Tappiosta toipuminen

Entinen äänettöminä tasankoina tunnettu alue on Fuseikon hallinnassa. Aluetta on ennen käytetty riisin viljelyyn, mutta sodan sytyttyä peltotilkut hylättiin ja nykyisin alue koostuu useista rehottavista pelloista, lukuun ottamatta tasangon keskellä kasvavaa valtavaa puuta ja tasangon länsireunalla sijaitsevaa luumetsää, joka on jäänyt paikalle jonkun Kaguyan käymästä taistelusta. Lisäksi aluetta halkovat useat haarautuvat joet ja pienet lammet joista on saatu vettä riisin viljelyyn. Koska tasangolla ei ole varsinaisesti mitään hyvää piilopaikkaa, Fuseiko alaisineen siirtää leiriään säännöllisesti ja vaeltelee paikasta toiseen.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Tappiosta toipuminen

Viesti: # 6128Viesti Cross »

Osa 1

Raskaat pisarat ropisivat harmaalta taivaalta alas talon kivisille kattolaatoille, kasaantuen siellä pieniksi puroiksi, jotka laskeutuivat vaimeasti loristen räystää yli pihaa peittäville suurille marmorilaatoille. Useimmat niistä olivat jo halkeilleet ja sammaleen peittämiä luonnon alettua jo aikoja sitten työntyä takaisin pitkään tyhjillään olleen entisen temppelin sisään. Rakennuksen nykyiset asukkaat eivät juurikaan välittäneet alkaa tehdä tuolle asialle paljoakaan, vaikka puhuivatkin usein siitä kuinka vielä jonain päivänä laittaisivat kaiken taas kuntoon.
Pihamaalle kasaantuvia lätäköitä katseleva Jubokko ei malttanut odottaa tuon päivän koittavan, kyeten vain kuvittelemaan miltä rakennus oli näyttänyt parhaina päivinään. Rakennus oli ollut nykyisen lainen niin kauvan kuin hän vain kykeni muistamaan, mutta pelkkä vilkaisu ympärille antoi jonkin laisen ajatuksen siitä miltä täällä voisi vielä joskus näyttää, sillä tarvitsi vain miettiä miltä kaikki näyttäisi uutena ja puhdistettuna.
Terassin ylle levittäytyvän katoksen pylväät ja rakennusten ulkoseinien maali olisi tasaista ja kirkasta, lattialaudat puhtaat ja sileät. Lattioita peittäisi puhtaat ja ehjät tatami matot, joita pitkin olisi mukava astella ilman kenkiäkin. Ehjät sisäseinät jakaisivat huoneita ilman että savu ja noki leviäisivät tulisijoista kaikkialle mustaamaan kattoparruja, jotka yrittivät kannatella vuosi vuodelta enemmän vuotamaan alkavaa kattoa.

Se näkisikö ikinä tuota päivää mietitytty nuorta Akeginua, sillä tilanne ei näyttänyt sillä hetkellä kovinkaan valoiselta hänen isänsä joukkojen kannalta. Vielä parikuukautta sitten kaikki oli ollut toisin, Akuman ja Fuseikon ajauduttua keskenään katkeraan taisteluun Kishinin suolla. Heidän oli ollut tarkoitus hyödyntää tuota tilannetta ja ottaa haltuunsa osa johtajansa menettäneen läntisen alueen strategisesti tärkeistä kohdista, ennen kuin Kougan kuolemaan ensin reagoinut pohjoisen väki saisi vakiinnutettua asemaansa.
Suunnitelma oli lähtenyt etenemään aivan kuten pitikin, pienen joukon Fuseikon alaisia liityttyä suolla käytävään taisteluun, luodakseen vaikutelman siitä että hekin aikoivat todella osallistua siihen ja tuhota vastustajiensa joukot siellä. Samaan aikaan todellinen hyökkäys oli käynnistynyt etelämpänä ja edennyt nopeasti Ichibamachista länteen, aivan kuten oli ollut tarkoituskin.
Kolmantena päivänä operaation alkamisen jälkeen kaikki oli kuitenkin alkanut mennä pieleen, valtavan hyökyaallon vyöryttyä vuorilta alas ja jyrättyään allensa suurimman osan suon itäisestä laidasta ja lähes koko Danten joukkojen selustan. Siitä oli seurannut kaaos jonka turvin suota puolustaneet Akuman joukot olivat ajaneet vastustajansa pakosalle, aiheuttaen näille merkittäviä tappioita. Se ei kuitenkaan olisi vielä tarkoittanut että kaikki olisi ollut menetettyä, mutta syvälle vihollis alueelle edenneet Fuseikon hyökkäys joukot joutuivat myös vaikeuksiin.
Suoraan sanottuna punoittavia silmiään hierovan Jubokkon mielestä vaikutti siltä että Akuman väen oli täytynyt saada jotain vihia heidän suunnitelmistaan, jotta olisivat voineet asettaa niin loistavan ansan. Kuulemen mukaan vihollisia oli yllätttäin ollut kaikkialla, vaikka pääosan pohjoisen väestä olisi pitänyt olla sidottuna suolla käytyyn taisteluun. Ainoastaan nopea irtaantuminen taistelusta ja vetääntyminen takaisin omalle alueelleen oli pelastanut Shimorin joukot, vaikka jokainen menetetty taistelia olikin ollut kirvelevä tappio.

