Hajaannusta (Ax3)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5199Viesti LordVonKwaak »

Paluu leiriin oli kivikkoisen tien takana, mutta viesti meni perille: Akema, vihollisen joukkoja onnistuneesti kasaaman alkanut kenraali, oli kuollut. Melkein välittömästi Kagura suuntasikin leiristä takaisin eturintamaan, leiriin tunkeutumisen reitti vielä tuoreena mielessä.
Vaikka kunoichi ei sitä ääneen myöntäisi, ANBU johtajan neuvoma taistelutekniikka tuotti vakuuttavasti tuloksia. Härnäämällä vihollista, opetellen joukkojen voimia, iskien sitten yllättäen täydellä voimalla heikompien kimppuun, vain kadotakseen uudelleen, onnistui vikkelältä ja pitkittyneeseen taisteluun hyvin soveltuvalta kunoichilta kuin luonnostaan. Heikommat eivät voineet mitään taktisesti käytetylle nopeudelle, kaatuen yhdestä iskusta, vähän voimakkaampien kärsiesä saman kohtalon, toimien samalla tarpeen tullessa myös chakran lähteinä.
Vaikka pariinkin otteeseen yllättävän voimakkaat yksilöt pääsivät yllättämään, niistäkin Kagura selvisi perääntymällä vikkelästi. Yleensä johtoasemissa olevat, vahvemmat ja kokeneemmat, eivät seuranneet perääntyvää kunoichia, mutta niin käydessä näiden kohtalo tuppasi olemaan sinetöity.

Kolmen ryhmäläisensä menetyksestä raivoisa Ranmori kiihdytti vauhtia, mutta pysyi silti hädin tuskin jahtaamansa kunoichin perässä. Vasta nähdessään suuremman suo alueen edessäpäin, Ranmori sai viimein tilaisuutensa. Korjaamalla suuntaansa, Ranmori pysyi metsikön suojissa, hyppien puulta puulle nopeammin kuin suon ylittämään lähtenyt kunoichi. Suon ylittäneen kunoichin sukeltaessa taas metsän siimekseen, Ranmori harpasi tämän kimppuun, mutta huomasi yllätyksen epäonnistuneen vihollisen hajotessa ja paljastuessa klooniksi.
"Aattelin et saisin koko ryhmän kerralla teuraaksi, mut säähän ootki lupaavan kova pala", Kymmenisen metriä Ranmaon selän taakse pompahtanut kunoichi kehaisi, pyyhkien verta naamaltaan, ettei se valuisi tämän silmiin kosteuden avittamana. Ei ollut vaikeaa huomata, ettei veri ollut kunoichin itsensä, vaikka määränsä takia sen olisi kaiketi pitänyt olla vaikea. "Mikäs siinä, matsataan sit kerrankin kunnolla!"
Arvioiden haastavaa kunoichia katseellaan, Ranmao puntaroi ripeästi vaihtoehtojaan. Kunoichi olisi saatava pois pelistä, muuten moni muukin kokosi Ranmaon ryhmäläisten kohtalon. Vaan olisiko ryhmänsä menettänyt ryhmänjohtaja sopiva mies tehtävään?


Ranmao
Hp&Ch: 300
Nopeus: 11
Muuta: Jounin tason ryhmänjohtaja, jonka ryhmästä ei ole enää mitään jäljellä (Kagura lahtasi suurimman osan korkeimman omakätiseti). Danten alainen.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5438Viesti Cross »

