Sivu 1/1

Päämääriä (SSA)

Lähetetty: 25 Loka 2014, 15:40
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kylmä tuuli ujelsi luoviessaan läpi lukemattomien raunioiden. Monet sodat nähnyt Ryushiman saari jatkoi unealiasta nuokkumistaan, Banzain joukkojen rippeiden karkoitettua saarta aiemmin samonneet turistit - päätyen vain itse karkoitetuksi Iwan ja Jika Koumeiseidain käsistä. Radikaalia oikeutta jakava ryhmä oli alati läsnä kultteja ja klaaneja vilisevässä vuoristossa. Niin myös jälleen kerran lähes unholaan vajonneella saarella.
Muinaisella toriaukiolla unelias tunnelma oli kokenut äkkiherätyksen, kahden miehen polkujen kohdatessa. Ensisilmäyksellä normaaleilta matkalaisilta näyttänyt kaksikko oli tunnistanut toisensa välittömästi. Olivathan he tavanneet jo vähintään kuudetta kertaa.
"Tiedätkö, kaikki pitivät tätä tehtävää rangaistuksena tai hakuammuntana." Hitsuyaki Toshi ei aikaillut avatessaan matkakaapunsa kiinnitysnapin ja heittäessä sen tuulenvietäväksi. Luihin ja ytimiin pureva kylmä tuuli olisi huolista vähäisin, jos kylmältä suojaa tuovat vaatteet hidastaisivat miehen liikkeitä edes aavistuksen verran. "Kaikki, apitsi kaksi, jos totta puhutaan."
Noudattaen Hitsuyakin esimerkkiä, vielä mitään sanomaton mies veti resuisen matkakaapunsa, nakaten sen syrjään. Vaikka tämän kaksimetrinen keho ja kasvon piirteet olivatkin jo tarpeeksi varmistamaan henkilöllisyyden, Jika Koumeiseidain varakomentaja ei voinut olla tuntematta pientä kylmän väristystä, Akeda suoristautuessa taisteluvalmiuteen täydessä sotisovassa.
Vaikka kaksikon tapaamisesta oli kulunut vuosia, kenties jo neljä, Toshin oli vaikea uskoa muutosta, joka hänen kohteessaan oli tapahtunut. Iwan vuoristossa Akea oli osoittautunut erinomaiseksi sotilaaksi, onnistuen vaistojensa varassa selviämään niin klaanien ja kylien välisistä kahakoista, kuin Jika Koumeiseidain ja Iwan sotilasvoimien jahdistakin. Aiemmin tämä antanut vaikutelman suuria lahjoja väärinkäyttävästä typeryksestä - hengenvaarallinen yhdistelmä yhtäkaikki. JK:n varakomentajan edessä seisova mies ei kuitenkaan ollut sama voimaansa ullaantunut, harhaanjohdettu Sunalainen aavikkosissi. Rauhallinen, mutta silti keskittynyt ja vireä, tuulenkäyttäjä vaikutti suorastaan eläimelliseltä: kuin saalistaan seuraava peto.
Akedan maineen kasvaessa Konoha, Suna ja Iwa olivat yhteisvoimin päätteneet puuttua asiaan. Kolmesta vain Iwaa Akeda ei ollut vielä suoranaisesti nöyryyttänyt, mutta tämän toimiessa aivan heidän rajojen läheisyydessa, asian muuttumisen uskottiin olevan vain ajan kysymys. Akeda oli kuitenkin, monien ihmetykseksi ja suureksi ärtymykseksi, onnistunut välttämään ansat ja juonet jota tämän niskaan oli syydetty. Monet pitivät tämän kokemusta aavikkosissinä ja palkkionmetsästäjä syynä tämän suorastaan ihmeellisiin saavutuksiin. Jika Koumeiseidain harmaasusiin kuuluva Mirithi oli kuitenkin asiasta eri mieltä.
Muiden keskittyessä Akedan tekoihin, Mirithi tutki tämän tiedettyä historiaa. Lopulta Mirithi oli päätynyt yllättävään lopputulokseen: suurin osa oli ymmärtänyt kohteen tarkoitusperät täysin väärin. Muiden jahdatessa heikkohermoista tappokonetta, joka rakasti adrenaliini piikkejä, Mirithi uskoi Akedan olevan paljon monimutkaisempi tapaus. Tehtävistä eläköitynyttä shinobia ei kuitenkaan haluttu kuunnella, ennen kuin tämä sai taakseen tukea odottamattomalta taholta.
Myös yksi harmaasusista, Horuda yhtyi Miritin huoleen ja otti asian omaan tutkintaansa. Katunimeltään Iwan vaarallisimmaksi mieheksi nimetty poliitikko ja exshinobi osoitti taitonsa jälleen kerran, vaikka salasikin asian julkiselta korvalta. Horuda uskoi Akedan olevan jo itseasiassa Iwassa - antamatta kuitenkaan sen suurempaa syytä - ja määräsi Jika Koumeiseidain tämän jäljille.
Niin myös Toshi oli päätynyt Ryushimalle. Seistessään vastakkain miehen kanssa, jota vastaan hän oli jo pariinkin otteeseen vuosia sitten taistellut, Jika Koumeiseidain varakomentajan oli pakko myöntää itsekseen: Mirithi ja Horuda olivat osuneet täysin oikeaan sanoessaan Akedan kasvaneen. Ennen kluolemaa hyökyvä aura ja kärsimätön olemus olivat tiessään. Valppaan harmittomalta tuntuva mies toi Toshin mieleen vain yhden samankaltaisen henkilön, eikä ajatus miellyttänyt häntä lainkaan. Akedan olemus oli muuttunut samanlaiseksi kuin Jika Koumeiseidain legendaarisen johtajan.

