Tilannepäivitys (rope)

Läntinen osa on enimmäkseen vehreää metsää ja rämettä, jonka lomassa sijaitsee useampia enemmän tai vähemmän raunioituneita kyliä. Alue oli alunperin Kouga Inuzukan hallinnassa, kunnes joku tuntematon miekkamies alaisineen hyökkäsi Kougan leiriin ja tappoi niin Kougan kuin suuren osan tämän susilaumastakin. Nykyisin läntinen osa on Akuman hallinnassa.
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4827Viesti Cross »

Maassa edelleen makaamaan kehotetun Kageron vammojen hoitoon keskittynyt Nuno kuuli tämän kiittävän saamastaan avusta, mihin hän päätyi vastaamaan pienelle nyökkäyksellä ja kaivoi samalla yhden Otogakuren varastolta saamansa sideharsorullan esiin. Alkaessaan kääriä sitä kielensä lähes käyttökelvottomaksi turvottaneen yrttitahnan peittämien ruhjeiden päälle pikkumies arveli ettei vammoista pitäisi jäädä pitempi aikaisia jälkiä ja kääreetkin voisi varmaan poistaa jo parinpäivän jälkeen, kunhan vain ihon rikkoneet hiertymät muuten pysyisivät puhtaina. Tulehtuminen oikeastaan olikin ainut asia mitä näiden pikku vammojen takia kannatti olla huolissaan, vaikka sitäkään mahdollisuutta ei kannattanut väheksyä näissä olosuhteissa.
Samalla kun työskenteli potilaansa parissa Ningyou seuraili myös sivusilmällä karttaa jonka Shishio oli levittänyt itsensä ja heidän väliin, alkaen kertoa kehittelemästään suunnitelmasta, joka voisi kääntää koko taistelun tilanteen päälaelleen. Miehen osoittaessa suon koilliskulmassa olevaa jokea ja lähtiessä kuljettamaan sormeaan sitä pitkin länttä kohti rääsyläinen alkoi arvata mitä tällä luultavasti oisi mielessään, sillä hän tiesi minne tuo joki johtaisi lopulta. Kuten pikkumies olikin arvellut pysähtyi valkotukan sormi lopulta itäisen ja eteläisen alueen toisistaan erottavalle lähes vuoristomaiselle alueelle, jonka läpi kulkeva joki jatkoi vielä hyvänmatkaa Roudanmaan puolelle. Kuten Jinsaki kuitenkin kertoi katkesi tuo joki osoitetulle alueella sijaitsevaan patojen sarjaan, joka oli pikkumiehen kuuleman mukaan rakennettu joskus kauvan kauvan sitten. Joidenkin tarinoiden mukaan jopa ennen kuin Riisipeltojen maata, saati sitten Äänenmaata oli ollut edes olemassa. Joka tapauksessa nuiden patojen taakse suuriin altaisiin kerätty vesi oli mahdollistanut alemmilla alueilla sijaitsevien peltojen tasaisen kastelun ympäri vuoden, mahdollistaen lähes koko ympäröivän maalan valjastamisen viljelyyn.

Pian sisällissodan alkamisen jälkeen tuo pato oli jäänyt Fuseikon haltuun, joka oli ottanut parhaansa mukaan hyödyn irti siitä ja alkanut käyttää sitä aseena kahden kolmesta suurimmasta kilpailijastaan heikentämiseen. Sen sijaan että olisi jatkanut veden säännöstelyä entiseen tapaan tämä oli sulkenut Danten alueelle johtavat kanavat, toivoen kuivattavansa suurimman osan tämän haltuun jääneen alueen viljelysmaasta. Välttääkseen kuitenkin altaiden ylitulvimisen vettä oli pitänyt ohjata jonnekkin ja sen takia itäisen alueen valtias olikin määrännyt avaamaan Kougan hallitsemalle alueelle johtavat patoluukut, hukuttaakseen pääosan tämän alueel parhaasta viljelysmaasta vedenalle, joka oli ajankanssa muodostanut nyt taistelun kohteena olevan rämealueen.
Pato kompleksin tuohoaminen vaan osaltaankin saattaisi todellakin mullistaa koko taistelun kulun ja muuttaa voimasuhteita vieläkin enemmän Akuman eduksi, voiden tuoda nopeankin lopun vuosikymmeniä jo jatkuneeseen kamppailuun. Pelkkä ajatuskin padon räjäytyksen aiheuttamasta tuhosta sai väreet kulkumaan pitkin Nunon selkään ja petomaisen hymyn nousemaan hänen kasvoilleen, vaikka samalla hän kyllä epäilikin olisiko heilla edes mahdollisuuksia onnistua kolmestaan. Pieni ryhmä saattaisi kyllä onnistua livahtamaan linjojen läpi ja pääsemään määränpäähänsä, mutta silti patoa vartioitiin varmasti tarkasti eikä sen tuhoaminen tulisi siksi olemaan mikään vähäinen suoritus. ''Hän taitaa todella luottaa sinuun?'' Shishion antaman tehtävän vaativuutta ajatteleva pikkumies totesi irrottaessaan Kageron kaulassa olleet neulat, vilkaisten toiselle ryhmälle tehtävää antamaan siirtyvän jouninin perään.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4833Viesti Southpaw »

Shishion mentyä jatkamaan muita tehtäviään, Kagero käänsi päätään ja katsoi Nunoa hämillään kun tämä totesi kysyvään sävyyn että Shishio taisi todella luottaa häneen. Nainen ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa itse, mutta nyt kun Nuno sanoi siitä, niin hän arveli että tämä saattoi olla oikeassa.än oli jo aikeissa vastata huolettomasti jotain siitä, että olivathan he juuri tappaneet Shioninkin, mutta ennen kuin hän sai sanaakaan sanottua, hän tajusi alkavansa epäröidä ja kosketti sitten mietteissään pantaansa. Hän ei tiennyt mistä ajatus oli tullut, mutta tavallaan hänen luotettavuutensa oli pyritty varmistamaan tekemällä hänen pantansa orja. Tarkoittiko se siis sitä, että hän oli luotettava vain niin kauan kuin panta vain sitoisi hänen timintaansa kuten sen pitikin?
"Kaikki kahleet murtuvat aikanaan" Kagero saattoi melkein kuulla päässään sanat jotka Akki oli sanonut ennen lähtöään, kun Tsuchigumo oli yrittänyt sanoa, että panta ei tulisi hallitsemaan häntä ikuisesti. Nunon kysymyksen vuoksi, hän tunsikin nyt kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, miettiessään hetken mitä hänelle tapahtuisi jos panta todella lakkaisi toimimasta. Joutuisiko hän jakamaan päänsä pysyvästi toisen persoonansa kanssa, kuten oli käynyt sen Shionia vastaan käydyn taistelun aikana hetken aikaa?
"Niin kai... en oikein tiedä", Kagero päätyi lopulta vastaamaan Nunon kysymykseen, epävarma sävy äänessään ja irvisti hieman kun pikkumies kiskaisi neulat irti hänen kaulastaan.
"Luottaisitko sinä? Jos siis olisit hänen asemassaan", Kagero päätyi puolestaan kysymään Nunolta. Hän ei tiennyt oliko pikkumies välttämättä paras mahdollinen henkilö, jolta kysyä, mutta Kohakun nukkuessa, ei hänellä ollut oikein ketään muutakaan jonka kanssa puhua, ellei sitten halunnut juosta Shishion perään ja kysyä tältä suoraan.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4834Viesti Cross »

