Työasioiden hoitamista (rope)

Hebigakuren saaren keskellä oleva mahtava linnake, joka toimii nykyisin Ryuun ja tämän luotettavimpien alaisten asumuksena sekä työpisteenä. Ryuun toimistosta ninjat voivat hakea tehtävänsä. Lisäksi osa linnakkeesta toimii Ryuun ja tämän perheen asuintiloina, joten linnake on luonnollisesti tiukasti vartioitu.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3013Viesti Southpaw »

"Olet ilmeisesti miettinyt aiempaa ideaani?" Tinga kysyi aistiessaan yllättäen Inochin astuvan sisään Yurei-shin käyttöön varattuihin tiloihin. Heidän kahden lisäksi paikalla oli vain Erina, joka oli auttanut häntä aamupäivän aikana siivoamaan tyhjillään olevan huoneen ja lopuksi kantamaan sisään kaksi suurta arkistokaappia, missä he voisivat säilyttää meneillään oleviin tehtäviin liittyviä raportteja ja muita tietoja, jotka vaativat tallentamista kääröihin. Koska Erina ja Inochi kuitenin molemmat tiesivät kapinahankkeesta, ei Tinga pelännyt puhua heidän aikeistaan Erinan kuullen, joka parhaillaan kirjoitti kaappien hyllyjen reunoihin pieniä lappuja jotka kertoisivat mille hyllylle olisi tarkoitus säilöä mitäkin.
"Kyllä... Olen päättänyt käyttää kykyjäni sinun käskyjesi mukaan", Inochi vastasi, viitaten heidän areenalla käymäänsä keskusteluun siitä, että Inochi voisi käyttää klaaninsa kykyjä kapinaliikkeeseen värvättävien henkilöiden ajatusten lukemiseen, jotta selviäisi ketkä ylipäätään olisivat värvättävissä. Tinga piti ilmeensä aisoissa, mutta sisäisesti hän oli äärimmäisen helpottunut siitä, että Inochi oli päättänyt suostua käyttämään kykyjään. Se vähentäisi huomattavasti kiinnijäämisen riskiä, kun voisi Inochin avulla tunnustella ilmapiiriä ennen kuin edes menisi värvättävien puheille.
"Hyvä, minulla onkin jo pari nimeä, joista voit aloittaa. Todoro Akira, chuunin, asuu lähellä lasirantaa olevissa kerrostaloissa. Toinen on Tomoya Daru, myös chuunin, asuu käsittääkseni sen keskustassa olevan pihvipaikan yläkerrassa. Älä kuitenkaan pidä tulenpalavaa kiirettä heidän kanssaan. Emme saa herättää epäilyksiä joten jos tehtäväsi sairaalassa vievät aikaasi, laitat ne luonnollisesti etusijalle", Tinga sanoi. Inochi nyökkäsi ja oli jo aikeissa kääntyä lähteäkseen, kun yhtäkkiä tämä kääntyi vielä takaisin Tingan puoleen.

