Shuryō (AAA)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Shuryō (AAA)

Viesti: # 5439Viesti Cross »

Kevyesti pehmeää maata koskeva sormi piirsi hitaasti siitä erottuvan sandaalin jättämän painauman ääriviivat, josta pystyi päättelemään ettei taistelun voittaja ollut ainakaan kovin suurikokoinen. Luultavammin nainen kuin kevytrakenteinen mies, tai niin jälkeä tutkiva Jubokko ainakin arveli tavasta jolla tämä oli astunut maahan ja ponnistanut eteenpäin. Kuka tai mikä ikinä tämä olikin ei taistelun jälkiä katsoessa ollut vaikea arvata kyseessä olevan joku huomion arvoinen henkilö, sillä tämä oli jättänyt jälkeensä melkoisen kasan ruumiita.
''Kymmenen.'' Ruumiita laskemassa ollut Riboku totesi tullessaan jälkiä tutkivan serkkunsa luokse, kuulostaen aivan siltä kuin olisi kertonut montako sammakkoa oli nähnyt kurnuttamassa läheisellä mättäällä. ''Näil-lä kah-del-la oli mel-koi-nen tais-te-lu, mut-ta nuo hoi-si jo-ku muu.'' Olkansa yli tämän suuntaan vilkaiseva Akeginu vastasi, heilauttaen samalla kädellään jonkinlaisen leirin suuntaan josta Iburi oli juuri tullut. ''Toimivatko he yhdessä?'' Keskusteluun liittyvä Mei kysyi, näyttäen siltä että mietti kannattaisiko heidän käyttää enää enempää aikaa tämän asian tutkimiseen.
''Eivät taistellessa... Tosin se joka yllätti tuolla olijat teki lopulta selvää myös tuosta.'' Seisomaan nouseva Jubokko vastasi, viitaten vähänmatkan päässä miekan lävistämän ruumiin suuntaan, saaden ryhmän toisen miehen nyökkäämään sen merkiksi että oli samaa mieltä tapahtumien kulusta. ''Vaikutti siltä että tämä toinen vain seurasi tilannetta alkuun ja tuli lopuksi siivoamaan jäljet.'' Ryhmää johtavan Fuumin toinen alainen jatkoi, ristien kätensä rinnalleen mietteliään näköisenä.
''Vakuuttava kaksikko...'' Myöskin mietteliäänä leukaansa hierova Mei totesi, laskien katseensa maassa näkyvään painaumaan. ''Jäl-jet ei ole kuin eh-kä päi-vän van-hat.'' Takertelevaan tapaansa puhuva Akeginu totesi, tietäen hyvin mitä nuo kaksi puntaroivat. Jokainen heistä oli varmasti aivan yhtä innokas lähtemään näiden kahden perään, saadakseen selville keistä oli kyse ja voidakseen yrittää saada kaksi arvokasta päänahkaa pois Akuman riveistä. Heillä oli kuitenkin tehtävä, jota ei sopisi sivuttaa. Kyse oli kuitenkin jostain tärkeämmästä kuin parin vaivaisen vihollisen surmaamisesta, jolla ei luultavasti olisi isossa mittakaavassa paljoakaan merkitystä.
''Me hoidamme sen sidonta paikan. Sinä otat selvää keitä nämä kaksi olivat... Pohjoisen paskiainen näyttää saaneen uusia torakoita joukkoonsa.'' Veljeään katsova kunoichi totesi, saaden tämän naamion peittämillä kasvoilla olevan toispuoleisen kestovirnistyksen leviämään myös suun terveelle puolelle. Aivan kuten serkkunsa hän oli toivonut saavansa tilaisuuden lähteä näiden kahden perään, tuntien samaa uteliaisuutta tätä mysteeriä kohtaan kuin tiimitoverinsakkin. Nämä kaksi olivat helpottaneet heidän työtään huomattavasti, vieden kuitenkin sen suorittamisen tuoman nautinnon ja Akeginun tapauksessa myös Jashinille tarkoitetut uhrilahjat. Ehkäpä hän saisi näin mahdollisuuden pieneen takaisin maksuun, tai jos ei muuta niin ainakin saisi mahdollisuuden etsiä jotain korvaavaa Jumalansa miellyttämiseksi. Ehkä jopa nuiden kahden perässä jo olevasta ryhmästä, jonka jälkiä hän oli myöskin huomannut alueella, mutta jättänyt mainitsemasta asiasta.

Helposti seurattavia jälkien viitoittamaa tietä kulkeva Jubokko loikki puusta toiselle, laittaen merkille lähestyvänsä hetki hetkeltä kahden varsinaisen kohteensa perässä myös olevaa ryhmää. Toisin kuin nuiden kahden näiden jälkiä oli naurettavan helppo seurata, mistä oli helppo päätellä etteivät nämä olleet kaikkein parhaimpia Danten joukoista. Se oli sinäänsä pienoinen pettymys, mutta ainakin nämä oli nopea uhrata Jashinille ja jatkaa sitten varsinaisen saaliin perään. Näiden päätös lähteä seuraamaan kahta leirin väestä selvää tehnyttä hieman ihmetytti kyllä nuorukaista, sillä näitä tuskin kiinnosti hänen tavoin keitä nuo Akuman alaiset olivat. Luultavammin nämä yrittäisivät vangita tai surmata nuo kaksi kiinni saatuaan, tuskin edes itse tajuten kuinka epätodennäköistä onnistuminen siinä olisi.
Vielä jonkin aikaa oksalta toiselle loikkituaan Akeginu pysähtui lähestulkoon kuin naulattuna paikalleen, jääden jännittyneenä nuuskimaan ilmaa. Savua... Kätensä miekkansa kahvalle vievä shinobi ajatteli tyytyväisenä, tietäen olevansa lähempänä ensimmäistä saalistaan kuin olisi edes kehdannut arvella. Humattavasti varovaisemmin eteenpäin jatkaen hän alkoi jo suunnitella sitä kuinka tulisi surmaamaan nuo aloittelijat hitaasti, voidakseen edes hitusen liehitellä jumalaansa tämän aijemmin menettämien uhrien takia.

