Sivu 2/4

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 18 Maalis 2016, 11:56
Kirjoittaja sumufani
Kaksi perääntyi ja Shionista alkoi tuntua, että hänenkään ei kannattaisi olla juuri nyt tuon olennon edessä. Silti hän tuntui olevan pienillä kierroksilla ja kunoichi oli löytänyt muutaman ylimääräisenkin. Aburame huokasi seisoessaan välähdyksen edessä ja tunsi kehonsa työntyvän taaksepäin. Sisäelimet tuntuivat menneen solmuun, luut kierteille ja jokainen lihas huusi olemassa olollaan.
''Ei tämä voi mennä huono...''
Miehen lause jäi kesken hänen lentäessään ihmeen kaupalla yhdessä osassa suon silmään alkaen vajota hyvin nopeasti. Vaikka hän olisikin ollut elossa hän ei voinut pyristellä itseään irti jokaisen luun ollessa rikki. Aburamen kasvoilla oli edelleen itsevarma hymy vaikka olikin kärsinyt tappion.

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 18 Maalis 2016, 18:02
Kirjoittaja Southpaw
Kaguran aiheuttama räjähdys tuntui tekevän tehtävänsä, sillä jalkojensa alla Kagero saattoi tuntea maanpinnan tärisevän ja räjähdyksen aiheuttama paineaalto pyyhkäisi voimalla hänen ylitseen. Vaikka hän ei nähnytkään suoraan mitä tapahtui, oli nainen kuitekin varma siitä, että räjähdys oli osunut. Vasta räjähdyksen laantuessa ja sen aiheuttaman savupilven alkaessa laantua, hän saattoi nähdä Shionin jäännösten kelluvan osin pinnan alla, eräässä suonsilmässä minne mies oli räjähdyksen voimasta lentänyt. Vaikka taistelu näytti päättyneen täysin heidän voitokseen, kagerosta tuntui silti että jokin ei ollut aivan kohdallaan. Kaikki tuntui käyneen aivan liian helposti verrattuna siihen kuinka kovana vastuksena Nuno oli tuntunut Shionia pitäneen aiemmin kertoessaan tietojaan hänen toiselle persoonalleen. Epäilyksistään huolimatta, Kagero kuitenkin lopulta otti muutaman epäröivän askeleen lähemmäs Shionin jäännöksiä, tarkoituksenaan varmistaa että mies todella oli kuollut sen sijaan että oli jättänyt jälkeensä vain jonkinlaisen bunshinin heitä huijatakseen.

