä oleva shinobi ja vaikka oli toki mahdollista että se ei liittynyt mitenkään Azuzan tovereineen aikaansaamaan myllerrykseen, mitä Hebigakure pyrki hyödyntämään omaksi edukseen, ei Iga uskonut siihen hetkeäkään. Hän tunsi entisen kylänsä toimintatavat edelleen sen verran hyvin ettei se vaikuttanut millään tapaa uskottavalta, minkä lisäksi vaisto sanoi että ajoitus oli yksinkertaisesti liiankin hyvä sattuma. Hän pystyi vielä jollain tapaa ymmärtämään että Kirigakure olisi päättänyt jostain syystä hyödyntää tilaisuutta hyväkseen ja soluttaa jäseniään alueensa reunalla toimivien yakuzaperheiden riveihin, mutta silti jokin sanoi ettei siinä ollut vielä kaikki.
Kaikkein eniten salamurhaajaa huolestutti kuitenkin ajatus siitä mitä kaikkea Kiri olisi voinut saada selville Hebigakuren todellisesta nykytilasta tätäkautta ja kuinka se saattaisi vaikuttaa käynnissä oleviin kylien johtajien välisiin neuvotteluihin. Lähtiessään Ryuu oli ollut varma että kykenisi varmistamaan että Kirigakure tulisi pitämään kyläänsä tulevaisuudessa tasavertaisena, huolimatta sen viime aikoina kärsimistä tappioista. Se olisi saattanutkin onnistua, sillä tieto Akaeihein tuhon aiheuttamista todellisista tuhoista kylän joukkojen vahvuudessa oli onnistuttu pitämään huolella vain pienen joukon tiedossa. Samoin myös se seikka että kylä oli menettänyt hetkittäisesti merkittävän osan tulonlähteistään yakuzan ajautuessa keskinäiseen sotaan. Se ongelma olisi kuitenkin pitänyt olla jo ratkaistu Ryoujinin toimesta, mutta ikävä kyllä tämän ryhmän tehtävä oli päättynyt lähes katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Kylä oli nyt entistäkin huonommissa asemissa ja jos vain Mizukage sai tietää asiasta, ei tämä varmasti jättäisi tilaisuutta hyödyntämättä. Pahimmassa tapauksessa se voisi tarkoittaa että Hebigakure siirtyisi pysyvästi Kirigakuren alaisuuteen, saaden pitää vain näennäisen itsenäisyyden.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4209Viesti Southpaw »

Kuultuaan vangin olevan edelleen Kirigakuren palveluksessa aiemmista väitteistään huolimatta, Tinga kohotti hivenen yllättyneenä kulmiaan. Hänestä tuntui, että tämä olisi vielä hyvinkin tärkeä tieto, mutta toisin kuin Rikimaru joka tunsi Kirigakuren toimintatavat, ei Tinga uskaltanut esittää arvausia kylän motiivien suhteen. Syitä saattoi olla vaikka kuinka monia.
"Mikä siis tarkalleen oli tehtäväsi?" Tinga kysyi seuraavaksi, päättäen että oli parasta onkia selville niin paljon kuin suinkin vain lyhyessä ajassa oli mahdollista. Kysymys sai Suirenin kasvoille hämmentyneen ilmeen kuin tämä olisi koettanut oikein ankarasti muistella mistä juuri oli puhuttu, lopulta kunoichi kuitenkin onnistui muodostamaan jonkinlaisen vastauksen.
"Piti tappaa Julio... Uzumin piti auttaa kun perhe oli aiheuttanut hankaluuksia. Mutta sitten Mizukage veti käskyn takaisin. Perhe alkoi saada valtaa ja piti soluttautua perheeseen ilman Uzumia, piti varmistaa että rahat eivät päädy Hebigakurelle", Suiren mumisi sekavasti. Vastaus ei sisältänyt paljonkaan yksityiskohtia, mutta Tinga arveli kykenevänsä kuitenkin hahmottamaan tilanteen paremmin tämänkin vastauksen pohjalta. Ilmeisesti perhe oli alunperin tehnyt jotain mikä oli saanut Mizukagen antamaan tuhoamistuomion koko perheelle, mutta Uuden Yakuzan tuhoutuminen ja myöhemmin Kusarihebin perustaminen olivat saanet Mizukagen lähettämään shinobin soluttautumaan perheeseen, niin että saattoi perheen sisältä käsin varmistaa ettei se tulisi antautumaan Hebigakuren komenneltavaksi.

"Onko Julio perheen johtajan poika?" Tinga varmisti seuraavaksi, mihin sai vastaukseksi vain myöntävää vastausta merkitsevän äännähdyksen.
"Oletko todella perheen tuleva rouva?" kunoichi päätti jatkaa kuulustelua nyt perheen sisäisiin asioihin kun kylästä lähtö ja sen syy oli saatu pääpiirteissään selville. Hänestä oli epäilyttävää, että pereen tulevan rouvan annettiin osallistua taisteluihin, missä oli riskinä joutua vangituksi juurikin tällä tavalla. Siksi tuntui järkevältä epäillä tätäkin väitettä valheeksi.
"En tiedä... Luulen, että tehtäväni ehtii päättyä ennen sitä, mutta Julio ja muut tuntuvat pitävän minua tulevana rouvana jo nyt. Kun tapoimme nykyisen johtajan vaimon", Suiren vastasi, aiheuttaen jälleen Tingan suunnalla yllättynyttä kulmien kohottelua.
"Ketkä tappoivat johtajan vaimon?" Tinga kysyi, kiinnittäen lopulta huomionsa siihen, että nainen puhui monikossa. Oli toki selvää, että Suiren oli ollut jotenkin osallisena entisen rouvan kuolemaan, mutta keitä muita tuossa vyyhdissä oli mukana?