Pieni viiden shinobin ryysyläis ryhmä istui syömässä montunpohjalle kaivetulla nuotiolla kypsennettyjä sammakoita, vaikuttaen siltä ettei yksikään näistä aavistanut lähestyvää vaaraa. Vasta kunain iskeytyessä joukkion keskellä olevaan nuotioon ja siinä kiinni olleen lapin sihahtaessa vaimeasti ennen räjähdystä ryhmän jäsenet näyttivät tajuavan etteivät olleet millään huviretkellä, vaikka ehkä olivatkin kuvitelleet olevansa omien joukkojensa selustassa. Kukaan ei ollut tainnut kuitenkaan kertoa näille ettei moiseen kannattanut luottaa, vaan aina pitäisi olla varuillaan.
Se olikin kuitenkin myöhäistä räjähdyksen roiskiessa märää maata ja nuotion jämiä ympäriinsä, saaden ryhmän hetken ajaksi täyden sekasorron valtaan. Sillä samalla hetkellä näiden keskelle ilmestyi myös tuntematon hahmo, jonka pitkä miekka niitti yhdellä nopealla heilautuksella kaksi lähimmäksi sattunutta maahan. Jäljellä oli kuitenkin lisää ja hyökkääjän kääntyessä nitä kohti sai tämä huomata menettäneensä jo yllätyksen antaman edun.

3x A vihu Danten alaisia
9n
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5444Viesti LordVonKwaak »

Lähitaiteluun erikoistunut Jangu oli ensimmäisenä reagoimassa, napaten hihojensa syövereistä kunaita ja syösten ne ilmestyneen vihollisen ruumiiseen. Iskeytyessään kahvoihin naamioidut räjähdelaput aktivoituivat, tehostaen hyökkäystä ja laajentaen sitä huomattavasti.

Tapansa mukaan Tchi näki Jangun toimivan, huomaten seuraavan tämän esimerkkiä: mies hypähti itseään päätä pidemmän lähitaistelijan vierelle, vetäen suuren viuhkansa toiseen käteen, avaten sen valmiiksi. Vihollinen oli tullut yksin, tai ainakin siltä näytti. Varmaksi ei voisi mennä sanomaan, minkä vuoksi Tchi tunsikin olonsa turvallisemmaksi nopea liikkeisen Jangun vierellä.

Uusin tulokas, Burama, pompahti pystyyn nuotion räjähdettyä - melkein kaatuen uudestaan Jangun räjähteiden niittäessä tuhoaan. Koettaen rauhoittaa taivaisiin hypännyttä sykettään Burama pyyhkäisi nokea kasvoiltaan, koettaen nähdä mikä oli iskenyt ja minne. Tietäen suurimman tulivoiman olevan hänen vastuullansa, vasta 14 vuotias pojan koltiainen pyrki auttamaan uutta ryhmäänsä kykyjensä parhaimmistolla.


Jangu (9p kenjutsu, +4 nopeutta, -1ch D- ja -2ch C-kenjutsuista)
Hp: 35
Ch: 61
Nopeus: 11
räjähdelaput: 6kpl
*NpC no kunai heitto kenjutsu (C), dmg 12 + räjähdelaput 10-20

Tchi
Hp: 25
Ch: 75
Nopeus: 7

Burama
Hp: 30
Ch: 70
Nopeus: 7
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5449Viesti Cross »

Huolimatta siitä että oli hyökännyt hyvinki uhkarohkean oloisesti Jubokko ei aikonut tehdä itsestään helppoa maalitautua, johon voisi nuin vain osua jollain niinkin yksinkertaisella aseella kuin pelkkä kunai ja siihen kiinnitetyllä räjähdelapulla. Heti nähdessään Jengun yrityksen hän astui nopeasti sivuun aseen tieltä, samalla kun sivalsi miekkansa kärjellä asetta kohti, saadakseen sen lentämään pois radaltaan. Heitossa oli kuitenkin ollut huomattavasti odotettua enemmän voimaa mukana ja isku meni hieman ohi kohteestaan, leikaten perässä tulleen räjähdelapun hyödyttömäksi. Samalla heittoveitsi viilsi kuitenkin pitkän haavan nuorukaisen olkapäähän, hetkauttamatta tätä kuitenkaan millään tavalla.
Akeginu tiesi tarvitsevansa jokatapauksessa vertaan taistellakseen, joten sillä kuka haavan teki sen saamistavarten harvemmin oli mitään merkitystä. Samalla se kuitenkin myös muistutti häntä olemaan aliarvioimasta näitä kolmea, siitäkin huolimatta että halveksi ehkä kaikista vihollisista eniten juuri näiden kaltaisia Danten rivimiehiä. Kaikista mahdollisista puutteistaan huolimatta nämä saattoivat kuitenkin toisinaan yllättää ja onnistua päihittämään jonkun täysin ylivoimaisen vastuksen.

