Sivu 4/4

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 01 Touko 2016, 13:36
Kirjoittaja Cross
Silmät kiiluen ja mielipuolisen verenhimoinen hymy kasvoillaan Nuno katsoi kuinka Shion silpoutui kolmen vastustajansa hyökkäysten ristitulessa hiljalleen palasiksi, menettäen ensin toisen jaloistaan ja melkein heti perään myös toisen kätensä raskaine miekkoineen. Edes tämän kehon kiihdytetty paranemiskyky ei kyennyt pusymään kaiken tuon mukana, vaan alkoi antaa hiljalleen periksi. Lopulta mahtavasta rämeen valtiaasta ja hyönteisten ruhtinaasta ei ollut enää muuta kuin silvottu raato jäljellä, jonka maallisen vaelluksen Akashisenin aiheuttaman verenhimon vallassa oleva Kagero päätti miekaniskulla keskelle tämän kalloa. Verta ja aivonestettä roiskuin kunoichin päälle, mutta silti tämä ei näyttänyt olevan vielä tyytyväinen. Samankaltaista vimmaa naisen kanssa itsekkin tunteva kalpea shinobi katsoi raskaasti hengittäen kasvot irvokkaassa hymyssä kuinka jo valmiiksi veriseltä mytyltä näyttäneeseen ruumiiseen osui miekan isku toisensa jälkeen, hajottaen tämän aina vain pienemmiksi palasiksi.
Toisin kuin Ichiriki pikkumies ei kuitenkaan käyttänyt ensikertaa tälle antamaansa taistelu huumetta ja pystyi ainakin jollain tapaa kestämään sen vaikutusta tätä paremmin, joskin jotkun sen sivuvaikutuksista olivat jo lähestulkoon pysyviä. Siitä huolimatta arpinen shinobi ei ollut kuitenkaan nähnyt kenenkään ainetta käyttäneen alkavan ennen käyttäytyä samaan tapaan kuin itsestään puhumaan alkava kunoichi, joka vajosi sekavan oloisena polvilleen miltei heti hakattuaan Aburamen jauhelihaksi. Huolimatta omaakin päätään sotkevan pulverin vaikutuksesta onnistui hän kuitenkin tunnistaa ne pienet oireet, jotka edelsivät aina täydellistä sekoamista.
Tietäen hyvin kuinka vaarallisia ainetta yliannostuksen ottaneet tai muuten vain jostainsyystä itsekontrollinsa menettävät henkilöt saaattoivat olla Nuno heilautti rihmojaan maassa olevaa naista kohti ja kietoi ne tiukasti tämän ympärille, varmistaakseen ettei nainen kykenisi liikkumaan. Se näytti varmasti oudolta tilannetta sivusta katsovasta Kaguresta, eikä olisi ollut varmasti mikään ihme vaikka tämä olisi luullut välillä sekavasti käyttäytyvän tiimitoverinsa napsahtaneen ja päättäneen käydä vuorostaan nais kaksikon kimppuun. Se ei ollut myöskään todella kaukana totuudesta, sillä Ningyou sai todella tehdä parhaansa ettei olisi todellakin vain puristanut rihmojaan vielä kireämmälle ja silponut niiden vankina olevaa naista hengiltä.
Jollain konstilla pikkumiehen onnistui kuitenkin vielä toistaiseksi hillitä itsensä ja kaivaa varustelaukkuaan, koittaen löytää sen huonosti järjästellyistä sisuksista pientä pulloa, jonka sisältämä aine kumoaisi Akashisenin vaikutuksen.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 02 Touko 2016, 20:29
Kirjoittaja LordVonKwaak
Menetettyään puolet raajoistaan väsynyt suon valtias ei enää mahtanut mitään Kageron hyökkäykselle. Alati pienemmiksi palasiksi muussautuva suon valtiaan ruumis ei kuitenkaan saanut rauhaa, ryhmänjohtajan jatkaessa hyökkäystään suoranaisen kiihkon vallassa.
Tietämättä Kageron käyttämästä pulverista Kagura huomasi, ettei ryhmänjohtaja ollut ainakaan tavallisen taisteluhurmoksen alla. Varsin uutena tulokkaana Otossa, Kagura seurasi varautuneena ryhmätoveriensa sekavaksi luisunutta käytöstä - sekä samalla ympäristöä. Todellisen varmistuksen Shion kuolemasta kunoichi sai vasta, kun aikaisemmin epätavallisesti käyttäytyneet ötökät palasivat omille teilleen. Vailla käskyttäjää suo tuntui taas normaalilta.