Vuosien varrella käydyissä taisteluissa taitonsa osoittanut Ranmao ei ollut lähelläkään niitä heittopusseja joita Kagura oli hieman aijemmin tappanut, mutta siitä huolimatta hänkään ei ollut turhan varma omista mahdollisuuksistaan. Sen perusteella mitä oli aijemmin nähnyt nuoren tytön tekevän alaisilleen, ymmärsi mies ettei tämä ollut mikään vähäpätöinen vastustaja. Tätä vastaan yksikin virhe saattaisi koitua kohtalokkaaksi, eikä käsi vyöllä roikkuvaan varustepussiin työnnetty shinobi halunnut alkaa koittamaan kuinka lähelle totuutta osui arveluissaan.
''Älä luule etten olisi tavannut kaltaisiasi ennemmin... Tai että selviäisit minusta yhtä helpolla kun niistä kahdesta.'' Todellisuutta itsevarmemmalta vaikuttamaan pyrkivä shinobi vastasi voitonvarmalta vaikuttavalle kunoichille, pakottaen jonkinlaisen hymyn kasvoilleen. Samalla hän pyrki palauttamaan mieleensä paripäivää sitten leviämään alkaneen uutisen Aburamen surmanneesta ryhmästä, jossa oli mainittu jotain kehoansa muokkaamaan kykenevästä nuoresta naisesta. Tuon kuvaus sopi hyvin ryhmän johtajan edessä olevaan tapaukseen, mikä tietäisi sitä että tämän päästä olisi varmasti huomattava palkkio luvassa. Ajatuskin siitä sai pienen väkinäisen hymyn leviämään Ranmaon kasvoille, sillä vuosien hengissä sinnittely ja ylöspäin hierarkkiassa pyristely voisi lopultakin alkaa todella maksaa jotain takaisin.
Älä hätäile... Hän yrittää luultavasti selvitä tästä nopeasti, aivan kuten aijemminkin... Tilannetta valmiina taisteluun arvioiva mies tuumaili, pitäen katseensa samalla kokoajan kunoichista. Tämä ei näyttänyt ulkoapäin kovinkaan uhkaavalta, mutta jos jotain vuodet olivat opettaneet entiselle maanviljeliän pojalle niin sen että ulkonäkö saattoi pettää.

50hp
250ck
11n
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5443Viesti LordVonKwaak »

Miehen sanoista Kagura oli havaitsevinaan maltillista itsensä rauhoittelua. Uskottavimmin tämä arvioi kunoichin arvokkaaksi kohteeksi, mutta ei ollut täysin vakuuttunut kyvyistään - jääden silti. Haluten naksauttaa kieltään Kagura hillitsi ilmeensä: sinnikkäimmät shinobit Otogakuressa olivat erityisen sitkaita vastuksia, monen vietettyä käytännössä koko elämänsä erinäisillä taistelukentillä.
Kummankin ollessa vailla vahvistuksia, ensimmäinen siirto ratkaisisi paljon. Haluten saada vihollisen liikkeelle ensin, tietäen ajan olevan arvaamattomasti kortilla, Kagura iski kätensä yhteen.
"Ryuu samalta terveisiä" kunoichi bluffasi tämän ihon muuttuessa harmaan rusehtavaksi, epämiellyttävän chakran alkaessa väreillä ilmassa: "Te pelloille nahikoimaan jääneet ootte niitä jotka ei oo tavannut todellista voimaa aiemmin!"

Hp: 62
Ch: 228
Nopeus: 21
*Nagare aktivoitu
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5448Viesti Cross »

Toimintavalmiina paikallaan seisovan miehen kasvoille muodostui hieman hämmentynyt ja utelias ilme, tämän kuullessa Kaguren sanovan terveisiä Ryuulta. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä kuka tuo henkilö oli, sillä vaikka kyseessä oli erittäin kuuluisa Äänenmaasta lähtöisin oleva shinobi,ei se silti merkannut. Mihestä oli tullut shinobi vastaa joitain vuosia sodan alettua, eikä sitä varteen saatuun koulutukseen ollut sisältynyt kuin vain kaikkein välttämättömin. Kuuluisat rikolliset ja muut suuruudet olivat jotain mitä alokkaiden ei ollut tarvinnut tietää, toisin kuin se että heidän oli parasta olla valmis kuolemaan Danten puolesta hetkeäkään epäröimättä. Se taas ei ollut juurikaan kiinnostanut Ranmaoa, sillä hänellä ei ollut pienintäkään kiinnostusta kuolla.
''Keneltä?'' Toista silmäkulmaansa kysyvästi kohottava mies kysyi, samalla kun huomasi vastustajansa tekevän jotain erikoista ja päätti vastata siihen vetäen varustelaukussa olleen kätensä esiin. Samalla siltä tuli pitkä ketju, jonka päässä oli pieni mutta raskas paino. Ruoskan sivalluksen lailla tuo ase heilahti kohti kunoichia, jonka iho oli alkanut ottaa nopeasti väriä. Näky sai kirotusta sinetistä hieman tietävän miehen irvistämään hieman, sillä pahat aavistukset alkoivat saada alaa hänen mielessään. Siitä huolimatta hän kuitenkin jatkoi valitsemallaan tavalla, lisäten hieman chakraansa aseensa päässä olevaan painoon juuri ennen kuin se iskeytyisi päin Kagurea. Sillä samalla sekunnilla tuon ketjun päässä olevan metallipalan massa moninkertaistui, vastaten osuessaan miltei raajansa kasvattaneen Akimichin huitaisua.

