Tilannepäivitys (rope)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4692Viesti Southpaw »

Istuttuaan alas ja otettuaan viimein loput omasta ruokannoksestaan esille, Kagero ryhtyi syömään. Nainen oli ehtinyt ottaa vain muutaman suupalan kun tämän huomio kuitenkin kiinnittyi Kaguraan, joka hetken ajan näytti mmelkeinpä siltä kuin olisi herännyt unesta tai jonkinlaisesta genjutsusta. Niinpä Kagero päätyi kohottamaan kysyvästi kulmiaan samalla kun kiinnitti huomionsa tiimitoveriinsa.
"Onko jokin vialla?" Kagero kysyi Kaguralta. Vaikka sanat vaikuttivat siltä että kunoichi oli huolissaan, tämän äänensävy oli kuitenkin hyvin neutraali ja rauhallinen, mikä antoi ymmärtää, että kysymys kysyttiin lähinnä muodon vuoksi. Siinä missä Kagero kuitenkin vaikutti rauhalliselta, tämän vieressä istuva Kohaku vilkaisi Kageron sanojen jälkeen toista kunoichia selvästikin hieman varautuneena. Aivan kuten Nuno, susipoikakin oli pistänyt aiemmin merkille sen kuinka Kagura oli imaissut yhden vihollisen ruumiin parempiin suihin. Tällä oli myös jonkin verran kokemusta kirotun sinetin kaltaisen kyvyn omaavista ja niinpä tuo epäilikin hetken verran Kaguran olevan valmiina hyökkäämään heidän kimppuunsa, kuten monet aiemmatkin sinetin omaavat olivat jossain kohtaa tehneet.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4699Viesti Cross »

Lääkintäninjojen johtajaa vielä jututtamassa käyneen Kageron liittyessä lopulta takaisin ryhmänsä seuraan kiinnittäen samantien huomiota Kaguran outoon käytökseen, havahduttaen myös Nunon ajatuksistaan. Saamaansa sahanjauhoilta maistuvaa patukkaansa edelleen suussaan jauhava pikkumies käänsi katseensa kiinnostuneena muidenkin huomion keskipisteenä olevan tytön suuntaan, unohtaen samantien vielä hetki aijemmin mielessään pyörineen ajatukset parhaasta tavasta surmata kuolemassa olevia potilaita huomaamattomasti. Siiden sijaan häilyvä huomio kiinnittyi täysin tyttöön, joka ei ainakaan heti saanut yhtä vahvaa reagtiota aikaiseksi rääsyläisessä kuin hieman etäämmällä lemmikkiensä keskellä istuvassa susipojassa.
Osa syynä siihen saattoi olla että Ningyou oli tavannut huomattavasti enemmän Orochimarun kokeiden seurauksina kirotunsinetin saaneita henkilöitä ja nähnyt näiden myös sekoavan ajankanssa, oppien huomaamaan tärkeimmät merkit mahdollisesta vaarasta. Ainakaan vielä kunoichissa ei näkynyt mitään niistä, mutta silti jokin tässä sai kuitenkin pikkumiehen sisälmykset liikahtamaan levottomasti. Pienestä vatsassa tuntuvasta levottomuudesta huolimatta rääsyläinen säilytti kuitenkin malttinsa ja yritti ainakin näyttää siltä ettei olisi ollut valmis aloittamaan taistelun hetkenä minä hyväänsä tiimitoveriaan vastaan.
''Mitä me muuten teemme seuraavaksi?'' Kaguraa melko muka huomaamattomasti tarkkailemaan yrittävä Nuno kysyi, pyrkien näyttämään siltä ettei olisi tarkoituksella tarkkaillut tytön jokaista liikettä. Siitä huolimatta hänen lasittuneiden silmien katse tuntui jatkuvasti harhautuvan tämän suuntaan hyvinkin näkyvästi, jääden seuraamaan pienintäkin liikettä tarkasti.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4708Viesti LordVonKwaak »

"Mietin vaan, et elämme mielenkiintosia aikoja", Kagura vastasi huolettomasti, kenties tunteettomasti, seuraten samalla katseellaan kahta leirin läpi pyyhältävää shinobia. Tulosuunnasta päätellen kunoichi osasi jo arvata, mitä kaksikko menisi raportoimaan. 'Toden totta mielenkiintosia.'
Nunon kysyessä miten ryhmä tästä jatkaisi, Kagura huomasi lekurin jälleen jatkavan varautunutta vilkuilua kunoichin suuntaan. Tällä kertaa asia ei suuremmin Kaguraa vaivannut ja tämä käänsikin katseensa ryhmänjohtajaan, jolle kysymys oli esitetty. Kenraali oli ohjeistanut odottamaan lisätietoja, joten Kagero varmaan ohjeistaisi heitä lepäämään siihen asti. Kagura epäili, ettei Nuno kovinkaan mairittelevasti suoriutuisi lepäämisestä. Ei niin kauan kun kunoichi oli lähettyvillä.
Vaikka suurin osa ajatuksista työstikin jo ajatusta palata suolle viimeistelemään asiat, Kagurasta oli silti huvittavaa ajatella miten lekuri, joka koostui rihmoista kuin lonkerohirviöt konsanaan ja joka oli juuri hetki sitten viiltänyt kurkun auki mieheltä, jonka tuomitsi parannuskelvottomaksi, uskottavimmin huokaisi helpotuksesta kun kunoichi lähtisi.


