Tarkka-ampuja (AAA)

Entinen äänettöminä tasankoina tunnettu alue on Fuseikon hallinnassa. Aluetta on ennen käytetty riisin viljelyyn, mutta sodan sytyttyä peltotilkut hylättiin ja nykyisin alue koostuu useista rehottavista pelloista, lukuun ottamatta tasangon keskellä kasvavaa valtavaa puuta ja tasangon länsireunalla sijaitsevaa luumetsää, joka on jäänyt paikalle jonkun Kaguyan käymästä taistelusta. Lisäksi aluetta halkovat useat haarautuvat joet ja pienet lammet joista on saatu vettä riisin viljelyyn. Koska tasangolla ei ole varsinaisesti mitään hyvää piilopaikkaa, Fuseiko alaisineen siirtää leiriään säännöllisesti ja vaeltelee paikasta toiseen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6597Viesti Southpaw »

Vaikka Miki pyysikin aiempaa piikittelyään anteeksi, Kagerosta kuulosti silti, että anteeksipyyntö tuli enemmänkin Kogan sanojen pakottamana kuin Mikin omasta tahdosta. Päättäen vain olla vastaamatta mitään Kagero kuulosteli ympäristöään saatuaan hetkeksi kaikki hiljaisiksi. Hetkeen hän ei kuullut muuta kuin muiden tiimiläisten hengityksen, kunnes lopulta Miki katkaisi hiljaisuuden alkamalla väittää, että häntä pelotti. Ennen kuin konohalainen ehti kuitenkaan saada lausetta loppuun ilmassa kajahti kimeä ääni, joka paljasti hänen olleen oikeassa. Juuri ennen osumaa, Kagero ehti nousta sen verran, että saattoi heittäytyä kauemmas muista saalla kun loi eteensä paksuhkon jääseinän, joka suojasi häntä iskun pahimmalta voimalta. Laskeutuessaan lopulta maahan ja noustessaan takaisin jaloilleen, Kagero käänsi katseens silmäilemään raunioita joissa he olivat. Vähän matkan päässä maassa, hän huomasi jonkinlaisen nuolen, joka aiemman paineiskun oli aiheuttanut. Nuno, Koga ja Ryota vaikuttivat päätyneen taisteluun kahden shinobin kanssa nuolen toisella puolella, kun taas hän ja Miki olivat lentäneet muista katsoen toiseen suuntaan. Sen kauemmin Kagero ei kuitenkaan ehtinyt seurata tilannetta ja saada kunnon käsitystä vihollisten määrästä kun ilmassa kuului jälleen ujellusta, toisen nuolen lentäessä suoraan kohti häntä, ampujan ilmeisesti pitäessä häntä helppona maalitauluna käsivarressa jo olevien neulojen vuoksi. Vihaisesti ärähtäen, Kagero kiskaisi sahalaitaisen katanansa esiin ja onnistui juuri ja juuri ajoissa heilauttamaan asetta siten, että sai nuolen muuttamaan lentosuuntaansa yläviistoon, minne se lopulta katosi.
"Ylös siitä. Meillä on tarkka-ampuja tapettavana", Kagero totesi Mikille, samalla kun pyörähti pois jälleen uuden nuolen tieltä ja kumartui lopulta pois tarkka-ampujan näköpiiristä puoliksi romahtaneen matalan kivimuurin taakse. Halutessaan ampuja kykenisi varmasti lävistämään kivetkin nuolillaan kuten oli juuri tehnyt ensimmäisen hyökkäyksensä aikana, joten toistaiseksi he vaikuttivat olevan pakotettuja pysymään puolustuskannalla. Jos asia kuitenkin olisi Kageron päätettävissä, näin ei tulisi asioiden laita kovin kauaa olemaan. Vilkaistessaan kuitenkin vielä kerran Nunon, Kogan ja Ryotan taistelun suuntaan, Kagero pisti merkille, että ensimmäinen nuoli oli kadonnut, jättäen jälkeensä vain aiemman paineiskun aiheuttaman pienehkön kuopan. Ilmeisesti vastustaja kykeni kutsumaan käyttämänsä ammukset jotenkin takaisin, mikä saattoi tehdä lähestymisestä hankalaa, sillä he eivät voisi laskea sen varaan, että viholliselta loppuisivat ammukset kesken.

Statsit: 300
Nopeus: 13
Muuta: Tarkka-ampuja, erikoistunut käyttään jouskaria taistelussa, pystyy kutsuun käytetyt nuolet takaisin mikäli ovat ehjiä joten ammo todennäkösesti loppuun vasta kun chakrakin.

