Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Kumoa ympäröivät korkeat ja pilvien peittämät vuoret, joista monet kohoavat jopa pilvien yläpuolelle. Jylhät vuoret tarjoavat huikeita näkymiä ja myös huikeita vaaroja.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 172Viesti Cross »

Tingan alkureagtiota hyvinkin lupaavana pitänyt Warau alkoi uskoa tilanteen olevan jo hyvinkin otollinen kylän pettämistä ehdottamiseen, tytön todetessa ääneen mitä tämä uskoi Rikimarun käskeneen tehdä Kouteille. Varsinaiset ohjeet eivät olleet aivan niin jyrkät mitä tyttö oli arvellut, mutta ei ollut mitään hyötyä alkaa oikomaan asiaa. Jinain yllättäessä ehdottaessa kuitenkin että tämä alkaisi liikutella ystäväänsä summonointi tekniikan avulla salamurhaaja joutui todella miettimään kuinka reagoisi ehdotukseen, joka todellakaan vienyt asiaa siihen suuntaan mihin hän halusi. ''Mielenkiintoinen ajatus tietysti, mutta epäilen kyllä hieman voimmeko vain jättää häntä johonkin luolaan odottamaan, ilman että peräämme lähtevät metsästäjät löytävät häntä. Sitäpaitsi käskyt olivat aika selkeät...'' Mizuchi lopulta vastasi mietteliääseen sävyyn, odottaen innolla Jinain reagtiota, mikä voisi olla mitä vain nöyrästa alistumisesta suoraan hyökkäykseen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 173Viesti Southpaw »

Kuullessaan Waraun vastauksen Tinga oli hetken hiljaa kuin sulatellen kuulemaansa. Olisi se toki pitänyt arvata, että Warau toimisi Rikimarun käskyjen mukaan, mutta jotenkin hän silti oli toivonut, että tämän kanssa olisi mahdollista neuvotella. Hänhän aikoi kuitenkin jättää kloonin Koutein seuraan nimenomaan metsästäjäninjoja ajatellen. Heti kun klooni aistisi ulkopuolisia, se voisi hajottaa itsensä ja siten välittää Tingalle tiedon, että Koutei oli kutsuttava pois. Kun Warau nyt kuitenkaan ei vaikuttanut olevan halukas vastustamaan Rikimarun antamaa käskyä, ei Tingalle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin päättää antaisiko hän todella noin vain tappaa Koutein vai pistäisikö hän kunnolla vastaan. Koutein onneksi, Tingan ei tarvinnut kovin kauan miettiä vastausta tähän kysymykseen.
"Minä tulin tänne järjestämään hänet turvaan ja sen myös aion tehdä. Jos siis aiot tappaa hänet niin joudut tappamaan minut sitä ennen", tyttö sanoi lopulta tiukasti. Kunoichin puhuessa, saattoi tuntea tämän chakratason hieman nousevan, tytön valmistautuessa estämään Warauta jos tämä liikahtaisikaan luolan suuta kohti.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 176Viesti Cross »

Jinain ehdotuksen tyrmääminen sai aikaan juuri sellaisen reagtion tässä kuin Warau oli toivonutkin, sillä tämä näytti olevan valmis uhraamaan kaiken ystävänsä puolesta. ''Kshishishishi... Niinkuin sinä pystyisit sitä estämään... Mutta se voisi tietää melkoisesti ongelmia, kuten myös ystäväsi henkiinjättäminen...'' Edelleen paikallaan leveästi hymyillen istuva salamurhaaja vastasi taisteluun valmistautuvan tytön uhkaukseen, ilman merkkiäkään siitä että olisi pitänyt tätä minkäänlaisena uhkana. Tinga saattoi kuitenkin huomata miehen äänessä jälleen kerran tapahtuvan muutoksen, joka sai sen kuulostamaan pelottavan paljon näiden kahden opettajalta. Vaikka puhetyyli ei olisi voinut olla paljoa erillaisempi, niin siitä huokui sama kylmää tunteettomuus kuin Rikimarullakin. ''Mmm... Minulle riittää että ystäväsi katoaa eikä tästä varmasti kuulla mitään kylässä.'' Mizuchi lisäsi petomaisesti hymyillen, leikkien samalla olkapäätään vasten nojaavan suuren miekkansa terällä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 178Viesti Southpaw »