// Viestissä mainitut kaks scouttia menee ilmottamaan, et osa Danten joukoista o lopettanut perääntymisen, alkaen kerääntyä jonkun Shionia paikkaamaan alkaneen vahvan sotilaan rinnalle. //
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4716Viesti Southpaw »

Kaguran vastaus sai Kageron kohottamaan kulmiaan hieman hämillään, sillä hän ei käsittänyt mitä mielenkiintoista sotimisessa lopulta oli. Vallassa olevalle persoonalle sodan voittaminen oli vain yksi tehtävä muiden joukossa ja kun se olisi ohi, sitä olisi turha enää ajatella jälkeenpäin. Havaitessan kuitenkin Kaguran katseen olevan kiinnittynyt muualle, Kagero seurasi tämän katsetta ja vilkaisi samaan suuntaan. Todettuaan siellä olevan vain jotain raportoimaan menossa olevia tiedustelijoita, Kagero oli jo kääntämäss katsettaan pois kun huomasi leiriin ilmaantuvan kolmannen ninjan. Akuman oikeana kätensä tunnettu Shishio lähti tiedustelijoiden tavoin suuntaamaan komentajaa kohti, eikä tarvittu kummoisiakaan päättelykykyjä jotta saattoi arvata Shishion tulleen ottamaan komennon ja pelastamaan tästä taistelusta sen mitä oli pelastettavissa. Mies pääsikin komentajan luokse juuri parahiksi kuulemaan tiedustelijoiden raporttia. Tänne asti Kagero ei kuullut mitä nelikko puhui keskenään, mutta mitä tahansa se olikin, Shishion ilme vakavoitui huomattavasti ja tämä alkoi pian tähyillä leiriin kokoontuneita ninjoja, samalla kysyen jotain vieressään olevalta komentajalta. Miehen osoitettua heidän suuntaansa, Shishio käänsi katseensa heihin ja lähti kävelemään lähemmäs.
"En tiedä mitä teemme seuraavaksi. Mutta taidamme saada sen pian selville", Kagero vastasi Nunon kysymykseen, seuratessaan Shishion lähestymistä. Tämän päästessä lähemmäksi, Kagero pisti merkille kuinka tuo vilkaisi uteliaasti hänen kaulaansa, pistäen selvästikin merkille pannan puuttumisen. Tästä välittämättä Kagero kuitenkin kohottautui hieman, niin että saattoi olla jälleen toisen polvensa varassa, pää hieman painuksissa osoittaakseen kunnioitustaan.

"Luulin, että toisen persoonasi piti olla päällimmäisenä... Mitä pannallesi tapahtui?" Shishio kysyikin ensimmäiseksi, antamatta Kagerolle tilaisuutta tervehtiä. Tulkiten kysymyksen luvaksi kohottaa katsettaan, Kagero otti katkenneen pannan varustelaukustaan esille ja ojensi sitä Shishion nähtäväksi.
"Se katkesi taistelun aikana vihollisen osuessa siihen miekalla. Olen pahoillani", Kagero vastasi muodollisesti ja seurasi kun Shishio otti pannan hetkeksi käsiinsä ja tutkaili katkeamiskohtaa, kuin miettien saisiko sen jotenkin korjattua. Shishion katseen kuitenkin osuessa ohimennen Nunoon, tämä silmissä näytti välähtävän ja tämä ojensikin pantaa yllättäen Nunon käsiin.
"Sinähän käytät jonkinlaisia rihmoja eikö vain? Saatko tämän kursittua kasaan niiden avulla?" Shishio kysyi Nunolta. Hieman ihmetellen mitä Shishio suunnitteli, Kagero vilkaisi Nunoa. Hän muisteli tämän ommelleen hänen haavansa umpeen kun panta oli ollut vielä ehjä aiemmin. Ja Nunolla kieltämättä oli voimaa joten kenties rihmat saattaisivat hyvinkin pystyä lävistämään nahkapannan niin että sen saattoi väliaikaisesti ommella katkenneesta kohdasta kiinni.
"Ja sinulle minulla onkin tehtävä... älä karkaa minnekään", Shishio suuntasi viimeiseksi huomionsa Kaguraan.

[Kwaakku voi vapaasti ohjata Shishion antaa Kaguralle sen eJounin tehtävän jos haluut päästä sitä tekee :D]
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4718Viesti Cross »

Patukan muotoon puristettua vähäistä ravinto annostaan edelleen hitaasti järsivä ja Kaguraa tarkkaileva Nuno rypisti hieman kulmiaan tytön todetessa heidän elävän jännittäviä aikoja, mikä tuntui jostain syystä pitävän hyvinkin paikkansa. Kului pieni hetki ennen kuin hän kohotti katstseensa kunoichista puiden oksien välistä vain vaivoin näkyvää taivasta kohti, joka vaikutti olevan tasaisen harmaan pilvimassan peitossa. Kului vielä toinen lyhyt tuokio, ennen kuin rattaat alkoivat todella pyöriä ryysyläisen mielöessä ja hän laski katseensa nyrkkiin puristettuun käteensä, jonka sormia alkoi nostella hitaasti, aivan kuin olisi laskenut jotain päässään.
''Taidat olla oikeassa. Syys sateiden pitäisi alkaa näihin aikoihin.'' Kätensä pystyyn nostettuja sormia katseleva pikkumies totesi hetken kuluttua ja vilkaisi vielä kerran taivasta kohti, aivan kuin varmistuakseen ettei sieltä alkanut samantien tulla vettä kaatamalla. Taivas kuitenkin pysyi tyynenä uhkaavasta harmaudestaan huolimatta, mikä voisi vielä koitua taistelun yhdeksi ratkaisijoista. Itseään odotuttavat syysmyrskyt rankkasateidensa aiheuttamine tulvineen saattaisi hyvinkin olla Akuman joukkojen viimeinen toivo, sillä se tekisi koko rämeestä kulkukelvottoman, pakottaen Fuseikon ja Danten vetämään joukkonsa takaisin omille alueilleen. Se taas antaisisi pohjoisen joukoille aikaa vahvistaa puolustustaan lopulla entisestä Kougan reviiristä.
''Se voi tosiaan muuttaa vielä paljon...'' Aijemman kysymyksensä kokonaan unohtanut pikkumies lisäsi mietteliäänä juuri ennen kuin leiriin tulijat kiinnittivät kummankin ryhmän naispuolisten jäsenten huomion, mitä seurasi miltei samantien Kageron hyvinkin enteilevä vastaus. Vasta se sai Ningyoun katseen kääntymään alas harmaalta taivaalta ja suuntautumaan violetti hiuksista naista päin, hämmästyneen ilmeen kohotessa hukkapatkän silmiin. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta kuka leiriin tuleva valkohiuksinen mies oli, eikä tätä ennen joukkojen johtajan luokse saapuneet tiedusteliat taas olleet kiinnostaneet sen enempää.