"Ai niin... Veljesi on pyytänyt saada minut Kusarihebin joukkojensa tueksi, sillä Kusarihebi valmistautuu ilmeisesti valtaamaan Fuka-kai perheen alueet itselleen. En vielä tiedä milloin minun on lähdettävä, mutta joduun kuitenkin olemaan jossain kohtaa poissa kylästä sen vuoksi", Inochi kertoi saaden Tingan oitis valpastumaan kun tämä mainitsi Kusarihebin. Hetkessä kunoichi tajusi, että tässä hänellä oli kullanarvoinen tilaisuus olla edes jotenkin avuksi Akkille, kuten oli luvannut tälle viimeksi ollessaan miekkamiehen kanssa yhteydessä.
"Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta jos suinkin pystyt haluan sinun varmistavan, että Fuka-kai perhe selviää valtaustaistelusta voittajana", Tinga sanoi yllättäen. Inochi näytti yllättyneeltä siitä, että Tinga tahtoi puuttua Kusarihebin asioihin tällä tavalla ja oli jo aikeissa kysyä miksi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun Tinga risti käsivartensa ja suuntasi kasvonsa vakavana Yamanakaa kohti.
"Jos Yuka-kai päätyy Kusarihebin käsiin, se tarkoittaa että seuraava kohde on pohjoisessa olevan liittouman alueet, sama liittouma jota Akki johtaa. Emme ehkä pysty estämään liittouman ja Kusarihebin yhteenottoa, mutta voimme ainakin hidastaa sitä ja antaa Akkille enemmän aikaa valmistautua" Tinga sanoi, arvaamatta lainkaan, että liittouman ja Kusarihebin yhteenotto oli jo tulossa. Inochi nyökkäsi ja ymmärsi sanomattakin, että lisäksi Tingan päätökseen vaikutti myös se, että tämä näki Akkin liittolaisena. Hän oli naisen muistoja tutkiessaan saanut varsin selvän kuvan siitä mitä mieltä tämä kustakin läheisistään oli.
"Hyvä on. En pysty lupaamaan että onnistun, mutta teen parhaani antaakseni Yuka-kaille mahdollisuudet voittaa", Inochi lupasi. Tinga nyökkäsi ja naisen kasvoilta näkyi aavistus kiitollisuutta. Antaessaan Inochin tutkia päänsä sisältöä, hän oli epäillyt oliko sittenkään hyvä idea päästää jotakuta niin varomattomasti käsiksi hänen ajatuksiinsa ja muistoihinsa, mutta nyt se päätös oli kuitenkin alkanut osoittaa arvonsa, sillä Inochi tuntui ymmärtävän täysin miksi hän halusi puuttua tähän.
"Vielä yksi asia... Teen sinulle sinettini kuten areenalla sovittiin. Ihan vain varmuuden vuoksi", Tinga lisäsi vielä. Inochin nyökätessä ja astuessa hieman lähemmäs, Tinga tki käsimerkit ja kohotti sitten kätensä koskettamaan Yamanakaa leuan alta. Hetken verran nainen keskittyi ja ohjasi chakraansa miehen kieleen, kunnes lopulta onnistui muodostamaan sinetin Yamanakalle.

"Palaan kertomaan värvättävistä kunhan olen seurannut heitä hieman", Yamanaka sanoi vielä, ennen kuin poistui toimistosta ja jätti Tingan ja Erinan jälleen kahden. Erinan keskittyessä liimailemaan hetki sitten kirjoittamiaan lappuja hyllyjen reunoihin, Tinga puolestaan keskittyi kokoamaan suurehkoa työpöytää, jonka ääressä tehdä Yurei-shin asioihin liittyvät paperityöt. Ei kestänyt kuitenkaan kauan kun Tinga jo aisti toisenkin tutun chakran lähestyvän.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3015Viesti sumufani »

Kira oli kantanut Ayakon ANBUjen kuullusteltavaksi ja mietti turhautuneena, että Ayako oli niin sanotusti keski tason johtaja, mutta oli ANBUlta saanut epämääräisen kuvauksen ja tiedon montako vakoojaa vielä jäljellä. Sitäkään ei voinut sanoa tarkaksi luvuksi, koska valkotukasta tuntui takapirun olevan vielä piilossa. Eli yksi tai kaksi vihollista plus itse takapiru. Kiran päätä särki tämän asian ajattelu ja miehestä tuntui että Akuma nimistä heppua ei edes Hebikaguresta löytyisi. Ainakaan mies itse ei ollut kuullut koko kaverista ja Kira sentään, jollain asteella tiesi Hebin ninjat ja juopot, aineiden käyttäjät sun muun sekaisen seurakunnan. Kirjava kirjo ihmisiä, jotka eivät tehneet miehen lomapäivistä tylsiä vaikka Kira itse ei aineita vetänytkään. Mies nautti alkoholista ja ihanasta seurasta mitä se toi. Harvoin, mutta toi kuitenkin. Mies murahteli kävelessään linnalle ja kertasi mielessään mitä kaikkea oli oppinut. Pommimiehen mielestä se oli varsin vähäinen määrä ottaen huomioon monta päivää hänellä oli ollut aikaa. Turhauttavaa tämä tunne vaikka Kira oli itsekseen melkein niitannut koko vakooja solun. Toiset olivat siis entistä enemmän varuillaan ja mies yritti vältellä ajatusta. Okoi oli ollut viime päivät omituisen kiireinen sairaalassa, mutta olihan noita päiviä ollut aiemminkin. Sairaalasta puheen ollen Kira mietti, että ei ollut käynyt siellä taas muutamiin päiviin, mikä oli hänen mielestään hyvä asia. Hän ei ollut saanut kummoista vahinkoa viime matsissa muuta kuin märät vaatteet. Mies naurahti ja alkoi suuntaamaan kohden Tingan ryhmälle annettua huonetta. Kira näki tutun näköisen hepun poistuvan huoneesta ja pommimies seisahti oven taakse. Valkotukka koputti oveen ja odotteli lupaa astua sisään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3017Viesti Southpaw »