Hieman järkeä päähänsä saanut shinobi nappasi nopealla liikkeellä savupommin käteensä ja heitti sen samantien jalkoihinsa, kadoten hetkeksi sakean harmaan seinämän taakse. Enempää hän ei tarvinnutkaan saadakseen tehtyä sen mitä oli aikonut, voidakseen hämmentää kolmea vastustajaansa hetken verran. Samassa savun seasta jo syöksyikin kaksi identtistä hahmoa, jotka lähtivät nopeasti kiertämään kolmikon sivustoille.
Nuiden kahden tehtävä oli ennenkaikkea kiinnittää huomio itseensä, kun taas ne luonut shinobi itse hyödynsi nopeuttaan ja salamurhaajan koulutustaan, ikäänkuin ilmestyen Buraman taakse. Pitkä käyrä miekka oli kohotettu poikittain Jubokkon kasvojen tasalle valmiiksi iskemään suoraan eteenpäin, suunnaten nopeasti poranterän lailla pyörähtäen päin miehen selkää. Heti osuman jälkeen se tulisi vedetyksi samaan tapaan nopeasti ulos haavasta, jättäen jälkeensä erittäin ikävän vuolaasti vertavuotavan haavan.

Hp: 84
Ch: 135
Nopeus: 19+10
Aragami= 31dmg
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5462Viesti LordVonKwaak »

"Tchi", Jangu totesi yhteen puristettujen hampaidensa välistä, vihollisen verhotessa itsensä savuun.

Nyökäten Tchi otti askelen eteenpäin, heilauttaen viuhkaansa. Suuri tuuliaalto pyyhki mennessään monistuneet viholliset sekä savun.

Kaksikon keskittyessä savuun, nämä eivät huomanneet taaksensa ilmestynyttä hahmoa. Hahmon aikoessa iskeä tämä iskuineen kuitenkin peittyi tulipyörteeseen, joka koetti temmata uhrinsa mukaansa, syöksyen kauemas Danten alaisesta kaksikosta.
"Korvat auki, Tchi!" Tulta syössyt Burama komensi, koettaen tasa hengitystään. Tekniikka vei paljon nuoren keuhkoilta. "Nyt ei olla piknikillä!"


Jangu
Hp: 35
Ch: 61
Nopeus: 11

Tchi (6p tuuli, -1ch C ja -2ch B tuuli tekniikoista)
Hp: 25
Ch: 75
Nopeus: 7
*Kamaitachi (B), dmg klooneihin 18 + puhalsi savun pois

Burama (9p tuli, +1dmg C ja +2dmg B tuli tekniikoihin)
Hp: 30
Ch: 45
Nopeus: 7
*Daitoppan tapanen liekinheitin (A, muotona nopeus), dmg 36
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5464Viesti Cross »

Huolimatta siitä että tiimitovereitaan paremmin hereillä olevan Buraman onnistui huomata taaksensa ilmestyvä Jubokko ajoissa reagoidakseen tulevaan hyökkäykseen, ei tämä ollut ninjutsuineen kuitenkaan tarpeeksi nopea yllättämään itse hyökkääjää. Miehen ottaessa etäisyyttä ja sylkiessä tulta suustaan, käytti naamioitu hyökkääjä oman tekniikkansa antamaa nopeutta hyväkseen myöskin perääntyäkseen. Siitä huolimatta tulipyörteen kuumat lieskat iskivät päin käsisuojuksillaan itseään suojaavaa jäljittäjää, onnistumatta kuitenkaan saada juurikaan vahinkoa aikaiseksi. Sekin vähä mitä liekit aiheuttivat parani miltei samantien, saaden liekkien hiipuessa kaiken näyttämään siltä ettei mitään ollut edes tapahtunut.
Pienen kuumotuksen ihollaan edelleen tunteva Akeginu pystyi vain vaivoi hillitsemään haluaan hyökätä vaaroista välittämättä suoraan päin kolmikkoa, ollen nyt varma että vaikkeivat nämä kolme ehkä olleet kovin voimakkaita niin kelpaisivat nämä hyvin Jashinille uhrattavaksi. Enää puuttuisi vain molemmin puolinen kipu, jota he tulisivat varmasti vielä aiheuttamaan toisilleen. Pelkkä uhraus ei kuitenkaan riittäisi, sillä etelänmiehen piti pitää mielessään myös maalliset velvollisuutensa ja sen takia hän ei voisikaan heittäytyä taisteluun sillä tavalla kuin olisi halunnut.
''Kei-tä ne kak-si o-vat, joi-ta jäl-ji-tät-te?'' Edessään olevaa kolmikkoa vilkuileva Jubokko päätti kysyä siinä toivossa että voisi unohtaa maalliset velvoitteensa ja keskittyä ainoastaan näiden kolmen piinaamiseen jumalansa mieliksi, vaikkakaan ei kyllä ollut valmis laittamaan omia rahojaan likoon sen puolesta että saisi haluamansa vastauksen. Samalla toimintaan valmiina seisova mies alkoi kasata chakraansa, suunnitellen jo seuraavaa liikettään.