Ennen kuin pikkumies kerkesi kysyä mitään tarkentavaa oli komennon ottanut Shishio jo saapunut heidän ryhmänsä luokse, saaden ryhmän johtajan käymään samantien polvilleen pää painuksissa. Toisin kuin tämä moista käytöstä vieroksuva Nuno jäi istumaan paikalleen pää kallellaan, miettien mitä mies oli mahtanut tarkoittaa kysyessään toisesta persoonasta ja Ichirikin kaulassa olleesta pannasta maahan laskeutuneelta naiselta. Otsa rypyssä tilannetta seuraava arpinaama näki kunoichin kaivavan katkenneen pantansa esiin ja ojentavan sen edessään olevalle miehelle tutkittavaksi, kertoen samalla kuinka se oli päässyt hajoamaan. Se miten millään tuolla oli merkitystä kiinnosti sivummalla istuvaa rääsyläistä kovasti, mutta jotenkin hänkin tajusi ettei tuohon keskusteluun sopinut tunkea väliin kyselemään asiasta.
Melkein samassa pistäväsilmäinen tulija käänsi katseensa Ningyoun suuntaan ja ojensi pannan häntä kohti, kysyen samalla onnistuisiko sen korjaaminen. Kesti pienen hetken ennen kuin yllättynyt pikkumies edes tajusi että hänelle puhuttiin ja tajusi edes katsoa itseään kohti ojennettua esinettä, joka oli leikkaantunut siististi poikki. Sen korjaaminen ei olisi luultavasti kovinkaan vaikeaa, vaikka nahka näyttikin paksulta. ''Saan'' Päätään puolelta toiselle hetken aikaa kallistellut arpinaama vastasi leveästi hymyillen, paljastaen tahtomattaankin suutaan täyttävät teroitetut kellastuneet hampaat.
Avatar
LordVonKwaak
Tsuchikage
Tsuchikage
Viestit: 783
Liittynyt: 21 Loka 2014, 21:57

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4807Viesti LordVonKwaak »

Nunon ajatukset mielenkiintoisesta sai Kaguran vähintäänkin hymyilemään. Jos pikkumies tiesi mitä sarkasmi oli, kunoichista tuntui, ettei ketään huomaisi koska Nuno olisi sarkastinen ja koska omaitsensä. Samassa Shishio pyyhälsi paikalle. Nähden tarpeettoman dramaattisen pokkuroinnin turhaksi, Kagura sen sijaan lakkasi nojaamasta puuhun, nousten istumaan osoittaakseen kuuntelevansa.

"Hyvä. Tee se sitten", Shishio lausahti aikaa tuhlaamatta, Nunon sanottua pystyvänsä hoitamaan pannan kuntoon ainakin väliaikaisesti. Normaalisti komentaja olisi antanut ryhmän uudelle jäsenelle tämän tehtävän yhtä koruttoman napakasti, mutta tällä kertaa Shishion katse pysähtyi hetkeksi kunoichiin, josta oli jo kuullut - mielestään ihan liiaksikin.
Katseeseen kohteliaan järkähtämättömästi vasaava kunoichi oli Shishion muistiin ainoa, jota Tesla oli koskaan suositellut mihinkään. Itseassa tämä taisi olla ainoa henkilö, jonka Tesla oli muistanut oikealta nimeltään heti ensimmäisestä kerrasta asti. Jopa Akuma oli joutunut huomauttamaan asiasta, ennen kuin nukketteeri muisti kutsua tätä sopivalla nimellä. Myös Akuma, joka oli hänkin antanut siunauksensa Shishion edessä istuvalle kunoichille...
"Tesla sanoi, että sinuun voi luottaa, jos tulee tarvetta pätevälle sotilaalle." Kagura näytti yhtä hämmentyneeltä nukketteerin kommentista kuin Shishio sen kuullessaan. Potien pientä mielihyvää asiasta, Shishio jatkoi, antamatta sen näkyä kasvoillaan: "Heti yhden yllättävän tilanteen jälkeen seurasi toinen ja nyt vaikka onnistuitte kaatamaan Shionin, joku suhteellisen kyvykäs shinobi koettaa paikata Shionin paikan ja saada muuten pakenevat joukot hyökkäämään uudestaan. Sanomattakin selvää, että sinun tehtävä on eliminoida tuo shinobi ja kaikki muutkin jotka näyttävät omaavan pienintäkään halua jäädä taistelemaan perääntymisen sijasta."
Shishio viittasi kädellään ja kaksi aiemmin leirin läpi pyyhältänyttä shinobia syöksyivät paikalle, painaen kumpikin toisen polvensa maahan.
"Nämä tietävät reitin. Kun uhka on eliminoitu, mitä nopeammin sen parempi, he myös tiedottavat asiasta takaisin leiriin, antaen sinulle vapaat kädet jäädä hoitelemaan jäljelle jääneitä joukkoja, jos mokomia esiintyy. Epäselvää?"

"Päivän selvää", Kagura vastasi. "Laskekaa homma hoidetuksi."
Kohteliaan hymyn alla kunoichi puri hammasta. Epäselvää? Mikä olisi epäselvämpää kuin vihollinen, joka kerää joukkoja hyökkäykseen? Vastassa voisi olla sekalainen joukko, taikka hyökkäystä suunnitteleva linjasto. Kuin tätä alleviivaten oppaitakin tulisi mukaan peräti kaksi: yksi, joka voisi palata kertomaan Kaguran jääneen toivottamaan viivytys taisteluun kokonaista patalijoonaa vastaan ja toinen, joka voisi varoittaa etukäteen koska rintamalinja olisi vyörymässä läpi.
Kagura kuitenkin nousi seisomaan, osoittamatta huolen merkkejä.
"Eipäs sit hukata aikaa", kunoichi huikkasi oppailleen. Ennen lähtöä Kagura kuitenkin kääntyi Kageron puoleen: "Kait oliskin ollut liian helppoa, jos myö oltais yhden, olkootkin pirullisen, ukon kaatamalla saatu kaikki sujumaan, vai? Mä meen korjaamaan mitä ikinä sinne jäi tekemättä, niin keskittykää te rauhas ja kaiki voimi rintamalle, mis o viel täys hulina edessä."
Nyökäten kiitokseksi Kagerolle, Kagura loi vielä silmäyksen Nunoon ja Kohakuun. Tottuneesti kunoichi painoi mieleensä kasvot, joita ei kenties näkisi enää ikinä, mutta joita ei haluaisi unohtaa. Olisi se sitten hän, tai joku muu, joka ei enää olisi muita näkemässä.
Yhdessä kahden oppaansa kanssa Kagura syöksähti puiden oksille ja niistä toisille, alkaen ripeään tahtiin jälleen suunnata suolle, josta oli saanut jo aikaisemmalla kerralla enemmän kuin tarpeekseen.
Kagura
Hp: 62
Ch: 297
Nopeus: 21
Kamui
Hp: 50
Ch: 191
Nopeus: 9
Hideyoshi
Hp: 23
Ch: 91
Nopeus: 5
Nejisuke
Hp: 20
Ch: 40
Nopeus: 3
Mugen
Hp: 20
Ch: 48
Nopeus: 3
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4808Viesti Southpaw »