[Ensi Cross, sitte npc]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6598Viesti Cross »

Selällään oleva Miki näki vähänmatkan päässä olevan Nunon kamppailevan samanaikaisesti kehonsa lävistäneitä juuria ja yläpuolelleen ilmestynyttä hahmoa vastaan, harkiten silmänräpäyksen ajan tämän avuksi rientämistä. Miekkansa esiin vetäneen Kageron tiuskaisu havahdutti hänet kuitenkin kääntämään huomionsa toiseen vähintään yhtä suureen uhkaan, jättäen toisen äänenmaalaisen shinobin auttamisen kahdelle tätä lähempänä olevalle tiimitoverilleen. Ennen kuin tyttö kerkesi kuitenkaan nousta pystyyn ja syöksyä toisen kunoichin tavoin pois näkyviltä lähellä olevan seinänpätkän suojaan lensi puidenseasta toinen nuoli, joka ohitti tummaihoisen naisen täpärästi. Yhtä hyvin ei kuitenkaan käynyt tulenmaalaiselle, joka yritti pyörähtää sivuun, mutta tuli siitä huolimatta lähes lyhyen keihään kaltainen ammus lävisti tämän.
Nuolen lävistämän Sarutobin kasvoilla näkyi hetkenaikaa järkyttynyt ja yllättynyt ilme, aivan kuin tämä ei olisi kyennyt uskomaan sitä mitä juuri oli tapahtunut. ''Ohi urpo.'' Maassa makaava tulenmaalainen ähkäisi viimeisillä voimillaan leveästi virnistäen, juuri ennen kuin hajosi valkoiseksi savuksi ja paljasti allaan olleen onkalon suun.

Maan läpi kaivautunut Miki nousi esiin vähänmatkan päässä seinän suojissa kyykkivästä Kagerosta, painautuen välittömästi tiiviisti selkänsä takana olevaa puunrunkoa vasten, toivoen ettei jossain etäämmällä oleva tarkka-ampuja ollut huomannut mitään. Nopea vilkaisu bunshin lävistäneeseen maahan uponneeseen nuoleen antoi jonkinlaisen arvion siitä mistä suunnasta nuoli oli tullut ja mistä suunnassa ampujankin pitäisi olla. Se ei kuitenkaan auttaisi vielä paljoakaan, sillä tämä oli saattanut jo vaihtaa paikkaa ja tähdätä heitä silläkin hetkeltä aivan toisesta suunnasta.
Saadakseen ampujan sijainnin selville Sarutobi muodosti käsimerkit luodakseen kage bunshinin vähänmatkan päähän itsestään, joka loikkasi heti näkösälle ja lähti juoksemaan nopeasti mutkitellen ympäristöstään suojaa hakien kohti paikkaa mistä aijemmat nuolet olivat tulleet. Samalla kuvajaisen luonut tulenmaalainen loi jo lisää käsimerkkejä, valmistautuen toimimaan heti ampujan sijainnin paljastuttua.

Kestävyys: 65
Chakra: 159
Nopeus: 19

//Vihun ase on perinteine japanilainen pitkäjousi ja keskittyny lähinnä sen käyttöön etäämpää, mutta kykenee pitää myös puolesa lähempänä tarvittaessa. Vois myös kuvitella siltä löytyvä myös monenlaisia erikois nuolia ja kykyä tarvittaessa ampua hyvinki nopeeseen tahtiin, kute myös luoda jotai kage bunshi shuriken maisia parvia.//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6649Viesti sumufani »

Tairan oli sovitusti jättäytynyt taaemmas jo pelkän ase valintansa takia, mutta tämä taktiikka oli usein toiminut Saiton ja Iton kanssa. Kaksi muuta yleensä olivat pitäneet kohteet kiireisinä, jotta hän oli voinut keskittyä tähtäämään. Syvään henkeä vetäen Tairan naksautti toisen silmänsä peittävää etäisyysmittarin päälle ja otti yhdestä erikoisen mallisen nuolen lantiostaan roikkuvasta viinistä.Nuolen terä oli viistossa, kuten myös sulat ja Tairan kääntyi selvästi toiseen suuntaan osuakseen tällä nuolella kohti hänen edellistä sijaintiaan juoksevaan viholliseensa. Viimeinen hengen veto ja nuoli lähti hiljaisesti ujeltaen matkaan. Tairan ei ollut täysin varma oliko heidän tiedustelunsa sivuuttanut yhden vihollisen vai oliko tuo klooni, mutta kaksi muuta olivat juuri ja juuri hänen sensori kykynsä rajoilla. Uusi nuoli asettui jänteelle, johon tarkka ampuja johti hieman chakraansa lisätäkseen sen painoa ja Tairan ampui nuolen taivaalle antaakseen sen sataa vihollisiensa niskaan. Hetkeksi mies laski irti asestaan ja muodosti samat sinetit kummallakin kädellään saaden uhkaavan kuuloista poksuntaa taivaalla, kun yksi nuoli monistui kymmeniksi painaviksi nuoliksi.


Tairan
50 hp
105 chk
13 np
Ase tekniikois5p (+2/-2chk A/Aasti)
2p? ja 3p?