"Kaikki kunnossa?" Vaikka näyttikin kiihtyneeltä, Nuno tuntui tekevän minkä taisi parhaiten: erilaiset lekurin hommat. Kageron käytös sitä vastoin huolestutti.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 02 Touko 2016, 21:00
Kirjoittaja Southpaw
Nunon kietoessa rihmojaan sekavalta vaikuttavan Kageron ympärille, villimpi persoona sai hetkeksi jälleen vallan. Ichirikin pää kääntyi vilkaiemaan Nunoa olan ylitse ja tämän lihasten saattoi nähdä jännittyvän, kuin tämä olisi aikonut ruveta pyristelemään irti ja käskeä Nunoa päästämään hänet irti. Ennen kuin villimpi persoona ehti tehdä kuitenkaan mitään, kylmä puolisko pakotti tämän taas taka-alalle, sillä seurauksella, että Kagero pysähtyi aloilleen hammasta purren.
"Nopeasti Nuno, ennen kuin tästä tulee pysyvää", Kageron persoonat sanoivat kuin yhdestä suusta, mikä sai naisen äänen kuulostamaan kummalliselta kun joka toinen sana tuntui tulevan suusta ulos tämän normaaliin ilkikuriseen tapaan ja joka toinen sana taas kylmästi, kuin nainen ei olisi välittänyt lainkaan siitä hoitaisiko Nuno hänet kuntoon lääkkeillä vai päästäisikö päiviltä. Vaikka kummankin persoonan keskittyminen oli nyt vain käsillä olevassa ongelmassa, kylmempi persoona kuitenkin tiedosti jollain tapaa, että tämän kohtauksen jälkeen olisi epäilemättä paikallaan selittää sekä Nunolle, että Kaguralle mikä hänen kaulassaan aiemmin olleen pannan tarkoitus oli ja että jatkossa näiden olisi estettävä villimpää persoonaa toteuttamasta tämän kaltaisia päähänpistoja enää toiste. Shionia vastaan lähteminen oli ollut typerä ja riskialtis teko voitosta huolimatta ja kunhan he saisivat tilaisuuden palata Akuman luokse taisteluiden jälkeen, hän aikoi vakavasti ehdottaa Akumalle kurittomaksi heittäytyneen persoonan uudelleenkoulutusta.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 03 Touko 2016, 09:08
Kirjoittaja Cross
Tiukasti ympärilleen kiristyneistä rihmoista huolimatta vastaan hangoittelevaa Kageroa paikallaan pitämään yrittänyt Nuno ei kerennyt olla huolissaan naarmuista joita nainen aiheutti itselleen yrittäessään murtautua vapaaksi, mikä sai vain tämän ympärillä olevat mustat nauhat uppoamaan tämän ihoon.Sen sijaan hänen huomionsa kiinittyi kunoichin muuten erikoiseen käytökseen, mikä ei vastannut mitään pikkumiehen ennen tapaamaa sivuoiretta. Pikemminkin se vaikutti lähes samanlaiselta itse puhelulta kahden persoonan välillä, jota oli nähnyt Shionin harrastavan muutamaan kertaa sinä lyhyenä aikana mitä tämä oli viettänyt Kougan pää joukon mukana. Itseoppinut parantaja ei tosin muistanut tuota asiaa varsinaisesti, mutta osasi yhdistää havaitsemansa sekavuuden jotain outoa kautta heidän vasta tappamaansa mieheen. Havainto hämmensi kädessään olevan pikku pullon korkin kanssa taistelevaa Ningyouta, jopa niin pahasti että kunoichin puhuessa vuorinperään kahdellan eri tavalla hän pysähtyi kuuntelemaan sitä ja unohti hetkeksi taas mitä oli ollut juuri tekemässä.
Vasta nuiden kahden keskenään kamppailevan eri persoonallisuuden ärähtäessä kuin yhdestä suusta hänelle kalpea mies säpsähti hieman ja oli vähällä pudottaa vasta-ainetta sisältävän pullon, mikä olisi tarkoittanut sitä että kaksikko olisi joutunut jatkamaan kamppailuaan vielä hyvän aikaa. Ilmaa kummallakin kädellä hapuilevan arpisen shinobin onnistui kuitenkin viime tipassa napata pullo käsiinsä, ennen kuin se olisi tippunut maahan ja valuttanut sisältöään kuran sekaan.