Hp: 54
Ch: 68
Nopeus: 14

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 18 Maalis 2016, 19:49
Kirjoittaja Cross
Puunoksalle itsensä kiepsauttanut Nuno ei ollut uskoa silmiään nähdessään Kagurassa tapahtuvan muutoksen, sillä hän oli ennenkin nähnyt lukuisia vastaavan kaltaisia muuntautujia ja niitä tapaamisista oli harvoin seurannut mitään hyvää. Useimmat nuista henkilöistä oli saattaneet olla aivan siedettäviä siihen asti kunnes heidän ihonsa värjäytyi punaisen ruskeaksi ja koko jonkinsortin muodonmuutoksen, millä oli yleensä aina ollut jonkin sortin tuhoisa vaikutus kaikille lähelläolijoille. Pikkumies valmistautui jo käymään taisteluun Shionia ja nuorempaa kunoichia vastaan, peläten vaistomaisesti pahinta. Tämä tuntui kuitenkin useimmista Ningyoun tapaamista muodonmuuttajista poiketen kykenevän hallitsemaan itseään muutoksestaan huolimatta ja keskittämään voimansa heidän viholliseensa.
Järkyttyneenä kalpea shinobi katseli kuinka tytön kehosta muotoutuneista pilleistä vapautui hirvittävän tuhovoiman omaava hyökkäys, jonka pelkkä näkeminenkin sai pelonsekaisia tunteita aikaiseksi. Tuntien iskakarvojensa nousevan pystyyn ja nahkansa alla vielä piilossa olevien rihmojen liikehtivän levottomasti Nuno katsoi kuinka chakrapurkaus iskeytyi yllätytetyksi tulevaan Shioniin. Aburame näytti olevan täysin avuton sen vvoiman edessä ja paiskautui kuin jättiläismäisen käden nurkkaanheittämä räsynukke kymmenien metrien päähän suolle, näyttäen menevän niin monelle mutkalle ettei tämän useimpien luiden murtumisesta ollut epäilystäkään.
Hämmästyneenä pikkumies katseli tuon pelkäämänsä hirviön ruumiin alkavan upota suonsilmään, voimatta käsittää sitä miten helposti tämä oli tuntunut kuolevan. Se ei vastannut yhtään hänen muistikuviaan heidän edellisestä taistelustaan, joka oli vaatinut koko Kougan ryhmän uhrautumista ja ajanut susimiehen itsensäkkin aivan äärirajoilleen. Otsa rypyssä Ningyou katseli hiljalleen uppoavaa ruumista, unohtaen jopa täysin Kaguresta johtuvan mahdollisen uhan. Lopulta lähes unohtunut muistikuva kohosi takaisin arpisen miehen mieleen ja samassa hän muisti kuinka Aburame oli kerta toisensa jälkeen kohonnut uudelleen ylös, huolimatta siitä kuinka pahasti Kouga oli tämän murjonut.
'Pää irti! 'Leikkaa sen pää irti!'' Hätääntyneen kuuloinen Nuno huusi Aburamea lähestyvälle Kagerolle ja loikkasi itsekin Shionin kehoa kohti, heilauttaen rihmojeen edelleen maassa olevan miehen ruumista kohti, tarkoituksenaan kietoa ne tämän raajojen ympärille. Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä suon valtiaan kehosta alkoi samassa tulvia ulos tuhansia mustia kikaichuja ja hitaasti tämä lähti kohoamaan takaisin pystyyn niiden nostamana. Hetken aikaa kuolleelta vaikuttanut shinobi näytti aivan potkitulta perunasäkiltä, mutta sitten tämän keho alkoi ottaa nopealla tahdilla aijemman muotonsa uudelleen.

Kestävyys: 90
Chakra: 172
Nopeus: 15
//Lisätään ominaisuuksiin että kuolee vaan menettämällä pääsä, sydämmesä yms elintärkeen osan kehostaan.//

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 18 Maalis 2016, 20:02
Kirjoittaja LordVonKwaak
Sulkien Nagaren, Kagura sai viimeinkin kehonsa rauhoittumaan normaalille taistelun jälkeiselle tasolle. Samassa kaikuva Nunon huuto tuntui kuuluvan kaukaa, kunoichin keskittymisen ja katseen kiinnittyessä Shionin ilmaan nousevaan kehoon. Hämmentyneenä ja kenties jonkin verran uteliaanakin Kagura jäi paikoilleen, seuraten mitä tuleman piti.
'Melko varma, et rikoin kaikki sen luut' Tietäen aburamejen olevan mysteeri, kunoich oli silti olettanut näiden olevan ihmisiä siinä missä muutkin. ''Mut... oliks se Orochimaru joka pysty koota ittensä palasista? Mitäs ny pirua?