"Minä ja Tsuchigumo. Kusarihebi uhkasi hyökätä ja piti saada muut tekemään yhteistyötä Kirigakuren kanssa. Järjestimme rouvan kuoleman ja lavastimme Kusarihebin syyllisiksi, niin että perheet saatiin hyökkäyskannalle. Minä ja Tsuchigumo tehtiin se", Suiren vastasi, toistaen sekavassa tilassaan yhden tiedonmurusen jopa kahteenkin kertaan. Akkin nimen kuuleminen sai Tingan kuitenkin hetkeksi pysähtymään aloilleen ja miettimään kuulemaansa. Tekikö Akki yhteistyötä Kirigakuren kanssa? Kuinka läheisestä yhteistyöstä mahtoi olla kysymys? Tingan teki mieli ryhtyä kyselemään vangilta ystävästään tarkemmin, mutta lopulta hänen takanaan seisova Rikimaru kuitenkin sai Tingan hillitsemään itsensä. Jos hän ryhtyisi kyselemään Akkista, mestari käsittäisi varmasti heti, että hän esitti kysymyksiä vain koska piti miekkamiestä edelleen ystävänään.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Vangin kuulustelua (rope)

Viesti: # 4222Viesti Cross »

Suirenin jatkaessa paljastusten tekemistä Tingan kuulustelemana tilannetta keskittyneenä sivusta seuraava Rikimaru sai kuulla yhden toisensa jälkeen pahoista ennakko aavistuksistaan osottautuvan oikeaksi, mikä sai syvät uurteen piirtymään hiljalleen miehen otsalle. Oli sevää että korkeassa asemassa oleva kyläläinen vuoti tietoa ulos kiriläisille, sillä muuten nämä eivät olisi voineet saada tietää kylän yhteistyöstä yakuzan kanssa ja pyrkimyksistä kaapata huomattavaa osaa rikollisjärjästön toiminnasta omaan haltuunsa. Salamurhaaja olisi ollut valmis vannomaan voivansa luottaa kaikkiin asiasta tietäneisiin, tajuten vasta Akkin nimen tullessa mainituksi että he olivat jättäneet nämä huomiotta suunnitelmissaan. He eivät olleet uskoneet aluksi edes jäljelle jääneiden akaeiheiläisten lyöttäytyvän läheisistä väleistään huolimatta yhteen yakuza perheiden kanssa, vaan ajatelleen näiden häviävän jopa rikollis solujen hyljeksiminä maailmalle. Jollain konstilla näistä oli kuitenkin tullut merkittäviä tekijöitä rikollis järjästössä ja lopulta nämä olivat ilmeisesti menneet vielä solmimaan jonkinlaisen sopimuksen kirigakurelaisten kanssa, joilla oli varmasti myös omat intressinsä jarruttaa lähimmän kilpailijansa kasvamista.
Ainut hopeareunus minkä Rikimaru kuuli Suirenin tarinassa oli se että niin kirigakurelaiset kuin Tsuchigumokin olivat päätyneet käyttämään hyvinkin kyseenalaisia keinoja liittolaistensa manipuloinnissa, mitä he voisivat yrittää käyttää vipuvartena. Sen avulla he voisivat varmistaa ettei Akki jäljellä olevine tovereineen pystyisi järjästämään enemmän ongelmia, sekä yrittää saada edes hieman paremmat asemat neuvotteluissa Kirin kanssa. Tieto pitäisi kuitenkin saada välittömästi Ryuulle, jotta tämä voisi käyttää niitä ennen kuin olisi myöhäistä.
''Minun täytyy saada nuo seikat lordi Jinain tietoon välittömästi.'' Iga katkaisi yllättäen naisten välisen sananvaihdon, suoristautuen ja astellen kahlitun naisen luona olevan Tingan viereen. ''Jatka kuulustelua ja kaiva kaikki esiin mitä pystyt. Kun uskot olevasi valmis irrota neulat käänteisessä järjästyksessä ja kaada tämä hänen suuhunsa.'' Pienen mustaa nestettä sisältävän pullon esiin ottava Iga jatkoi, ojentaen myrkkyjen vasta-aineen entiselle oppilaalleen. Heti tämän tehtyään mies lähtikin jo kiirehtimään kohti linnoituksen ylimpiä kerroksia, jossa sijaitsi kylän kommunikointi osasto. Sen jäsenten avulla hän pystyisi ottamamaan välittömästi isäntäänsä ja toimittamaan heidän saamansa tiedot tälle, samalla kun kertoisi myös viime päivinä kasaantuneet huonot uutiset.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Satama”