Tarkka-ampuja (AAA)

Entinen äänettöminä tasankoina tunnettu alue on Fuseikon hallinnassa. Aluetta on ennen käytetty riisin viljelyyn, mutta sodan sytyttyä peltotilkut hylättiin ja nykyisin alue koostuu useista rehottavista pelloista, lukuun ottamatta tasangon keskellä kasvavaa valtavaa puuta ja tasangon länsireunalla sijaitsevaa luumetsää, joka on jäänyt paikalle jonkun Kaguyan käymästä taistelusta. Lisäksi aluetta halkovat useat haarautuvat joet ja pienet lammet joista on saatu vettä riisin viljelyyn. Koska tasangolla ei ole varsinaisesti mitään hyvää piilopaikkaa, Fuseiko alaisineen siirtää leiriään säännöllisesti ja vaeltelee paikasta toiseen.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6795Viesti Southpaw »

Vältettyään täpärästi sekavan oloisen Nunon hyökkäyksen, kunoichi ei erehtynyt yrittämään lähestymistä ihan heti uudestaan, huolimatta siitä, että pikkumies pysähtyi sähisemään pettyneesti kuin laskelmoiden miten saada nopeasti reagoinut kunoichi kiinni. Lopulta pikkumies kävi huutaen hyökkäykseen mikä pakotti Kageron jälleen perääntymään taaemmas ennen kuin Nuno ehtisi saada häntä kiinni. Kesken hyökkäyksen Nuno kuitenkin lyyhistyi uupuneen näköisenä maahan kunnes tämä lopulta hiljaa uikuttaen alkoi täristä. Vaikka Kageron tekikin mieli mennä lähemmäs tarkistamaan ystävänsä vointia, tällä kertaa hän päätti kuitenkin pysytellä kosketusetäisyyden ulkopuolella kunnes olisi varma siitä, että tällä kertaa Nuno todella oli uuvuttanut itsensä loppuun ja alkaisi saada vähitellen järkensä takaisin.
Kagero mietti parhaillaan mahdollisuutta käyttää vesi- ja jäätekniikoitaan yhdessä lukitakseen Nuno keskivartalon jonkinlaisen jääkuution sisään kun Kogan huuto tavoitti lopulta hänen korvansa. Hetkeksi kunoichi käänsi katseensa Kogan suuntaan ja nyökkäsi lyhyesti. Vaikka nainen ei sanonut mitään tämän katseesta kuitenkin näki, että nyt kun tiesi mistä Nunon käytös johtui hän arveli tietävänsä mikä olisi paras tapa toimia.

Jos hän arvasi oikein Nuno oli luultavasti vetänyt samaa jauhetta jota oli antanut hänelle silloin kun he olivat tunkeutuneet vihollislinjojen taakse tappamaan yhden vastustajien komentajista. Silloin hänen molemmat persoonansa olivat tulleet pintaan ikään kuin yhtä aikaa, mikä oli lopulta saanut Nunon antamaan hänelle jonkinlaista vasta-ainetta lopettaakseen huumeen vaikutuksen. Hän voisi yrittää päästä käsiksi Nunon varusteisiin etsiäkseen vasta-aineen niiden joukosta, mutta toisaalta entä jos hän valitsisi väärän jauheen? Hän ei loppujen lopuksi muistanut kovin tarkasti miltä Nunon antama vasta-aine oli näyttänyt, joten pahimmassa tapauksessa hän tappaisi ainoan ystävän joka hänellä sillä hetkellä oli jos päätyisi antamaan Nunolle lisää sitä samaa mitä tämä oli jo ottanut. Niinpä ainoa ratkaisu näytti olevan odottaa, että aineen vaikutus lakkaisi itsestään, sillä eihän mikään huume tai myrkky voinut kestää ikuisesti? Tosin sitä heillä ei ikävä kyllä ollut sillä vastustajan ilmaan ampuma merkkiraketti oli varmasti kiinnittänyt kaikkien lähialueella liikkuvien vihollisten huomion, joten olisi luultavasti vain ajan kysymys ennen kuin he saisivat lisää seuraa. Lopulta Kagero huokais raskaasti ja antoi katseesan kiertää maassa. Hän yrittäisi vielä kerran saada Nunon järkiinsä ja mikäli se ei auttaisi, hän jäädyttäisi pikkumiehen niin, että voisi kantaa tämän pois paikalta. Tänne hän ei Nunoa kuitenkaan jättäisi.
"Nuno? Joko aineen vaikutus alkaa loppua? Vai esitätkö vain?" Kagero päätyi lopulta kysymään. Uskaltamatta kuitenkaan lähestyä Nunoa ihan vielä, kunoichi päätyi noukkimaan maasta pienen kiven, jonka nakkasi huolimattomasti kohti Nunoa. Jos pikkumies vieläkin olisi aineen vaikutuksen alaisena, kiven osuma luultavasti saisi tämän provosoitumaan taas toimintaan. Jos niin taas ei kävisi, Kagero arveli olevan turvallista yrittää lähestyä uudelleen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6796Viesti Cross »