Hp: 57
Ch: 96
Nopeus: 19

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 20 Maalis 2016, 02:19
Kirjoittaja sumufani
Aburamen alkaessa vajota hitaasti suohon Orochimarun tekemät kokeilut alkoivat potkia itseään jälleen sisään. Shion tuhahti saaden yhden hitaasti liikkuvan ilmakuplan aikaan ja Hän alkoi tuntea, kuinka luut alkoivat napsahdella paikoilleen räjähdyksen jäljiltä. Oli ensimmäinen kerta, kun joku oli rikkonut joka ainoan luun Hänen kehossaan ja olisi sanomattakin selvää että kipu oli varsin lähellä sietämätöntä. Se olisikin ellei kokeiden pohjalta Hänen kipu tuntoaan olisi hetkellisesti keskeytetty. Mies alkoi vapauttaa ötököitä kehostaan noustaakseen suosta ja etäisesti kuuli Nunon huudon. Virnistäen mies kohosi ehkä hiemankin liian dramaattisesti suosta.
''Helvetin portit olivat jälleen kiinni ja minä taas vaellan maan päällä.''
Aburame sanoi ehkä liiankin rooliin uppoutuneena. Hän ei nähnyt juuri nyt piirunkaan vertaa miehen silmien ollessa pelkkää valkuaista. Pari kikachua oli miehen silmien luona pyörittämässä hänen silmiään oikeaan asentoon. Hän oli opettanut nämä neljä ötökkää juuri tähän tarkoitukseen ja nopeasti hän näkikin normaalisti. Miehen itsevarma hymy ei ollut kadonnut mihinkään ja kauluksen kastuttua hänen hymynsä näkyi muillekkin. Tämä oli ollut varsin epämieluinen kokemus ja hän halusi purkaa sen jotenkin. Miehen kehosta alkoi vapautua runsaasti ötököitä ja niiden suristessa uhkaavasti hänen ympärillään Aburame katsoi sitä yhtä, joka oli saanut hänet niin varsin epämieluiseen tilaan. Tämä kyllä vaati myös myös muiden pesäkkeiden käyttöä, mitä Hän oli kylvä'nyt kauan ennen taistelun alkua. Ne olivat omia toimivia pesiä symbioosissa hänen rakkaan suonsa kanssa, mutta hän aika ajoin kävi ruokkimassa pesiä chakrallaan muistuttaakseen niitä kuka oli oikeasti johdossa. Aburame vapautti chakraansa suuria määriä kehossaan saaden kikachut sihisemään entistä uhkaavammin, muta pelottavinta olisi taivaan synketyminen miehen takana. Pesistä ulos lentäneet kikachut kerääntyivät suureksi aalloksi, joka alkoi vyörymään kolmikkoa kohden vaikka Shion tunsikin eniten vihaa sitä kohtaan, joka oli hänet alkujaankin lennättänyt suohon. Sen sijaan että kikachut olisivat nauttineet chakraa ravinnokseen jokainen ötökkä tunsi Shionin kytevän raivon ja olivat varsin tytyväisiä lihaan, jos edes hipaisisivat kutsujansa vihollisia.

Shion
100 hp
88 chk
175 chk
14 np
4p aburame 4p kenjutsu 2p saa vapaasti valita
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä
Npc jutsu 90 lämää tulos niihin ketkä on ötökkä aallon alla.
//en jaksanut kummemin pohtia niin vedin -90chk=90dmg mutta meikän löytää irc jos on aihetta neuvoa :I//

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 20 Maalis 2016, 13:45
Kirjoittaja Southpaw
Varautuneesti ruumista lähestyvä Kagero kuuli yllättäen Nunon huudon ja vilkaisi nopeasti olkansa yli. Tajutessaan viimein mitä huutava Nuno yritti hänelle kertoa, nainen käänsi nopeasti katseensa takaisin Shionin jäännöksiin ja ehti ottaa kaksi askelta syöksyäkseen katkaisemaan vastustajan kaulan. Näiden kahden askeleen jälkeen Kagero kuitenkin pysähtyi jälleen tajutessaan että oli jo liian myöhäistä. Aburame oli ötököidensä avustamana alkanut nousta pystyyn ja samalla tämän keho korjasi näkyvästi itseään. Kylkiluut korjautuivat, antaen ruumiille jälleen takaisin normaalin muotonsa ja pian myös ötökät käänsivät nurin kääntyneet silmtä takaisin heitä kohti. Tällä kertaa Kagero kykeni havaitsemaan ilmeessä vihaa ja raivoa, joka niistä aiemmin oli puuttunut. Viha näkyi myös Shionin seuraavassa hyökkäyksessä, sillä samassa tämä oli jo lähettänyt heitä kohti valtavan parven hyönteisiä niin kehonsa sisäpuolelta kuin takanaan olevalta suoltakin. Käsittäen että ötökät oli tuhottava ennen kuin he voisivat toivoakaan pääsevänsä käsiksi Shioniin, kunoichi alkoi tehdä ilmeettömänä käsimerkkejä, kunnes lopulta puhalsi suustaan tuulihyökkäyksen, joka osuessaan tappaisi ja jäädyttäisi ötökät kylmyydellään. Kagero tiesi ettei hyökkäys varmasti tuhoaisi kaikkai ötököitä, mutta se helpottaisi kuitenkin Nunon ja Kaguran taistelua niin ettei näiden vastuulle jäisi niin paljon torjuttavia hyönteisiä.