Jälkeenpäin Fuseiko oli kasannut joukkonsa päämajaansa Okiijumokuun, missä tapahtumien kulku oli todella alkanut vasta valjeta. Ilmeisesti pienen ryhmän Akuman väkeä oli onnistunut jotenkin tunkeutua Haruman padoille ja räjäyttää ylin patovalli hajalle, samalla kun olivat sulkeneet tulvaportit. Sen seurauksena valli toisensa jälkeen oli murtunut vesimassojen paljouden alla ja vyörynyt rinteitä alaspäin tuhoisana aaltona, joka oli tuhonnut kaiken tieltään. Raporttien mukaan osa suon itäosasta oli edelleen vedenvallassa, mikä takasi lähes täysin sen ettei Dante kykenisi lähettämään jokkojaan uuteen hyökkäykseen siltäsuunnalta. Padon tuhoutuessa vapautuneet vesimassat olivat vahingoittaneet osaa suon etelälaidalla olleita puolustus asemia ja peltoalueita,. joita ei päästäisi korjaamaan kuin aikaisintaan seuraavana keväänä.
Pohjoisen väki oli ilmeisesti luottanut tuohon iskuryhmään ja lähettänyt huomattavan osan omasta väestään vastaanottamaan tulevan hyökkäyksen, jättäen entisistä Kougan rakeista värvätyn joukon jatkamaan teurastusta suolla. Nuiden joukkojen lisäksi Akuman oli tuntunut jotenkin onnistua saada Aokigaharan kummajaiset taistelemaan riveissään, mikä oli luultavastikkin suurin syy siihen että maastoa tuntemattomat apinat olivat onnistuneet yllättämään hyökkääjät.
Ne saastaiset petturit olivat kyllä aijemminkin auttaneet vihollisia, mutta sen ainakin Akeginu oli jotenkin kyennyt ymmärtämään. Ilman yhteistyötä Inuzukan kanssa nämä olisivat olleet varmasti jatkuvasti sodassa tämän kanssa, eikä se ollut jotain mihin niillä kummajaisilla olisi ollut varaa. Nyt niillä äpärillä olisi kuitenkin ollut mahdollisuus valita puolensa ja asettua tukemaan oikeita maanmiehiään, jotka olivat heidän tavoin asuttaneet tätä maata sukupolvien ajan. Tietty aikoinaan oli ehkä ollut erimielisyyksiä, mutta siitä oli jo kauvemmin kuin kukaan kykenisi enää muistamaan ja silti friikit olivat päättäneet asettua Orochimarun vanavedessä seuranneiden syöpäläisten puolelle. Se oli jotrain mitä Jubokko ei tahtonut kyetä millään ymmärtämään, vaikka yrittikin asettua nuiden asemaan.

Jokatapauksessa todettuaan tilanteen Fuseiko oli lähettänyt joukkonsa kotikyliinsä ja asemapaikoilleen kasaamaan voimiaan ensikevättä varten, josta tulisi varmasti kovin pitkään aikaan. Akuma käyttäisi varmasti koko tulevan talven asemansa vahvistamiseen valtaamallaan alueella ja kevään myötä olisi varmastikkin valmis iskemään kahden vastustajansa kimppuun täydellä voimalla, tarkoituksenaan päättä vuosia jatkunut sota. Senpätakia kellään ei olisi varaa jäädä makaamaan ja nauttimaan takkatulen lämmöstä, vaan olisi valmistauduttava torjumaan tuo hyökkäys.
Myös useimpien muiden tavoin kotikyläänsä palannut Jubokko tiesi tuon ja teki itsekkin parhaansa ollakseen valmis tulevaan. Sama vakava päättäväisyys oli levinnyt taisteluista palanneiden mukana myös koko kylään ja jokainen sen jäsen tuntui tekevän parhaansa yhteisen tavoitteen hyväksi, kykenisi sitten osallistumaan itse taisteluihin tai ei. Huolimatta kaikesta tuosta pieni epäilys meinasi välillä kalvaa vakava katseista nuortamiestä, hänen tuijottaessa synkkänä eteensä.
Kokemuksesta hän kuitenkin tiesi ettei tulevaa kannattaisi alkaa murehtimaan liikaa, sillä ainut asia mitä hän voisi tehdä olisi valmistautua siihen parhaansa mukaan. Senpätakia Akeginu päättikin että olisi aika palata töiden pariin, mikäli aikoi saada sen valmiiksi vielä tämän päivän jo hiipumaan alkavan vähäisen valon aikana. Venytellen viileän alkutalven ilman kangistamia lihaksiaan hän palasi takaisin temppelin ruumishuoneen sisään, kumartuen takaisin leikkuupöydällä makaavan työnsä ääreen.

Osa 2

Siirrettyään hieman yhtä haisevalla liekillä palavista öljylampuista lähemmäs lisävaloa saadakseen Jubokko tarttui jälleen skalpperiin ja viilsi kalpeaihoisen ruumiin mahan kummallekkin sivulle lyhyen viillon, joista työnsi pienet letkut sisään. Painellen letkujen päissä olevien pumppujen kahvoja hän alkoi hiljalleen imeä ylimääräistä rasvaa ruumiista, saadakseen sen muokattua mahdollisimman tarkoi omiin mittoihinsa. Aijemmin nuorukainen oli jo leikannut tämän hiukset irti ja korvannut ne eräältä toiselta ruumiilta leikkaamistaan hiuksista varlmistetulta peruukilla, minkä jälkeen oli ollut aika tehdä joitain uusia arpia eripuolille ruumista, mikä oli pieni yksityiskohta johon jokainen hänen klaaninsa jäsen ei välttämättä vaivautunut. Se oli kuitenkin osottautunut monesti hyvin merkittäväksi yksityiskohdaksi, jos halusi käyttää näitä ruumiita harhauttamiseen. Muuten mokomalla ei kyllä ollut juurikaan merkitystä.
Rasvaimun jälkeen Akeginu oli ajatellut vielä leikata uhrinsa sääriä ja käsiä muutaman sentin verran lyhyemmäksi, saadakseen tämän vastaamaan paremmin omaa pituuttaan. Kun se olisi tehty ja jäljet hävitetty olisi aika täyttää ruumis säilymistä edistävällä liuoksella, joka estäisi kaikkea trhtyä työtä kirjaimellisesti syöpymästä hukkaan uuden veren pumppauksen yhteydessä. Viimeisenä olisi vuorossa korvikekehon vatettaminen ja säilöminen jäähän, minkä jälkeen se jäisi vain odottamaan kevättä lukuisten kaltaistensa seassa.