50hp
234ck
11n
-9ck maa ninjutsusta +4dmg maa ninjutsuun
Painonlisäys no jutsu= 34dmg
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5463Viesti LordVonKwaak »

"Saat kohta oppia", Kagura vastasi niin vakuuttavasti kuin pystyi, välttääkseen kiroamasta oikeasti: "Pidä ittees etuoikeutettuna!"
Vihollinen tuntui haluavan pitää etäisyytensä, vetäen silti aseen esille. Kunoichi ehti tuskin itselleen sanoa, että vihollisen asevalinta tuki kaukotaistelua, kun tämä jo osoitti tuumailun oikeaksi sinkoamalla ketjun päässä olevan painon Kaguraa kohti. Jatkaen paikoillaan seisomista, kunoichi ei jäänyt suinkaan toimettomaksi. Tämän kehosta alkoi muotoutua erikokoisia suutikkeita, kunnes tämä oli melkein kauttaaltaan piippumaisten lisäkkeiden peittämä. Tietämättä ketjun painonlisäyksestä Kagura laukaisi kaiken keräämänsä energian valtavana aaltona, joka pyyhkäisi yli taistelukentän paiskaten vihollisen ketjuhyökkäyksen kauemmas, vahingoittaen itse asettakin vakavasti, omaten vielä enemmän kuin helposti tarpeeksi voimaa vahingoittaa itse ketjunkäyttäjääkin vakavasti.
'Ketju, eli myrkky?' Tuntien olonsa vapautuneemmaksi päästettyään keräämänsä chakran vapaaksi, Kagura syöksähti kohti tuhojensa keskustaa ja vihollista. 'Kenties, mut pitää etäisyyden, joten varmaan jotain ninjutsuun liittyvää myös.'
Omattuaan jo parikin läheltä piti tilannetta Otolaisten myrkynkäyttäjien kanssa, kunoichille oli alkanut kehittyä tapa epäillä kaikkia vihollisiaan enemmän tai vähemmän myrkkyjen käyttäjiksi. Kagura kuitenkin tiedosti tapansa, minkä vuoksi ei alkanut liian varovaiseksi taistelussa.

Hp: 62
Ch: 188
Nopeus: 21
*Nagare jatkuu
*Dai Taihou (AA), ladattu tämä + viime vuoro, dmg 106 (kusarigaman torjuminen vie jonkun verran puhtia tekniikasta)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5465Viesti Cross »