"Jos oot saanu tarpeekses menttaalisesta valmistuatumisesta, vai miks sitä kutsutaakaa, voisit alkaa valmistautuu tosissas." Akeda oli toisen olemattoman pienistä reaktioista päätellyt yhtä jos toista, muttei vieläkään ymmärtänyt miten hänet oli löydetty näinkin helpon oloisesti. Antamatta ajatuksiensa harhailun näkyä, sotilas päätti hoitaa asian kerrallaan. Taistelu autiolla raunio saarella ei olisi kovinkaan kohtalokasta, vaikka hänen kohteensa saattaisikin livahtaa pois kamppailun aikana. "Vaikka ootkin saanu demonin maineen ja kaikee muut shittiä, valittit väärän kohteen, jälleen kerran."
Varmosita sanoista huolimatta Akeda tuli hoksanneeksi jotain: jos Toshi oli yksin ja syrjäisessä paikassa, toimi tämä haluamattaankin tiedustelijana. Katoaminen, sekä nyt myös kohteen löytäminen, antaisi tietoja hänet jo valmiiksi löytäneelle taholle. Hymähtäen Akeda karkoitti asian mielestään, vaukka uskoikin sen olevan totta. Hänen edessään seisova mies oli kuitenkin Jika Koumeiseidain kakkosmies, "demoni-varakomentaja", Hitsuyaki Toshi.
'Tää itse asiassa voiki toimia ihan hyvin... ennen ku saan sen yhe kusipään kiinni.'


Hitsuyaki Toshi
Hp&Ch: 800
Nopeus: 13
Muuta: Jika Koumeiseidain varakomentaja, eJounin. Omaa mieluiten jollain tapaa hyökkäävän tyylin (aka enemmän Sasuke ku Shikamaru) koskapi asemansa

Re: Päämääriä (SSA)

Lähetetty: 26 Loka 2014, 13:52
Kirjoittaja Southpaw
"Samaa voisin sanoa sinulle", Toshi tuhahti samalla kun aloitti käsimerkkisarjan. Miehen aloittama käsimerkkisarja osoittautuikkin varsin lyhyeksi, sillä pian tämä jo kyykistyi koskettamaan kämmenillään maata, sillä seurauksella, että maa Akedan jalkojen alla muuttui hetkessä suurehkoksi laavasta muodostuvaksi lammikoksi. Hyökkäys ei suinkaan jäänyt tähän, sillä Toshi toki tiesi, että tuulenkäyttäjänä Akedalla olisi mahdollisuus päästä pakoon yläilmoihin, siksipä mies jatkoi hyökkäystä tekemällä vielä yhden käsimerkin ja nostattamalla laavamassat kohti taivasta, varmistaakseen osumansa.