Vetäessään viimeisiä ompeleita kiinni ja valmistautuessaan alittamaan lyhennys operaation aiheuttamia jälkiä työhönsä uppotunut Jubokko havahtui yllättävään koputukseen ruumishuoneen ovella, tuntien pientä ärtymystä häirityksi tulemisesta. Hän oli vartavasten asettunut hylättyyn temppeliin saadakseen työskennellä ja harjoitella rauhassa kenenkään häiritsemättä, mutta ilmeisesti joku ei tuntunut ymmärtävän sitä.
''Ni-in?'' Katseensa työstään kohottava nuorukainen kysyi kääntäen katsettaan hieman olkansa yli takanaan olevan oven suuntaan. ''Pahoitteluni Jubokko komentaja Hyomaru käski tulemaan luokseen.'' Ääni oven toiselta puolen vastasi, saaden tummahiuksisen shinobin otsan painumaan entistä ärtyneempänä ryppyyn. ''Sa-no et-tä tu-len kun-han saan työ-ni val-miik-si.'' Happamalla äänellä vastaava nuorukainen totesi ja alkoi samantien miettiä taas mitä oli ollut juuri äsken tekemässä, voidakseen jatkaa taas työskentelyään siitä mihin oli jäänyt. ''Välittömästi. Päämajasta tuli viesti ja asia tuntuu olevan kiireinen.'' Päättäväiseltä kuulostava ääni oventakaa vastasi, saaden neulaan jo uudestaan tarttuneen shinobin valpastumaan välittömästi. ''Het-ki-vain.'' Hieman takerrellen puhuva lääkintäninja vastasi ja iski neulan kiinni kuolleen kalpeaan ihoon, alkaen nopeasti valmistella sen takaisin jäihin laittamista, haluamatta kiireestä huolimatta heittää tuntien uurastusta hukkaan.

Osa 3

Vain jonkinverran myöhemmin Jubokko istui mäenpäälle rakennetun temppelirakennuksen juurella olevan kylän päärakennuksen sisällä olevassa työhuoneessa, tuijottaen edessään olevaa pitkää miestä, joka muistutti ulkonäöltään häntä itseään monellakin tapaa. Se johtui tietenkin siitä että he olivat läheistä sukua, kuten suurin osa kylän taisteleviin joukkoihin kuuluvista shinobeista ja paljon samoja piirteitä löytyi kaikista näistä. Heidän välillään vielä sitäkin enemmän, sillä Hyomaru sattui olemaan Jubokkon eno. Se oli seikka mitä tämä ei tuntunut koskaan unohtavan, mikä ei kuitenkaan ollut mikään kadehtimisen aihe.
Huolimatta siitä että vanhempi mies oli aivan yhtä uskollinen Fuseikolle kuin sisarenpoikansa, ei tämä silti pitänyt tätä minään muuna kuin alemman kastin jäsenenä. Sekaverisenä, epäpuhtaana alemman kastin jäsenenä, jota ei olisi pitänyt laskea klaanin päähuoneen jäseniin, saati sitten mahdollisena tulevana johtajana. Sille Hyomaru ei kuitenkaan mahtanut mitään että oli syntynyt vasta toisena sisarensa jälkeen, tai että heidän isänsä yhdessä klaanin vanhimpien kanssa oli päättänyt hyväksyä Oboron ja Fuseikon avioliiton.
Se teki työpöydän takana istuvan miehen edessä olevasta nuorukaisesta hänen kilpailijansa, siitäkin huolimatta ettei tätä tuntunut kiinnostavan koko asia. Oikeastaan ainoa asia mikä tätä tuntui kiinnostavan oli toteuttaa isänsä tahtoa muiden nahkanaamio psykopaattien tavoin, minkä takia oli aina olemassa mahdollisuus että tämä tapattaisi itsensä jonkin taistelun aikana. Toisaalta moni varsinkin nuoremmista klaaanin jäsenistä tuntui katsovan ihaillen juuri nuita sekopäitä ja heidän suorituksiaan sodanaikana. Pahimmassa tapauksessa juuri näiden äänet lopulta voisivat koitua nulikan puolelle kunhan papparaisen aika lopultra koittaisi, mihin ei ehkä menisi enää kovinkaan kauvaa.

Lukemisen lopettava Hyomaru kohotti punaisten silmiensä tarkkaavaisen katseen edessään olevaa Jubokkoon, antaen tälle hetken aikaa sulatella juuri kuuleminn käskyjä. ''Siinä kaikki. Painu pakkaamaan tavarasi.'' Käsissään olevan käärön kasaan rullaava Hyoma sanoi käskevällä äänellä, saaden pienen nyökkäyksen vastaukseksi aina virnuilevalta näyttävältä sisarenpojaltaan. Tämä ei näyttänyt olevan moksiskaan tylystä sävystä, sikäli kun edes huomasi sitä.
''Tar-vit-sen joi-tain va-rus-tei-ta... Mat-kaa var-ten ja mah-dol-li-si-en on-gel-mi-en va-ral-le.'' Saamiaan määräyksiä hetken aikaa ajatellut Jubokko vastasi hieman puuroisella äänellään, mistä oli varmasti vaikea saada mitään selvää, mikäli ei osannut keskittyä kuuntelemaan tarkasti. Hyomaru oli onneksi osannut odottaa sitä ja nyökkäsikin hieman vastaukseksi, kertoakseen ymmärtäneensä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että hän olisi kovinkaan mielellään alkanut varustaa sönköttäjää klaanin varoista, kun tämä erikoisjoukkojen jäsenenä olisi kuulunut Fuseikon päämajan varustettavaksi. Varsinkin nyt kun kaikesta tuntui epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen olevan pula tuntui tuo pyyntö entistä haluttavammalta hylätä, mikä tulisi luultavasti kuitenkin kostautumaan myöhemmin.
''Hyväon, mutta vain välttämättömimmät.'' Vastahakoisesti pyyntöön suostuva Hyomaru vastasi ja heitti käskyn saapua päämajaan sisältävän käärön nuorukaiselle, joka nappasi sen vaivattomasti ilmasta kiinni arpien peittämällä kädellään. ''Mutta vain siinätapauksessa että Nisellä ei ole mitään sitä vastaan.'' Vanhempi Akeginu vielä lisäsi hieman virnistäen, tietäen että kylän joukkojen varustamisesta vastaava vanha akka ei varmasti luopuisi mistään ylimääräisestä ja sittenkin jakaisi vain kuluneemmasta päästä. Tämä oli aivan yhtä ylpeä perimästään kuin hänkin ja suhtautui vielä avoimemman karsastavasti Oboron penikkaan, jota piti häpeänä koko pää haaralle.
Vanhan akan armoille joutuminen ei kuitenkaan huolettanut Jubokkoa, sillä hän oli kerennyt jo tottua tuon piikittelyyn aikoja sitten. Hän tiesi saman kuin Hyomarukin mitä varusteisiin tuli, mutta tärkeintä oli että hän saisi tarvitsemansa. Niiden atamisesta Nisekään ei kuitenkaan uskaltaisi kieltäytyä, tietäen hyvin että se tarkottaisi käytännössä maanpetosta ja välitöntä teloitusta. Sen mitä mokoma noita-akka jättäisi antamatta nuorukainen uskoi saavansa lopulta päämajasta ja ehkä onnistuvansa samalla vaihtamaan huonoimmat varusteet parempiin, vaikka jäisi luultavasti palveluksen velkaa vielä jollekulle. Sen enempää sanomatta hän siis nousi ja suuntasi kohti huoneen perällä olevaa ovea, tietäen että olisi parempi kiirehtiä, mikäli aikoi päästä matkaan saman päivän aikana.