Kloonia kohden on kaartamassa nuoli paljastamatta ampujan sijaintia
Nuoleen sijottu 5chk lisäten sen tekemää lämää 5
Kaks kertaa tehtynä npc jutsu joka toimii samaa systeemii kage shuriken kanssa. 2X27dmg tulossa
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6659Viesti Southpaw »

Mikin saadessa osuman nuolesta, Kagero oli jo aikeissa lähteä liikkeelle vetääkseen tytön itse turvaan seinän taakse, mutta ennen kuin nainen ehti tehdä sitä, Miki hajosikin savupilveksi, merkkinä siitä, että olikin ollut bunshin. Pian oikea Miki kaivautuikin maan alta hänen lähettyvilleenja painoi selkänsä läheistä puuta vasten luoden sitten toisen kloonin viereensä. Kagero uskaltautui liikkumaan hieman lähemmäs takanaan olevan romahtaneen seinän reunaa ja ojensi sitten miekkansa kärkeä reunan yli. Vaikka hänen aseensa oli vuosien mittaan kokenut kovia ja näytti kuluneelta, hän oli kuitenkin pyrkinyt pitämään terän niin hyvässä kunnossa kuin vain kykeni. Sen vuoksi hän saattoikin nähdä terän pinnasta kloonin heijastuksen sen lähtiessä etenemään. Vaikka terän pinnasta heijastuva kuvajainen olikin epäselvä, hän toivoi silti näkevänsä kuvajaisesta vihollisen ampumat nuolet edes jotenkuten, jotta voisi yrittää päätellä missä vihollinen oli.
Äkisti heidän yläpuoleltaan alkoi kuitenkin kuulua kovaäänistä rasahtelua ja kääntäessään katseensa ylöspäin, Kagero sai huomata ylhäälle ilmestyneen nuoliparven, joista ensimmäiset nuolet jo osuivat puiden latvoihin. Kagero tajusi nopeasti, että vastustaja osasi Mikin aiemman tempun perusteella luultavasti olettaa lähestyvän tytön klooniksi ja yritti nyt savustaa heidät esiin nuolien määrällä. Haluten kuitenkin parhaansa mukaan tehdä nämä aikeet tyhjiksi, Kagero teki käsimerkin ja puhalsi suustaan kylmän, jäätävän puhurin, jonka avulla pyrki puhaltamaan isoimman osan nuolisateesta matkoihinsa.
"Pystyisikö se apinakaverisi jäljittämään vihollisen hajuaistin avulla?" Kagero sihahti Mikin suuntaan, tarkoittaen kutsuolentoa jonka Miki oli kutsunut aiemmin heidän taistellessaan toisiaan vastaan ennen tehtävälle lähtöä. Tarvittaessa hän itse voisi järjestää heille näkösuojaa pienellä lumimyrskyllä, mikäli he päätyisivät kutsumaan kutsuolennon avukseen.

Hp: 95
Ch: 115
Nopeus: 16
*Fubuki no jutsu, suojaa 30 dmg

[Otan nuolisateesta jäljelle jäävät 24 dmg seuraaval vuorol riippuen siitä mitä Miki tekee]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6669Viesti Cross »

Klooninsa ensimmäisen nuolen tulosuuntaan lähettänyt Miki huomasi Kageron tulevan hieman lähemmäs muurinpätkän suojissa, mutta ei kuitenkaan kiinnittänyt sen enempää huomiota tähän. Sen sijaan hän keskittyi jutsuun jonka oli muodostanut valmiiksi laukaistavaksi, odottaen vain sitä hetkeä kuin tarkka-ampujan nuoli tuhoaisi kage bunshin ja paljastaisi tämän sijainnin. Sitä ei tarvinnutkaan odottaa kauvaa, sillä kuvajaisen loikatessaan jälleen esiin yhden puun takaa nuoli iskeytyi sen läpi aivan yllättäin ja hajoti valkoiseksi savuksi. Heti muistot saadessaan tulenmaalainen oli vähällä pyörähtää esiin puunrungon takaa ja sylkeä tulta metsän pimeyteen, tajuten kuitenkin aivan viime hetkellä hyökkäyksen tulleen aivan toisaalta kuin oli alunperin ajatellut. Syykin siihen oli selvä, sillä bunshin oli kerennyt huomata oudon hieman kaarevasti lentävän nuolen tulevan puiden välistä vain silmänräpäyksen ennen kuin oli hajonnut.
Tempusta yllättynyt ja vastustajan sillätavoin osoittamasta taidosta jopa hieman hermostunut Sarutobi oli juuri mainitsemassa huomiostaan äänenmaalaiselle kunoichille, kun ylhäältäpäin yllättäin kuuluva poksahdusten sarja ja sitä seuraava äänekäs moniääninen suhinan kiinnittivät huomion muualle. Kohottaessaan katseensa ylöspäin tyttö näki pilvien välistä pilkottavan kuun valossa kymmenien nuolien muodostaman parven.
''Chikushō...'' Silmät suurina ylös katsova Miki kerkesi mutista, ennen kuin huomasi Kageron puhaltavan jonkinlaisen tuulenpurkauksen nuolia kohti, ilmeisesti pyrkien torjumaan ne. Pelkkä tuuli ei kuitenkaan riittänyt, eikä sitä luultavasti tekisi myöskään tuli, jota hän oli ollut valmis sylkemään. Se sai tulenmaalaisen loikkaamaan nopeasti eteenpäin ja pyörähtämään muurintaakse siellä jo olevan kunoichin seuraksi, samalla kun muodosti muutaman uuden käsimerkin ja painoi kätensä maata vasten. Toisella hän tarttui äänenmaalaista tämän olkapäästä ja kiskaisi tämän matalaksi, samalla kun maa heidän vierellään alkoi halkeilla ja otti suuren tiiviiksi puristetusta maasta koostuvan käden muodon, joka kohosi kaksikon yläpuolelle suojaamaan näitä alas syöksyvien nuolien sateelta.