Hp: 85
Ch: 135
Nopeus: 19
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5470Viesti LordVonKwaak »

Tulen karkottaessa vihollisen, nopeasti ympäri pyörähtänen Jangun ilme synkkeni. Vihollinen oli päässyt yllättämään hänet niin pahasti, että Buraman, uusimman, oli pakko pelastaa miekkamies? Puristaen hampaansa yhteen ettei huutaisi ääneen, Jangu naulitsi katseensa viholliseen.
"Ei kuulu sulle!" mies sähähti, tuskin kuunnellen koko kysymystä. Jangu oli kaapannut viittansa syövereistä käteensä minikokoisen, yhdellä kädellä helposti ammuttavan varsijousen. Ammus oli jo valmiina, vaikka koko aparaatti ei omannut jännettä millä sen laukaista. "Ainakaan ennen ku kerrot kuka hitto sä olet!?"

Toverinsa ottaessa kierroksia Tchi ei kiinnittänyt huomiota vihollisen sanoihin, keskittyen toimimaan miekkamiehen hyökkäyksien tukijana. Tietäen, että jos Jangu ärtyisi yhtään enempää, tämä ei välittäisi kenet viipaloisi - niin kauan kuin saisi viipaloida jonkun.

Hengityksen tasannut Buruma oli jo sanomassa jotain, kun Jangun sähähdys hiljensi pojan. Miekkamiehen omiessa puheroolin uusin lisäys tyytyi seuraamaan miten tilanne kehittyi, vaikka tunsikin olonsa harvinaisen levottomaksi. Miksi hänen hyökkäyksensä ei tuntunut vahingoittaneen vihollista? Miksi vihollinen avasi suunsa vasta hyökättyään?
Tuntien epäilyksen kalvavan vatsansa pohjaa, Buruma korjasi asentoaan, toivoen ajattelemansa vastauksen olevan vain kuvitelmaa.

Jangu
Hp: 35
Ch: 61
Nopeus: 11

Tchi
Hp: 25
Ch: 75
Nopeus: 7

Burama
Hp: 30
Ch: 45
Nopeus: 7
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5476Viesti Cross »

Polvet koukussa ja selkä hieman kumarassa vastustajiensa edessä seisovan Jubokkon suusta pääsi vaimea korpin raakkumiselta kuulostava naurahdus Jangun vastatessa näille esitettyyn kysymykseen heidän jäljittämästään shinobista. Kysymys oli tainnut osua arkaan paikkaan, tai sitten mies alkoi jo jostain muusta syystä menettää malttinsa. Tämän kahden toverin eleistä päätellen se ei olisi näiden mielestä välttämättä hyvä asia, ainakaan heitä vastaan taistelevan nahka naamioisen ninjan kannalta. Tämä ei kuitenkaaan nähnyt asiaa aivan samaan tapaan, sillä äkkipikaisesti toimivat henkilöt olivat aina kaikkein alttiinpia tekemään virheitä ja se jos mikä maksoi varmasti hengen.
''Nop-pe-rao...'' Naama punaisena mesoavalle miehelle vastaava Akeginu sanoi pilkkaavalla äänellä, sillä kysymyksellään siitä kuka hän oli ryhmänsä äänitorvi oli paljastanut ainakin oman kokemattomuutensa. Harva Fuseikon erikois joukkojen jäseniä tavannut oli selvinnyt kertomaan näistä, mutta siitä huolimatta useimmat pitempään hengissä selvinneet shinobit varsinkin idässä ja lännessä tiesivät keitä nämä nahasta valmistettuja naamioita käyttävät shinobit olivat. Samoin nämä olisivat myös tienneet ettei ryhmän jäsenet käyttäneet itsestään ulkopuolisten kuullen muuta kuin yhtä ja samaa nimeä.

''Vaik-ka ei sii-tä teil-le o-le i-lo-a.'' Naamionsa alla leveästi virnuileva miekkamies jatkoi verenhimoinen kiilto silmissään, paiskaten esittelynsä yhteydessä käteensä nappaamansa savupommin maahan, peittäen alueen jälleen hetkeksi harmaalla paksulla verholla. Heti tämän tehdessää hän ponnisti nopeasti jälleen liikkeelle, arvellen kolmikon pyrkivän jälleen hajoittamaan näköesteen mahdollisimman nopeasti. Senpä takia Jubokko päättelikin ettei olisi kovin viisasta jäädä mahdolliselle tulilinjalle, kuten myöskään ei olisi järkevää hukata hyvää tilaisuutta hyökätä ja aiheuttaa kaaosta kolmikon muodostelmaan.
Samassa rysty otteen pitkästä miekastaan jo ottanut naamiomies tiputtautuikin jo sumunseasta lähekkäin toisiaan olevia Jangua ja Tchitä päin, kasaten ilmassa ollessaan kaiken kehonsa painon ja liike-energiansa aseensa terän taakse. Kuin peltoaan niittävä viikatemies hän sivalsi näitä kohti, vaikuttaen siltä että aikoi pilkkoa kaksikon kahtia. Hieman etäämmällä oleva Buramakaan ei jäänyt rauhaan ja saanut mahdollisuutta auttaa jälleen tiimitovereitaan, sillä myös tämän kimppuun hyökkäsi sivultapäin miekalla aseistunut hahmo. Myös tämä näytti siltä että aikoi käyttää asettaan samaan tapaan kuin kahden muun Danten alaisen kimppuun käyvä hahmo. Kuolkaa hyvin... Vastustajiensa kuolemasta jo varma oleva nuorimies ajatteli, lähettäen rukouksensa jumalalleen ja toivoen tämän hyväksyvän tarjottavat uhrit.