Shishion kehotettua Nunoa kursimaan pannan ehjäksi rihmojensa avulla, mies ojensi pannan Nunolle ja kääntyi sitten Kaguran suuntaan antamaan tälle oman tehtävän suoritettavaksi. Koska asia ei selvästikään koskenut häntä ja Nunoa, Kagero ei juurikaan kiinnittänyt Shishino sanoihin huomiota, vain sen verran, että pääsi selville tilanteesta, joka linjojen toisella puolella oli kehkeytymässä kun joku koetti kohota heidän tappamansa Shionin paikalle. Samalla Kagero myös seurasi Nunon työskentelyä pannan kimpussa. Kun Shishio oli loopulta suorittanut tehtävänantonsa ja kysynyt oliko jokin vielä epäselvää, Kagura alkoi tehdä samantien lähtöä tehtävälleen, mitä nyt vallassa oleva persoona piti hyvän shinobin ominaisuutena. Jos Kagura selviäisi tehtävästään hengissä, hän toivoi voivansa jatkossakin palvella Akumaa samassa tiimissä Kaguran kaltaisen shinobin kanssa.
"Älä huoli, me hoidamme kyllä tilanteen täällä", Kagero vastasi asiallisesti toisen kunoichin sanoihin, ennen kuin tämä hyppäsi saattajiensa seurassa puiden oksille ja poistui paikalta. Saatuaan tämän asian hoidetuksi, Shishio ei kuitenkaan lähtenyt vaan käänsi huomionsa takaisin Nunoon ja Kageroon.
"Kun olet valmis pannan kanssa, niin haluan sinun sitovan Kageron aloilleen siksi aikaa kun laitamme pannan takaisin. Ihan vain varmuuden vuoksi", Shishio sanoi Nunolle, eikä Kagero ihmetellyt lainkaan miksi. Shishio oli toki monesti ennenkin ottanut pannan pois tai laittanut sen takaisin, mutta aiemmilla kerroilla kumpikin heistä oli ollut paikalla kun Akuma oli kehottanut Shishiota tekemään sen puolestaan kun pohjoisen valtias itse oli keskittynyt johonkin muuhun asiaan. Tällä kertaa vastaavaa ääneen lausuttua käskyä ei kuitenkaan ollut. Vaikka molemmat arvelivatkin, että Akuma olisi tässä tilanteessa antanut Shishiolle luvan koskea pantaan, kumpikaan ei silti tiennyt mikä Kageron reaktio olisi kun virallinen ääneen lausuttu käsky puuttui.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4809Viesti Cross »

Lepäämässä olevan ryhmän luokse saapuvan valkotukan saatua myöntävän vastauksen kysymykseensä Kageron pannasta jatkoi tämä pyytämällä Nunoa korjaamaan sen, mikä sai pikkumiehen katsomaan tätä otsa hieman kurtussa ja miettimään mikse tämä ollut pyytänyt tekemään sitä samantien, sen sijaan että oli ylipäätään oliko se edes mahdollista. Olkiaan kohauttaen hän kuitenkin ojensi kätensä ja sai paksusta nahasta valmistetun esineen käteensä, alkaen samantien tutkia sitä. Nopean silmäyksen perusteella työssä ei pitäisi mennä kovinkaan kauvaa, eikä sen pitäisi myöskään olla kovin hankalaa.
Tulokkaan kuitenkinvielä lisätessä että tarvitsisi myöhemmin Ningyoun apua pannan takasin laittamisessa, unohtui itse työ tältä samantien. Sen sijaan kalpea rääsyläinen kohotti katseensa käsissään olevasta nahkasuikaleesta, aivan sen näköisenä kuin aikoisi kysyä jotain. Ennen kuin hän sai kuitenkaan kellastuneiden hampaiden täyttämää suutaan auki, alkoi tämä outo mies jakaa käskyjä Kaguralle. Vähän aikaa tätä keskustelua katseellaan seuraava arpinen shinobi yritti pitää mielessään pyörineen kysymyksen mielessään, mutta hiljalleen mieli alkoi hiljalleen taas harhailla ja kysymys siitä miksi panta oli niin tärkeä haihtui pois. Mies arveli kyllä kuulleensa Kagerolta joskus jotain siihen liittyen, mutta ei onnistunut kuitenkaan saamaan sitä mieleensä, sikäli kun niin todella edes oli käynyt.
Lopulta Nuno huomasi vain istuvansa siinä toimettomana poikki siististi leikattu panta kädessään, huomaten Kaguran vilkaisun viimepäivien tiimitovereidensa suuntaan ja vaihtavan sitten muutaman sanan vierellään seisovan Kageron kanssa, vaikuttaen aivan siltä kuin olisi ollu lähdössä johonkin. Yhtenä isona kysymysmerkkinä parantaja katsoi kummissaan kun tyttö loikkasi matkaan ja katosi hetken myöhemmin tuuheaoksaisten puiden sekaan kahden muun shinobin kanssa.
''Mihis se ny lähti?'' Otsarypyssä poistuneen kunoichin perään katseleva pikkumies kysyi, täysin Shishiolta saamansa pannan korjaamisen unohtaneena. Toteamus sai susiensa keskellä istuvan Kohakun naurahtamaan huvittuneena ja kääntämään katseensa nopeasti pois, jottaei olisi revennyt aivan täysin hölmistyneen näköisen Ningyoun kääntäessä hölmistyneen katseensa tämän suuntaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4810Viesti Southpaw »

