Sivu 2/2

Re: Aokigaharan vartiat(SAA)

Lähetetty: 13 Huhti 2015, 21:41
Kirjoittaja Southpaw
Potkusarjansa päätteeksi, Hihi laskeutui ketterästi maahan ja piti katseensa Akkissa, olettaen taistelun olevan tällä selvä. Miehen yllätykseksi Akki kuitenkin syöksähti pian takaisin ja vinhasti pyörien onnistui viiltämään taijutsumestarin kädet haavoille. Hihi ei kuitenkaan ollut aikeissa luovuttaa, vaan Akkin ollessanyt sopivasti iskuetäisyydellä, apinamies potkaisi tätä nopeasti vatsaan ja heti perään rintaan. Tätä seurasi vielä kolmas, takaperinvoltin siivittämä potku miekkamiehen leukaan, Hihin koettaessa lähettää tämän viimeisillä voimillaan ilmalennolle.
Sillä välin Gashadokuro oli ehtinyt toipua äskeisen genjutsun aiheuttamasta lamaannuksesta ja siirsi katseensa Akkin kanssa lähitaisteluun ryhtyneeseen ystäväänsä. Nopeasti Gashadokuro loikkasi jälleen puiden oksille ja ponnisti ilmaan Akkin yläpuolelle. Samalla miehen luurankomaisen chakrahaarniskan kädet puristuivat nyrkkiin ja kun Gasha lopulta lähti laskeutumaan kädet alkoivat takoa nopeaa lyöntisarjaa, pyrkien lyömään Akkin vasten lumen alla olevaa kalliota.
Tengu puolestaan oli huomannut kimppuunsa hiipivän heikotuksen tunteen ja katsoi nyt aikaisemmin saamiaan haavoja, miettien miten saada myrkky ulos ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Tengu
Hp: 69
Ch: 15
Nopeus: 12
2p muuta ninjutsua, 8p kenjutsua, +7ch/vuoro

Hihi
Hp: 10
Ch: 2
Nopeus: 22
5p taijutsuun, 5p sauvatekniikoihin, +7hp/vuoro
*Chakraportit, -4ch & -1hp/vuoro, +4 taijutsuhyökkäyksiin
*Shinkou washi, 36 dmg

Gashadokuro
Hp: 60
Ch: 12
Nopeus: 12
10p muuta ninjutsua, edut chakramiinukseen
*Chakrakäsinyrkkeily Npc no jutsu, 89 dmg

Re: Aokigaharan vartiat(SAA)

Lähetetty: 14 Huhti 2015, 14:23
Kirjoittaja Cross
Saamistaan haavoista vertavuotavan Hihin yrittäessä käydä vastahyökkäykseen potkuineen Akki kohotti nopeasti kätensä jälleen suojakseen, onnistuen puolustautumaan jotenkuten ensimmäistä hyökkäystä vastaan. Ennen kuin toinen potku kerkesi tulemaan kaatui apina mies kuitenkin maahan, kuvitellen olevansa vastustajansa hihasta esiin työntyneiden suurten käärmeiden raudanlujassa otteessa. Luottanen genjutsujensa kykyyn pitää kahta vastustajaansa aisoissa Sanada pyörähti viimeisen jäljellä olevan suuntaan, arvellen tämän jo tointuneen aijemmasta järkytyksestä. Arvaus osui täysin kohdalleen, sillä samantien tämän suuntaan pyörähdettyään miekkamies näki suuren luurangon näköisen chakra olennon tulevan itseään kohti kädet iskuun kohotettuna. Ennen kuin Gashadokuron lyönti kuitenkaan kerkesi perille asti tiputti Tsuchigumo yhden miekoistaan kädestään ja summonoi sen tilalle toisen aseen, jonka musta terä iskeytyi samantien maahan sivaltavalla liikkeellä. Pelkkä aseen paino ja iskun nopeus saivat kallion miekkamiehen edestä lentämään räjähdyksen lailla ilmaan, haudaten pikku hyökkääjän kivisateeseen. Ilmaan lentänyt lumi ja kivipöly esti Akkia hetkeen näkemästä vastustajaansa, mutta hänen chakran aistinta kyky kertoi tämän olevan kutakuinkin kunnossa.