Osa 4

Nutturapäinen harmaa kumaraselkäinen akka laski känsäisissä käsissään olleen kunain hiomakiven viereen ja katsoi sateenkastelemaa tulokasta nenänvarttaan pitkin harmaantuneilla silmillään. Ei niin että hän olisi nähnyt tätä muuten kuin sumuisena hahmona, kuten mitään muutakaan, kunhan vain sai tehdä selväksi että tiesi kenen kanssa oli tekemisissä. Hän ei olisi välittänyt tulla häiritylksi, varsinkin nyt kun paljon vanhoja varusteita oli jouduttu kaivamaan esiin varastoista ja ne pitäisi saada mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Vielä vähemmän hän olisi halunnut tulla tämän häpeätahran häiritsemäksi, varsinkin kun heillä ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään.
Ikävä kyllä tämä tuntui olevan varusteiden tarpeessa ja mikä pahinta Hyomaru oli mennyt vielä lupaamaan että tämä saisi ne häneltä, vaikka varmasti tiesi miten mielellään hän sen tekisi. Naisen ensireagtio oli kieltäytyä ja hätistää Jubokko matkoihinsa, siitäkin huolimatta että tiesi sen teon seuraukset. Nopeasti tuo ajatus kuitenkin väistyi ja harmaahapsinen akka jäi hieromaan leukaansa viimeisiä hampaitaan imeksien.
''Vaaaiii et vaaarusteeiiit... Mihiiis entisee häviiis. Hmmmh? No annaa kuuluuu nulika.'' Nikan edessä seisova Jubokko kuuli vanhan akan määkyvän, haluten miltei vain marssia tämän ohi ja mennä omatoimisesti ottamaan mitä tarvitsi, vaikka saisi luultavasti siitähyvästä hiomakivenvieressä olevan kunain selkäänsä. Sentakia hän pyrki hillitsemään itsensä ja keskittyä vain siihen että tapaaminen olisi mahdollisimman nopeasti ohi.
''Tie-dät kyl-lä mi-tä suol-la ta-pah-tu ja sen jäl-keen. Vir-ta vei o-san lo-put tais-te-lut.'' Vatauksen mutiseva nuorempi Akeginu mutisi vastauksen, joutuen samantien väistämään vahuksen suustaan sylkäisemän mällin, tämän noustessa ylös ja suunnatessa happaman näköisenä asuntonsa vieressä olevaa vajaa kohti.

''Selityksiii! Nyky nuore eiii ossoo enää pitäää huolt siiitä mit saava. Ollaa nii hienoo ja olevinaa jotaiii...Pah! Saat mitä on... Ja siiit on sit turha valitoo. Joutasii jäähä ilma tai hankii mist sit saakaa. Hmmmh...'' Vajansa oven lukot aukova akka mutisi ja asteli sisään, alkaen käydä varustepinoja ja laatikoita läpi käsikopelolla. Aina sillointällöin jotain lensi lattialle hiljaa nuhteita kuuntelevan nuorukaisen eteen, joka seurasi vaitonaisena tavarakasan kasvamista ja rukoili salaa mielessään mahdollisuutta saada jumalaltaan Jashinilta tilaisuuden vaijentaa tuon ämmän.
Lopulta kaikki tärkeimmät tavarat olivat läjässä lattialla ja ilman sen kummempaatarkasteluakin oli selvää että suurin osa niistä oli enää vain välttävässä kunnossa. Siitä huolimatta Jubokko tiesi kuitenkin olla valittamatta, sillä kukaan koko kylässä ei haastaisi Nikan päätöksiä, mitä varusteisiin tuli. Se tarkottaisi vain että he alkaisivat saada samanlaista kohtelua kuin hänkin ja aina huonoimmat tavarat mitä saatavilla olisi, mikä voisi käydä kohtalokkaaksi taistelussa. Senpä takia ei hänenkään kannattanut käydä nirsoksi saamiensa tavaroiden suhteen, vaikka ne jättivätkin toivomisenvaraa.
''Vauhtiii ny ei täs koko päivee ooo aiiikoo vartoo herrooo. Mukiii tartteee varusteiii.'' Kääkkä hoputti viimeisenä lattialle lentänyttä säkkiä täyttävää Jubokkoa, joka vain vilkaisi tämän suuntaan ja teki sormillaan pari pientä nopeaa elettä, joiden oli tarkoitus kirota kohteensa ja täyttää tämän loppuelämä loputtomalla tuskalla. Se oli jotain mitä hän ei olisi uskaltanut kenenkään muun nähden tehdä, mutta puolisokea akka tuskin edes erotti hänen kätensä liikkeitä, saati sitten sormien. Sen enempää riskejä nuorukainen ei enää aikonut ottaa, vaan heitti varustesäkkinsä olalleen ja poistui sanaakaan sanomatta. Mitä pitemmin hän saisi tavaransa kasaan ja pääsisi matkaan sitä parempi, sillä velvollisuudet eivät odottaneet.