"Jos en pysty niin sitten kuolen yrittäessäni", Tinga sanoi itsepäisesti. Hän ei ehkä ollut aivan täysin Waraun veroinen, mutta vähintäänkin hän pystyisi hidastamaan tätä tovin, ennen kuin tämä pääsisi Koutein kimppuun. Normaalisti tyttöä olisi ärsyttänyt myös se, kuinka Warau suhtautui häneen niin kuin hän ei olisi ollut uhka lainkaan, mutta nyt kun kyseessä oli Koutein elämä, tytön keskittyminen oli vain siinä, miten saisi Waraun pidettyä aisoissa tarpeen niin vaatiessa. Kun miehen ääni kuitenkin yllättäen muuttui kylmäksi ja tunteettomaksi kuten Rikimarulla, Tinga valpastui entisestään. Jotenkin tuo äänensävyn muutos ei tuntunut lupaavan hyvää, eikä tyttö voinut olla miettimättä millaisen koulutuksen Warau oli Rikimarun alaisuudessa saanut. Hänen kanssaanhan Rikimaru oli keskittynyt vain perusasioihin, sillä sokeutensa vuoksi tyttö ei ollut voinut osallistua muiden lasten tavoin akatemiaan.
"Hyvä, siinä tapauksessa hän voi kadota Aaltojen maahan, kuten alunperin oli tarkoituskin. Voit olla varma siitä etten ole viemässä häntä enää Hebiin. Ja sikäli kuin se sinua koskettaa niin minä katoan myös joksikin aikaa kunhan olen auttanut Akkia niiden yakuzaongelmien kanssa. Minun pitää harjoitella", Tinga vastasi uhmakkaasti Waraun sanoihin, kertomatta kuitenkaan harjoitteluaikeistaan sen enempää. Tyttö halusi vahvistua, eikä pelkästään sen vuoksi että halusi estää ketään kajoamasta ystäviinsä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 182Viesti Cross »

Edelleen huolettomasti käyttäytyvä Warau ei voinut kuin jatkaa pahaenteistä nauruaan, kuullessaan tosissaan olevan Tingan kertovan olevansa valmis jopa uhraamaan oman henkensä yrittäessään puolustaa Kouteita. Tytön surmaaminen ei kuitenkaan ollut tällähetkellä osa hänen suunnitelmaansa, vaikka se olisikin varmasti saanut melkoisen myrskyn aikaiseksi Hebissä. ''Kshishishishi... Niin varmastikkin tekisit...'' Mies vastasi naureskellen tytölle, napauttaen kynnellään suuren miekkansa terää, ennen kuin nousi seisomaan ja heilautti sen olalleen. ''Kshishishishi... Luotat melkopaljon siihen albiinoon ja tämän yakuza ystäviinsä... Sääli vain että minä en... Heitä pidetään jopa meitä arvottomampina ja hyvästä syystä.'' Hitain äänettömin askelin Jinaita lähestyvä salamurhaaja jatkoi, kunnes oli lähestulkoon kosketus etäisyydellä tytöstä. ''Mutta saatan tietää erään toisen paikan missä hän on varmassa tallessa, mutta siitä sinä tuskin tulet pitämään.'' Hivenen vihjaavaan sävyyn kuiskiva Mizuchi jatkoi, alkaen astella tyttöä hitaasti ympäri ja pitäen tätä koko ajan varmuuden vuoksi silmällä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 183Viesti Southpaw »

