Hebiran ensimmäinen todellinen tehtävänanto (Rope)

[Southpaw]

Rikimarun kysyessä olivatko alaiset valmiita lähtemään heti, Tinga nyökkäsi näiden puolesta. Hän oli kuitenkin selittänyt tilanteen pääpirteissään jo matkalla, eikä kumpikaan ollut pistänyt vastaan tai maininnut, että tarvitsisi vielä aikaa varusteiden hakemiseen. Sikäli kuin siihen nyt oli edes tarvetta, sillä Rikimarun tunntien tämä oli järjestänyt kylän asevarastolta jo valmiiksi mukaan täydennyksiä muun muassa heittoaseisiin ja räjähdelappuihin, siltä varalta, että Ryoujinin ja tämän ryhmän varusteet olisivat vähissä.
"Otin vapauden kertoa tehtävästä lyhyesti kun tulimme tänne. Uskoakseni kuitenkin kerrot tarkemmat yksityiskohdat matkalla", Tinga vastasi Rikimarulle. Samalla nainen aisti epävarmasti laivassa jo olevien shinobien chakroja, miettien pitäisikö hänen sittenkin lähteä mukaan vai ei. Hän ei toki ollut vieläkään palautunut aiemmasta taistelustaan täysin, mutta entä jos Akki olisi siellä Ryoujinin perässä? Hän saattaisi olla ainoa joka kykenisi vakuuttamaan miekkamiehen siitä, että tälle eri yakuzaperhiden väliselle taistelulle voisi löytyä vielä jokin kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Toisaalta taas nyt kun isäkin oli poissa kylästä, oli epäilemättä parempi että hän jäisi tänne pitämään asioita silmällä loppujen ryhmänsä jäsenten kanssa. Hän ei voisi jättää kylän turvallisuutta pelkästään Erinan ja Taikin harteille.
"Noh... onnea matkaan kai sitten", Tinga huokaisi lopulta, hyväksyen sen, että hänestä oli sen hetkisessä tilanteessa varmastikin enemmän hyötyä kylässä kuin sen ulkopuolella.

[sumufani]

Kiran korvassa särähti Hebiran innostuneisuus tämän myönnellessä Tingan sanoihin pakenemisesta. Tämä tästä oli vielä puuttunut. Fanaatikko ja vielä hyvin nuori sellainen. Mikä tämän kylän nuorisoa vaivasi? Valkotukka kuitenkin sivuutti ajatukset ja Rikimarun puhuessa miehen selkärangassa meni väristys. Miehen ääni oli hyvin kylmä, mutta kai hän tottuisi kuuntelmaan sitä tämän reissun aikana. Miehen viitatessa päällään laivaa Kira lähti kävelemään sinnepäin ja katseli muita paatilla olijoita. Muutamat kasvot hän tiesikin, mutta osa oli uusia. Tinga oli toivottanut hyvää matkaa, mutta miehellä oli sellainen olo että sanat oltiin tarkoitettu naisen mestarille. Ajatuksissaan mies istui kannelle keulan läheisyyteen ja asettautui mukavasti omaan rauhaansa. Muut jättivät häelle omaa tilaa, mistä Kira oli ihan tyytyväinen ja miehen kasvoille nousi hymy. Suurinpiirtein kaikki laiva reissut, missä hän oli ollut olivat noudattaneet samaa kaavaa. Hän valitsi kohdan, missä hän rentoutui ja muut jättivät hänet rauhaan. Siitä hän oli erittäin tyytyväinen, koska mies viihtyi harvojen ihmisten seurassa ja nyt mies halusi olla lähinnä itsekseen.
Kira otti toisen hanskan kädestään ja katseli tuota suuta kädessään. Ihme oli ollut, että hän oli livahtanut Iwasta ja törmännyt Azusaan Konohassa. Kaiketi hänen elämän koho kohtia, koska oli päätynyt Hebikagureen ensimmäisten joukossa vaikka oli suurimman osan siellä vietetystä ajastaan koomassa. Valkotukka laittoi hanskan takaisin käteensä ja asetti kätensä päänsä taa. Mies kuunteli veden liplatusta venettä vasten ja se rauhoitti valkotukkaa melkoisesti. Silti hänellä oli olo, että pian ei omaa rauhaa olisi ja tähän mennessä nämä tuntemukset olivat olleet oikeassa. Silti hän toivoi että se nyt olisi väärässä.

[Piisamirotta]

Rikimarun jäätävä ääni sai Hebiran ihon kananlihalle. Tyttö ymmärsi nyt miksi Rikimaru oli yksi Hebigakuren tunnetuimmista henkilöistä, ja miksi tätä ei näkynyt juuri julkisilla paikoilla. Käärmetär kunnioitti kylmäävän ninjan tyyliä, hän itse ei ikinä kykenisi moiseen tyyliin, eikä se sopinut hänelle, mutta Rikimarun tyyli oli huomattavasti lähempänä ninjaa kuin monen muun kuuluisan ninjan tyyli, mukaanlukien Hebikage Ryuu. Tingan toivottaessa hyvää matkaa, Hebira vastasi: "Kiitos Mestari. Emme tule pettämään luottamustanne. Näkemiin sitten." Hebira oli vähän liiankin formaalinen ja sitämyötä ärsyttävähkö. Hebira nousi paattiin ja jäi peräpäähän. Tyttö ajatteli tulevaisuutta. Hän ei ollut sokea sille, että hän saattaisi kuolla koska tahansa. Se tunne ja tieto, että häneen luotettiin ja, että hän oli tärkeä näin nuoressa iässä ja näin heikoilla kyvyillä, oli niin ihana, että tyttö ei halunnut huolestua mahdollisuuksista. Hänellä oli nyt jotain niin tärkeää, että murheet olivat yhtä tyhjän kanssa. Matka alkoi leppoisasti, mutta miten se tulisi päättymään?