Osa 5

Edellisenä yönä satanut ensilumi narskui vaimeasti eteenpäin astelevan Jubokkon jalkojen alla, jonka ei tarvinnut nähdä sen peittämää polkua tietääkseen mistä se kulki. Hän oli kulkenut tätä samaa reittiä lukemattomia kertoja ja uskoi jo osaavansa seurata sitä kotikylästään isänsä päämajana toimivalle suurelle puulle, jonka rungon ympärille tämä oli rakennuttanut linnoituksena. Eteenpäin vähäisine kantamuksineen tarpova nuorukainen tiesi entuudestaan että kavuttuaan edessään siintävän matalan harjun päälle ja kiipeämällä yhden sen huipulla kasvavan puun latvaan hän voisi jo nähdä horisontissa kasvavan puun oksiston kohoavan muun ympäristönsä yläpuolelle.
Normaalisti hän olisi saattanut pysähtyä hetkeksi lepäämään juuri yhden nuiden puiden latvvoista ja ihailemaan sieltä avautuvaa maisemaa, mutta tälläkertaa hän aikoi kuitenkin jatkaa matkaa ilman turhia taukoja. Syy siihen oli edellisenä päivänä Akeginun kotikylään saapunut viesti, jossa kaikke Nopperaon jäsenet käskettiin viipymättä palaamaan päämajaan. Viesti ei ollut sisältänyt mitään syytä yllättävälle kutsulle, joka oli saapunut vain pari viikoa sen jälkeen kun heidät oli komennettu kotikyliinsä auttamaan niiden joukkoja valmistautumaan seuraavaan kevääseen.
Juuri tuon salamyhkäisyyden takia päällään olevaa paksua viittaa tiukemmin ympärilleen kietova nuorukainen arveli jotain tärkeää olevan tekeillä, jolla voisi olla suurikin merkitys taisteluiden kiihtyessä jälleen lumen sulaessa ja sään alkaessa lämmetä. Ehkä heidät lähetettäisiin sabotoimaan Akuman joukkoja, jotka vaikuttivat ainakin tällähetkellä suuremmalta uhalta kuin raskata tappioita kärsineet Danten joukot. Tai ehkäpä heidät määrättiinkin iskemään juuri heikoilla olevien itäisten joukkojen kimppuun nyt kun ne olivat heikoimmillaan, mikä jälkeen he voisivat keskittyä vain yhteen jäljellä olevaan viholliseen kevääntullen. Syy saattoi toki olla jostain paljon yksinkertaisemmastakin asiasta, kuten vain yhteisestä harjoituksesta.

Talvisden harmaalle taivaalle katseensa hetkeksi kohottava Jubkko toivoi kuitenkin että kyse olisi jostain vielä mielenkiintoisemmasta, sillä kaikkein eniten he kaipasivat juurisillähetkellä jotain nostamaan epäonnistuneen hyökkäyksen jäljiltä matalalla olevaa moraalia. Kukaan ei tietenkään sanonut mitään epäuskoa heidän johtajaansa kohtaan osoittavaa, mutta silti tappiomieliala oli aistittavissa ilmassa. Hän oli tuntenut sen kaikkialla kotikylässäänkin, vaikka kaikki siellä tuntivatkin osallistuvan täydellä tarmolla kevään valmisteluihin. Se saattoi kuitenkin johtua yhtälaikka epävarmalta vaikuttavan tulevaisuudenuuden aiheuttamasta pelosta, kuin vankumattomasta uskollisuudesta heidän johtajaansa ja tämän kykyyn johtaa joukkonsa vaikeuksien läpi lopulliseen voittoon.
Ajatellessaan nuita asioita nuori Akeginu yritti pitää mielessään Jubein muutama vuosi sitten tekemän ennustuksen, joka lupasi sodan päättyvän viidessä vuodessa. Silloinkin lumi oli tullut aikaisin, tuoden mukanaan ankarimman talven mitä kukaan oli kyennyt muistamaan. Tuolloin ennustajan lahjoistaan tunnettu vanhus oli onnistunut valamaan uskoa kertomalla saamaan näystä, joka lupasi vaikeuksien lopulta hellittävän ja paremman ajan koittavan. Tämän mukaan ne jotka eivät menettäisi uskoaan vastoinkäymisistä huolimatta ja jatkaisivat taistelua periksiantamatta seisoisivat lopulta voittajien joukossa, saaden nauttia kotimaansa menneen loiston paluusta.
Juuri tuo ennustus oli silloin auttanut ihmisiä kestämään talven koittelemukset ja iskemään seuraavana keväänä entistäkin raivokkaammin vastustajien kimppuun, vaikkei se ollutkaan tuonut heille sen suurempia voittoja kuin sitä ennenkään. Ennemminkin taistelut olivat alkaneet vaimentua sen jälkeen, yleistilanteen muututtua entistäkin tukalammaksi kaikille usapuolille. Kenelläkään ei ollut tuntunut olevan voimia tai resursseja iskeä kunnolla vastustajiensa kimppuun ja päihittää näitä, vaikka pienempiä taisteluita olikin aina toisinaan käyty vihollisten varpailla pitämiseksi ja näiden voimien testaamiseksi.
Sitten tilanne oli kuitenkin yllättäin muuttunut jonkin tuntemattoman joukon iskettyä Kougan ja tämän pääjoukon kimppuun, surmaten nämä ja järkyttäen ylläollutta tasapainoa. Sen seurauksena vaaka oli kallistunut ensin hieman Akuman kannalle ja oli nyt jo vahvasti suosiollinen tälle. Siksi Jubokko uskoi että he tulisivat tarvitsemaan jälleen samanlaista uskoa kylvävää kipinää, jonka Jubei oli onnistunut sytyttämään, mutta tälläkertaa pelkät rohkaisevat sanat eivät enää riittäisi. Tälläkerralla tarvittaisiin jotain enemmän. Voittoa joka kirjotettaisiin heidän vastustajiensa verellä.