Kynnen napauttaessa miekan terää, tyttö jännittyi äänen kuullessaan ja näytti hetken siltä kuin olisi ollut aikeissa hyökätä Warauta päin. Kun mies kuitenkin ylös noustessaan jatkoikin naureskelua ja puhumista, Tinga jätti kuitenkin suoran hyökkäyksen vielä tekemättä, päättäen kuunnella mitä Waraulla oli sanottavanaan. Vaikka hän ei ehkä kaikesta tämän kanssa ollutkaan samaa mieltä, arveli Tinga silti voivansa oppia jotain hyödyllistä. Hieman samaan tapaan hän oli aikanaan saanut Onimarua kuuntelemalla tietoonsa, että osa Hebigakuren asukkaista piti häntä parempana vaihtoehtona kageksi kuin Ryoujinia, huolimatta silmiä vaivaavasta sokeudesta.
"Akkin käsiin luottaisin vaikka oman henkeni. En näe mitään syytä miksi en luottaisi myös hänen arvostelukykyynsä liittolaisten suhteen", Tinga sanoi tiukasti, säpsähtämättä lainkaan siitä, kuinka lähelle Warau puhuessaan tuli. Jos mies itse ei kerran pitänyt häntä uhkana, niin sitten ei hänkään aikonut antaa toiselle sitä iloa, että saisi hänet kokemaan olonsa uhatuksi.
"Uskallan epäillä voiko tämä toinen paikka olla parempi, mutta kerro toki. Mihin sinä olisit häntä viemässä?" tyttö kysyi nyt hivenen epäluuloisena. Hebissä Koutei ei ollut turvassa ja jos Aaltojen maa ei ollut luotettava vaihtoehto niin mitä edes jäi jäljelle? Konohassa toki olisi lääkintäosaamista, jonka avulla Koutein selänkin ehkä saisi paremmin kuntoon kuin Mijin taidoilla, mutta tyttö itse oli juuri paennut konohalaisilta jouduttuaan siepatuksi. Konoha ei siis missään nimessä tulisi kysymykseen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 186Viesti Cross »

Tyttöä hitaasti miekka olallaan kiertävä salamurhaaja naurahti vaimeasti kuullessaan tämän vastauksen, jonka mukaan kuusikätiseen albiinoon ja tämän tuttaviin pystyi luottamaan. Miekankäyttäjä ei ollut oikein varma että pitäisikö punapäätä vain yksinkertaisesti naivina, vai myös typeryksenä, mikäli tämä oli tosissaan sen suhteen mitä sanoi. Sanada oli menettänyt käytännössä kaiken tytön isän takia ja siitä huolimatta Jinai luotti tuohon ilman epäilystäkään. Vähintään yhtä arveluttavaa oli tämän erikoiset yakuza tuttavuudet, joille ei ollut mitään hyötyä Koutein auttamisesta. Näille rampa mies olisi luultavasti vain rasite, josta hankkiutua eroon tavalla tai toisella. ''He vain käyttävät häntä oman asemansa pönkittämiseen ja luultavasti hankkiutuvat eroon, ennen kuin tästä voi tulla kilpailija.'' Jonkinverran myös yakuzasta ja sen tavoista toimia tietävä salamurhaaja sanoi, arvellen todellakin että Akkin ei kannattaisi luottaa liikaa tuttaviinsa. ''Vie ystäväsi niiden kahden huostaan ja häntä voidaan käyttää panttivankina sitä itkupilliä vastaan.'' Virnuileva Mizuchi jatkoi, laittaen merkille että kunoichi pystyi pysymään ihailtavan tyynen oloisena tilanteesta huolimatta. Mitäpä muuta tietysti saattoi odottaa Ryuun tyttäreltä ja Rikimarun oppilaalta, vaikka osa tuostakin itsevarmuudesta taisi olla vain silmänlumetta mies ajatteli, samalla kun mietti miten ehdottaisi Koutein järjästämistä Kiriläisten huostaan. ''Jonnekkin missä kukaan ei tunne sinua tai häntä, tai välitä siitä kuka hän on. Syrjäiseen paikkaan mistä häntä ei varmasti osata etsiä.'' Warau vastasi Tingalle tämän kysyttyä häneltä minne Koutei sitten pitäisi viedä, jos ei Akkin ja tämän yakuzalaisten tuttavien hoiviin. Salamurhaaja arveli että oli loppujen lopuksi helpompi suostutella tyttö jättämään ystävänsä johonkin syrjäiseen kylään tai temppeliin aumaan, kuin luovuttaa tämä kiriläisten käsiin. Hänellä oli vielä sopivasti jo eräs paikka mielessä, joka vaikuttaisi varmasti hyvältä vaihtoehdolta ja tarvittaessa kiriläiset voisivat noutaa tämän sieltä hoiviinsa huomaamattomasti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 188Viesti Southpaw »