''Auta pitämään häntä!'' Nuno huusi tilannetta sivusta töllistelemään jättäytyneelle Kagurelle, päätellen Kageron oireiden vahvuudesta että pullossa oleva neste pitäisi saada samantien verenkiertoon, sen sijaan että olisi vain juottanut aineen rimpuilevalle naiselle. Huutaessaan mies kaivoi varuste pussistaan joitain ohuvia ja teräviä neuloja, joita oli löytänyt yhdeltä tällä suolla kohtalonsa kohdanneista lukuisista ninjoista. Saatuaan sen esiin pikkumies kastoi neulan kärkeä toisessa kädessään olevan pullon nesteeseen ja alkoi etsiä oikeaa kohtaa pistää allaan olevan Ichirikin kaulasta, mikä ei ikävä kyllä ollut kovinkaan helppoa tämän Akashisenin laajentamista suonista huolimatta.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 04 Touko 2016, 14:37
Kirjoittaja LordVonKwaak
Suon rauhoituttua Kagura tuli muistaneeksi, että heidän pitäisi vielä päästä vihollisten linjojen takaa takaisin Akuman joukkojen pariin. Shionin ongelmallisen persoonallisuuden takia ryhmä oli saanut työrauhan, mutta luoja yksin tietää kauanko se kestäisi. Kunoichilla ei ollut myöskään tietoa missä kunnossa ryhmän viimeinen, paikalta puuttuva jäsen oli.
Kageron käskettyä Nunoia kiirehtimään, Kagura palasi ajatuksistaan takaisin tilanteeseen, mennen lekurin avuksi tämän niin pyytäessä. Kagura nappasi ryhmänjohtajaa käsistä takaapäin kiinni. Epäilyttävän tottuneesti Kagura varmsiti otteensa muuttamalla kätensä muotoa, kietoen ne Kageron käsien ympärille.
Nunon etsiessä jotain Kageron kaulalta, kolmas käsi nappasi ryhmänjohtajaa takaraivosta. Koura kuului Kaguran kasvattamaan häntään, kunoichin halutessa varmistaa Nunolle työrauha ja ettei Kagero vahingoittaisi niskojaan, jos tämä alkaisi Nunon yrityksistä huoliamtta riehua.
Miettiessään tapaamiaan Otolaisia, Kaguran ilme synkkeni. Vaikka Orochimarun vallasta oli jo kauan, jokin tuntui poikivan suoranaisia persoonallisuus häiriöitä. Tietäen oman sukunsa hulluuden liittyvän perimään joka näkyi myös kirotuissa sineteissä, Kagurasta tuntui, että hän oli jo nyt tavannut liian monta mielensä kanssa kamppailemaan joutuvaa shinobia. Johtuiko se sodasta, vai jatkoiko joku Orochimarun kokeita salassa?

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 04 Touko 2016, 16:41
Kirjoittaja Southpaw
Kiitos Kaguran ja Nunon yhteistyön, Kagero tajusi nopeasti ettei kyennyt liikuttamaan kuin päätän, vaikka kuinka olisi rimpuillut. Vain hetkeä myöhemmin myös pään liikuttaminen estettiin Kaguran toimesta, tämän tarttuessa häntä takaraivosta. Jossai näkökenttänsä ulkopuolella molemmat persoonat pistivät merkille hiljaisen kilahduksen, kun pullon reunaan osuva neula kasteltiin Nunon käsissä olevan pullon sisältämässä nesteessä. Seuraavassa hetkessä hän jo tunsikin Nunon käsien etsivän hänen kaulaltaan oikeaa kohtaa johon pistää neula. Neulan viimein uhotessa ihon läpi suoneen, Kagero puristi silmänsä kiinni ja kylmempi persoona pinnisti voimansa äärimmilleen työntääkseen taka-alalle kuuluvan persoonan sinne minne se kuuluikin. Nunon antaman vasta-aineen alkaessa vähitellen vaikuttaa, tämä tehtävä muuttuikin hieman helpommaksi ja vähitellen hän tunsi toisen persoonansa läsnäolon haihtuvan mielestään, asioiden alkaessa palata takaisin normaaliksi. Odotettuaan vielä pari minuuttia ja varmistuttuaan siitä, että toinen persoona ei ollut tulossa takaisin, Kagero vti syvään henkeä ja päästi kehonsa rentoutumaan.