Tingan jatkaessa pöydän kokoamista, hänen aistimansa chakra jatkoi lähestymistään, kunnes se oli oven takana.
"Sisään", Tinga kehotti, kuullessaan lopulta koputuksen ovelta. Samalla nainen ruuvasi keskittyneesti pöydän neljättä jalkaa kiinni pöydän pintaan, odottaen Kiran astuvan sisään. Pian ovi aukesikin ja sulkeutui taas pian tulijan perässä.
"Aistinkin, että se olet sinä. Oletan että olet jo edistynyt tehtävässäsi jonkin verran?" Tinga kysyi suoraan, välittämättä edelleenkään Erinasta, joka oli saanut arkistolaput liimattua paikoilleen ja siirtynyt ripustelemaan huoneen oikeanpuoleiselle seinälle isoa maailmankarttaa ja sen viereen hieman pienempää, mutta hyvin yksityiskohtaista Hebigakuren karttaa, joista varmasti tulisi olemaan hyötyä tehtävällä jos toisellakin.
"Älä välitä Erinasta, hän on Yurei-shin jäsen kuten sinäkin joten voit puhua vapaasti. Tehtäväsi yksityiskohdat eivät tule leviämään näiden seinien ulkopuolelle", Tinga kiirehti lisäämään vielä, ennen kuin Kira ehtisi ihmetellä nuoremman kunoichin läsnäoloa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3019Viesti sumufani »

Kira astui sisään ja sulki oven perässään ja oli juuri aikeissa kysyä oliko huono hetki, mutta Tinga veti hänet suoraan asiaan.
''Lyhyesti kolme vakoojaa on sairaala kunnossa ja ANBU:jen kuullusteluissa. Viimeisimmän muistoista kävi ilme, että on parhailimmaan kaksi muuta ja itse takapiru. Nimi ei ole vielä selvinnyt.''
Kira päätti vetää hieman henkeä ja vilkaisi nopeasti huonetta, joka oli saanut mukavasti huonekaluja.
''Sanooko Akuma niminen heppu sinulle mitään? Se tuli ylös ensimmäisen tunarin kohdalla, mutta en osaa sanoa onko se oleellinen nimi.''
Valkotukka sanoi ja koitti vielä summata mielessään oliko tässä jotain muuta. Kira raapi päätään ja pohti oliko hän nähnyt tuon toisen kunoichin, jossain vaikka miehen muistikuvat olivat palanneet niin hän kyllä muistaisi, jos olisi toisen naisen. Mies siis luovutti asian suhteen ja odotteli oliko Tingalla kommentoitavaa tähän väliraporttiin. Mies oli mielestään ollut hieman hidas, mutta ei sitä ikinä tiennyt. Omituiselta se tuntui, että huone oli saanut sisältöä näinkin nopeasti ja asia sinänsä huvitti miestä. Tinga oli laittanut asiaan vauhtia vaikka nämä vasta asettuivatkin huoneeseen. Kiraa häiritsi, että maailmankartta taulu oli hieman vinossa ja mies käveli sen eteen oikaisten sen. Mies ei tiennyt oliko tehnyt jotain väärin, mutta ei jaksanut kysyä oliko astunut nuoren kunoichin varpaille. Nainen sanoisi asiasta, jos sanoisi ja Kira asettui jälleen seisomaan pöydän eteen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3020Viesti Southpaw »

"Kaksi muuta ja itse takapiru...", Tinga toisti mietteisään ja sulatteli kuulemaansa hetken aikaa. Sen perusteella mitä hän oli tehtäväkääröstä lukenut, hän oli olettanut että kyseessä olisi vain yksi vakooja, mutta ilmeisesti vakoojia olikin sitten ollut useampi, jotka olivat toimineet yhdessä. Mitä tarkoitusta varten, se jäisi nähtäväksi, sillä Kiran sanojen perusteella Tinga arveli, että anbut eivät olleet vielä saaneet tutkittua ihan kaikkea.
"Tehtävä onkin sitten edennyt nopeammin kuin olen odottanut. Pidä minut ajan tasalla mikäli anbut löytävät jotain uutta tietoa", Tinga totesi, samalla kun ryhtyi nostamaan kokoamaansa pöytää ylös. Nainen oli hädin tuskin saanut toimistopöydän pystyyn kun Kira kuitenkin pudotti varsinaisen pommin ja sai Tingan oitis valpastumaan.
"Akuma? Sanoopa hyvinkin..." Tinga vastasi ja käveli maailmankarttaa oikaisevan Kiran viereen ja kohotti kätensä tunnustelemaan kartan pintaa. Hänen pyynnöstään Erina oli merkinnyt maiden nimet karttaan myös pistekirjoituksella, joten hetken verran Tinga tunnusteli kartan pintaa kunnes lopulta löysi Otogakuren ja osoitti sitä.