Irrottamiaan neulojaan suussaan imeskelemällä puhdistava ja desinfioiva Nuno seurasi kuinka Kageron käsi kohoti tämän kaulalla olevalle pannalle, mietteliään näköisen naisen pohtiessa selvästi mitä vastaisi kuulemaansa kysymykseen. Tuon nahkaremmin tarkoitus ei ollut vieläkään oikein selvinnyt ensimmäisen selityskerran unohtaneelle pikkumiehelle, vaikka olikin jo onnistunut ymmärtämään sen olevan jollain tapaa tärkeä ja liittyvän ilmeisesti jollaintapaa kunoichin hieman ailahtelevalta vaikuttavaan käytökseen. Omista päätelmistään huolimatta hänellä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aavistusta kuinka paljon tuo panta todella naiselle merkitsi ja kuinka suuri vaikutus sillä oli tämän elämään.
Saadessaan hetken myöhemmin neulojaan imeskellyt Ningyou otti ne suustaan mietteliäänä ja oli aikeissa sanoa jotain, sillä pisti merkille Ichirikin epävarmuuden. Se ei oikein vaikuttanut tämän luontaiselta käytökseltä, ainakaan sen perusteella mitä hän oli oppinut tätä tuntemaan viimeisten päivien aikana. Pää kallellaan hän katsoi naista miettien mistä tälläkertaa mahtoi olla kyse, kerkeämättä kuitenkaan syventymään tuohon kysymykseen kovinkaan kaksisesti ennen kuin nainen jo esitti vastakysymyksensä.
Kuten odottaa saattaa se sai pikkumiehen samantien hämmilleen, sillä hän ei oikeastaan edes tiennyt kuka Shishio oli. Silti häntä pyydettiin nyt asettumaan tämän saappaisiin ja päättämään luottaisiko alaiseensa, jonka oli juuri päättänyt lähettää lähes varmalle itsemurhatehtävälle ryhmineen. Tietämättä paljoakaan kunoichin menneisyydestä ja kaikesta siitä mitä tämä oli saanut kokea Akumaa palvellessaan vaikutti vastaus ilmiselvältä, mutta silti jokin kysymyksessä sai arpinaaman epäileväksi. Hän ei epäillyt sitä että valkotukka ei olisi uskonut Ichirikin alaisineen voivan onnistua, sillä tämä olisi voinut tapattaa heidät varmasti paljon hyödyllisimminkin keinoin.
''Onko jotain syytä miksi en luottaisi?'' Päätään raapien kysymystä hetken aikaa miettinyt parantaja lopulta kysyi olkiaan hieman kohauttaen, sillä ei kyennyt keksimään mitään muutakaan vastausta. Hän ei vain tuntenut esimiestään tarpeeksi hyvin että olisi voinut vastata kysymykseen, saati että olisi osannut sanoa mitä tämän päässä liikkui. Ilmeisesti kuitenkin tämä itse ei ollut aivan vakuuttunut siitä että Jinsakin kannatti luottaa itseensä, mikä ikinä syy siihen sitten olikin.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4836Viesti Southpaw »

Nunon kysyessä oliko jotain syytä miksi ei kannattaisi luottaa, Kagero pudisti hieman epäröiden päätään vastaukseksi.
"En usko... tai siis en ole ihan varma", nainen sanoi ja mietti muutaman sekunnin miten oikein pukea ajatuksensa sanoiksi, niin että Nuno ymmärtäisi.
"Minut koulutettiin niin, että kun Akuma ottaa pantani pois niin se toinen persoonani tulee tilalle... ja kun panta laitetaan kaulaan niin sitten tulen minä. Mietin olenko ehkä sittenkin epäluotettava, koska pannan avulla hallitseminen katsotaan tarpeelliseksi", Kagero sanoi lopulta ja kallisti hieman päätään. Toki hän käsitti sen, että hänet oli ensisijaisesti pyritty kouluttamaan Akuman käytössä olevaksi aseeksi, mutta varmasti se oli osittain myös siksi, että hänen uskollisuutensa ja luotettavuutensa voitiin siten varmistaa.
"Varmaan tyhmää miettiä tällaista, mutta se vain tuli mieleeni...", Kagero mutisi sitten ja hieraisi hieman hämillään niskaansa. Hän ei normaalisti juurikaan uhrannut aikaansa tämän kaltaisille ajatuksille, puhumattakaan siitä että olisi puhunut muiden Akuman alaisten kanssa henkilökohtaisista asioistaan. Toisaalta Nunoon tuntui olevan kuitenin helppo luottaa, osittain ehkä juuri tämän hajamielisyyden takia. Oli hyvin epätodennäköistä, että tämä menisi juoruilemaan mitään tärkeää, sillä suuri osa puhutuista asioista tuntui haihtuvan tämän mielestä hetkessä.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4839Viesti Cross »

Kuullessaan Kageron epäröivän vastauksen Nuno kurtisti hieman kulmiaan, katsoen tätä otsa mietteliäästi rypyssä. Ilmeestä huolimatta hänen ajatuksensa eivät olleet kovinkaan mutkikkaita pohdintoja, vaan vaikuttivat ennemminkin omaa häntäänsä jahtaavalta koiralta, pyörien pintä kehää sanoihin sisältyneen epävarmuuden ympärillä. Senpätakia hänen ei onistunutkaan päästä kovin pitkälle tuumailunenansa, ennen kuin tummaijoinen ryhmänjohtaja päätti jatkaa ja alkoi kertoa syytä epävarmuuteensa, mainiten samalla mikä merkitys kaulansa ympärille kiedotulla pannalla oli.
Ningyoun kasvoilta kykeni miltei näkemään kuinka jotkin piuhat yhdistyivät tämän mielessä ja muistot ensimmäisestä kerrasta kun nainen oli kertonut tuon esineen vaikutuksesta palasi hänen mieleensä, saaden ymmärtäväisen ilmeen muovautumaan arpisille kasvoille. Jollain tapaa pikkumies pystyi samaistumaan siihen mitä itseensä verrattuna vasta nuori kunoichi tarkoitti ja miksi tämä tuntui epäilevän omaa uskollisuuttaan Akumaa kohtaan, sillä panta ei juurikaan jättänyt tilaa valinnanvapaudelle. Vankina ollessaan ja myöhemmin Kouga palvellessaan hänkin oli itsekkin joutunut hyvin paljon samankaltaiseen tilanteeseen, joutuen alistumaan toisten tahdon alaiseksi selvitäkseen päivästä toiseen. Tilanne ei ollut juurikaan muuttunut niistä ajoista vieläkään, mutta se ei oikeastaan edes käynyt ryysyläisen mielessä.
''Mitä sitten tekisit jos saisit itse päättää?'' Riutuneen näköinen hukkapätkä kysyi unohtuen samalla seuraamaan päänsä yläpuolella pörräävää kärpästä, seuraten sen liikkeitä pää ympäriinsä kääntyillen. Hän muisti aijemmasta keskustelusta kunoichin maininneen toisen osan itsestään olevan taipuvaisempi seuraamaan isäntänsä käskyjä ilman omaa harkintaa, tämän pannallisen version omatessa enemmän oma-alotteisuutta ja vapaata ajattelua. Sitä kumpi näistä oli loppujen lopuksi enemmän naisen oikea persoonallisuus mies ei alkanut arvuutella, sillä ei ollut mikään psykologi ja muisti vain rippeitä siitäkin mitä oli aiheesta nuoruudessaan oppinut. Muutenkin se oli hänen käsittääkseen tois arvoinen seikka niin kauvan kuin panta pysyisi paikallaan ja pitäisi tämän peroonallisuuden hallinnassa, joten mitä tämä tekisi olisi myös tämän oma päätös.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4840Viesti Southpaw »