"Voitte päästää irti. Olen kunnossa taas", nainen sanoi. Tällä kertaa ääni oli jälleen kylmä, mikä paljasti kylmän persoonan olevan jälleen täydessä hallinnassa. Sanojensa vakuudeksi Kagero pyrki pitämään kehonsa rentona, mikä toivottavasti paljastaisi että hän ei aikonut enää rimpuilla.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 05 Touko 2016, 23:15
Kirjoittaja Cross
Huolimatta sisäistä kamppailua kehonsa hallinnasta käyvän Kageron rimpuilulta vaikuttavien pakkoliikkeiden Nunon onnistui osua neulallaan naisen kaulan valtimoon, minkä ansiosta vasta aina pääsisi suoraan tämän verenkiertoon. Suurin kunnia tästä onnistumisesta kuului avuksi tulleellen Kagurulle, jonka onnistui muovautuvilla raajoillaan pitämään ryhmän johtajaa paikallaan huomattavasti kalpean tiimitoverinsa rihmoja paremmin. Muovailuvahan lailla muotoaan muuttavat raajat olisivat voineet saada pikkumiehen säpsähtämään ja unohtamaan mitä oli ollut tekemässä, ellei hän olisi ollut niin keskittynyt siihen. Tuon keskittymisen ansiosta Ichiriki alkoi hetken kuluttua jo rauhoittua huomattavasti, vaikuttaen palaavan ainakin jollain tapaa omaksi itsekseen ja alkoi vaatia vapauttamistaan.
Otsa rypyssä kunoichia katseleva Ningyou ei kuitenkaan ollut valmis ainakaan vielä tekemään sitä, koska huomasi ettei jokin ollut niin kuin piti. Jokin edelleen tiukasti paketissa olevan naisen olemuksessa tai puhetavassa ei ollut kuitenkaan kohdallaan, vaikka pikkumies ei osannutkaan sanoa mistä oli kyse. Hän ei ollut huomannut selvää muutosta naisen käytöksessä taistelun aikana, eikä tuntunut huomaavan sitä kunnolla nytkään kaikesta ilmiselvyydestä huolimatta. Jollain tapaa hän kuitenkin aisti tämän olemuksen kylmyyden, otaksuen kuitenkin ilman parempaa tietoa sen johtuvan Akashisenistä.
''Ei vielä...'' Sekaisin olevaa rasvaista hiuspehkoaan raapiva arinen shinobi mutisi mietteliäänä, kehottaen nuorempaa kunoicheista olemaan tottelematta Kageroa. Suoraan suoneen pistetyn vasta-aineen olisi pitänyt kyllä alkaa vaikuttamaan jo ja kumota naista sekoittavan huumeen vaikutus, siitä huolimatta vaisto sanoi ettei kaikki ollut nyt kohdallaan. Vasta aine ei kuitenkaan ollut täysin varma, koska sekin vaikutti jokaiseen henkilöön hieman eri tavalla ja erillaisella voimakkuudella, minkä lisäksi myöskään huumeen annostusta ei voinut unohtaa.
''Käytitkö koko annoksen?'' Nuno päätti lopulta kysyä suoraan, olettaen edelleen kyseessä olevan joku hänelle tuntematon sivuvaikutus. Vasta nyt hänen päähänsä oli tullut se mahdollisuus että nainen ei luuultavasti ollut käyttänyt Akashiseniä jo vuosien ajan kuten hän, eikä omannut yhtä vahvaa vastustuskykyä sille. Senpä takia annos jonka hän oli ajattelemattomuuttaan antanut tälle ja Kagurulle riittäisi näille helpostikkin kolmeen tai neljäänkin käyttökertaan, siinä missä sama määrä riiti miehelle itselleen vain yhtä käyttökertaa varten.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 06 Touko 2016, 11:15
Kirjoittaja LordVonKwaak
Mitä ikinä Nuno tekikin, se tuntui vaikuttavan. Arvaamattomat liikkeet vähenivät ja pian Kagero jo pyysikin vapauttamisaan, vakuuttaen olevansa kunnossa. Kagura olisikin päästänyt irti, kunoichin häntä ehtikin jo kelautua takaisin kuin ei olisi koskaan olemassa ollutkaan, ellei Nuno olisi sanonut vastaan. Hyvin mietteliään näköinen pieni mies näytti vähintäänkin epävarmalta, päätyen lopulta kysymään Kagerolta lisäkysymyksiä.
Tunnettuaan kaksikon sangen lyhyen aikaa, Kagura tunsi olonsa tukalaksi. Ryhmänjohtaja ei tuntunut samalta kuin tavatessa, mutta toisaalta he olivat juuri selvinneet varsin hektisestä taistelusta. Monet käyttäytyivät normaalista poikkeavasti kuoleman käytyä likeltä. Nuno, joka kaikessa outoudessaan tuntui silti tietävän mitä teki, vaikutti kuitenkin hyvinkin huolestuneelta Kageron muutoksesta.