Nuolien ropistessa kunoichien niskaan Miki vilkaisi nopeasti taaempana olevien raunioiden suuntaan, nähden niiden peittyneen jonkinlaiseen puiden ja oksien muodostamaan kupuun. Näky sai hänen kasvoilleen muodostumaan pienen virnistyksen, sillä tuon täytyi olla Kogan teko ja asioiden olevan kunnossa, vaikka siltä suunnalta kuuluva huutaminen ei välöttämättä siltä kuulostanutkaan. Hän oli jo aikaissa lohkaista jotain sopivaa, mutta Ichiriki kerkesi kuitenkin ensin, esittämällä ehkä omasta mielestään järkevän kuuloisen kysymyksen. Se sai kuitenkin tulenmaalaisen katsomaan tätä pää kallellaan, aivan kuin tämä olisi ollut liian tyhmä edes elämään.
''Pystytkö sinä?'' Hieman alleviivaavaan sävyyn kysyvä Sarutobi töksäytti, aivan kuin olisi ollut päivänselvä asia ettei Shin omannut heitä kummempaa hajuaistia. ''Se on makaki, eikä mikään vainukoira...'' Tyttö selvensi hieman sovittelevampaan sävyyn, sillä oli itsekkin ensikertaa karvaiseen kumppaniinsa tutustuerssaan pitänyt tätä vain koulutettavana eläimellä, jota voisi hyödyntää kuin mitähyväänsä muutakin nelijalkaista. Sittemmin hän oli saanut oppia että Shin'en sukulaisineen oli kuitenkin jotain aivan muuta, muistuttaen miltei enemmän ihmisiä kuin keskivertoja luonnossa eläviä marakatteja. ''Mutta jos suojaat selustaani uskoisin voivani kaivaa hänet esiin?'' Itsevarmasti virnistävä tulenmaalainen ehdotti, vaikkei ollutkaan aivan varma oliko valmis luottamaan henkensä äänenmaalaisen käsiin. Se oli kuitenkin kaikkein järkevimmältä vaikuttava vaihtoehto, joka heillä sattui olemaan ja luultavasti ainut vaihtoehto jolla voisivat voittaa yön pimeydessä vaanivan tarkka-ampujan, joka tuntui olevan varsin hyvin selvillä heidän sijainnistaan.

Kestävyys: 65
Chakra: 139
Nopeus: 19

Gōremuāmuno Jutsu+Daichi Katame suojaa 30dmg

//Onko sult sumu menny vahingos 1:n 2:n tilalle vihun chakrassa?//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6673Viesti sumufani »

Tairan kuunteli tarkoin hilaisen metsän ääniä ja oli miltei varma, että kaksikko oli onnistunut suojautumaan hänen tekniikaltaan. Sen lisäksi hän tunsi vielä molempien chakrat tosin minimaalisesti pienempinä kuin hetki sitten. Henkeä vetäen Tairan otti selästään uuden nuolen, jossa ei ollut tavanomaista terävää kärkeä. Nuolessa sen sijan oli painava tylppä kärki, joka osuessaan rikkoisi matkansa varrelta kaiken. Mies otti uuden vakaamman asennon alkaen jännittää jousensa jännettä äärimilleen. Hiki pisara valui hänen kasvojensa reunaa pitkin mies tähtäsi vielä kaikessa rauhassa vuodattaen chakraansa nuoleen, jonka hän päästi vienosti viheltäen matkaan. Tarkka ampuja teki jokusen sinetin ja uusi poksahdus kuului, jota seurasi puiden pirstoutuminen nuolen kasvaessa kokoa. Sekään ei tosin miehelle riittänyt vaan nuusien sinettien jälkeen hän puhalsi vielä puhurin kasvattamaan nuolen vauhtia, jonka jälkeen mies totesi paikan vaihdon olevan aiheellinen. Nuolen tuloa ei ollut vaikea kuulla sillä se pirstoi puita mennessään vauhtiaan hidastamatta, mutta se tosin veisi kaksikon huomion jonka Tairan käytti uuden paikan ottamiseen.


Tairan
50 hp
160 chk
13 np
Ase tekniikois5p (+2/-2chk S asti)
2p Tuuli(+1/-1 B asti)
3p? (+2/-2 A/A asti)
Edut: +7chk/vuoro
Nuolen kasvatus jutsuta tulee 44+11=55 dmg
Boostittu B tason reppushou jutsul.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6679Viesti Southpaw »