Nunon kysymys sai Kageron katsomaan pikkumiestä hämmentyneenä hetken aikaa, sillä koko kysymys tuntui hänestä täysin oudolta. Nuno olisi voinut aivan yhtä hyvin kysyä mitä hän olisi tehnyt jos olisi nähnyt lohikäärmeen. Hän saattoi toki vastata jotain, mutta siitä huolimatta kaikki tiesivät että lohikäärmeitä ei ollut olemassa ja näin olle koko kysymys oli ikään kuin mielikuvitusleikkiä. Lohikäärmeitä ei ollut ja samalla tavalla hän ei uskonut, että tulisi ikinä päätymään siihen tilanteeseen, että päättäisi itse jotain muutakin kuin sen kenen seurassa sitä vietti yönsä. Nunon kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään siitä, että kysymys olisi tarkoitettu leikinlaskuksi, joten Kagero päätti lähteä kaikesta huolimatta leikkiin mukaan.
"En ole koskaan miettinyt asiaa", Kagero vastasi pohtivan näköisenä, ja katseli hetken ajatuksissaan jonnekin kaukaisuuteen koettaessaan päättää mitä vastaisi Nunolle. Vähitellen jonkinlainen vastaus alkoikin muotoutua, ajatusten pyöriessä osittain edelleen luotettavuuskysymyksen ympärillä.
"En ole koskaan käynyt Otogakuren ulkopuolella, jotn luultavasti menisin käymään jossain... Olisi kiinnostavaa nähdä millaista jossain muualla on", Kagero vastasi viimein. Kunoichi oli tuskin saanut sanat suustaan, kun tämä tajusi kuitenkin jotain muutakin. Jos hän todella olisi saanut tilaisuuden lähteä matkustamaan noin vain, hän tiesi mitä muuta olisi etsinyt käsiinsä nähtävyyksien lisäksi.
"Ja ehkä etsisin erään miehen jonka tapasin kerran. Niin että voisin tutustua häneen paremmin", Kagero lisäsi, ajatellen hetken verran Akkia. Lähtiessään mies oli tuntunut puhuvan totta, antaessaan ymmärtää että piti häntä jollain tapaa erityisenä. Lähtönsä jälkeen tuosta ei ollut kuitenkaan kuulunut mitään ja osa hänestä arveli, että luultavasti mies oli ehtinyt jo tavata jonkun toisen, joka ei ollut samanlainen ongelmatapaus kuin hän. Siitä huolimatta hän olisi halunnut kuitenkin löytää Akkin jos olisi saanut siihen tilaisuuden, niin että olisi saanut selvyyden siihen oliko hänen parempi vain unohtaa koko mies vai ei. Akkista Kageron ajatukset kuitenkin harhailivat vähitellen kuitenkin toiseenkin mieheen, jonka hän uskoi haluavansa tavata joskus jos olisi saanut tilaisuuden siihen.
"Ehkä voisin myös etsiä isäni. En ole koskaan tavannut häntä...", Kagero teki vielä viimeisen lisäyksen toivelistaansa. Hän muisti yrittäneensä joskus kysyä äidiltä tietoa isästään, mutta edes tämä ei osannut sanoa juuri muuta, kuin että isällä oli ollut tumma iho kuten hänellä.
"Entä sinä itse? Mitä tekisit jos saisit päättää?" kunoichi kysyi puolestaan Nunolta. Kun nyt kerran tätä jossittelua oli lähdetty harrastamaan, tuntui vain kohtuulliselta kysyä samaa Nunolta itseltäänkin.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4842Viesti Cross »

Päänsäpäällä pörräävää kärpästä ihmettelevältä Nunolta jäi huomaamatta Kageron hämmentynyt ilme, tämän ihmetellessä kuulemaansa kysymystä. Huolimatta siitä että oli vasta hetken aijemmin muistanut mitä nainen oli kertonut pannastaan, ei sen todellinen vaikutus tuntunut silti valkenevan aivan täysin pikkumiehelle. Senpä takia hän ei meinannutkaan ymmärtää mitä tämä tarkoitti kertoessaan hetken myöhemmin ettei ollut koskaan ajatellut mitä tekisi jos saisi itse päättää, mikä ainakin ensikuulemalta vaikutti hyvinkin oudolta. Tietenkin arpinaama ymmärsi jollain tapaa ettei tämä ollut välttämättä koskaan kokenut muunlaista elämää, eikä siksi välttämättä osannut edes kuvitella sellaista.
Katseensa vastauksen myötä kärpäsistä alas kääntänyt Ningyou seurasi kaukaisuuteen tuijottavaa Ichirikiä, odottaen kaikessa rauhassa että tämä jatkaisi omaan tahtiinsa. Hänellä itsellään ei ollut kiire mihinkään, saati oikeastaan mitään tärkeämpääkään tekemistä, paitsi puhdistaa käsiinsä pyörimään unohtuneet neulat ja laittaa ne takaisin varustepussiinsa odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Moinen pikkuseikka oli kuitenkin jo unohtunut rääsyläiseltä ja melkein edes itse sitä huomaamatta yksi neuloista päätyi hänen suuhunsa, saaden toimia hammastikkuna inhottavasti kaikkiin pikku väleihin jumiin jääneiden energiapatukan jämien irrottamisessa.