Epävarmana Kagura päätyi pitämään otteensa ryhmänjohtajastaan. Lääkinnästä sotilas tiesi hyvin vähän, jopa vähemmän kuin ryhmätovereistaan. Nunon varovaisuus saattoi hyvinkin olla perusteltua.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 06 Touko 2016, 20:24
Kirjoittaja Southpaw
Nunon kieltäytyessä irrottamasta otettaan, Kageron ime tiukkeni hetkeksi ja tämä oli aikeissa toistaa vaatimuksensa käskevämpään sävyyn. Ennen kuin nainen ehti kuitenkaan sanoa sanaakaan, tämä tuli toisiin ajatuksiin. Sikäli kuin hän oli tilanteen tasalla, villimpi persoona oli onnistunut pitämään Nunon aisoissa olemalla tälle ystävällinen ja kohtelemalla tätä vertaisenaan. Kenties olisi parempi yrittää samaa ennen kuin ryhtyisi väkivalloin vapauttamaan itse itseään? Kagero päästi hiljaisen huokauksen, miettien hetken mitä sanoisi, ennen kuin suuntasi vakavan katseen edessään olevaan pikkumieheen. Koska Nuno oli hajamielisempää sorttia kuin Kagura, hän päätti pitää katseensa Nunossa kuin olisi osoittanut sanansa pelkästään tälle, vaikka todellisuudessa hän tarkoitti ne molemmille alaisilleen. Tällä tavalla hän toivoi kuitenkin asiansa menevän Nunolle perille yhdestä kerrasta.
"Jos ihmettelet ääntäni niin se johtuu pannastani. Shion katkaisi sen kesken taistelun", Kagero aloitti. Hänen äänensä oli edelleen kylmä, eikä siinä ollut jälkeäkään villimmän persoonan aidosta ystävällisyydestä, mutta ääni oli kuitenkin rauhallinen ja antoi ymmärtää, että kaikki tosiaan oli hyvin nyt kuten hän sanoikin.
"Minä olen Akuman työkalu kuten tiedät. Kun hän ottaa pantani pois minä olen tällainen. Ja kun hän laittaa pannan kaulaani, minusta tulee se toinen, johon sinä olet tottunut", Kagero jatkoi ja koetti selittää asian Nunolle niin yksinkertaisesti kuin kykeni. Hän ei tiennyt tajusiko mies mistä oli kyse, mutta toivoi selityksensä kuitenkin vakuuttavan tämän siitä ettei mitään hätää ollut.
"Ja kyllä, otin koko annoksen. Olisiko pitänyt ottaa vähemmän?" Kagero myönsi seuraavaksi, Nunon kysyessä kuinka paljon hän oli ottanut aiemmin saamaansa jauhetta.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 07 Touko 2016, 22:28
Kirjoittaja Cross
Kageron kylmän persoonallisuuden regtio kieltävään vastaukseen vapauttamisestaan meni täysin ohi Nunolta, joka onnistui unohtamaan hetkeksi koko naisen ja keskittyi sen sijaan seuraamaan silmiensä edessä pörräävää pientä hyönteistä. Väsymys ja stressi alkoi vaatia hiljalleen taas veronsa hänen aijemmin sieraimiinsa imemän jauheen vaikutuksen alkaessa laaantua, mikä sai jälleen kerran pikkumiehen mielen alkamaan harhailla huomattavasti normaalia enemmän. Vielä hetken aijemmin mies oli saattanut vaikuttaa kykenevänsä keskittymään ja ajattelemaan kuten lähes kuka hyväänsä muukin normaali ihminen, mutta sitä iloa ei taaskaan kestänyt pitkään.
Sidottuna ja kiinni pidettynä olevan naisen kuitenkin alkaessa raivoamisen sijaan puhua rauhalliseen sävyyn ja selittää tilannetta, onnistui Ningyou saada jälleen ajatuksensa jossainmäärin kasaan. Osa selityksestä meni siitä huolimatta täysin ohi, mutta onneksi sentään tärkeimmät pääpiirteet painuivat hänen mieleensä. Jakaantunut persoonallisuus ei ollut mikään verrattoman yleinen oire edes äänenmaassa, jossa jo toistakymmentä vuotta jatkunut verinen sisällissota oli jättänyt jälkensä jokaiseen maassa vielä asuvaan henkilöön. Alkuun oireilu oli näkynyt vain Orochimarun vankiloista ja tutkimus laitoksista karanneissa koekaniineissa kuten Nuno, Kouga ja Shion, joiden kokemusten ruokkima raakuus ja julmuus oli ajankanssa levinnyt kaikkiin koko maassa. Kaikkein voimakkaimmiten se oli vaikuttanut juuri Kageron ja Kohakun lailla tuon mielettömyyden keskellä varttuneisiin lapsiin, jotka oli opetettu tappamaan heti kävelemään opittuaan ja tulleen lähetetyiksi suoraan etulinjaan täydentämään taisteluiden harventamia rivejä.