Hp: 54
Ch: 44
Nopeus: 14
*Fubuki no jutsu, suojaa 32 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 20 Maalis 2016, 19:37
Kirjoittaja Cross
Huolimatta Nunon Kagerolle huutamasta varoituksesta Aburame oli päässyt jaloilleen ja alkoi kutsua lukuisia suolle levittämiään kikaichuja avukseen, saaden jopa ennestään paksun lehtikattonsa takia hämärän rämeen pimenemään entisestään. Pupillit kauhusta laajenneina pikkumies katsoi heidän vastustajansa ympärille jatkuvasti kasvavaa mustaa pilveä, jota hallitseva mies seisoi verenhimoinen hymy kasvoillaan itsevarman oloisesti paikallaan. Hänen tuota suopaholaista kohtaan sillähetkellä tuntemansa pelko ei ollut enää laitettavissa mihinkään mittasuhteisiin, sillä tälläkertaa kalpea shinobi ei uskonut enää selviävänsä tästä yhteenotosta.
Ilman eteenpäin vyörymään lähtevää mustaa aaltoa vastaan itsepäisesti hyökkäävän Ichirikin esimerkkiä Ningyou olisi luultavasti yrittänyt ottaa jalat alleen, kuten Kougan joukoissa oli ollut tapana varman tappion uhatessa, tai vain luovuttanut ja tyytynyt kuolemaan turhaan vastustelematta. Naisen puhaltaessa kuitenkin jäätävän tuuliaallon hyönteisparveen ja surmatessa melkoisen osan sen muodostavista ötököistä, napsahti jotain miehen päässä. Yhdessä silmänräpäyksessä tuo urheuden osoitus sai pelon kaikkoamaan pienikokoisesta shinobista, jonka suusta pääsi erikoinen sihisevä sähähdys. Edes hän itse ei tiennyt mistä tuon äännähdys tuli, tai mitä sen piti tarkoittaa. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, toisin kuin sillä että heti sen tehtyään Nunon keho näytti repeävän palasiksi, mustien rihmojen puskiessa pihalle kaikkialta tämän karkeasti kasaan parsitun nahkan ompeleiden välistä.
Yhdessä silmänräpäyksessä nuista rihmoista kietoutui kaksi suurikokoista kättä, jotka vetivät vertoja jopa raajojaan kasvattavan Akimichin käsille. Ponnistaen oksaltaan Ningyou loikkasi aaltoa kohti, iskien kätensä laajassa kaaressa yhteen ja yrittäen kahmasista mahdollisimman paljon jäljellä olevista kikaichuista niiden väliin. Huolimatta voimasta jola kädet iskettiin yhteen eivät ne luultavasti olisi saaneet kovin montaa pienistä hyönteisistä hengiltä, ilman pikkumiehen kykyä imeä chakraa niiden väliin jääviltä hyönteisiltä. Pääosin sen kyvyn ansiosta nuo kaksi suurta kättä pyyhkäisivät suurimman osan jäljellä olevista kikaichuista hengiltä, jättäen Shionin ainakin hetkeksi ilman niiden antamaa suojaa.

Kestävyys: 90
Chakra: 148
Nopeus: 15
Kuroito: Yari = 38+ Chakra Kyuuin jutsu= 20-30ck