Waraun maalaillessa hänen mieleensä uhkakuvia siitä kuinka Ojisan ja Obasan järjestäisivät Akkin sivuun ennen kuin tästä muodostuisi uhka, Tinga tuhahti epäuskoisesti.
"Sinä et tunne Akkia. Toki he voivat yrittää saada Akkin syrjän, mutta en usko hänen lankeavan sellaiseen", Tinga vastasi ja mietti sitten toista skenaariota, jonka Warau hänelle esitti. Toki tuokin oli yakuzan tuntien mahdollista, mutta Tingan oli vaikea uskoa, että sisarukset tekisivät tuollaista siirtoa ennen kuin olivat saaneet hänet ja Akkin hoitamaan lupaamansa taistelun loppuun asti. Hehän voisivat muuten hyvin jättää homman puolitiehen. Sanomatta kuitenkaan vielä mitään, Tinga kuunteli Waraun ehdotuksen loppuun, joutuen kuitenkin pettymään tähän niin sanottuun parempaan ratkaisuun, jota mies hänelle tarjosi.
"Syrjäiseen paikkaan, jonka sinä kuitenkin tiedät, jotta voit minun poissaollessani palata ja tappaa kuten Rikimaru käski? Tai kenties uhkaat kertoa Koutein sijainnin heille joskus myöhemmin kun haluat minulta jotain? Ei kiitos..." tyttö sanoi sarkastisesti ja risti samalla käsivartensa torjuvasti.
"Jos tässä kerran ryhdytään epäluuloisiksi Akkin ja kaikkien muidenkin suhteen niin miksi luottaisin sinuunkaan yhtään sen enempää? Toki olet hoitanut työsi hyvin ja ollut enemmän kuin avuksi tällä tehtävällä, mutta sikäli kuin minä tiedän olet uskollinen Rikimarulle ja isälle, et minulle", tyttö sanoi epäluuloisesti. Eikä hän pitänyt Waraun ehdotuksesta senkään vuoksi, että tämän mainitsema syrjäinen paikka saattaisi olla Aaltojen maasta sen verran kaukana, ettei hän pääsisi tapaamaan Kouteita lainkaan niin usein kuin haluaisi. Hän oli juuri joutunut olemaan useita päiviä erossa Kouteista, tietämättä mitä tälle oli tapahtunut, joten hän ei todellakaan halunnut tällä hetkellä uudestaan erota miehen seurasta niin pitkäksi aikaa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 189Viesti Cross »