''Mmmm... Taidat olla oikeassa...'' Ichirikin tarinan havahduttama nuhjuinen shinobi sanoi mutisten, kyykistyttyään naisen tarinan loputtua tämän luokse ja levitettyä sormillaan vuoronperään kumpaakin tämän silmäluomista sivuun. Hetken niitä tuijotettuaan mies oli valmis uskomaan kuulemaansa, sillä kokemus oli opettanut ettei Akashisenin vaikutuksen alaisena olevan henkilön sanoihin kannattanut välttämättä luottaa. Kageron silmien pupillit olivat kuitenkin palanneet normaaliin kokoonsa, eikä niissä näkynyt myöskään juurikaan verenvuotoa, mikä oli ehkä huomattavan sivuvaikutus aineen käyttäjien keskuudessa.
''Mjuuu... Ensikertalaiselle pelkkä hyppysellinen olisi riittänyt joksikin aikaa... Akashisen on melko vahvaa tavaraa, minkätakia siihen liittyy joitain pieniä vaaroja...'' Jakamastaan taisteluhuumeesta hyvinkin vähättelevään sävyyn puhuva pikkumies mutisi rasvaisen hiuspehkonsa alla olevaa kuivaa päänahkaansa raapien, samalla kun antoi rihmojensa löystyä niiden vangitseman kunoichin ympäriltä.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 09 Touko 2016, 17:10
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kageron selittäessä pannasta, Kagura ajatteli kyllä huomanneensa asian, muttei ollut kiinnittänyt siihen huomiota. Panta oli juuri sitä: panta. Mitään erikoisempaa siinä ei ollut. Ryhmänjohtajan jatkaessa Mitnurasin ilme kuitenkin synkkeni.
'Työkalu?' Kaguran piti hillitä itsensä, ettei olisi sylkäissyt moisen sanan kuullessaankin. Pienestä pitäen kunoichiä oli koetettu pakottaa milloin minkälaisiin kaltereihin, vankiloihin ja pakkopaitoihin. Olipahan niissä onnistutukin! Vasta Mitsunari oli rikkonut pois nuo kahleiden irvikujat ja opettanut jalostamaan sekä kontrolloimaan, ei kahlitsemaan, kunoichin luontaisia kykyjä. Niin hyvässä kuin pahassa.
"Melkonen mies tää meidä johtaja" Nunon irroittaessa myös Kagura irroitti. Ajatusten yhdistyessä ja luodessa uusia kunoichin mielessä, tämän ilmeessä oli kuitenkin vain asiakaspalvelijan tymppääntynyttä hymyä: "Kahleet o vangeille..." Epämääräisesti mutistu lisäys oli kuin ei olisi koskaan ollutkaan, Kaguran keskittyessä äkisti Nunoon. "Ja ens kerralla mieti tarkasti mitä tököttejä annatta kenelleki! Terveet o tääl poikkeus enemmä ku sääntö ja luoja yksin tietää mitä moinen pulveri tekisi jonku kirotun sinetin kaltasen kanssa."
Sinetit kuuluivat Kaguran omaan erikoisalaan. Siksipä kunoichi oli ollut hyvillään huomatessaan, ettei niitä paljoa tullut vastaan, vaikka hän niistä pahamaineiseen Otoon oli joutunutkin. Akuma vaikutti kuitenkin löytäneen jonkin toisenlaisen irvokkaan muodon, tummuen Mitsunarin silmissä jälleen yhdeksi johtajaksi, joka oli johtaja vain nimessä. Kahleet olivat vain epätoivoinen keino kontrolloida, osoitus pelosta. Tuo pelko ajaisi mielettömiin julmuuksiin.
