Yurei-shi - Hebigakure

Tänne voit luoda oman klaanin tai järjestön tai sitten voit liittyä jo aikaisemmin luotuun.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Yurei-shi - Hebigakure

Viesti: # 3555Viesti Southpaw »

Yurei-shi (Ghost Division)
Yurei-shi on Hebigakuressa toimiva ryhmä joka perustettiin Jinai Tingan toimesta paikkaamaan Akaeihein jättämä aukko kylän puolustuksessa. Ryhmän tehtäviin kuuluu muun muassa kylän tärkeiden henkilöiden, kuten kagen ja tämän läheisten turvaaminen, tiedustelu ja vakoilu kylän ulkopuolella, sekä epäilyttävien kohteiden seuraaminen kylässä. Iso osa tehtävistä sopisi myös anbuille ja sen vuoksi ryhmä tekee läheisesti yhteistyötä kylän anbujen kanssa.

Rakenne ja toiminta
Ryhmän ylin johtaja ja tämän alaisuudessa toimivat komentajat jakavat tehtävät ryhmän jäsenille. Johtaja kuitenkin tekee Yurei-shita koskevat lopulliset päätökset. Jäsenet saavat ain omia kykyjään vastaavia tehtäviä sen mukaan sopivatko nämä parhaiten suojelutehtäviin, vakoiluun ja tiedusteluun vaiko kylän kannalta uhkaavien kohteiden salamurhaamiseen. Lisäksi ryhmällä on vielä oma reservijoukkonsa, josta lähetetään ninjoja milloin minnekin muiden ryhmien avuksi niissä tapauksissa kun jokin menee vikaan.

Liittyminen ja ylennykset
Koska kyseessä on kylän turvallisuudesta vastaava erikoisryhmä, kuka tahansa liittymisestä kiinnostunut voi ilmaista liittymishalunsa joko ryhmän johtajalle tikka jollekulle tämän lähimmistä alaisista. Kylän turvallisuuden vuoksi liittyjien taustat tarkistetaan ja kyvyt testataan, tämän vuoksi ryhmään pääseekin vain Hebigakuren parhaimmat. Useimmiten liittyjän on oltava vähintään chuunin tasoinen päästäkseen osaksi ryhmää, mutta toisinaan Yurei-shin jäsenet oottavat kuitenkin kylän geninien joukosta lupaavia oppilaita, jotka varta vasten koulutetaan nuoresta asti erikoisryhmän jäseniksi. Liittyessä jokaiselle jäsenelle tehdään kuitenkin varta vasten tarkoitettu sineti, joka estää jäseniä puhumasta näille annetuista tehtävistä muille kuin toisille ryhmän jäsenille. Sinetti estää jopa kertomasta joitain asioita itselleen kagelle, sillä kenenkään tietämättä iso osa ryhmän jäsenistä on myös Tingan perusatman kapinallisryhmän jäseniä.

Ryhmässä ei ole varsinaisesti muuta arvojärjestystä kuin johtaja, tämän komentajat, jäsenet, sekä näiden mahdolliset oppilaat. Johtajan tai jonkun komentajan kuollessa tehtävällä, jäsenten joukosta valitaan sopiva jounin tason saavuttanut ninja joko edellisen johtajan toimesta tai komentajien yhteisellä päätöksellä. Jäsenet voivat tehtävästä riippuen suorittaa tehtäviä joko yksin tai ryhmässä. Oppilaat kuitenkin sijoitetaan aina ryhmiin jonkun vahvemman suojelukseen, kunnes näiden katsotaan olevan tarpeeksi vahvoja todistamaan kykynsä johtajan tai komentajan valvomassa tasokokeessa. Tasokokeessa oppilaan tulee taistella jotakuta ryhmän jsäentä vastaan ja voittaessaan oppilas saa oikeuden tehdä tehtäviä myös yksin.

Jäsenet
(Huom! Listaan merkitty jäsenten määrä tarkoittaa vain sitä kuinka monta jäsentä järjestössä on tällä hetkellä kaikki NPC hahmot mukaan laskettuna. Vain pelin kannalta tärkeimmille NPC hahmoille on tehty kuvaukset, mutta lisää saa tehdä jos katsoo sen tarpeelliseksi omia pelejään varten.)

Johtaja: Jinai Tinga - Southpaw

Komentajat: (Määrä: 3)
Yukino Taiki (NPC)
Yamanaka Inochi (NPC)
Shiroda Kyoumaru (NPC)

Viralliset jäsenet: (Määrä: 35)
Kikanbo Matsurama (NPC)
Sachiki Erina (NPC)
Yamada Hinishi (NPC)
Nakiri Hiro (NPC)
Kira Mugon - sumufani

Oppilaat: (Määrä: 10)
Tsubaki Yuku (NPC)
Hebira - Piisamirotta

Palaa sivulle “Klaanit ja järjestöt”