''Voit olla tietysti oikeassa, mutta mietinpä vain kuinka hyvin loppupeleissä sinäkään hänet tunnet... Tiedän kuitenkin sen ettei häntä jätetä kuljeskelemaan ympäriinsä ilman silmälläpitoa.'' Edelleen kehää asteleva Warau vastasi reittinsä keskellä seisovalle tytölle, miettien kuinka paljon tämä todella tiesi ystävästään ja mistä tämän järkkymätön tuntuinen luottamus tähän kumpusi. Hän oli saanut lyhyen kuvauksen miekkamiehestä opettajaltaan, jonka perusteella tämä tuntui olevan synnynnäinen taistelia ja juonittelia, minkätakia hän ei ainakaan uskonut hetkeäkään ettei tämä hautonut kostoa kuolleiden tovereidensa puolesta. Järki sanoi että jos Sanada halusi vahingoittaa Ryuuta helpoin tie olisi tämän lapset, joita käärme tuntui vaalivan kuin omaa henkeään. Silti Tinga ei tuntunut suostuvan näkemään albiinoon luottamisen riskejä, vaikka moni asia antoikin syytä suhtautua varauksella tähän. Tinga saattoi luottaa nuoreen miekkamieheen, mutta hebin johto tuskin olisi valmis ottamaan riskejä tämän suhteen ja jättämään tätä täysin ilman tarkkailua. Ryuu oli toki kieltänyt vahingoittamasta jäljelle jääneitä Akaeihein jäseniä, mutta se käsky voitaisiin unohtaa nopeasti jos tämä osottautuisi vaaraksi kylälle. Sillä ei tietysti ollut väliä Waraulle, muuten kuin että tarkkaileva silmäpari saattaisi huomata myös Koutein ja raportoida tämän elossa olosta takaisin kylään. ''Typerä tyttö...'' Jinain syytöksen kuuleva shinobi totesi ja pysähtyi paikalleen, katsellen hetken aikaa tätä hämmästyneenä. Oliko tämä todella nuin yksinkertainen ja vainoharhainen mies mietti, voimatta tehdä muuta kuin naurahtaa jälleen kerran vaimeasti. ''Kshishishishi... Kuunteletko edes mitä sanot? Tarjoan apuani heidän kummankin luottamuksen pettämisessä ja mitä siitä hyvästä saan? Et pystyisi estämään minua tappamasta häntä täällä, joten miksi nähdä vaivaa?'' Miekkansa maahan olkapäältään kiepauttava Mizuchi sanoi ja asettui nojaamaan sen kahvaa, katsoen leveä hymy kasvoillaan edessään olevan tytön selkää. ''Olet kyllä oikeassa että uskollisuuteni ei kuulu sinulle, mutta ei se kyllä kuulu kenellekkään muulle kylässäsi... Ei ole kuulunut eikä koskaan tule kuulumaan.'' Tämä sanoi kylmästi ja jäi odottamaan miten punapää päättäisi reagoida tähän tietoon.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 190Viesti Southpaw »