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 21 Maalis 2016, 16:51
Kirjoittaja LordVonKwaak
"Hah!" Kaguran huulilta pääsi ilmoille epämääräinen naurahdus, kunoichin silmien syttyessä ja suun vääntyessä epäviehättävään virneeseen. Vihollinen joka ei kuollut vaikka tämä tapettiin. Siinäpä jotain uutta!
Kokemuksen ja vaistojen yhteistyöllä kunoichi sujahti hyökkäykseen rynnistävän Nunon taakse, heittäen tämän lomitse kaksi räjähdelappullista kunaita. Rihmojen takomasta aukosta sujahtavat ja sage chakran voimasta nopeutetut heittoaseet tuskin olisivat miekkamiehelle vaivalloinenkaan kohde. Torjumisesta huolimatta tapahtuvat tehostetut räjähdykset toisaalta olivat omaa luokkaansa.
Kagura oli päättänyt moukaroida Shionin kehon niin surkeaan kuntoon, ettei tämän regenerointi kyvystä olisi apua, kolmikon raastaessa koko kehon kappaleiksi sisäelimiä myöten. Kun viimeinenkin luu, lihas, jänne ja ötökkä olisivat muussina, Shion voisi kokeilla henkiinheräämistä tuonpuoleisessa.

Hp: 57
Ch: 91
Nopeus: 19
*O-ba-doraibulla (Blvl4, muotona loppunsa hiotut manööverit) nopeutettu siirto ja heitto
*Mabakudan Fuuinilla (Clvl3, muotona sarjakytkentä) tehostetut ynnä räjätetyt laput laput, dmg 42

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 30 Maalis 2016, 13:31
Kirjoittaja sumufani
Hänen muodostamansa ötökkä aalto hupeni pikku hiljaa ja Shinon alkoi valmistautua iskunsa tekemiseen. Hän otti miekkansa vasempaan käteensä ja asetti oikean käden lähelle miekan kärkeä, jonka terä alkoi kuumentumaan kirkkaan oranssin sävyyn. Aaltoon ilmettyä reikä Shion syöksyi liikkeelle ja mies liikutti asettaan sen verran, että päin tulevat kunait kimposivat minne sattuivat hänen momenttinsa ansiosta. Mies liikkui aaveen lailla Nunon ohi kohteenaan Kagura ja hän tarkoituksella tähtäisi naisen vasemmalle puolelle. Miekan terä jätti jälkeensä hetkeksi oranssin viivan ja Shion iski pistonsa, joka aseen muodon huomioiden ei tulisi jättämään mitään kaunista jälkeä. Hän halusi haistaa palavan lihan tuoksun ja kuulla naisen huutavan. Vaika jollain ilveellä naisen onnistuisi välttää pisto hän silti iskisi, jos toinen väistäisi iskun hänelle sopivaan suuntaan.

Shion
100 hp
88 chk
175 chk 
14 np(29 tekniikan aikana)
4p aburame 4p kenjutsu 2p katon
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä 
Nchu: -1chk aburame(D->)
Vchu: -1chk aburame(C->)
Ntbj: -1chk aburame(B->)
Vtbj: +2dmg kenjutsu(A->)
Jounin: +2dmg kenjutsu(A/A->)
Ejounin: +3 dmg kenjutsu(S->)

Setsuna Shouten
Korkean tason miekkatekniikka, jossa tekijä ottaa miekkansa vasempaan käteensä ja vetää miekkakäden taakse ja laittaa oikean kätensä eteen, lähelle miekan kärkeä. Sitten tekniikan tekijä syöksyy täydellä vauhdilla eteenpäin ja tekee todella voimakkaan piston miekallaan vihollista kohti. Jos pisto menee ohi vihollisen vasemmalta puolelta, voidaan sitä yrittää vielä paikata tekemällä nopea viilto sivulle. Mutta jos tekniikka menee kokonaan ohi, jättää se sen käyttäjän pahasti alttiiksi vihollisen hyökkäyksille. 
Taso: A5
Chakra: -30 
Damage: 31-36 (+20dmg terän kuumentamisesta=51-56)
Nopeus: +15
Muuta: Jutsun aikana sen käyttäjä on täysin puolustuskyvytön selästä tulevia hyökkäyksiä vastaan. 
Muoto: +5 np tekniikan aikana lisää
Npc no jutsu
upimaton A
+20 lämää miekalla tehtyyn iskuun