Osa 6

Suunnattoman suuri puu kohosi korkeuksiin sen juurella seisovan Jubokkon yläpuolella, levittäen valtavat oksansa peittämään koko taivaan. Hän oli nänyt saman puun lukemattomia kertoja, mutta ei silti voinut olla hämmästelemättä sitä. Se näytti koostuvan kymmenistä yhteen kiertyneiden pienempien puiden rungoista, joista jokainen oli vähintään kymmenen metriä halkaisijaltaan. Puu oli valtava luonnollinen linnoitus, jonka latvasta näki kymmenien kilometrien päähän ja jonka rungon kolot tarjosivat reilusti tilaa satojenkin asukkaiden tarpeisiin. Se oli varmastikkin viimeinen paikka jonka viholliset Fuseikon alueella kykenisivät valtaamaan, sikäli kun edes uskaltautuisivat astumaan puun ympärille kasvaneeseen pieneen metsään.
Puuta katseleva Akeginu ei voinut olla tuntematta pientä ihailua sitä shinobia kohtaan joka oli saanut kaiken tämän aikaan, siitäkin huolimatta että tämä oli tarinoiden mukaan ollut muualta tullut. Luonnollisesti runko oli kasvanut vuosien saatojja laajalle levinneiden juurtensa ansiosta, mutta siitä huolimatta edes alun luominen jollekkin näin valtavalle tuntui olevan yli hänen ymmärryksensä. Itse hän ei kyennyt lähellekkään mitään vastaavaa ja epäili jopa isänsä kykyä luoda jotain vastaavaa, vaikka pitikin tätä voimakkaimpana tuntemanaan shinobina.

Lähtiessään kapuamaan ylöspäin pitkin puun runkoon koverrettuja askelmia Jubokko katseli ympärillee, yrittäen edelleen keksiä miksi heidät Nopperaon jäsenet oli kutsutti niin yllättäin takaisin päämajaan. Mikään hänen näkemänsä ei kuitenkaan antanut pienintäkään osviittaa siitä mistä oli kyse, vaikka täälläkin selvbästi valmistauduttiin johonkin. Juurien väleissä olevista pajoista kohosi tummaa savua ylhäällä levittäytyvää oksistoa kohti ja työn äänet kaikuivat kaikkialta ympärillä. Siellätäällä näkyi myös pieniä joukkoja harjoittelemassa tulevia taisteluita varten, saaden kaiken näyttämään juuri siltä kuin kotikylässäkin.
Otsarypyssä nuorukainen jatkoi matkaansa, voimatta muuta kuin ihmetellä kutsua entistäkin enemmän, sillä mitään erikoista ei todellakaan näyttänyt olevan tekeillä. Hän oli niin painautunut ajatuksiinsa, että oli vähällä olla huomaamatta yhdellä rungon sisään johtavan aukon eteen rakennetulla tasanteella seisovat kaksi tuttua hahmoa, joiden hän oli olettanut kuolleen Kishinin suon yli pyyhkäisseen tulvan myötä.

''Jubo.'' Mietteliän Akeginu kuuli yllättäin tutun äänen kutsuvan itseään ja näki tasanteella olevan kaksikon, kohottaessaan katseensa näiden suuntaan. Ensin hän ei ollut uskoa silmiään, mutta varmistui lopulta siitä ettei vain kuvitellut jostain syystä näkevänsä Ribokua ja Meitä edessään. Siinä nämä kaksi kuitenkin seisoivat ilmielävinä, saaden naamioidun nuorenmiehen kohottamaan toisen kätensä hitaasti tervehdykseen.
''E-päi-lin-kin et-tei yk-si aal-to riit-tä-nyt va-paut-ta-maan mi-nu-a teis-tä.'' Kasvojaan peittävän naamion läpi mongertava Jubokko vastasi nuille kahdelle, saaden kaksi puoliväkinäistä naurahdusta vastaukseksi. ''Ei tietenkään... Vaikka toivoin kyllä että se olisi vapauttanut minut sinusta.'' Mei vastasi aina yhtä kylmällä savullaan, saaden vuorostaan vähintään yhtä vaimean väkinäisen naurahduksen vastaukseksi. ''Emme olleet alueella jonne aalto iski pahiten, mutta jouduimme ottamaan sen takia pitkän kiertoreitin päästäksemme takaisin.'' Serkkujensa sananvaihdon seuraamisesta hieman vaivautuneen oloinen Riboku vastasi, paljastaen miksei näitä ollut näkynyt muiden joukkojen kokoontuessa päämajaan muutama viikko sitten. ''Aiheutimme siinä samalla hieman päänvaivaa pohjoisen paskijaisille, joten palasimme vasta paripäivää sitten.'' Mei lisäsi hieman itsestään yleällä sävyllä, saaden velipuolensa ajattelemaan välittömästi että nämä saattaisivat myös tietää jotain yllättävän kutsun syystä.
''Tie-dät-te-kö sit-ten mik-si kaik-ki kut-sut-tiin tän-ne ta-kai-sin?'' Hieman leskustelukumppaneistaan alempana seisova naamioitu Akeginu kysyi, saaden nuo kaksi vilkaisemaan nopeasti toisiaan ja sitten nyökkäämään hivenen. ''Joukkoihimme on kuuleman onnistuttu ujuttamaan vakoojia. Nuoria lapsia, jotka keräävät tietoa ja vuotavat sitä vihollisillemme.'' Riboku vastasi lähes kuiskaamalla, vilkaistuaan ensin nopeasti ympärilleen ja varmistuttuaan ettei ketään ylimääräisiä henkilöitä ollut kuulemassa. ''Yksi saatiin kiinni elossa ja siitä sontiaisesta on onnistuttu ilmeisesti nyt saamaan jotain tietoa irti...'' Pitkä nuorukainen lisäsi, tullen kuitenkin vieressään olevan kunoichin keskeyttämäksi. Tämä oli huomannut heitä lähestyvän hahmon ja katsonut parhaaksi varmistua siitä ettei tuo kuulisi sitä mistä he puhuivat.
''Tiedossa on puhdistus ja varmasti jotain muutakin.'' Verenhimoisella äänellä puhuva nuori nainen sanoi ja Jobokko saattoi melkein kuvitella tämän kasvoilla olevan pirullisen ilmeen. Hän ei epäillyt hetkeäkään sitä että tämä varmasti nauttisi nuiden vakoojien metsästämisestä ja näiden tietojen esiin kaivamisesta, aivan kuten varmasti jokainen heidän yksikkönsä jäsen. Se ei kuitenkaan saanut hänen mielenkiintoaan heräämään samalla tavalla kuin ajatus jostain muuta mitä oli suunnitteilla paljastuneen vakojaverkon takia, sillä se voisi johtaa juuri sen kaltaiseen voittoon mitä he nyt kaipasivat.
''Kuulemme varmasti lisää kunhan kaikki saapuvat, mutta nyt sinun on varmasti paras mennä ilmottautumaan Hagurolle.'' Riboku lisäsi nyökkäsi päällään hieman puun kyljessä olevaa aukkoa kohti, tietäen sen johtavan rungon sisällä oleviin tiloihin, jotka olivat varattu juurikin Nopperaon jäsenten käyttöön.