Huolimatta siitä että kovaan ääneen uhoavan nuoren naisen sanat saivatkin Ranmaon hieman epäileväksi tämän taistelun järkevyydestä, jopa siinä määrin että tämä harkitsi hetkenverran perääntymistä taistelun sijasta. Tuo ajatus kuitenkin hävisi nopeasti hänen ajatellessa kaikkea sitä mitä voisi saavuttaa tämän kunoichin surmaamalla, voiden ehkä jopa saada lopultakin mahdollisuuden päästä pois etulinjasta. Sitä ennen miehen tarvitsisi kuitenkin surmata vastustajansa ja sen hän todella aikoi tehdä, vaikkei se vaikuttaisikaan helpolta tehtävältä.
''Suuret puheet...'' Ketjuaan heilauttava Ranmao vastasi kehoaan yllättäin muokkaavalle Kaguralle, yllättyen hieman siitä mitä näki. Hän oli ennenkin nähnyt kirotun sinetin käyttäjiä ja näiden ällistyttäviä kykyjä, mutta ei kuitenkaan mitään tämänkaltaista. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että mies olisi jäänyt toimetomaksi tuntiessaan ilmassa väreilevän voiman ja nähdessään sokaisevan kirkkaan energia seinän lähestyvän. Ymmärtäen ettei voisi jäädä seisomaan sen tielle hän keskitti hieman chakraansa ja muutti itsensä hetken ajaksi höyhenen kevyeksi, lennähtäen pienellä ponnistuksella korkealle ilmaan.
Kaguran oman hyökkäyksen suojissa taivaalle kohonnut Ranmao näki tuhon jota tuo chakra-aalto aiheutti, tuntien kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä. Hänen ei tarvinnut edes arvailla mitä olisi tapahtunut jos olisi jäänyt tuon hyökkäyksen tielle. Pelko ei kuitenkaan jähmettänyt ilmassa olevaa miestä, vaan pikemminkin antoi tälle voimaa ja päättäväisyyttä jatkaa taistelua. Muutaman erikois kunain käteensä ottava mies keskitti chakraansa niihin, samalla kun heilautti kättään ja lähetti huomattavasti normaalia painavammiksi muuttuneet aseet maassa olevaa vastustajaansa kohti. Osuessaan aseet aiheuttaisivat painonsa ansiosta huomattavasti vahinkoa, mutta niiden kahvojen sisällä oli kuitenkin pieni yllätys, joka paljastuis vasta niiden iskeytyessä jotakin vasten. Silloin ontossa kahvassa oleva sytytin laukeaisi ja käynnistäisi ketjureagtion, joka saisi aikaan voimakkaan räjähdysten sarjan.

50hp
173ck
11n
-9ck maa ninjutsusta +4dmg maa ninjutsuun
S tason painon kevennys jolla hyppää todella korkeelle väistääkseen hyökkäyksen
A tason painon lisäys= 36dmg kunai parvesta+ 20-30 niiden kahvoissa olevista räjähteistä
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5471Viesti LordVonKwaak »

Varjomaisen hahmon vilahtaessa ylöspäin Kagura jarrutti, suunnaten takseensa ylös. Kuten odotettua, varjomainen hahmo oli hyökkäyksen väistänyt vihollinen. Jokin oli kuitenkin pielessä. Vaikka kunoichi oli taistellut monia hyvinkin nopeita vihollisia vastaan, toisen liikkeet vaikuttivat erilaisilta.
"Vai hepokattia leikkimään aletaan?" Tietämättä oliko siitä enää edes hyötyä, Kagura päätti varmuuden vuoksi jatkaa rooliaan kirottua sinettiä hyödyntävänä kanuunana. "Ja sit kunaita? No ny o herttaista!"
Virnuilustaan huolimatta Kagura pisti merkille, etteivät kunaitkaan käyttäytyneet kuten piti. Vihollinen ei tununut heittäneen niitä mitenkään erikoisesti, mutta niiden nopeus oli kuin tippuvilla kivenjärkäleillä. Haluamatta riskeerata tuntematon vastassa, kunoichi nopeutti liikkeitään ja nakkasi kaksi kunaita vihollisen hyökkäystä vastaan - räjäyttäen omat kunainsa tarkasti.
Arvaamattoman suuri räjähdys paiskasi Kaguran maata vasten. Ketterästi kunoichi kuitenkin kulutti paineaallon voiman kierähtämällä takapeinkuperkeikan, ollen samantien pystyssä. Räjähdys oli ollut suuri, liian suuri Kaguran heittämien kunaiden tuotannoksi.
'Vai näin..?'