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 02 Huhti 2016, 21:50
Kirjoittaja Southpaw
Heidän selvittyään ötököiden muodostamasta allosta, Kagero pitsi merkille kuinka Shion lähti suunnistamaan kohti Kaguraa, pitäen selvästikin kunoichia vaarallisimpana heistä, kiitos äskeisen jättimäisen hyökkäyksen, joka oli lähes tuhonnut Aburamen. Shionin ei olisi kuitenkaan kannatanut jättää heitä muita huomiotta, sillä miekan käytöstä yhtä ja toista tietävä kagero kykeni nopeasti keksimään aukon Shionin puolustuksessa ja päätti nopesti miten olisi parasta hyödyntää sitä. Nopeasti Kagero nappasi vyöltään kolme räjähdekunaita ja heitti yhden niistä tarkasti kohti Shionin päätä ja muut kaksi tas kohti miehen selkää, joka näytti olevan avoimena iskuille tämän suunnistaessa keskittyneesti kohti Kaguraa. Mikäli kaikki sujuisi hyvin, päähän osuva räjähdekunai saattaisi hyvinkin päättää taistelun tähän, mutta siinäkin tapauksessa että Shion onnistuisi jotenkin ennakoimaan hyökkäyksen ja väistämään, räjähdelaput toivottavasti jättäisivät Shionin puolustukseen aukon, jota Nuno ja Kagero voisivat hyödyntää imemällä vaikkapa Aburamen chakrat kuiviin. Tämän jälkeen olisikin lasten leikkiä päästä tarpeeksi lähelle, jotta voisi leikata pään miehen harteilta irti.

Hp: 54
Ch: 44
Nopeus: 14
RL: 7/10

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 03 Huhti 2016, 20:38
Kirjoittaja Cross
Huolimatta siitä että hyökkääjä kolmikko oli onnistunut tuhoamaan takaisin eloon vironneen Shionin ötökkäpilven, eivät he olleet lähelläkään saada tätä ahdistetuksi nurkkaan. Sen sijaan että olisivat onnistuneet hyödyntämään tämän hyökkäykseen syntynyttä aukkoa, saivat nämä huomata olevansakkin itse jo toisen hyökkäyksen kohteena. Lähimpänä Aburamea oleva Nuno ei kerennyt nähdä kuin tämän paljastuvan mustan pilven keskeltä raskas miekkansa hartioidensa korkuudelle kohotettuna kärki eteenpäin suunnattuna. Hänen vaistonsa käski suojautumaan tai väistämään sivuun, mutta ennen kuin pikkumie kerkesi tehdä sitä syöksyi kolmikon vastustaja eteenpäin.
Ningyoun ei kerennyt edes ajatella mitä teki nähdessään miehen ponnistavan liikkeelle, syöksähtäen päin häntä. Kitukasvuisen shinobin vaistot toimivat kuitenkin tämän päätä nopeammin ja samoin teki tämän rihmoista muodostama suuri musta hieman nyrkkiä muistuttava möhkäle. Yhdessä silmänräpäyksessä se hajosi kymmeniksi uhuviksi nauhamaisiksi lonkeroiksi, jotka tarttuivat kiinni Kaguran kimppuun yrittävästä miekkamiehestä kiinni. Shion oli ehkä kuvitellut ohittaneensa kalpean arpinaaman ja tien nuorimman vastustajansa kimppuun olevan avoin, mutta yllättyin tästä kiinni tarttuneet rihmat kiristyivät. Samassa niiden otteessa oleva shinobi jo lensikin vastakkaiseen suuntaan, rihmojen toisessa päässä olevan Nunon kiskomana, joka lähetti kolmikon vastustajan lentämään päin yhtä lähettyvillä olevista lukuisista jykevärunkoisista puista. Törmätessään tuohon puuhun jopa Aburamen Orochimarun tutkijoilta saamalla paranemiskyvyllä olisi tekemistä korjata vauriot, minkä lisäksi tätä päin lensi vielä Kageron heittämät kunait aiheuttamaan lisä vahinkoa.