Huomatessaan pannan olevan edelleen poikki ja Nunon ihmettelevän mihin Kagura oli menossa, Shishio hieroi nenänvarttaan näyttäen hetken verran tuskastuneelta. Tämän siitä sai kun otti pohjoisen joukkoihin kaikki mahdolliset lahopäät joita Kougan jäljiltä oli jäänyt värvättäviksi. Huomatessaan Shishion ilmeen, Kagero epäröi hetken, mutta päätyi sitten siirtymään lähemmäs Nunoa.
"Kagura lähti suorittamaan tehtävää. Korjaa sinä nyt se panta kuten käskettiin", Kagero sanoi hieman tukemmin. Kuten Shishiokin, tämä persoonakaan ei oikein tiennyt miten Nunon kanssa olisi pitänyt menetellä. Tämä oli jo aiemmin ollut vähällä joutua ongelmiin tappamalla potilaan ja nyt tuo oli vaarassa suututtaa Shishionkin, joskin Nunon onneksi Shishio ei yleensä turvautunut nyrkkeihinsä rangaistuksia jakaessaan. Kohakun naurahdus taustalta sai Kageronkin vilkaisemaan tämän suuntaan synkästi, koettaen sillä vihjata, että susojan olisi parasta olla hiljaa ellei Shishio tai hän jotain kysyisi. Samalla nainen ei voinut kuitenkin olla miettimättä miten hänen toinen persoonansa oli oikein onnistunut selviämään tämän johdettavaksi annetun ryhmän kanssa näin pitkälle.
"Haluan sen pannan korjattuna viiden minuutin kuluessa Ningyo, pistä toimeksi", Shishiokin päätyi toteamaan, arvellen että tässä tilanteessa olisi parasta vain sivuuttaa Nunon hajamielisyys täysin. Tärkeintä oli nyt saada ryhmä suorittamaan tehtävää, jonka hän oli näille varannut kuultuaan näiden palanneen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4811Viesti Cross »

Kohakua kummastuneena tuijottava Nune ei alkuun huomannut ollenkaan Shishion kiristyvää ilmettä, saati Kageron kasvoilla käyvää epävarmuutta. Vasta naisen päättäessä että oli parempi yrittää selvittää tilanne arpinaamalle ja saada tämä palaamaan takaisin käsissään olevan tehtävän pariin kääntyi pää tämän suuntaan, kuunnellen mietteliäänä mitä juuri oli tapahtunut. Tieto nuoren kunoichin poistuminen joukosta ei aiheuttanut mitään suuria tunteita pikkumiehessä, vaikka omalla tavallaan hän olikin kerennyt alkaa jo pitää tätä osana ryhmää, ehkä jopa enemmän kuin aina omilla teillään susineen olevaa Kohakua.
''Mut me ei lähetä?'' Käsissään olevaa kaulapantaa pyörittelevä Ningyou kysyi varmistukseksi, jotta tietäisi alkaa valmistautua tarvittaessa. Samalla hänen huomionsa kiinnittyi myös takaisin pitkään soljella varustettuun paksuun nahansuikaleeseen, joka oli tullut leikatuksi kahtia jossainvaiheessa heidän suolla käymiensä taisteluiden aikana. ''No osit heti sanonu...'' Lähinnä itsekseen mutiseva kalpea shinobi mutisi, vilkaisten nopeasti määräyksiä jakelevaa kaksikkoa.
Valkeahiuksisen toistaessa Kageron antaman käskyn tiukkaan sävyyn Nuno kohautti välinpitämättömän oloisesti olkiaan ja katsoi tämän suuntaan, miettien mikä tätä mahtoi ärsyttää. Jokin tässä sanoi pikkumiehelle että miestä ja etenkin tämän antamia käskyjä kannattaisi kuunnella tarkkaan, vaikka vielä ei ollut selvinnyt miksi. Siitä huolimatta yksinäinen musta rihma työntyi kuitenkin parantajan ranteen ompeleiden välistä esiin ja alkoi kuroa pannan puolikkaita toisiinsa, lävistäen sen paksun nahan helposti kuin kuuma veitsi voin. Vain muutamassa silmänräpäyksessä työ oli jo valmis ja palaset liitetty yhteen niin siististi kuin vain saattoi kuvitella.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4813Viesti Southpaw »

Nunon varmistaessa, että he eivät olleet lähdössä, Kagero pudisti kieltävästi päätään vastaukseksi.
"Emme lähde. Emme ainakaan vielä", nainen sanoi ja seurasi sitten kuinka Nuno ryhtyi kursimaan käsissään olevaa pantaa kasaan. Sekä hänen, että Shishion oli myönnettävä että pikkumies teki hyvää työtä, sillä paksusta nahasta ei tuntunut olevan juurikaan vastusta rihmoille, jotka upposivat nahan läpi tuosta vain ja sitoivat pannan puolikkaat lopulta takaisin yhteen. Kun Nuno sitten oli valmis Shishio ojensi kätensä ja otti panan takaisin ja katseli Nunon tekemiä ompeleita hetken tutkivasti. Ikään kuin testatakseen rihmojen kestävyyttä, mies venytti pantaa hieman ja todettuaan että se ei tulisi katkeamaan heti ensimmäisestä vähänkään rajummasta kosketuksesta, mies nyökkäili pari kertaa hyväksyvästi.
"Oikein hyvä. Ja nyt haluan, että sidot Kageron aloilleen niin tiukasti kuin pystyt", Shishio antoi seuraavat ohjeeet Nunolle, samalla kun ryhtyi avaamaan pannan solkea. Kagero tunsi hetken verran olonsa hermostuneeksi, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan miten hän tai hänen toinen persoonansa reagoisi tähän tilanteeseen. Käsittäen kuitenkin, että oli parasta varautua pahimpaan, nainen vei kätensä selän taakse, niin että Nunon olisi helpompi rihmojensa avulla sitoa hänen ranteensa yhteen ja siten estää häntä käymästä Shishion kimppuun tai muuten vaikeuttamasta pannan takaisin laittamista.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4816Viesti Cross »