"Vaikken tuntisikaan häntä läpikotaisin, uskallan väittää tuntevani hänet silti huomattavasti paremmin kuin sinä", Tinga sanoi itsepäiseen sävyyn. Toki hänen oli myönnettävä, että Akki hallitsi Onimarun tapaan juonittelun ja taktikoinnin, joten käytännössä tuon pään sisällä saattoi toki liikkua mitä vain. Mutta juonittelu juuri oli se syy miksi hän uskoi, että Akki ei noin vain tulisi sysätyksi sivuun Ojisanin ja Obasanin toimesta. Ja syy luottamukseen taas oli Akkin chakra. Vaikka Tinga ei ollut vielä kovin hyvä erottamaan tunnetiloja chakran perusteella, hän ei kuitenkaan koskaan muistanut aistineensa Akkin chakrassa samanlaista kylmyyttä ja kuin vaikka nyt isällä ja Rikimarulla. Sen sijaan Akkin chakra oli aina tuntunut lämpimältä, mikä viittasi siihen, että tämä aidosti välitti itselleen läheisistä ihmisistä. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa Warausta, joka chakran perusteella tuntui lähes Rikimarun identtiseltä kopiolta.
"Niin tarjoat, mutta miksi? Minun on vaikea uskoa, että tarjoat apuasi silkasta ystävyydestä ja sydämesi hyvyydestä, joten kerrohan suoraan miten ajattelit hyötyä tästä avun antamisesta?" Tinga vaati saada koko totuuden Waraun mahdollisista taka-ajatuksista tietoonsa, vaikka vaikuttikin siltä, että Mizuchi ei kertoisi hänelle mitään kovin yksityiskohtaista. Korkeintaan kiusaisi ja herättäisi hänen uteliaisuuttaan vihjauksilla. Kun Warau kuitenkin kaikesta huolimatta pudotti pommin ja ilmaisi ettei ollut uskollinen kenellekään kylässä, Tinga tunsi kuinka hänen sisintään kylmäsi kun tieto upposi tajuntaan. Ulkoisesti Tinga näytti kuitenkin edelleen ihailtavan rauhalliselta, eikä näyttänyt minkäänlaista merkkiä pelosta, kääntäessään kasvonsa taakseen pysähtynyttä Warauta kohti.
"Kenelle sitten?", tyttö kysyi rauhallisesti, joskin päänsisäisesti tämä mietti parhaillaan tilannetta joka Waraun paljastaman tiedon myötä oli muuttunut melkoisesti. Jos Warau oli ulkopuolinen vakooja, kuten tiedon perusteella saattoi epäillä, miten hänen olisi parasta toimia? Oli selvää, että Warausta olisi jotenkin hankkiuduttava eroon, sillä vaikka tytöllä olikin nyt kiristyneet välit isänsä kanssa, se ei silti tarkoittanut, että tämä halusi nähdä kotikylänsä tuhoutuvan. Hän ei vain hyväksynyt isänsä toimintatapoja, jotka olivat kuin jostain diktatuurista. Ehkä pitäisi tilaisuuden ollen ottaa yhteyttä Rikimaruun ja varoittaa Waraun muodostamasta vaarasta? Toisaalta Rikimarun tuntien mies ei kuitenkaan uskoisi häntä, ellei hänellä olisi näyttää pitäviä todisteita väitteensä tueksi. Kaikki mitä hänellä nyt oli, oli vain epäilys ja se ei olisi vielä tarpeeksi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 205Viesti Cross »

Tingan takana miekkaansa nojaileva Warau kuunteli tyyneltä vaikuttavan tytön sanoja, arvellen ettei tämä tulisi lankeamaan hänen ehdotukseen ja että tilanne voisi siksi kääntyä melko hankalaksi, ellei hän suorittaisi pientä korjausliikettä. Hän ei ollut onneksi sanonut vielä mitään raskauttavaa, minkätakia tilanne oli vielä pelastettavissa. Tytön esittämät kysymykset tekivät kaikesta onneksi vielä helpompaa, mikä sai tyytyväisen ilmaan nousemaan miehen kasvoille. ''Eikö se ole ilmiselvää? Uskollisuuteni kuuluu kylälle ja sen päämäärille, vaikka se tarkoittaisi nykyisiä johtajia vastaan asettumista.'' Salamurhaaja sanoi totuuden mukaisesti, jättäen kuitenkin ovelasti mainitsematta että kyseinen kylä oli todellisuudessa Kirigakure. ''Tarjoan apuani koska uskon ystävästäsi voivan olla enemmän hyötyä tulevaisuudessa, vaikka se tarkoittaakin saamieni ohjeiden rikkomista... Joten miten on kelpaako apuni?'' Valikoidun totuuden kertomis linjalla jatkava mies sanoi, katsoen ympäri kääntynyttä kunoichia pää hivenen kallellaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 206Viesti Southpaw »