Toshi
Hp: 150
Ch: 600
Nopeus: 13
*Yoton, Npc no jutsu x2 = 45 damaa

Lähetetty: 29 Loka 2014, 20:18
Kirjoittaja LordVonKwaak
Siirtämättä katsettaan Toshista koko aikana, maan tärähtäessä Akeda singahti ilmaan, lentäen kuin pienen pienellä pilvellä. Laavaksi muuttunut maa kuitenkin seurasi sinnikkäästi. Pienen manööverin päätteeksi Akeda kohotti kätensä, suunnaten toisen kohti tulevaa laavaa kohti ja toisen Jika Koumeiseidailaista. Viimeiseen asti tappamiseen hiotun taisteluauran peittäessä taistelukentän alleen laava sai vastaansa tuulipyörteen, valkeana hohkavan pallon syöksyessä kohti Toshia. Pyörre hoiti sen mihin Kintou ei pystynyt, samalla kun pallo halkesija päästi tiivistetyt ilmamassat valloilleen paineaallon muodossa.
"Älä musta huoli: tällä kertaa oon valinnu kohteeni oikein. Mikä-lie-erakko-mestari-sensei-hokkus-pokkus-Fuji nääs valitti se iha korkeimma omakäitsesti!" Jika Koumeiseidain johtajan tapaan Akeda oli kohdannut kuoleman silmästä silmään niin monta kertaa, toimien yhtäläillä tämän välikätenä lukemattomia kertoja, ettei kuolema, tappaminen ja elämä enää eronneet toisistaan. Kuolema oli vain osa elämää, nimellisesti sen loppu. Toshin enemmän tai vähemmän karvaaksi pettymykseksi Horuda ja Mirithi olivat osuneet oikeaan: vailla murhanhimoa Akedaa olisi vaikea erottaa normaaleista kanssatallaajista. Vastaavasti tämän väkevyys ei kuitenkaan ollut kärsinyt, vaikka tarvitsikin virikkeen herätäkseen. "Ja sää, tai ketää muu täsä maailmas, ei tällä kertaa voi estää mu tavotetta toteutumasta!"

Hp: 121
Ch: 584
Nopeus: 18
*Kintou lvl5
*Shippuu no Jutsu (Lvl5 A) laavaan, suojausta 36-42
*Sora Bakuha lvl5, dmg 68 kymmenen ja 62 kahdenkymmenen metrin säteellä pallon murtumis/räjähdyskeskuksesta



// Nimistä ei tarvitse suuremmin välittää (lyhyesti, jos jostain syystä sattuis vaivaamaan: Horuda on yksi Jika Koumeiseidain jäsen, mutta samalla Danzoun tapaan poliittinen vaikuttaja Iwassa) + turhat lätivät johtu, ku koetin selittää Akedan kehityksen, mutta menetin ajatuksen kesken kaiken ku tuli kaksi puhelinsoittoa kesken yhden ja saman viestin kirjoituksen...
Doh, ketut, pistän tähän: ylenpalttisesta tappamisesta turtuneena Akeda ei pidä kanssaihmisten lahtaamista enää minkäänlaisena normaalsita poikkeavana toimintana (thus ei murhanhimoa). Vastaavasti vailla minkäänlaista uhantuntua miltään taholta mies ompi täysin rento ja näin ollen vailla sensoriutta tms. Akeda vaikuttaa täysin normaalilta siviililtä. Jika Koumeiseidain johtaja ompi myös yhtälailla turtunut tappamiseen, minkäpä vuoksi Toshi (JK:n varakomentaja) alunperinkin yhdisti tuon hämmentävän tunteiden "puutteen" tuttuun tunteeseen. //

Re: Päämääriä (SSA)

Lähetetty: 30 Loka 2014, 00:35
Kirjoittaja Southpaw
Havaitessaan Akedan selviävän kuin selviävänkin ensimmäisestä iskusta, Toshi havaitsi toisen lähettävän vastaiskunsa matkaan. TIetän varsin hyvin Akedan käyttävän lähinnä tuulta, Toshi virnisti itsekseen, sillä hän jos joku oli mitä erinomaisi vastustaja Akedaa ajatellen. Ennen kuin tuulihyökkäys ehti osua maaliinsa, mies oli ehtinyt tehdä käsimerkit ja ampua suustaan tulipallon, joka tuulen kanssa yhteen osuessaan räjähti ja valtavaksi tulimereksi, joka imi tuulen voimaa sisäänsä ja jatkoi sitten matkaansa Akedaa kohti.
"Ja mitähän herra sotilasjohtaja sitten mahtaa tavoitella tällä kertaa jos sopii tiedustella?" Toshi kysyi tekniikkansa jälkeen epäilevään sävyyn, arvellen että Akeda oli kuitenkin vain palkkasoturin hommissa, sen sijaan että ajaisi jotain omia etujaan.