Hp: 62
Ch: 184
Nopeus: 21
*Nagare jatkuu
*O-ba-doraibu (B) nopeutti heittoa ynnä aktivointia
*Mabakudan Fuuinilla tehostetut räjähdekunait, dmg 42 joka aktivoi kunaiden omat räjähteet thus kaikki räjähti (räjähdekunait valmistettu etukäteen, 3/5 jäljellä)
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5475Viesti Cross »

Kunaiden yhteen törmäyksestä syntyvä voimakas räjähdys heitti ilmassa leijuneen Ranmaon hallitsemattomasti etemmäs, saaden tämän lentämään allaan levittäytyvään rämeeseen. Kuului vain äänekäs loiskahdus normaaliin painoonsa takaisin palaavan miehen tippuessa tummanvedenpinnan läpi ja kadotessa sen alle, jättäen jälkeensä vain veden väreilevän pinnan. Rajun näköisestä laskeutumisestaan huolimatta mies ei kuitenkaan ollut menettänyt tajuaan, tai loukannut itseään. Siitä huolimatta hän oli kuitenkin käynyt entistäkin varovaisemmaksi, saatuaan jo kahteen otteeseen todistaa vastassaan olevan kunoichin kykyä vastata useimpiin hänen käytössään oleviin hyökkäyksiin.
Minun pitää olla erityisen varovainen... Jos kumpikaan hänen hyökkäyksistään olisi osunut... Läpi samean veden sukeltava hätäisesti aikoinaan koulutettu ja vain omatoimisuudellaan tähän päivään asti selvinnyt shinobi ajatteli, puntaroiden mielessään eri vaihtoehtojaan. Ikävä kyllä niitä ei ollut enää kovinkaan montaa jäljellä, mutta silti jotain oli varmasti vielä tehtävissä. Virheisiin ei kuitenkaan olisi varaa ja jos asiat eivät alkaisi sujua kuten pitäisi mies päätti jättää leikin sikseen. Ennemmin hän säilyttäisi henkensä, kuin kuolisi täällä jonkin havittelemansa palkinnon takia kuten jotkut alottelijat.

Hetken myöhemmin kaislikon seassa pintaan nouseva mies kurkisti varovaisesti miltä pinnalla näytti, varoen parhaansa mukaan tekemästä yhtä ainutta ylimääräistä ääntä. Kesti hetken ennen kuin hän huomasi vähänmatkan päässä olevan vastustajansa, jonka sivulle oli näköjään päätynyt, vaikka olikin kuvitellut uivansa suoraan rantaa kohti. Tämä pieni erehdys ei kuitenkaan haitannut miestä, joka kohottautui varovasti hieman enemmän vedestä, vetäen samalla kaksi kunaita käteensä ja valmistautui keskittämään chakraansa niihin, mikäli tyttö tekisi minkään laisen eleen suuntaansa.

50hp
171ck
11n
-9ck maa ninjutsusta +4dmg maa ninjutsuun
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5520Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen lennähtäessä myöskin räjähdyksen voimasta, Kagura tunsi tilaisuutensa tulleen. Nagaren chakran alaisena kunoichin taisteluaistit olivat huipussaan ja jälleen kaikki tuntui kuin hidastetulta, selkeältä ja niin yksinkertaiselta: mihin vihollinen iskeytyisi, miten sinne pääsisi, mitä tälle pitäisi tehdä. Kaikki oli niin selkeää.
Miehen iskeytyessä suohon, tämä tuskin oli ehtinyt pinnan alle kun jo sen ylle ilmestynyt tumma hahmo kohotti teräksi muuttuneen kätensä. Chakrapurkauksen saattelemana terä lävisti suon pinnan, leikaten tiensä läpi aina maankäyttäjään asti.
Niin selkeää.
Toisen kohti suon pohjaa iskenyt Kagura hymyili vinoa hymyä joka paljasti vähän liikaakin hampaita: uusi hyökkäys oli jo seuraamassa edellistä.
Kaikki oli niin selkeää, että kunoichin keho toimi kuin itsestään: sulavasti ja vikkelästi, itsevarman tehokkaasti - pelottomasti.
Pelottomuus toi huolimattomuutta, huolimattomuus virheitä ja virheet murheita. Ikäisekseen kokenut shinobi tiesi tämän kaiken. Silti tunteesta oli vaikea päästä irti: missä muualla saattoi tuntea kaiken niin sujuvaksi ja yksinkertaiseksi?