Suutaan neulalla kaiveleva parantaja kohotti hieman toista silmäkulmaansa hetken myöhemmin kunoichin alkaessa kertoa mitä tekisi, jos saisi aivan vapaasti päättää tekemisistään, ilman kaulansa ympärille asetettua pantaa, joka sitoi tämän jollaintapaa Akumaan. Se ettei tämä ollut koskaan käynyt kotimaansa ulkopuolella ei juurikaan yllättänyt kalpeanaamaista miestä, sillä vain harva tämän ikäpolvesta luultavasti oli. Näille riitti varmasti tekemistä muutenkin, mikäli onnistuivat elämään tarpeeksi pitkään ollakseen edes hyödyksi jollekkin maan johtajista. Sen sijaan tämän kertoessa haluavansa löytää jonkun miehen tutustuakseen hieman paremmin, yllättyi jalat allaan ristissä istuva kuuntelia hieman. Äänenmaassa ei juurikaan käynyt hänen tietääkseen vierailijoita juuri sen levottomuuden takia, joten oli hieman erikoista että nainen oli sattunut tapaamaan jonkun, joka ei ilmeisestikkään ollut yksi Akuman alaisista.Tuo paljastus kiinnitti samantien Nunon mielenkiinnon, vaiston sanoessa että tuo seikka voisi olla jostain syystä tärkeä.
Ennen kuin kerkesi kuitenkaan tarttua tuohon asiaan mietteliäältä edelleen näyttävä nainen jatkoi ja siiri ryysyläisen huomion muualle, painaen ainakin hetkeksi maininnan tuosta mysteeri miehestä unholaan. Paljastus halusta etsiä isä ei juurikaan taas kiinnostanut häntä, sillä se ettei tämä ollut tavannut jompaa kumpaa vanhemmistaan ei ollut kovinkaan erikoista. Pitkään jatkunut sisällissota oli jättänyt jälkeensä lukemattomia orpoja, minkä takia nainen oli melkeinpä onnekas kun tunsi edes toisen vanhemmistaan.
''Sul on selvästi asioita mitä haluaisit tehä ja silti oot täällä. Eiköhä siinä oo iha tarpeeks syytä luottaa.'' Takaisin alkuperäiseen keskusteluun hetkeksi lisäkysymysten sijasta palaava hukkapätkä totesi olkiaan kohauttaen, yllättyen melkein itsekkin että oli muistanut mistä koko keskustelu oli alun alkaenkin lähtenyt. Hän muisti myös alunperin tarkoittaneensa kunoichin taitoja johtaa ja tämän älyä kyetä keksimään kuinka he voisivat selviytyä tehtävästään, mistä keskustelu oli kuitenkin kääntynyt jotenkin varsinaiseen uskollisuuteen Akumaa kohtaan.

Kageron esittäessä vuorostaan kysymyksen oli vuorostaan Nunon aika mennä mietteliääksi, sillä siitä oli todella kauvan kuin hän oli viimeksi käynyt tätä keskustelua kenenkään kanssa. Kesti hetken ennen kuin hän edes muisti koko tapahtumaa, jos se nyt sattui olemaan viimeisin kerta kun hän oli tätä miettinyt. Jokatapauksessa se kuitenkin tuli ensimmäisenä mieleen ja nopeasti pikkumies palasi hämärään vankiselliinsä kymmeniä vuosia sitten, jossa yksi harvoista puheenaiheista oli ollut mitä kukin tekisi kun pääsisi lopulta pois. Harva heistä oli uskonut niin käyvän ja vielä harvempi todella pääsi, mutta se oli ollut heidän ainoita keinoja pysyä edes jollain tapaa järjissään.
''Kotiin...'' Otsarypyssä istuva Ningyou totesi lyhyesti, yrittäen parhaansa mukaan muistaa missä moinen paikka mahtoi olla, tai mitä koko sana edes loppujen lopuksi tarkoitti. Hän ei ollut uhrannut koko ajatukselle juurikaan aikaa koko sinä aikana kun oli seurannut Kougaa, eikä ainakaan äkkiseltään kyennyt sanomaan missä niin sanottu koti mahtoi olla. Jonkinlainen vaisto sanoi ettei se ollut Äänenmaassa, tai jos oli niin jotenkin siihen liittyi kuumia lähteitä ja vanha suuri talo, sekä lukuisia ihmisiä joiden kasvoja hän ei kuitenkaan kyennyt enää muistamaan.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4843Viesti Southpaw »

Nunon toteamus siitä, että hän pysyi täällä vaikka hänellä selkeästi oli asioita joita halusi tehdä, sai Kageron jälleen mietteliääksi. Tavallaan sanoihin kai sisältyi totuuden siemen, sillä juuri koulutuksensa vuoksi hänen oli pysyttävä täällä ja tehtävä kute käskettiin. Kenties juuri koulutus oli se asia joka teki hänestä luotettavan. Mutta olisiko hän todella jäänyt tänne taistelemaan vapaaehtoisesti mikäli panta ei olisi rajoittanut hänen elämäänsä? Mietittyään tätä kysymystä hetkisen Kageron oli myönnettävä itselleen että ennen Akkin tapaamista hän olisi ehkä jäänytkin, sillä loppujen lopuksi hänellä ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä ja tämä oli hänen kotinsa, paikka missä hän oli elänyt koko elämänsä. Nykyisellään hän ei olisi kuitenkaan enää jäänyt. Jos Akuma olisi vapauttanut hänet palveluksestaan, lisi hän todennäköisesti lähtenyt kylästä samantien riippumatta siitä oliko sota vielä kesken vai ei.
"Minun on pakko pysyä täällä koska kuulun Akumalle. En minä voi lähteä minnekään ellei hän käske", Kagero tyytyi vastaamaan Nunon sanoihin. Hetken verran, hän mietti antaisiko Akuma ehkä hänelle luvan toteuttaa haaveitaan kunhan sota olisi ohi, mutta muistaessaan kuinka nihkeästi tuo oli suhtautunut siihen, että oli saanut tietää hänen tunteistaan Tsuchigumoa kohtaan, Kagero tuli siihen tulokseen, että minkäänlaista lähtölupaa tuskin tippuisi.

Kuullessaan seuraavaksi Nunon vastauksen hänen esittämäänsä vastakysymykseen, Kagero kohotti ensin hieman kulmiaan. Nainen tajusi nopeasti, että Nuno ei ilmeisesti ollut alunperin täältä kotoisin tai jos olikin niin kenties tämän koti sijaitsi jonkun vihollisen alueella, eikä tämä siksi voinut mennä sinne. Oli Nunon koti sitten missä tahansa, hän pystyi jollain tapaa ymmärtämään halun päästä kotiin.
"Toivottavasti pääset sinne jonain päivänä", Kagero vastasi, aavistuksen myötätuntoiseen sävyyn. Vaikka hän ei ollutkaan tietoinen Nunon historiasta, hän saattoi silti arvata, että tämä oli tähänastisessa elämässään kokenut kovia. Sen pystyi päättelemään jo pelkästään tämän aseenaan käyttämistä rihmoista, sillä tuskin kenenkään keho oli tuollainen syntyessään. Todennäköisesti Nunoa oli vuosien varrella leikelty ja muokattua tavoilla joita Kagero ei voinut edes kuvitella vaikka olikin käynyt omanlaisensa helvetin läpi.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4846Viesti Cross »