Toshi
Hp: 150
Ch: 525
Nopeus: 13
*Katon: Zukkoku, 93 dmg + x määrä Akedan tuulesta koska Akedalla elementtiheikkous?

Lähetetty: 02 Marras 2014, 19:38
Kirjoittaja LordVonKwaak
Jika Koumeiseidain kasvatti ei aikaillut kamppailuvaltin hyödyntämisessä: edes Akedan laukoma tuulitekniikka ei pystynyt vastustamaan elementin mukanaan tuomaa heukkoutta.
Mielipuolisesti virnistäen sotilas tarttui selästä pilkistävään kahvaan ja yhdellä liikkeellä veti esille ja heilautti suurehkoa viuhkaa. Legendaarisen tuulitekniikan sijaan kuin tyhjästä syöksyi valtava vesimassa tulitekniikkaa vastaan - tuhoten tekniikan kuten se oli tuhonnut tuuli tekniikan vain hetki sitten.
"Tjaa, voisha sitä kai kertoaki..." Viuhka siirtyi sivulle kuin valmiina iskuun. Vaikka ilma jo valmiiksi kiertelekin ilmassa killuvan Akedan ympärillä, tuulenmestarin ottaessa valmiusasennon ilma suorastaan värähteli. "Sane Iwamoto."
Enempää ei tarvittu, yhdenkäden käsimerkkien monimutkaisuuden ja ilman äkillisten liikkeiden enteillessä tulevasta.

Hp: 121
Ch: 512
Nopeus: 18
*Kintou lvl5, jatkuu
*S-tason vesijutsu via Bashoshen


// Sane Iwamoto, foorumilaisittain Mirithin isä. Legenda omana aikanaan, mutta jätti shinobin tien ja siksi häntä ei tätä nykyä enää paljoa haluta muistella //

Re: Päämääriä (SSA)

Lähetetty: 02 Marras 2014, 21:15
Kirjoittaja Southpaw
Tuli osui yhteen vesijutsun kanssa ja hyökkäysten yhteen osuminen sai aikaan valtaisan höyrypilven, joka hetkeksi peitti kaksikon toistensa näkyvistä. Kun höyrypilvi kuitenkin haihtui ja Toshi kuuli Akedan vastauksen kysymykseensä, mies kohotti seuraavaksi yllättyneenä kulmiaan kuullessaan Mirithin isän nimen. Aikanaan tämä oli ollut arvostettu ninja kylässä, mutta miehen vetäydyttyä ninjan uralta sivuun, Mirithi oli ikään kuin astunut täyttämään isänsä jättämän tyhjiön. Toshi ei tajunnut mitä tekemistä Akedalla oli eläkepäiviään viettävän entisen shinobin kanssa. Tuskin tuo sentään oli ukkoa haastamaan tullut, sillä siihen tarkoitukseen Mirithi itse oli varmasti paljon antoisampi vastustaja.
"En nyt ihan tajua mitä hänestä haluat", Toshi sanoi lopulta ääneen, aavistellen kuitenkin etteivät Akedan suunnitelmat sisältäneet Iwagakuren kannalta mitään hyvää.