Kuullessaan hyökkäykseen käyvän Nunon rääkäisyn jalallaan äänenmaalaista vankiaan rusentanut Miki säpsähti yllättyneenä, menettäen vain pienen hetken ajaksi keskittymisensä ja polkaisi ylhäällä kannattelemansa jalan alas. Luonnottoman raskaaksi muuttunut jalka musersi hetkessä allaan olleen miehen luut ja sisäelimet, saaden tämän päästämään vain vaimean parahduksen suustaan, ennen kuin lyhistyi kuolleena maahan. Jälleen merimiehen lailla tapahtunutta kiroava tyttö kääntyi naama ärtyneen näköisessä irvistyksessä päin kuulemaansa ääntä, aikoen käskeä äänenmaalais kaksikkoa tukkimaan turpansa ja syyttää näitä maanmiehensä liian äkillisestä kuolemasta. Tuo ajatus unohtui kuitenkin heti hänen kääntyessään ja nähdessään kalpean pikku kummajaisen yrittävän hyökätä Kageron kimppuun, aivan kuin aijempi sähkötälli ei olisi vaikuttanut tähän millään tavalla. Nopea liikkeisen äänenmaalaisen kunoichin onnistui kuitenkin pujahtaa välittömästä vaarasta, vaikka se ilo vaikuttikin jäävän vain väliaikaiseksi. Tämä oli kuitenkin ostanut sen verran aikaa että etäämpänä seisoneilla tulenmaalaisilla olisi kuitenkin ollut varmasti aikaa puuttua tilanteeseen, ellei uuteen hyökkäykseen käynyt hukkapätkä olisi lyyhistynyt kesken syöksynsä voimattoman oloisena maahan ja jäänyt sinne makaamaan vaimeasti uikuttaen.
Se varmaan myös pelasti Ichirikin, sillä ainakaan silmät ammollaan tapahtunutta kummastellut Sarutobi ei ainakaan ollut kerennyt laittaa edes tikkua ristiin tämän auttamiseksi. Vasta hänen vierellään olevan Senjun ilmoittaessa maassa makaavan kääpiön vetäneen jotain nenäänsä taistelun aikana rattaat alkoivat raksuttaa tytön päässä, auttaen tätä ainakin jollain tapaa käsittämään mitä oli oikein meneillään. Tulenmaalainen oli kyllä jo aijemmin huomannut tuon nukkavierun shinobin käyttäytyneen oudosti, jopa tämän mittapuulla ja yrittänyt siksi rauhoitella tätä salmoillaan. Niiden vaikutus oli kuitenkin jäänyt puolitiehen ilmeisesti jonkinlaisen taistelukykyä noistavan aineen takia, mikä oli tainnut irrottaa vielä muutaman ruuvin lisää miekkosen päästä.
''Helveti lande paukut...'' Maassa makaavaa Nunoa ja muutaman askeleen päästä tätä kutsuvaa Kageroa katseleva Miki mutisi, pyyhkien samalla poskensa haavoista vuotavaa verta toisella kämmenellään. Heti koskiessaan haavoja hän kuitenkin ervisti kivusta ja siirsi kätensä nopeasti etäämmäs nuolen jättämistä syvistä viiruista, alkaen vasta silloin tajuta kunnolla kuinka lähellä puolen pään menettäminen oli ollut. Katsoessaan verensä peittämää kättään tyttö huomasi sen tärisevän, ilman että kykeni saamaan sitä rauhoittumaan. Vakuuttaen itselleen sen johtuvan vain väsymyksestä hän puristi kätensä nopeasti nyrkkiin ja vilkaisi vierellään olevan pojan suuntaan, viittoen tätä samalla vilkaisemaan kasvojaan.