Hp: 75
Ch: 103
Nopeus: 19
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5519Viesti LordVonKwaak »

Nopperao? Missä hän oli kuullut tuon nimen aiemmin? Ennen kuin Jangu ehti kuitenkaan suuremmin mieltään kaivella, vihollinen nostatti jälleen uuden savuverhon.
"Tchi, tällä kertaa..."
Miekkamiehen ei kuitenkaan tarvinnut sanoa sanomaansa loppuun, kun Tchi päästi jo suustaan äänettömän vihellyksen. Ihmiskorvalle liian korkea ääni kimpoili kiisteistä esteistä, kartoittaen äänininjalle vihollisen olinpaikan, minkä mies välitti Jangulle jälleen toisella tekniikalla.
Hymyillen koordinaatit kuultuaan, Jangu suuntasi aseensa vihollisen suuntaan ja laukaisi. Jousen jänteettömyys selittyi hetkeä ennen laukaisua chakranarun asettuessa puuttuvan jänteen tilalle, laukaisten ammuksen paljon suuremmalla voimalla kuin mitä normaalisti olisi pitänyt.
Paikantaminen, kommunikointi ja hyökäys kaikki olivat käyneet niin nopeasti ja järjestelmällisesti, että kaksikon pitkä yhteishistoria ei voinut olla näkymättä.

'Nopperao?' Burama toisti miehen sanat mielessään, kylmien väristyksien alkaessa väreillä tämän selkäpiitä pitkin ryhmän kuopuksen tajutessa missä oli nähnyt, tai pikemminkin kuullut, vihollisen käyttämästä nahka maskista aiemmin. 'Me... meidän pitää poistua täältä!'
Nuorukaisen ajatukset eivät kuitenkään päässet sanoiksi asti, kun Jangu-Tchi duo oli jo taas vauhdissa.


Jangu
Hp: 35
Ch: 43
Nopeus: 11
*Laukaisi nuolen A-tason kenjutsu tekniikalla, jonka muotona on extranopeus, dmg 33

Tchi
Hp: 25
Ch: 71
Nopeus: 7
*Lepakkoa jäljitteleva scouttaus tekniikka (C)
*Tekniikka, missä voimistaa muminaa ja ohjaa sen suoraan kohteen korvaan, puhuen salassa tunkeilevilta korvilta (C)

Burama
Hp: 30
Ch: 45
Nopeus: 7


// Iski about heti savun noustua, joten jätin avoimeksi missä tilanteessa Jubokko oli thus hyökkäys Buramaa kohtaan ei (ainakaan vielä) ehtinyt tapahtua //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5522Viesti Cross »

Savuverhon peittämällä Jubokolla ei ollut pienintäkään aavistusta Tchin käyttämästä ääni tekniikasta sijaintinsa paikantamiseksi, eikä se olisi juurikaan edes vaikuttanut hänen suunnitelmiinsa. Jo tarttuessaan savupommiin hän oli kasannut chakransa valmiiksi nopeaan pyrähdykseen vastustaja kolmikkonsa selustaan, samalla kun heittäisi näitä kohti kaksi räjähdelapui varustettua kunaita. Vastustajiaan hämätäkseen nuo aseet olisi kuitenkin muovattu hengen avulla hänen itsensä näköisiksi, jottei kolmikko osaisi kiinnittää huomiotaan todelliseen vaaraan selkänsä takana.
Jangun ampuman nuolen lävistäessä toisen hengen luomista illuusioista, kimmotti se samalla kunain hieman sivuun radaltaan ja sai sen iskeytymään hieman ennen aikojaan maahan lähekkäin olevan parivaljakon eteen. Yhtä hyvin ei kuitenkaan käynyt Buramelle, jota kohti miekkaa käyttäen hyökkäävältä näyttävä hahmo lensi savun seasta ja räjähti tämän silmille.
Sillävälin hieman nuolen raapaisemaksi tullut Akeginu iski jalkansa maahan Danten alaisten takana, pyörähtäen nopeasti ympäri ja sylkien suustaan punaisen myrkynkaltaisen happopilven näiden päälle. Pilvi koostui hänen omasta verestään, joka ei ainoastaan alkaisi poltella iholle joutuessaan, vaan korventaisi myös keuhkoja, tehden hengittämisestä lähes mahdotonta ja kirvelisi silmiä sokeuttaen pilvessä olijat. Yllätyksiin tottunut nuorukainen ei kuitenkaan uskonut tuon vielä riittävän, vaan varautui siihen että joku yllätys oli tulossa vastustaja kolmikon suunnalta.