Hp: 62
Ch: 135
Nopeus: 21
*Nagare jatkuu
*O-ba-doraibulla (A) kiri matkan kiinni + sai nostetta päästäkseen suon ylle samaan kohtaan johon toinen iskeytyi.
*Kassokuken: Ichishiki (B) + Hakanai Hentai (A), dmg 49
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5521Viesti Cross »

Veteen lentänyt Ranmao oli suunnitellut yllättävänsä oudon vastustajansa käyttämällä bunshinia tämän huomion kiinnittämiseen ja paikalleen sitomiseen, mutta joutui muuttamaan hieman suunnitelmaansa huomatessaan tämän ilmestyvän yläpuolelleen. Ilman heidän välissään olevaa vesikerrosta, joka hidasti hieman Kaguran lyöntiä ei hän olisi mitenkään kerennyt reagoimaan ajoissa lyöntiin, mutta kiitos sen aikaa oli onneksi tarpeeksi. Nopeasti mies keskitti chakraansa ihoonsa, muodostaen siitä kivenkovan kerroksen suojakseen, joka riitti hyvin imemään huomattavan osan hyökkäyksen voimasta.
Kaikkeen se ei kuitenkaan riittänyt ja shinobi tunsi muutamien kylkiluidensa antavan periksi kapeaan kärkeen keskitetyn voiman painuessa väkisin läpi nopeasti kehitellystä suojauksesta. Kipu ei kuitenkaan estänyt pahemmastakin selvinnyttä veteraania hyödyntämästä saamaansa kosketus kontaktia, johtamalla chakraansa myös kunoichin ihoon. Samantien se alkoi kovettua kovaksi ja jäykäksi kuin kivi, tehden liikkumisesta mahdotonta. Yllättävä liikuntakyvyn menetys ei varmasti helpottanut tytön laskeutumista vedenpäälle, joka tapahtuisi täysin hallitsemattomasti ja mikä vielä pehempaa jättäisi tämän täysin vastustajansa armoille. Heti saatuaan tytön aisoihin mies päästi irti tästä ja kohosi nopeasti pintaan, haukkoen happea kuin kuivalle maalle joutunut kala.

35hp
126ck
11n
-9ck maa ninjutsusta +4dmg maa ninjutsuun
Npc maasidonta no jutsu= tekee Kagurasta elävän patsaan estäen liikkumisen hieman kage manen tyylisesti, tosin sillä erolla ettei kakuza mainen kikkailu ei onnistu koska iho ei yksinkertasesti anne periks.(kestää 51dmg)
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5560Viesti LordVonKwaak »

Vihollisen tarratessa ja luodessa maakerroksen kunoichin vankilaksi, empimättä tämä aktivoi loput valmistelevansa sinetit. Räjähdys iski taisteluparin vastakkaisiin suuntiin, miehen syvemmälle suohon ja kunoichin taivaalle. Ehtimättä lentää tuskin kahtaakaan metriä, suuttimien vapauttaman chakran voimin kunoichin ilmalento taittui takaisin syöksyksi, tämän syöksyessä iskemään teriksi muuttuneet kätensä vielä omaa ilmalentoaan matkaavan mieheen.

Tuntien itsensä enemmän sivustakatsojaksi kuin osallistujaksi, kunoichi ei pystynyt hallitsemaan kehoaan: tuntien sen kovettuvan hän ehti ajatella yhtä kun keho jo teki toista, tuntien räjähdyksen kirvelyn lihassaan Kagura ei edes voinut huutaa tämän kehon ollessa jo jälleen vihollisen kimpussa. Tuntien päänsä sumeaksi, kunoichi ei edes tiennyt oliko vihollinen vielä hengissä. Hän vain tiesi, että vaikka tämä olisi, keho ei lopettaisi kehon silpomista.
'Ei... Ei näin! Keskity!' Jatkuvista taisteluista uupunut mieli oli heikko vastus suvun kirouksena pidetyille voimille. 'Kipun on vain ohimenevää ja osa elämää. Tottele mitä mä sanon!'