Kagero pyrki parhaansa mukaan käyttämään tekniikkaansa niin paljon voimaa kuin suinkin, mutta tajusi nopeasti, ettei pelkkä tuuli riittäisi torjumaan kaikkia ammuksia. Kaksikon onneksi myös Miki oli sen verran tilanteen tasalla, että loikkasi puun takaa hänen seurakseen muurin taakse ja veti hänet matalaksi samalla kun muodosti jonkinlaisen maasuojan heidän ympärilleen. Nuolisateen lopulta lakatessa Mikille jäi hetki aikaa vastata hänen esittämäänsä ehdotukseen summonin käyttämisestä vihollisen löytämiseen. Mikin kuitenkin kysyessä kärkevään sävyyn pystyikö hän siihen, Kageron kasvoilta saattoi hetken nähdä ärtymystä sen hetkisen taistelutoverinsa asenteen vuoksi.
"Luuletko, että kysyisin jos pystyisin? Ajattelin vain, että sehän on eläin. Eikö niillä yleensä ole herkemmät aistit kuin ihmisillä?" Kagero sihahti vaimeasti, jotta ääni ei kantautuisi vihollisen korviin. Vaikka vastustaja todennäköisesti luotti tähdätessään enemmän näköaistiinsa, ei kannattanut sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että tämä saattaisi kyetä arvioimaan summittaisen sijainnin myös äänen perusteella. Pian Miki kuitenkin vaihtoi aihetta sanomalla, että uskoi voivansa hoidella vihollisen jos hän vain suojaisi tämän selustan. Ehdotus sai Kageron silmäilemään Mikiä arvioivasti, miettien olisiko tästä tosiaan hoitelemaan vastustaja yksinään. Lopulta Kagero kuitenkin nyökkäsi myöntävästi, sillä muuta vaihtoehtoa heillä ei näyttänyt olevan.
"Hyvä on. Yritä löytää hänet nopeasti, edes minä en pysty väistelemään loputtomiin", Kagero myöntyi ennen kuin kauempaa kuuluva ryske herätti hänen huomionsa. Arvaten, että jotain oli tulossa kohti, Kagero nousi tyynen rauhallisen näköisenä seisomaan ja heilautti sitten itsensä romahtaneen seinänpätkän ylitse. Miekka toisessa kädessään hän lähti kävelemään kohti lähestyvää suurta nuolta, samalla kun keräsi chakraansa aseen terään. nuolen kärki oli vain vajaan kymmenen metrin päässä kun nainen kohotti miekkansa ja syöksähti sitten kohti nuolta, miekankärki pistohyökkäykseen kohotettuna. Aseiden osuessa yhteen näytti hetken aikaa siltä, että Kagero saisi kuin saisikin valtavankokoisen nuolen pysäytettyä. Lopulta nuoli kuitenkin osoittautui vahvemmaksi ja paiskasi Kageron taaksepäin, vasten juuri ylittämäänsä seinänpätkää. Lentäessään taaksepäin, naisen onnistui kuitenkin iskeä nuolta sivulta päin, juuri ja juuri sen verran, että se ei osuisi Mikiin, mikäli tämä oli edelleen seinän toisella puolen poissa näkyvistä. Kagero itse jäi kuitenkin tarkoituksella näkyville, pitääkseen vastustajan huomion itsessään. Vaikka tämä saattaisikin epäillä Mikin suunnittelevan jotain, sillä hetkellä tämä todennäköisesti kuitenkin keskittyisi hoitelemaan Kageron, tämän ollessa kuin tarjottimella.

Hp: 78
Ch: 80
Nopeus: 16
*Setsuna Shouten, suojas 38 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6691Viesti Cross »

Kivinyrkkiensä alle Kageron kanssa suojautunut Miki katsoi vierellään olevaa naista kuin hieman yksinkertaista tai muuten päästään vajaavaista, tämän vastatessa hänen esittämäänsä nenäkkääseen kysymykseen. Tietenkään äänenmaalainen kunoichi ei ollut kyennyt haistamaan pimeydessä piileksivää tarkka-ampujaa, eikä ollut nähnyt Shiniä muuna kuin eläimenä ja kuvitellut sen omaavan siksi heitä merkittävästi paremman hajuaistin. Oletukseen oli tietty ihan hyvä syy, mutta se ei tarkoittanut ettei tulanmaalainen olisi hyödyntänyt tilaisuutta päästä piikittelemään naista omaksi huvikseen.
''Eiks me kaikki olla?'' Hivenen vielä leveämmin virnistävä tyttö vastasi, huomaten samalla nuolisateen päättyneen ja arvellen ettei heillä olisi kuin hetki aikaa toimia ennen kuin seuraava hyökkäys olisi jo tulossa. ''Mut Shin ei oo mikää vihikoira, enkä mie oo mikää Inuzuka.'' Hän jatkoi olkiaan kohottaen, tehden selväksi ettei kykenisi auttamaan heidän vastustajansa löytämisessä Ichirikin ehdottamalla tavalla. Onneksi nainen kuitenkin päätti suostua Sarutobin mielessä olevaan vaihtoehtoiseen menetelmään, vaikkei edes tietänyt sen tarkemmin mitä tämä ajatteli.
Eikä heillä ollut enää sen enempää aikaa alkaa edes selvittää asiaa, sillä samassa metsästä alkoi kuulua äänekästä ryskettä, joka lähestyi uhkaavan nopeasti. Lupauksensa mukaisesti äänenmaalainen nainen loikasi näkyviin muurin takaa ja teki parhaansa iskeäkseen parinkin puunrungon läpi tunkeutuvan suuren nuolen reitiltään, antaen näin tulenmaalaiselle aikaa toteuttaa suunnitelmansa. Hukkaamatta hetkeäkään kallisarvoista aikaa muurin suojassa edelleen kyykkivä Miki muodosti muutaman käsimerkin ja veti sitten nopeasti ilmaa keuhkoihinsa, antaen sen sitten purkaantua suustaan lukuisina pieninä tulipalloina. Sylkien tulipallon toisensa jälkeen päätään käännellen tyttö pyrki parhaansa mukaan sytyttämään metsää tuleen, saadakseen luotua tarpeeksi valoa ympäristöön pimeydessä piileskelevän vastustajan löytämiseksi. Temppu ei ollut välttämättä mikään kaikkein hienovaraisin, mutta tehokas siitä huolimatta. Se toimi jopa niin hyvin että yhden tulipallon iskeytyessä puun lehtien sekaan ja niiden leimahtaessa liekkeihin kumpikin kunoichi saattoi nähdä tumman hahmon järeän sotajouisen kanssa liekkien loimun seassa.