Hp: 75
Ch: 103
Nopeus: 19
//Maksut otettu jo viime vuorolla//

Henge x2= 10-20 dmg kummastakin kunaista.
Hyaku chikara= +40 nopeutta.
Akakushi= 17dmg välittömästi ja 10dmg seuraavalla vuorolla nopeus -10kahden vuoron ajan.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5562Viesti LordVonKwaak »

"Bhah, pelkuri!" Jangu sylkäisi, vihollisen paljastuessa hämäykseksi taas yhden sauverhon jäljiltä. Räjähdys ei itseään karskiksi ninjaksi tituleeraamaa miestä haitannut. Samaa ei voinut sanoa tämän toverin toiminnasta. "Ja mitkä pirun suuntaohjeet noi oli?"

Tchillä ei ollut kuitenkaan aikaa vastata typeryyksiin, punaisen savupilven vyöryessä pääle. Kohottaen viuhkansa mies puski eriyisen epäilyttävän värisen sumun kaksikon luota, asettuen sitten jälleen aivan Jangun vierelle.

Tovereistaan poiketen Burama ei ollut selvinnyt pelkällä naarmulla. Sen sijaan punaisenpilven lähestyessä nuorukainen olisi helposti pystynyt tuhoamaan sen vaikko kokonaisuudessaan. Hänen toverinsa olisivat jääneet kuitenkin tulilinjalle, joten hän joutui turvautumaan kaikkialle iskevä'n sijaan yhteen suuntaan suuntautuvaan tulitekniikkaan. Kuten nuorukainen oli epäillytkin, sumu ei kuitenkaan ollut kaasua, eikä tuli tehnyt siihen mainittavaa vaikutusta. Perääntymis yrityksestä huolimatta tämän vaatteet imivät osan hyökkäyksestä, saaden nuorukaisen itsensäkin hengittämään hengen vaarallisia huuruja.
Pienen kakomisen jälkeen nyt tovereistaan ja merkittävän kaukana oleva Burama yritti varoittaa näitä, mutta tämän ääni ei päässyt kuuluville. Kehon antaessa periksi ennen mieltä, nuorukainen kaatui maahan, liikuttaen huuliaan vielä hetken, ennen lopullista jäykistymistä.

Jangu
Hp: 25
Ch: 43
Nopeus: 11


Tchi
Hp: 25
Ch: 53
Nopeus: 7
*Kamaitachi (A) suojas kaksikkoa


Burama
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5584Viesti Cross »

Punaisen pilven suustaan puhaltava Jubokko oli ollut lähes varma että onnistui yllättämään vastustajansa ja tekemään näistä kaikista kolmesta selvää kerralla. Ikävä kyllä kaksi näistä vaikutti kuitenkin olevan hieman keskivertoa Danten alaista taitavampia, kyeten huomaamaan heittoaseilla tehdyn harhautuksen ja takaa tulevan hyökkäyksen. Karskin oloinen miekkamies suojasi selkänsä takana olevaa toveriaan räjähdykseltä, tämän suojatessa vuorostaan toverinsa selustaa ja pelastaen sen takia kummankin heistä tuuli tekniikoidensa avulla. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa ryhmän kolmannesta jäsenestä, joka oli jättäytynyt hieman etäämmäs tovereistaan ja yritti turhaan tuhota päälleen vyöryvän seinämän sylkemällä tulta suustaan.
Toisin kuin Tchin pilven osakseen hajottava tuulitekniikka ei Buraman liekeillä ollut kuitenkaan vaikutusta veripilveen, joka ei ainoastaan imeytynyt miehen vaatteisiin ja alkanut syövyttää tämän ihoa hapon lailla, vaan korvensivat myös tämän silmiä ja keuhkoja. Naamionsa alla leveästi hymyilevä Akeginu kerkesi vilkaista tuskissaan henkeä haukkoen kouristelevaa miestä, jonka kasvot olivat täynnä punaisia verestäviä rakkuloita ja haavaumia. Nopeasti hän lausui mielessään lyhyen rukouksen jumalalleen, toivoen että tämä pitäisi saamastaan lahjasta ja antaisi siitä hyvästä voimaa palvelijalleen toimittaa vielä lisää uhreja tälle.
Sitä tämä todella tulisi luultavasti tarvitsemaankin, sillä jäljellä oleva kaksikko näytti osaavan puhaltaa yhteen hiileen ja saikin siksi Jubokon miettimään oliko sittenkin aliarvioinut nämä päättäessään hyökätä kolmikon kimppuun, sen sijaan että olisi antanut näiden hoitaa heidän kaikkien jäljittämän Akuman kätyrin. Olisi ehkä sittenkin ollut viisasta antaa näiden koittaa onneaan tätä vastaan ja kaikkien näiden väsytettyä liittyä vasta taisteluun, toimittaen useampi uhri Yashinille kerralla pienen välipalan sijasta. Sitä oli kuitenkin myöhäistä miettiä nyt sillä taistelu oli jo alkanut ja perääntymällä nuorukainen arveli saavansa vain nuo kaksi peräänsä, sen sijaan että nämä jatkaisivat aikaisemman vastustajansa jäljittämistä.