Toshi
Hp: 150
Ch: 521
Nopeus: 13

Lähetetty: 02 Marras 2014, 22:40
Kirjoittaja LordVonKwaak
Toisen jättäessä kaiken puolustuksen varaan jo sotilaan kokemus viestitti vaaraa. Tyylinsä heikkouden monia muita paremmin tunteva Akeda oli kuitenkin enemmän kuin varautunut: aktivoitu verirajoite antoi sotilaalle yliluonnollisen kyvyn nähdä taistelukenttää, mikä muuten peittyisi tämän omien tekniikoiden ja niiden sivutuotteiden alle.
"Ja sepä lienee pointti", Akeda tokaisi lyhyesti vastaukseksi, ennen kuin heilautti viuhkaansa. Valtava pyörre muodostui Jika Koumeiseidain varakomentajan ympärille, leimahtaen samassa liekkeihin - muuttaen raunioituneen kauppapaikan hetkessä valtavaksi tulimereksi.
Velovan tulimeren luodessa apokalyptisiä näkymiä, kaiken tuhon aiheuttaja liihoitteli yläilmoissa kuin työtään seuraava piru konsanaan. Harvalla olisi kykyä erottaa - ja tuskin kenelläkään aikaa seurata - kokonaisuus, josta kaikki voima sai alkunsa: Bashoshen täydensi Akedan murskaavaa tuhovoimaa sotkemalla tulen tuuleen heti alkuunsa, sotilaan itsensä pysyessä poissa omalta varsin konkreettiseltakin tulilinjalta Kintoun avulla - verirajoitteen helpottaessa tuulivirtauksien kartoitusta Kintoun hyödyn maksimoimiseksi.
'Jos olisin ite ymmärtäny aiemmi... tai, ei sillä sen väliä...' Päästämättä ajatuksiaan karkaamaan nykyhetkestä, Akeda hahmotteli jo nyt mitä ja miten voisi käyttää taitojaan tulevassa koitoksessa. Taistelussa, josta kehkeyityisi sotilaan uran suurin - tai viimeinen. 'Mun päämääräähä se vaan helpottaa, jos nuo räpiköi ummikossa.'

Hp: 121
Ch: 365
Nopeus: 18
*Kintou lvl5, jatkuu (muotona "parempi ohjaus, mitä käyttää mm. omien pyörteiden tuulilla ratsasteluun")
*Bya (AA), varmistaa sihdin kohteeseen ynnä pitää sen siinä, samalla boostien Kintoun muotoa
*Shinshoku lvl3 kera Appuku via Bashoshen, dmg 228 (muotona "nostaa syövereihinsä joutuneen vihun parimetriä maasta ilmaan, riepotellen ja leikellen tätä myrskynsilmässä tekniikan loppuun asti") ja kuten viestissä tuli mainittua: suorittaessa Appukun Bashoshenilla, elementti heikkous/vahvuus katoaa koskapi chakratyyppejä enemän kuin yksi. Tekniikka ompi myös per vuoro aka jatkuvaa tyyppiä, thus Akedan syöttäessä chakraa ei laannu ennen ku on hönkinyt ihtensä loppuun.

Re: Päämääriä (SSA)

Lähetetty: 03 Marras 2014, 20:37
Kirjoittaja Southpaw
Toshi muisti Akedan byakuganin vasta kun oli kaivautunut maan alle ja silloin oli jo aivan liian myöhäistä. Tuulenkäyttäjä oli ehtinyt jo aktivoida tekniikkansa, mutta Toshi ei kuitenkaan aikonut antautua jutsun riepoteltavaksi, eikä myöskään maan pinnalle jätetty kage bunshin aikonut antaa alkuperäisen kappaleensa joutua jutsun uhriksi. Vähentääkseen alkuperäiseen kohdistuvaa vahinkoa, kage bunshin teki käsimerkit ja kosketti maan pintaa, kovettaen maan alkuperäisen yläpuolella kivikovaksi. Tämän jälkeen bunshin jo hajosi ja välitti alkuperäiselle tiedon siitä mitä maan pinnalla tapahtui. Tämä antoi oikealle Toshille tilaisuuden suojautua kovettamalla yläpuolellaanolevaa maata entisestään. Hyökkäys oli kuitenkin tehokkaampi mitä Toshi oli osannut odottaa ja se repikin lopulta tiensä kovetetun maanpinnan läpi, iskien jäljellä olevalla voimallaan Toshiin.
Mies päätti kuitenkin vastata tähän vastahyökkäyksellä ja varsin pian Toshi käyttikin aikaisemmin tekemäänsä, jo kovettuvaa laavakenttäänsä hyväkseen. Miehen tehtyä käsimerkit ja koskettaessa maata, laavakenttä räjähti ja kuumat laavakivet lensivät korkealle ilmaan kohti Akedaa.

Toshi
Hp: 76
Ch: 315
Nopeus: 13
*Maanpinnan kovettaminen x2, suojaa 154 dmg
*Tsuchi Bakuha laavakivellä, 92 dmg