"Se Akuma jonka minä tiedän, on yksi Otogakuren johtajista. Otogakure on tällä hetkellä jakautunut pohjoiseen, läntiseen, eteläiseen ja itäiseen osaan ja näiden neljän osan välillä on jo vuosia vallinnut sisällissota siitä kuka neljästä johtajasta on Otogakuren oikeutettu hallitsija. Akuma on pohjoisen osan hallitsija ja minun tietojeni mukaan nykyisin myös läntinen osa on hänen hallinnassaan. Ollessani poissa kylästä, autoin Sanada Akkia kaatamaan läntistä osaa hallinneen Inuzuka Kougan, minkä jälkeen läntinen osa jäi ilman hallitsijaa ja Akuma siirsi välittömästi joukkojaan sinne saadakseen alueen ja Kougan entiset alaiset omiin riveihinsä ennen muita hallitsijoita", Tinga kertoi sen mitä Akumasta tiesi. Hän ei tiennyt tarvitsiko Kira välttämättä tietoa Otogakuren sisällissodasta omassa tehtävässään, mutta kunoichi katsoi kuitenkin parhaaksi selostaa koko tilanteen, sillä loppujen lopuksi sitä ei koskaan tiennyt varmasti mistä tiedonmuruista voisi tehtävällä vielä olla hyötyä.
"Tietenkin on olemassa mahdollisuus, että tämä sinun Akumasi onkin vain joku muu jota myös kutsutaan Akumaksi. Mutta kun kyseessä on kylän ulkopuolisia vakoojia, pidän sitä mahdollisuutta epätodennäköisenä. Suosittelen kuitenkin varmistamaan asian jotenkin jos pystyt", Tinga lisäsi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3021Viesti sumufani »

Kira katsoi Tingan jännittyvän selvästi hänen mainitessa Akuman ja kuunteli Tingan kertoman taustatiedon.
''Jos tämä tosiaan on sama Akuma se ei tiedä hyvää. Taidan pitää kiirettä loppujen kanssa. Hyvällä tuurilla emme tarvitse näitä kahta viimeistä muuhun, kuin osoittamaan suunnan mihin kiinnitän huomioni seuraavaksi.''
Valkotukka sanoi ja lauseen lopuksi miehen silmissä välähti mielenkiinto skenaarioon.
''Entä itse takapiru? Haluatteko hänet tosiaan elossa?''
Kira kysyi ja katsoi maailmankarttaa selvästi tuijottaen Iwan vuoristoa.
Hetken ajan mies läpi kävi muistojaan ja lopulta harhautui jälleen tähän tilanteeseen toivoen, että ei mitään tärkeää ollut mennyt ohi korvien. Mies ei kehdannut pyytää toistamaankaan, mitään joten Kira saisi sättiä itseään, jos tärkeää infoa oli mennyt ohi. Mies kuitenkin uskoi että ei ollut menettänyt mitään ja pohti mitähä tämänkin jälkeen hän saisi hoidettavakseen. Se oli sentään ollut helpottavaa, että Tinga oli sitä mieltä että asia oli edennyt näinkin rivakasti eteenpäin. Se sai miehen hieman rentoutumaan, koska hän halusi antaa itsestään tehokkaan ja lojaalin vaikutelman uudelle esimiehelleen. Kira alkoi kuitenkin miettiä Oton sisällisotaa ja neljää rintamaa. Se olisi varmasti popcornien arvoista katseltavaa ja Kiraa melkein harmitti että ei pääsisi moista seuraamaan. Valkotukka ei kuitenkaan antanut kasvoillaan näkyä mutoksia sen kummemmin ja huomasi jälleen katsovan karttaa. Suurin ponnistuksin mies lukitsi katseensa Tingaan ja odotti, miten asia lähtisi tästä etenemään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3022Viesti Southpaw »