Kuullessaan Kageron kertovan miksei voisi lähteä toteuttamaan omia suunnitelmiaan vaikka kuinka olisi halunnut kallisti Nuno päätään mietteliäänä, joutuen kuluttamaan hetken tuon tiedon sulattelemiseen. Lopulta hittasti raksuttavat rattaat saivat kuitenkin tiedonjyvän jauhettua, muuttaen pikkumiehen arpisten kasvojen ilmeen pahoittelevaksi. Hampaidensa kaivelun neulalla lopettanut mies ei tiennyt alkuunkaan mitä olisi voinut sanoa, tai tehdä naisen kerrottua olevan tavalla tai toisella Akuman orja halusi sitä tai ei. Hänestä tuntui että olisi ollut sopivaa sanoa jotain rohkaisevaa, mutta mikään mieleen tuleva tyhjänpäiväisyys ei vaikuttanut siltä että siitä ainakaan mitään apua olisi.
''Toivottavasti sitten hän joskus käskee...'' Likaisten ja takkuisten tummien hiusten peittämää päänahkaansa raapiva hukkapätkä lopulta totesi olkiaan kohauttaen, vaikka ei osannutkaan oikeastaan arvella ollenkaan kuinka todennäköistä se tulisi olemaan. Teoriassa ainakin oli hyvinkin mahdollista että sodan päättymisen jälkeen ja tilanteen rauhoituttua joku voisi palkata Akuman väkeä, minkä seurauksena Ichiriki tulisi pääsemään näkemään muutakin maailmaa. Se ei toisaalta ollut kovinkaan toden näköistä todellisuudessa, sillä pitkään jatkuneen rauhan takia shinobeista oli lähestulkoon ylitarjontaa ja harva tuskin päättäisi luottaa verisestä sodasta vasta toipumaan alkavan maan selviytyjiin.
Sitä pikkumies ei kuitenkaan tiennyt, sillä tiesi useimpien Kougan entisten alaisten tavoin vielä vähemmän ympäröivän maailman tapahtumista kuin kilpailevien alueiden väki. Heille ei ollut ollut mitään hyötyä moisesta tiedosta, eikä se ollut siksi myöskään kiinnostanut ketään heistä. Myöskään tieto pohjoisen alueen johtajan ja yakuzan välisestä sopimuksesta ei ollut kantautunut Ningyoun koriin, vaikka tämä olikin lyhyen visiittinsä aikana Otogakureen nähnyt muutamia tuon rikollisjärjästön jäseniä pyörimässä kaduilla. Näiden kirkkaat ja lukuiset tatuoinnit olivat kyllä kiinnittäneet hänen huomionsa, mutta eivät olleet kuitenkaan saaneet mitään sen tärkeämpää ajatusta nousemaan mieleen.
''Ja pääset näkemää muutaki kuin vain tämä maan...'' Kädessään olevaa neulaa mietteliäänä hetken aikaa pyöritellyt pikkumies jatkoi ja sujautti sen sitten enempää ajattelematta takaisin varuste pussiinsa, unohtaen täysin ettei sitä ollut puhdistettu kunnolla edellisen käytön jälkeen. Sen enempää hän ei oikeastaan osannutkaan sanoa kunoichin ongelmasta, alkaen kuitenkin miettiä samalla sen johdattelemana millaista elämä Äänenmaan ulkopuolella mahtoi olla, kyeten lähinnä vain arvailemaan oliko joskus käynyt jossain siellä.

Violettihiuksisen naisen todetessa että toivoi Nunon pääsevän joskus kotiinsa kohosi miehen arpisille kasvoille koko tämän kellastuneen hammasrivistön paljastava leveä hymy, pienen toivon kipinän herätessä pitkästä unesta. Sen voima ei kuitenkaan riittänyt juuri silmänräpäystä pidemmälle, ennen kuin apea surumielinen ilme syrjäytti sen pikkumiehen kasvoilla. Tyhjä katse silmissään maata edessään tuijottava parantaja puristeli omia käsiään vaivautuneen oloisena, yrittäen samalla selvästi saada jotain päähänsä. Se mitä hän yritti tavoitella tuntui olevan kuitenkin liukkaampi kuin rasvattu saippua ja tuntui luiskahtavan karkuun aina kun siitä luuli saavansa otteen, haihtuen ohuen savuhattaran lailla ilmaan.
''Toivottavasti. Siellä oli aina rauhallista ja lämmintä, syödäkkin sai...'' Lähinnä kiinni saamiaan muistikuvia ääneen sanova parantaja mutisi, lähinnä vain onnistuakseen hahmottamaan itse niitä paremmin. ''Kaikki saman katon olla... Kuumie lähteide keskellä.'' Silmänsä hetkeksi keskittyäkseen sulkeva arpinaama jatkoi, alkaen taas hiljalleen hymyillä. Toisin kuin yleensä hänen hymyillessä tämä oli kuitenkin jollaintapaa erillaista, vaikuttaen ennemminkin rauhalliselta ja tyytyväiseltä, kuin verenhimoiselta tai jollaintapaa sekopäiseltä.
Lukuisia pieniä vilahduksia sujahteli ristiinrastiin Ningyoun silmien editse, sekoittuen niin keskenään kuin tämän mielikuvituksen luomustenkin kanssa yhdeksi sekavaksi sotkuksi. Hetken aikaa se riitti pitämään hänet otteessaan nauttimassa nuista menneistä hetkistä, kunnes koko sotku alkoi olla niin sekava ettei siitä tahtonut ottaa enää mitään selvää. Se sai pikkumiehen keskittymisen herpaantumaan ja tämän vaivalla kasaan saaman palapelin alkamaan hajota taas hallitsemattomasti sekasotkuiseksi kaaokseksi, mikä sai ryysyläisen huokaisemaan pettyneenä ja lysähtämään uupuneena kasaan.
''Kerro jotain vaikka siitä henkilöstä jonka haluisit löytää, tai jostai paikasta missä haluaisit käydä?'' Muuta ajateltavaa jälleen yhden epäonnistumisen jälkeen kaipaava Ningyou kehotti Ichirikiä, näyttäen aivan maansamyyneeltä ja lopen uupuneelta. Kumpikaan nuista asioista ei oikeastaan kiinnostanut häntä juuri ollenkaan, vaan olivat ensimmäisiä mitä hänelle tuli mieleen sillähetkellä.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4854Viesti Southpaw »

"Niin... toivottavasti", Kagero myönsi Nunon vastatessa hänen sanoihinsa. Jos rehellisiä oltiin, hän ei tosissaan uskonut että niin todella tulisi käymään, mutta toisaalta ei sitä koskaan tiennyt. Ehkä jonakin päivänä tämä sota loppuisi ja hän saisi tilaisuuden päästä näkemään maailmaan Otogakuren ulkopuolella. Kuten Nuno, Kagerokaan ei juuri tiennyt ulkopuolisen maailman tilanteesta ja siitä, että mahdolliset ninjojen apua kaipaavat toimeksiantajat tuskin turvautuisivat heti ensimmäiseksi sodast toipuvaan Otogakureen. Kun Nuno kuitenkin alkoi muistella kotiaan, Kagero ehti lyhyen hetken ajan nähdä pikkumiehen kasvoilla olevan toivonkipinän, joka kuitenkin kuoli lähes samantien kun jotain kohosi Nunon mieleen. Oli Kagero vuoro näyttää pahoittelevalta ja kun Nuno sitten alki alakuloiseen, kaipaavaan sävyyn kertoa niitä harvoja yksityiskohtia, joita muisti, Kagero uskaltautui varovasti laskemaan kätensä Nunon olalle kuin lohduttaakseen tiimitoveriaan ja karkottaakseen tämän tunteman alakulon pois. Kuumat lähteet jotka pikkumies mainitsi, ainakin toivat Kagerolle ensimmäisenä mieleen Kuumien lähteiden maan, jonka hän joskus oli nähnyt Akuman toimistossa olevalla maailmankartalla. Jos siis Nuno joskus lähtisi etsimään kotiaan, se voisi kenties olla hyvä paikka aloittaa etsinnät.
"Jos tämä sota joskus loppuu niin teen kaikkeni, että sinä pääset kotiin. Ja jos kotiasi ei löydy niin sitten on löydettävä joku sellainen paikka mihin voi luoda uuden kodin", Kagero sanoi lohduttavasti, mutta vaikeni sitten kun Nuno näytti ikään kuin luovuttavan ja pyysi häntä sitten kertomaan jotain tapaamastaan miehestä tai paikoista joissa halusi käydä.