Senpä takia Akeginu ymmärsikin ettei saisi päästää aloitetta taistelussa lipeämään jäljellä oleville vastustajilleen, vaan joutuisi jatkamaan näiden painostamista hyökkäyksillään kunnes kumpikin näistä olisivat matkalla Yashinin luokse. Tietäen ettei aikaa ollut hukattavaksi hän vetäisi kaksi kunaita kotelosta käteensä ja lähetti ne yhdellä sulavalla liikkeellä samantien vastustajakaksikkoaan kohti. Vetäessään aseita esiin hän kasasi samalla hieman chakraa niihin tarttuvaan käteen, vahvistaen sen lihaksia ja heitti pienet aseet luonnottoman suurella nopeudella vastustajiaan kohti, arvellen kuitenkin ettei näillä olisi juurikaan ongelmia torjua niitä.
Senpätakia Jubokko oli kasannut chakraa myös jalkoihinsa ja vapautti sen yhtenä voimakkaana purkauksena, näyttäen lähestulkoon katoavan hetken ajaksi näkyvistä. Todellisuudessa hän oli kuitenkin vain syöksähtänyt matalaksi painuneena Jangun kimppuun, hyökäten tämän kimppuun kahdella leveäteräisellä veitsellä aseistautuneena. Toinen aseista suuntasi torjumaan mahdollisen vastahyökkäyksen, toisen taas kaartaessa viltämään tämän etummaisen jalan reiden valtimon auki. Veitsen synnyttämä haava ei varmasti tulisi olemaan kovinkaan syvä, mutta siitä huolimatta mies tulisi varmasti vuotamaan hetkessä kuiviin ilman lääkintäninjan välitöntä apua.

Hp: 75
Ch: 74
Nopeus: 19+10
Hyaku chikara= +19dmg heitettyihin kunaihin ja Magamitsukiin.
Magamitsuk= 34dmg ja -3 nopeutta neljän vuoron ajaksi.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5602Viesti Southpaw »

Akeginun heittäessä kunait vastustajiaan kohti, asetekniikoihin perehtynyt Jangu kykeni jo vastustajansa liikkeistä arvaamaan, että vastustaja pyrki vahvistamaan heittoa jotenkin. Niinpä mies osasi olla valmiina ja kykeni vain täpärästi kierähtämään sivuun heittoaseen tieltä. Tämän vierellä oleva Tchi puolestaan tiesi, ettei kykenisi väitämään samalla tavalla ja niinpä tämä joutui turvautumaan tuulitekniikoihinsa ja käyttämään chakraansa iskulta puolustautumiseen. Nopealla liikkeellä Tchi iski kätensä eteenpäin ja lähetti siitä tuulipanoksen, joka osui yhteen kunain kanssa kun heittoase oli enää pari metrin päässä kohteestaan. Kumpikaan heistä ei saanut aikaa päättää miten parhaiten hyökätä Akeginun kimppuun sillä he olivat hädin tuskin ehtineet torjua heittoaseet kun Akeginu oli jo syöksähtänyt lähemmäs iskeäkseen kädessään olevalla aseella Jangua. Jangu ehti vain hädin tuskin kutsua käteensä wakizashin, jonka kohotti torjumaan reiteensä suunnatun iskun. Akeginun isku pysähtyikin Jangun reakton seurauksena hetkeksi paikalleen, mutta Jangu sai kuitenkin huomata että vähitellen Akeginun onnistui silkalla voimalla työntää kättään eteenpäin ja samalla aseensa terän lähemmäs Jangun reittä. Ilman vierellään olevaa Tchitä tämä lyhyt kamppailu olisi luultavasti koitunut Jangun kohtaloksi, mutta ennen kuin Akeginun veitsen terä ehti upota maaliinsa Tchi oli laukaissut kädestään toisen tuulipanoksen kohti Akeginun kylkeä häätäkseen tämän kauemmas heistä.

Jangu (9p kenjutsu, +4 nopeutta, -1ch D- ja -2ch C-kenjutsuista)
Hp: 25
Ch: 23
Nopeus: 11
*Torjunta, 32 dmg

Tchi (6p tuuli, -1ch C ja -2ch B tuuli tekniikoista)
Hp: 25
Ch: 43
Nopeus: 7
*Tuulipanos x2, eka suojas 19 dmg heittoaseelta ja toine suunnattu Akeginuun jotta jättäis Jangun reiden rauhaan

[Otan ton Magamitsuki + Hyaku Chikara kombon jäljellä olevan daman seuraaval vuorol jos toi tuulipanos ei hääd Akeginuu kauemmas]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5611Viesti Cross »

Hyökkäykseensä keskittymään joutunut Jubokko ei ollut varma siitä mitä heittämilleen kunaille oli tapahtunut, mutta se oli ainakin varma että ne eivät olleet osuneet maaliinsa. Sen hän tiesi siitä ettei ollut kuullut aseiden iskeytyvän mitään vasten ja syy siihen löytyi luultavasti toisesta jäljellä olevista vastustajista, jonka tuulitekniikatolivat jo useammin kuin kerran onnistuneet pitkittämään taistelua. Tälläkertaa ne eivät kuitenkaan pelastaisi tämän miekkaa käyttävää toveria, joka ei selvästikkään ollut osannut odottavan pitkillä taisteluveitsillä tehtävässä hyökkäyksessä olevan paljoakaan voimaa takana.
Tai näin ainakin naamioitu nuorukainen oletti, joutuen kuitenkin huomaamaan miltei samantien aliarvioineensa kaksikon kyvyn pulustautua. Hän kerkesi tuntea veitsensä pureutuvan kohteeseensa, juuri ennen kuin voimakas tuulenpuuska tarttui häneen ja paiskasi pois Jangun luota. Yllätyksestä huolimatta Akeginun onnistui löytää nopeasti tasapaino ja laskeutua jaloilleen alas, sen sijasta että olisi tullut hellitsemattomana sekamelskana alas petollisen pehmeälle maalle.
Asiat eivät olleet sujuneet ollenkaan sillä tapaa kuin Jubokko oli ne ajatellut, sillä heti saadessaan jälleen vastustajansa silmiinsä huomasi hän ettei veitsen ollut onnistunut viilträä muuta kuin miekkamiehen housunlahje auki, sen sijaan että olisi leikannut tämän reiden valtimon auki. Jashin ei selvästikkään ollut tyytyväinen palvelijaansa ja siihen ei voinut olla kuin yksi syy, joka makasi verisenä myttynä vähänmatkan päässä. Ilmeisestikkään aijempi uhri ei ollut miellyttänyt julmaa jumalaa, joka nautti uhriensa piinasta.