Kiran miettiessä ääneen, että pitäisi kiirettä loppujen kanssa, Tinga nyökkäsi hyväksyvästi, osoittaen olevansa samaa mieltä. Jos vakoojat tosiaan olivat Akuman leivissä, olisi syytä saada loputkin kiinni ja selvittää mikä täällä oli Akuman kannalta niin kiinnostavaa. Pohjoisen Otogakuren johtajalla olisi kuitenkin luullut olevan parempaakin tekemistä kuin vakoilla kaukana etelässä sijaitsevaa kylää. Kiran yllättäen kysyessä haluttiinko pääpiru kuitenkin elävänä, Tinga kohotti kulmiaan hieman kysyvästi.
"Kyllä, yritä saada hänet elävänä. Jos vakoojat todella ovat täällä Akuman käskystä, saamme pääpirulta luultavimmin parhaiten selville miksi Akuma on kiinnostunut kylästämme niin paljon, että lähettää osan vähästä miesvoimastaan tänne. Miksi kysyt?" Tinga kysyi, olettaen Kiran äänensävyn perusteella, että tämä oli saanut jonkin idean päähänsä.
"Jos mikään muu ei kuitenkaan auta niin sinulla on lupa tappa hänet, sekin on sentään parempi lopputulos kuin päästää hänet pakoon tietojensa kanssa. Katsokin vain, että tuot ruumiin kääröön sinetöitynä minulle. Jos vakooja sattuu kuolemaan niin luulen, että saisin kyllä isäni suostuteltua käyttämään edo tenseitä, niin että voimme herättää vakoojan ja kiskoa hänestä ulos miksi hänet on lähetetty tänne", Tinga katsoi parhaaksi lisätä. Hän ymmärsi hyvin, että jos vakooja pyrkisi kaikin mahdollisin keinoin pakoon ja välittämään tietonsa Akumalle, ei välttämättä jäisi muita vaihtoehtoja kuin tappaa tämä, jotta Akuma ei saisi kallisarvoisia tietojaan, mitä ikinä ne sitten olivatkin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3023Viesti sumufani »

Tinga teki selväksi, että vakooja haluttii elävänä. Toisaalta kuollutkaan ei haittaisi, jos mikään mu ei auttaisi mikä oli musiikkia miehen korville.
''Asia selvä Tinga-sama.''
Valkotukka sanoi ja alkoi kuumeisesti miettiä oliko Ayako kertonut mitään muuta jännittävää. Kira ei muistanut ja hänen pitäisi mennä ANBU:jen kautta takaisin töihin. Ihmisiä etsittävänä ja löydettyjä saatavana sairaala kuntoon.
''Jos tässä ei ollut mitään muuta voinko poistua takaisin kentälle. Minulla on hatara kuvaus seuraavasta kohteesta ja haluaisin mielelläni löytää hepun ennenkuin hän tai he saavat tietää ryhmän käyneen vähiin.''
Kira sanoi ja kuullosti melkein iloiselta vaikka miehellä oli mustat silmän aluset. Onneksi Tinga ei nähnyt miehen kasvoja, koska hän ei ollut ollut kotona jahdin aikana. Valkotukka yleensä teki pidemmät tehtävät urakkana ellei niissä menisi pirusti aikaa. Miehen takaraivossa, kuitenkin soi Azusan sanat mitkä kehoittivat ottamaan rauhassa.
Kira mieti oliko moisella järkeä tämän asian suhteen.
''Tinga-sama. Pystyttekö järjestämään ANBUja satamaan ja alueille, mistä voisi livahtaa saarelta pois? Jos takapiru saa vihua tästä niin minä en luonnollisesti pysty repeytymään jokaiseen ilman suuntaan.''
Asia vasta juolahti miehen mieleen, mutta epäili että asia menisi kuitenkaan siihen asti. Jos mahdollista Kira saattaisi kaksi yhtä aikaa siihen kuntoon, että saisi tiedot ketä jahdata seuraavaksi. Parasta olisi kuitenkin pelata varman päälle ja tuoda tämä asia julki.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3024Viesti Southpaw »