Kestävyys: 65
Chakra: 119
Nopeus: 19

//Ei vahinkoo vihuun mut ympäristössä nyt paljo tulta, jote piileskely ei oo enää ihan yhtä helppoo.//
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6710Viesti sumufani »

Mies uskoi kaksikon selviävän jokseekin helpolla tuosta valtavasta nuolesta, mutta tehden lyhyet sinetit Tairanin viereen poksahti klooni hänestä. Liekkin yllättäen leimahtaen puiden latvoille Tairan sai selvän näköyhteyden kohteisiinsa. Mutta yllätys kaksikolle olisi nähdä kaksi heitä järeän sotajousen kanssa. Klooni kääntyi tähdäten selvästi ohi vetäen viinistä saman nuolen, jolla oli myös Mikin luomaan klooniin osunut. Mies jännitti joustaan ampuen viheltävän nuolen laajassa kaaressa kiertämään kaksikon sivustaan tehden kaksikon katseelta piilossa yhdellä kädellään sinetit, jotka sai nuolen kärjessä olevan pienen kaiverruksen loistamaan kevyesti. Nuolen osuessa hänen uhrinsa huomaisi nuolen imevän chakraa edes pienestä hipaisusta. Tairan sen sijaan jännitti joustaan tähdäten suoraan kohden kaksikkoa leveä teräisellä nuolella, joka raatelisi tiensä lihaan. Kuitenkin näytti, että mies jännitti joustaan huvikseen, sillä hän oli johtanut nuoleensa chakraa ja sai sen siten heijastamaan valoa pieneksi hetkeksi. Vapauttaen jänteen mies teki sinetit ja sai pieniä poksuvia ääniä aikaan yhdestä nuolesta oikean parven, jota ei nähnyt paljaalla silmällä tähtäimenään Kagero.

Tairan
50 hp
56 chk
13 np
Ase tekniikois5p (+2/-2chk S asti)
2p Tuuli(+1/-1 B asti) 
3p sinetöinti (+2/-2 A/A asti)
Edut: +7chk/vuoro
Kage Bunshin no Jutsu
tekniikasta 27dmg Kageroon

Klooni
61 chk
13 np
Nuoli imee osuessaan 27chk Mikistä
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6713Viesti Southpaw »

Mikin liekkien valaistessa ympäristön, Kageron silmät huomasivat oitisn yhden tarkka-ampujan sijaan kaksi. Päätellen kuitenkin ampujien samanlaisesta ruumiinrakenteesta, Kagero arveli toisen näistä olevan klooni, vaikka ei liekkien ja niiden heittämien varjojen vuoksi voinutkaan kunnolla nähdä tarkka-ampujien kasvoja. Nähdessään toisen hahmoista kuitenkin kohottavan jousensa ja tähtäävän Mikiä kohti, Kagero teki käsimerkit ja puhalsi sitten suustaan voimakkaan jääkylmän puhurin kohti tuota ammuttua nuolta. Voimakas jäinen tuuli riitti heittämään nuolen pois lentoradaltaan jolloin Miki voisi jatkaa hyökkäystään. Samalla Mikin puolustamiseen keskittynyt Kagero oli kuitenkin itse avoinna hyökkäykselle ja tätä ampuja käyttikin taitavasti hyväkseen ampumalla nuolen myös häntä kohti. Kunoichi koetti väistää nuolen lentoradalta sivuun, mutta väistöyrityksestä huolimatta nuoli kuitenkin lävisti tämän toisen käsivarren ja vielää saman käden joka jo aiemmin oli ottanut osumaa äänijutsusta. Purren hammasta Kagero kuitenkin piti katseensa ampujassa ja tämän kloonissa. Mikin sytyttämät liekit tekisivät tämän itsensä piiloutumisesta hankalaa ja tämä saattaisi joutua vastustajan maalitauluksi tositamiseen, mutta siitä huolimatta Kagero kuitenkin toivoi vastustajan kiinnittävän ennemmin huomionsa häneen nyt kun hän oli ottanut osumaa. Oli kuitenkin melko perusstrategia hankkiutua loukkaantuneesta ja sitä kautta heikentyneestä vastustajasta eroon ennen kuin keskittyisi parempikuntoiseen Mikiin.