Samaan aikaan maassa makaava Nuno näki ympäristönsä täyttyvän painajaismaisista tummista olennoista ja kuuli niiden kutsuvan itseään kaijun kaltaisella äänellä, kykenemättä enää ottamaan selvää mistä se tuli. Vaimeasti muristen hän yritti kääntyä katselemaan ympärilleen ja löytää äänen lähteen, mutta onnistui vain liikuttamaan hieman päätään. Ympäristö tuntui kieppuvan ja keikkuvan pikkumiehen ympärillä kuin keskelle myrskyä ajautunut laiva, jota sitä korkeammat aallot viskoivat ympäriinsä. Voimiaan pinnistäen hänen onnistui kääntyä ympäri, jääden selälleen makaamaan ja puuskuttamaan rinta nopeaan tahtiin kohoillen. Tuntiessaan jonkin osuvan itseensä hukkapätkä yritti vaistomaisesti käydä välittömästi vastahyökkäykseen, mutta onnistui heilauttamaan vain toista kättään veltosti sivulle ja saamaan suustaan ulos vaahdon sekaista korinaa.
''Me ei voida jäädä venailee et se tokenee...'' Vähänmatkan päässä maassa makaavasta Ningyousta oleva konohalainen kunoichi tokaisi vain muutaman askeleen päässä olevalle Ichirikille, jota kohti tämän alainen ylitti silmät sumeina heiluttaa velton oloisia käsiään. ''Nuppi vaa pimeeks ja kantoo, niinku toiki silmätulehuksellaan ylpeilevä pässi.'' Tyttö jatkoi ja osoitti loimuavien liekkien valossa raunioiden reunalta tajuttomana makaamassa bongaamansa Uchihan suuntaan, kuulostamatta kuitenkaan siltä että piti edes itse ideastaan kovinkaan paljoa. Tosin syy siihen ei ollut se että he joutuisivat lyömään äänenmaalaisen tajuttomaksi, vaan se ettei nuiden kahden raahaaminen tässä maastossa kaiken koetun jälkeen kuulostanut pienimmässäkään määrin houkuttelevalta.
sumufani
Rokubi
Rokubi
Viestit: 949
Liittynyt: 31 Heinä 2015, 15:44

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6798Viesti sumufani »