Alunperin Kagura ei ollut varma mitä Akumalle pitäisi viimekädessä tehdä, mutta nyt kunoichista alkoi tuntua, että hän tietäisi vastauksen.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 09 Touko 2016, 17:50
Kirjoittaja Southpaw
Kerrottuaan lyhyesti miksi hänen olemuksensa oli muuttunut, Kagero seurasi Nunon reaktiota. Mies näytti hetken asiaa mietittyään onneksi hyväksyvä selityksen ja pian Kagero tunsikin rihmojen irrottavan otteensa hänestä. Myös Kaguran muovatut raajat seurasivat Nunon esimerkkiä ja pian Kagero seisoikin suolla omien jalkojensa varassa ja etsi kuumeisesti katseellaan aiemmin katkennutta pantaa. Siitä ei kuitenkaan näkynyt vilaustakaan, minkä perusteella Kagero päätteli pannan uponneen johonkin suonsilmään, minne se olisi nyt pakko jättää. Vaikka hän tunsikin tarvetta löytää rikkoutunut panta ja palauttaa se Akumalle, hän kuitenkin käsitti, että nyt olisi vain tärkäempää päästä täältä pois ja linjojen läpi takaisin omien luokse raportoimaan Shionin kuolemasta. Ennen kuin Kagero ehti kuitenkaan antaa lähtökäskyä, Kaguran huomautus kahleista sai hänet hetkeksi kääntämään katseensa tähän.
"Älä käsitä väärin, äitini koulutti minut ja antoi sitten lahjana Akumalle. Minä olen ainoa joka on koulutettu näin", Kagero huomautti toiselle kunoichille asialliseen ja tunteettomaan sävyyn, olettaen selvästikin että Kagura uskoi Akuman itsensä kouluttaneen hänet tällä tavoin tai pyrkivän jopa kouluttamaan kaikista alaisistaa samanlaisia. Totuus kuitenkin oli, että aikuiseksi kasvaneita voisi olla vaikeampi kouluttaa samalla tavalla kuin häntä, sillä näillä oli pohjalla jo muita kokemuksia, jotka voisivat olla haitallisia koulutuksen kannalta. Häntä itseään kuitenkin oli muovattu jo varhaisesta lapsuudesta lähtien siihen ajattelutapaan, että hän oli vain herransa työkalu. Kagero oli tuskin saanut tämän sanottua, kun yllättäen ryhmän neljäs jäsen, ilmaantui paikalle susiensa kanssa, selvästi sen näköisenä, että nyt alkoi olla kiire.
"Mikä teillä vielä kestää? Täältä on päästää pois ennen kuin vihollisia tulee lisää. Minä ja suteni eimme pysty pitämään niitä etäällä enää kovin kauan" Kohaku hoputti. Kageron hiljentyessä pariksi sekunniksi kuuntelemaan, hän tosiaan kuuli kauempaa hiljaista valitusta, joka ilmeisesti oli lähtöisin Kohakun etäällä pitämistä apujoukoista.
"Mennään, tehtävämme on nyt päästä omien luokse", Kagero kehotti ja hyppäsi sitten läheisen puun oksille, lähteäkseen suuntaamaan alueelta poispäin. He ehtisivät puhua lisää matkalla, sikäli kuin jotain puhuttavaa vielä olisi.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 10 Touko 2016, 20:44
Kirjoittaja Cross
Toisin kuin Kagure joka tuntui hiiltyvän kuullessaan Kageron tarinan pannastaan ja sen tarkoituksesta Nuno ei näyttänyt juurikaan välittävän asiasta. Kyse ei ollut siitä että hän olisi sen enempää kuin kukaan mukaan pitänyt jonkun toisen pelinappula olemisesta, ilman valtaa vaikuttaa omaan elämäänsä. Se oli kuitenkin jotain mihin mies oli saanut tottua jäätyään Orochimarun joukkojen vangiksi ja päädyttyään yhdeksi tämän tutkijoiden labra rotista, joita oli kohdeltu enemmän jonkin asian tai esineen tavoin henkilön sijasta. Edes Kougan aloitettua kapinansa ja vapautettua kohtalotovereitaan ei tilanne ollut muuttunut juurikaan parempaan suuntaan, sillä tämän joukoissa jokainen vastasi itsestään. Vahvimman laki oli kuitenkin ollut aina vahvasti läsnä ja sitä uhmattaessa kannatti olla varma siitä että kykeni pitämään puolensa, sillä rangaistuksia harvemmin oli muita kuin yksi ainoa lopullinen.
Ningyouta ei ollut koulutettua Ichirikin tavoin eläväksi aseeksi, tai pakotettu tottelemaan ketään, mutta siitä huolimatta hän oli kuitenkin aivan yhtä heikossa asemassa kuin tämäkin Akuman suhteen. Pikkumies ymmärsi ainakin jollain tavalla ettei kykenisi haastamaan tätä, tuntien tämän lyönnin aiheuttaman kivun vieläkin mielessään heti pelkästään ajatellessaankin tämän vastustamista. Häntä ei sitonut sotalordiin pantan tai muu esine, vaan oma pelkonsa.