Hp: 51
Ch: 55
Nopeus: 16
*Fubuki no jutsu, suojas Mikiä 30 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6716Viesti Cross »

Ympäri metsää lentelevät pikku tulipallot paljastivat pimeydessä piileskelleen tarkka-ampujan sijainnin, aivan kuten ne syystään sylkenyt Miki oli ajatellutkin. Se tasasi tilannetta huomattavasti, sillä nyt heillä oli sentään mahdollisuus iskeä takaisin ja myös kyetä ennakoimaan hieman paremmin jousta käyttävän vastustajan hyökkäyksiin. Hieman silmiään yllättävässä kirkkaudessa siristelevä tulenmaalainen huomasi kuitenkin yllätyksekseen heillä olevan kimpussaan useampi kuin yksi vastustaja, mikä saattoi selittää yllättäin erikoisista suunnista tulevat hyökkäykset. Tarkempi vilkaisu paljasti kuitenkin että nuo kaksi tosin näyttivät identtiseiltä, joten kyse oli luultavasti kuitenkin loppujen lopuksi samasta henkilöstä ja sen takia kysymys kuuluikin kumman kimppuun hyökätä ensin.
Osaamatta vastata tuohon kysymykseen Sarutobi päätti hoitaa kummankin nuista lähellä toisiaan olevasta kaksikosta kerralla. Luottaen siihen että äänenmaalaisesta oli muuhunkin kuin suuriin puheisiin tulenmaalais tyttö muodosti nopeasti käsimerkin, joka loi kloonin myös hänen vierelleen ja yhdessä he sitten alkoivat muodostaa lisää merkkejä. Kumpikin identtisistä kunoicheista lopetti käsimerkkinsä täsmälleen samalla hetkellä, vetäen keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhaltaen ne sen jälkeen yhtäaikaa tyhjiksi. Toisen heistä sylki suustaan liekkejä, toisen suusta puhaltaman syöksyessä ulos voimakkaana puhurina, joka vahviosti tulihyökkäystä ja liekkejä yltämään aina maaliinsa asti. Samalla hetkellä myös vielä kolmas tulenmaalainen kunoichi lähestyi maan alla katseilta suojissa yhdistelmä hyökkäyksen kohteena olevaa kaksikkoa, aikeeneen päästä huomattavasti paremmin itselleen sopivalle etäisyydelle.

Kestävyys: 65
Chakra: 82
Nopeus: 19

Katon Goukakyuu no Jutsu +Mugen Sajin Daitoppa=38dmg
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6721Viesti sumufani »

Hyökkäystensä jäätyä jälleen tyhjiksi Tairan ja hänen klooninsa antoivat päin hyökkäävälle Mikille täyden huomionsa, sillä taaemmaksi jänyt nainen vaikutti loukkaantuneelta. Maskinsa takana oli sadistinen virnistys, sillä loukkaantuneen saaliin metsästys oli hänen suosikki asioitaan. Kuitenkin nyt olisi parempi toistaa jo kerran näytetty hyökkäys ja saman kaltainen tylppä kärkinen nuoli. Mies alkoi jännittää joustaan vaikka tällä kertaa hänen ei tarvinnut pimeyden takia käyttää aikaansa pitkään tähtäykseen. Hän laski nuolen irti ja suoritti sinetit saadakseen nuolensa kasvamaan kokoa samalla, kun hänen klooninsa puhalsi tuulenpuuskan nuolen perään. Tulipallo jäi auttamatta kakkoseksi tälle nuolelle vaikka nuoli saikin varteen otettavaa vahinkoa ja sen torjuminen olisi nyt varsin helppo tehtävä. Tairan sen sijaan nyökkäsi kloonilleen nuolen lähdettyä ja molemmat miehet vetivät uuden nuolen jänteelle tähdäten aseensa ilmaan. Hiljaisesti viheltäen nuoli lähti ilmaan ja klooni teki sinettejä saadakseen niistä parven Mikin niskaan. Tairan itsessään myös keskitti chakraansa saaden nuolten kärjet hieman hohtamaan. Niissä ollut kaiverrus aktivoitui ja osuessaan ne alkaisivat levittää kuviotaan mikin kehoon estäen liikeen.

Tairan
50 hp
43 chk
13 np
Ase tekniikois5p (+2/-2chk S asti)
2p Tuuli(+1/-1 B asti) 
3p sinetöinti (+2/-2 A/A asti)
Edut: +7chk/vuoro 
Nuolen kasvatus jutsuta tulee 44+11=55 dmg (-38 dmg =17dmg tulos viel)
Nuoli parvesta 27dmg ja sinetöinti -10np kaksi vuoroa

Klooni
38 chk
13 np
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6722Viesti Southpaw »

Tairanin keskittäessä kaikki hyökkäyksensä itsepäisesti Mikiä kohti, Kagero mietti muutaman sekunnin mitä tehdä. Syystä tai toisesta vastustaja vaikutti arvanneen, että Mikin tavoite oli päästä iskemään miestä tekniikoillaan lähietäisyydeltä, joten kenties heidän olisi syytä vaihtaa osia kun vaikutti siltä, että vastustaja ei kohdistanut tekniikoitaan häneen lainkaan? päättäen käyttää tilaisuuden hyväkseen Kagero käytti sunshinisa ja siirtyi sen siivittämänä hieman vastustajasta katsoen takavasemmalle, välittämättä aiemmin saamsitaan vammoista. Päästyään tällä tavoin hyvään iskupaikkaan, nainen teki käsimerkit ja muodosti eteensä parven jäisiä lintuja jotka lähtivät nopeasti ilman halki kohti jousiampujaa ja tämän kloonia. Osuessaan linnut varmasti riittäisivät tuhoamaan kloonin sekä haavoittamaan alkuperäistä ampujaa.