Miltei tympäntyneen oloisena Koga oli kyyryssä vihollisen edessä ja oli miltei varma, että näki häivähdyksen epävarmuutta miehen silmissä. Tietenkin se oli vaikea sanoa varmaksi tulen loimussa ja varjojen tanssiessa heidän ympärillään. Rääkäisy sai nuorta Senjua tuskin pois ajatuksistaan toisin kuin Mikin, joka silmin nähden säpsähti yllättyneenä ja antoi jalkansa musertaa uhrinsa. Puunhalaaja otti vihkosensa ja kirjoitti siihen havaintojaan Mikin uhrista vaikka hän ei pitänytkään edelleen tappamisesta niin nyt hän oli vain niin väsynyt ettei jaksanut välittää. Konohalainen nosti katseensa juuri sopivasti nähdäkseen Nunon vihdoinkin väsähtävän kesken ilmaloikkansa. Kerrottuaan Nunon puuhista hän sai kuulla toverinsa jälleen kiroilevanmerimiehen tavoin ja antoi huomionsa mainitulle ystävälleen. Noustessaan pystyyn hän otti askeleen lähemmäs Mikiä ja katsoi samaa kättä, jota Miki itsekkin katsoi. Vapisi kuin haavan lehti tuulessa ja tyttö puristi kätensä nyrkkiin tuhahtaen itsekseen. Nopea viittominen haavojen tarkastamiseen ja Koga oli Mikin vieressä.
’’Käännäs päätäs vähä niin tuli valasee pikkasen paremmi.’’
Puunhalaaja tokaisi tarttuen varovasti Mikin leukaan ja päähän käännelläkseen sitä arvoidessaan haavan syvyyttä. Paikoitellen pilkisti valkoinen luu lihasten alta ja esine oli myös viiltänyt poskea auki.
’’Vissii veitsi tahi nuoli teki tän? Jos seuraaval kerral et ottais samalla tavalla osumaa, sillä tästä jää arpi.’’
Alkaessaan kaivella lääkintä tarpeitaan hän antoi Mikille yhden pillerin kahden pienemmän napin kanssa.
’’Isompi auttaa veren tuotantoo ja napit o särky lääkkeitä. Koitan kuitenkin saada enimmäkseen haavat umpeen. Kun ollaa pysähdytty seuraavan kerran hoidan homman loppuu.’’
Koga puhui Mikille samalla tytön sanaillessa Kagerolle kuinka toimia Nunon suhteen.
Kelmeän vihreä valo syntyi nuorukaisen kämmenelle ja hän toi kätensä Mikin haavalle. Ohjatessaan chakraansa hän näki haavojen alkavan hiljaa umpeutua ja pieni hikipisara valui hänen otsallaan. Tämä olisi helpompaa, jos hänellä olisi enemmän chakraa jäljellä joten ensiapu sai nyt kelvata tähän hätään.
’’Nii joo. Se meiän paukapää vissii on nuppi pimeenä jossai hengähys paikan liki.’’
Senju ei tarkoituksella halunnut puuttua kuinka Nunon suhteen toimisivat ja totta puhuen hän hieman pelkäsi tuota pikku miestä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6800Viesti Southpaw »

Kun Nuno ei onnistunut edes torjumaan pikkuista kiveä, puhumattakaan siitä, että olisi hyökännyt pedon lailla jälleen häntä kohti, Kagero oli varma, että tällä kertaa pikkumies todella oli väsähtänyt kunnolla, sen sijaan, että olisi vain huijannut ja koettanut siten saada vihollisina näkemänsä ihmiset lähemmäs. Mikin äänen kuitenkin puuttuessa jälleen tilanteeseen ja huomauttaessa, etteivät he voisi jäädä odottamaan Nunon tokenemista, Kagero käänsi hetkeksi katseensa Ningyosta Mikiin ja tämän vammoja parantavaan Kogaan. Kogan ilmeestä oli hankala päätellä mitään, mutta Mikin vaimeasta jupinasta ei kuitenkaan voinut erehtyä vaikka hän ei kuullutkaan mitä tämä tarkalleen sanoi. Toisen kunoichin jupina sai Kageron jopa hetken verran epäilemään, että tämä tuskin olisi pistänyt lainkaan pahakseen vaikka hän ja Nuno todellakin olisivat jääneet tänne, seuraavien takaa-ajien uhreiksi. Luullen kuitenkin, että hänen ei tarvitsisi enää kauan katsella jonkinlaiseksi kilpailijaksi muodostunutta kunoichia, tämän luultavasti palatessa sinne minne oli tullutkin, päätti Kagero olla kuin ei olisi huomannutkaan tämän jupinoita.
"Tiedän kyllä. Varmistin vain, että häneltä todella on voimat lopussa tällä kertaa..." Kagero vastasi, uskaltautuen sitten kävelemään jälleen lähemmäs Nunoa. Pikkumies koetti veltosti kohottaa käsiään häntä kohti, kuin olisi koettanut kiskaista hänet lähemmäs rihmojensa kuristettavaksi. Sen sijaan Kagero kuitenkin kyykistyi miehen viereen ja iski sitten tätä kämmensyrjällään, tavoitteena saada Nuno tajuttomaksi. Kunhan pikkumiehen keho rentoutuisi tajuttomuuden myötä, hänen olisi helppo nostaa tämä olkapäälleen ja kantaa mukanaan takaisin omien joukkojen pariin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tarkka-ampuja (AAA)