Osa 7

Pää painuksissa polvillaan oleva Jubokko kuunteli muiden nopperaon jäsenten tavoin heidän edessään seisovaa pitkää hoikkaa miestä, joka pudotteli sanoja hitaan harkitusti kuivankuuloisella vaimealla äänellään. Äänessä oleva mies ei ollut kukaan muun kuin tätä osaa äänenmaasta hallitseva Shimori Fuseiko, mies joka oli johtanut maassa jo sukupolvien ajan asuneiden shinobi klaanien muodostamaa liittoumaa lähes koko siellä riehuneen sisällissodan ajan. Tämän voima ja päättäväisyys oli tuonut heidät yhteen ja pitänyt heidät yhdessä kaikki nämä vuodet, vaikke se ei ollut onnistunutkaan ilman uhrauksia. Tuskin kukaan enää tiesi kuinka moni oli kuollut nuiden vuosien aikana taistellessaan tuon miehen luoman aatteen puolesta, eikä yksikään tämän alaisista sittenkään kyseenalaistaa tätä.
Aivan kuten jokainen tässä suuren puun sisällä olevassa onkalossa oleva shinobi oli jokainen Fuseikon alainen vannonut uskollisuutta johtajalleen, eikä yksikään heistä tulisi rikkomaan sitä. Siitä huolimatta vihollistensa oli kuitenkin onnistunut jotenkin ujuttaa vakoojiaan heidän riveihinsä ja saada vihiä nopeasti muodostetusta suunnitelmasta iskeä Inuzuka Kougan kuoleman muodostamaan valtatyhjiöön, mikä olisi onnistuessaan katkaissut kaikki jäljellä olevat yhteydet ulkomaailmaan toiselta heidän jäljellä olevista vihollisistaan. Ikävä kyllä näiden oli onnistunut hyödyntää nuita tietoja ja kääntää tilanne päälaelleen, mikä saattoi kevääntullen tarkoittaa koko sodan nopeaa päättymistä.
Tai siltä tilanne oli kuitenkin näyttänyt vielä pari viikkoa sitten, minkä jälkeen moni asia oli kerennyt muuttua. Heidän oli onnistunut paljastaa yksi nuista vakoojista ja saada kaivettua hieman tietoa tästä, vaikka se olikin maksanut yhden heidän omistaan hengen luultavasti. Tuo menetetty sielu oli uhrautunut aatteensa puolesta tunkeutuessaan vangitun vakojan mieleen pakottaakseen tämän paljastamaan tietonsa, jääden kuitenkin samalla itse tämän tajunnan vangiksi.

Päätään hieman kohottava Akeginu katsoi edessään olijoiden yli edessään seisovaa isäänsä, joka näytti paljon ikäistään vanhemmalta. Vaikka hän edelleen kunnioitti ja ihaili tätä oli hänen vaikea kuvitella tuon edessään seisovan miehen olevan sama jolle oli lähes kymmenen vuotta sitten vannonut uskollisuuttaan muiden kylänsä samanikäisten nuorten kanssa. Siitä oli kyllä jo kauvan aikaa, mutta nuiden vuosien taakka oli selvästi nähtävissä.
Päänsä takaisin alas painavan nuorukaisen mielestä tämä näytti entistäkin kalpeammalta ja hoikemmalta, tai jopa kuihtuneelta. Ainut näkyvillä oleva silmä oli painunut syvälle kuoppaansa, tummien varjojen ympäröidessä sitä. Toinen epämuodostunut silmä oli puoliksi kasvoille vedetyn huivin peittämä ja Jubokko tiesi entuudestaan ettei isä mielellään esitellyt sitä puolta itsestään, pitäen yleensä visusti huolen siitä että peitti kehonsa vasemman puolen parhaansa mukaan. Aivan niin tämä teki nytkin, peittäen tuon oudon toisen silmänsä tavoin myös toisen kätensä, jonka oli menettänyt joskus kauvan sitten ja saanut Orochimarun kokeiden myötä takaisin.
Juuri tuon käden sanottiin nostaneen Fuseikon yhdeksi äänenmaan mahtavimmista shinobeista, sillä se oli valmistettu ensimmäisen hokagen Hashiraman soluista ja sen ansiosta antanut myös nuo samat voimat kantajalleen. Kaikki ei kuitenkaan ollut mennyt niin kuin olisi pitänyt, vaan tuo uusi käsi oli alkanut hiljalleen muuttaa kantajaansa. Mitä enemmän Fuseiko oli käyttänyt tuon tuo yhteen kietoutuneilta oksilta näyttävän käden suomia voimia sitä enemmän se oli alkanut levitä tämän käsivartta pitkin, muuttaen hiljalleen miehen kehoa elävän puun kaltaiseksi. Oli kestänyt vuosia ennen kuin Shimori itse oli tajunnut tuon yhteyden, mutta silloin oli ollut jo myöhäistä lopettaa. Muutos oli edennyt jo liian pitkälle, alkaen vaikuttaa toisinaan jo hänen persoonaansakkin ja toisinaan tuntui että tuolla kädellä oli aivan oma tahtonsa.
Hyödyntämällä oman klaaninsa ja liittolaistensa tekniikoita Fuseikon oli onnistunut hidastaa kehossaan vääjäämättä etenevää muutosta, mutta siitä huolimatta hän oli jo pitkään tiennyt päiviensä olevan paljon rajallisemmat kuin useimmat edes tajusivat. Miehen itsensä asiasta ei tienneet muut kuin tämän kaikkein uskollisimmat alaiset, joihin kuuluivat myös nuo huolella valkikoidut yksilöt joille tämä nyt puhui.