Ompeleensa valmiisi saanut Nuno seurasi kuinka pannan käsiinsä saanut Shishio alkoi tutkia työnjälkeä arvioivan näköisesti, näyttäen hetken aikaa jopa hieman yllättyneeltä työn laadusta. Kaatuneen puun päälle istuvasta kalpeanaamasta ei olisi varmasti ensisilmäyksellä uskonut olevan muuhun kuin tuijottamaan seinää ilme tyhjänä, mutta siitä huolimatta tämän oli onnistunut tehdä tikkejä jotka vetivät vertoja parhaidenkin lääkintäninjojen taidonnäytteille. Tulos näytti miellyttävän myös Akuman kakkosmiestä, joka antoi samantien lisäohjeita parantajalle.
''Mmm... Ok.'' Seisomaan nouseva pikkumies vastasi mietteliään näköisenä, harkiten hetken aikaa että olisi lamaannuttanut Kageron upottamalla pari neulaa tiettyihin kohtiin tämän kehossa, tai puristanut tämän rihmoistaan muodostaman suuren käden sisään, mutta päätyen kuitenkin sitten vain tekemään kuten oli käsketty. Pelkkä sitominen kietomalla rihmoja kunoichin ympärille ei ollut läheskään yhtä hyvä keino pitää henkilöä paikallaan kuin muut pikkumiehen arsenaalista löytyneet mahdollisuudet. Jos Ichiriki sattuisi rimpuilemaan ollessaan sidottu tulisivat rihmat varmasti pureutumaan syvälle tämän ihoon, sillä niiden kireyttä ei ollut kovinkaan helppo säädellä, eikä niiden otekkaan ollut kovin tukeva.
''Mitäs me sit tehää?'' Asiasta toisee siirtyvä Ningyou kysyi uteliaana, päästäen samalla lukuisia rihmoja työntymään esiin ranteidensa ompeleiden väleistä. Pienellä kädenheilautuksella ne syöksähtivät sidottavaksi käskettyä ryhmänjohtajaa kohti, lähtien kietoutumaan nopeasti tämän raajojen ympärille. Hetkessä ne olivat kietoneet kunoichin kiinni niin hyvin kuin vain suinkin mahdollista, kiristyen niin tiukalle kuin vain suinkin mahdollista aiheuttamatta suoraa vahinkoa tälle. Naisen sitominen ja paikallaan pitäminen ei juurikaan kiinnostanut ryysyläistä, mutta sen sijaan syy heidän ryhmänsä hajoittamiseen tuntui kutkuttavan ikävästi miehen uteliaisuutta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4818Viesti Southpaw »

Tuntiessaan Nunon rihmojen kietoutuvan hänen raajojensa ympärille ja sitovan hänet aloilleen, Kagero henkäisi syvään ja koetti rauhoittua. Vaikka tämä persoona oli opetettu suhtautumaan eteen tuleviin asioihin mahdollisimman tunteettomasti ja neutraalisti, nyt hän ei silti voinut mitään sille, että pieni hermostumisen tunne alkoi hiipiä hänen mieleensä.
"Pidä hänet vain aloillaan. Kerron teille tehtävänne kohta kunhan panta on saatu takaisin hänen kaulaansa", Shishio sanoi Nunolle, samalla kun kyykistyi avatun pannan kanssa Kageron eteen. Nielaisten hermostuneesti, Kagero koetti pitää itsensä rauhallisena. Tästä huolimatta naisen lihaket kuitenkin jännittyivät kuin tämä olisi ollut valmiina juoksemaan karkuun. Shishion lopulta yrittäessä laittaa pannan kiinni, Kagero ei kyennyt enää hillitsemään itseään ja koetti parhaansa mukaan vetäytyä kauemmas ja riuhtaista itsensä irti rihmojen otteesta. Sidottuna oleminen teki liikkumisen kuitenkin vaikeaksi, joten Kagero ei onnistunut saamaan paljonkaan etäisyyttä ennen kuin Shishion onnistui kietoa panta hänen kaulansa ympärille ja laittaa metallinen solki lopulta kiinni. Kylmän persoonan vähitellen alkaessa vaihtaa paikkaa villimmän kanssa, Kageron silmissä saattoi hetken verran nähdä murhaavan katseen, joka kuitenkin pian pehmeni jälleen kunnes päällimmäiseksi vaihtuva villimpi persoona asettui puikkoihin ja räpytteli hetken silmiään kuin olisi herännyt juuri unesta. Hetken verran kului hiljaisuuden vallitessa kun hän järjesteli päässään muistikuvat siitä mitä toinen persoona oli tehnyt hänen poissaollessaan. Tajutessaan sitten viimein missä oli ja miten panta oli saatu takaisin hänen kaulaansa, Kageron katse kiinnittyi raivokkaasti Shishioon.

Ajattelematta lainkaan mitä oli tekemässä ja välittämättä rihmojen aiheuttamasta kivusta, Kagero heittäytyi kohti Shishiota ja tavoitteli selvästikin hampaillaan Akuman kakkosmiehen kaulaa. Ajatuksena ilmeisesti oli raadella kaulavaltimo auki, mutta Shishio oli osannutkin odottaa tämänkaltaista hyökkäävää reaktiota ja astui juuri ja juuri ajoissa kauemmas, niin että Kagero joutui rihmojen vuoksi pysähtymään vain vähän matkan päähän miehen kasvoista, kun ei jaksanut kiskoa rihmojen toisessa päässä olevaa Nunoa perässään. Turhautuneesti murahtaen Kagero yritti uudestaan heittäytyä Shishiota kohti, mutta yhtä huonoin tuloksin kuin ensimmäiselläkin kerralla.
"Helvetin mäyrännussima vetyperoksidiblondi! Toivottavasti Akuma repii pallisi irti!" Kagero alkoi raivota äänekkäästi, samalla pyrkien parhaansa mukaan pääsemään irti Nunon rihmoista, jotta olisi päässyt hyökkäämään Shishion kimppuun muutenkin kuin sanallisesti. Tuskastuneen näköisenä Shishio kuitenkin vain pyöritti silmiään ja todeten, ettei tästä luultavasti päästäisi ihan heti eteenpäin ennen kuin Kagero rauhoittuisi, kakkosmies päätyi lopulta iskemään Kageroa kämmensyrjällä. Isku ei ollut kova, mutta riittävän kova saamaan Kageron kuitenkin menettämään tajuntsa ja kaatumaan edelleen sidottuna maahan. Kun kunoichi paria minuuttia myöhemmin alkoi nopeasti taas herätä, Shishio katseli häntä käsivarret ristissä ylhäältäpäin.
"Joko riittää? Vai pitääkö nukuttaa sinut toisenkin kerran?" Shishio kysyi Kagerolta. Vastaamatta sanaakaan, Kagero alkoi kiemurrella jälleen jaloilleen, sen näköisenä, että ei luovuttaisi ennen kuin olisi saanut kostonsa. Nopea nouseminen ja kämmensyrjäiskun jäljiltä tuntuva pieni jomotus, saivat aikaan huonon olon, joka sai Kageron kuitenkin tällä kertaa vajoamaan pahoinvoivan näköisenä takaisin maahan.
"Vihaan sinua... ", Kagero mutisi vielä, kuin haluten saada itselleen viimeisen sanan tässä asiassa. Selvää kuitenkin oli, että Kagero oli tässä vaiheessa onnistunut päästämään enimmät höyryt ulos, vaikka tunsikin itsensä edelleen jollain tapaa väärin kohdelluksi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4825Viesti Cross »