Ehh?'' Nuno vastasi yllättyneenä Kaguran kääntäessä keskustelun hänen aijemmin jakamaansa jauheeseen, huomauttaen miten varomatonta sen jakaminen ilman konnon ohjeistusta oli ollut. Tämä oli kyllä aivan oikeassa että nais kaksikon olisi pitänyt saada hieman paremmin tietoa siitä mitä heille oli annettu, mutta jostain syystä miehelle ei ollut tullut mieleenkään että Akuman väki ei saattaisi tuntea tätä ainetta ja osaisi siksi käyttää sitä omatoimisesti. Jos hän olisi muistanut edelleen kuinka huono valikoima Otogakuren varustevarastolla oli ollut parantavien yrttejen ja muiden hyödykkeiden suhteen olisi asia voinut olla selvääkin selvempi, mutta jälleen kerran sekava muisti oli tehnyt tenät väärässä kohtaa.
''Se on ihan turvallista... Tai noh melko tuvallista, kuhan ei käytä liikaa.'' Vuoronperään kumpaakin seurassaan olevaa kunoichia hämmentyneenä katsova pikku shinobi yritti selittää, kykenemättä kunnolla vieläkään ymmärtämään mikä tässä nyt oli muka ongelma ja kuinka häntä muka voitiin syyttää tästä. Myöskään Mitsunarin mainitsema sinetti ei soittanut mitään kelloja Ningyoussa, joka oli kyllä taistellut monia sen omaavia henkilöitä vastaan, mutta ei kuitenkaan koskaan ollut kuullut tuota nimitystä käytettävän siitä. Senpä takia tuo outo nimi saikin hänen ajatuksen harhautumaan aiheesta ja keskittymään miettimään mitä nainen oli mahtanut tarkoittaa kirotulla sinetillä.
Ennen kuin pikkumies kerkesi kuitenkaan kysyä asiasta sen enempää verisiä naarmuja täynnä oleva Kohaku saapui paikalle, hoputtaen heitä lähtemään nopeasti liikkeelle. Tämän sanojen mukaan taistelu oli herättänyt sen verran huomiota ettei kestäisi enää kauvaa kun heillä olisi jo seuraa, eikä varmasti kukaan heistä ollut tarpeeksi hyvässä kunossa taistellakseen kovinkaan pitkään enää. Senpätakia ei ollutkaan mikään yllätys että Kagero antoi samantien lähtökäskyn, mitä Nuno muiden tavoin noudatti ja heitti rihmansa lähimmän puun oksalle, vetäen itsensä sitä kohti samalla kun heilautti toista kättään ja heitti rihmojaan sen oksia kohti.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 11 Touko 2016, 10:56
Kirjoittaja LordVonKwaak
Kageron vakuuttaessa, ettei Akumalla ollut osaa eikä arpaa naisen koulutuksen suhteen, Kagura oli nyökkäävinään hyväksyvästi. Mielessään Mitsunari ei kuitenkaan omannut suurtakaan muutosta: johtajan tyyli kuvastuu johdettavissa. Vastuu seuraa valtaa, minkä vuoksi kaikki vallankäytön sivutuotteet lasketaan myös vallankäyttäjän piikkiin.
Nunon hajamielisyys antoi hyvän syyn vaihtaa aihetta. Vaikka kolmikko oli kaatanut suuren vihollisen ja siten avittaneet Akuman suunnitelmia huomattavasti, syystä tai syyttä lojaalit herransa vasallit eivät antaisi teolle paljoakaan arvoa, jos saisivat selville kuinka monimutkaisessa suhteessa Kagura Otogakuren kanssa todellisuudessa oli.
Samassa Kohaku, kuluneena, mutta elossa, syöksähti paikalle. Susimiehen hoputuksesta ja ryhmänjohtajan esimerkkiä noudattaen koko ryhmä tuntui terästäytyvän. Shionin kuoleman luoma hetkellinen rauha oli tiessään ja he olivat taas keskellä vihollisen aluetta, pitkän matkan ja kokonaisen vihollisrintaman päässä omista.
Syöksyessään matkaan Kagura koetti jättää huomiotta kutkuttavan tunteen vatsansa pohjassa. Jälleen taistelun uhatessa asiat tuntuivat yksinkertaistuvan: pitäisi vain päästä elossa vihollisrintaman läpi takaisin omien pariin. Tunne oli rauhoittava ja energisoiva. Kunoichi rakasti sitä, peläten myöntää asiaa edes itselleen.