Waraun vastauksen kuullessaan Tinga rauhoittui hieman. Kenties hänen äskeiset epäilynsä olivat olleet hieman hätiköityjä, mutta toisaalta jokin Waraun sanoiss tuntui kuitenkin kummalliselta. Yhdessä hetkessä tämä tuntui olevan valmis tappamaan Koutein täällä ja nyt ja toisessa taas yhtäkkiä muutti mielensä ja päätti asettua kylän perustajia vastaan auttamalla häntä. Tinga ei voinut kuin miettiä oliko kyseessä vain jonkinlainen persoonallisuushäiriö vai yritettiinkö hänestä jollain tavoin hyötyä kutne hän oli alunperin epäillyt.
"Hyvä on, otan apusi vastaan. Mutta paikan on parempi olla jossain Aaltojen maan lähettyvillä. En halua olla liian kaukana jos jokin menee vikaan tai haluan muuten vain tavata hänet", tyttö sanoi pättäväisesti, ajatellen tämän olevan ainoa tapa, jolla hän voisi aika ajoin varmistaa, että Koutei varmasti olisi turvassa Waraun ehdottomassa paikassa.
"Lisäksi kysymme asiaa myös häneltä kun hän herää. Lopullinen päätös tehdään sen mukaan, mitä mieltä hän on asiasta", tyttö lisäsi vielä. Vaikka hän halusikin Koutein mahdollisimman turvalliseen paikkaan, ei Tinga silti katsonut voivansa tehdä päätöstä Koutein puolesta. Sikäli kuin Tinga Kouteita tunsi, tämä haluaisi olla siellä missä hänkin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 209Viesti Cross »

Muunneltua totuuttaan puhuva Warau huomasi Tingan rentoutuvan silmissänähden huomattavasti, arvellen vastauksensa menevän läpi. Asiat eivät menneet aivan niin kuin hän oli aluksi suunnitellut, mutta ilmeisesti tyttö näytti kuitenkin olevan valmis hyväksymään hänen ehdottamansa paikan. Salamurhaajan alunperin ajattelema temppeli ei tulisi varmasti kyseeseen, mutta onneksi muitakin mahdollisuuksia oli. ''Hyvä... Olisikin ollut ikävä teloa sinut ja viedä hänet väkisin sopivaan paikkaan talteen.'' Silmänräpäyksessä tunteettoman kylmyyden äänestään häivyttänyt Mizuchi sanoi, aivan kuin olisi kertonut jonkin huvittavan vitsin. ''Tiedänkin oikeastaan juuri sopivan paikan Kuumien lähteiden maasta ja toivon että yrität ainakin puhua hänet tarvittaessa suunnitelman taakse.'' Mies jatkoi Jinain kerrottua suostumuksensa ehdot, arvellen erään syrjäisen kiriläisten turvatalon sopivan loistavasti Koutein piilottamiseen. Paikka oli syrjäinen pikku kylpylä vuoristossa, jossa kävi enää harvoin asiakkaita. Miehen parantumisen kannalta kylpylän lähteistä voisi olla myös hyötyä, sillä niillä kerrottiin olevan paranemista edistävä vaikutus.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 213Viesti Southpaw »

Vaikka Waraun kylmä ääni oli hetkessä taas vaihtunut tämän normaaliin vitsailevaan sävyyn, Tinga ei päässyt eroon tunteesta, että sanat oli tarkoitettu uhkaukseksi. Hän ei voinut olla miettimättä olisiko Warau todella ollut valmis menemään niin pitkälle, että olisi telonut hänet ja vienyt Koutein haluamaansa paikkaan.
"Teen parhaani, mutta en lupaa mitään. Kun hän on tehnyt päätöksensä, hänen päätään on yleensä hankala saada kääntymään", Tinga kertoi, muistellen kuinka Koutei oli heidän Hebissä käydessään taistellut isää vastaan ja hävittyään vannonut, että yrittäisi toisella kertaa uudestaan, jotta saisi todistettua Ryuulle kykenevänsä suojelemaan Tingaa. Muisto sai Tingan tuntemaan jälleen syyllissyyttä, sillä kiitos hänen, Koutei oli nyt siinä kunnossa kuin oli. Elleivät Koutein jalat jonkin ihmeen kautta paranisi, se uusintaottelu taitaisi jäädä käymättä.
"Mutta miten se matkan jatkaminen? Oletan että kutsumissinetti ideani kelpaa sinulle vai haluatko todella, että kannamme häntä mukana Kuumien lähteiden maahan asti?" Tinga kysyi Waraun mielipidettä hänen aikaisemmasta ehdotuksestaan. Jos idea kelpaisi Waraulle, he voisivat vaikka kerätä voimiaan vielä jonkin aikaa ja jatkaa vaikka jo tämän yön aikana. Siinä vaiheessa kun klooni aistisi kumolaisten lähestyvän heidän nykyistä paikkaansa ja välittäisi siitä tiedon oikealle Tingalle, he saattaisivat hyvinkin olla jo kaukana täältä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Takaisin Aaltojen maahan (rope)