Kestävyys: 90
Chakra: 124
Nopeus: 15
Kuroito: Tsukamu= 33dmg+ Chakra Kyuuin jutsu= 22-32ck

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 03 Huhti 2016, 22:36
Kirjoittaja LordVonKwaak
Ötököiden harventuessa vihollinen tuli näkyviin, näyttäen sihtaavan miekallaan suoraan Kaguraa itseään kohti. Luonnollisesti uumoillen pahaa, kunoichi vahvisti kehoaan chakralla, nostattaen nopeuttaan hetkellisesti. Tuo hetki tulikin tarpeeseen Shionin ampaissessa syöksyyn. Suurimmaksi osaksi vastaten toisen nopeuteen Kagura kuitenkin nosti kädet eteensä, luoden vaikeasti erotettavan läpinäkyvän suojan hyökkäävän vihollisen tielle. Ryntäys oli tarpeeksi vahva murtamaan tiensä suojan läpi, mutta samassa Nuno oli Shionin kimpussa, imien loputkin mehut tämän hyökkäyksestä - lähettäen Shion räjähdyksien täytteiselle lennolle.

Hp: 57
Ch: 63
Nopeus: 19
*O-ba-doraibulla (Blvl4) nopeutettu Tate Kekkai (Alvl5, muotona käsimerkittyömyys) joka puolusti 32

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 14 Huhti 2016, 16:05
Kirjoittaja sumufani
Itsevarmana hyökkäyksensä nopeudesta mies ei arvellut Nunon pystyvän reagoimaan toisen hyväksi käyttävän hänen hyökkäyksensä suoraviivaisuuden tuomaa aukkoa. Huomatessaan vauhtinsa alkavan hidastua mies laittoi miekkansa kainaloonsa ja alkoi tehdä muutaman sinetin, joiden tekoa hän jatkoi vaikka osuikin ikävästi rusahtaen puuhun. Ötökät alkoivat jälleen liikkua levottomasti miehen chakran antamien ohjeiden mukaisesti ja näin myös kunait eivät ikinä päässeet tarpeeksi lähelle vahingoittaakseen miestä. Myös loput pesissä olleet ötökät alkoivat kohota ja pian kolmikko huomaisi olevansa suuressa mustassa pyörteessä. Ötököistä lähtevä ääni olisi korvia huumaava ja musta tornado alkoi supistua nopeasti itikoiden pyrkiessä päästä raatelemaan uhrejaan. Ne eivät jäisi kiinni ihoon vaan jatkaisivat liikkumistaan tässä tornadomaisessa muodostelmassa. Shion ei jäänyt odottelemaan vaan otti miekkansa kainalostaan alkaen valmistautua seuraavaan hyökkäykseensä.

Shion
67 hp
37 chk
125 chk 
14 np
4p aburame 4p kenjutsu 2p katon
+4dmg kenjutsuihin -4ck aburame setistä  
Nchu: -1chk aburame(D->)
Vchu: -1chk aburame(C->)
Ntbj: -1chk aburame(B->)
Vtbj: +2dmg kenjutsu(A->)
Jounin: +2dmg kenjutsu(A/A->)
Ejounin: +3 dmg kenjutsu(S->) 
A tason npc no jutsu 34 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 14 Huhti 2016, 18:08
Kirjoittaja Southpaw
Loppujenkin lähialueen ötököiden noustessa suureksi pyörteeksi heidän ympärilleen, Kagero loi nopean vilkaisu ötököihin. Vaikka niitä näyttikin ensivilkaisulla olevan paljon, kunoichi käsitti nopeasti, että jopa hänen hyökkäyksensä yksin, saisi ötökät heittämään henkensä ja jättäisi Shionin sen jälkeen selviämään omin neuvoin, ellei tämä sitten tuottaisi kehonsa sisällä lisää ötököitä.
"Kagura! Nuno! Varokaa!" kunoichi huudahti varoituksen ryhmälleen samalla kun teki käsimerkkejä. Saatuaan tekniikkansa valmiiksi, Kagero puhalsi suustaan kylmän tuulihyökkäyksen, samalla pyörähtäen hitaasti ympäri osuakseen tällä tavoin joka puolelle ympärilleen. Shion joutuisi pian huomaamaan, että tämän ötökkäpyörre ei ollut ehtinyt tehdä lainkaan vahinkoa, kun Kageron aiheuttama kylmyys sai ne jo tipahtamaan kuolleina maahan. Hyökkäys jätti Kagerolle itselleen tosin enää varsin vähän chakraa, mutta onneksi Nuno oli kuitenkin ennen taistelun alkua ehtinyt antaa jotain jauhetta, jonka oli sanonut palauttavan voimia mikäli he alkaisivat väsy. Hetken verran tämä Kageron kylmempi persoona harkitsikin pitäisikö jauhe käyttää, mutta lopulta tämä päätti säästää sen siihen asti, että hänen chakransa todella olisi lopussa.