Näiden joukossa oleva Jubokko tiesi myös kaiken tuon ja kuten useimmat muutkin haki toisinaan innoitusta juurikin siitä, kyetäkseen jatkamaan ponnistelua lopullisen voiton saavuttamiseksi. Nähdessään kuitenkin nyt isänsä hän alkoi epäillä että aika olisi kulumassa loppuun, eikä tilanne koskaan ollut ehkä näyttänyt vielä yhtä toivottomalta kuin nyt. Silti hän kuitenkin halusi edelleen uskoa heillä olevan mahdollisuuden kääntää tilanne ympäri, aivan kuten kuuli heidän johtajansa sanovan. He eivät tulisi tuhlaamaan aikaansa näiden vakoojien jahtaamiseen kuten Rika oli epäillyt päivää aijemmin, vaan käyttäisivät näitä sen sijaan.
''Tiivistämme rivejämme ja varmistamme että vihollisemme tietävät vain sen mitä haluamme heidän tietävän.'' Eliitti joukkojensa edessä seisova Fuseiko totesi ja vaikeni hetkeksi, odottaen hetken siltä varalta että joku haluaisi esittää vastalauseen suunnitelmasta. Kuten odottaa saattoi jokainen näistä piti kuitenkin päänsä alas painettuna, saati osoittanut millään muullakaan tapaa että olisi pitänyt suunnitelmaa huonona.
''Edessänne olevissa kääröissä on ohjeet siihen kuinka tulette toimimaan seuraavien kuukausien aikana. Toiset teistä huolehtivat hämäyksestä, toisten taas keskittyessä vastahyökkäyksemme valmisteluun.'' Yhdellä silmällä alaisiaan tarkkaileva mies jatkoi, viitaten normaalilla kädellään näiden suuntaan. ''Älkää tuottako minulle pettymystä.'' Hän vielä lisäsi käskevällä äänellä, ennen kuin viittasi joukkoja komentavaa Haguroa nousemaan ja jätti tämän jatkamaan käskynjakoa, poistuen itse tuosta hämärästä huoneesta.

Fuseikon poistuttua tämän komentoon jättämä likaisilla käärinliinoilla kasvonsa peittävä shinobi komentaja käsi jokaisen alaisensa avata saamansa käärön ja painamaan sen sisällön mieleensä pienintä yksityiskohtaa myöten, minkäjälkeen se pitäisi tuhota polttamalla huoneen ainoan uloskäynin vieressä olevassa hiilipadassa. Samantien kymmeniä kööröjen avaamisesta aiheutuva rapina täytti huoneen, jokaisen nopperaon jäsenen avatessa saamansa määräykset ja alkaessa lukea niitä. Vain hetken myöhemmin ensimmäinen kääröistä jo humahti hiilipadassa rätisiviin liekkeihin, joiden sinertävä loimu värjäsi koko huoneen.
Omia käskyjään lukeva Jubokko rypisti otsaansa, ihmetellen hieman saamiaan määräyksiä. Niiden mukaan hänen tulisi suunnata Akuman alueen luoteiskulmassa olevalle padolle ja selvittää olisiko sen tuhoaminen mahdollista kostoksi, sekä tiedustella sillä seudulla olevan tukikohdan ympäristöä. Ilmeisesti juurikin tuo paikka oli jotenkin liittynyt vangittuun vakoojaan, joka oli paljastunut nuoreksi orvoksi, jonka yksi heidän klaaneista oli adoptoinut jäsenekseen, todettuaan tämän omaavan potenttiaalia. Ilmeisesti jokin heidän esiin saamistaan tiedoista vihjasi siihen ettei kyseessä ollut vain yksittäis tapaus, vaan jostain suuremmasta ja paljon organisoidummasta.
Hiljalleen edessään olevalle käärölle kirjoitettuja rivejä tuijottavan nuorukaisen mieleen alkoi muodostua suunnitelma siitä mitä olisi paras tehdä ensimmäisenä, voidakseen olla isänsä osoittaman luottamuksen arvoinen. Nopeasti hän pyöritti käärön takaisin rullalle ja suuntasi huoneesta pois johtavalle ovelle, paiskaten mukanaan olleen käärön hiilipannuun. Jälleen siniset liekit roihahtivat tanssittamaan varjoja onkalon seinillä, mutta ne eivät kiinnostaneet pois päin astelevaa shinobia. Hänellä oli tehtävä ja pitkä matka edessään, joten aikaa ei olisi tuhlattavana.

Palaa sivulle “Eteläinen osa”