Hp: 51
Ch: 40
Nopeus: 16
*Hyouton: Tsubame Fubuki, 13-15 dmg
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6725Viesti Cross »

Suurikokoinen korventunut nuoli syöksyi roihuavien liekkien läpi, levittäen niitä ympäri metsää ja yllättäen yhteishyökkäyksen muodostaneen tulenmaalais kaksikon. Kumpikin näistä yritti parhaansa mukaan syöksyä pois hyökkäyksen tieltä, mutta siitä huolimatta raskas ammus iskeytyi toisen näistä kehon läpi ja sai tämän hajoamaan valkoiseksi savuksi. Paljoakaan parempaa ei ollut tiedossa myöskään toiselle näistä, siitäkään huolimatta että oli onnistunut selviämään tarkka-ampujan vastahyökkäyksestä. Nuori kunoichi ei ollut kerennyt kuin pyörähtää takaisin jaloilleen, kun ilmassa kuului jälleen viheltävä ääni, jota seurasi sarja vaimeita poksahduksia ja samassa taivaalta alkoikin jo sataa kymmeniä nuolia. Yksi toisensa jälkeen ne iskytyivät vasten tulenmaalaisen kehoa, kaataen tämän lopulta maahan ja saaden niin ikään hajoamaan vaimeasti poksahtaen valkeaksi savupilveksi.
Samalla hetkellä maa riisipeltojenmaalaisen ja tämän bunshinin alla hajosi, paljastaen oikean Mikin päässeen aivan vihollis kaksikon lähituntumaan. Kiitos bunsheiltaan saamien muistojen tyttö tiesi mitä oli ollut tapahtumassa ja oli osannut vlmistautua, muodostamalla Kageron hyökkäystä vahvistavat käsimerkit valmiiksi. Vetäen nopeasti ilmaa keuhkoihinsa tyttö loi voimakkaan ilmavirtauksen, joka tarttui samantien puussa olevaan kaksikkoon ja imaisi nämä päin nopeasti lähestyviä jää lintuja.
Suorittaessaan tekniikkaansa Sarutobin kädet olivat alkaneet liikkua jo uudestaan, muodostaen jälleen uusia käsimerkkejä, sillä jos hän jotain oli tämän tehtävän aikana oppinut niin se oli olla aliarvioimatta vastustajia. Taistelu ei olisi ohi ennen kuin vastustaja makaisi maassa kuolleena, joten pienimpäänkään virheeseen tai epäröintiin ei ollut varaa. Selvitäkseen elossa täällä shinobin piti olla armoton ja häikäilemätön, vaivan kuten heidän kaksi opastaansakkin.

Kestävyys: 65
Chakra: 72
Nopeus: 19

Shinkūhiku +16dmg Kageron hyökkäykseen.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6734Viesti sumufani »

Lievästi yllättyen molempien vihollisetensa nopeasta etenemisestä ja toisen vielä lisätessä ymmärettävästi toverinsa hyökkäystä Tairanin kasvoille levisi maskin alla varsin leveä hymy. Kloonin vetäessä aseensa nopeasti ampuma valmiuteen juurikaan nopeasta tilanteen muutoksesta piittaamatta ja alkoi ampua nuolia koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Chakrallaan hän paransi kätensä reaktio tahtia ja vahvisti lihaksiaan kestämään jatkuvaa sarja tulta samalla kun mies tähtäsi jokaista päin tulevaa lintua kohtaan nuolia. Miehen liikkeet olivat kuin koneen ja tähtäys oli lukuisten harjoitus tuntien perustaa ja oikea Tairan teki muutaman sinetin, sillä vaikka hänen klooninsa suorittama tekniikka olisi riittävä yksinään saamaan uhkaavat jää kimpaleet niin silti viimeiset laukaukset olisivat tuskin edes loppuun asti vedettyjä sillä tekniikka rasitti ylä kehon lihaksia yhtä lailla kuin asetta ja arvionsa mukaan se olisi myös vienyt miltei kaikki klooninsa chakrat. Sinettinsä tehtyään mies puhalsi keuhkoistaan ilma virtauksen jäljelle jääneiden nuolien perään tehden niistä edes jonkin sorttista vahinkoa tekeviä samalla, kun mies itse alkoi loikkia jälleen etäisyyttä tuohon kaksikkoon. Piiloon hän ei päässyt aivan vielä tulen edelleen palaessa, mutta sentään hänellä oli vielä ässä hihassaan perääntymistä varten, sillä jos hänen taistelu toverinsa eivät selviäisi niin hänen pitäisi viedä tietoa vihollisten kunnosta ja sijainnista.

Tairan
50 hp
40 chk
13 np
Ase tekniikois5p (+2/-2chk S asti)
2p Tuuli(+1/-1 B asti) 
3p sinetöinti (+2/-2 A/A asti)
Edut: +7chk/vuoro 


Klooni
5 chk
13 np
Sarjatuli 45dmg-31= 14+10tuul jutsusta =24dmg viel tulos
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Eteläinen osa”