Hetken ajaksi Kagero hiljeni ja mietti kummasta oikein kertoisi. Hän ei loppujen lopuksi tiennyt paljonkaan paikoista joissa halusi käydä, puhumattakaan että olisi osannut kuvailla niitä jotenkin. Mitä taas tuli Akkiin, hänen oli pidettävä mielessään, että Nuno oli heidän ensitapaamisellaan ollut hyvinkin vihainen henkilölle joka oli tappanut Kougan. Näin ollen hän ei saasi päästää suustaan ulos mitään, mikä yhdistäisi Akkin Kougaan.
"No, se on ainakin sanottava, että hän on tosi hyvän näköinen", Kagero aloitti, eikä voinut mitään sille, että jäi hetkeksi muistelemaan Akkin piirteitä. Erityisesti punaiset silmät olivat vanginneet hänen katseensa lähes samantien ja kuten hän oli saanut heidän yhteisen yönsä aikana huomata, ei kuudessa kädessäkään loppujen lopuksi ollut valittamista, vaikka se saattoi aluksi näyttää oudolta. Ennen kuin Kagero huomasikaan, hänen kasvoilleen oli hiipinyt pieni hymyntapainen, jonka tämä kuitenkin nopeasti pyyhki kasvoiltaan, kun havahtui viimein ajatuksistaan ja muisti, että hänen piti varmaan kertoa Nunolle enemmänkin.
"Me vietimme jonkin aikaa yhdessä, mutta sen jälkeen hän antoikin ymmärtää ettei ollut kiinnostunut... Ymmärsin että hänellä olisi joku toinen josta hän ei halunnut kertoa rehellisesti ja hän olisi käyttänyt minua vain hyväkseen. Myöhemmin hän kuitenkin palasi luokseni ja olin lähellä käskeä häntä häipymään elämästäni. Mutta hän onneksi pakotti minut kuuntelemaan ja kertoi minun käsittäneen hänen sanojaan väärin. Akuma sanoi, ettei se mies oikeasti olisi kiinnostunut vaikka väittääkin niin, mutta en tiedä kumpaa minun pitäisi oikein uskoa...", Kagero kertoi heidän välilleen muodostuneesta ongelmasta. Nunosta tuntui olleen jossain määrin apua myös luottamuskysymyksen kanssa, joten kuka tietää, ehkä pikkumies osaisi tietämättään auttaa häntä myös tämän ongelman ratkaisussa.
"Haluaisin uskoa sitä miestä, että hän todella välittää kuten sanoi ja palaa vielä joskus takaisin. Mutta samaan aikaan tuntuu, että minun pitäisi ennemmin uskoa Akumaa, kuulun kuitenkin hänelle", Kagero lisäsi. Naisen olemuksesta saattoi huomata hämmennyksen, joka aiheutui vain siitä, että Akuma ja Akki olivat molemmat sanoneet puhuvansa totta ja että toinen osapuoli oli se joka valehteli.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4873Viesti Cross »

Kasaan lysähtäneen näköisenä jalat ristissä allaan istuva Nuno ei näyttänyt juurikaan siltä että olisi kuunnellut Kageron aloittaessa kertomaan jostain miehestä jonka halusi löytää, vaikka hän itse vasta olikin pyytänyt kertomaan jotain tästä. Aihe ei sinäänsä ollut kiinnostanut pahan koti-ikävän pauloihin joutunutta apean näköistä pikkumiestä, minkä takia naisen ensimmäiset sanat menivätkin täysin ohi. Jokin niissä tai tavassa jolla ne sanottiin herätti kuitenkin kuuntelian mielenkiinnon ja tämän kasvoilla näkyikin pieni muutos, alakuloisen murjotuksen muuttuessa hiljalleen keskittyneemmäksi. Samalla alkoi herätä myös uteliaisuus, jonkin parantajan alitajunnassa kummittelevan entisen minänsä osan havahtuessa ja saadessa rattaat pyörimään ainakin hetken aikaa niin kuin niiden olisi kuulunut.
Tyhjään sumuiseen katseeseen omaaviin silmiin tuli hieman erikoisen kaltaista kiiltoa, jollaista niissä ei normaalisti näkynyt. Siinä oli hieman jotain sitä samaa keskittymistä ja tarkkuutta mitä Ningyoun silmissä oli näkynyt tähänmennessä vain haavoja hoitaessa, vaikka jokin pieni seikka katseessa oli kuitenkin toisin. Tällä kertaa ei nimittäin näyttänyt siltä että parantaja olisi toiminut juurikaan ajattelematta mitä teki, suorittaen vain jotain ulkoa oppimaansa toimenpidettä. Sen sijaan tämän silmien takana pyörimään alkaneet rattaat saattoi miltei luulla näkevänsä eriväristen silmien keskellä olevien pupillien takana, niiden poimiessa pieniä yksityis kohtia tavasta jolla tarinoimaan keskittynyt kunoichi puhui.
Ichirikin pienoinen monitulkinnainen hymy ei jäänyt arpiselta kalpeanaamalta huomaamatta, kuten myöskään ei se miten nopeasti tämä pyyhki sen pois kasvoiltaan. Myöskään mikään siitä mitä nainen nyt kertoi ei näyttänyt menevän enää toisesta korvasta sisään ja paten samantien suoraan toisesta ulos lentäen samanti vain harakoiden kuultavaksi, sillä rasvaisia likaisia hiuksiaan raapiva hukkapätkä tuntui todella miettivän kuulemaansa. Kävipä tämän kasvoilla jopa hetken aikaa hieman myötätuntoiselta vaikuttava pahoitteleva ilme, kunoichin kerrottua kuinka oli ensimmäistä kertaa eronnut tästä tuttavastaan. Tarinan päättyessä se oli kuitenkin vaihtunut enemmän taas mietteliääksi, vaikka jotain tuosta myötätuntoisesta pilkkeestä silmissä oli kuitenkin jäänyt edelleen kummittelemaan kasvoille.

Kaikkea kuulemaansa yhteen hiltaasti ynnäilevältä Nunolta kesti muutaman lyhyen hiljaisen hetken verran yhdistellä langat toisiinsa ja alkaa keriä niistä muodostuvaa lankaa kasaan, ilman että siitä muodostui siistin pallon sijasta epämääräinen sotku. Iästään huolimatta hän ei ollut mikään ihmissuhteiden erikoismies, vaikka oli toki nähnyt kaikenlaista niihen liittyvää elämänsä aikana ja saanut myös paljon laajempaa opetusta nuoruudessaan ihmisen mieleen liittyen kuin useimmat ympärillään olijoista. Suurin osa kaikesta tuosta oli kuitenkin painunut unholaan, tai vain hautautunut kaiken muun mieltä ahdistavan kuonan alle piiloon. Se ei kuitenkaan tarkoittanut ettei parantaja olisi ymmärtänyt monimutkaista tilannetta johon nuori nainen oli päätynyt tämän tuttavuutensa tavattuaan, mikä oli ilmeisestikkin ollut huomattavasti enemmän mitä tämä oli alunperin tainnut olettaa.
''Ymmärrän kyllä että haluut tavata tän kaverin uudestaan, enkä oikein usko että saat varmaa vastausta tuohon pulmaan ennen sitä...'' Päätään taas mietteliäänä raapimaan alkanut Ningyou tokaisi, alkaen hiljalleen ihmetellä miksi tämä koko asia oli edes alkanut kiinnostaa alunperin. ''En sitten tiedä mitä tarvetta sillä olisi ollut tulla takaisin edelliselläkään kertaa ja selvitellä niitä väärinkäsityksiä, saati luvata vielä tulla takasi... Toisaalta en myöskään keksi miks Akuma väittäs ilma syytä ettei siihe kannata luottaa.'' Käsiään levittelevä ryysyläinen jatkoi, saamatta mielestään tunnetta että tähän keskustelun aiheeseen liittyi jotain muutakin tärkeää kuin vain naisen yksityiselämän ongelmat. ''Mitä se tyyppi muute ylipäätään täälläpäin teki? Sehä ei tainnu kuitenkaan olla paikallisia?'' Lähes ulottuviltaan livahtamaan päässeestä langanpäästä kiinni nappaava parantaja kysyi, arvellen nuiden seikkojen liittyvän jotenkin siihen miksi tämä muukalainen oli alkanut tuntua kiinnostavalta.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4874Viesti Southpaw »