Viesti: # 216Viesti Cross »

Miekkansa selkäänsä heilauttanut Warau katsoi mietteliäänä seuralaistaan, joka kertoi heidän suurikokoisen matkakumppaninsa olevan jääräpäinen yksilö ja saattavan kieltäytyä sen takia heidän tekemästään sopimuksesta. Tyttö ei tuntunut olevan varma siitä pystyisikö tarvittaessa suostuttelemaan Kouteita taipumaan heidän suunnitelmansa kannalle, vaikka lupasi kyllä onneksi edes yrittää sitä. ''Olen varma että saat hänet suostumaan... Käsittääkseni teidän kunoichien pitäisi olla taitavia suostuttelijoita.'' Oveleasti virnistelevä mies letkautti, samalla kun asteli takaisin vartio paikalleen ja laskeutui itsumaan suurehkon kiven varjoon.
Mizuchin asettautuessa paikalleen Tinga päätti kysyä tämän mielipidettä siitä kuinka he järjästäisivät Koutein kuljetuksen lopun matkaa. Tyttö tarjoutui käyttämään aijemmin ehdottamaansa summonointi tekniikkaa, mikä ei kuitenkaan tuntunut salamurhaajasta välttämättä kaikkein järkevimmältä. Ensinnäkin se kuluttaisi kunoichin voimia ja vähentäisi matkaa jonka he voisivat kulkea päivässä, mikä tekisi taka-ajajien työstä huomattavasti helpompaa. Toisekseen tekniikan käyttämisen chakra piikit olisivat luultavasti sensori ninjojen havaittavissa. Eikä siitäkään ollut varmuutta että he kykenisivät piilottamaan isokokoisen miehen tarpeeksi hyvin ettei paikalliset löytäisi tätä. Vaikka nämä onnistisivatkin kutsumaan tämän aina luokseen ennen kumolaiset saisivat tämän käsiinsä, niin kykenisivät nämä luultavasti päättelemään heidän reittinsä löytyvien leiripaikkojen avulla . ''En usko että se on kovin järkevää... Epäilen että se vain hidastaa etenemistämme ja tekee meistä helpommin seurattavia.'' Hetken aikaa asiaa tuuminut Warau sanoi, kaivellen samalla alueen karttaa taisteluliivinsä taskusta.
''Olemme melko syvällä vuoristossa, mutta jos pääsisimme näille joille, pystyisimme laskemaan niitä pitkin melkein mereen saakka.'' Hetken aikaa eteensä levittänyttä paperia katsellut ja mittaillut shinobi totesi lähinnä itselleen, tietäen hyvin ettei Jinai kyennyt näkemään hänen sormensa seuraamia sinisiä viivoja. ''Meillä pitäisi olla ainakin päivän, ellei jopa kahden etumatka ja sen pitäisi riittää sinne asti.'' Vankilassa aiheuttamaansa kaaosta muisteleva Warau totesi, arvellen menevän ainakin huomiseen asti ennen kuin sana iskusta kiirisi Kumoon ja siellä saataisiin organisoitua etsijöitä. Jos he kiirehtisivät sen pitäisi riittää joelle asti, mitä pitkin kiriläinen tiesi heidän pystyvän tarvittaessa matkaamaan hyvinkin nopeasti ja huomaamattomasti.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Pilvinen vuoristo”