Kiran kysyessä olisiko hänen mahdollista saada taustatukea siltä varalta, että vakoojat yrittäisivät livahtaa saarelta, Tinga nyökkäsi myöntäväsi. Hänellä ei ollut valtaa käskeä anbuja, mutta hän voisi käskeä kuitenkin kaksi muuta Yurei-shin jäsentä, Nakiri Hiron ja Yukino Taikin vartioimaan pakoreittejä ja siten toimimaan taustatukena Kiralle.
"Minulla ei ole valtuuksia antaa käskyjä anbuille, mutta käsken kaksi muuta Yurei-shin jäsentä asialle, Nakiri Hiron ja Yukino Taikin. Jos saat vakoojien nimiä selville, niin ilmoita nimet heillekin, jotta he tietävät seurata juuri näitä henkilöitä", Tinga ohjeisti. Kiran seuraavaksi kysyessä oliko tämä vapaa lähtemään, Tinga oli jo aikeissa vastata myöntävästi, ennen kuin muisti, että Kirallekin pitäisi vielä antaa sinetti, joka estäisi tätä vuotamasta arkaluontoista tietoa Yurei-shin toimista ulkopuolisille. Niinpä nainen pudisti hieman päätään.
"Älä lähde ihan vielä, on vielä yksi asia joka meidän pitää hoitaa, ennen kuin lähdet jatkamaan töitäsi", Tinga sanoi ja alkoi kerätä chakraansa valmiiksi samalla kun puhui.
"Viimeksi annoit luvan tehdä sinettini sinulle, joten jos sinulle sopii voisin tehdä sen nyt niin saamme sen asian pois alta", Tinga sanoi. Saatuaan tekniikkaan vaadittavan chakran kerättyä toiseen käteensä, Tinga ojensi kättään kohti Kiran leukaa ja kosketuskontaktin saatuaan alkoi ohjata chakraansa Kiran kieleen, minkä Kira saattaisi hetken ajan tuntea polttavana tunteena, kuin olisi pidellyt jotain kuumaa suussaan. Tunne kuitenkin tasaantuisi nopeasti kun Tinga viimein päästi irti. Hetken verran kunoichi harkitsi olisiko tarpeen tehdä sinetit myös Kiran muihin suihin, mutta lähetettyään pienen chakralatauksen jonka avulla koetti aistia Kiran ruumiinrakennetta, kunoichi tuli nopeasti siihen tulokseen, ettei se olisi tarpeellista. Kiran muissa suissa ei hänen aistiensa mukaan ollut minkäänlaisia äänihuulia, joten tämä ei kykenisi puhumaan niiden kautta. Ne olivat selvästi pelkästään saven työstämistä varten.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3025Viesti sumufani »

Kira nyökkäsi hyväksyvästi Tingan sanoessa, että hänen avukseen tulisi kaksi Yurei-shi jäsentä. Se auttaisi jo paljon.
''He voivat yhtä hyvin käydä kysymässä ANBU:ilta mitä he ovat saaneet selville. He osaavat kertoa aivan yhtä paljon, kuin minäkin tästä aiheesta. Peräti enemmänkin, jos ovat saaneet kuulusteluja etenemään ollenkaan. Jos näet näitä kahta, kuten vaikka tehtävän jaon yhteydessä niin olisitko hyvä ja kertoisit että taistelen pommien avulla. Osaavat ainakin pitää varansa.''
Kira ehdotti Tingalle, koska ajatteli sen olevan tarpeellista ja miehen paneutuessa työhönsä muu ympäristö, jotenkin vai unohtui ja oli muovaantunut matsin jälkeen.
''En tiedä onko tämä tarpeellinen tieto, mutta muistin taitoni jolla tehostan räjähteitäni. Jos sinulla on vielä, jokin mitä pitää saada aikaan niin kannattaa rohkeasti vain sanoa. Uskoisin tietäväni, että ette luota minuun erinäisestä syystä, mutta olen kuitenkin nyt myös teidän alaisenne ja haluan olla mahdollisimman paljon hyödyksi Tinga-sama.''
Mies ei ollut aivan varma, minkä takia oli kertonut toiselle tuon ja asia oli jo ilmoilla. Kiran ei auttanut korjailla sanojaan eikä voinut oikein muutakaan mitä oltiin isketty mieheen enemmän tai vähemän hänen myöntymyksensä mukaan. Olihan hän halunnut tämän sinetin, mutta ajatukset katkesivat miehen tuntiessa kevyen kosketuksen leukansa alla. Miehen ilme ei edes värähtänyt sinetin poltellessa hänen kieltään ja Kira pohti sen olevan tämä sinetti, mihin Tinga oli kysynyt Kiran suostumuksen. Se sai miehen ajattelemaan lämmintä sakea ja hätisti moiset aatokset mielestään. Viime kerralla hän oli lyönyt ystäväänsä arkistossa ryyppy reissun jälkeen ja sen jälkeen toista kujalla. Mistä Kira oli mennyt lasirannalle iskemää naista polvella kasvoihin. Nämä kolme tapahtumaa saivat miehen miettimään oliko hän väkivaltainen ja ainoastaan totemaan että erittäin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2588
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3026Viesti Southpaw »