Hp: 50
Ch: 59
Nopeus: 21
*Nagare jatkuu
*Loput Mabakudan Fuuinilla tehostetut räjähdelaput iskee 63 dmg
*O-ba-doraibu (AA) katkas ja käänsi ilmalennon + nopeutti Hakanai Hentain muodostusta
*Hakanai Hentai (A) muodon kautta x2 eli yht. 70dmg


// Sain siis sen kuvan et kuori tulee koko kehoon, estäen siksi tehokkaasti liikkumisen (thus imi räjähdyksestä suurimman höngän) //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Hajaannusta (Ax3)

Viesti: # 5585Viesti Cross »

Kaguran ihon kivikovaksi muuttanut Ranmao sai olla iloinen että oli jo aijemmin vahivistanut omaa ihoaan chakrallaan, muodostaen siitä lähes läpäisemättömän haarniskan, joka olikin ainut syy miksi hän selvisi yllättävästä räjähdyksestä. Pintaan yrittänyt mies ei ollut osannut odottaa mitään tämän kaltaista, mutta tunsi yllättäin tullensa paiskatuksi syvemmälle rämään tummiin vesiin. Ihoa vahvistava chakra suojasi häntä räjähdyksen aiheuttamalta paineiskulta, mutta ei auttanut kuitenkaan millään tapaa toisen hänen ongelmansa kanssa. Paljon suurempi ongelma miehelle oli hapen loppuminen, jonka ansiosta keuhkot tuntuivat olevan kuin tulessa ja pää kuin suuressa puristimessa.
Hän kuuli oman sydämmensä kiihtyneen jyskytyksen ja joutui taistelemaan joka sekuntti vaistoaan vastaan ettei olisi yrittänyt haukkoa henkeä ja täyttänyt keuhkojaan räjähdyksen jäljiltä läpinäkymättömän sakeaksi muuttunutta suovettä. Ranmaolla ei kuitenkaan ollut mitään aavistusta siitä missä suunnassa pinta oli ja väärän suunnan valinta tietäisi varmaa kuolemaa. Samaa tarkoitti kuitenkin myös paikalleen jääminen ja siksi mies lähtikin viimeisillä voimillaan kauhomaan vettä, osaamatta edes aavistaa mitä ilmassa yläpuolellaan sillä hetkellä tapahtui.
Vain hetken myöhemmin pimeydessä sokeana hapuileva shinobi tunsi kätensä osuvan suon törkyisestä pohjasta törröttävään uppotukkiin, ymmärtäen samantien kaiken kamppailunsa olleen turhaa. Nyt hän kait tiesi missä suunnassa pohja oli, mutta voimat eivät enää riittäisi pintaan nousemiseen. Niinpä taistelu olisi varmasti ollut ohitse, ellei itsehillintäänsä menettänyt kunoichi olisi päättänyt ampua sokkona alapuolellaan olevaan veteen ja saaden aikaan toista voimakasta paine iskua, joka paiskasi kaiken toivonsa menettäneen miehen räsynuken lailla ympäristöä pyyhkivän pienen hyökyaallon mukana rannalle.
Vesimassojen mukana räsynukenlailla heitellyksi tullut mies kerkesi vain vaivoin tajuta mitä tapahtui ja keskittää lisää chakraansa ihonsa pintaa, ennen kuin iskeytyi ensimmäistä vastaantulevaa puunrunkoa vasten. Runko räsähti äänekkäästi poikki ja rysähtäen allaan vellovaan kuohuvaan veteen, samalla kun sen katkaissut shinobi osui vielä toistakin runkoa vasten äänekkään jysähdyksen aikaansaaden ja valahti maahan sen juurelle.

20hp
90ck
11n
-9ck maa ninjutsusta +4dmg maa ninjutsuun
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”