Kageron rihmoihinsa kiedotuksi saanut Nuno odotti valppaana mitä olisi tulossa Shishionin yrittäessä kiinnittää käsissään pitelemäänsä vasta korjattua pantaa takaisin paikalleen. Samalla hän kuuli valkohapsen toteavan ympäripyöreästi kertovansa mitä oli suunnitellut jäljellä olevalle kolmenhengen shinobi ryhmälle, kunhan ensin kuitenkin saisi hoidettua asiansa loppuun sen johtajan kanssa. Hivenen nyökäten pikkumies terästäytyi eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä miltei samantien sidottu kunoichi alkoi riuhtoa itseään vapaaksi vaistonsa ohjaamana ja vaikuttaen lähinnä siltä että olisi halunnut päästä mahdollisimman kauvas aijemmin hyvinkin kunnioittavasti tervehtimästään miehestä.
Ichirikiä rihmoillaan pitelemään pyrkivä Ningyou sai tehdä parhaansa onnistuakseen hillitsemään tämän riuhtomista, mikä ei käynyt aivan vaivattomasti. Kyse ei ollut ainoastaan siitä että kunoichi oli melkein päänverran pidempi kuin kuluneisiin rääsyihin pukeutuva alaisensa, vaan myös siitä että tämä joutui samalla yrittämään säätää rihmojaan parhaansa mukaan, jotta välttyisi aiheuttamasta turhia vammoja naiselle. Se ei kuitenkaan onnistunut aivan täysin, sillä joka nykäisyllä kiristyvät rihmat kerkesivät hiertää ja raastaa ihon rikki useammastakin kuin yhdestä kohtaa, ennen kuin nahkapanta oli taas paikallaan.
Lopulta panta oli sitten taas paikallaan ja Nuno kerkesi jo toivoa että se olisi ollut siinä, mutta paljoa pahemmin tuskin olisi ollut mahdollista erehtyä. Maahan kaatunut Kagero näytti rauhoittuvan kyllä hetkeksi, vaikuttaen lähestulkoon syvään uneen vaipuneelta. Tätä pidellyt mies oli jo päästämässä rihmansa löystymään ja aikeissa vetää ne takaisin sisäänsä, kun naisen silmät alkoivat avautua hitaasti, saaden kuitenkin melkein samantien erikoisen mielipuolisen kiillon. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun parantaja näki jotain vastaavaa ja sen ansiosta hän osasikin varautua vaistonsa avulla tulevaan, kereten juuri viime hetkellä ennen kunoichin raivoista purkausta kiristää tämän ympärillä olevat rihmat.
Se ei kuitenkaan riittänyt pysäyttämään villipetomaisella raivolla Shishiota kohti, tullen kuitenkin juuri viimehetkellä maahan nykäyksen voimasta kaatuneen Ningyoun pysäyttämäksi. Kaikin voimin naista päinvastaiseen suuntaan nyhtäessään hän kerkesi kuulla tämän räyhäävän jotain valkotukalle, ennen kuin tämä vaijensi kurkkuaan hampaillaan tavoitelleen Ichirikin kaulan sivuun jysähtävällä kämmensyrjälyönnillä. Hämmästyneenä ja helpotusta tuntien maassa oleva rääsyläinen seurasi kuinka ANBU asuinen nainen kaatui tajuttomana maahan, huomaten vasta siinä vaiheessa millaisen huomion nämä tapahtumat olivat saaneet leirissä.

Ympärilleen pälyillen Nuno nousi takaisin pystyyn, huomaten useamman kuin yhden siellä täällä istuvien shinobien ryhmistä seuranneen näytöstä ja osan jopa virnuilevan hyvinkin pilkallisesti. Nuo ilmeet saivat kalpean miehen entistäkin enemmän hämmilleen, mikä sai hänet taas vilkaisemaan sivummalla istuvan susipojan suuntaan, joka kuitenkin vain tyytyi kohauttamaan olkapäitään välinpitämättömästi. Toisin kuin parantaja tämä kyllä muisti mitä Kagero oli kertonut pannastaan aijemmin, mutta ei silti osannut sanoa mikä tuossa kaikessa näytti huvittavan niin monia. Toki tämän äskeisessä purkauksessa ja sanoissa oli ollut jotain huvittavaa, mutta edes uupumus ja jatkuva stressi ei silti tehnyt siitä nuin hauskaa.Sen enempää koko asia ei jaksanut kiinnohtaa hukkiensa keskellä makoilevaa poikaa, joka näki ennen silmiensä ummistamista hölmistyneen näköisen pikkumiehen irrottavan rihmansa Ichirikistä ja suuntaavan tätä kohti, luultavasti hoitaakseen tämän mahdollisesti saamat vammat samantien.
Miltei samalla hetkellä Ningyou jo pilvistuikin tajuttoman Ichirikin viereen ja alkoi tutkia tämän ranteisiinsa ja käsivarsiinsa saamia vammoja, kaivan samalla mietteliään näköisenä jotain suurista varustepusseistaan. Hetkenkuluttua hänen suunsa jo jauhoi nopealla tahdilla sekoitusta erinäisiä yrttejä, joista koostuvaa tahnaa pikkumies sitten alkoi levittää naisen vammojen päälle, saaden työnsä miltei valmiiksi ennen kunoichin havahtumista.
Työnsä miltei valmiiksi saanut Nuno kerkesi huomata Kageron alkavan herätä ja loikkasi samantien hieman taaemmas, joka osottautuikin vain silmänräpäys myöhemmin ihan hyväksi ajatukseksi. Edelleen hyvinkin aggressiivisesti käyttäytyvä kunoichi yritti samantien jatkaa siitä mihin oli jäänyt, joutuen kuitenkin muuttamaan keskenkaiken suunnitelmiaan. Valkotukan isku näytti imeneen voimat naisesta ja tämä rojahtikin takaisin maahan jo ennen kuin oli päässyt edes kunnolla pystyynkään, minkä takia myös tämän luota nopeasti perääntynyt parantaja uskalsi palata työnsä pariin.
''Kannaftaaf farofa äfkinäifiä liikkeifä.'' Haalen mustelman Ichirikin kaulassa miltei samantien huomaava pikkumies sai sanottua kieli paksuksi pötköksi turvonneena, painaen samalla potilastaan toisella kädellä kunnolla maahan. Kaulassa oleva vahinko ei vaikuttanut kovin vakavalta, mutta siitä huolimatta sille oli parempi tehdä jotain, siitäkin huolimatta että se näytti tällähetkellä rauhoittavan naista sopivasti. Siitä huolimatta tätä voitaisiin tarvita taistelukuntoisena koska vaan ja siksipä Ningyou päättikin kaivaa muutaman neulan pussistaan, asettaakseen ne paikoilleen kunoichin kaulaan, ennen kuin jatkaisi tämän muiden vammojen hoitoa. Kaulaan asetettuina neulat auttaisivat heikossa kunnossa olevan raivottaren chakraa ja verta virtaamaan paremmin, nopeuttaen tämän paranemista huomattavasti.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4826Viesti Southpaw »