Hp: 53
Ch: 20
Nopeus: 14
RL: 7/10
Fubuki no jutsu, suojas 33 dmg

Re: Swamp thing(SA)

Lähetetty: 14 Huhti 2016, 18:55
Kirjoittaja Cross
Nähdessään Shionin rysähtävän päin puunrunkoa Nuno oli jo aikeissa jatkaa hyökkäystään ja heilauttaa rihmansa kietoutumaan miehen ympärille, minkä jälkeen vain pienen puristuksen olisi pitänyt riittää repimään tämän palasiksi. Ikävä kyllä hän ei koskaan saanut mahdollisuutta tehdä sitä, sillä suon valtias osoitti olevan tarpeeksi kovaa tekoa ettei paksuun runkoon törmääminen edes näyttänyt hidastavan tätä. Sen sijaan tämä muodosti viivyttelemättä käsimerkit ja kutsui lisää loputtomalta vaikuttavia pieniä apureita esiin uutta hyökkäystä varten, jotka alkoivat muodostaa heti esiin noustuaan nopeasti kutistuvan pyrörteen hyökkääjien ympärille.
Nähdessään tämän uuden hyönteisarmeijan nousevan esiin ja käyvän uuteen hyökkäykseen Ningyou pysähtyi hieman yllättäen paikoilleen, unohtaen hetken ajaksi aivan täysin missä oli. Sen sijaan hän alkoi ihmetellä miten paljon Aburamella mahtaisi vielä riittää hyönteisiä käytettäväksi, alkaen vasta pikkuhiljaa tajuta että tällä oli ollut vuosia aikaa kasata armeijaansa. Pikkumies tunsi rihmojensa liikahtavan levottomasti tajutessaan etteivät he varmasti kykenisi surmaamaan kaikkia täällä olevia hyönteisiä mitenkään, uupumatta ensin ja siksi ainut tapa olisi jotenkin päästä niiden ohi Shionin itsensä kimppuun. Ongelmana olisi tietenkin vielä senkin jälkeen miehen suuri miekka, mutta sitä varten kalpealla shinobi uskoi jo keksineensä jotain. Ikävä kyllä ennen kuin ajatus kerkesi painua hänen mieleensä, saati päästä myös muiden ryhmän jäsenten tietoon, havahdutti Kageron varoitus huuto uneksijan takaisin todellisuuteen.
''Täh?!'' Silmiään vasta heränneen näköisesti räpäyttävä Nuno sanoi päätään ympärilleen pyörähtäen, ollen varma että joku oli juuri kutsunut häntä ja sanonut vielä jotain muutakin. Ennen kuin kerkesi kuitenkaan saada sen enempää tolkkua tilanteesta, purkautui voimakas kylmä tuulenpuuska vähänmatkan päässä olevan Ichirikin suusta ympäristöön. Se oli ollut tarkoitettu vain päällekäyvien hyönteisten kukistamiseen, mutta ei silti tuntenut armoa varoitukseen ragoimatonta hukkapätkää kohtaan.
Ningyou kerkesi vain hädintuskin tajuta mitä tapahtui, kun tunsi jo puhurin vyöryvän päin itseään ja nappaavan mukaansa kuivuneen lehden lailla. Kiitos hänen kykynsä imeä chakraa ei tuulella ollut niin tuhoisaa vaikutusta kuin ötököihin, jotka varisivat maahan mustan lumenlailla, peittäen rämeen pinnan mustalla kerroksella. Tuulen riepottelemaksi joutunut pikkumies sen sijaan lensi vain jonkinmatkaa taaksepäin, laskeutuen äänekkään läsähdyksen saattelemana parilla kuperkeikalla läheiseen tummaan lampeen ja kadoten sen pinnan alle.

Kestävyys: 88
Chakra: 120
Nopeus: 15