Nunon todetessa, ettei hän luultavasti saisi varmoja vastauksia ennen kuin tapaisi tämän kaipaamansa henkilön uudestaan, Kagero nyökkäsi. Kaipa hänen oli myönnettävä, että Nuno oli oikeassa, sillä loppujen lopuksi hänen ja Akkin yhteinen aika oli jäänyt kovin lyhyeksi. Ja sinä aikana luottamus oli menetetty jo kerran, joten varmaan parasta kaikkien kannalta olisi ollut tutustua rauhassa ja koettaa löytää luottamusta uudelleen. Nunon kuitnkin jatkaessa ja esittäessä pari hyvinkin tiukkaa kysymystä, Kagero hiljeni hetkeksi itsekin miettimään. Sen hän tiesi jo, että Akkin oli ollut pakko tulla takaisin saadakseen Akuman lupaamat joukot mukaansa, mutta huomio siitä että Akki ylipäätään oli yrittänyt hyvitellä aiempaa käytöstään hänelle, tuntui puhuvan tämän puolesta. Ellei Akki todella ollut kiinnostunut kuten Akuma väitti, miksi tuo olisi yrittänyt hyvitellä puheitaan? Luulisi että henkilölle joka ei välittänyt, olisi ollut ihan se ja sama mitä hän ajatteli? Hyvä huomio oli myös kysymys siitä miksi Akuma oli suhtautunut asiaan niin negatiivisesti. Ainoa syy jonka Kagero keksi, oli se että Akuma tahtoi varmistaa että hän pysyisi kiltisti omistajansa rinnalla, mutta toisaalta sitä vartenhan hänellä oli jo pantansa jonka vuoksi hänen oli pysyttävä täällä. Eikö panta yksin riittänytkään? Hetken ajan Kageron mielessä kävi kysyä asiasta Akumalta kunhan täältä rämeeltä joskus päästäisiin takaisin kotiin Pohjoisen alueille, mutta pian nainen kuitenkin pudisti hieman päätään karistaakseen ajatuksen mielestään. Hänellä oli vahva tunne, että Akuma ei tulisi pitämään kysymyksestä ja todennäköisesti joko käskisi häntä olemaan miettimästä asiaa taikka löisi häntä mikäli sattuisi olemaan huonolla tuulella.

"En ole tuosta ihan varma. Ymmärsin että hän oli etsimässä taistelijoita johonkin hankkeeseen joka hänellä oli meneillään ja arveli, että täältä löytyisi parhaimmat taistelijat koska olemme sotineet keskenämme niin kauan. En tosin tiedä löysikö hän täältä loppujen lopuksi ketään", Kagero vastasi Nunon esittämään kysymykseen ja kohautti olkapäitään. Vaikka hän tosiasiassa tiesikin Akkin saaneen Akumalta muutamia miehiä mukaansa, tuntui paremmalta idealta kertoa Nunolle aisasta hieman epämääräisemmin. Tämä tuntui heidän ensitapaamisellaan halunneen tappaa henkilön joka oli tappanut Kougn, joten jos tulisi ilmi että Akki oli kaiken takana, oli hyvinkin mahdollista, että Nuno lähtisi jäljittämään tätä samantien.
"Ja hän ei tosiaan ollut paikallisia. Hän kertoi olevansa jostain hyvin kaukaa etelästä. Joltain merellä sijaitsevalta saarelta kai" Kagero lisäsi epämääräisesti ja rappi päätään kuin olisi koettanut muistella mistä Akki oli sanonut olleensa.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4891Viesti Cross »

Se pieni tarkkaavaisuuden ja selvän ajattelun hetki jonka nuno oli hetken aijemmin kokenut alkoi hiljalleen horjua Kageron jatkaessa vastailemista kysymyksiin mysteerimiehestä, kertoen tämän tulleen Äänenmaahan etsimään taitavia taistelijoita. Tieto ei sinäänsä ollut mitenkään mullistava, sillä vaikka maa olikin ollut jo vuosia sisällisodan pauloissa tarvitsivat sen osapuolet tuloja itselleen taistelun jatkamiseksi ja olisivat siksi varmasti sopiva joukkojen lähde henkilöille jotka eivät voineet turvautua ympäröivien maiden ninjakylien palveluksiin. Tietenkin siitä kuinka taitavia shinobeja täältä edelleen löytyisi vuosia jatkuneen tappamisen jälkeen oli tietenkin aivan eriasia, mutta sitä pikkumies ei osannut alkaa arvioimaan. Sen sijaan häntä kyllä hämmästytti hieman päätös suunnata Akuman puheille, jonka hallitsema alue oli kyllä ollut jo ennen Kougan kuolemaakin isoin kaikista neljästä valtiaasta ja muutenkin vauraimmasta päästä, mutta samalla tämän joukkojen lukumäärä oli myös ollut huomattavasti rajallisempi kuin muilla.
''Hassuu siinätapaukses et hän pääti pyytämää niitä Akumalta...'' Varsinaisesta aiheesta hiljalleen päässään harhautumaan alkava Ningyou totesi mietteliäänä, raapien nenäänsä tyhjä katse jälleen silmissään. ''Myönnän kyl että pohjoine oli jo ennestää isoin ja varmaa vaurain alue, mut alueesee nähi teil oli varmaa vähite joukkoja...'' Lähinnä omien arvioidensa ja mielipiteiden pohjalta puhuva parantaja ajatteli ääneen, pitäen vahvimpana todisteenaan sitä yksinkertaista asiaa ettei pohjoisen johtaja ollut kaikesta huolimatta onnistunut päihittämään kilpailijoitaan. ''Ite olisin menny varmaa Danten juttusille jos iso joukko tusina taistelijoita riittää, tai sit Fuseikon jos tarkotus oli löytää pien joukko päteviä tekijöitä.'' Omia mietintöjään jatkava kalpeanaama totesi pää mietteliäänä kallellaan, muistellen joskus kuulleensa jonkun sanovan Dantella olevan enemmän väkeä komennossaan kuin kellään muulla, vaikkakin näiden taidoissa saattoi olla hieman toivomisen varaa. Toinen ääripää taas oli Fuseiko, jolla oli komennossaan kutakuinkin yhtä vähän shinobeja kuin Kougalla oli ollut. Toisin kuin liikkuvaan ja vastustajaa kuluttavaan taistelu tapaan luottanut Inuzuka laumoineen Lännen valtiaan alaiset olivat kuitenkin pääosin vahvoja yksilöitä, jotka jättivät yleisesti ottaen varjoonsa kaikkien muiden johtajien alaiset. Jopa Nuno itse oli valmis myöntämään että oli aina ollut pahoissa vaikeuksissa joutuessaan näitä vastaan ja mielummin välttänyt yhteydenottoja silloin kun se ei ollut pakollista.
Avatar
Southpaw
Uzukage
Uzukage
Viestit: 2582
Liittynyt: 17 Loka 2014, 22:53