Viesti: # 6802Viesti Cross »

Päätään Kogan ohjeiden mukaan hieman kääntävä Miki toivoi ettei poikaollut huomannut käden tärinää aijemmin, sillä ei halunnut näyttää minkäänlaista heikkouden merkkiä sen enempää tällä kuin kenellekkään muullekkaan. Ei vaikka uupumuksesta johtuva käden tärinä olisikin ollut varmasti aivan ymmärrettävää kaiken päivän tapahtuneen jälkeen, mikä alkoi varmasti näkyä kaikissa heissä. Kyse oli loppujen lopuksi kuitenkin enemmän tytön omasta ylpeydestä, joka oli ennenkin tuottanut ongelmia ja esti nytkin häntä myöntämästä avoimesti omien voimiensa riittämättömyyttä.
Tuon asian pohtiminen kuitenkin unohtui nopeasti Senjun tarttuessa häntä leuvasta ja alkaessa tutkia haavoja, mikä sai Sarutobin säpsähtämään välittömästi kivusta, siitäkin huolimatta että poika ei varmaankaan ollut tarkoittanut olla kovakourainen. ''Nu... Li... Tai noh... Melkei keihäs kait.'' Hammasta yhteenpureva kunoichi vastasi pojan uteluun siitä mikä poskessa olevat haavat oli aiheuttanut, tietämättä vielä kuinka pahaa jälkeä se oli tehnyt ja kuinka lähellä kuolematodella oli sillähetkellä ollut. ''Pikku arvet mitää haittaa...'' Hivenen virnistämään pyrkien hän jatkoi, kuultuaan että haavoista tulisi jäämään pysyvä arpi, kuvitellen edelleen ettei kyse ollut kovinkaan pahoista jäljistä ja että pienet pysyvät jäljet saisivat hänet vain näyttämään paremmalta. Kivun olisi kuitenkin pitänyt paljastaa ettei kyse ollut mistään pikku viiruista, mutta tyttö ajatteli sen johtuvan vain haavojen sijainnista ja taistelun aikana suonissa virranneen adrenaliinin vaikutuksen loppumisesta.
''Kiitti... Äläkä väsytä ihtees liikaa. Kyl mä näil pärjään, siihe ast et päästää johonki lepposampaan mestaan.'' Ryhmänsä johtajalta saamansa pillerit suuhunsa samantien heittävä Miki vastasi, samalla kun Koga kasasi chakraa käteensä ja sai sen alkamaan hohtaa himmeän vihreänä. Miltei samantien tyttö tunsi parantavan chakran alkavan virrata keskittyneeltä näyttävän pojan käsistä haavoihinsa, saaden aikaan miellyttävän kuumottavan tunteen ja tyrehdyttäen hiljalleen verenvuodon. Samalla hän seurasi kuinka Kagero iski maassa makaavan Nunon tajuttomaksi ja nosti sitten mukaansa, aikoen ilmeisesti kantaa tämän mukanaan turvallisempaan ympäristöön. Sen nähdessään tulenmaalainen ei tietenkään halunnut jäädä yhtään huonommaksi ja päätti niin ikään huolehtia Ryotan kantamisesta, mikäli tästä ei olisi itse liikkumaan, mihin Kogalla tuskin olisi mitään vastaanpantavaa, sillä tämä joutui käyttämään vähiä voimiaan parannus jutsuunsa.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Eteläinen osa”