"Ei huolta, välitän kyllä viestin heille kun kutsun heidät tehtävänantoa varten", Tinga vastasi. Hän oli päättänyt ottaa normaaliksi käytännöksi kertoa tiimiläsille tehtävänantojen yhteydessä kunkin taistelutyylit, mikäli nämä eivät tiennet toistensa tyylejä jo valmiiksi. Näin tiimi saisi keskenään mahdollisimman helposti sovitettua kukin oman tyylinsä yhteen ja tehtyä yhteistyötä keskenään. Kun mies vielä lisäsi muistaneensa jonkin taidon, jonka oli ilmeisesti unohtanut kertoa edellisellä kerralla hänen kysyessään miehen taitoja.
"Ei huolta, lisään tuon tiedon profiiliisi kun ehdin", Tinga sanoi ja nyökäytti päätään kohti arkistokaappeja, joihin oli tehtäväraporttien ja muiden arkaluonteisten asiakirjojen lisäksi tarkoitus säilöä myös Yurei-shin jäsenten tiedot kylän arkistoista.
"Mutta nyt kun saimme sinetin pois alta niin olet vapaa jatkamaan tehtävääsi. Muista levätä välillä. Vaikutat väsyneeltä", Tinga huomautti vielä. Hän ei tiennyt tunsiko Kira väsymystä vielä itse, mutta hän kykeni kuitenkin miehen chakrasta aistimaan väsymyksen merkit, mikä viittasi siihen, että tämä todella oli työskennellyt tehtävänsä parissa ahkerasti.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Työasioiden hoitamista (rope)

Viesti: # 3027Viesti sumufani »

Kira hieraisi toista silmäänsä ja hetken aikaa kuullosti, kuin Azusa olisi kehoittanut kiraa lepäämään. Mies ei voinut uskoa korviaan ja mietti uskaltaisiko hän sanoa asiasta. Mies avasi suutaan jo hieman, mutta tuli oisiin aatoksiin. Ottaen huomioon Tinga oli Azusan tytär sen ei pitäisi olla yllätys, mutta Kira ei oikeastaan tarvitsisi toista pitämään huolta hänestä.
''Lepään paremmin kun asia on hoidettu, mutta asia on teidänkin suunnalta huomioitu.''
Kira sanoi ja koitti pitää äänen sävyään kurissa. Azusa oli sanonut samaa pari päivää aikaiseemin eikä tarvitsisi Tingaa myöskin selkänsä taakse pitämään vahtia, mitä valkotukka oli tekemässä.
Kira ei kuitenkaan kehdannut sanoa mitään ja tukahdutti nuo tuntemukset nopeasti.
''Jos ilmenee asiaa, minut löytää sataman räkälöiden liepeiltä. Sieltä edellisetkin on enemmän tai vähemmän löytyneet.''
Kira tokaisi kumartaen hieman ja kääntyi oven suuntaan. Mies avasi oven ja poistui.
Valkotukka poistui linnasta nopeasti ja kaivoi tarvikelaukustaan taskumatin, josta mies otti huikan. Kahvia mies jaksanut kantaa mukana, koska kylmä kahvi ei ollut miehen mieleen, mutta alkoholi piristi miestä pienissä määrin ja sai ajatukset menemään hieman paremmin eteenpäin. Kuitenkin ennen taistelua mies ei nauttinut alkoholia, koska tarvitsi tovin valmistautua ja ajatella parhaimman mahdollisen tavan saada miekkosen tai naikkosen kiinni. Mies kuitenkin tarvitsi nyt sitä tiettyä tuoksua, mitä odotti räkälän läheisyydessä notkuvalla miehellä olevankin. Piakkoin mies kuitenkin istui oluella yhden juoma kaverinsa kanssa, mikä itse asiassa toimi paremmin kuin istuen yksinäisenä nurkassa katselemassa muita. Päivä tulisi olemaan pitkä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Linnake”