Kaaduttuaan takaisin maahan, Kagero katsli turhautuneena ylöspäin hetken aikaa ennen kuin päätti yrittää uudestaan hieman hitaammin kuin äsken. Nainen ehti hädin tuskin kohottaa vain päätään kun hän kuitenkin tällä kertaa tuli painetuksi alas Nunon toimesta kun pikkumies tuli lähemmäs hoitamaan vammoja joita hän ei ollut tajunnut kunnolla edes saaneensa. Hetken verran naisen ärtymys painui taka-alalle kun tämä kohotti käsiään kasvojensa eteen, niin että saattoi hetken ajan silmäillä rikki hiertynyttä ihoa siinä missä rihmat olivat hetki sitten olleet kiinni.
"Kiitos Nuno..." Kagero sanoi aiempaa rauhallisemmin ja irvisti sitten hieman kun tunsi neulojen painuvan ihonsa läpi. Neulat kirpaisivat kuitenkin vain hetken minkä jälkeen niitä ei enää edes huomannut.
"Jos haluat minun tekevän yhtään mitään äskeisen jälkeen niin tehtävän on paras olla jotain helvetin tärkeää", Kagero suuntasi seuraavat sanansa kuitenkin taas äskeistä äkäisemmin Shishiolle, joka kuitenkin päätti tältä erää sivuuttaa alaisensa kiukuttelun. Jotain tällaista reaktiotahan he olivat oikeastaan odottaneetkin.
"Erittäin tärkeä, jos onnistutte, niin pystymme voittamaan tämän sodan humattavasti pienemmillä tappioilla", Shishio kertoi, saalla kun otti jostain varusteidensa joukosta kartan, jonka levitti maahan hänen, Nunon ja Kageron väliin, ilmeisesti kertoakseen heidän tehtävänsä.

Kuunnellen Nunon antamaa neuvoa, Kagero kohottautui hitaasti puolittain ylös, kyynärpäidensä varaan. Tästä hän saattoi samalla katsoa karttaa, mutta häiritsemättä liikaa Nunoa, joka tuntui päättäneen keskittyä hänen haavojensa hoitamiseen. Naisen ensimmäinen ajatus oli toki ollut kehottaa Nunoa seuraamaan tehtävänantoa myös, mutta opulta Kagero päätyi jättämään asian sikseen. Nuno oli niin hajamielinen että hän joutuisi joka tapauksessa kertomaan tehtävän hänelle uudestaan myöhemmin, minkä lisäksi se pitäisi käydä läpi myös Kohakun kanssa, joka oli ehtinyt jo käpertyä susiensa keskelle ja nukkui sikeästi.
"Ihan ensimmäiseksi teidän on lähdettävä seuraamaan tuota leirin lähellä virtaavaa jokea kohti läntisen alueen ja eteläisen alueen välistä rajaa. Sillä välin me täällä leirissä pyrimme vetämään taistelun kauemmas joelta, niin että voitte liikkua kenenkään estämättä. Teidän tehtävänne on päästä rajan tuntumassa olevalle padolle ja räjäyttää se.", Shishio kertoi ja osoitti kartalle merkittyä kohtaa, missä tuo mainittu pato sijaitsi. Kagero painoi kohdan tarkasti mieleensä jja kuunteli sitten tarkkaavaisesti Shishion selostusta siitä kuinka padottu vesi pääsisi virratessaan hukuttamaan ison osan vastustajien joukoista, katkaisemaan viholliselle tärkeitä reittejä, minkä lisäksi vesi myös hukuttaisi alleen ison osan rajan tuntumassa sijaitsevia riisipeltoja, jolloin Fuseikon joukot joutuisivat myöhemmin kärsimään ruuan puutteesta. Tämä tehtävä tuntui tulevan kuin tilauksesta, sillä Shishion luvattomalta tuntuvan pannan kiinnitysoperaation jälkeen, Kagerosta tuntuikin että hän halusi päästä tuhoamaan jotain.
"Saatte kolme tuntia aikaa nukkua ja levätä, minkä jälkeen haluan teidän lähtevän heti matkaan. Kysyttävää?" Shishio sanoi selostuksensa päätteeksi.
"Ei kysymyksiä, hoidan kyllä homman", Kagero totesi. Saatuaan asiansa tiimin kanssa tällä tavoin päätökseen, Shishio nousi ja alkoi silmäillä sitten leiriin kerääntyneitä shinobeja, jakaakseen ilmeisesti muitakin erikoistehtäviä. Ne harvat jotka enää aiemman välikohtauksen jälkeen seurasivat mitä Kageron tiimin luona tapahtui, käänsivät Shishion noustessa katseensa jonnekin muualle, ollakseen hankkimatta ongelmia itselleen.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”