Hp: 56
Ch: 74
Nopeus: 19
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5614Viesti Southpaw »

Heidän saatuaan Jubokkon perääntymään, Jangu vetäisi helpottuneena henkeä. Taistelu ei ollut vielä ohi, mutta nyt olisi kuitenkin heidän vuoronsa olla hyökkäävänä osapuolena. Tarttuen wakizashiinsa tiukemmin, Jangu syöksähti vuorostaan kohti tuulen pois paiskaamaa vastustajaa. Päästessään tarpeeksi lähelle, mies teki nopean viiden iskun sarjan kohti Akeginun käsivarsia ja olkapäitä. Jos hän vain onnistuisi iskusarjallaan saamaan vastustajan kädet toimintakyvyttömäksi, heillä ei pitäisi olla mitään hätää.
Jangun takana aloilleen jäänyt Tchi päätti toistaiseksi vain tarkkailla onnistuisiko Jangun hyökkäys osumaan maaliinsa. Koska hänen toverinsa oli syöksynyt suinpäin vihollisen lähelle, hän ei voisi tehdä juuri mitään ellei sitten haluaisi samalla osua myös toveriinsa. Viuhka valmiina, Tchi odotti, että Jangu antaisi hänelle tilaa ja siten tilaisuuden iskeä jälleen uuden tuulihyökkäyksen vastustajan niskaan.

Jangu (9p kenjutsu, +4 nopeutta, -1ch D- ja -2ch C-kenjutsuista)
Hp: 25
Ch: 3
Nopeus: 11
*Miekkatekniikka, 32 dmg

Tchi (6p tuuli, -1ch C ja -2ch B tuuli tekniikoista)
Hp: 25
Ch: 43
Nopeus: 7
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Shuryō (AAA)

Viesti: # 5616Viesti Cross »

Jubokko uskoi tietävänsä mitä Jashin vaati seuraajaltaan, suodakseen suosionsa tälle. Se oli kuitenkin jotain mitä hänen ei kannattaisi tehdä tehtäväänsä ajatellen, sillä aikaa tai resursseja ei ollut tarpeeksi tuhlattavaksi. Myös Mei oli eritoten kieltänyt veljeään aijemmin tekemästä mitään sen kaltaista ja tämä olisi varmasti raivoissaan jos saisi tietää käskynsä tulleen rikotuksi. Nuilla seikoilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä silmät kapeina viiruina vastustajiaan katsovalle nuorukaiselle, joka oli valmis antamaan jumalalleen mitä ikinä tämä halusikin saadakseen tämän siunauksen.
Vuodata minut kuivaksi... Paikallaan seisova Akeginu ajatteli nähdessään miekkoja käyttävän vastustajansa lähtevän hyökkäykseen, päättäen lopullisesti tehdä sen mitä tunsi itseltään vaadittavan. Revi minut palasiksi... Hän jatkoi Warudolta oppimaansa rukousta, samalla kun suoristi selkänsä ja levitti kätensä, aivan kuin toivottaakseen lähestyvän miekkamiehen tervetulleeksi. Vereni ja tuskani on sinun... Lyhyen miekanterän lähestyvän näkevä nuorukainen ajatteli, odottaen aivan viime hetkeen asti ennen kuin liikahti hieman ja esti miekkaa osumasta aivan niin täydellisesti kuin sen olisi pitänyt. Lupaan tuhat kuolemaa iloksesi... Naamioitu shinobi jatkoi, välittämättä viiltävästä kivun värähdyksestä käsivarressaan, jonka siihen syvän haavan kaikesta huolimatta viiltävä miekka sai aikaan. Samalla se sai aikaan myös kevyen mielihyvän tunteen, mikä ei voinut tarkoittaa muuta kuin sitä että hänet oli kuultu ja että tie oli oikea.
Tiedosta rohkaistuneena Jubokko jatkoi valitsemallaan tiellä, lukien rukousta mielessään eteenpäin, samalla kun heittäytyi hyökkäystään suorittavaa Jangua kohti. ''Jashin!'' Viimeiset sanat suustaan ulos fanaattisella äänellä karjuva nuorukainen huusi, iskiessään käsissään olevat veitset nopeasti eteenpäin ja vetäistessään ne samantien takaisin, kääntäen kummankin aseensa terää samalla, varmistaen että syntyneet haavat eivät tulisi sulkeutumaan kovinkaan helposti.

Hp: 34
Ch: 49
Nopeus: 19+10

Aragami= 27dmg
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”