Kestävyys: 40
Chakra: 65
Nopeus: 23
Tengu: Dokusatsu Jousho, Furieki
Hihi: Hebi Kanashibari no Jutsu
Gashadokuro: Doryusen nadare= 62-72

Re: Aokigaharan vartiat(SAA)

Lähetetty: 14 Huhti 2015, 15:34
Kirjoittaja Southpaw
Hihin jalka oli juuri osumaisillaan toisen kerran, kun tämä sai huomata joutuneensa kuin tyhjästä ilmestyvän käärmeen vangiksi. Irvistäen mies koetti rimpuilla irti käärmeen puristuksesta, mutta turhaan. Tällä ei ollut mahdollisuutta päästä irti, sillä käärmeen ote tuntui rimpuilusta vain tiukkenevan entisestään. Myöskään Tengun tilanne ei ollut sen valoisampi, sillä miehen jalat tuntuivat menettävän kokonaan tuntonsa, kunnes tämän oli pakko vajota maahan istumaan haavoja saaneiden jalkojen pettäessä alta. Ainoa vähänkään taistelukuntoiinen oli Gashadokuro, jonka luomat luurankokädet kuitenkin hajosivat Akkin miekkahyökkäyksen tieltä, kunnes tämä lopulta lennähti iskun voimasta taaksepäin. Miehellä ei kuitenkaan ollut enää juurikaan chakraa, minkä lisäksi hänen kaksi toveriaan olivat ilmeisesti lopussa myös. Tullessaan lopulta jälleen esiin havupuiden joukosta minne oli lennähtänyt, mies katsoi ensin Akkia hetken, kuin miettien olisiko vielä yritettävä niillä vähillä chakroilla mitä hänellä oli. Todeten kuitenkin lopulta ettei taistelun lopputulos tästä varmastikaan paljoa muuttuisi, mies päästi ympärillään olleen chakra-auran purkautumaan, ilmaisten näin luovuttavansa. Pitäen katseensa kuitenkin varmuuden vuoksi Akkissa, Gasha lähti kävelemään kohti huonkuntoisimmalta näyttävää Hihiä, auttaakseen tämän taas jaloilleen.

[Läpi]

Re: Aokigaharan vartiat(SAA)

Lähetetty: 14 Huhti 2015, 19:17
Kirjoittaja Cross
Iskettyään Gashadokuron matkoihinsa Akki tähysti eteensä, katsellen kuinka lumipöly ja hienon kivimurskan pilvi hiljalleen asettui, paljastaen alistuneen näköisen lähes luurangolta itsekkin näyttävän pikkumiehen takaansa. Kuusien oksia edestään taivuttava mies näytti olevan hetken kahden vaiheilla, mutta päästi hetken harkittuaan chakrasta muodostuneen luurangon käden hajoamaan, lähtien laahustamaan ulkonäköään paremmassa kunnossa olevia tovereitaan kohti. Miekkansa hitaasti laskeva Sanada seurasi tätä hetken aikaa, ennen kuin vapautti genjutsujensa vangit ja sinetöi aseensa takaisin käsiensä tatuointeihin. Niin Tengun kuin Hihin vapautuessa illuusioista nämä kumpikin säpsähtivät hieman ja näyttivät joutuvan miettimään hetken aikaa ennen kuin tajusivat mitä oli tapahtunut, luoden epäuskoisia katseita hieman ruokottomalta näyttämään alkavaa miekkamiestä.

Ennen kuin kukaan nelikosta kerkesi sanoa mitään alkoi erään puun oksalta kuulua vaimeaa taputusta ja samassa Tsuchigumo aisti lukuisia uusia chakranlähteitä ilmestyvän ympärilleen kuin tyhjästä. ''Vakuuttavaa... Taistelet kuin isäsi, mutta osaat kuitenkin käyttää päätäsi.'' Puunoksalla istuva pitkä kalloinen mies sanoi äänellä, joka kertoi tämän nauttineen näkemästään esityksestä. Hetken aikaa uutta tulokasta katseleva Akki harkitsi jo aseidensa kutsumista takaisin, mutta nähdessään puunoksalla olevan henkilön heiluttavan toruvasti sormeaan hän ymmärsi olla tekemättä sitä. ''Tiedät kuka olen?'' Miekkamies sen sijaan kysyin, huomaten samalla metsästä ympäriltään alkavan kerääntyä erikoisen näköistä väkeä, joista suurimmasta osasta ei olisi tullut ihminen ensimmäisenä mieleen. ''Tietenkin ja tiedän myös miksi olet täällä Sanada Akki, vai oliko se Tsuchigumo?'' Puusta kevyesti maahan hyppäävä mies sanoi astellen jälkijä jättämättä lumisen maaston yli Sanadan luokse, joka tunsi olonsa edelleen erittäin jännittyneksi, siitäkin huolimatta ettei aistinut hitustakaan halusta taistella ympärillään olevista henkilöistä. ''Tervetuloa kotiin.'' Kätensä miekkamiehen olalle asettava nurarihyon näköinen mies sanoi, samalla kun metsästä tulleet erikoisen näköiset shinobit alkoivat sitoa haavottuneita tovereitaan.