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4963Viesti Southpaw »

Nunon huomauttaessa siitä, että Akki oli päätynyt hakemaan apua Akumalta jonkun muun johtajan sijaan, Kagero kohautti olkapäitään ilmaisten tällä tavoin, ettei tiennyt itse asiasta yhtään sen paremmin. Tosiasiassa hän arveli Akkin päätyneen Akuman puheille lähinnä siksi, että hänen seurassaan se oli ollut helpoin ja nopein ratkaisu. Muistaen kuitenkin kuinka raivoissaan pikkumies oli ollut entisen johtajansa kuolemasta, Kagero arveli ettei tuota seikkaa varmaankaan ollut viisasta kertoa Nunolle.
"Kuten sanoin, hän ei ole paikallisia. Ehkä hän ajatteli pohjoisen olevan paras vaihtoehto juuri siksi, että olemme selvinneet näinkin kauan niin vähillä joukoilla", Kagero heitti arvauksen, koettaen kuitenkin kuulostaa epävarmalta asiasta. Nunon kuitenkin kertoessa, että olisi mennyt itse ennemmin Danten puheille, Kagero päästi tuhahduksen, joka paljasti etteivät Nunon sanat tuossa kohtaa vakuuttaneet.
"Minusta Danten miehet eivät kyllä ole kovinkaan kummoisia, joten hänestä pysyisin itse kaukana. Fuseikosta en osaa sanoa mitään varmaa vaikka olenkin kuullut juttuja. Muistelisin aiemmin taistelleeni vain Danten joukkoja vastaan ja tietenkin teitä Kougan alaisia..." Kagero muisteli tehtäviä, joita hänen lyhyen ninjan uransa varrelle oli mahtunut.
"Jos pitäisi valita joku muu kuin Akuma niin en tiedä... ehkä valitsisin Kougan jos hän vain olisi vielä elossa. Te läntisen alueen taistelijat olette olleet mukavan haastavia silloin harvoin kun olen päätynyt teitä vastaan. Silloin kun me tapasimme nesimmäisen kerran, niin en usko että olisin pärjännyt sinua vastaan yksin", Kagero sanoi ja väläytti sitten pienen hymyn, ilmaistakseen että tarkoitti sanansa kehuina.
KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
Jinai Tinga
Hp: 170
Ch: 387
Nopeus: 13
Ichiriki Kagero
Hp: 110
Ch: 152
Nopeus: 16
Nakamura Sora
Hp: 100
Ch: 180
Nopeus: 9
Kagouchi Kyashi
Hp: 13
Ch: 18
Nopeus: 1
Nemuri Suiren
Hp: 95
Ch: 124
Nopeus: 11
Avatar
Cross
Shogun
Shogun
Viestit: 1869
Liittynyt: 18 Loka 2014, 08:03

Re: Tilannepäivitys (rope)

Viesti: # 4988Viesti Cross »

Nuno oli hädintuskin edes kerennyt sulkea suunsa mutinoidensa jälkeen kun Kagero jo vastasi halveksivasti tuhahtaen, tuoden oman mielipiteensä varsinkin Danten alaisista hyvinkin selvästi esille. Tämä oli kyllä oikeassa siinä ettei yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta suurin osa heidän viime päivinä suolla kohtaamista etelän joukoista ollut tarjonnut kaksistakaan vastusta, ainakaan niin kauvan kun tilanne oli ollut tasavahva. Sitä se kuitenkaan harvoin oli ollut lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen komennossa olleen Aburamen, joka olisi varmasti murskannut puolustajat jos olisi vielä hengissä. Kiitos heidän tuo ongelma oli kuitenkin ratkaistu ja mahdollisuudet voittoon vielä olemassa tukalasta tilanteesta huolimatta, mitä Fuseikon lähettämät joukot sotkivat entisestään. Kaikesta tästä huolimatta pikkumies ei kuitenkaan ollut aivan varma olisiko lukumääräisesti ylivoimaiseen vastustajaan viisasta suhtautua nuin ylimielisesti.
''Ei ehkä mut ei käärmeetkää varmaa ajattele muurahaiste oleva vaarallisia ja silti tarpeeks monta tappaa isoimmanki matelijan.'' Olkiaan kohauttava arpinaama totesi mietteliäänä, yrittäen muistaa kenen oli kuullut aikoinaan kertovan tuon viisauden alunperin. Saattoi toki olla myös että hän oli joskus nähnyt itse muurahaiskeon rauhaa erehtyneen käärmeen tulevan syödyksi ja keksinyt tuon viisauden itse siitä, mutta mistä ikinä se olikin tullut ei hän enää kyennyt sitä muistamaan. Hieman pyöräyttäen silmiään ja raapien päätään kalpea shinobi päätyikin siksi luopumaan yrityksestä muistaa koko seikkaa sen enempää. Sen sijaan hän päätti alkaa kertoa hieman tarkemmin itäisen alueen väestä, jota he tulisivat varmasti saamaan vastaansa seuraavan tehtävänsä aikana.
''Jokatapaukses Fuseikon porukan kansa kannattaa olla varovaine, sillä pää osa niistä on meikäläisten tavoin entisiä koekaniineja ja häkkilintuja. Tosi sillä erolla et siitä porukasta vissii pääosa on paikallisia, jotka lupautu ite kokeitte kohteeks tullaksee vahvemmiks tai jotai sellasta kait.'' Hieman eteenpäin kumartuneena istuva Ningyou alkoi kertoa hiukset vähän väliä silmille valahdellen, mikä ei kuitenkaan tuntunut kauheasti häiritsevän tahtia. ''Kaikkei pahimpia siin joukos on kuulema Nopperabō nimise ryhmä jäsenet, jota vois vissii verrata teihi naamari naamoihi Akuman porukassa.'' Pikkumies jatkoi kasvot mustien hiusten peitossa, tuntien kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä heti ajatellessaan läntisen alueen valtiaan eliitti ryhmään kuulunutta shinobia, jota vastaan oli taistellut joitain vuosia aijemmin. Se oli ollut lähellä jäädä hänen viimeiseksi taistelukseen, ellei apu olisi saapunut viime hetkellä ja onnistunut pakottamaan tuon vastustajan perääntymään. Kylmät väreet eivät olleet ainut asia mitä nuo muistot saivat aikaan, vaan myös tuon taistelun jäljiltä jäänyttä arpea alkoi myös kihelmöidä, aivan kuin muistutuksena siitä mihin pensaaseen arpinaama oli nyt taas työntämässä päänsä.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Läntinen osa”